perjantai 15. huhtikuuta 2016

Onnellinen

Epäonni kulkee Khartumin pölyisillä kaduilla ja tulee välillä hyvinkin lähelle. Näissä olosuhteissa olisi kummallista ja suorastaan häpeällistä jos en joka ikinen päivä tiedostaisi omaa äärimmäistä onnekkuuttani. Täällä tuntuu usein kohtuuttomalta, että olen niin onnekas kuin olen. Onnekkuus ja onnellisuus tuntuu pahimmillaan taakalta ja parhaimmillaankin velvollisuudelta. Omasta onnesta on jaettava parhaansa mukaan muille, että saisi öisin omantunnon kolkutukselta nukuttua.

Onnellisuus ja onnekkuus oli minulle aikaisemmin puhtaampi ja yksinkertaisempi asia. Mutta olen kiitollinen siitä, että näen nykyään onnen tällä tapaa epäonnen kanssa käsikkäin. Onnellisuus kun kai oikeastaan on lopulta aina tasapainottelua jossain pimeän ja valoisan rajamailla: Tietoisuutta siitä kuinka kaikki voisi olla toisinkin, ja kiitollisuutta siitä, että asiat ovat juuri niin kuin ovat. Elämistä hetkessä ja sen hyväksymistä, ettei hetkiä ole rajattomasti, ei sen enempää onnellisia hetkiä kuin onnettomiakaan. 

On ollut onni huomata tässä neljänkymmenen ikävuoden kynnyksellä, ettei minulla ole keski-iän kriisiin oikein minkäänlaista materiaalia. Olen elänyt hyvän ja rikkaan elämän. Lapsuuteni ja nuoruuteni oli turvallinen, hyvä ja onnellinen. Aika nuoresta asti olen rohjennut olla oma itseni ja seurata sydäntäni ja vaistojani. Nuorempana vähän ujommin ja varovaisemmin, nykyään reteämmin.

Onni on tietoisuus siitä, että olen kuin olenkin kasvamassa omaksi parhaaksi itsekseni. Olen onnellinen ja ylpeä siitä kuka ja missä olen elämässäni. En osaa oikein tosissani katua mitään. En haikaile mihinkään toiseen elämänvaiheeseen tai toisenlaiseen elämään. En vakavissani haluaisi edes helpompiin olosuhteisiin. Minun paikkani on juuri nyt juuri tässä. 

Suuri onni elämässäni ovat lapseni. Onni on tämä elämänvaihe kun lapset ovat vielä pieniä, mutta toisaalta innolla odotan myös tulevaa. On huimaa saada seurata lasten kehitystä läheltä. Olen kiitollinen, että olen voinut omistaa kuluneet vuodet juuri näille ihmeellisenihanille ihmisille. 

Onni on viisas mieheni joka ei esitä mitään vaan on reippaasti oma mainio itsensä ja jonka seurassa on siksi helppo ja hyvä olla. Onni on saada jakaa elämä tämän ihmisen kanssa joka näkee maailman niin samalla tapaa kuin minäkin. 

Onni on koiraseurue seurana päivän puuhissa, valppaana vierellä keittiössä, iltaisin jaloissa syvässä unessa; onni on herätyskello joka nuolaisee kevyesti varpaita viimeistään seitsemän korvilla, hälytysjärjestelmä joka pärähtää kolmiääniseen haukkuun jos on syytä - ja joskus myös ihan vain huvin vuoksi. 

Erinomaisen tärkeitä onnenlähteitä ovat myös kaikki muut elämäni tärkeät ihmiset ja eläimet. 

Onni on tämä blogi, toisten blogit, ja kirjoittaminen ylipäätään. 

