lauantai 10. lokakuuta 2015

Viikonloppu yksinhuoltajana

Koska viikonlopuksi ei sattunut syntymäpäiväjuhlia eikä mitään muutakaan ohjelmaa, varauduin jo torstaina ostoksilla siihen, että olemme tiiviisti kotona koko viikonlopun. Vain erikoistapauksissa pyydän autonkuljettajaa tulemaan töihin viikonloppuna; tänä viikonloppuna en häntä tarvinnut. Tämänpäiväisen ratsastustuntini peruutin, koska miehen poissaollessa minulla ei ole lapsille tunnin ajaksi lapsenvahtia. 

Syksyn aikana sosiaalinen elämämme täällä on kehittynyt aika tavalla. Muutamasta viime vuodelta tutusta perheestä on kuin onkin vähitellen tullut ystäviä. Mukavaa on se, että me vanhemmat viihdymme yhdessä mutta myös lapset tulevat hyvin keskenään juttuun. Koska viikot kuluvat niinkin tiiviisti lasten koulun ja harrastusten ehdoilla, yritämme tavata ystäviä erityisesti viikonloppuisin. Aikaisemmin viikolla pyysin erästä ystäväperhettä meille kyläilemään viikonloppuna mutta perheen äiti onkin työmatkalla Darfurissa tämän viikon. Pari seuraavaa viikonloppua on toisaalta jo lyöty tapaamisten osalta lukkoon, eli ihan hyväkin, että tästä viikonlopusta kehittyi näin hiljainen. Semminkin kun pitkän ja tapahtumarikkaan viikon aikana kulutin voimani aika lailla loppuun. 

Perjantaipäivä sujui rennosti ja lauantaipäivä näyttää kuluvan aika lailla samoissa merkeissä. Vellomme kotona, katselemme DVD:ltä Muumeja ja Simpsoneita, lapset piirtelevät ja leikkivät. Poika on läpi viikonlopun tehnyt hiljakseen läksyjään, ja ylimääräistä energiaa lapset kuluttavat juoksemalla ja ajelemalla pyöriään ympäri alakertaa. Minä olen viimeisillä voimillani hoitanut netissä hankalaa pankkiasiaa. Tiskeihin tai pyykkeihin en ole jaksanut tarttua, ja ylipäänsä olen yrittänyt tehdä vain pakollisen. Mies tulee onneksi jo ensi yönä takaisin, mutta toisaalta samantien alkaakin sitten taas uusi arkiviikko. On pakko yrittää levätä sen minkä ehdin, että jaksan taas hoitaa kaikki juoksevat asiat läpi viikon. 

Ruuanlaitolta en gluteenittomuuden vuoksi täällä oikein koskaan voi välttyä. Emme voi juuri syödä ulkona tai tilata ravintolasta ruokaa kotiin, emmekä ostaa oikein minkäänlaisia eineksiä. Eilen jaksoin jotenkuten tehdä gluteenittomia kananugetteja lounaaksi ja tomaattipastaa illaksi. Tänään olivat viimeisetkin gluteenittomat näkkileivät loppu, mikä vähän harmitti aamiaisaikaan. Toisaalta onneksi muistin, että jääkaapissa on vielä vakuumipakattuja gluteenittomia tortilloita, joita mies toi alkusyksystä Euroopasta. Niistä taidan kehitellä kevyitä pizzoja lounaaksi. Illallissuunnitelmat ovat vielä auki ja huomista koululounastakaan en ole vielä miettinyt. 

Niin lapset kuin minäkin olemme enemmän kuin valmiita miehen paluuseen. Taapero kysyi minulta ensitöikseen tänään onko papà kotona ja kun vastasin, että yksi päivä enää, hän ilahtui kovasti. Kertoi Pongollekin, että yksi päivä. Poikakin totesi herättyään, että enää päivä isän paluuseen, ja tytön aamun ensimmäiset sanat liittyivät nekin isään: oli kovasti ikävä papàa. 

Enää yksi päivä. 

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä :-)
    Pääsit muuten taas mukaan yhteen blogijuttuuni - olen jäänyt koukkuun Sudanin juttuihisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt ollaan todella tämän viikon osalta jo voiton puolella, että eiköhän tämä tästä.

      Ja tosi kiva kuulla, että olet koukussa :)

      Poista
  2. Huh millaista pyörittämistä onkaan tuo ruokailu teillä, olenkin usein miettinyt että sulta löytyy mahtava tarmo etsiä ja kokeilla uusia ja erilaisia juttuja tuon gluteenittomuuden saralla. Itsestäni tuntuu, että samat jutut pyörivät ruokalistalla kerrasta toiseen... (Ja lasten osalta ihan ilman ruokarajoitteita) Ja mietin, että juurikin noutojutut ym. ovat itselleni juurikin laiskojen tai superkiireisten päivien pelastus. Siellä ei tule edes taukoa ateriasuunnittelusta koulupäivinä... Tsemppiä viimeisiin yh-hetkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti tosi mielelläni pyörittäisin minäkin suosiolla tuttuja ja toimivia juttuja viikosta toiseen, mutta se on täällä hankalaa kun koskaan ei tiedä mitä kaupasta milloinkin löytyy, varsinkin mitä tulee noihin gluteenittomiin tuotteisiin. Pakon edessä siis vain olen tarmokas :)

      Tänään menivät lounasaikaan nuo gluteenittomista tortilloista vääntämäni pikkupizzat ihan älyttömän hyvin lapsille kaupaksi ja vaikka se oli tietysti sinällään tosi kiva juttu niin toisaalta otti päästä, koska tortillat olivat tosiaan Euroopan tuliaisia eikä niitä ole nyt enää kuin yksi pakkaus jäljellä. Tortillapizzoista olisi varmasti tullut kiva ja kätevä uusi juttu ruokalistalle jos niitä olisi säännöllisesti meidän saatavilla, mutta kun tilanne on mikä on, niistä oli nyt iloa vain täksi yhdeksi iltapäiväksi.

      Koko ajan haen siis aterioita joitten raaka-aineet löytyisivät täältä paikan päältä, jotka maistuisivat kaikille kolmelle lapselle, ja jotka valmistuisivat verrattain helposti ja nopeasti koska millekään pitkälliselle ruuanlaitolle ei oikein ole aikaa - tortillapizzat oli nopea tehdä mutta senkin aikaa taapero kulki perässäni pitkin keittiötä ja itki mamman syliin... Jostain syystä ruoka-aikaan alkaa pientä usein surettaa vaikka onkin muuten ihan iloinen tyttö. Joskus minulle on tämän blogin kautta lähetetty gluteenittomien leipomusten tai ruokien reseptejä, mutta ongelma niissä on hyvin usein se, että paikan päältä ei sopivia raaka-aineita vain löydy. Täältä löytyy kyllä kaikenlaista vähän yllättävääkin, mutta toisaalta monia ihan perusjuttuja ei sitten löydykään säännöllisesti tai ollenkaan.

      Mutta kyllä tämä taas tästä. Kiitos tsempeistä! Tämä viikko on vetänyt tosi väsyneeksi mutta mulla on kova usko siihen, että sunnuntaina herään taas tarmoa täynnä viemään eteenpäin uutta arkiviikkoa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!