lauantai 2. huhtikuuta 2016

Merkityksellisiä kohtaamisia

Asuminen eri maissa tarjoaa ainutlaatuisia kokemuksia mutta myös tilaisuuden tutustua yhä uusiin sydänystäviin. Tämä elämämme joka kuljettaa meitä maailman äärestä toiseen samaan aikaan kiinnittää meidät yhteen jos toiseen paikkaan ja ihmiseen. Kohtaamiset ja ystävyyssuhteet ovat yhtäältä kiertolaisuuden parasta antia mutta toisaalta myös syy kaikkein suurimpiin suruihin. Aina on ikävä jonnekin tai jotakuta.

Elämäni tärkeitä ja läheisiä ihmisiä, joita mielelläni näkisin ihan vähintäänkin viikottain, asuu tällä hetkellä ainakin Suomessa, Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Belizessä, Italiassa, Bosniassa, Kongo-Kinshasassa, Belgiassa ja Ruotsissa. Selvää on, että monia heistä en näe kovinkaan usein. Yliopistoaikojen läheisimmän ystäväni näin viimeksi silloin kun odotin viimeisilläni vanhempaa tytärtäni, kuusi vuotta sitten. Hän asuu tällä hetkellä samalla mantereella, Kongossa, mutta emme ole vielä onnistuneet järjestämään tapaamista. Jamaikan aikojen sydänystävää, joka tällä hetkellä asuu Sarajevossa, en ole nähnyt kohta viiteen vuoteen. Tiedän, että ennen pitkää kyllä kohtaamme taas, ja se onneksi vähän lohduttaa.

Jokaisessa uudessa maassa alkuun ihmettelen miksi me elämme näin, miksi yhä uudestaan ja uudestaan pyrimme juureutumaan vain repiäksemme juuret muutaman vuoden päästä taas kerran irti maasta. Mutta jokaisessa maassa ennen pitkää tutustun yhteen tai useampaan ihmiseen joka antaa kiertolaisuudelle tarkoituksen ja syyn. Suurta osaa elämäni tärkeistä ihmisistä en olisi koskaan kohdannut jos en olisi asunut milloin missäkin. Nykyään en osaa kuvitella elämääni ilman heitä. En olisi se ihminen joka tänään olen ilman kaikkia näitä kohtaamisia ja niistä syntyneitä syviä ystävyyssuhteita. 

Onneksi täältä Sudanistakin on löytynyt ihmisiä jotka ovat olemassaolollaan tehneet tämän elämänvaiheen merkitykselliseksi. Vaikken yhtäältä usko juuri mihinkään, tästä olen toisaalta selittämättömän varma: elämä johdatti meidät juuri tänne juuri nyt jotta saisimme olla osa juuri näitten ihmisten elämää ja he meidän. 


14 kommenttia:

  1. Mielestäni elät rikasta elämää! Enkä nyt todellakaan puhu rahasta. Elämäsi matkalaukkuun kertyy valtava määrä kohtaamisia ja mieleenpainuvia muistoja laidasta laitaan. Se, jos mikä on rikkaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne! Minä tunnen kyllä todellakin olevani hyvin onnekas. Sekinhän on toki tosiaan ennen kaikkea rikkautta, että on monia ihmisiä ja paikkoja jotka tuntuvat omilta, vaikka ikävä onkin välillä kova.

      Poista
  2. Ihmisten ja erilaisten ihmisten kohtaaminen on suuri rikkaus kun lahtee maailmalle. Vuosia koin huonoa omaatuntoa menetetyista suomalaisista kavereista ja taakse jaaneista ystavista eri paikoissa kunnes tajusin etta niin se menee ja mitaan ei ole menetetetty, eri ihmisilla on aikansa. Toisten kanssa jatketaan ja toisten kanssa on tarkoituskin vain kohdata tietty ajanjakso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen sinänsä löytänyt tavan käsitellä etäisyyksiä läheisiin ja hyväksyä sen, että joidenkin ihmisten kanssa tosiaan eletään kausi ja sitten hyvästellään, kun taas toiset ihmiset ovat elämässä pysyvämmin etäisyyksistä huolimatta. Lapsillekin yritän opettaa samaa: osaa tärkeistä kavereista nähdään muutoista huolimatta mutta kaikkiin ei ole valitettavasti mahdollisuutta pitää tiivistä yhteyttä. On osattava sekä päästää irti että pitää kiinni.

