torstai 31. maaliskuuta 2016

Rentoa monikielisyyttä

Meillä eletään kolmen kielen arkea. Olen kirjoittanut monikielisyydestämme joskus ennenkin, eikä tilanne ole sittemmin juurikaan muuttunut, ellei ehkä entistäkin rennommaksi kielten sekamelskaksi.

Minä puhun lapsille suurimman osan ajasta suomea. Englantiin vaihdan lasten kanssa kohteliaisuussyistä useimmiten silloin kun seurassa on muita, ja silloin tällöin muutenkin ihan huomaamattani. Koko perheen kesken autossa ja ruokapöydässä puhumme nykyään tavallisesti pääasiassa englantia jotta kaikkea ei tarvitsisi sanoa moneen kertaan useammalla eri kielellä.

Mies puhuu lapsille italiaa kun muistaa. Melko paljon hän puhuu heidän kanssaan nykyisin myös englantia. Samalla tapaa huomaamattaan kuin mitä minäkin huomaan ajoittain tekeväni: isommat lapset vastaavat meille molemmille pääasiassa englanniksi ja helposti tulee itsekin ajatuksissaan jatkaneeksi juttua samalla kielellä. 

Lapset ymmärtävät suomea täydellisesti ja italiaakin oikein hyvin. Esikoispoika puhuu suomea hyvin ja kertoi äskettäin, että pitää itseään ensisijaisesti suomenkielisenä. Se tuli minulle vähän yllätyksenä sillä englanti on kuitenkin hänen sujuvampi käyttökielensä jonka hän hallitsee äidinkielenomaisesti, mielestäni paremmin kuin suomen. Mutta äidinkieli taitaakin ennen kaikkea olla tunnekysymys.

Vanhempi tytär on viime aikoina alkanut puhua minulle enenevässä määrin suomea ja osaa hänkin itse asiassa kieltä oikein hyvin. Paremmin kuin mitä oikeastaan tiesinkään sillä ihan viime kuukausiin asti tyttö ennemminkin vältteli suomen puhumista. Englanti on kuitenkin selkeästi tytön vahvin tunnekieli. Suomi on ennemminkin vieras kieli jota tyttö osaa oikein hyvin, ja kotikielistä italia puolestaan vielä toistaiseksi pääasiassa passiivinen kieli joka kaipaa aktivointia.

Esikoisella on ollut siitä erilainen pohja suomen kielen oppimiseen verrattuna sisariinsa, että hänen varhaislapsuudessaan meillä oli parin vuoden ajan suomenkielisiä aupaireja Jamaikalla ja Belizessä. Poika on siis elämässään saanut kuulla suomea paljon enemmän kuin mitä sisarensa. Vanhempi tyttäremme oli puolivuotias kun luovuimme aupaireista eli hän ei ehtinyt saada ollenkaan samanlaista suomen kielikylpyä kuin veljensä. Ja veli tuki toisaalta omalta osaltaan siskon englanninkielenkehitystä: isompien lasten keskinäinen kieli on alusta asti ollut englanti. 

Nuorimmaisellemme esikoinen puhuu vaihtelevasti suomea ja englantia, isosisko aika lailla vain englantia. Nyt kun pikkusiskosta on tullut isosisaruksille ihan varteenotettava leikkikaveri hänenkin englantinsa on joka tapauksessa alkanut vahvistua. Taapero on toistaiseksi ensisijaisesti suomenkielinen mutta puhuu nykyään myös englantia ihan yksikielisten ikätovereidensa tasoisesti. Isosisarustensa tavoin hänkin ymmärtää myös italiaa hyvin ja puhuukin sitä jonkun verran, tällä hetkellä suorastaan enemmän kuin isoveli ja -sisko.

Koulua isommat lapset käyvät englanniksi ja lisäksi he opiskelevat koulussa neljästi viikossa arabiaa. Taapero puolestaan viettää toistaiseksi päivät minun suomenkielisessä seurassani, mutta kuulee siinä sivussa myös paljon englantia, jonkun verran italiaa ja myös arabiaa. 

Minä olen tyytyväinen, että kaikki perheemme kolmesta kielestä ovat meillä päivittäin käytössä, mutten kovasti käytä aikaa siitä huolehtimiseen miten paljon ja millä tavalla kutakin kieltä päivän mittaan käytetään. Luen lapsille suomeksi mutta toisinaan myös englanniksi; he katselevat suomenkielisiä DVD:itä mutta en mitenkään painosta valitsemaan juuri suomenkielisiä ohjelmia muunkielisten sijaan, valinta on heidän omansa; säännöllisen epäsäännöllisesti harjoittelemme ajatuksella yhdessä suomea. Pyrin itse puhumaan lapsille suomea, mutta en kieltä muuten mitenkään erityisesti tuputa enkä esimerkiksi edellytä, että lapset vastaisivat minulle aina suomeksi. Minulle on tärkeää kommunikaatio ja yhteys lapsiin, ei niinkään se millä kielellä se milloinkin sattuu löytymään. 

