torstai 14. tammikuuta 2016

Pää yhtenä kappaleena

Jokunen kuukausi sitten eräs tuttu pohjoismaalainen äiti totesi minulle täällä Khartumissa, että lapsilleni on varmasti mukavaa, että olen kotiäiti, mutta hänen päänsä kyllä räjähtäisi, jos hänen täytyisi olla lastensa kanssa pidemmälti kotona. Voin varmuudella sanoa, että nainen ei lausahduksellaan suinkaan tarkoittanut kehua minun päätäni - joka monesta kotiäitivuodesta huolimatta näyttäisi edelleen olevan yhtenä kappaleena - vaan omaa päätänsä, joka ei kotiäitiyttä kestäisi hajoamatta palasiksi. 

Olen aikaisemmin pohdiskellut sitä miksi minulle on ollut niinkin helppoa tehdä ratkaisu olla lasten kanssa kotona toistaiseksi ja tullut siihen tulokseen, että se on hyvän kotikasvatuksen ansiota: minun arvoani ei määritä mikään ulkoinen kuten työssäkäynti tai sosiaalinen asema, vaan omanarvontuntoni kumpuaa sisältäni. Mutta sitä jäin tuon tökerön kommentin myötä miettimään miksei pääni räjähdä kun viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen olen lasten kanssa kotona. 

Minulla ei koskaan ole ollut elämäni varalle mitään erityistä suunnitelmaa. Minulla on ollut etuoikeus ja onni voida elämässä seurata sydäntäni ja mieltäni vähän milloin minnekin ja tehdä ratkaisuja miettimättä sen tarkemmin sitä mihin ne johtavat. En muista koskaan tosissani suunnitelleeni tulevaisuutta kovin pitkälle, mutta sen muistan, että vaikkei minulla ikinä ollut mitään todellista konkreettista ideaa siitä mitä haluaisin tehdä aikuisena, unelmoin kuitenkin aina lapsista ja omasta perheestä. 

Omassa lapsuudessani perheen merkitys oli suuri. Äitini ja isäni kävivät molemmat mielekkäissä ja minun näkökulmastani tärkeissäkin töissä, mutta silti minusta tuntui läpi lapsuuden ja nuoruuden siltä, että meidän elämässämme perhe oli kaikkein tärkein asia ja työ kuitenkin enemmän sivujuonne. Kotoa sain myös mallin siihen, että arkisia asioita voi hoitaa ihan hyvillä mielin, ilman sen kummempia napinoita. Isäni laittoi meillä pääosan ruuasta mutten muista hänen valittaneen siitä, että joka päivä täytyi kokata. Koti siivottiin ja pyykit pestiin yleensä ilman sen kummempia puheita. Äitini sanoi, että tiskatessa oli hyvää aikaa ajatella. Tavallisten arkisten asioiden hoitaminen oli lapsuudenkodissani elämää, ei sen enempää tai vähempää. 

Minulle kotitöiden tekeminen on edelleenkin tärkeä tapa pysyä kiinni elämässä. Kun pyykit ja tiskit on hoidettu, pölyt pyyhitty ja tavarat ovat paikoillaan, on elämä kaikin puolin kohdillaan. Olen kiitollinen siitä, että minua on kotitöissä auttamassa osa-aikainen kotiapulainen - varsinkin täällä Khartumissa missä hiekkapöly ottaa muutamassa päivässä vallan eikä tiskikoneista ole juuri kuultu. Mutta kaikkia kotitöitä en kuitenkaan halua antaa toisen tehtäväksi. Jos joku muu tekee kaiken puolestani en saa samalla tapaa kiinni siitä mielihyvän ja rauhan tunteesta kun koti on järjestyksessä. 

Olen parhaimmillani hyvinkin järjestelmällinen, mutta en ajattele olevani mitenkään erityisen taitava kodinhoitaja. Jotenkin vähän omaksi hämmästykseksenikin huomaan kuitenkin, että joka päivä asiat hoituvat minun toimestani. Samaan aikaan kun selvitän miksei hanoista taaskaan tule vettä, laitan taaperolle ruokaa. Kun saan taaperon päiväunille on aika keskittyä koiriin. Kun iltaisin laitan ruokaa jaloissani pyörii koko ajan yhdestä kuuteen otusta, lapsia ja koiria, yhdessä ja erikseen. Välillä joudun komentamaan taaperon alas korkealta tuolilta tai kieltämään koiraa ottamasta ruokaa taaperon kädestä. Mutta tohinasta ja väsymyksestä huolimatta kaikki on juuri niin kuin pitääkin: olen juuri siellä missä haluankin olla, omien tärkeiden ihmisten ja eläinten keskellä. Ja saan voimaa ja iloa ja tyydytystä siitä, että saan kuin saankin arjen toimimaan olosuhteissa kuin olosuhteissa. 

Vaikka olenkin ennen kaikkea keskittynyt perhe-elämän pyörittämiseen, pidän huolta siitä, että otan joka päivä aikaa itselleni. En ole näiden kotivuosien aikana koskaan tuntenut kadottavani itseäni, koska pidän itsestäni koko ajan tiukasti ja ajatuksella kiinni. Omaa aikaa on bloginkirjoittaminen, lukeminen, ratsastaminen, mutta myös vain istuminen sohvalla ajatuksissani. Annan itselleni armoa enkä yritä liikaa. En ajattele, että minun tehtäväni kotiäitinä olisi olla lapsilleni kaikkea joka hetki. En ajattele, että minun täytyy leikkiä lasten kanssa: he osaavat leikkiä itsekseen ja keskenään, ja heidän leikkiessään minulla on aikaa ja lupa miettiä omia asioitani. En myöskään tunne painetta tehdä lasten kanssa kotona askartelutöitä, ellei niitä luontevasti osu kohdalle: koulussa askarrellaan kyllä ihan riittävästi ja siellä siihen on tilaa ja parempia materiaalejakin. En tee kaikkea lasteni edestä vaan päinvastoin yritän ennen kaikkea opettaa heitä huolehtimaan itse itsestään: koululaisemme siivoavat omat lelunsa paikoilleen, korjaavat omat ruokailuvälineensä ruokapöydästä keittiöön ja pyykkinsä pyykkikoriin, auttelevat keittiössä ja koirien kanssa sen minkä kykenevät, koko ajan vähän enemmän. 

Räjähtävästä päästä puhuneelle pohjoismaalaiselle vastasin aikoinaan, että nautin suuresti tästä ajasta lasten kanssa. Olin hämmentynyt hänen kommentistaan enkä siihen hätään parempaa vastausta keksinyt. Mutta eipä siinä, totta se onkin. Vilpittömästi nautin tästä kaikesta ja olen joka päivä kiitollinen siitä, että saan juuri nyt olla juuri tässä, lasteni ulottuvilla niin paljon kuin mahdollista. Se pitää minun pääni koossa. 