*****

Viime viikko oli taas muistutus siitä kuinka hyvin minun elämässäni kaikki onkaan: Oli käsittämättömän kuuma. Miehen töissä oli tärkeitä vieraita päämajasta ja hänen työpäivänsä venyivät tavattoman pitkiksi. Olin helisemässä illasta toiseen yksin iltapuuhissa lasten ja koirien kanssa. Kotiapulaisella oli samaan aikaan opinahjossaan tenttiviikot. Hän oli järjestänyt paikalle sijaisen joka oli oikein osaava ja tehokas mutta jonka jäljiltä en ollut löytää keittiöstä mitään; kaikki tavarat tuntuivat olevan väärissä kaapeissa tai vähintäänkin väärällä hyllyllä. Ratsastustunnilla harjoittelimme kouluratsastusta ja huomasin taas kerran, että minulle tuottaa jostain käsittämättömästä syystä vaikeuksia ravata hallitusti kahdenkymmenen metrin ympyrä vasemmalle. Oikealle homma sujuu ilman sen kummempia kommelluksia. 

Oli pakko nauraa kun huomasin minkälaisista asioista itsekseni pitkin viikkoa mielessäni napisin. Onni on jokainen sellainen päivä ja viikko kun ongelmat ja ärtymyksenaiheet ovat noin pieniä ja samantekeviä! 

*****

Kiitokset Petralle tilaisuudesta miettiä onnea! Lähetän haasteen eteenpäin Kairoon, Panamaan ja Mosambikiin: mikä tekee teidät onnelliseksi arjessa?

16 kommenttia:

  1. Hieno pohdinta! Onni ja tasapaino itsessäsi ja elämässä välittyy kivasti tänne ruudun toiselle puolellekin :) Ooh kiitos haasteesta! Oivallinen pohdinnan aihe -toivottavasti en saa rimakauhua vaan jotain aikaan paperillekin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Jään uteliaana odottamaan sun pohdintojasi!

      Poista
  2. Minusta sinusta ja blogistasi välittyykin juuri sellainen aito onnellisuus ja tasapainoisuus, josta kirjoittelit. Aitoa onnea ei tarvitse minusta mitenkään mainostaa, kun itse tietää, että omassa elämässä sitä on. Itse suhtaudun vähän skeptisesti sellaisiin, jotka kuuluttavat jatkuvasti omaa onnellisuuttaan - mulle tulee väkisinkin mieleen, että ketäköhän sillä yritetään vakuuttaa, itseä vai muita? Mutta ehkä olen liian kyyninen, eikä kyse ole mistään sellaisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyvin samoilla linjoilla kanssasi ja itse asiassa tätä oli siksikin yllättävän hankala kirjoittaa! Ymmärrän hyvin kauniin ajatuksen tämän haasteen taustalla: on tärkeää pysähtyä miettimään kuinka hyvin kaikki lopulta on sen sijaan, että murehtii epäolennaisuuksista. Mutta omasta onnellisuudesta pauhaaminen herättää kyllä minussakin epäilyksiä. Kell onni on se onnen kätkeköön, niinhän sitä sanotaan.

      Suhtaudun onnellisuuteeni nöyrästi: joka päivä olen kiitollinen kaikesta hyvästä elämässäni ja hyvin tietoinen siitä, että sattumaa ja onnenkauppaa on se kuinka asiat järjestyvät. Helppohan minun on olla onnellinen: minulle on maailma auki ja varaa tehdä valintoja, olen käsittämättömän etuoikeutettu. Olisi todellakin noloa jos en olisi onnellinen ja kiitollinen! Minua inspiroivat ennen kaikkea ihmiset jotka suurista haasteista huolimatta löytävät onnen arjestaan ja jaksavat ottaa toiset ihmiset kauniisti huomioon. Heidän esimerkistään otan oppia. Vuodet Sudanissa ovat olleet tässäkin suhteessa käänteentekevää aikaa.

      Poista
  3. Vau <3 Tuli tosi hyvä fiilis lukiessa tätä postausta. Imin itseeni hyvänolon tunnetta parinkin lukukerran verran.

    Ja miten hienosti pohdittu, että ei ole neljänkympin kriisiin aineksia. Jotenkin tuo kannusti itseänikin tässä pohdintojen aallokossa elämään juuri noin. Että ei tarvitse katua menetettyjä hetkiä. Että saisi olla noin kauniisti sinut elämänsä kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karoliina ihanasta kommentista! Tällaista palautetta on hienoa saada.