Pidän sen sijaan hyvin keskeisenä sitä, että lapsillemme kehittyisi yksi käyttökieli jonka he hallitsevat täysin. Koska lapsemme käyvät koulua englanniksi ja koska perheemme yhteinen kieli on englanti, on mielestäni hyvä ja oikein, että tuoksi yhdeksi vahvaksi kieleksi on lapsillemme muodostumassa juuri englanti. Englannin kieli on toisaalta myös yksi oma intohimoni ja olen siksikin kiitollinen siitä, että lapsemme ovat oppineet hallitsemaan sen niin erinomaisesti jo ihan pienestä asti.

Suomen kielikin on toki minulle itselleni hyvin tärkeä kieli, mutta ymmärrän, että maailmankansalaislapsillamme kehittyy siihen erilainen suhde kuin minulla. Meidän lastemme lapsuudesta on kehittymässä kaikkinensa niin täysin erilainen kuin mitä kummankaan meidän vanhemman lapsuus, että emme mitenkään voi odottaa heistä kasvavan meidän kuviamme. He ovat omia ihmisiään omine kulttuuritaustoineen ja kielineen ja sillä hyvä.

17 kommenttia:

  1. Minua kiehtoo ihan valtavasti kielet ja monikielisyys perheissä. Itse tulen ihan ummikkosuomalaisen savolaisesta perheestä, jossa kielitaitoa edusti pienenä toisen mummoni ruotsinkielisyys (sotalapsi). Minä olen käynyt englanninkielistä leikkikoulua, mutta silti englanti ei ole ollut minulle koskaan luontevaa tai helppoa toisin kuin espanja, joka on sitten taas minulle se intohimokieli. Suomen kieli on rakas ja tärkein. Näistä asetelmistani, joissa itsellä on vain yksi vahva kieli, yksi jota rakastaa ja yksi pakkopulla olen aina ihan loputtoman kiinnostunut ihmisistä, joilla on monta vahvaa kieltä. Kiinnostaa kovin miten aivot ovatkin niin mahtava elin, omien lasten seuraaminen täällä Panaman kielisekamelskassa on hienoa. Kodinhoitajamme jaksaa aina toistella sanoja espanjaksi, kuopus sanoo agua ja gracias, ymmärtää monta sanaakin. Esikoisella tulee espanja ja englanti sekaisin. Tekisi mieli vielä ranskakin heittää siihen mukaan.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämä monikielisyys on ennen kaikkea riemukasta ja mielenkiintoista. Mahtavaa kun on kotona tällainen kielitieteellinen tutkimus jatkuvasti meneillään!

      Moni sanoo, ettei edes pystyisi puhumaan lapsilleen muuta kuin äidinkieltään, mutta minulle molemmat ovat yhtä sujuvia käyttökieliä mikä on elämän kannalta kätevää mutta tietysti tuo omat haasteensakin ainakin nyt siinä miten suomen kieli välittyy lapsille. Osaan englantia äidinkielenomaisesti, enkä todella aina edes huomaa kumpaa kieltä milloinkin puhun, ainakaan nyt kroonisesti univajeisena! Paljon enemmän keskityn siihen mitä olen sanomassa kuin millä kielellä. Sekin on toisaalta kyllä minusta lopulta ennen kaikkea vain mielenkiintoista kuinka itse olen omaksunut englannin kielen suomen kielen lisäksi, ja miten nämä kaksi kieltäni aivoissani toimivat yhdessä ja erikseen.

      Olen tosi iloinen siitä, että kolmen kotikielen päälle lapset oppivat nyt myös arabiaa. Itsekin olen siinä pisteessä, että arabian oppiminen kiehtoisi ihan kamalasti ja puolitosissani etsinkin tällä hetkellä opettajaa (jota ei häiritsisi mukana menossa pyörivä kaksivuotias). Osaan muutamaa muutakin kieltä suomen ja englannin lisäksi mutten lainkaan yhtä sujuvasti kuin näitä kahta vahvaa kieltäni enkä usko, että arabiaakaan koskaan oppisin mitenkään erinomaisesti. Siksi en alkuun jaksanut edes aloittaa opintoja, mutta nyt innostus ja uteliaisuus on voittanut: vähempikin riittäisi, olisi vain niin huimaa hahmottaa tätä ihan erilaista kieltä edes auttavasti!

