perjantai 2. lokakuuta 2015

Turvaa maailmalla

Jamaikalla meillä oli kotona hälytyssysteemi, joka toisinaan pärähti päälle omia aikojaan jos lähellä salamoi tai jos tuuli tarpeeksi rymisti ovia ja niihin kiinnitettyjä hälyttimen sensoreita. Kun hälytys soi, pian soi myös puhelin: vartiofirman edustaja soitti tarkistaakseen mikä oli tilanne. Meillä oli vartiofirman kanssa sovittu salasana jonka avulla firman edustaja puhelimessa varmisti tilanteen olevan hallinnassa; jos emme olisi sanoneet salasanaa vaan olisimme yrittäneet vain vakuuttaa kaiken olevan hyvin firma olisi tiennyt epäillä, että itse asiassa olikin tosi kyseessä. Huolimatta siitä mitä puhelimessa sanoimme viiden minuutin sisään hälyttimen soimisesta ilmaantui ovellemme poikkeuksetta aseistettu partio. Noin viiden miehen partiosta yksi oli aina aseeton ja rauhoittava persoonallisuus joka jäi juttelemaan perheen kanssa siksi aikaa kun kiväärimiehet varmistivat talon olevan varmasti turvattu.

Kaltereista ja muista turvajärjestelyistä tuli meidän arkipäiväämme Kingstonissa syksyllä 2006. Ihana avara verantamme Kingstonissa oli kaikkineen ikäänkuin häkin sisällä. 
Kolmen ja puolen vuoden aikana Kingstonissa hälyttimemme soi lukemattomia kertoja mutta onneksi aina vain vääriä hälytyksiä. Tavallisesti tiesimme itsekin mikä milloinkin oli hälyttimen laukaissut: salama tai huonosti suljettu tuulessa auki rämähtänyt ovi. Kingstonissa oli omat vaaransa mutta vain muutaman kerran olin siellä oikeasti peloissani. Kotona minua ei koskaan oikeastaan pelottanut, vaikka kieltämättä nukuin kyllä aina huonommin silloin kun mies oli työn puolesta poissa. Silloinkin tunsin kyllä sinänsä oloni turvatuksi: asuimme vartioidulla alueella portin takana, vartiofirman turvamiehet viiden minuutin päässä meistä. 

Kingstonista muutimme pieneen uniseen Belmopaniin. Ihan alkuun meillä ei ollut minkäänlaista turvajärjestelmää paitsi vahtikoira Poppy, joka oli liittynyt perheeseemme noin vuoden verran ennen muuttoa Jamaikalta Belizeen. Tunnen oloni turvalliseksi mieheni seurassa aika lailla paikassa kuin paikassa. Mutta siitä lähtien kun Poppy-koiramme on ollut aikuinen en ole pelännyt kotona maailmalla silloinkaan kun mies on ollut poissa. Poppy on lempeä perheenjäsenten ja tuttujen kanssa mutta raivokas tuntemattomia kohtaan. Poppya kummempaa turvajärjestelmää on tavallisesti tunne tarvitsevani tai kaipaavani.

Poppy tarkkailemassa ympäristöä rentona mutta valppaana.


Jonkun aikaa Belmopanissa asuttuamme meille kuitenkin asennettiin turvajärjestelmä joka toimi aika kehnosti jo siksikin, ettei järjestelmän asentanut vartiofirma tuntunut oikein tietävän missä asumme eikä koskaan tullut tarkistamaan olihan meillä kaikki hyvin. Kun Belmopanissa jokunen vuosi sitten tilanne melko yllättäen muuttui melkein yön yli turvallisesta turvattomammaksi oli sopimus huonon vartiofirman kanssa sattumalta juuri päättynyt eivätkä miehen esimiehet meinanneet millään saada tehtyä päätöstä siitä mitä seuraavaksi. Muutaman päivän soutamisen ja huopaamisen ja hermostuttavan odotuksen jälkeen toimisto palkkasi laadukkaan vartiofirman, joka huolehti Belizessä myös muun muassa Yhdysvaltain suurlähetystön vartioinnista. Uusi firma vaihtoi taloomme heti paremman hälytysjärjestelmän. He kävivät myös säännöllisesti kierroksella varmistamassa, että kaikki oli kunnossa. 