48 kommenttia:

  1. Minullakaan ei ole mitaan sen suurempia suunnitelmia millaista elaman pitaisi olla, jos olisin suunnitellut uraa tarkkaan tai vaikkapa auton, kesamökin ja veneen hankintaa, tuskin olisin kovin onnellinen nykyisessa tilassa. Mutta kun en ole niin olen kamalan onnellinen siihen yksinkertaiseen elamaan missa on mahdollisuus nauttia siita etta on aikaa hakea tyttö fillarilla tarhasta keskella paivaa ja lenkkeilla koiran kanssa tunti tai kaksi aamulla, valittamatta niin tarkkaan aikatauluista. Mulla ei pysyisi naissa olosuhteissa paa koossa talla hetkella jos olisin kokopaivatöissa, ihan sen takia etta en pystyisi handlaamaan arkeamme nykyiseen tyyliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jännä kuunnella miten omat lapset mietti tulevaisuutta ja huolehtii jo näin pieninä milloin mistäkin osa-alueesta. Jos tarkkaan ymmärtäisin mistä kumpuaa se, etten ole koskaan elämää kovin tarkasti tai tosissani suunnitellut eteenpäin, opettaisin samaa taitoa mieluusti myös lapsillemme. Ajattelen itse niin, että kun rohkenee antaa elämän viedä ja kannatella vähän milloin minnekin voi kohdalle osua vaikka mitä sellaista mitä ei olisi osannut itse millään kuvitella tai suunnitella oman elämän kohdalle.

      Munkin pääni pysyy kasassa silläkin, että arjessa on hengitystilaa ja aikaa.

      Poista
  2. Mukavasti kirjoitettu :) Itse olen jäämässä kotiin pääsiäisenä ja toivoisin kovasti pystyväni siitä nauttimaan, koska en myöskään ole innokas palaamaan takaisin nykyisiin työtehtäviini. Ja tätä kun on vuosikausia yritetty, niin nyt voisi keskittyä lapseen. Vuosikausia on myös opiskeltu, juostu töissä jne yhtäaikaa ja erikseen joten josko voisi luvan kanssa nauttia ihan tavallisesta olemisesta?

    En tiedä miten kotona olo luonnistuu, mutta toivon että pystyn asennoitumaan asiaan noin ihanasti kuin sinä! Ja varmasti pystynkin koska haluan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ihan tavallinen oleminen tuntuu monelle olevan yllättävänkin vaikeaa, mutta uskon, että luonnistuu sen helpommin mitä rennommin hommaan tarttuu. Ne tutut jotka ovat kotona olemiseen nopeimmin väsyneet ovat minun näkemykseni usein olleet niitä jotka ovat suhtautuneet kotiäitiyteen hyvinkin kunnianhimoisesti ja edellyttäneet itseltään hyvin tietyntyyppistä vanhemmuutta: itsetehtyä vauvanruokaa, kestovaippoja, päivittäistä ulkoilua, vauvan kanssa harrastamista ja kehittävää tekemistä... En mitenkään paheksu mitään niistä itsessään, mutta itse ajattelen, että kaikkea muuta tärkeämpää lapsille on hyvin pitkälti ihan vain yhteinen aika ja läheisyys. Luulen, että jos olisin alusta asti kovasti "suorittanut" kotiäitiyttä en varmaankaan jaksaisi siitä enää tässä vaiheessa näin nauttia.

      Paljon onnea teille uuteen ihanaan elämänvaiheeseen!

      Poista
  3. Ma ihailen kotiaiteja, koska itse en varmaankaan pysyisi selvajarkisena kovinkaan pitkaan. Mulla ei riittaisi karsivallisyys eika itsetunto olemaan kotona - tarvitsen nimenomaan ulkoista vahvistusta sille, etta olen tarkea ja olemassa. Kaiken lisaksi olen todella surkea kaikissa kotihommissa... Mutta eiks oo ihanaa, etta meita on moneen junaan. Mulle on moni todennut, etta tulisi hulluksi/pimahtaisi mun tyossani. Pystyn kuvittelemana hyvin senkin :D Johtuu pitkalti varmaan omista kotiloista ja kasvatuksesta, etta tavallinen oleminen on niin hankalaa. Oon kylla kehittynyt siina ja nyt ehka selviaisinkin vahan kauemmin. EN kuitenkaan uskalla/halua kokeilla sita ainakana viela.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen, ja hyvä niin. Ymmärrän hyvin, ettei tämä kaikille sopisi, mutta se ärsyttää kun joku lähtee tuon pohjoismaalaisnaisen tavoin minun ratkaisujani arvostelemaan - varsinkin kun yritän itse kunnioittaa muitten erilaisia valintoja eikä tulisi mieleenkään niitä ainakaan päin naamaa arvostella.

      En ole itse mitenkään erityisen kärsivällinen saati pullantuoksuinen äiti, mutta sepä se, että annan sen itselleni anteeksi. Ja aina välillä yllätän itsenikin, niin kuin eilen kun kaiken muun keskellä väänsin gluteenittoman uunipannukakun jälkkäriksi kun huomasin, että maito oli menossa vanhaksi. Eka tekemäni suomalainen pannukakku ikinä! Eikä mennyt maito hukkaan :)

      Poista
    2. Oli pakko viela palata, kun eilen tiskatessa tuli mieleen yksi tarkea pointti, miksi mina en pystyisi olemaan otona. Olen itse aika vahavaraisesta perheesta ja pelkaan koyhyytta niin paljon, etta en uskataisi luottaa siihen, etta toinen pitaisi minut pois koyhyysrajalta. En siis tarkoita miestani vaan yleisesti sita, etta elama on kolhinut sen verran, ettei multa loytyisi luottoa siihen, etta joku muu pitaa kovan paikan tullen huolta. Vahan sellianen "oma apu, paras apu" ajattelutapa siis.

      Poista
    3. Tiskatessa on tosiaan hyvää aikaa ajatella!

      Hyvin loogiselta kuulostaa tuo mitä sanoit. Minäkin luotan ennen kaikkea itseeni, mutta tässä hetkessä luotan kyllä mieheenikin. Tulevaisuuden mahdollisten pahojen paikkojen varalle olen toisaalta myös varmistanut itselleni taloudellista turvaa. Enkä tosiaan toisaalta minäkään suunnittele olevani kotiäiti tai -rouva lopun ikääni vaan näin nyt toistaiseksi. Seuraava elämänvaihe häämöttää jo edessä :)

      Poista
  4. Voi vitsit noita kommentteja! Mä en tiedä onko monellekin asetettu paineita ulkoisesta menestymisestä.. Ainakin tuntuu että vähän joka puolella törmää tähän aiheeseen kun on niin ajanmukaista keskustella ja miettiä ns. tasa-arvoista vanhemmuutta ja ns. tasa-arvoista vähän kaikkea. Mä olen niin tyytyväinen siitä, että olen sisäistänyt sen että omanarvon tunne ei tosiaan tule ulkoisista menestymisen merkeistä, enkä kyllä ikinä ole mitään uraputkea tavoitellutkaan tai ajatellut omista töistäni muuta kuin että ne ovat vain osa elämää.

    On varmaan muuten totta tuo, että kotona olemiseen väsyy helpommin, jos asettaa paljon paineita sen suhteen. Ja varmaan just jos on samalla jotain muita menestymisen paineita tai toiveita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut mielenkiintoista huomata kuinka vaikeaa erityisesti monille täkäläisille pohjoismaisille expateille tuntuu olevan suhtautua kotiäitiyteeni. Toisaalta sitten samasta porukasta on löytynyt niitäkin jotka ymmärtävät tämänkin valinnan.