      Poista
  2. Olen monesti miettinyt, miten nuo kieliasiat järjestyvät kaksikielisessä perheessä, jossa on lapsia, kun tuntuu, että tässä kahden aikuisen taloudessakin on joskus vaikeuksia. Kyllähän tuo näin ulkopuolisen silmin aika monimutkaiselta kuulostaa, mutta tuntuu siltä, että teillä on homma oikein hyvin hallussa. :-)

    Minua harmittaa, että en ole kannustanut ukkelia puhumaan enemmän suomea. Jotenkin sitä on tullut aina vain lipsuttua siihen englantiin, kun kumpikin sitä hyvin osaa (tai no hyvin ja hyvin, Intian tönkköenglanti ei ole ehkä ihan parasta englantia :-D). Ukkeli on myös pärjännyt työelämässä hyvin englannilla, kun on aina vähän monikansallisissa hommissa ollut, mutta eipä siitä kielitaidostakaan ainakaan mitään haittaa olisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä aikamoista kielten sekasotkua kieltämättä mutta ihmeellisen normaalilta ja tavalliselta tuntuu kuitenkin käytännössä.

      Minä en ole miestä painostanut suomea oppimaan eikä hänkään toisaalta onneksi ole hätyyttänyt minua oppimaan italiaa. Vahingossa olen kyllä oppinut italiaa tässä vuosien varrella ymmärtämään aika hyvinkin ihan vain kuuntelemalla, mutta puhua en juurikaan osaa. Me olemme alusta asti puhuneet keskenämme englantia ja tämä on kaikkiaan toimiva ratkaisu: englanti on meille molemmille hyvin luonteva käyttökieli mutta minä hallitsen sen kuitenkin miestä paremmin. Mies on minua parempi väittelijä joten tarvitsen pahan päivän varalle paremman englannin kielen taidon antaman etulyöntiaseman! :)

      Poista
  3. Oi mä olen ns. kieli-ihminen ja rakastan pohtia kieliasioita :) Vaikka me ollaan ihan suomenkielinen perhe, niin olisin surullinen, jos kaikki maailmalla matkaan tulleet ja meillä elävät kielet yhtäkkiä katoaisivat elämästä! Tuntuisi ihan kummalliselta ja vajaalta jos en saisi käyttää arkipäivässä suomen lisäksi myös englantia ja ranskaakin jossain määrin.

    Mä olen kuullut kahtalaista näkemystä siitä miten tukea ympäristöjen ansiosta monikielisiä lapsia, joista toisen mukaan kannattaa pitää johdonmukaisesti äidinkielellä kommunikoinnista kiinni..ongelma on vain se, että mä olen tosi huono siinä! Musta on luontevaa ja just kohteliasta olla puhumatta vain ja ainoastaan suomeksi, jos sitä ymmärtämättömiä on läsnä eli siis aina. Toistaiseksi tämä ei ole mun mielestä aiheuttanut ongelmia ja vanhempi lapsi pitänee sitä normaalina, että puhun tilanteen mukaan englantia tai ranskaa ja niin hän tekee itsekin. En sitten tiedä kuinka paljon tästä voi olla haittaa kielten kehitykselle, mutta jos siltä alkaa näyttää, niin ehkä sitten voin alkaa toivottavasti muuttaa tapojani. Pitäisi varmaan ihan lukea tutkittua tietoa asiasta..

    Teillä kuulostaa olevan mainio ja luonteva ote kieliin ja onpa mielenkiintoista, että vanhin kokee itsensä suomenkieliseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse lähdin monikielisiä lapsia kasvattamaan monta hyvää periaatetta ja teoriaa mielessäni... Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä, että monessa maassa on monikielisyys ihan tavallista elämää eikä sellaisen hirveän identiteettikriisin ja pohtimisen paikka niin kuin niin helposti meillä eurooppalaisilla. Mulla on useampia tuttuja eri puolilta maailmaa jotka on ihan luontevasti kasvaneet useamman kielen vaikutuspiirissä ilman sen kummempia teorioita ja hallitsevat aikuisiällä kaikki kielet jollain tasolla. Heidän kokemuksensa kannustaa pitämään kiinni perspektiivistä tässä kielten ja kulttuurien sekamelskassa. Varmasti olisi kielenomaksumista ajatellen parasta pitäytyä tiukasti vain yhdessä kielessä mutta en ymmärrä minäkään miten se lopulta monikielisessä ja monikulttuurisessa arjessa toimisi ilman, että vaikuttaisi tosi tökeröltä milloin missäkin seurassa.