Kun turvallisuustilanne entisestäänkin huonontui järjestettiin meille ympärivuorokautinen vartiointi. Se oli minulle kova paikka, ehkäpä kovempi kuin mikään muu ulkomailla asumiseen liittyvä haaste koskaan, vaikeampi pala purtavaksi kuin esimerkiksi kotiapulaisiin sopeutuminen. On jo ajatuksena masentavaa olla vartioitu, ja on hermostuttavaa, että omaa olemista varta vasten hetkestä toiseen tarkkaillaan, vaikka se olisikin oman turvallisuuden vuoksi. Jokainen meno ja tulo kirjataan ylös, jokainen vieras, jokainen varhainen lähtö aamulla ja myöhäinen paluu illalla.

Tilanteen teki huomattavan hankalaksi se, että taloamme ja pihaamme ei oltu lainkaan suunniteltu vartijoita ajatellen, Belmopanissa kun ei ollut tapana pitää vartijoita. Vartijankoppi jouduttiin rakentamaan porttimme sisäpuolelle, ihan makuuhuoneemme ikkunan alle. Jouduin monena yönä hipsimään yöpaidassa pihalle pyytämään vartijaa laittamaan radio pois päältä koska sen ääni kuului meille sisälle asti ja häiritsi untani. Portilla tasatunnein läpi yön pysähtyvä partioauto herätti sekin minut lukemattomia kertoja. Aamuisin kun odotin lasten kanssa talon edessä pojan kyytiä koululle olin portailla istuessani melkein vartijankopissa kiinni. Vartijoista tulikin kuin pakosta tuttuja. Kun sitten miehen toimiston sähellyksen vuoksi lähes kaikki juuri tutuiksi tulleet vartijat kierrätettiin kesken kaiken muihin osoitteisiin tuntui raskaalta ja turhauttavalta lähteä tutustumaan taas uusiin vartijoihin. Rupesin tarkoitukesella vähän etäisemmäksi, sen verran kun se oli mahdollista kun vartijat kuitenkin olivat fyysisesti koko ajan niin lähellä.

Etupihamme Belmopanissa ennen kuin meille palkattiin vartijat. Ihan alkuun kun vartijoiden koppia ei vielä oltu saatu rakennettua vartijat itse asiassa istuivat osan ajastaan puutarhasohvalla, josta näkyy kuvan vasemmassa reunassa kulma - aivan olohuoneemme ikkunan alla. Vartijoiden koppi täytti lopulta aika suuren osan kuvassa näkyvästä piha-alueesta.


Täällä Khartumissa meillä on Belizen loppuaikojen tapaan ympärivuorokautinen vartiointi, vartijoita kotimme edessä kolmessa vuorossa. Erona Belmopaniin on se, että vartijankoppi on portin ulkopuolella, hyvän matkan päässä talosta. Olemme saaneet takaisin jotain siitä yksityisyydestä minkä menetimme loppuaikoina Belizessä. Kuten Belizessä, täälläkin vartijat vaihtuvat silloin tällöin, mutta yksi nykyisistä vartijoistamme on sentään ollut meillä alusta asti ja nyt jo jonkun kuukauden porukka on pysynyt taas samana. On helpompi tehdä yhteistyötä tutuiksi tulleiden vartijoiden kanssa, joten oma toiveeni olisi, etteivät vartijat kovasti vaihtuisi.