      Olen viime aikoina miettinyt paljon menneitä aikoja. Se kuuluu jollain tapaa minulla osana tähän kiertämiseen - kun olen asettunut uuteen maahan aloilleni on aika tehdä lukua menneestä - ja toisaalta kuuluu ehkä myös tähän ikävaiheeseen kun pieninkin lapsi alkaa olla jo pikkutyttö? Olen joka tapauksessa paljon miettinyt menneitä ja samalla kuulostellut itseäni: miltä nyt tuntuu, onko ikäkriisi nurkan takana. Mutta en tosiaan ainakaan toistaiseksi osaa surra ikääntymistä vaan ennen kaikkea olen vähän hämmästyneenäkin oivaltanut kuinka mahtava elämä minulla onkaan toistaiseksi ollut. Vaikeatkin vaiheet ovat johtaneet juuri tähän hetkeen ja näihin oivalluksiin joten en osaa niitäkään katua tai toivoa pois.

      Poista
  4. Varmaan juuri se nöyryytesi ja kiitollisuus tekee sen, että sinua on mahdoton kadehtia. Minä sorrun kateuteen toisinaan, piirre, jota halveksin itsessäni. Mutta sinua vain ihailen kovasti. Kirjoituksistasi, että teidän perheessä on arvot kohdallaan ja perhe on ykkönen. Lisäksi ihailen sitä, kuinka olette hyväosaisuuttanne myös jakaneet toisten hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Venla, olen ihan hämilläni kauniista sanoistasi!

      Vaikea on kuvitella sinua kateellisena kun olet niin lämpimän innostunut ja empaattinen. Mutta ei kadehtimisessa minusta mitään pahaa kyllä oikeastaan ole - sitä kai kadehtii sellaista mitä itselleen haluaisi? Kateus saattaakin siis ihan vain muistuttaa pyrkimään tarmokkaammin kohti omia unelmia ja tavoitteita. Olin itse vuodenvaihteen paikkeilla kateellinen siitä, että jotkut tutut pääsevät pian täältä Khartumista siirtymään muille maille, helpompiin kuvioihin. Se oli sinänsä ihan pöhköä koska en itse haluaisi enkä jaksaisi muuttaa täältä juuri nyt mihinkään, ja itse asiassa toivon meidän voivan asua täällä vielä useamman vuoden. Olen kiitollinen näistä olosuhteista jotka ovat opettaneet minulle valtavasti. Kateudentunteet olivatkin lopulta tilaisuus miettiä mitä oikeasti tässä elämäntilanteessa kaipaan ja haluan ja huomata, että itse asiassa kaikki on hyvin juuri näin!

      Poista
    2. Kiitos, kirjoitit niin kivasti ja viisaasti, että tulipa taas hyvä mieli lukemastani.

      Poista
  5. Haaste otettu vastaan! Minä jäin tästä erityisesti makustelemaan tuota "Onni on tietoisuus siitä, että olen kuin olenkin kasvamassa omaksi parhaaksi itsekseni." Uusi näkökulma minulle, erittäin tarpeellinen ja tavoittelemisen arvoinen asia oivaltaa ja pyrkiä. Kiitos.

    Minä tykkään pohtia onnellisuutta niin pienissä arjen asioissa kuin isomminkin. Tai ehkä se on kun on tullut räpiköityä niin kauan, että tarvitsen sitä, että konkretisoin mielessäni oman onneni etten sitä vallan unohda ja vain marise (siihen sorrun niin usein ja helposti). Palaan pian aiheeseen, toivottavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jään innolla odottamaan sun ajatuksia onnesta! Mäkin tykkään miettiä onnea ja pieniä ja isompia onnenlähteitä. Jotenkin yllättävän vaikeaa niistä oli kuitenkin kirjoittaa.