      Ja voi miten hyvin ymmärrän tuon, että oman elämän erilaisista elementeistä haluaa pitää kiinni vaihtuvista olosuhteista riippumatta.

      Poista
  4. Hyvin sinulla on hallussa kaikki kielet Ihan kadehdittaa, että olet pystynyt säilyttämään kaikki kielet keskenään.
    Minä puhun pojan kanssa suomea, tyttärien kanssa ruotsia, vaikka kaikki
    ovat käyneet suomalaista päiväkotia ja koulua. Mutta ajan kanssa kaikki muuttui, tytär Englannissa yritti pitää ruotsista kiinni alussa lasten kanssa, ei onnistunut. Nuorin tytär laittoi lapsensa suomalaiseen päiväkotiin täällä Tukholmassa !!! Niin että yhtä sekamelskaa kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä se taitaa käytännössä usein olla tämä monikielinen elämä: yhtä sekamelskaa! Niinpähän se meilläkin on ja tosiaan kaikilla kolmella lapsella on ihan omanlainen suhteensa suomen kieleen. Nähtäväksi jää miten meidän lasten kielitaito aikuisuutta kohti tästä kehittyy ja muuttuu. Tärkeää on minusta tosiaan ennen kaikkea kommunikointi, ei se millä kielellä se tapahtuu.

      Poista
    2. Sitten on nämä suomalaiset ystävät jotka siunailevat etten puhu lapsenlapsille suomea ! Miten ne lapset suomea oppisivat kun vain mummi puhuisi pari kertaa vuodessa heille suomea muutaman viikon ! Äitinsä ei puhu suomea kun ei ole ketään siellä Englannissa muita suomenkielisiä eikä edes ruotsinkielisiä. Niin että pitää vähän ajatella mikä tilanne on eikä moittia ettei mummi puhu lapsille suomea tai ruotsia.

      Poista
    3. Voi noita siunailijoita tuntuu riittävän... Sepä se olisi kivaa lapsenlapsille kun mummi käyttäisi yhteisen ajan puhumalla kieltä jota he eivät ymmärrä!

      En käsitä sitä miksi jotkut jaksavat niin kovasti huolehtia toisten ihmisten elämästä ja arvostella ja ihmetellä. Arvostelua ja päivittelyä parempi valinta olisi vaikkapa kysyä miltä tilanne asianomaisesta itsestään tuntuu.

      Poista
    4. Voin muuten hyvin kuvitella, etteivät lapsemme tule omille lapsilleen mitenkään itsestäänselvästi puhumaan juuri suomea, ja tuskin minäkään sitten mummina pitäisin tiukasti suomesta kiinni. Kunhan joku yhteinen kieli löytyy niin sehän se on tärkeintä!

      Poista
    5. Kiitos Kata vastauksesta. Se helpotti oloani.Niin pitäähän sitä ymmärtää mitä toinen puhuu, eikä vain inttää pakko suomea, pakko ruotsia!

      Poista
  5. Noista kieliasioista on monia eri mielipiteitä. Aikoinaan neuvolassa terveydenhoitajana työskennellessäni usein jouduin keskustelemaan vanhempien kanssa näistä asioista. Silloin ainakin oli vallalla ajatus, että lapselle kannattaa puhua omaa tunnekieltä, mutta ei välttämättä tiukasti siinä pitäytyen. Lasten aivot ovat todella mukautuvaisia. Eli, jos lapsen kanssa on kahden, niin silloin puhuisi sitä omaa tunnekieltä, mutta jos esim. perheen isä on englanninkielinen eikä osaa suomea niin perheen yhteisissä tilanteissa voisi puhua sitä englantia, koska hankalaksi menee jos pitää monta kertaa sanoa samaa asiaa eri kielillä. Lasten aivot kyllä osaavat järjestellä niitä kieliä. Tosin, jos lapsella on dysleksia tai dysfasia, niin se enemmänkin vaikuttaa siihen kielen oppimiseen ja se onkin sitten ihan eri asia.
    Minusta kuulostaa, että teillä nuo kieli asiat ovat hienosti hanskassa ja lapsenne ovat saaneet upean lahjan eläessään monikielisessä ympäristössä. Joskus luin tutkimuksen jonka mukaan monikielisten lasten on helpompi oppia uusia kieliä aikuisena kuin vain yksikielisten aikuisten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaisi hyvin järkeenkäyvältä ja on myös oma kokemukseni, että lapset hahmottavat näitä kieliään hyvinkin joustavasti ja ovat ihan pienestä asti esimerkiksi oikein mainiosti ymmärtäneet mikä on suomea, mikä englantia ja mikä italiaa, ja mitä kieltä kukakin heidän ympärillään ymmärtää. Se on sinänsä tietysti ongelmakin, koska lapsemme oikein mainiosti tietävät, että jos puhuvat meille englantia viesti menee hyvin perille - ei suinkaan ole pakko vaihtaa äidin- tai isänkieleen.

