lauantai 28. marraskuuta 2015

Kamala viikko

Jouduimme tällä viikolla irtisanomaan autonkuljettajan joka oli ollut kanssamme melko lailla Sudanin ajan alusta asti, vuoden ja kolme kuukautta. Päätös ei ollut helppo eikä mitenkään mieluinen, mutta emme nähneet muuta vaihtoehtoa. 

Tilanne tuli kaikkinensa yllätyksenä. Vielä viikko sitten kaikki oli hyvin mutta viime viikonloppuna sattui ja tapahtui, ja viikon alusta jouduimme yhtäkkiä hakemaan itsellemme uutta kuskia. Lisähaastetta toi se, että joululomaamme on vain jokunen viikko, ja autonkuljettajamme on tähän asti hoitanut koiriamme lomiemme ajan. Tarvitsimme siis uuden autonkuljettajan, joka ottaisi tehtäväkseen autoilun lisäksi myös koirien lomahoidon. Se tuntui aika epätoivoiselta haasteelta. Mutta meille löytyi kuin löytyikin hetkessä useampikin ehdokas. 

Uusi autonkuljettajamme aloitti muutama päivä sitten. Hän on mukava ja fiksu ja äärimmäisen ylikoulutettu autonkuljettajaksi. Hän tarvitsee kuitenkin kipeästi töitä ja olen iloinen, että meillä on niitä hänelle tarjota. Toisaalta minua samaan aikaan myös syvästi masentaa tämä maailmamme, jossa onni ei todellakaan mene tasan. Miksi minulla on kaikkea ja monella muulla ei ole mitään? On raskasta joutua jatkuvasti vastakkain sellaisen rakentavanlaatuisen epäreiluuden kanssa jolle ei kykene mitään tekemään. Ja tietysti minua surettaa myös entisen kuskimme puolesta. Hänkin nimittäin totta kai tarvitsi työtään. On lohdutonta joutua työttömäksi Khartumissa missä töistä on huutava pula. 

Tuntuu vaikealta ajatella entisen autonkuljettajamme tilannetta, mutta mahdotonta sitä on olla ajattelemattakaan. Alkuun olin raivoissani kun kuulin miten entinen autonkuljettajamme oli mokannut. Minua otti ihan tavattomasti päästä, että hän oli järjestänyt itsensä tilanteeseen jossa meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoa hänet. Raivon jälkeen tulivat epäilyksen tunteet; ehkä olimme käsittäneet väärin, ehkä asiaa voisi katsoa jostain ihan toisesta näkökulmasta. Ja sitten kun ymmärsin, että tilanne oli mikä oli eikä mitään todellakaan ollut tehtävissä, tuli suru. En sinänsä ikävöi edellistä autonkuljettajaamme. Hän ja minä tulimme kyllä toimeen mutta emme olleet minun näkökulmastani mikään erityisen toimiva työpari kuitenkaan. Mutta minua surettaa kuitenkin kovasti hänen puolestaan, että huonon päätöksensä vuoksi hän menetti työpaikan ja useamman vuoden taatut palkkatulot. 

Vähän suren omaa menetystänikin. Sen sijaan, että alkaisin nyt vähitellen rentoutua odottamaan joululomaa Euroopassa, minun täytyykin perehdyttää uutta autonkuljettajaa työhönsä. Khartum on uudelle kuskillemme verrattain uusi paikka, joten yhtäkkiä olenkin pitkälti oman kaupungintuntemukseni varassa. Ja hermoilen siitäkin kuinka uusi autonkuljettaja lopulta tulee juttuun koiriemme kanssa. Ensikohtaaminen sujui kyllä ihan hienosti, mutta entiset katukoirat ovat usein hyvässä ja pahassa aikamoisia persoonallisuuksia, niin myös meidän koiramme. Toivon hartaasti, että sekä koirien että koiranhoitajan osalta loma-aika sujuisi hyvin. 

*****

Eikä siinä vielä kaikki tämän viikon haasteiden osalta. Koirat joutuivat alkuviikosta tappeluun pihallemme eksyneen kulkukissan kanssa. Kissaparka hävisi tappelun ja kuoli, ja se oli meille kissaihmisille hyvin raskasta. Koiramme eivät tarkoita pahaa, mutta eivät selvästi lainkaan ymmärrä kissojen päälle. En tiedä miten saisimme kulkukissat pysymään kerta kaikkiaan poissa pihaltamme. Kissat kun ovat niin taitavia löytämään tiensä jos jonnekin.

Kuluneen viikon aikana ovat lapset sairastuneet yksi toisensa jälkeen, ja minä itse olen kuumeessa nyt jo toista viikkoa. Ei sinänsä ihme, etten ole itse parantunut: koko sairausaikani olen joutunut olemaan enemmän tai vähemmän jaloillani ja liikenteessä, hoitamassa sairaita lapsia ja asioita, ja hakemassa koululaisia koulusta. Autonkuljettajasotkun aiheuttama stressi, murhe kuolleesta kissasta ja huoli sairaista lapsista eivät myöskään ole varmastikaan olleet ainakaan hyväksi. 