      Ammatillinen kunnianhimo ja korkeat odotukset oman vanhemmuuden suhteen tekevät tosiaan varmasti kotivanhemmuuden aika hankalaksi kokemukseksi. Minulla ei onnekseni ole kumpaakaan! :)

      Poista
    2. Pakko vielä tarkentaa ja lisätä rehellisyyden nimissä, että onhan minulla toki korkeat odotukset omasta äitiydestäni siinä mielessä, että haluan olla lapsillemme mahdollisimman hyvä äiti. Mutta yritän olla armollinen itselleni yksityiskohtien suhteen ajatuksella, että kokonaisuus on suurempi kuin yksityiskohtien summa. Yksityiskohdissa osaan siis olla suurpiirteinen ja se tekee tästä kotiäitiydestäni verrattain rentoa hommaa.

      Poista
    3. Juu noin juuri sen ymmärsinkin :)

      Mä olen muuten myös ollut joskus huomaavinani, että erityisesti pohjoismaalaisille on tyypillisempää jotenkin lokeroida kotiäitiyden tai ns. "uraäitiyden" mukaan, eikä lähestyä ihan vain vaikka ihmisen itsensä mukaan.

      Poista
    4. Saman olen huomannut minä. Pohjoismaalainen tasa-arvoprojekti tuntuu antavan aika vähän tilaa useammanlaisille tasa-arvoisille valinnoille!

      Poista
  5. Kolmikieli-blogin Terhi: Innostuin niin sun kommentistasi, että vahingossa poistin sen :( Olen pahoillani.

    Se mitä sanoit kommentin lopussa kolahti erityisesti; että sama se mitä tekee kunhan osaa nauttia siitä kaikin rinnoin. Olen niin samaa mieltä. Ja nauttiminenkin on toisaalta monesti pitkälti valintakysymys ja riippuu paljon siitä miten omaa elämäänsä lähestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus luovuus tuhoaa :D Mullakin on ollut myös vähän sellainen päivä... Harjoittelen instagramin käyttöä. Edeltävä yö oli aika lyhyt ja toteutui kahdessa osassa.

      Poista
    2. Minut on väsyttänyt lasten ensimmäinen kouluviikko ja viisi kello kuuden aamua... Nyt ollaan onneksi viikonlopussa ja huomenna saadaan aamulla nukkua kaikki, noin niin kuin teoriassa ainakin. Jään mielenkiinnolla odottamaan herättävätkö minut lopulta lapset vai koirat, ja kuinka varhain...

      Poista
  6. Olipas siinä vähän ajattelematon kommentti toiselta äidiltä. On kyllä mielenkiintoista, miten helppo toisten elämäntyylejä on arvostella tai ne on tuomita, vaikka joskus vähän ajattelemattakin.

    Minä olen vähän samanlainen, että minun arvoani eivät myöskään määritä ulkoiset seikat, enkä määrittele niillä muitakaan ihmisiä. Jos joku muu haluaa minua ulkoisilla kriteereillä määritellä, niin siitä sitten vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut aina jotenkin yllättää se, että joku päin naamaa lähtee toisten elämää arvostelemaan. Itsellänikin kun on tietysti monestakin asiasta vahvat mielipiteet mutta eipä tulisi mieleenikään pyrkiä niillä jotakuta toista tarkoituksella nolaamaan! En oikein ymmärrä mikä sellaisessa on takana mutta tulee mieleen, että ehkä jonkinlainen epävarmuus omien valintojen suhteen? Itse olen huomannut, että mitä enemmän rohkenen kulkea omaa polkuani sen vähemmän minua kiinnostaa muitten ottama suunta.

      Arvostan sitä, että ihmiset uskaltavat olla rehellisesti oma itsensä, olivat heidän valintansa sitten minkälaisia hyvänsä (hyvän maun rajojen sisällä!). Minäkään en ylipäänsä arvota sen enempää muita kuin itseäni ulkoisten asioiden kautta. Ihailuni ja arvostukseni muita kohtaan kumpuaa ihan jostain muusta kuin elämäntavasta tai esimerkiksi sosiaalisesta asemasta. Lähimpien ystävieni joukossa onkin useampia äitejä jotka ovat palanneet töihin hyvinkin pian vauvojensa syntymän jälkeen ja toisaalta myös pitkänlinjan kotiäitejä eivätkä erilaiset valinnat äitiydessä olekaan minulle itsessään mikään erottava tekijä. Ikävä kyllä kaikki ihmiset eivät näytä kykenevän hyväksyä erilaisuutta tässäkään suhteessa yhtä helposti.

      Poista
  7. Minä en todellakaan näkisi sinun niin kuin en muidenkaan äitien valinnoissa arvostelemisen aihetta. Mielestäni meidän äitien pitää pitää yhtä ja tukea toisiamme! Monille meistä pohjoismaisista naisista on äidinmaidossa syötetty ajattelutapa, että kaikkien pitää tehdä töitä, että tasa-arvosta on pidettävä kiinni kynsin hampain kiinni. Minunkin on kyllä myös myönnettävä, että olen vähän kuin Emppa, tarvitsen semmoista ulkopuolista vahvistusta olemiselleni. Kärsivällisyys on kotona tiukilla, eilen kotona viimeksi olo oli kuin samppanjapullolla, joka on juuri poksahtamaisillaan. Puuh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jännä se miten Suomessa ja ehkä muissakin Pohjoismaissa tuntuu olevan niin vähän tilaa erilaisille valinnoille; monessakin asiassa tuntuu niin kuin niitä hyväksyttäviä vaihtoehtoja olisi lopulta vain se yksi. Kotiäitiyttä ajatellen Suomessa on sopivaa jäädä kotiin pienten lasten kanssa mutta vain lain rajaamaksi ajaksi. Jos kulkee valtavirtaa vastaan ja tekee omannäköisiään valintoja saa taatusti kuulla arvostelua.

      On mielestäni sääli, että tasa-arvo nähdään usein Suomessa niin tiukasti juuri työelämän kautta kun se omasta mielestäni on paljon laajempi käsite. Minä ajattelen niin, että tasa-arvo antaa parhaimmillaan kaikille tilaa elää tehdä vapaasti valintoja niin kuin parhaaksi näkevät omien olosuhteidensa puitteissa.

      Minä en oikeastaan tunne mitään automaattista solidaarisuutta muita äitejä tai naisia kohtaan mutta haluan ylipäänsä yrittää aina mieluummin tukea ja kannustaa muita kuin kyseenalaistaa tai arvostella. Vertaistuesta puheenollen: minäkään en tosiaan ole erityisen kärsivällinen! Ja vaikka luulisi, että kolmen lapsen äitinä ja kolmen koiran omistajana olisin tottunut meluun ja kaaokseen en itse asiassa lainkaan pidä kovista äänistä tai sotkusta. Ärtyilen ja poksahtelen aika ajoin, mutta ajattelen, että se on inhimillistä. Pyydän vilpittömästi anteeksi lapsilta jos olen heille ärähtänyt, ja yritän olla itselleni armollinen enkä jäädä vellomaan syyllisyyden tai riittämättömyyden tunteisiin. Olen vähitellen tässä vuosien varrella huomannut, että mitä rohkeammin annan itseni olla oma itseni suhteessa lapsiini ja ympäristööni ylipäänsä - kun en yritä liikaa vaan toimin reilusti omien kykyjeni ja voimieni mukaan - sen vähemmän kiehun yli.

