sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Nolo tyyppi

Kun muuttaa maasta toiseen muutaman vuoden välein on säännöllisesti hukassa; suuren osan ajasta kaikkea muuta kuin omalla mukavuusalueella. Vuosia taistelin epämukavuudentunteita vastaan ja yritin kaikkialla kiirehtiä tekemään oloni kotoisaksi, oppia sukkelaan hallitsemaan milloin mitäkin uutta ympäristöä siinä määrin, etten jatkuvasti tuntisi itseäni typeräksi ja ulkopuoliseksi. 

Viime aikoina olen kuitenkin ihan ajatuksella yrittänyt kohdata epävarmuuden ja epämukavuuden pystypäin sen sijaan, että tappelisin vastaan. Olen alkanut ajatella, että on suorastaan odotettavissa, että joka päivä sanon tai teen jotain väärää tai hölmöä täällä vieraassa ympäristössä ja kulttuurissa. 

Muita ihmisiä ei koskaan voi todella kohdata jos ei rohkene olla oma itsensä, virheineen päivineen. Toisaalta kun pistää itsensä kaikkinensa likoon tulee ihan välttämättä ennen pitkää myös mokanneeksi. Onkin siis oikeastaan ehkä ihan tervetullutta tuntea itsensä tasaisin väliajoin vähän hölmöksi. Nolostuminen on merkki siitä, että on uskaltanut elää ja olla oma itsensä, meni syteen tai saveen.

Väärinkäsitysten ja nolostumisien hetkissä ei pidä liikaa viipyillä, niistä on opittava se mitä opittavissa on ja siirryttävä sitten eteenpäin. 

Uskon, että olisi hyväksi ihan jokaiselle olla edes silloin tällöin vähemmistön edustaja, muukalainen vieraalla maalla, nolo ja tietämätön ja muiden ystävällisyyden ja avun armoilla. Nolostumisista ja ulkopuolisuuden kokemuksista oppii tehokkaasti kaikenlaista, ainakin nöyryyttä mutta toisaalta myös esimerkiksi empatiaa.


14 kommenttia:

  1. Totta tosiaan! Kaikkien pitäisi ymmärtää, miltä tuntuu asua jossain muualla kuin kotona. Voihan siitä uudesta paikasta ja asunnosta tulla ajan mittaan koti, mutta ei niin vain aina käy. Kyllähän tämän voi tuntea, jos muuttaa maan sisälläkin. Itse Etelä-Suomessa opiskelleena sain ekan työpaikan Rovaniemeltä. Oli jännää olla outo omassa maassa.

    Mä olen kyllä ehkä enemmän sulautujatyyppi. Äitini mukaan olin jo vauvana helppo ottaa matkaan mukaan, toisin kuin isosiskoni, joka olisi aina mielummin ollut kotona. Kyllä mä silti tunnistan nuo outouden ja ulkopuolelta katselun tunteet, varsinkin nyt kun mekin ollaan taas kolmannessa maassa - ei siis mun eikä miehen kotimaassa.

    Meillä kävi siinä hyvä tuuri, että miehen yksi opiskelukaveri on asunut täällä jo reilu kymmenen vuotta ja sillä on lähes paikallinen puoliso ja samanikäiset kaksoslapset. Ollaan saatu niiltä hurjasti apua, ja jos se, että on puhelimen muistissa yksi numero, johon voi soittaa paikallistaksalla melkein mistä ongelmasta tahansa, on iso asia ja auttaa kotiutumisprosessia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tainnut aina ja kaikkialla tuntea olevani vähän outo lintu, myös ihan koti-Suomessa, mutta toisaalta olen aina jostain syystä tuntenut tarvetta peittää ulkopuolisuudentunteitani ja olenkin kyllä menestyksekkäästi asettunut jos jonnekinpäin maailmaa. Nyt vasta ihan viime viikkojen ja kuukausien aikana olen alkanut miettiä, että pärjääminen on oikeastaan ihan yliarvostettua! Hämmentyminen ja nolostuminen ovat ihan normaaleja ja asiallisia reaktioita nekin, niin tutuissa kuin varsinkin oudoissa olosuhteissa.

      Ensimmäinen vuosi täällä meni hyvinkin noloissa merkeissä! En tiennyt miten asiat hoituvat ja mistä löytyisi apua milloin mihinkin ongelmaan, en ymmärtänyt kieltä edes sitä vähää mitä nyt, ja hämmennyksen ja turhautumisen vuoksi muun muassa puhkesin kotiportilla itkuun useamman kerran... Tämä toinen vuosi on sopeutumisen osalta onneksi ollut enemmän hienosäätöä ja nolostumisen hetket liittyvät nyt oikeastaan enemmän suhteisiin muihin ihmisiin täällä kuin ympäristöön yleensä. Toisaalta ehdin nykyään ehkä myös paremmin huomioida noloja hetkiä kun ihan vain selviytymiseen ei mene enää aikaa.