Kehitysmaissa sairastamisessa on oma jännityksensä. Hyvän lääkärin löytäminen ei aina ole ihan helppoa ja haastavaa voi olla myös toimivan ja taatusti hygieenisen laboratorion paikallistaminen. Koska antibiootteja määrätään niin herkästi on vielä resepti kädessäkin painiskeltava sen kanssa onko antibioottikuurille varmastikin tarvetta vai pitäisikö vielä odottaa ja katsoa. Ja täällä Sudanissa jokaisen kuumeen kohdalla ajatukset ennen pitkää pakostakin kulkeutuvat miettimään olisiko mahdollista, että ne muutamat hyttyset jotka jostain meille sisälle etsiytyvät, olisivat tuoneet taloon mukanaan malarian. Malaria on Khartumissa verrattain harvinainen mutta satunnaisia tapauksia diagnosoidaan täällä silti jatkuvasti. 

Kun vanhemmalle tyttärelle nousi tämän viikon lopulla kesken kaiken oikein kova kuume, en saanut tuttuun lääkäriin yhteyttä. Kuumeisena ja väsyneenä en halunnut lähteä uuden autonkuljettajan kanssa seikkailemaan uuden lääkärin luokse uuteen paikkaan. Koska autonkuljettajalle kaupunki on vielä aika vieras, olisin käytännössä itse joutunut etsimään tien perille. Khartumissa ei ole juurikaan käytössä osoitteita, vaan uusiin paikkoihin etsiydytään monimutkaisten ohjeiden ja maamerkkien perusteella. Se on usein terveenäkin haastavaa, ja sairaana ihan ylivoimaista, ainakin minulle jonka suuntavaistossa on toivomisen varaa. Uudelle lääkärille etsiytymisen sijaan päätinkin lähteä tyttären kanssa läheiseen laboratorioon ottamaan mahdollisimman kattavat verikokeet. Täällä kun pääsee laboratorioon myös ilman lääkärin lähetettä. Listan asianmukaisista kokeista olin saanut tutulta lääkäriltä edellisellä viikolla kun perheen pienimmällä oli ollut mystinen kova kuume. 

Tänään saimme vihdoin verikokeiden tulokset ja ihan hyvältä onneksi näyttää. Aika selkeästi vaikuttaisi olevan kyse vain ärhäkästä flunssasta. Sitä ei auta kuin sairastaa. Tällä hetkellä sairaita ovat molemmat koululaiset ja minä itse, joten minullakin on toivoa saada vähän levätä: ei tarvitse herätä koulubussille eli voimme nukkua aamuisin vähän pitempään eikä iltapäivisin tarvitse lähteä hakemaan lapsia koulusta. Toisaalta vilkas taapero on terve ja koirat vaativat nekin huomiota, ja huomenna alkaa miehellä taas uusi työviikko, että ihan täyttä lepoa ei totisesti ole luvassa. Mutta melko varma olen silti, ettei tuleva viikko mitenkään voi olla yhtä kamala kuin tämä kulunut viikko. 

32 kommenttia:

  1. Lämpimät tsempit teille kaikille! Toivottavasti saat levättyä ja tervehdyt pian. Kaikenlaista sitä pitääkin aina tapahtua ja miksi aina yhtäaikaa? Makoilkaa itsenne terveeksi, hah - tiedän miten helppoa se on pieni lapsi seuralaisena :)

    Ja voi koirat, itse voin kuvitella että omamme tekisivät ihan saman jos olisivat yhdessä ja kissa tulisi pihallemme. Kaksin koiramme ovat ihan hirmuisen reviiritietoisia ja saalistavia kun taas yksin täysin leppoisia ja rauhaa rakastavia. Namibian katukoiria. Mutta onneksi teidän koirilla on toisensa lomansa aikana, on ainakin seuraa. Uuden työntekijän perehdyttäminen oman perheen tarpeisiin on raskasta, sen rajan löytäminen missä kaikessa pitää ohjata ja missä uskoa toisen omaan tekemiseen ja tietoon. Kyseessä kun on aina oma perhe ja sen tapa toimia. Tsemppiä, kärsivällisyyttä ja uskoa siihenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä viikko oli kyllä vähän liikaa. Olisi riittänyt olla itse kipeänä, tai vaihtoehtoisesti yksi tai ihan enintään kaksi lasta sairaana, tai kuollut kissa pihalla, tai autonkuljettajadraama. Mutta että kaikki kerralla... Pää ei meinaa pysyä mukana.

      Mutta onpa lohduttavaa kuulla, että muidenkin koirista voisi olla samaan kamaluuteen. Meidän koirista varsinkin yksi on suhtautunut älyttömän kauniisti kulkukissanpentuihin joille toimimme sijaiskotina Belizessä muutaman kerran, ja lempeitä ja kilttejähän oikeasti ovat kaikki kolme koiraamme; emme niitä muuten voisi pitää pienten lastemme kavereina. Mutta kun jotain tällaista tapahtuu tunnen syyllisyyttä ja häpeää ja minua hirvittää, etteivät muut ymmärrä kuinka ihania nämä koiramme ovat ihan oikeasti.