Talomme täällä Khartumissa on kaikin puolin huomattavasti Belmopanin kotiamme turvallisempi. Taloamme turvaavat vartijoiden lisäksi korkea muuri talon ympärillä, piikkilankaaita muurin päällä, lukot ja salvat, metalliovet ja raudat ikkunoissa. Mutta edelleenkin ennen kaikkea tunnen oloni turvalliseksi viisaan ja vahvan mieheni ja Poppy-koiramme vuoksi. Poppylle on Jamaikan-aikojen jälkeen kertynyt apujoukkoja Pongon ja Skippyn muodossa, mutta edelleen luotan vahtihommissa koirista ennen kaikkea Poppyyn. Skippy ei kuurona välttämättä havahtuisi hädän tullen ja Pongo-parka taas on hermoheikko ja siksi vähän arvaamaton: se saattaisin kesken kaiken säikähtää ja pyrkiä piiloon kylpyhuoneeseen niin kuin ukkosella. Poppyn tiedän sekä heräävän ääniin että puolustavan meitä tarvittaessa viimeiseen hengenvetoon. 

Piikkilankaa ja kukkaloistoa sulassa sovussa kotipihallamme Khartumissa.


Vuosien varrella olen ehtinyt tottua kaltereihin ikkunoissa, tuplalukkoihin, jopa vartijoihinkin siinä määrin, ettei heidän läsnäolonsa itsessään enää herätä minussa kovin kummoisia ajatuksia, saati huolta tai pelkoa. Ylipäänsä tunnen oloni täällä Khartumissa hyvinkin turvalliseksi enkä juurikaan mieti täällä turvallisuuskysymyksiä. Khartumia pidetään yhtenä tämän mantereen turvallisimmista pääkaupungeista eli mitenkään ihan yksin en ole näiden tuntemusteni kanssa. 

10 kommenttia:

  1. Olipa tosi mielenkiintoista kuulla, miten turvallisuutenne on varmistettu eri maissa! Ihan muuten sama juttu: itselleni turvallisuudentunteen tuovat sekä mies että Max. Max on osoittautunut myös erinomaiseksi vahtikoiraksi, vaikka onkin vasta 10kk vanha: se on jo isokokoinen ja ääni on niin möreä, että veikkaampa monen luulevan sitä isommaksikin kuin se on. Poppyn tavoin se on tosi lempeä meille perheenjäsenille, mutta vieraita kohtaan epäluuloinen. Joskus olen ajatellut, ettei ehkä olekaan hyvä edes näyttää ulkona kenellekään, miten lempeä se on ja miten helposti se meitä tottelee, ettei vain koiran arvovalta hyvänä vahti kärsi :). Täällä siis tosin vaarana ovat lähinnä murtovarkaudet - ei niinkään meihin henkilöinä kohdistuva väkivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä murtovarkaudetkin ovat onneksi verrattain harvinaisia ja tuskin suuntautuisivat ainakaan taloon jossa on sekä vartijat että koiria. Väkivaltarikokset ovat vielä harvinaisempia. Näin siis meidän ulkomaalaisten keskuudessa; paikalliset kohtaavat täällä varmasti meitä vähän enemmän rikollisuutta.

      Minä kerron kyllä ihan reippaasti, että koiramme ovat meitä kohtaan lempeän lauhkeita mutta että vieraiden on hyvä olla niiden kanssa varuillaan. Koiramme ovat nimittäin sen verran varautuneita vieraiden suhteen, ettei niitä millään makkaroilla tai muilla herkuilla lahjota. Eivät edes viitsi syödä jos on jotain haukuttavaa :)

