torstai 8. lokakuuta 2015

Viides päivä

Tänään oli lopulta se rauhallinen päivä jota koko viikon odottelin. Kotona mikään ei hajonnut tai vaatinut erityistä huomiotani. Sähköt pysyivät päällä ja hanoista tuli vettä. 

Spirit-viikko päättyi vihdoin kansallispukupäivään. Meillä ei suomalaisia kansallispukuja ole eikä varmaan tulekaan, enkä edes tiedä onko Italiassa kansallispukuja olemassakaan. Poika pukeutui Suomen-lipun sinisiin shortseihin ja valkoiseen t-paitaan, tyttö Belizen kunniaksi kolibripaitaan.

Kävin aamulla taaperon kanssa autonkuljettajan kyydillä tarkastamassa Al Hawi -kaupan gluteenittomat hyllyt mutta ne ammottivat aina vain tyhjyyttään. Al Hawissa muutama työntekijä puhuu vähän paremmin englantia ja he osasivat vastata kysymykseeni, että lisää tuotteita on kyllä tulossa. Milloin, sitä ei kukaan toisaalta tuntunut tietävän. Al Hawista suuntasimme ostarin ruokakauppaan. Siellä on kaikkein helpoin käydä isoilla ostoksilla, kun perustuotteita tavallisesti löytyy aina ja kaupassa on tilaa kulkea mukavasti taapero ostoskärryissä. Ostin vähän kaikenlaista mutta ilokseni lasku ei kuitenkaan noussut kovin suureksi. 

Kun nostelin ostoskasseja kärryistä auton takakonttiin minua lähestyi kaksi nuorta naista. Toinen käveli ihan taaperon viereen ja oli aikeissa nostaa tytön kärryistä syliinsä. Minä kielsin häntä, mutta nainen esitti elekielellä, että hän haluaa vain ottaa valokuvan tyttö sylissä. Sanoin tiukasti, että kuvan hän voi ottaa, mutta tyttöä ei ole lupa ottaa syliin. Tuohtuneena nuori nainen asettui ostoskärryjen taakse ja alkoi vääntää taaperoa parempaan asentoon kuvaa varten. Minulla keitti yli, käskin häntä olemaan pakottamatta lastani kuvaan ja kysyin raivokkaasti eikö hän näe miten ahdistuneelta taapero näyttää. Niilläpuhein naisen ystävä nappasi kuvan ja molemmat poistuivat kikatellen paikalta. 

Minä olen todella kyllästynyt näihin kuvasessioihin. Kun muutimme tänne halusin olla hyvä ja avomielinen ulkomaalainen ja annoin sosiaalisen pienen tyttöni mennä vieraidenkin syliin kuvattavaksi. Se oli virhe ja kadun sitä edelleen. Tyttöä saatettiin nimittäin viedä pitkin ja poikin, sylistä toiseen, ravintolan keittiöön, ties minne, pois luotani, vaikka olin luullut antavani hänet vain käväisemään jonkun sylissä. Lasta pelotti ja minä olin hyvin kaukana omalta mukavuusalueeltani. Vihdoin ymmärsin vetää rajani ympärilleni tiukemmin ja pitkään aikaan en ole enää antanut kenenkään ottaa tyttöä syliin, en vieraiden mutta en myöskään vähän lähempien ihmisten. Valokuvauksen olen silti toistaiseksi sallinut. 

Lapsia ihaillaan täällä kovasti, ja heihin suhtaudutaan hyvin lämpimästi. Lähes joka kauppareissulla joku nipistää hellästi tyttöä poskesta, sanoo mashallah (jumalan siunausta) ja menee menojaan. Koululla isosisaruksia odottamassa taapero saa myös kovasti ihailevaa huomiota. Mutta jotenkin tuntuu niin kuin taaperon hyvin usein ajateltaisiin olevan vain pieni soma nukke, ei oikea ajatteleva ihminen. Kuka aikuinen haluaisi vieraan ohikulkiessaan nappaavan naamasta, oli vieras ihminen miten hymysuin hyvänsä? Miksi lapsi pitäisi siitä sen enempää?