      Hyvältä tämä meidän kielten sekamelska minulle joka tapauksessa kaikkinensa tuntuu ja tosiaan ihan normaalilta näissä omissa olosuhteissamme. Saa nähdä minkälainen kielitaito lapsille lopulta kehittyy; siihen tulee varmasti vaikuttamaan paljon se missä maissa tulemme asumaan. Toivon, että saisimme esimerkiksi arabian pidettyä menossa mukana, mutta sitä ei toki kaikkialla tule olemaan yhtä helppoa opiskella kuin täällä.

      Poista
  6. Tämä oli maanmainio juttu, Kata! Tosi hauska lukea miten teillä nämä kieliasiat järjestyvät - meillä sama kielicoktail tulossa kun beibi saapuu kesäkuussa :suomi, italia ja englanti. Me puhutaan Matteon kanssa kotona luonnollisesti englantia, ollaan molemmat asuttu pitkään englanninkielisissä maissa ja se on ehdottomasti luonnollisin kieli meille. Kieli, jotan käytän tällä hetkellä eniten ja arkikieli.

    Nyt pitäisi sitten kesällä vaihtaa myös suomeen, ja aion toki vauvalle suomen opettaa. Mutta... toivon vaan etten hirveästi lipsu siihen englantiin, se on aika helppoa. Pitää yrittää pitää pää tässä asiassa. Matteo haluaa opettaa Italian vauvalle ja tietysti englanti tulee varmasti osittain siinä sivussa. Täällä Saksassa pitäisi tietysti osata saksaa, mutta tekisi mieli etsiä englanninkielisiä kouluja ja päiväkoteja - saksan kieli on toki tarpeellinen täällä mutta tässä on muitakin kieliä sopassa mukana (lapset toki oppivat nopeasti, toisinkuin allekirjoittanut hehe). Mutta jos emme tänne jää, niin pitää harkita sen saksan jättämistä kokonaan pois. Äh, tästäkin saa hyvän murheenkryynin aikaan! Käänsin tätä postausta eilen Matteolle, luetaan täällä yhdessä sun blogia :)

    Lena / london and beyond

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kielicocktail on hyvä tapa kuvailla tätä sekavaa settiä! Kiva, että nämä kielijutut kiinnostaa - ihan koko teidän perhettä :)

      Oma kokemukseni on ollut se, että vauvalle on lopulta hyvinkin helppo puhua omaa äidinkieltä eikä muu tunnu edes oikein luontevalta. Haastavampaa yhdessä kielessä pitäytymisessä tuli meillä oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun lapset alkoivat enenevässä määrin vastata minun suomeeni englanniksi. Niihin aikoihin alkoi myös olla koko ajan enemmän tilanteita missä kohteliaisuussyistä täytyi vaihtaa lasten kanssa muiden seurassa englantiin. Kun itselleni sekä suomi että englanti on yhtä luonnollisia ja sujuvia tulee ajatuksissa jatkettua juttua milloin milläkin kielellä!

      Minun tavoitteeni on alusta asti ollut se, että lapset hallitsisivat suomen riittävän hyvin, että isovanhemmilla ja suomalaisilla ystävillä olisi heidän kanssaan luonteva yhteinen kieli. Se kannustaa pitämään suomea yllä, mutta ei tee hommasta työtä - haluan suomen elävän meillä arjessa mukana, mutta en toisaalta usko enkä edellytä, että lapsistani koskaan tulisi yhtä suomenkielisiä kuin minusta itsestäni. He kasvavat niin erilaisissa olosuhteissa kuin mitä minä aikanaan.

      Englanninkielinen päiväkoti kuulostaa hyvältä idealta jos ette ole varmoja Saksaan jäämisestä. Vaikka olen kiitollinen siitä, että lapset saavat opiskella nyt myös arabiaa en kuitenkaan mitenkään väenvängällä yritä lisätä yhä uusia kieliä lasten kielikokoelmaan. Kolmekin on jo aika monta näin elämän alkuun! :)

      Poista
    2. Ja hei paljon onnea odotukseen! En muista olenko vielä mitään kautta sua onnitellut perheenlisäyksestä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!