      Ja lohduttava ajatus tuokin, että koirilla on lomankin aikana onneksi toisensa. Se on ihan totta tietysti. Paljon on tuttua ja turvallista heille täällä, ja lopusta täytyy uskoa fiksun uuden autonkuljettajan selviytyvän!

      Poista
  2. Paljon voimia sinne. Kirjoitin ja arsytyspostauksen kuluneesta viikosta silla Turkin uutiset ovat olleet sita sarjaa etta tottuneempikin vasyy tilanteeseen kotirintamalla, osiltaan se ja moni muu juttu on aiheuttanut viikon aikana arsytyskierteen ja pe huokasin helpotuksesta etta on vkonloppu, voimme siis kapertya omaan kuplaamme ainakin hetkeksi voimia keraamaan. Mutta sinulla on ollut selvasti haastavampi viikko. Katukoirilla on todellakin monesti omanlainen vahva persoona, se on tuonut meillekin hieman haastetta Alexin kanssa, tai ehka se etta muiden on toisinaan vaikea kasittaa koiramme omalaatuista persoonaa....meilla onkin kylailyt kotonamme kutistuneet minimiin, en yksinkertaisesti uskalla kutsua monia turkkilaisia meille koska tiedan tilanteesta koiran kohtaamisessa seuraavan kaaosta. Toivottavasti sairastelut alkavat nyt helpottaa, jospa kyseessa on myös se etta olette nyt hieman uudenlaisen bakteerikannan alueella, olen huomannut etta moni tannekin saapuva sairastaa todella arhaköita flunssia, jotka eivat enaa meihin iske. Mukavaa lauantaita ja pikaista paranemista teille kaikille, niin ja parempaa tulevaa viikkoa meille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten tutulta kuulostaa... Me voimme kutsua huoletta kylään sellaisia länsimaalaisia jotka eivät pelkää koiria, mutta muuten pidämme koirat aika lailla erossa vieraista. Länsimaalaiset suhtautuvat koiriimme neutraalin ystävällisesti, tavalla johon koirat ovat kanssamme oppineet. Paikalliset Jamaikalla, Belizessä ja täällä taas toisaalta suhtautuvat aika järjestään varautuneesti koiriin ja meidän koirat se saa puolestaan varautuneiksi. Ne pitävät hyvin epäilyttävinä ihmisiä jotka eivät niistä pidä. Se on aika hankalaa niin kuin varmasti on hankalaa teille olla kutsumatta ihmisiä kotiin. Mutta onpa huojentavaa kuulla, että muillakin on samanlaista, ja että tällainen ominaisuus voi olla tosiaan niin vahvana koirassa, ettei sitä noin vain kasvateta pois. Tästäkin olen nimittäin toisaalta tuntenut syyllisyyttä, että jospa olisimme osanneet kouluttaa koiriamme paremmin niin niillä kuin meilläkin olisi vähän helpompaa.

      Voi hyvin tisiaan olla, että meillä on nyt vastassa joku paikallinen flunssalajike johon emme ole ehtineet tottua. Mies on toistaiseksi pysynyt terveenä ja todella toivon, että pysyykin, koska siinä vaiheessa jos hänkin sairastuu alkaa peli kyllä olla aika pelattu! Tai jospa pysyisi nyt terveenä edes siihen asti, että minä tästä tokenen. Vähän paremmalta tuntuu onneksi tänään.

      Parempaa viikkoa myös sinnepäin!

      Poista
    2. Pitää vielä palata koiruuksiin. Meidän koirat ovat ihan pentuina tulleet meille Namibiassa spca:n kautta. Molemmat on täysverisiä koiria, tuskin on kummassakaan yhtään mitään jalostetun koiran geeniä. Nykyään tämmöiset koirat ovat e-Afrikassa africanis-nimisiä. Mutta siis niin tunnistan tuon kuvailemasi käyttäytymisen. Meidän koirat on niin leppoisia ja rauhallisia, rakastavat varauksetta kaikkia keitä mekin, mutta annas olla jos kylään tulee joku, jota kohtaan meillä on pieninkin epäilys ( Keniassa tapahtui usein) niin koirat ovat niin varautuneita. Kerran vuokranantaja lähetti meille kertomatta ruohonleikkaajan moottorikoneella pihallemme, mies tuli portista ja alkoi pärisyttämään. Me ei oltu kotona. Toinen koiristamme kävi pohkeeseen kiinni. Se oli ikävää, mutta mielestäni täysin ymmärrettävää käytöstä koiraltamme. Tämä koira on vielä se lunkimpi tapaus. Narttu kun taas on aina ollut meidän saalistaja. Mombasassa vietti kaiket päivät isossa pihassa saalistaen liskoja, sammakoita ja milloin mitäkin. Kilpikonna oli surullisin saalis sekä siilit. Ja silti tuo koira on niin lojaali kamu. Uij, mikä ikävä. Koiramme ovat edelleen Suomessa. Toinen sinne jääkin perheeni luo, mutta tuon saalistajan pitäisi pian lentää luoksemme. Ikävä on kova.

