maanantai 5. lokakuuta 2015

Yksinhuoltajaviikon toinen päivä

Tänään koulun Spirit-teemana on Halloween. Pojan on alkuun tarkoitus olla luuranko mutta viime hetkellä hän päätyy kuitenkin merirosvoasuun. Tyttö on hänkin aikeissa lähteä kouluun veljeltä lainatussa luurankoasussa, mutta päättää sittenkin olla kissa. Lopulta hän pukee kuitenkin päälleen ampiaisasuun kuuluvan mekon ja vetää naamalleen kissamaskin. Yritän selvittää mistä eläimestä oikein on kyse, mutta se jää epäselväksi. Väliäkö tuolla. Tärkeintä lienee, että lapset saavat vaihteeksi vähän ilmaista itseään vaatteiden kautta iänikuisten koulupukujen sijaan.

Aamulla käyn autonkuljettajan ja taaperon kanssa ostarin ruokakaupassa. Eiliseltä kauppareissulta jäi puuttumaan kaikenlaista ja tänäänkään en löydä kaikkea etsimääni. Kaasuhellan sytytin ei jaksa enää toimia ja tulitikuilla pelaamisen sijaan haluaisin ostaa uuden, mutta sytyttimiä ei näy ostarin ruokakaupassa. Koska kyseisen kaupan myyjät eivät kokemukseni mukaan puhu juuri ollenkaan englantia en jaksa alkaa kysellä apua vaan tyydyn toistaiseksi kohtalooni.

Sytyttimen sijaan ostan tiskinpesuainetta, maitoa ja jugurttia, nahistuneita perunoita, ja paprikoita ja avokadoja jotka sentään näyttävät aika hyviltä. Haluaisin myös ostaa kanan rintapaloja ilman luita - mikä on täällä sinänsä parhaimmillaankin kyllä mahdottomuus koska niissäkin rintapaloissa joissa ei pitäisi olla luita lainkaan on aina silti muutama luu - mutta tarjolla on vain kananjalkoja ja jalattomia kokonaisia kanoja. Päädyn ostamaan kolme jalatonta kanaa. Olin ollut aikeissa tehdä tiistaina illalliseksi gluteenittomia kananugetteja, mutta arvelen, etten jaksa enkä ehdikään leikellä kanoja nugetteihin sopiviksi palasiksi, joten muutan lennossa ruokasuunnitelmaa: huomenna syödäänkin paistettua kanaa ja riisiä. 

Ruokakaupassa soi pieneksi hämmästyksekseni pätkä Amazing Grace -kappaletta orkesteriversiona. Yllättävä valinta, mutta oikeastana ihan mukavaa vaihtelua arabiankielisille rukouksille, jotka aika usein soivat ostosreissujeni ääninauhana. 

Kaupasta kotiuduttuamme tarjoan taaperolle lounasta, eilisen pizzan loppuja. Autonkuljettaja käy sillä välin hakemassa apteekista puolestani Pongo-koiran antihistamiinit, jotka eläinlääkäri määräsi koiralle viime viikonloppuna tulehduksesta johtuvaan kutinaan. Apteekista tullessaan autonkuljettaja tuo pyynnöstäni mukanaan myös sähkömiehen. Olemme odottaneet jo monta kuukautta, että miehen toimisto hoitaisi talossa ja pihalla jos jonkinlaisia asioita kuntoon, mutta useamman kuukauden odottamisen jälkeen olen katsonut taas kerran parhaaksi etsiä itse töille tekijät. Sähkömies ryhtyy heti hommiin: vaihtaa ensin vesipumpun sähköjohdon siinä toivossa ettei pumppu enää kesken kaiken lakkaisi toimimasta, ja korjaa sen jälkeen useamman rikkinäisen valonkatkaisijan pihalla. Myöhemmin tällä viikolla täytyy kutsua hänet uudestaan sillä sähkötöitä meillä riittää.

