torstai 17. joulukuuta 2015

Reilu palkka

Tällä viikolla meillä on tehty pientä remonttia joten talossa on kiertänyt jos jonkinlaisen työn tekijää: putkimies, sähkömies, lukkoseppä, ilmastointilaitteiden huoltaja, hitsari. 

On mielestäni ihan selvää ja suorastaan oikein, että meitä ulkomaalaisia laskutetaan enemmän kuin paikallisia. On ihan kohtuullista odottaa, että meillä on varaa maksaa hyvästä työstä reilu palkka. Minä en yleensä lähde tinkimään vaikka se miten olisi maan tapa. Tinkiminen ei kuulu omaan kulttuuriini ja tuntuu minusta hyvin hankalalta, varsinkin kun useimmiten on kyse minulle aika vaatimattomista summista jotka toisaalta ovat monelle paikalliselle iso raha. 

Viime viikonloppuna ostimme pienestä kojusta muutamia paikallisia koruja joululahjoiksi. Korut eivät olleet kohtuuttoman kalliita mutta niin vain taapero sai kaupan päälle kauniin pienen rannekorun. Ylimääräisestä lahjasta saatoimme arvata, että meidän olisi pitänyt myyjän mielestä vähän neuvotella hänen pyytämästään hinnasta. Paikallisilla myyjillä on aika tarkka taju siitä mikä on sopiva hinta niin paikallisille kuin ulkomaalaisillekin. Ensimmäinen hinta jonka he heittävät pöydälle ei ole se summa mitä he lopulta odottavat saavansa. Mutta koska me emme pidä tinkimisestä saamme usein erotuksen erillisenä lahjana. Se käy minulle ihan hyvin. 

Näin herkullisen näköisen rannekorun sai taapero lahjaksi korumyyjältä.


Sama ei kuitenkaan tietysti onnistu kun on kyse putkimiehestä tai vaikkapa sähkömiehestä, mutta minulle on kehittynyt oma tapani käsitellä heitäkin. Jos joku pyytää minulta mielestäni liian suurta summaa tekemästään työstä maksan tavallisesti kyllä mitä pyydetään, mutta en palkkaa samaa työntekijää enää toiste. Se on sinänsä mielestäni ihan reilua, mutta toisaalta minua jää kyllä silti aina vaivaamaan kun joku laskuttaa mielestäni minua liikaa. Minua harmittaa kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan. Tänään ilmastointilaitteiden huoltaja huolsi talossamme kolme ilmastointilaitetta ja pyysi työstä palkkiota ainakin puolet liikaa. On ikävää, ettei hän ymmärtänyt mielessään laskea kuinka monta ilmastointilaitetta täytyy olla tämänkokoisessa talossa; kuinka paljon töitä hänellä olisi ollut meillä tulevien vuosien aikana jos hän olisi pyytänyt työstään kohtuullisen maksun. 

Elämä täällä Khartumissa on loputonta tasapainottelua oman hyväosaisuuden ja ympäröivän todellisuuden välillä. En halua tulla huijatuksi, mutta en toisaalta halua olla saitakaan. Haluan jakaa omasta hyvästä onnestani eteenpäin, muun muassa reilujen palkkojen muodossa. Ihanteellista on se kun molemmat ovat tyytyväisiä, niin työntekijä kuin minäkin. Onneksi niitäkin hetkiä on tälle remonttiviikolle osunut lukuisia. 

12 kommenttia:

  1. Hyvä aihe taas Kata! Olen samaa mieltä siitä, ettei Sudanissa ulkomaalaisten hyväpalkkaisten tarvtse maksaa samaa kuin muiden. Toisaalta taas saattaa ärsyttää esimerkiksi kaltaisissamme lomakohteissa, jos turisteilta pyydetään kamalasti enemmän tai myydään huonompaa laatua. Se tuntuu automaattisesti hyväksikäytöltä, huijaukselta kuten sinäkin sanot, ja aiheuttaa myös sen, ettei turisti välttämättä oikein osaa luottaa paikalliseen. Onneksi näitä on ainakin täällä meillä kokemukseni mukaan harvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan varmasti aika universaali ilmiö, että niitä jotka eivät ole tuotteiden tai palvelujen todellisesta hinnasta tai laadusta perillä saatetaan yrittää huijata tilaisuuden tullen. Suomalaisena sitä yhtäältä ajattelee, että hintojen pitäisi olla kaikille aina samat, mutta toisaalta ymmärrän kyllä vähän niitä teikäläisiäkin palvelun- tai tavarantarjoajia jotka yrittävät saada lisätuloja turisteista. Lomalaiset ovat usein huolettomampia rahojensa suhteen ja siitä tunnelmasta haluaa varmasti osansa itse kukin!

      Poista
  2. En ollut muistanutkaan näitä hintakysymyksiä, kun täällä Euroopassa useimmiten on ne samat kiinteät hinnat. Mutta vähän aikaa sitten täälläkin itse asiassa putkimies pääsi laskuttamaan minulta ihan tähtitieteellinen summan, enkä vain siinä vaiheessa sitä tajunnut kun ei tullut mieleen, että voisi tulla huijatuksi. Kyllä harmitti. Mutta toi on kyllä ihan totta, että sikäläisissä oloissa on ihan reilua ulkomaalaisten maksaa suurempi summa. Mutta sitten on nIitä ylilyöntejä. Tasapainottelua tässäkin suhteessa niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme mielestäni reiluja sen suhteen minkälaisia palkkoja ja palkkioita maksamme tehdyistä töistä. Minusta tuntuu hyvältä olla reilu ja harmittaa jo siksikin joutua tilanteeseen jossa vaikutankin yhtäkkiä ikävältä ja saidalta sen vuoksi, että ärsyynnyn kun joku pyytää kohtuuttomia palkkioita. Vielä hankalammaksi omat tunnelmat tekee se, että täällä Sudanin mittakaavassa kova hinta on kuitenkin sekin lopulta aika vähän. Tasapainottelua todellakin.