Ostarilta ajelimme vielä kolmanteen ruokakauppaan katsomaan olisiko sinne viimein tullut koiranruokaa. Koko kymmenen minuutin matkan minä tuohtuneena selitin autonkuljettajalle kuinka minua ärsyttää kun minua tai perheenjäseniä kohdellaan ikäänkuin olisimme jotain sirkuseläimiä. En pidä siitä, ettei lapseni omaa tilaa kunnioiteta, enkä ollenkaan ymmärrä halua ottaa vieraitten ihmisten kanssa valokuvia. Autonkuljettaja yritti ymmärtää mutta ei toisaalta osannut nähdä mitään pahaa valokuvan ottamisessa, ei edes oikeastaan vieraan lapsen ottamisessa syliin. Nuori nainen ei ehkä ennen ollut nähnyt ulkomaalaista lasta, autonkuljettaja selitti. 

Minkäänlaista pahaa tahtoa ei varmasti olekaan takana halussa ottaa vieraista ihmisistä valokuvia, mutta silti se ärsyttää minua. Joskus kulttuurit kohtaavat niin, että on hyvin vaikea nähdä miten erilaiset näkemykset voisi sovittaa yhteen sillä tavoin, että kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä. Minä joustin tässä kuvausasiassa täällä alkuun varmasti liikaakin. Juuri nyt tuntuu toisaalta siltä, että toiste en taida enää antaa lupaa kuvata tyttöä edes etäältä. Jos paikalliset sen myötä ajattelevat minun olevan ikävä ja ankea ihminen niin olkoon niin. 

Kotona söimme lounasta ja laitoin taaperon nukkumaan päiväunia. Ehdin pitkästä aikaa istua omissa ajatuksissani hyvän tovin ennen kuin oli aika herättää taapero ja lähteä koululle. Koululaisten hakureissu sujui sekin hyvin, ja lasten vähän levotonta menoa helpotti omassa mielessäni paljon se, että tiesin käsillä olevan viikon viimeisen arkipäivän. Nyt on edessä kaksi päivää hiljaiseloa ilman minkäänlaisia suunnitelmia. Vaikka onkin tylsää, että minulta jää lauantaina ratsastustunti välistä koska mies on poissa, on toisaalta ihanaa ajatella, että kaksi aamua saamme nukkua pitkään ja vaikka velloa pyjamissa kaiken päivää. Mies palaa uuden arkiviikon vastaisena yönä, varhain sunnuntaiaamuna, eli yksinhuoltajuutta kestää kyllä vielä, mutta pitkän ja tapahtumarikkaan viikon jälkeen minua riemastuttaa ajatus hitaista rauhallisista päivistä. Nyt täytyy vain toivoa, että sähkö ja vesi osaltaan luovat viikonlopulle levolliset olosuhteet. 

14 kommenttia:

  1. Tosi kurjalta tuntuu puolestasi tuo valokuvaaminen, ymmärrän tosi hyvin että se ärsyttää. Varsinkin jos toiset koskevat omaan lapseen, tulee helposti päälle suojelu ja turvallisuushakuisuus - minusta ihan oikeutetustikin vaikka onkin toki kyse kulttuurierosta. Kovasti tsemppiä vielä loppuun yksinhuoltajaviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autonkuljettaja arveli, että pelkään taaperon sairastuvan vieraiden kosketuksesta, mutta vaikka ihmettelen kyllä sitä että vieraat pyrkivät pusuttamaan tuntematonta lasta naamalle, en erityisesti pelkää sairauksia vaan kyse on tosiaan yleisestä suojeluvaistosta. Valokuvat ovat asia erikseen mutta niihin vain tuntuu täällä niin erottamattomasti liittyvän se, että kuvan kohde täytyy saada oikein lähelle, jotenkin hetken omistaa. Se hermostuttaa ja ärsyttääkin.

      Kiitos tsempeistä! Täällä ollaan nyt onneksi kaikin puolin voiton puolella kun ollaan jo viikonlopussa.