Samaan aikaan kun sähkömies korjailee sähköyhteyksiä pihalla, minä nukutan sisällä taaperoa päiväunille ja hermoilen erinäisistä keskeneräisistä hoitamattomista asioista. Kun taapero vihdoin sammuu, siivoilen ensin vähän yläkerrassa ja pakkaan sitten tapani mukaan vettä ja jugurttia koulustahakureissulle. Koululapsilla on koulupäivän jälkeen aina niin nälkä, että lykkään heille aina ensiksi autossa juotavat jugurtit käteen. Niiden voimin he jaksavat kotiin asti.

Taaperon vielä nukkuessa pidän pienen kahvitauon, mutta vähän suorittamiseksi sekin menee, kun huomaan, että onkin jo melkein aika lähteä koululle isompia lapsia hakemaan. 

Maanantaisin isommilla lapsilla ei ole koulun jälkeen mitään harrastuksia joten hakumatka käy aika nopeasti. Kotimatkalla keskellä ruuhkaista risteystä autonkuljettaja kesken kaiken avaa auton ikkunan ja pysähtyy kättelemään iloisesti ikkunasta poliisia joka jokunen viikko pysäytti meidät liikennerikkomuksen vuoksi. Oli minusta aika hermostuttavaa joutua poliisin pysäyttämäksi ja tilanne vaikutti silloin vähän arvaamattomaltakin. Onkin yllättävää ja aika upeaakin nähdä kuinka sopuisasti poliisi ja autonkuljettaja toisiinsa nyt muutamaa viikkoa myöhemmin suhtautuvat. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun yllätyn iloisesti täällä tällä tapaa. Toisilleen sinänsä vieraat ihmiset suhtautuvat täällä toisiinsa usein aidon ja ihastuttavan välittömästi ja ystävällisesti.

Palaamme kotiin jo pian kolmen jälkeen. Riemukseni talon edessä seisoo loka-auto, joka on juuri saanut työnsä päätökseen. Vartijat valittivat aamulla, että lokasäiliö kaipaisi tyhjentämistä ja pyysin heitä tilaamaan loka-auton paikalle mitä pikimmin. Olen tosi iloinen, että tyhjennys saatiin tehtyä vielä saman päivän aikana. Maksan oikein hyvillä mielin palvelun aika kovan hinnan koska tiedän, että työ on tehty hyvin ja kestää useamman kuukauden ennen kuin auto täytyy taas tilata paikalle. En tiedä onko kaikissa taloissa täällä vastaava systeemi; meidän talomme on monelta osin vähän omalaatuinen, mutta moniin erikoisuuksiin on lopulta kyllä ihan hyvät syynsä. 

Illalliseksi laitan yhden kattilallisen gluteenitonta ja yhden tavallista pastaa ja lämmitän viime viikolla tekemääni jauhelihakastiketta. Teen tomaateista, paprikasta, kikherneistä, sipulista ja valkosipulista pastan oheen lämpimän salaatin joka maistuu minulle ja taaperolle muttei niinkään isommille lapsille. Huomaan, että koiranruoka alkaa olla lopuillaan ja valmistan muun ruuanlaiton ohessa myös muutaman annoksen verran ruokaa koirille. 

Kun lapset kahdeksan jälkeen kaikki nukkuvat ja koirat retkottavat reporankoina pitkin lattioita huomaan itsekin olevani ihan poikki. Huomiselle ei ole tavallisen tiistaitohinan lisäksi mitään erityisiä suunnitelmia ja hyvä niin. Tänä aamuna olin nimittäin niin väsynyt, että joka kerta kun nousin istumasta seisomaan minua vähän huimasi. Syyskuu oli hyvin kuuma eikä lokakuukaan näytä juuri tuovan helteisiin helpotusta. Niin kuin toukokuun helteissä myös näin syksyn paahteessa minulle näyttää täällä tulevan hyvinkin nopeasti ongelmia nestetasapainon kanssa. Huomenna yritänkin siis rauhoittua tankkaamaan nesteitä ja käyttämään kaikki mahdolliset lepohetket lepäilyyn. 