      Poista
  3. Tuo on kyllä hankala yhtälö, kun tulee erilaisista kulttuureista. Kun toiselle sillä tinkimisellä päästään siihen aiottuun/reiluun hintaan, siksi minusta se ensiksi laitettu hinta ei ole huijausta. En ole varma, ymmärtävätkö ne työntekijät, joiden ekan hinnan olet pulisematta maksanut, miksi töitä ei tule lisää tässä tapauksessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töistä maksetuista palkoista täällä ei samalla tapaa neuvotella kuin vaikka noista korujen hinnoista. Työstä maksettavasta palkasta keskustellaan tavallisesti vasta sen jälkeen kun työ on tehty eli se ei ole samalla tapaa valintatilanne kuin vaikka korujen ostaminen. Suurin osa työntekijöistä pyytää minulta maksun joka on helposti varmastikin puolet enemmän kuin mitä paikalliselle mutta kuitenkin kohtuullinen suhteessa esimerkiksi kotiapulaiselle maksamaamme kuukausipalkkaan. Molemminpuolisen luottamuksen ja kunnioituksen kautta meille on näin löytynyt luottoputkimies ja luottolukkoseppä ja tämän viikon töiden myötä myös luottosähkömies ja -hitsari. Silloin tällöin kuitenkin osuu kohdalle joku joka ei ehkä ennen ole tehnyt töitä ulkomaalaiselle eikä tiedä miten paljon taksaa on sopivaa liioitella. Oli aika selvää eilen, että pidin summaa liian suurena. Tilanne yllätti minut ja harmitti siinä määrin, etten osannut sanoa oikein mitään. Mutta mietin kyllä itsekin, että jatkossa jos näin käy täytyy ihan ilmoittaa, että maksan tämän pyytämäsi summan nyt mutta toiste en näillä hinnoilla kutsu töihin. Toisaalta arvaan, että asia kyllä selviää tälle työmiehelle muutenkin - tuttu putkimies toi ilmastointimiehen tänne ja oli paikalla maksuhetkelläkin - ja olen kuullut, että nämä luottotyöntekijämme kovasti paheksuvat niitä jotka laskuttavat meitä liikaa.

      Poista
    2. Vähän huonosti toin kyllä nämä kaksi maksutilannetta rinnakkain, nyt kun tekstin palasin lukemaan. Ja voi todellakin olla, että eilinen ilmastointimies odotti minun lähtevän neuvottelemaan antamastaan hinnasta. Ehkä hän ajatteli sen olevan juurikin minun tapani? Kun tinkimiseen ei kuitenkaan kovin usein ole ollut työntekijöiden kohdalla tilausta olin tosiaan jotenkin puulla päähän lyöty koko tilanteesta. Hankala olo jäi varmaankin meistä molemmille!

      Poista
  4. Olisin varmasti itsekin pulassa juuri tuon tasapainottelun suhteen, jos joutuisin sopimaan työmiehille maksettavista palkoista. Tässä paikallinen mies on kyllä helpottanut asiaa huomattavasti ja täällä on kyllä yleensä kerrottu etukäteen mitä mikäkin työ maksaa. Samaa mieltä olen tuosta, ettei ulkomaalaisena pitäisi juurikaan pyrkiä tinkimään, siis toki olettaen, että hintapyynnöt ovat kohtuutasolla. Täällä esimerkiksi maalarintyö on yllättävänkin kallista. Tinkiminen ei edes ole ihan niin tavallista kuin luulin esimerkiksi Turkin kokemusten perusteella. Muutoinkin esimerkiksi torilla käynti on huomattavasti mukavampaa kun kukaan ei tuputa mitään, vaan saa katsella rauhassa ja myyjät seurailevat usein tilannetta vähän kauempaa. Samantapaista palvelukulttuuria on mielestäni kylläkin myös Istanbulissa, jossa ei ollut sellaista "tuputuskulttuuria" kuin Antalyan turistirysässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkopuolisena on todellakin hyvin hankala tietää mikä on käypä hinta! Siksi mieluummin kunnioitan työntekijän omaa arviota työstään ja tavallisesti se onneksi täällä toimiikin ihan hyvin. Vähitellen olen alkanut saada tuntumaa siihen minkälaista hintaa saatan mistäkin hommasta odottaa ja se vähän helpottaa tilannetta.

      Ilmastointilaitteiden huollosta aion tästä lähtien pyytää etukäteen arvion hinnasta. Esimerkiksi putkitöistä on kuitenkin monesti hankala sanoa etukäteen kuinka kauan työhön menee ja siksi tuntuu reilulta antaa työntekijän tehdä ensin työnsä ja sitten arvioida kuinka paljon se tulee maksamaan.

      Poista
  5. Minusta toimintatapanne kuulostavat hyvin harkituilta ja järkeviltä. En tiedä milloin matkustatte, mutta hyvää matkaa ja loma-aikaa perheellenne. Ja toivottavasti saamme kuulla lomastannekin.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla! Varhain sunnuntaiaamuna lähdemme matkaan. Katsotaan jos lomastakin kertyisi jotain kerrottavaa. Kolme maata ja yhteensä ainakin viisi kaupunkia alle kolmessa viikossa :)

      Oikein hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

      Poista
    2. Ohjelmaa siis piisaa. Kiitos kovasti.

      Poista

Kiitos kommentistasi!