      Poista
  2. Ymmärrän toki, että ihmiset ovat kiinnostuneita, mutta kuvaaminen raivostuttaa minuakin. Vaikka meillä vaaleat lapset eivät ole sellaisia harvinaisuuksia kuin siellä, minuun iskee oikea tiikeriäitiys kun joku yrittää lähelle. Kuvat ovat sitä paitsi kuvia - nykyään ei tiedä mihin ne päätyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään minua ärsyttää tuo kuvaaminen ihan kaikkinensa. Ennen kaikkea se, ettei lapsen omaa tilaa kunnioiteta vaan häntä lähestytään kuin nukkea. Ylipäänsä esineellistäminen ärsyttää: se että mietitään niin innoissaan kuvakulmaa, ettei tunnuta muistavan, että ollaan ihmisten kanssa tekemisissä.

      En itse hirveästi huolehdi siitä minne kuvat ehkä pahimmillaan päätyvät - jokuhan voisi hyvin ottaa lapsistani kuvia myös tietämättäni ja sitä en voi mitenkään hallita. Jonkun verran jaan itsekin kuvia lapsistani Facebookissa kavereiden kesken, vaikka aika tarkkaan kyllä mietin minkälaisia kuvia. Kun lähes jokaisella on kamera kaiken aikaa käden ulottuvilla on nykymaailmassa ikävä kyllä aika mahdotonta suojata lapsiaan sillä tasolla, että voisi valvoa, ettei kuvia heistä missään tapauksessa leviäisi minnekään oman piirin ulkopuolelle.

      Poista
  3. Taallakin lapsiin kohdistuu paljon vierailta ihmisilta hellittelya ja huomiota, tyttö on siihen niin tottunut pienesta asti etta huomasin taman olevan Suomessa jopa ihmeissaan kun ei saanut katsekontaktia ja totuttuja ihokontakteja. Tajusin tytön kokevan sen ettei oteta syliin, paijata tms. jotenkin negatiivikseksi reaktioksi etta eikö musta tykatakaan. Kuvia en juuri anna ottaa eika taalla kylla olla kovin kiinnostuneitakaan, tyttöhan ei ole edes pellavapaa :) Olen tarkka siita etta tyttö on lahella eika pois silmistani mutta muuten kylla annan vapaasti ottaa huomionosoitukset vastaan kun tuntuu niista niin nauttivan. Onneksi teilla oli rauhallinen paiva, mukavaa viikonloppua, meilla se alkaa nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin tytöt ovat tottuneet maailmalla katsekontakteihin, hymyihin ja tukanpaijauksiinkin ja ihmettelevät hekin Suomessa kun heihin ei usein tunnuta lainkaan kiinnitettävän huomiota :)

      Taapero oli ja on kyllä edelleenkin oikeasti kovastikin innostunut ottamaan kontaktia vieraisiin. Hän lähettää lentopusuja ohiajaville busseille ja hymyilee ja vilkuttaa vieraille ihmisille kaupassa, mutta ei toisaalta halua, että tuntemattomat ottavat häntä syliin. Kun vähänkään tarkkailee taaperon ruumiinkieltä on ihan selvää missä vaiheessa ollaan menty yli hänen rajojensa.

      Täällä tuntuu olevan aika yleinen oletus ja edellytys se, että lapset haluavat huomiota. Lapsissa on kuitenkin tässäkin suhteessa oman kokemukseni mukaan paljon eroja. Yksi tykkää sylitellä vieraiden kanssa ja toinen taas ei, ja kolmas ei ehkä halua vieraisiin ihmisiin ottaa kontaktia ollenkaan. Toivoisin, että lapsemme saisivat täällä kohdata ihmisiä useammin enemmän omista lähtökohdistaan sen sijaan, että vieraat aikuiset tulevat päälle ja omalla käytöksellään ikäänkuin määrittävät mikä on sopivaa. En vain oikein tiedä miten tätä asiaa lähestyä ja omaa kantaani selventää näille kuvaajille ja muille vieraille jotka varsinkin taaperoa päivittäin lähestyvät, muuten kuin olemalla itse aika jyrkkä ja tiukka. Osin ongelmat johtuvat kielimuuristakin.

      Oikein hyvää viikonloppua sinnepäin!