      Arvaan, että yhdessä ja samassa paikassa asuvienkin ystävyyssuhteet elävät ja muuttuvat mutta sitä ei ehkä niin dramaattisesti huomaa kun silloin kun etäisyys pakottaa miettimään ketkä ovat niitä oman elämän tärkeitä ihmisiä.

      Poista
  3. Onpa sinulla ystävät maailmalla levällään. :-( Mutta onneksi nykyaikana yhteydenpito on niin helppoa, vaikkei se tietysti sama olekaan kuin jos olisi livenä yhteydessä. Viime viikolla intialainen ystäväni löysi minut whatsapista, kun hänkin oli vihdoin ryhtynyt käyttämään whatsappia. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on, että yhteydenpito on nykymaailmassa onneksi helpompaa kuin mitä vaikka vielä kymmenenkin vuotta sitten. Minäkin sain eilen ihanan yllätyksen, Whatsapp-puhelun hyvältä ystävältä Suomesta <3

      Täällä Sudanissa hitaanpuoleiset internetyhteydet vaikeuttavat kyllä yhteydenpitoa. Läheskään aina eivät esimerkiksi Skype- tai Whatsapp-puhelut täältä onnistu tai katkovat niin paljon, etteivät kovin riemastuta. Ja sekin tietysti vaikuttaa tunnelmiin kun tietää, että puheluita kuunnellaan. Mutta silti, onneksi on Skype ja Whatsapp ja Facebook - paljon Facebookissa on ärsyttävääkin mutta se on kyllä aika ehdoton yhteydenpitoväline näissä olosuhteissa - ja kaikenlaisia muitakin yhteydenpitotapoja ettei tarvitse elää tavallisten kirjeiden varassa... Semminkin kun täällä Sudanissa ei postia edes kanneta! :)

      Poista
  4. Ihana kirjoitus! Tätä lukiessa tuli mieleen ajatus, josta tykkään ja pidän kiinni: Jos ihminen olisi luotu paikalleen, olisi meillä juuret eikä jalat.

    Mutta niin totta tuo kolikon puoli ikävästä ja etäisyyksistä. Toisaalta liikkuminen ja maailman kiertäminen opettavat myös etäisyyksien ja ajan merkityksettömyydestä. Itselläni on ainakin tärkeitä kohtaamisia ihmisten kanssa, jotka osa ovat olleet vain ohikulkijoita, osa sydämessä koko elämän. Toiset kaukana, toiset lähellä. Tärkeitä yhtä kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ehkä suurin oivallus tähän liittyen on ollut se, että kaikkialta maailmasta löytyy ihmisiä jotka tuntuvat nopeasti hyvin tutuilta ja läheisiltä vaikka ovatkin kotoisin ihan erilaisista oloista ja lähtökohdista kuin minä.

      Minä toisinaan kovastikin kaipailen juuria jalkojen sijaan! :) Ja välillä todella ihmettelen tämän kiertolaiselämän mielekkyyttä, mutta tästä näkökulmasta ajatellen olisi suorastaan kamalaa jos emme rohkenisi kerta toisensa jälkeen ottaa ja lähteä: jos pysähtyisin paikalleni jäisi huomaamatta kerta toisensa jälkeen kuinka me ihmiset olemme lopulta kaikkialla maailmassa niin samanlaisia ja jäisi tutustumatta oman elämäni tärkeisiin ihmisiin eri puolilla maailmaa.

      Tokihan tämä ajatus sopii myös pienempään mittakaavaan: asui sitten vaikka samalla kylällä koko ikänsä pitäisi osata ja uskaltaa avata mieli ja sydän uusille ihmisille ja kokemuksille koska muuten jää paljon kokematta ja elämän tärkeitä ihmisiä kohtaamatta.