      Poista
  2. Luin mielenkiinnolla tämän, minulla kun tuo tottuminen kotiapulaisiin on kesken ja vaikeampaa kuin kuvittelin, Vartijoitakin on tulossa 3, ja just kuulin, että he tulevat kyllä portin sisäpuolelle eikä ulkopuolelle kuten olimme salaa toivoneet. Mietin, että ainut keino sopeutua on ehkä pitää jonkinlainen etäisyys - muutenhan he ovat läsnä pihapiirissä ihan koko ajan, ja kun ajattelee kodinhoitajaa ja kuskiakin, alkaa tulla olo, että on jo itse tässä ylimääräisenä. Vartijat eivät vielä ole aloittaneet, toivon kuitenkin että pian, koska tähän asti esim. koulubussin odottelu on vähän hermostuttavaa, ovikello ei kuulu kaikkialle ja kodinhoitaja saattaa olla jossain, mihin hän ei kuule sitä. Sitäkin olen meittinyt, miten tulen tottumaan siihen, että en voi tulla ja mennä huomaamattomasti, vaan tavallaan, lähden mihin vain, joku rekisteröi sen. Jo nyt sanon aina kodinhoitajalle, kun lähden johonkin, ja sekin tuntuu välillä raskaalta, kun haluaisi ihan vain mennä ovesta ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on oikeasti vaikeita juttuja ihan toisenlaisissa oloissa kasvaneille, vaikeampia mitä ulkopuolelta ehkä ymmärtääkään. Tiedän hyvin tuon miten saattaa tuntua melkeinpä ulkopuoliselta omassa kodissa vieraiden ihmisten pyöriessä ympärillä... Minulle osoittautui hyväksi ratkaisuksi kotiapulaisen puolipäiväisyys ja myös se, että vartijoiden tilat ovat pääasiassa porttimme ulkopuolella. Suuren osan päivästä saamme sillä tavoin olla täällä verrattain omissa oloissamme.

      Meillä on täällä kätevästi piha järjestetty niin, että vartijoilla on meidän piha-alueemme sisällä oma alueensa, jossa on heidän taukotilansa ja vessa. Vartijoiden puolelta ei suoraan näe meille kotiin tai meidän puolellemme pihaa mutta hädän tullen vartijat pääsisivät kuitenkin omalta puoleltaan pihaa talolle apuun. Tämä toimii hyvin siksikin, että pystymme päästämään koirat omalla puolellamme pihaa joutumatta pelkäämään, että ne säikähtävät vartijoita ja käyvät kiinni.

      Minä en kerro vartijoille, enkä kotiapulaisellekaan, minne milloinkin lähden. Autonkuljettaja on toki menoistani selvillä koska kulkee niissä mukana mutta se tuo toisaalta tietynlaista turvaakin. Jos katoaisin jonnekin kyläreissulle hän alkaisi ennen pitkää hermostua, että missä viivyn.

      Meni minulta monta kuukautta, että arjesta rakentui täällä kotiapulaisen ja autonkuljettajan kanssa verrattain toimiva. Ihan varmasti ennen pitkää myös siellä elämä alkaa tuntua kaikin puolin omalta!

      Poista
  3. Oli mielenkiintoinen lapileikkaus eri paikkojen turvallisuusjarjestelyihin. Meilla on ollut halytysjarjestelma jo monta vuotta, se otettiin sen jalkeen kun kotona kavi varkaita ja sen jalkeen viela yrittivat uudestaan. Olemme aina halunneet asua pihatasossa ja oma piha on tarkea, emme kuitenkaan halua asua vartioidulla kerrostaloalueella joten dilemma on valmis, mies on usein yötöissa ja me tytön kanssa kaksin. Ikkunoissa on raudat ja halari on yölla paalla mutta meidankin uskottu vartija on Alex koira. Naapuritkin rauhoittavat mielta, moni istuu parvekkeella myöhaan ja pitaa taloa silmalla. Tietty varovaisuus on paikallaan ja pitaa miettia kehen voi luottaa, lomamme aikana kaytavan aukinaiseen varastoon jatetyista tavaroista havisi paljon, ikava kylla epailys osuu siivoojaamme mutta ketaan emme halua syyttaa kun ei ole todisteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me pidimme Jamaikalla alkuun hälytysjärjestelmää aina öisin päällä, sitten vain silloin kun mies oli poissa ja lopulta ei ollenkaan - oli lopulta hermostuttavampaa herätä väärään hälytykseen kuin mennä nukkumaan ilman hälytintä. Vääriä hälytyksiä tuli sen verran usein ja niistä ei tosiaan selvitty noin vain vaan edessä oli aina vartioporukan visiitti.