      Älä soimaa itseäsi, on varmasti ihan koirille luontaista käytöstä olla varautunut, jos vastapuoli on varautunut myös ja varsinkin jos emännät/isännät jännittää yhtään tilannetta.

      Poista
    3. Olisipa pitänyt ottaa koirat tästä kulmasta puheeksi jo aiemminkin, kun tässä sydän niin keventyy teidän ajatuksia ja kokemuksia lukiessa!

      Meillä varsinkin yksi koirista on hermoheikko monenkin asian suhteen ja vasta jälkeenpäin oivalsin, että se raukka ajatteli kai, että sen pitää suojella minua pihalle osuneelta kissalta. Sehän se varmaan näissä katukoirissa ja niiden jälkeläisissä on, että niitten on pakostakin täytynyt jalostua herkästi arvioimaan onko vastassa hyvää vai pahaa tarkoittava ihminen tai eläin, kun ne ovat joutuneet pitämään itsestään huolta.

      Onpa ihanaa, että koiranne pääsee pian luoksenne. Se on varmasti lapsillekin iso juttu.

      Poista
  3. Pikaista paranemista sinulle ja lapsille! Toivottavasti lähellä olevat (palkolliset tai ystävät) voivat auttaa sairaiden hoitamisessa ja pienimmän viihdyttämisessä alkavalla viikolla niin, että saat kunnolla levättyä ja itsesi terveeksi. Sitten kaikki muukin tuntuu varmasti paremmalta.

    Olen pahoillani autonkuljettajanne puolesta, mutta uudelle työntekijällenne tilanne tietysti onnenpotku. Ymmärrän hyvin ristiriitaiset tunteesi. Välillä tuntuu, että ihmistenkin elämä on juuri näin sattumanvaraista: joku vain eksyy väärälle takapihalle, yksi voittaa ja toinen ei. Sitä on vaikea käsittää ja vielä vaikeampi hyväksyä.

    Parempaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan välillä hyvin vaikea hyväksyä elämän sattumanvaraisuutta. Siksi kai tämä koko autonkuljettajasotku on koskettanut niinkin kovin, että tässä on vastassa kerralla niin paljon sellaista mitä on vaikea kestää. Ja asetun mielessäni ehkä liikaakin kaikkien osallisten paikalle. Nyt täytyisi keskittyä ihan vain tähän omaan olemiseen, että tokenisin!

      Kuluneella viikolla tuntui, että meiltä puuttuu täältä kunnollinen turvaverkko ja että minun täytyisi yrittää sellainen mitä pikimmin ajatuksella rakentaa. En tosin oikein tiedä mistä! Mutta ehkäpä sekin asia alkaa valjeta kunhan tästä ensin paranen.

      Hyvää viikonloppua sinnepäin!

      Poista
    2. Huh kuulostaa kurjalta. Varmaan just oikein erityisellä tavalla pistää miettimään erilaisia lähtökohtia maailmassa. Onneksi sentään uusi autonkuljettaja löytyi ilman suurempaa viivettä. Toivon parempaa viikkoa ja pikaista paranemista kaikille!

      Poista
    3. Kiitos Ansku! Tämä viikko on nyt kuumeen puolesta alkanut siitä hyvin, että lasten kuume on selkeästi laskusuunnassa ja minustakin tuntuu vähän enemmän itseltäni. Jospa tämä nyt tästä!

      Poista
  4. Onhan siellä ollut tapahtumantäyteinen viikko. :-(

    Antibiooteista tuli mieleen, että appiukko sai vastikään vahvan antibioottikuurin, kun häneltä katosi toisesta silmästä näkö. Antibiootit tekivät hänet niin sairaaksi, että hyvä kun mies jaksoi liikkua. Nousi korkea kuume ja sitä rataa. Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Antibioottien kanssa kannattaa siis todellakin olla tarkkana. Täällä Suomessahan lääkärit taitavat nykyään sitä ollakin.

    Parempaa alkavaa viikkoa! Tuntuu tosiaankin, ettei tuleva viikko voi olla ainakaan pahempi kuin kulunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antibiootit ovat tärkeitä lääkkeitä mutta niiden kanssa pitää kyllä tosiaan olla tarkkana. Minulla on penisilliiniallergia ja sen myötä olen tullut hyvinkin varovaiseksi antibioottien suhteen. Hirvittää mahdollinen allerginen reaktio mutta myös se, että minulle taatusti turvalliset antibiootit eivät jossain vaiheessa toimisikaan. Ihan vain pakon edessä itse nykyään otan antibiootteja. Onneksi löytyi läheltä tuo hyvä laboratorio niin jatkossa ei tarvitse toivottavasti enää ottaa turhia antibioottikuureja yhtään kenenkään. Täällä ei tavallisesti labraan juuri lähetetä, mutta aina sinne voi onneksi pyytää itse lähetteen tai ihan vain kävellä sisään niin kuin viime viikolla teimmekin.

      Tämä viikko on alkanut tosi paljon paremmissa merkeissä! Lapset on paremmassa voinnissa ja niin minäkin, ja uuden autonkuljettajan kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Hän puhuu tosi hyvää englantia, useamman muun kielen lisäksi, joten asiat menee hetkessä perille mikä itsessään helpottaa totta kai yhteistyötä.