      Omasta parhaasta itsestä: Mulla on ollut mielessäni aika nuoresta asti enemmän tai vähemmän tietoinen ajatus siitä minkälainen ihminen haluaisin olla. Nuorempana en vain oikein ymmärtänyt minkälaiset rajat oma persoonallisuus asettaa - olen aika äkkipikainen ja suorapuheinen eli mitään kovin lempeää ihmistä minusta ei toiveistani huolimatta koskaan tule! Mutta vähän kerrallaan olen tajunnut kuka parhaimmillani voin olla juuri näine kaikkine ominaisuuksineni ja viime aikoina olen vähän omaksi yllätyksekseni huomannut rohkenevani tehdä sellaisia itseni näköisiä valintoja jotka vielä vuosi sitten olisivat varmaankin jääneet minulta tekemättä. En tiedä onko tämä keski-ikäisyyttä vai mitä mutta tuntuu tosi hyvältä osata edea ajoittain olla se ihminen joka haluankin olla!

      Poista
  6. Hei! Kiitos - kiinnostava haaste, tähän täytyy ehdottomasti reagoida jollakin aikataululla - vaatii vähän miettimistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa, jään odottelemaan mielenkiinnolla miltä onni näyttää ja tuntuu Maputossa!

      Poista
  7. Hei Kata! Olen vuosia seurannut blogiasi, maasta toiseen. Pidän ajatusmaailmastasi ja tavastasi kirjoittaa, ajatuksistasi puhumattakaan. Olet kirjoitellut paikallisesta köyhyydestä. Olen mukana jenkkiläisessä järjestössä, joka lainaa pieniä summia rahaa ympärimaailmaa, niitä tarvitseville. Huom! LAINAA! Jo vuosia sitten aloitin tämän lainaamiseni valitsemilleni kohteille 50 dollarilla. Vaihtoehtoja lainansaajiksi on lukemattomia. Olen lainannut nepalilaiselle ompelijattarelle, jonka business kasvoi niin, että uudelle ompelukoneelle oli tarvista ja uuden ompelijan palkkaamiselle. Lainasin myös liberialaiselle Marylle, joka elätti itsensä ja sukunsa hiiltä myymällä. Hän tarvitsi rahaa ostaakseen kerralla suuremman hiilierän, saadakseen sen edullisemmin, välttyäkseen monilta matkoilta hiilikaivokselle. Lainasin myös filippiiniläiselle kalastajalle,joka elätti apureineen monta perhettä. Piti saada uusi vene lahonneen tilalle. Tapauksia on lukuisia, mutta kaikki lainat on maksettu takaisin. Näiden vuosien aikana olen tehnyt valuuttakurssitappioita noin 5 dollaria. Järjestöltä tulee jatkuvasti raportointia miten lainoja maksetaan takaisin. Jokaisella lainaajalla on mentori paikan päällä lyhennyksiä ja liiketoimintaa seuraamassa. Tämä on ollut todella mielenkiintoista. Tänään yritin löytää palautetulle 25 dollarilleni seuraavaa saajaa, Sudanista (kiitos sinun), mutta ei löytynyt. Ei liioin Belizestä. Päädyin rahoittamaan lehmän ostamista Tadzinistanista (?) :) Hypätkää kaikki tähän niin antoisaan kelkkaan mukaan! Pienin summa on 25 dollaria, eli ei mitään ja saatte itse valita kohteet! www.kiva.org

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Angelina. Hienoa, että olet mikrolainoilla voinut auttaa apuatarvitsevia! Minä en ole vielä toistaiseksi lähtenyt mukaan Kivan tai minkään muun vastaavan järjestön toimintaan, meillä kun on onneksemme tilaisuus auttaa paikan päällä tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin ihmisiä. Mutta varmaankin jos en täällä maailmalla asuisi olisin lähemmin tutkinut noita mikrolainajärjestöjä. Sen olen minäkin tässä vuosien varrella huomannut, että aika pienestäkin summasta voi olla valtava apu.

      Sudania ei muuten varmaankaan tosiaan Kivan listoilta löydy. Yhdysvaltain kauppasaarron vuoksi Sudanin pankeilla ei ole minkäänlaista yhteyttä muun maailman pankkitoimintaan, eli tänne ei voi käytännössä lainkaan lähettää maan ulkopuolelta rahaa. Kauppasaarto vaikeuttaa tavallisten sudanilaisten elämää monin tavoin ja tämä on yksi niistä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!