      Poista
    2. No pistän tässä tyttäreni tilanteen esille. Hän asuu Birminghamissa Englannissa ja on kotiäiti. Hänellä on exam Birminghamin Universitetista. Nyt hän on "Homeschooler" siis opettaa omat lapsensa koska ei tykännyt englannin koulusysteemistä. Hänellä on montessori luokka omille 5 lapselleen.
      Kuulen jatkuvasti ihmettelyä hänen valinnastaan, myös sudanilaiset serkut ihmettelevät, ja minun suomalaiset ystävät. Hyvin se menee, englannissa lisääntyy vaan kotiopetus.

      Poista
    3. Erilaisia ratkaisuja jaksetaan kyllä varmasti päivitellä olivat ne sitten minkälaisia hyvänsä! Minua ihmettelevät täällä sekä muut ulkomaalaiset että paikalliset, ja siihen päälle sitten vielä suomalaisten päivittelyt... Täällä Khartumissa omassa elämänpiirissäni on tapana jättää lapset hyvinkin pieninä muitten hoidettavaksi ja täällä on hyvin vähän kotiäitejä sekä tuntemieni ulkomaalaisten että paikallisten keskuudessa. Olen siis outo lintu tällä hetkellä vähän kaikkialla!

      Minullakin on kaksikin yliopistotutkintoa ja työkokemusta jonka pohjalta uskoisin löytäväni täältä töitä. Nyt juuri minua kuitenkin tarvitaan näkemykseni mukaan ennen kaikkea kotona ja nautin tästä ajasta täysin sydämin.

      Poista
    4. Olen hieman eri mieltä tuosta ajatuksesta, että hyväksyttäviä valintoja olisi Suomessa vain yksi. Minun mielestäni maailma on muuttunut tosi paljon, Suomessakin on naisia, jotka yhdistävät perhettä ja töitä uudella tavalla, tekevät tykkäämiään juttuja siinä lastenhoidon ohessa. He saattavat näin työllistää itsensä, esimerkiksi nyt bloggaamalla tai osa-aikaisella yrittämisellä tai muulla, eikä työstä mun enää tarvitse puhua sellaisena kuin ennen. Mun mielestä semmoinen jako työtätekeviin äiteihin ja kotiäiteihin ei ole enää niin selkeä kuin ennen. Toki pitäähän se muistaa, että Suomessa harvoilla on ylipäätään mahdollisuus olla kotiäitinä pitkään jo pelkästään taloudellisista syistä.
      Toinen asia, jota mietin on tuo sinun kommenttisi koskien solidaarisuutta. Minä olen opetellut tuntemaan automaattista solidaarisuutta äitejä kohtaan, koska mielestäni maailma on niin täynnä turhia äitien arvostelijoita. Lähes kaikki meistä varmasti tuntee jossain kohtaa itsensä huonoksi äidiksi tai ainakin nyt riittämättömäksi ihan ilman arvostelijoitakin.

      Poista
    5. Ehkä olen liian kauan ollut poissa Suomesta enkä vierailujen ja median kautta ole saanut kiinni uusista tuulista siellä, se on täysin mahdollista. Hyvä jos tuota jakoa kahteen äitileiriin ei enää niin ole ja äitiyttä on mahdollista Suomessakin elää monin eri tavoin ilman arvostelua.

      Enkä siis mitenkään omalta osaltani tarkoittanut arvostella äitien tai naisten välistä solidaarisuutta! Vain rehellisesti sanoin, etten sitä itse automaattisesti tunne. Mutta kuten sanoin edellisessä kommentissani pyrin kyllä silti ennen kaikkea omassa elämässäni ymmärtämään, tukemaan ja auttamaan ihmisiä, niin naisia kuin miehiäkin, mahdollisuuksieni mukaan.

      Poista
  8. Jokainen valitsee omanlaisensa elämäntavan omista lähtökohdistaan ja hyvä niin! Minun itsekunnioitukseni kärsisi siitä, jos kokisin pitkään eläväni mieheni siivellä. Ja onhan ihan hyvä tiedostaa myös se, että avioliitot eivät välttämättä ole ikuisia ja jollakin lailla pitää varmistaa elanto - minulle työpaikka tuo turvaa. Ehkä blogisi nimi on osittain vitsi, mutta kaikkein huonoiten sopisin edustusvaimon rooliin; jopa kotiäitiys - lyhyen aikaa - stemmaisi paremmin.

    Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, ettei pitempiaikainen kotiäitiys ole kaikille mahdollinen tai edes mieluinen vaihtoehto. Elämäntilanteita ja ihmisiä on niin monenlaisia. Minulla on ollut omalla kohdallani tilaisuus tehdä tämä valinta ja olen siitä todella iloinen ja kiitollinen. Ja kuten sanottu oma omanarvontuntoni ja itsekunnioitukseni eivät onneksi ole riippuvaisia kodin ulkopuolisesta työpaikasta.

      En missään määrin ajattele eläväni mieheni siivellä eikä niin ajattele hänkään; me olemme tasa-arvoinen tiimi jossa molemmilla puolisoilla on oma monimutkainen ja vaihtuvakin roolinsa. Sitä voi suomalaisesta näkökulmasta olla vaikea ymmärtää.

      Tiedostan elämän reaaliteetit ja minun taloudellinen tilanteeni on turvattu, nyt ja tulevaisuudessa. Mutta täytyy sanoa, että vaikkei tulevaisuuteni olisikaan näin turvattu eläisin kyllä joka tapauksessa mieluummin hyvillä mielin tätä päivää niin kuin parhaaksi näen kuin huolissani huomisesta.

      Blogin nimi on humoristinen mutta viittaa toisaalta aikaan kun ajoittain todellakin edustin mieheni rinnalla erilaisissa virallisissa tilaisuuksissa. Täällä Sudanissa edustamiseen ei onneksi ole tarvetta koska mieheni työnkuva on täällä erilainen kuin edellisessä asuinmaassaamme Belizessä. Kotiäitihän minä nimittäin ennen kaikkea ja oikeasti olen ja vietänkin iltani hyvin paljon mieluummin siinä ominaisuudessa perheeni kanssa kotona kuin ulkona tällättynä edustustilaisuuksissa. Ne jotka minut tuntevat tietävät kuinka vähän vastaan mielikuvien edustusrouvaa - ja se itsessään olikin yksi syy blogin nimeen. Haluan tällä blogillani pyrkiä vähän ravistelemaan ennakkoluuloja ja piintyneitä mielikuvia siitä minkälaista on diplomaattien elämä maailmalla, ja näyttää miten meistä kotiäideistä ja kotirouvista löytyy ihan kaikenlaisia ihmisiä.

      Poista
    2. Pakko hieman sekoittaa pakkaa siinä mielessä, että kovasti hokemasi ymmärtäminen ja muiden valintojen tukeminen ei saa tukea kyllä yhtään tekstisi perusteella. Mainitset "suomalaisen näkökulman", jonka mukaan tasa-arvoista suhdetta on vaikea ymmärtää. Miten tämä mielestäsi on vaikea ymmärtää? Ehkä olet ollut sen verran kauan pois Suomesta, että arjen tavat eivät ole enää tuttuja.