      Poista
  5. Musta tämän elämäntavan hienoimpia ja vaikeimpia puolia on kaikki ne ihmiset, joita kohtaa ja joihin tutustuu..joita ei muuten olisi tavannut.. Samalla se että elää tärkeistä ihmisistä irrallaan on sitten se vaikeampi puoli kun välillä huomaa miten ikävä saattaa iskeä! Mä olen ehkä vuosien mittaan oppinut elämään tässä omassa kuplassani, mutta kyllä se toisinaan on niin kurjaa kun ei voi vaan sopia että "nähdään huomenna".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Parhaimpia ja kamalimpia asioita maailmassa ovat muut ihmiset, niin tässä kiertolaisuudessa kuin oikeastaan ihan ylipäätäänkin!

      Mäkin sinänsä sujuvasti pärjään itsekseni ja tämän oman porukan kesken, mutta toisaalta olen jollain tasolla kuitenkin koko ajan tietoinen siitä kuinka paljon rikkaampaa ja täydempää elämä on silloin kun lähellä on useampia tärkeitä läheisiä. Ja se miten kaukaa tuttujen ihmisten kanssa voi täysin rentoutua ja olla oma itsensä ilman, että jälkikäteen miettii, että mitäpähän tuli taas sanottua! Sitä on ikävä. Uudet kivat ja tärkeät ihmiset täällä ovat kuitenkin vielä niin uusia.

      Edelleen yritän kyllä suhtautua noloihin hetkiin reippaasti ja pystypäin mutta eilen taas kerran mietin, että voi kun ei tarvitsisi ihan koko ajan olla nolona... :D

      Poista
  6. Aah, kun kuulostaa tutulta, erityisesti nuo sun ja Anskun kommentit tuossa yllä. Olen jokseenkin aika taitava hautaamaan ikäväni, mutta sitten ihan yhtäkkiä niin kuin just nyt se purskahtaa ilmaan niin isosti ja voimakkaana. Uskon siihen, että ihmisille ja ystävyyssuhteille on paikkansa ja aikansa, muistot ja opit ovat ne mitä kannetaan aina mukana ja tottakai sitää ystävyyttäkin, se vain muuttaa muotoaa. Mikä ikävä tuleekaan kaikkia omia ihmisiäni, on sitä vaan niin onnekas, kun niin hienoihin tyyppeihin on saanut tutustua, toisiin vielä niin läheltä ja hyvin. Olen oivaltanut, että siellä sisällä jossain kaikkien uskontojen, kulttuurien, tapojen ja tottumusten alla meissä kaikissa se syvin ihmisyys on niin samanlaista.

    ps. ihana tuo koirakuva, toisen on ihan pakko vielä vähän olla auringossa, varmasti ihan tulikuumalla maalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oivallus, että olemme lopulta kaikki me ihmiset aika samanlaisia on kyllä huiman tärkeä juttu. Vierautta ja toiseuttahan sitä kai muissa ihmisissä helposti vierastaa; helpottaa kun saa kiinni siitä, että lopulta muut eivät olekaan niin erilaisia, vaikka olisivat alkujaan kaukaa muualta ja eläisivät ihan eri näköistä elämää.

      Koirista: En ymmärrä miten ne pystyvät makaamaan kuumilla laatoilla! Pongo ei ulos juuri jää makoilemaan mutta sekä Poppy että Skippy tuntuvat suorastaan nauttivan polttavilla laatoilla köllimisestä.

      Poista
  7. Viisaita sanoja taas. Meillä on yhteinen "usko". Jokin johdattaa tai jotain, että juuri minä tapasin niin skoonelaisen Nina Pariisissa, sveitsiläinen Manuelan Pekingissä, puhumattakaan kaikista kaikkien (myös Suomen) maiden paikallisista joihin on ollut onni ja kunnia tutustua, olla osa elämää, saada ja antaa. Tälläkin on tarkoituksensa, että olen tällä keskisuurella helsinkiläisellä saarella juuri nämä vuodet, näiden ihmisten kanssa. Sattumaa kaikki, vai onko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon toisaalta vain ja ainoastaan sattumaan mutta sitten kuitenkin toisaalta myös sattumien tarkoituksellisuuteen... Vaikea on muuten selittää kuinka minäkin olen törmännyt eri puolilla maailmaa oman elämäni tärkeisiin ihmisiin jotka he ovat kotoisin jos jostakin. Ja todellakin myös Suomessa minullakin on ollut merkityksellisiä kohtaamisia. Hyvin onnekas sattuma on jo sekin mihin perheeseen synnyin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!