6 kommenttia:

  1. Edellispäivän tohina siis tuntui, mutta sait toisenakin päivänä paljon aikaiseksi.

    Joskus mietin, että tavallaan perheen arjesta päävastuulliset aikuiset joutuvat uudessa kulttuurissa kovemmille kuin ne, jotka tekevät palkkatyötä. Työläesille riittää, että hän oppii tuntemaan työkulttuurin ja kotinsa arjen - siis jos ei tahdo tai ehdi enempää. Lapsista ja perheen arjesta huolehtivan on sukellettava uuteen kulttuuriin päästä varpaisiin, jotta oppii toimimaan kouluympäristössä, harrastuksissa, kaupoissa ja naapurustossa sekä hoitamaan kaikenkarvaiset arkiset asiat. Varmaan useimmat aikuiset lopulta tekevät sen työn yhdessä, mutta juuri nyt sinä näytät hallitsevasi kaiken jo itseksesikin. Se on tosi hienoa.

    Iloa ja lepoa tuleviin päiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen itsekin niin, että vaikeampaa on muuttaa maasta toiseen ikäänkuin tyhjän päälle. Työssäkäyvä käy kiinni töihin päivästä toiseen ja siinä on oma arvattavuutensa mikä varsinkin ihan alkuun auttaa paljonkin, mutta täällä kotona ei tiedä mitä odottaa, alkuun ei sitäkään mistä rakentaa itselleen ja perheelle mielekäs arki, eikä edes sitä mistä lähteä etsimään milloin mitäkin tarpeellista.

      Näin vuotta myöhemmin kun katselen taaksepäin viime syksyyn ymmärrän, että alku oli pakostakin raskas. Koskaan aikaisemmin ei muuttaessa ollut täytynyt kaiken muun lisäksi oppia lasten koulukulttuurinkin kanssa sinuiksi. Samaan aikaan oli todella paljon mitä oppia ja omaksua. Tuntuu hyvältä nyt kun hallitsen tämän kaiken tarpeen tullen itseksenikin. Se oivallus jo antaa voimaa painaa eteenpäin.

      Kiitos tsempeistä ja hyvää viikkoa sinne maapallon toiselle puolelle!

      Poista
    2. Kuittaan ja allekirjoitan ajatuksen. Työssäkäyvän puolison tehtävä on käydä töissä. Työ on vähintäänkin osin entuudestaan tuttua vaikka työympäristö ja työtoverit olisivatkin uusia. Kotona oleva puoliso taas joutuu rakentamaan kaiken tyhjästä.

      Meillä on muuten koulussa myös spirit viikko, mutta yleensä loppuvuodesta kesäkuussa.

      Poista
    3. Kun aikoinaan muutin opiskelujen ja työharjoittelujen myötä maasta toiseen oli asettuminen ihan erilaista kuin nyt. Opiskelu- tai työpaikan puitteissa on aika turvallista elää. Tyhjän päälle muuttaminen on sittemmin ollut selkeästi raskaampaa mutta toisaalta on kyllä tosiaan aika voittajatunnelmat kun huomaa hallitsevansa uuden todellisuuden.

      Meidän lasten edellisessäkin koulussa juhlittiin spirit-viikkoa. Taitaa olla aika universaali ilmiö! Onkohan Suomessa nykyään mitään vastaavaa? Ei ollut minun kouluaikoinani.

      Poista
  2. Kiva kuulla miten teidan viikko menee monine touhuineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos nämä sinänsä aika tavallisen täkäläisen viikon tapahtumat kiinnostaa!

      Iltaisin kun saan lapset nukkumaan on täällä kotona yhtäkkiä tosi hiljaista ja vähän yksinäistäkin kun mies on poissa. Toisaalta siinä on aika hyvä sauma käydä vähän päivän tapahtumia läpi ennen nukkumaanmenoa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!