      Unohdin tuossa tekstissä mainita, että Jamaikalla ja Belizessä meillä oli käytössä myös ns paniikkinapit, joista painamalla sai tehtyä suoraan hälytyksen vartiofirmalle. Pidin niitä öisin käden ulottuvilla erityisesti kun mies oli poissa. Täällä paniikkinapin sijaan meillä on radiopuhelimet joilla saamme tarvittaessa yhteyden vartijoihin. Täytyykin muistaa siirtää oma radiopuhelimeni sängyn viereen kun mies taas huomenna lähtee työmatkalle!

      Paljon olen kuluneen vuoden aikana miettinyt tuota luottamusasiaa ulkomailla asuessa ylipäänsä ja erityisesti mitä tulee tähän kiertolaiselämään: kuinka hankalaa on alkuun tietää kehen voi luottaa ihan uudessa paikassa missä ei ymmärrä paikallisia tapoja mutta toisaalta tarvitsee nopeasti apua ja tukea moneen erilaiseen asiaan juuri siksi, että kaikki on niin uutta ja outoa. Olen aika varovainen ihmisten suhteen. Luotan ensivaikutelmiini mutta toisaalta luottamukseni uusiin ihmisiin kuitenkin kasvaa hyvin vähitellen. On siltäkin osin helpotus olla täällä nyt toista vuotta ja olla tuntenut ihmisiä täällä sentään jo sen vuoden verran, kotiapulaisesta ja autonkuljettajasta tuttaviin joista on vähitellen kehittynyt ystäviä.

      Poista
  4. En osaa edes kuvitella millaista on totutella siihen, että kodissasi on vieraita ihmisiä läsnä, tai edes pihallasi kaiken aikaa. Se on varmaan asia, jonka kanssa oppii elämään, mutta joka kuitenkin on vähän erikoista. Kotiapulaisista muistan vieläkin niin lämmöllä sitä, miten kotiapulaisesi pääsi toteuttamaan kesken jäänyttä koulutustaan, kun hänen työnsä muuttui puolipäiväiseksi.
    Tuleeko kotiapulaiset teille muuten automaationa miehesi työn puolesta? Anteeksi, jos kysymys on tungetteleva, sitä en haluaisi olla. Ja toinen mikä näitä uusimpia blogitekstejäsi lukiessani tuli mieleen, niin tuleeko noiden hiekkamyrskyjen aikana pimeää?

    Nopeasti kuluvaa miehesi työmatkan aikaa teille sinne.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vartijat tulevat meille miehen työn puolesta eivätkä ole siis meidän palkkaamiamme, eikä ole oma valintamme onko meillä vartijat vai ei. Kaikki muut työntekijät ovat kuitenkin oman harkintamme varassa ja meidän itse palkkaamiamme.

      Meikäläisten odotetaan maailmalla palkkaavan vähintäänkin kotiapulainen, että antaisimme työpaikan sitä tarvitsevalle, mutta ei kukaan työntekijöiden palkkaamista sinänsä silti mitenkään sen virallisemmin edellytä. Täällä Khartumissa vähän kerrallaan palkkasimme ensin kotiapulaisen, sitten autonkuljettajan ja lopulta myös puutarhurin joka käy meillä töissä yhden aamupäivän viikossa.

      Hiekkamyrskyn aikaan hämärtyy, vähän niin kuin olisi sadesää. Ihan pimeää ei siis tule mutta selkeästi kuitenkin pimenee. Näkyvyys myös huononee ratkaisevasti ja pahimmillaan hiekkasumulta ei näe kuin jonkun metrin päähän. Oikein pahoja myrskyjä ei kuitenkaan ole onneksi toistaiseksi osunut kohdallemme monia.

      Hyvää viikonloppua ja alkavaa viikkoa sinnepäin!

      Poista
  5. Kiitos vastauksista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!