      Poista
    2. Ma luulen etta se tiukkuus on ainoa keino silla esim. taalla maaseudulla ja kylissa, joissa kulttuuri on edelleen vanhoillisempi kuin kaupungeissa ei ymmarreta ettei kaikki ole yhteista, kuten lapset.

      Poista
    3. Puit Petra sanoiksi sen miltä täällä tuntuu mutta mitä en ole jotenkin osannut itse sanoittaa: täällä tosiaan usein vaikuttaa siltä niin kuin lapset olisivat kaikkien yhteisiä. Siihen liittyvät syliinnappaamiset ja valokuvauksetkin ja myös ne loputtomat ohjeet joita jatkuvasti saan liittyen lastenhoitoon... Vanhemman tyttären tukka kaipasi leikkausta ja juttelin asiasta yhden paikallisen opettajan kanssa koululla pari päivää sitten; kerroin, että heti kun ehdin leikkaan tukan. Opettaja kutsui tytön lähemmäksi, nosteli tukkaa ja kertoi sitten minulle mistä lähteä leikkaamaan. En ollut pyytänyt neuvoa mutta kuten tavallista sillä ei ollut neuvonantajalle mitään merkitystä :)

      Poista
  4. No huh, aika hassua mielestäni tuollainen tuntemattomien kuvaaminen... mitä he oikein tekevät niillä kuvilla? Itse ainakin poistan sellaiset kuvat, joihin on eksynyt tuntemattomia ihmisiä eikä niissä ole muuta merkittävää syytä miksi pitäisi säilyttää. Onneksi täällä en ole vielä koskaan törmännyt vastaavaan toimintaan, vaikka tutut sukulaiset kyllä joskus kuvaavat salaa ja sekin jo ärsyttää.

    Hyvää ja rauhallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autonkuljettaja selitti, että ihmiset näyttävät ottamiaan kuvia perheenjäsenille ja ystäville. Arvaan, että ehkä jotkut lataavat kuvia myös Facebookiin. Jossain vaiheessa, kun meistä koko perheestä haluttiin ottaa kuvia, vitsailimme, että kyseessä oli peli jossa piti kerätä setti ulkomaalaisten perheitten kuvia, vähän niin kuin hullunkuriset perheet. "Multa puuttuu ton perheen kuva, vaihdatko sen tähän?" Olen kuullut samanlaisesta myös muun muassa Kiinasta. Ei ole ihan vain sudanilainen ilmiö siis.

      Mutta oikeasti en itse ollenkaan ymmärrä halua kuvata vieraita ihmisiä. Minua harmittaa, että niin monelle olemme täällä niinkin ihmeellisiä olioita. Ei ole oikein toivoa ymmärtää toinen toistaan jos meikäläisten ajatellaan olevan jotain lähes yhtä outoa kuin avaruusoliot.

      Oikein hyvää viikonloppua sinnepäin!

      Poista
  5. Hui; oikeastaan jopa hieman pelottavan kuuloinen tilanne! Täälläkin lapsia ihaillaan ja kehutaan paljon, mutta kukaan vieras ei sentään koskaan ole halunnut lapsia kuvata; tosin lapsemme eivät eroa ulkonäöltään juurikaan algerialaisista, joten en tiedä, saisivatko vaaleampina enemmän huomiota. En kyllä oikein jaksa uskoa, että vaaleitakaan lapsia tuolla lailla kuvailtaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tämä on hyvin tavallista. Meitä haluttiin alkuun kuvata yhtenään koko perhettä, ehkä liikuimme silloin enemmän porukalla. Nykyisin lähinnä halutaan ottaa kuvia vain taaperosta. Ehkäpä arviolta noin kerran viikossa tulee sellainen tilanne vastaan, että joku lähestyy puhelimen kanssa kuvaa ottaakseen. Välillä tilanteet ovat ihan älyttömiä. Kerran odotin pitkään puhelinliikkeessä, että asiani tulisi hoidettua mutta jostain syystä kesti ja kesti. Lopulta kysyin mikä on ongelma ja myyjä sanoi, että viisi minuuttia vielä niin kaveri tulee kameran kanssa ottamaan taaperosta kuvan. Silloin niin kuin eilen ärsyynnyin ja sanoin, ettei käy päinsä. Sain ostokseni ja pääsin vihdoin lähtemään. Ei ehtinyt kameramies paikalle.