      Poista
  5. Voi miten ikäviä asioita tapahtui saman viikon aikana! Miksihän usein tuntuu käyvän juuri niin, että ikävät asiat kasaantuvat? Olen myös työnantajana toimiesssani joutunut irtisanomaan useamman työntekijän ja se tuntuu aina pahalta. Jälkeenpäinkin olen vielä miettinyt, olisinko voinut toimia tilanteessa toisin, vaikka joskus yksinkertaisesti tilanteet ovat niin vakavia, ettei muuta vaihtoehtoa oikein jää.

    On ollut myös helpottavaa lukea näistä ongelmista koirien kanssa; meilläkin on nimittäin Maxin kanssa ilmennyt uusi ongelma. Nyt kun se ei enää olekaan pieni söpö koiranpentu, kerääntyvät paikalliset lapset keppien kanssa (joskus jopa kivien kanssa) sitä ärsyttämään kun lähdemme lenkille. Kiellot eivät tahdo auttaa. Mies on jopa puhunut lasten isälle, mutta silti ärsyttäminen jatkuu - erityisesti, jos poika on lenkitysvuorossa. Vaikka Max on meille äärimmäisen ystävällinen, olen alkanut pelätä, että se saattaisi vaikka purra tällaista lasta ja siitä on tullut vieläkin varautuneempi vieraita kohtaan. Meillä on onneksi melko iso piha, jossa se saa myös liikuntaa pallon kanssa leikkimällä jne., muttei se nyt korvaa lenkkejä :(. Täällähän ei koirien ulkoiluttaminen ole siis lainkaan tavallista...

    Jostakin luin, että kissat inhoaisivat etikan hajua ja että sillä niitä voisi yrittää karkottaa?!?Euroopassahan myydään kissakarkotteitakin, mutta sieltä niitä tuskin löytyy? Meillähän meinasi myös oma koira tappaa kanini ollessani lapsi. Kani pääsi jotenkin karkaamaan koiran lähelle, mutta ehdin onneksi väliin. Metsästysvaistoinen koira ei oikein voi mitään vaistoilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole koskaan joutunut irtisanomaan ketään tai olemaan millään tavalla osallisena irtisanomisiin, ja tämä on kyllä ollut kova kokemus kaikin puolin. Mies hoiti ihan käytännön syistä itse irtisanomisen ja siitäkin tunnen kyllä vähän syyllisyyttä, sillä autonkuljettajahan oli kuitenkin ennen kaikkea ollut minun palveluksessani. Toisaalta ehdin kyllä hänelle etukäteen selittää mitä tilanteesta ajattelin, ja mies kuului hoitaneen viimeisen keskustelun oikein mallikkaasti.

      Kun aikoinaan ulkoilutin vanhinta koiraamme Jamaikalla, siinä vaiheessa kun se oli kasvanut pentuvaiheen ohi nuoreksi koiraksi, naapuruston lapset heittelivät sitä päin kiviä. Minä suutuin ja selitin lapsille, että koiria ei kannata ärsyttää vaan niitten kanssa kannattaa pyrkiä mieluummin kaveriksi. Mutta enpä tiedä ymmärsivätkö lapset sanomaani. Koiraan tuollaiset tilanteet totta kai vaikuttivat syvästi, mutta onneksi nyt vanhoilla päivillään se on kyllä ruvennut vähän vähemmän epäluuloiseksi ihmisiä kohtaan.

      Täälläkään ei koirien ulkoiluttaminen ole tavallista mutta olemme onneksi kuitenkin saaneet ulkoiluttaa koiria ihan rauhassa. Aika vähän olemme sitä viime aikoina silti tehneet monistakin eri syistä. Meillä koirat ovat siis paljon joutuneet tyytymään leikkimään pihalla, mutta tuntuvat siihen onneksi kyllä tyytyväisiltä. Mekin leikimme niiden kanssa ulkona ja kovasti ne myös tietysti juoksuttavat toinen toisiaan. Ja pihalla on tosiaan jos jonkinlaisia hajuja kun siellä kulkee niin kissoja kuin erilaisia lintujakin pikkulinnuista haukkoihin. Mutta kyllä lenkit ovat totta kai koirille hyvin tärkeitä - omasta näkökulmastani ihan jo sen vuoksi, että koirat saavat kohdata erilaisia ihmisiä, vaikka etäältäkin. Huonoa kyllä on jos kohtaamiset ovat pääasiassa ikäviä, koska kyllähän se totta kai koiraa opettaa varautuneeksi. Toivottavasti teidän naapurin lapset oppisivat ymmärtämään miten koiraan suhtautua!