      Kuitenkin ylempänä kommenteissa tämä tasa-arvo oli jotenkin syy tähän pohjoismaalaisen kommenttiin pään räjähtämisestä. En itse koe tuollaista kommenttia mitenkään arvosteluna kotiäitiyttä kohtaan, vaan pikemminkin toteamuksena, että ko. henkilölle sopii myös työelämä. Monessa kirjoituksessasi olet kovasti puolustellut kotiäitiyttäsi, ja se herättää itselleni lukijana kokemuksen, että jostain syystä sitä pitää todistella usein muille, että se on sinulle oikea valinta. Kotona tai töissä, kunhan itse viihtyy niin se on pääasia 😊

      Poista
    3. Käsitit väärin sekä lausahdukseni suomalaisesta näkökulmasta että tasa-arvoon liittyvien kommenttieni kontekstista omalta osaltani, mutta siinä olet varmasti oikeassa, että pohdintani äitiydestä ovat usein vähintäänkin osin puolustelua. Tunnen tarvetta selittää omaa tilannettani ja kantaani koska tunnen itseni tältä osin aika usein väärinymmärretyksi ja väheksytyksikin.

      Toisaalta on myös muita syitä siihen, että kirjoitan kotiäitiydestäni niinkin usein. Olen kirjoittanut tätä blogia jo aika monta vuotta ja moniin itselleni tärkeisiin aiheisiin palaan aina uudestaan; aina ei tule mieleen täysin uutta asiaa. Täällä Sudanissa entistäkin enemmän olen päätynyt kirjoittamaan omista ajatuksistani ympäristöni tai yleisen elämäntilanteeni kuvaamisen sijaan koska täällä Khartumissa elämääni liittyy niin paljon sellaista mistä en voi blogissa kertoa.

      Poista
    4. Hei tartun tuohon vikaan kommenttiisi. Olisikin kiva kuulla, mistä asioista et voi kirjoittaa ja mistä syystä kirjoittaminen on rajattua? Noin niin kuin yleisellä tasolla. Liittyykö tämä elämään diplomaatin vaimona? Ja mitä muita rajoitteita tämä titteli tuo tullessaan? Noista mainitsemistasi työrajoitteista olisi myös kiva kuulla. Sekä siitä mitä diplomaattisuoja tuo ja miksi siitä kannattaa pitää kiinni? Tosi mielenkiintoisia asioita, eikä olleenkaan niin tuttuja.

      T. Ilona

      Poista
    5. Kiitos Ilona mielenkiintoisista kysymyksistä.

      Niin kauan kuin olen mieheni puolison ominaisuudessa täällä minulla on hänen työnsä kautta diplomaattisuoja. Oman työpaikan kautta saisin itse diplomaattistatuksen vain jos olisin töissä jossakin suurlähetystössä tai muussa instanssissa, joka täällä mieheni työpaikan tavoin nauttii diplomaattistatuksesta. Diplomaattistatus antaa suojaa ja turvaa ja pidän sitä näissä täkäläisissä olosuhteissa täällä hyvinkin tärkeänä.

      Diplomaattistatus itsessään ei mielestäni sinänsä rajoita kirjoittamistani tai elämääni lainkaan; samalla statuksella olimme jo Jamaikalla ja Belizessä ja Belizestä tunsin voivani vapaasti kirjoittaa tätä blogiani.

      Tällä hetkellä olen siis varovainen sen suhteen mitä täältä nykyisestä asuinmaastani kirjoitan ihan täkäläisten olosuhteiden vuoksi.

      Tämän paremmin en valitettavasti taida osata kysymyksiisi vastata!

      Poista
    6. On mielenkiintoista lukea ulkosuomalaisten blogeja ja havainnoida sitä kautta myös koti-Suomen realiteettejä. Ilman näitä peilejä ulkomailta lähellekään ei näe niin hyvin. Toisaalta on haastavaa yrittää päätellä, mikä johtuu asuinmaasta ja mikä kunkin henkilön omasta henkilökohtaisesta tilanteesta.

      Suomen synkkä taloustilanne ei välttämättä välity lomamatkoilla, mutta monelle perheelliselle, myös pienten lasten äidille, on taloudellinen pakko mennä töihin. En tarkoita tällä pelkästään sitä, että iso asuntolaina painaa niskassa, vaan toistuvien yt-kierrosten puristuksessa on osoitettava, että on työhönsä sitoutunut; muuten seuraava kierros voi jäädä viimeiseksi. Eikä uutta työtä löydy kaikille, vaikka olisi kuinka hyvä tyyppi.

      Huomiotani kiinnitti blogistin maininta, jossa hän toteaa taloudellisen tilanteensa turvatuksi (nyt ja tulevaisuudessa). Jäin miettimään, mitä se tarkoittaisi Suomen oloissa. Kuinka varakas täytyy tämän päivän Suomessa olla päästäkseen tilanteeseen, jossa taloudellista turvaa ei vaaranna se, että on työtön kotiäiti? Vähintäänkin se vaatisi säännöllisiä (merkittäviä) osake/osinkotuloja ja velatonta asuntoa (omia, ei puolison kanssa yhteistä, jotta tilanne ei muutu esim. avioerossa). Sillä töitä ei välttämättä saa, vaikka haluaisikin, eikä pysyvää yhteiskunnan tukien varassa elämistä ehkä voi luonnehtia "taloudellisesti turvatuksi tilanteeksi".

      Toinen päätelmä on se, että eläminen Suomessa - etenkin pääkaupunkiseudulla - on todella kallista. Todennäköisesti monessa muussa maassa jo huomattavasti pienempi pesämuna riittää takaamaan loppuelämän turvan, tai vaihtoehtoisesti työtilanne on aivan toinen kuin Suomessa.

      Itselläni on verrattain hyvin palkattu vakituinen työsuhde, eikä välitöntä yt-neuvottelujen vaaraa. Nuorempi lapseni oli 2,5 vuotias, kun palasin töihin. Olisin halunnut olla kotona pidempään, sillä se oli ihanaa aikaa. Mutta en uskaltanut. Pidän työstäni, mutta jos olisin tuolloin saanut lottovoiton, olisin varmaankin irtisanoutunut ja jättäytynyt työttömäksi kotiäidiksi.

      Poista
    7. Tiedän ja ymmärrän ettei suinkaan kaikilla Suomessa tai muuallakaan maailmassa ole mahdollisuutta tehdä vapaasti valintaa siitä ollako kotona (pitempään) lasten kanssa vai ei. Juuri siksi, ettei pitempiaikainen kotiäitiys ole mikään itsestäänselvyys olen hyvin kiitollinen tästä omasta elämäntilanteestani jossa tämä valinta olla kotona pitempään on minulle mahdollinen, ja näissä olosuhteissa myös melkeinpä pakollinen.

      Elämässäni on totta kai hyvien puolien lisäksi myös omat haasteensa, mutta pyrin löytämään asioista niiden hyvät puolet ja olemaan kiitollinen, ja yritän aktiivisesti olla antamatta liikaa tilaa mielessäni muulle. Jälkimmäinen onnistuu välillä paremmin, välillä huonommin!