      Minua ei itse kuvaaminen kyllä ihan kamalasti häiritse. Ymmärrän kuitenkin tavallaan kuinka outo näky me täällä olemme, varsinkin lapsemme. Aika harvat ulkomaalaiset liikkuvat täällä kaupoissa, eikä juuri kukaan lasten kanssa - kotiapulaiset hoitavat monen perheen ostokset tai vähintäänkin lapset jätetään kotiapulaisen tai lastenhoitajan kanssa kotiin kauppareissun ajaksi. Jos joku siis haluaa ottaa somasta tytöstäni kuvan niin olen antanut ottaa, kunhan ei yritä ottaa lasta minulta.

      Minulle kamalaa ja ärsyttävää on se, miten ihan tuntemattomat ihmiset tulevat pientä lasta liki ja ajattelevat, että on ihan ok ottaa lapsi noin vain syliin. Ostarin suurella parkkipaikalla se oli jotenkin ehkä vielä tavallistakin pöyristyttävämpää. Halusin pois sieltä autojen lomasta, pois kuumasta auringosta, enkä tosiaan ollut innostunut tarjoamaan lasta kuin jotain kukkapuskaa vieraan käsiin.

      Poista
  6. Itseasiassa olen yllättynyt tästä kuvaamisvimmasta siitäkin syystä, että olen kuvitellut Sudanin olevan tiukan linjan muslimimaa ja tiukimpien näkemysten mukaan jopa ihmisten valokuvaaminen on kiellettyä. Ehkei islamin tulkinta siellä kuitenkaan ole niin kovin tiukka? Muistelen nimittäin, että jopa Arabiemiraateissa, jota pidän aika länsimaisena muslimimaana, olisi ohjeistettu turisteja siten, ettei paikallisten kuvaaminen ilman lupaa olisi suotavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sudan on tiukan linjan muslimimaa, itse asiassa islamistinen maa, eli täällä sharia-laki on virallinen laki. Virallinen islamin tulkinta on siis täällä käsittääkseni hyvinkin tiukka. Täällä ei esimerkiksi kovin paljon näe katukuvassa mainoksia missä näkyisi ihmisiä. Toisaalta täällä kuitenkin voivat turistit ostaa valokuvausluvan - minulle lupa kuvata tulee ikäänkuin diplomaattikortin mukana - eli valokuvaaminen ei selkeästikään ole absoluuttisesti kielletty. Valokuvauslupa ei anna lupaa kuvata mitä tahansa mutta en tarkkaan tiedä miten se on rajattu.

      On myös hyvä muistaa, että maan virallisesta linjasta huolimatta täälläkään paikalliset ihmiset eivät suinkaan kaikki ole tiukan linjan muslimeja. Osa on uskonsa suhteen hyvinkin rentoja ja moderneja, toisten elämää uskonto ohjaa enemmän.

      Oli miten oli, mielestäni missään ei kenenkään pitäisi kuvata ihmisiä ilman heidän lupaansa. Mutta on mielestäni vielä eri asia se mitä turistin kannattaa missäkin tehdä kuin miten paikalliset oman kulttuurinsa puitteissa toimivat. Arabiemiraateissa näkee länsimaalaisia jotka eivät selvästi ollenkaan ymmärrä kunnioittaa pukeutumisellaan maan tapoja. Jos samat arvostelukyvyttömät ihmiset jotka eivät tunnu ymmärtävän tai kunnioittavan paikallista kulttuuria lainkaan ottavat kuvia miten sattuu voin uskoa, ettei siitä välttämättä hyvää seuraa. Joten siellä turisteja täytyy ehkä siksi erikseen ohjeistaa?

      Toisaalta kyllä torstaina mietin, että me ohjeet mitä me länsimaalaiset toivottavasti kaikki pidämme mielessä kun matkustamme muille maille - kysy lupa ennen kuin kuvaat, käyttäydy kunnioittavasti paikallisia kohtaan - saisi mieluusti välittää myös ulkomaalaisia kuvaaville paikallisille läpi maailman ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!