      Poista
  6. Tuli mieleen ikävä tapaus vuosien takaa ja ihan kotosuomesta. Ystävälläni oli sekarotuinen koira, kiltti luonteeltaan. Kyläillessään maalaistalossa koira tappoi perheen äitikissan ja pentueen. Emme keksineet sille muuta selitystä kuin , että äitikissa oli ilmeisesti ärhennellyt koiralle tämän lähestyessä pentuja ja koiran eläimelliset luonteenpiirteet pääsivät valloilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kurja tapahtuma tuokin... Arvaamattomia ovat eläimet lopulta, niin se on. Ja sitä yritänkin kyllä aina korostaa ihan näiden omienkin koiriemme kohdalla, että vaikka ne ovat todellakin kivoja ja kilttejä kavereita, niin niillä on kuitenkin suuret hampaat ja paljon voimaa, ja ihan vahingossakin saattaa sattua ja tapahtua kaikenlaista. Silti se vaan niin kovin järkyttää kun jotain sitten tapahtuu!

      Poista
  7. Voi kamala mikä viikko! Tuo on oikein tiivis läpileikkaus tuommoisen kokeneemman expat-puolison ammatin koko kirjosta: Siinä on oltava pomona, lääkärinä, eläinexperttinä, suunnistajana ja ties minä epävarmoissa ja tunteikkaissa ympäristöissä. Toivottavasti tätä viikkoa seuraa monta paljon tavallisempaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä on ollut taas tosiaan kerralla kaikenlaista minkä edessä tuntea itsensä hölmöksi ja voimattomaksi.

      Havahduin juuri siihen, että on ensimmäinen adventti. En ole mikään jouluihminen, mutta tavallisesti näihin aikoihin alan kuitenkin kuunnella joulumusiikkia ja virittäytyä omalla tavallani tunnelmaan. Nyt vain tuntuu, että päivät juoksevat käsistä, kohtahan on jo aika lähteä lomalle - ja jättää koirat uuden hoitajan huomaan. Se huolestuttaa. Nuo koirat ovat minulle niin tärkeitä ja niitten jättäminen tuntuu aina vaikealta. En tiedä osaanko ja ehdinkö kunnolla rauhoittua ennen lomaa kun koira-asia painaa mieltä. Se itsessään aiheuttaa stressiä, etten tiedä missä välissä saan tilaisuuden oikein rentoutua. Ajatus koirista nostaa mieleen myös joka kerta koko autonkuljettajasotkun. Jos entinen kuskimme ei olisi tehnyt huonoa ratkaisua minulla olisi nyt tilaisuus rauhassa valmistautua joululomaan. Huokaus.

      Mutta onneksi tänä iltana kaksi kolmesta lapsesta tuntuu olevan terveitä. Vanhempi tyttö on vielä kuumeinen mutta parempaanpäin hänkin. Kun nyt itse saisin levättyä kuumeen pois ja saisimme uuden kuskin kanssa edes muutaman ihan tavallisen arkipäivän vedettyä läpi niin alkaisin ehkä uskaltaa taas luottaa elämän kantamiseen!

      Poista
    2. Ymmärrän hyvin sun stressiä ja huolta. Joskus tuntuu että kun asiat alkavat mennä pieleen, ne vähän niin kuin kompastuvat kaikki siihen samaan kasaan. Tulee mieleen meidän ensimmäinen joulu Yhdysvalloissa: Sairastuimme kaikki sikainfluenssaan, mukaanlukien miehen äiti+isäpuoli sekä veli, minä kuumehouruisena kadotin auton hypermarketin parkkipaikalle ja itkien soittelin sairasta muuta perhettä hakemaan. Joulupäivänä jouduin viemään vuoden vanhan kuopuksen (jonka influenssa oli laihduttanut kaksi vaippakokoa pienemmäksi) ensiapuun kun hänelle nousi paisuva kokovartaloihottuma ja sekä alakerran vessa että keittiön viemäri menivät tukkoon. Sitten oman silmääni tarttui terävä roska, jonka vuoksi piti lähteä joulunpyhinä vielä silmälääkäriä hätyyttelemään. Olimme asuneet maassa vasta alle puoli vuotta, joten paikat ja palvelut eivät olleet vielä tutuimpia. Tuosta joulusta selvittiin, vaikka pitkään se ei kyllä edes naurattanut vaan lähinnä sen vaan halusi unohtaa.

      Poista
    3. Olipa rohkaisevaa kuulla teidän kauhujen joulusta. Siis ihan vilpittömästi. Olette tosiaan selvästi tuostakin kaikesta selvinneet, niin kyllä minäkin nyt tästä! Ei varmasti naurattanut aikoinaan, mutta näin jälkeenpäin koettelemuksista kehittyy kyllä vähintäänkin mehevä muisto kerrottavaksi. Niin varmasti ennen pitkää näistäkin kamalista viikoista. Nimittäin eihän kamaluus kaikkinensa yhteen viikkoon sitten ihan jäänytkään... Pienin meni ja sairastui uudestaan. Ensimmäinen erä hänellä taisikin olla vauvarokko niin kuin vähän epäilin, koska nyt vasta hänellä on nämä samat flunssan oireet kuin meillä muilla. Mutta siis kaksi kolmesta lapsesta on taas sairaana, yksi koulussa, mikä tarkoittaa vähän hankalia järjestelyjä koulustahakureissuille. Mutta minä itse olen toisaalta nyt niin väsynyt ja kipeä, etten oikein jaksa muuta kuin levätä. Kotiapulaisen ja autonkuljettajan ja miehen aion huomenna valjastaa hoitamaan kaikki juoksevat asiat ja itse ajattelin maata tyttöjen kanssa sohvalla ja katsoa Disneyn elokuvia :)