      Poista
  9. Hei! Jälleen kerran kiitos hyvästä kirjoituksesta! Minustakin tuntuu vahvasti siltä, että ihmisen päälle tekee hyvää siivota omia jälkiään niin paljon kuin suinkin. Meillähän aloitti ensin se täysaikainen kotiapulainen, mutta järkihän siinä meinasi mennä (minulta), kun pyörin täällä toimettomana omassa kodissani. Hyvin sanoi äitisi aikoinaan, että tiskatessa on aikaa ajatella - ja nythän on toisaalta aikaa tiskata, kun ei ole 8-17 töissä. (Meilläkään ei ole tiskikonetta.) Nykyisestä osa-aikaisesta siivoojasta on paljon apua ja iloa, mutta voisin paljon huonommin, jos en voisi itse viikata pyykkejäni, pestä omaa kahvikuppiani ja päättää, milloin vaihdat lakanat (ilman että siitä täytyy erikseen neuvotella jonkun kanssa). Varmasti ajattelsin toisin, jos olisin rankassa kokopäivätyössä ja kotityöt täytyisi hoitaa väsyneenä illalla ja viikonloppuna, mutta nimenomaan siksi, että minulla on aikaa, tunnen että kotitöiden teko on nyt mielenterveydellekin tärkeää. Ja lasten kanssa vietetystä ajasta olen aina ajatellut samoin. En ole koskaan kokenut, että se olisi hukkaan heitettyä aikaa. Se on omaa aikaani siinä missä mikä tahansa muukin aika. Joskus vain tehdään eri asioita eri aikoina, vaikka käydään kuntosalilla tai ratsastamassa, mutta kaikki aika on kyllä omaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin pyykkien ja tiskien merkitys varmasti kasvaa kun niille on oikeasti aikaa. Olen jatkuvasti häviöllä kisassa pyykkejä vastaan mutta kisa tuo toisaalta minun päiviini oman jännityselementtinsä! :) Jos kaikki vain hoituisi jonkun toisen toimesta jäisi osa elämän sisällöstä pois. Kuulostaa ehkä vähän säälittävältä rakentaa sisältöä elämään tavallisista arjen askareista mutta kaikkea muuta: tunnen olevani täällä lasten kanssa kotona kiinni elämässä hyvin orgaanisella ja aidolla tavalla. Siitä kertoo mielestäni paljon se, etten haikaile lasteni vauva-aikojen tai muiden aikaisempien vaiheiden perään. Niin usein sanotaan, että omien lasten lapsuusvuodet kuluvat niin nopeasti, mutta omalta kohdaltani täytyy sanoa, että aika on kulunut täällä kotona lasten kanssa juuri sopivaa vauhtia, olen pysynyt hyvin matkassa, elänyt läpi jokaisen päivän enkä siksi tunne mitään erityistä kaihoa lasten aikaisempia vaiheita kohtaan. Se on mielestäni hyvinkin iso asia ja tuo itsessään mielenrauhaa ja voimaa elää tätä hetkeä eilisen tai huomisen sijaan.

      Poista
  10. Hirveen syvässä istuu yksi tietty tapa katsoa asioita! Ainakin minä huomaan kovin usein olevani omien mielikuvieni vanki ja kritisoin (mielessäni) niin herkästi. Itse en kotiäitinä viihtyisi, mutta tässä elämänvaiheessa, kun tyhjä pesä häämöttää, näen ympärillä paljon ahdistusta. Koska kotiäitiys loppuu, niin ei olekaan tekemistä ja sitten avioliitto rakoilee, otetaan kissaa/koiraa ja puhutaan työstä. Nimenomaan puhutaan ja puhutaan, mutta ei uskalleta irrottautua kotoa. Rahallisesti näiden ystävieni ei olisi mitenkään pakko mennä töihin, mutta elämän sisällöksi ei epäonnistunut dieetti, ylihermostunut koira tai tyttären college-elämään sopeutuminen riitä. Aina en tiedä, mitä ajatella ja pitäisikö kannustaa vai sanoa mitä. Omassa mielessä ajattelen, että tottakai menisin töihin tuossa tilanteessa, mutta maailma on täynnä tekosyitä: koulutus on vanhentunut, ei ole tutkintoa, tulee remonttia taloon, ensi vuonna on polvileikkaus... Yritän olla kritisoimatta, mutta suomalaisena ajattelen, että pitäisi tehdä jotain yhteiseksi hyväksi ja osallistua. Pidän nämä ajatukset yleensä sisälläni, mutta näen että kyse on pelosta muuttaa mitään. Ja alleviivaan vielä, että nämä kotiäidit ovat ahdistuneita tilanteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten varaan ei pidä elämäänsä rakentaa mutta eipä toisaalta työnkään; samalla tapaa kuin kotiäidille voi tyhjä pesä olla kriisin paikka voi eläkkeelle jääminen olla hyvin vaikeaa jos työ on ollut elämän pääsisältö. Arkeen on mielestäni hyvin tärkeää rakentaa monipuolista sisältöä, kaikenlaisia omia juttuja, pysyviä ja vaihtuvia kiinnostuksenkohteita. Kuten sanottu olen pitänyt tältä osin kiinni omasta itsestäni tiukasti myös nämä kotiäitivuodet ja suosittelen sitä kaikille elämäntilanteesta huolimatta.

      Minun lapseni ovat nyt 7-, 5- ja 2-vuotiaita eli aika pieniä. Tarkoituksenani on olla päätoiminen kotiäiti siihen asti kun kaikkein pieninkin lähtee puolentoista vuoden päästä koulutielle. Senkin jälkeen teen varmasti töitä jonkin aikaa vain osa-aikaisesti ja todennäköisesti alkuun kotoa. Mutta ennen pitkää kun lapset tarvitsevat minua vähemmän olen kyllä siis aikeissa tehdä enemmänkin töitä, ja myös ottaa vieläkin enemmän aikaa omille jutuilleni.

      Täytyy kuitenkin korostaa, että tämä kiertolaisen elämä ei ole tältäkään osin samanlaista kuin asuminen pysyvästi samassa paikassa. Työnteon osalta minua rajoittavat olosuhteet aika raskastikin. Täällä Sudanissa minun olisi mahdollista ottaa vain aika rajattuja töitä ilman että menettäisin diplomaattisuojan jonka saan miehen työn kautta. Kaikkialla maailmassa ei diplomaattisuojalla ole niin väliä mutta täällä haluan kyllä pitää siitä kiinni. Ja sekin on tietysti itsessään rajoittava tekijä, että siirrymme maasta toiseen muutaman vuoden välein. Olisi aika hankalaa jos olisin kovin kunnianhimoinen palkkatöitteni suhteen.

      Koska oma tilanteeni on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen minulta löytyy ymmärrystä myös muiden erilaisia ratkaisuja kohtaan. Kaikilla meillä on omat monimuotoiset tarinamme. Ehkäpä tyhjästä pesästä oirehtivat tuttusi ovat juuri nyt jonkin uuden äärellä? Oma kokemukseni on se, että uusi elämänvaihe on aina enemmän tai vähemmän kriisin paikka - mutta toisaalta juuri murrosvaiheet ja kriisit tuovat mukanaan usein myös tärkeitä oivalluksia ja paljon hyvää.