      Yksi kiva ja avulias ihminen riittää kotiutumisessa jo pitkälle! Kiva, että teillä on siellä tukena ja apuna kokonainen perhe.

      Poista
  2. Viisaita taas kirjoittelet! Olen itse huomannut sen, että mitä enemmän yrittää taistella omaa epävarmuuttaan ja mukavuusalueeltaan poistumista vastaan, sitä tiukemmin rakentaa itselleen ikään kuin häkin ympärille ja sitä vaikeammalta olo tuntuu. On hienoa, jos pystyy kulkemaan sitä omaa epävarmuutta päin ja kohdata rohkeasti nolot ja häpeän tunteetkin.

    Ja vieraassa (mahdollisesti myös kovin oudossa) maassa asuminen on kyllä yksi parhaista keinoista kohdata oma epävarmuutensa. Itse olin Intiassa aluksi kovin nolona, jos tein jotain tyhmää ja jos joku sattui vielä näkemään (ja Intiassa sattuu aina joku näkemään, ellei ole yksin kotona :-D), mutta sitten rupesin ottamaan omat toilailuni huumorilla. Helpotti kun tajusi olla ottamatta itseään niin vakavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, että täytyisi osata jättää korkeat odotukset omaan arvoonsa ja suhtautua itseensä ja toilailuihinsa armolla ja huumorilla. Elämästä tulee heti niin paljon kevyempääkin kun ei niin kovasti yritä koko ajan pärjätä ja olla oikein!

      Usein kun olen kotona keskellä päivää kääntymässä mietin nolona mitä kaikkea on tullutkaan taas aamupäivän mittaan sanottua ja sählättyä, mutta nykyään samaan hengenvetoon muistutan itseäni, että kuuluu ihan suorastaan asiaan mokata päivittäin, ja saan sillä aamun aika hyvin kuitattua :)

      Tämä oppi on ehkä tosiaan kunnolla auennut minulle nyt vasta kun elän tässä hyvinkin erilaisessa ympäristössä missä aika lailla jokainen kohtaaminen on täynnä mokaamisen mahdollisuuksia.

      Poista
  3. Mulle on oikeastaan absurdia sellainen, että ei olisi mitään kokemusta ulkopuolisuudesta, muukalaisuudesta tai erilaisuudesta. Niin tuttua se mulle on ja onpa hauska kuulla että on muitakin itsensä vähän aina outolinnuksi kokeneita! :) Mitä nolostumiseen tulee, niin just vähän aikaa sitten olin ihan pihalla täkäläisessä hintaneuvottelutilanteessa ja ymmärtämättömyyttäni tungin jotain kymmenkertaista määrää seteleitä pelkkää tippiä odottaneelle. Rehellisenä tyyppinä hän huomautti asiasta, mutta taisi nolostua itsekin tilanteessa ja lopulta vähän kaikki olivat hämillään. En vain osaa neuvoteltavissa olevia hintoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuulostaa niin tutulta... Rahan kanssa mäkin olen sählännyt paljon, jo ennen Sudaniakin. Uudessa maassa on melko mahdotonta tietää mikä on oikea summa missäkin tilanteessa eikä se itse asiassa täällä edelleenkään ole mulle oikein selvää. Nolostumiselle näissä tämänhetkisissä oloissa altistaa sekin, että olen täällä jatkuvasti tekemisissä sekä käsittämättömän rikkaiden että hyvin köyhien ihmisten kanssa - heti kun rentoudun enkä mieti sitä kenen seurassa milloinkin olen tulen helposti sanoneeksi jotain typerää, suuntaan tai toiseen.

      Onneksi tässä vuosien varrella on tullut selväksi sekin, että vaikka miten monumentaalisesti mokaisinkin, ennen pitkää nolostuminen kyllä menee ohi.

      Poista
  4. Löysin just sun päiväkirjasi ja tulen toistekin :) Supermielenkiintoinen blogi!

    Tämän tekstin teemaan liittyen mulla on taktiikkana kääntää ajatus niin, että mitä miettisin toisena osapuolena, jos näkisin itseni. Silloin tajuaa myötätunnon ja lempeyden, enhän minäkään toista nolona tyyppinä pitäisi, jos kulttuuriin osaamaton henkilö vähän hapuilisi teoissaan. Rennosti itselleen nauraen ja opiksi ottaen siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että omat nolostumiset ei välttämättä ole aina muille edes rekisteröityneet ja jos ovatkin niin ymmärrystä ja sympatiaa kyllä löytyy monestikin.