      Poista
  8. Paljon tsemppiä täältäkin, toisesta sairastuvasta. Ja paljon parempaa alkavaa viikkoa! 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, teilläkin sairastetaan! Tämä on nyt selvästi tätä aikaa kaikkialla. Täällä on moni sanonut, että kuumetaudit alkavat siitä kun sää vaihtuu. Samaa sanottiin aina Jamaikalla ja Belizessäkin. Se on jotenkin toisaalta huvittaa kun talvi on kuitenkin täällä niin kovin lämmin, kolmenkymmenen korvilla mennään edelleen. Mutta niin se vain tuntuu silti olevan, että talvi tuo tullessaan sairaudet, oli sitten miten mieto talvi hyvänsä.

      Pikaista paranemista teillekinpäin!

      Poista
  9. Luin tämän jo jokin aika sitten, mutta en ehtinyt aiemmin kommentoida. Kovasti tsemppiä sinne, raskaita ovat viikot välillä. Kuulostaa hurjalta. Meilläkin koko muu perhe sairaana paitsi minä (sairastun aina vasta sitten kun muut ovat jo terveitä), joten iloisimpia hetkiä toivoessa täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä nyt joka puolella maailmaa sairastetaan! Minä en tavallisesti juuri koskaan sairastu ja siksikin olen kai jotenkin vähän tolaltani enkä näytä edes oikein osaavan enää sairastaa. Huomenna aion yrittää, mutta saapa nähdä mitä siitä käytännössä tulee kahden pienen potilaan kanssa.

      Parempaa vointia kaikkialle! Toivotaan, että sinä säästyisit tällä kertaa sairastumiselta.

      Poista
  10. Aikamoisia haasteita siellä. Voi surku autonkuljettajaa ja voi surku kissaparkaa :( Meillä ei kulkukissat uskalla pihalle, ymmärtävät että koirat antavat kyytiä. Meidän koirat tykkäävät omista kissoista, mutta muista ei sitten yhtään. Paranemisia potilaille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä taitaa olla kotikoirat sen verran harvinaisia, ettei kulkukissat ole oppineet niitä pihoilla varomaan? Tai sitten täkäläiset kissat ei vain ole yhtä viisaita kuin teikäläiset lajitoverinsa.

      Onpa kiva kuitenkin kuulla, että koirat voivat hyvinkin ymmärtää joidenkin kissojen päälle vaikka toisia hätyyttäisivätkin. Meidän koirathan ovat olleet rentoja niiden kissanpentujen kanssa jotka ovat meillä olleet sijaiskotihoidossa, mutta rupesin jo ihmettelemään, että onko jotain sittemmin muuttunut. Vaan ehkä onkin niin, että meidänkin koirat ymmärtävät, että on tuttuja ja tuntemattomia kissoja. Eipä silti, emme kuitenkaan uskaltaisi meille kissaa tähän koiraseurueeseen ottaa.

      Poista
  11. Kyllä minuakin stressasi ja rassasi tavattomasti kodinhoitajamme irtisanominen, etenkink un se johtui sittenkin enemmän meistä kuin hänestä - meillä ei ollut hänelle sellaisia töitä, joita hän olisi halunnut. Hiukan helpotti, kun saimme ennakoitua nopeammin järjestettyä hänelle uuden paikan. Mutta pari viikkoa sitten hän oli taas yllättäen portillamme ja kaipasi uutta työtä. Pelästyin, että hän on taas työtön, mutta mikäli ymmärsin puhetulvan oikein, hän ei viihdy perheessä, jonka hänelle löysin. Olen nyt taas koettanut järkkäillä uutta, saattaapa onnistuakin. Eivät nuo asiat ole pikkujuttu täälläkään, ihmisethän putoavat ihan tyhjän päälle,. kun turvaverkkoja ei ole. Täällä on vielä nyt kova inflaatio ja kaikki kallistuu kovaa vauhtia. Jos en ole tähänkään asti oikein ymmärtänyt, miten ihmiset tulevat toimeen, nyt ymmärrän vielä vähemmän.
    Varmaan aika kurjaa myös joutua todistamaan kissan kuolemaa. Me näimme ihan vähän aikaa sitten kadulla yliajetun kissanpennun, siitä tuli pitkäksi aikaa surullinen olo. Kissaparka nimittäin eli vielä, kitui.
    Vähän aikaa sittewn mekin suunnistimme yksille synttäreille (lapsen) ilman osoitetta - oli melko stressaavaa. Olin todella hämmästynyt, kun löysimme perille, mutta sitä ennen tehtävä tuntui mahdottomalta, etenkin kun alkoi jo hämärtääkin. "Se on sitten se kolmas hiekkatie vasemmalta, kun olen kääntynyt hiekkatielle sieltä kahta taloa ennen, ja se on se talo jossa on punaista.. "jne. Kaikki tiet siellä ovat hiekkateitä ja hämärässä on mahdoton nähdä talojen värejä, etenkin kun edessä on portit!
    Toivottavasti uuden autonkuljettajan kanssa synkkaa hyvin! Vietättehän paljon aikaa yhdessä, mutta luulen, että olet jo niin kokenut, että saat homman toimimaan hänenkin kanssaan hyvin. Minä yhä totuttelen vartijoidemme jatkuvaan läsnäoloon. Mutta kieltämättä heidän läsnäolonsa auttaa nukkumaan yöllä paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuden autonkuljettajan kanssa on onneksi helppo tulla juttuun. Kunhan hän oppii kaupungin kanssa tutummaksi, uskon yhteistyön toimivan erinomaisesti. Toisaalta toivon hänen puolestaan, että hän ehkä ennen pitkää löytäisi täältä oman alansa töitä. En siis ihan uskalla luottaa siihen, että taatusti jatkamme samalla kokoonpanolla tämän koko ajan. Mutta juuri nyt asiat ovat ihan hienosti, kun ottaa huomioon, että uusi kuski on ollut meillä vasta viikon verran.