      Poista
  11. Olen lähes 70 vuotias eläkeläinen ja luen mielelläni teidän ulkosuomalaisten kirjoituksia elämästänne mitä erilaisimmissa elinympyröissä. Arvostan asennettasi perheeseen ja lapsiin. Olin aikanaan lasteni ollessa alle kouluikäisiä yhdeksän vuotta poissa työelämästä ja siitä sain ihmettelyjä ja epäilyjä mitä teen sitten, kun tai jos mieheni jättää minut! No avioliitto jatkuu edelleen ja kotivuosien jälkeen olin vielä työssä vieläpä samassa, josta erosin, lähes kolmekymmentä vuotta. Itse asiassa vaihdoimme vielä paikkakuntaakin. Minä en ole koskaan suostunut pelkäämään tulevaisuutta vaan elän tässä hetkessä niin hyvin kuin pystyn. Nyt kun vielä olen terve kuten miehenikin hoidamme säännöllisesti päivän viikossa ja muutenkin tarpeen mukaan lastenlapsiamme. Oma elämä tuntuu aina sen jälkeen ylellisen helpolta ja kuitenkin taas odotan hoitopäivää.
    Hyvää jatkoa toivottaen Birgitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ihana kommentti Birgitta! Mullekin aina säännöllisesti joku muistaa muistuttaa että mitenkäs suu sitten pannaan jos mies ottaa ja jättää. No ei se nyt vielä 22-vuoteen ole tosta mihinkään lähtenyt, ja uskoisin että se on tässä muustakin kuin velvollisuudentunnosta.

      Itse palasin taannoin työelämään liki 8-vuoden kotiäitiyden jälkeen. Palasin koska kaikki lapset on nyt koulussa, ja koska mulla on taas mahdollisuus ottaa tilaa itselleni. taloudellisesti olen edelleen kaukana itsenäisestä, mutta nautin ajatuksesta että kannan korteni kekoon, oli se kuinka pieni korsi tahansa.

      Poista
    2. Ihana kommentti Birgitta tosiaan, kiitos!

      Ihmettelen miten niin monet tuntuvat kantavan huolta kotiäitien avioliitoista. Tämä sama kommentti tulee nimittäin vastaan aika lailla joka kerta kun tulee puhetta pitempiaikaisesta kotiäitiydestä, ja nähtävästi on siis ollut pinnalla jo pitempään. Vaikka on toki tärkeää varautua myös vaikeuksiin ennen kaikkea on kuitenkin mielestäni tärkeää opetella elämään tätä päivää. Juuri siksi, että mitä tahansa voi tapahtua milloin vain olisi sääli pilata hyvätkin ajat huolehtimalla ylenmäärin tulevista mahdollisista vastoinkäymisistä.

      Kaikkea hyvää sinulle Birgitta!

      Poista
    3. Kiitos kommentista Yksis.

      Itsekin suunnittelen tarttuvani taas töihin siinä vaiheessa kun lapset ovat kaikki koululaisia. Omassa tilanteessani töitä kuitenkin rajaa ja rajoittaa se missä milloinkin asumme. Ihan helppoa ja yksiselitteistä ei työssäkäynti omalla kohdallani tule siis varmaankaan olemaan niin kauan kuin elämme tällaisina kiertolaisina. Siksikin minua vähän ärsyttää ajatus siitä, että vain taloudellisilla oljenkorsilla olisi merkitystä. Tunnen nimittäin kyllä kantavani korsia yhteiseen kekoon päivittäin myös ihan näin kotiäidin ominaisuudessa, ja niin teit varmasti myös sinä aikoinaan kotiäitivuosiesi aikana.

      Poista
  12. Hei Kata! Sinulla ilmeisesti on työpaikka, johon palata. Saako udella, millä alalla työskentelet? Veikkaan vähän, että liittyy jotenkin viestintään...
    Yt. Minnis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole työpaikkaa tällä hetkellä odottamassa mutta suunnitelmat kyllä vireillä sen varalle kun pienin lähtee koulutielle puolentoista vuoden päästä. Tulevaisuudensuunnitelmista kertoilen ehkä sitten ajan kanssa enemmän :)

      Poista
  13. Minusta tuntuu, että Suomessa nimenomaan kannustetaan kotiäitiyteen ja helposti syyllistetään niitä, jotka palaavat töihin heti vanhempainvapaan jälkeen. Mutta kuten sanoit, aikaraami on kolme vuotta. Kun rahallinen tuki lakkaa, päättyy myös suurimman osan kotiäitiys. Expat-puolisoiden keskuudessa sen sijaan tilanteesi on hyvin tyypillinen, ainakin mutu-tuntumalla. Molempien on vaikea löytää töitä, varsinkin jos maa vaihtuu usein ja toisaalta myös yhdellä palkalla pärjää.

    Jäin miettimään tuttavasi kommenttia pään räjähtämisestä. En usko, että hän tarkoitti sitä arvostelemiseksi. Itsekin nimittäin koen, että pääni räjähtäisi kotiäitinä. Mutta pidän sitä enemmänkin nolona ja hävettävänä: mikä minussa on vialla, kun arki lapsen kanssa kotona tuntuu niin raskaalta? Koko vauvavuoden olin lievästi masentunut ja kun palasin töihin lapsen täyttäessä vuoden oli kuin pää olisi pulpahtanut jälleen veden pinnalle. Tässä suhteessa koen alamittaisuutta äitinä. Joten kun sanon, että minusta ei ole kotiäidiksi, tarkoitan, että olen puutteellinen kotiäidiksi. Tunnun tarvitsevan erityisen paljon omaa tilaa, omaa aikaa ja omia projekteja, joihin uppoutua niin, että voin hetkeksi unohtaa lapsiperhearjen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rehellisestä ja ajatuksiaherättävästä kommentistasi Päivi!

      Fiksu sosiaalinen ihminen kaipaa muitakin ihmiskontakteja ja haasteita päiväänsä kuin lapset ja heidän hoitonsa. Mielestäni se on ihan normaalia ja ymmärrettävää. Oikeasti varmasti monessa mielessä oudompaa on viihtyä kotona, etenkin näin vuodesta toiseen. Minä olenkin jotenkin riemuissani siitä, että asiat ovat järjestyneet näin, että kaikki palaset ovat loksahdelleet paikoilleen tavalla, joka tekee perheemme elämästä tällaisenaan mahdollista - kuten sanoit näissä olosuhteissa kotiäitiys on aika tavallista ja ajoittain suorastaan ainut vaihtoehto. Mutta vaikka olen tyytyväinen oman elämäni suuntaan ihan vilpittömästi en pidä omia ratkaisujani tai valintojani millään tavalla parempina kuin muiden ihan erilaiset valinnat.

      Ajattelen niin, että elämän tarkoitus on pitkälti löytää oma polkunsa. Siinä prosessissa keskeistä on osata kuunnella omia tuntemuksiaan ja pyrkiä toimimaan niiden mukaisesti. Kunhan ei satuta muita omilla valinnoillaan kaikki ratkaisut ovat hyviä ratkaisuja jos ne vievät kohti hyvää oloa ja mielenrauhaa. Ei ole yhtä hyvää tai oikeaa tapaa olla ihminen, tai äiti, vaan lukemattomia tapoja.

      Olen melko vakuuttunut siitä, että tuttavani tarkoitti juurikin arvostella minua kotiäitiyden vuoksi. Mieheni kuuli myös kommentin ja sai saman vaikutelman. Minua harmitti arvostelu itsessään mutta ehkä vielä enemmän se, että tuttuni halusi jostain syystä pyrkiä pahoittamaan mieleni.