      Mutta itse olen alkanut viime aikoina myös ajatella, ettei mokaamista ja nolostumista muutenkaan tarvitse vältellä tai hävetä vaan niistäkin hetkistä voi ottaa reippaasti irti sen mikä otettavissa on. Jos vaikka ihan täydellisesti mokaisikin ja ympärillä kaikki todellakin puistelisivat paheksuen päätään niin sekään ei ole niin vakavaa tai vaarallista. Oikeastaan virheet ja väärinkäsitykset ovat tosiaan ihan suorastaan odotettavissa jos tekee sen valinnan, että kerta toisensa jälkeen lähtee tutustumaan itselleen ihan uusiin ja vieraisiin maihin ja asioihin ja ihmisiin ja ilmiöihin. Tämä elämäntapa on siinä mielessä todellinen nolostumisen miinakenttä, mutta toisaalta nolostumisien rinnalla ja mukana tulee niin paljon muutakin, ajatuksia ja oivalluksia ja huimia kokemuksia.

      Kiva, että löysit perille! Mä lähden nyt vuorostani tutustumaan sun blogiin jolla on kiehtova nimi! :)

      Poista
  5. Moi, minäkin löysin juuri blogisi, mahtavaa!

    "Onkin siis oikeastaan ehkä ihan tervetullutta tuntea itsensä tasaisin väliajoin vähän hölmöksi." Todella hyvä ajatus. Itse asun ihan Suomessa ja tunnen silti itseni vähän hölmöksi aika useinkin. Mutta sen sijaan, että pitäisin sitä negatiivisena piirteenä, voisinkin ajatella sen olevan hyvä juttu. Enpähän pääse turhia ylpistymään.

    Vai että Sudanissa asutte, vau. Huippukiinnostavaa päästä kurkkaamaan tällaiseen arkeen ja ajatuksiisi blogistasi käsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, että sinäkin löysit perille! Kävin jo vähän kurkkaamassa sun blogiasi ja menen paremmalla ajalla uudestaankin.

      Meillä suomalaisilla taitaa olla erikoislahjakkuutena nolostuminen! Siitähän kertovat mainiot Finnish nightmares -sarjakuvatkin. Tilaisuuksia tuntea itsensä hölmöksi tarjoutuu kyllä eteen minullakin ihan kaikkialla, täällä Sudanissa nyt ehkä vain korostetun usein.

      Minusta nöyryys - noin niin kuin ylpeyden tai kopeuden vastakohtana - on yksi parhaista ominaisuuksista ihmisessä. Sitä kannattaa ihan ajatuksella kehittää. Eli mokia ja nolostumista päin rohkeasti vain! :)

      Poista
  6. Hei, blogisi on mielenkiintoinen.
    Kiva päästä lukemaan kokemuksiasi ja tuntojasi ulkomailla asuessasi.
    Jonkin verran olen matkustellut ulkomailla, muttei lomaillessa ehti liioin arkea kokea.

    Lisäsin blogisi luettelooni.
    Olen "kevyesti kuvallisesti" bloggaaja, mutta kyllä syvällisempi kiinnostaa lukea. :-)

    Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit blogiin ja että se kiinnostaa! Välillä tulee mietittyä täällä syvällisempiä, välillä vähän mitä sattuu :) Kuvia tulen melko vähän ottaneeksi ja nykyisin aika lailla vain kännykällä koska täällä Sudanissa kuvaaminen on vähän hankala juttu, ja matkoillakin on aina niin paljon kannettavaa, ettei käsiä tunnu riittävän kameralle. Koko ajan kyllä suunnittelen kameran kaivamista esiin edes täällä kotona. Saapa nähdä milloin se onnistuu.

      Lähdenkin nyt kurkkaamaan sinun blogiisi!

      Poista
  7. Tassa kirjoituksessa oli niin hieno ajatus etta tuli sellainen lamppu syttyi olo. Ma kirjotan tasta inspiroituneena omaankin blogiini aihetta hieman sivuten. Tuo, etta jokaiselle tekisi hyvaa joutua noloon tilanteeseen, tuntea ulkopuolisuuden tunne ja tajuta etta moni muukin sita kohtaa on niin tarkeaa ja auttaa kylla empaattisuuden kehittymiseen. Tekisi monelle hyvaa joutua pois tutuista nurkista ja tajuta millaista se on. Hieno kirjoitus taas kerran Kata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra, onpa hienoa jos tämä inspiroi!

      Täällä vieraassa kulttuurissa toilaillessani mietin paljon muun muassa niitä turvapaikanhakijoita jotka yrittävät parhaillaan puolestaan tulla tutuiksi minun kulttuurini kanssa. Tiedän omasta kokemuksesta kuinka paljon aikaa voi viedä ymmärtää monia perusasioitakin jotka paikalliselle tuntuvat itsestäänselvyyksiltä. Ymmärrystä, sympatiaa, empatiaa, armoa ja huumorintajua tarvitaan kun ollaan ihan uusissa ja vieraissa oloissa - itseä ja muita kohtaan, puolin ja toisin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!