      Enää en niin sure edellisen kuskin tilannettakaan. Koko sotku oli kaikkinensa hänen omaa syytään ja hän on sittemmin osoittanut, ettei joko oikein ymmärrä tai sitten välitä minkälaisesta mokasta on oikein kyse. Tuntuu hölmöltä loputtomiin pähkäillä asiaa hänen puolestaan.

      Kissa joka kuoli pihallemme ei sekään ikävä kyllä kuollut heti. Minusta ei ole eläintä tappamaan joten pyysin miehen äkkiä töistä kotiin. Hän lähti heti tulemaan mutta kissa oli kuitenkin ehtinyt kuolla ennen kuin hän ehti kotiin. Ei siis onneksi kovin pitkään kärsinyt, mutta liikaa kuitenkin. Kissan kohtalo surettaa.

      Ihan kamalaa on pimeällä yrittää suunnistaa uuteen paikkaan! Me emme juuri jaksa edes lähteä yrittämään. Tuttujakin paikkoja saattaa olla vaikea löytää kun kaikki pimeään aikaan näyttää niin erilaiselta.

      Poista
  12. Toivottavasti tämä viikkonne nyt vastapainoksi sujuu kaikinpuolin mainiosti. On kurjaa, että jouduitte tuohon tilanteeseen autonkuljettajanne kanssa. Olette selvästi hyviä työnantajia, jotka ajattelevat työntekijöidensä parasta, joten voin kuvitella, että tuo pakkotilanne on ollut teille todella kurja juttu.

    Parempia vointeja ja viikkoa sinne toivoen Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä viikko on ollut edellistä vähän leppoisampi mutta aika raskas silti. Olen ollut kipeänä jo pitkään ja lapset ovat sairastaneet edelleen. Voimat on aika lopussa. Onneksi viikonloppu jo täällä häämöttää!

      Entinen autonkuljettajamme laittoi huonon ratkaisunsa myötä monta ihmistä vaikeaan asemaan. Koskaan ennen ei ole työntekijän kanssa tuntunut, että hyväntahtoisuuttamme käytetään hyväksi, mutta edellinen autonkuljettaja ei tuntunut ylipäänsä oikein aina ymmärtävän missä raja kulkee. Ja siltä osin olen nyt kiitollinen siitä kuinka paljon paremmalta tuntuu yhteistyö uuden autonkuljettajan kanssa.

      Hyvää loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  13. Hei Kata,
    ymmärrän huolesi. Ei ole kivaa olla vieraassa maassa lasten kanssa kun tukiverkko puuttuu.
    Tuo malaria on koettu pariin kertaan, se on kamalaa. Toivottavasti säästytte siltä.
    Lykkyä tykö uuden autonkuljettajan kanssa. Itse käytän Raksoja, Taxeja, ja niitä valkoisia amjad autoja sekä joskus bussiakin, jos sukulaiset eivät vie ja tuo.

    terkuin
    Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malarialta on toistaiseksi onneksi säästytty, siitä on tämän viimeisimmän kuumeen kohdalla osalla meistä ihan labrakokeet todisteina. Se on varmasti kamala sairaus, uskon hyvin. Denguekuumeen sairastimme aikoinaan Jamaikalla ja se oli jo aika hirveä.

      Hyvin on alku sujunut uuden autonkuljettajan kanssa, siitäkin huolimatta, että olen ollut sairaana ja joutunut lähettämään häntä hoitamaan puolestani jos jonkinlaisia asioita. Ehkä hyväkin, että tämä alku meni tällaisessa sumussa sairastaessa; nyt kun päästään arkeen kiinni niin ollaan jo melko tutut. Meille löytyi onneksi niin nopeasti uusi kuljettaja, ettei tarvinnut harkita muita liikennevälineitä. Aika hankalia olisivat lasten kanssa niistä oikeastaan kaikki.

      Poista

Kiitos kommentistasi!