      Poista
  14. Minulla tämä kommentointi laahaa vähän jäljessä: olen lukenut kaikki kirjoituksesi ja halunnut kommentoida jo aikaisemmin, muttei ole oikein ollut aikaa. Nyt tuli kommentoitua kerralla useampaan postaukseen :).

    Olen kanssasi kyllä samaa mieltä siitä, ettei Suomessa oikein arvosteta kotiäitiyttä eikä toisaalta oikein useinkaan ymmärretä valtavirrasta poikkeavia ratkaisuja. Toki nykyään esimerkiksi etätyötä on mahdollista tehdä lastenhoidon lomassa, mutta toinen juttu onkin sitten se, kuinka ympäristö tällaiseen ratkaisuun suhtautuu. Huomasin nimittäin viimeksi Suomessa ollessani selitteleväni jopa naapurille, että teen kyllä töitä, mutta kotoa käsin. Eihän asia olisi millään lailla naapurille edes kuulunut, mutta huomasin, kuinka tuntui itsestäni jotenkin tärkeältä kertoa epäsuorasti, että elätämme kyllä itse lapsemme. Valitettavasti kun tuntuu siltä, että Suomessa on helposti myös se käsitys, että jos mies on maahanmuuttaja ja jos lapsia on vielä useampi, niin perhe eläisi automaattisesti sosiaaliavustuksilla.

    Olin ennen itse vahvasti sitä mieltä, että äidin pitäisi pyrkiä hoitamaan lapsensa mahdollisimman pitkään itse. Tästä syystä en esimerkiksi halunnut työskennellä päiväkodissa aivan pienimpien ryhmässä ja osittain tästä syystä olin itse kotiäitinä lähes viisi vuotta vanhimpien lasten kanssa tehden keikkatyötä silloin tällöin. Tuolloin sain usein kuulla, että koulutukseni on mennyt ihan hukkaan. Itse kuitenkin nautin kotona olosta - samoin lapset!

    Kun elämänkokemusta on tullut lisää, olen alkanut ymmärtää, että tässäkään asiassa ei ole yhtä oikeaa ratkaisua ja että samakin ihminen voi toimia eri tilanteissa hyvinkin eri tavalla ja silti lastensa parasta ajatellen. Itse esimerkiksi palasin töihin kolmannen lapsen jälkeen jo lapsen ollessa vuoden, kun isä halusi vuorostaan hoitaa lasta ja kun minulla oli työpaikka odottamassa. Neljännen lapsen ollessa saman ikäinen jatkoin opintoja siten, että joko mies tai äitini hoiti lapsia lähiopetuspäivinä eli meillä on lapsia hoidettu kotona aikalailla erilaisin tavoin. Edelleenkin arvostan siis kotiäitiyttä, mutta olen oppinut ymmärtämään myös erilaisia tapoja toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit, ihan millä vain aikataululla ja meiningillä!

      Minun ystävä- ja tuttavapiirissäni pitkin maailmaa on monenlaisia perheitä ja jos jonkinlaisia työelämä- ja lastenhoitojärjestelyitä. Itse en ole missään vaiheessa ajatellut tällaista pidemmän aikaa kestävää kotivanhemmuutta mitenkään itsestäänselvästi muita vaihtoehtoja paremmaksi. Päinvastoin minulta kesti oikeastaan kauan hahmottaa, että tällainen vaihtoehto ylipäänsä on olemassa; lapsuudestani en muista elämänpiiristäni yhtään sellaista perhettä jossa äiti olisi ollut pitempään kotiäitinä.

      Minulla ei alkujaan ollut mitään suunnitelmaa sen suhteen kuinka lapset hoitaisimme vaan näkemykseni perheemme parhaasta on kasvanut ja kehittynyt hyvin orgaanisesti perheen kasvun myötä. Ajatukseni omasta kotiäitiydestäni liittyvätkin siis hyvin vahvasti ihan vain tähän omaan perheeseemme ja tilanteeseemme eikä niillä ole mitään sen kummempaa yleistä arvoa tai merkitystä.

      Poista
  15. Hei! Löysin blogiin Anskun Kairo-blogin kautta. Olen itse viettänyt kohta kaksi vuotta Kairossa enimmäkseen kotirouvana ja aihe kutkuttaa mieltä... Itselleni suurin mieltä painava asia on kotirouvakauden vaikutus tulevaisuuden työllistymiseeni. Omalla alallani työttömänä on paljon itseäni ansioituneempiakin ihmisiä.

    Kirjoittelin itse aiheesta melko pian tänne saavuttuamme, teksti löytyy täältä: http://maaria-thewaythingsgo.blogspot.com.eg/2014/06/kotiaitikummajainen.html
    Tuon tekstin kirjoitettuani olen tehnyt pari konsulttihommaa - ennen ja jälkeen toisen lapsen syntymän - ja niiden mielenrauhavaikutus piristyneen CV:n kautta on kyllä ollut tosi suuri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit perille sieltä naapurista!

      Minä olen ollut nyt keväällä kahdeksan vuotta kotiäitinä (ensin Jamaikalla, sitten Belizessä ja nyt täällä Sudanissa). Kuten arvata saattaa, tätä aihetta on tässä vuosien varrella tullut pyöriteltyä mielessä paljonkin ja jo useamman kerran täällä blogissakin. Aikaisemmat kirjoitukset aiheesta löytynevät kaikki äitiys-nimikkeen alta.

      Minäkään en ajattele, että kotiäitiys olisi työtä. Elämäähän tämä on. Mutta en ajattele kotiäitiyden myöskään olevan työntekoa vähäpätöisempää. En oikeastaan ymmärrä miksi kotiäitiyttä tai ylipäänsä mitään pitäisi arvottaa työn kautta tai suhteessa työhön. Minun näkemykseni mukaan työkin on vain osa elämää eikä mitään sen enempää tai vähempää.

      Taidan joka tapauksessa nähdä tämän kotiäidin roolin aika eri tavalla kuin sinä? Minullakin on pari yliopistotutkintoa ja työkokemustakin jonkun verran, mutta aika vähän jos ollenkaan niitä tässä tämänhetkisessä tilanteessani mietin. En valehtelematta ole katsonut CV:täni yli kahdeksaan vuoteen, eikä minulla ole sitä edes tietokoneen muistissa koska tässä välissä on konekin ehtinyt vaihtua muutamaan kertaan. Elän täydellä liekillä tätä elämänvaihetta. Vähän enemmän ovat toki ajatukset viime aikoina alkaneet viipyillä myös tulevassa, kun pienimmäisemme kasvaa ja uusi elämänvaihe häämöttää edessä, mutta seuraavaan vaiheeseen asennoidun kuitenkin kunnolla vasta sitten kun sen aika on. Tähän samaan tyyliin olen elänyt tähän asti - jokaisen elämänvaiheen kerrallaan, suunnittelematta hirveästi tulevaa etukäteen - ja toistaiseksi elämä on kannatellut. Rentoon suhtautumiseeni työllistymiseen vaikuttaa varmasti se, ettei minulla ole kovin korkeita odotuksia työelämän suhteen. Tiedän mitä toivon tekeväni siinä vaiheessa kun pieninkin aloittaa koulun, mutta mieleni on toisaalta avoinna muidenkin mahdollisuuksien suhteen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!