lauantai 30. huhtikuuta 2016

Yksinhuoltajaviikon ajatuksenvirtaa

Mies on työmatkalla Ghanassa ja tiistaiaamusta asti olen pyörittänyt arkea itsekseni. Eikä tunnu juuri missään. Olen saanut pyykit hoidettua, ruuat laitettua ja jopa leivottua. Lapset ovat olleet ajoissa koululla oikeat romppeet mukanaan, eilen kävimme koko porukka pojan kaverin syntymäpäiväjuhlissa ja tänään isompien lasten jalkapallo- ja taekwondotunneilla. 

On hurjaa miten paljon helpompaa elämä on nykyään kun vanhin lapsista on jo kahdeksan, keskimmäinen pian kuusi ja nuorinkin jo yli 2,5-vuotias. Isommat lapset tekevät paljon itse ja jopa pienin osaa olla ajoittain suorastaan avuksi arjessa. Kukaan ei enää tapaa heräillä öisin. Nykyään olenkin väsynyt pääasiassa ihan siksi, että valvon omia aikojani iltaisin turhan myöhään.

Kuluneella viikolla taaperoryhmässä oli mukana kolmekuukautinen vauva isoveljineen. Vauva oli suloinen, mutta pientä ihmistä katsellessani olin ennen kaikkea suunnattoman kiitollinen siitä, että oma taaperoryhmäläiseni on jo niinkin suuri ja vauva-ajat ovat meillä takanapäin. Kiitollinen olen siitäkin, että minusta tuntuu nykyään juuri tältä enkä ollenkaan unelmoi vielä yhdestä vauvasta. Jossain vaiheessa olin nimittäin vähän huolissani siitä, että ehkä vauvakuumeelle ei koskaan tulisi loppua!

Usein kuulee sanottavan, että lapset kasvavat hetkessä pienistä suuriksi. Omien lasteni lapsuus ei kuitenkaan ole mielestäni kulunut liian nopeasti vaan oikeastaan tuntuu etenevän juuri sopivaa tahtia. Tuntuisi itse asiassa olevan enemmänkin kuin kahdeksan vuotta siitä kun esikoinen syntyi. Aika lailla ikuisuus on mielestäni jo pienimmäisenkin syntymästä. Uskon, että näin on pitkälti siksi, että olen ollut lasten kanssa kaikki nämä vuodet kotona ja elänyt tätä pikkulapsiarkea koko ajan. Vuodet eivät ole kuluneet huomaamatta vaan niitä ovat jo yli kahdeksan vuotta vahvasti rytmittäneet juuri lasten aikataulut ja eri kehitysvaiheet.  

Isompien lasten kanssa arki on kevyempää, mutta yksinhuoltaja-arkea helpottaa hyvin paljon sekin, että meillä on täällä nykyään aikaisempaa vahvempi turvaverkko: tehokkaan ja luotettavan kotiapulaisen lisäksi avulias ja fiksu autonkuljettaja, ja lisäksi pari muuta sellaista ihmistä jonka varaan voisin kuvitella hädässä luottavani. En enää tunne olevani täällä samalla tapaa yksin kuin alkuun ja se rauhoittaa mieltä.

Ja taidan ottaa yksinhuoltajuuden nykyään näin rennosti kyllä siksikin, että tiedän pärjääväni. Koska minulla ei lasten hoidossa ole täällä parhaimmillaankaan apuna ketään muuta kuin mieheni, olen tottunut pärjäämään itsekseni. Aamuisin, iltaisin ja viikonloppuisin mies kyllä hoitaa oman osansa, mutta aika pitkiä päiviä olen silti tavallisestikin yksin vastuussa lapsista ja koirista. Kotiapulainen auttaa arkisin kodinhoidossa, mutta lapset hoidamme itse ja minä pyrin tekemään myös kodin töistä tuntuvan osan, osin juuri sen vuoksi, että ajattelen, että minun on pärjättävä tämän oman settini kanssa tarpeen tullen ihan yksinkin. 

Tulevan yön aikana mies palaa työmatkaltaan. On oikein mainiota, että hän on pian taas täällä samalla aikavyöhykkeellä ja paikan päällä. Ilokseni en kuitenkaan tunne itseäni ihan loppuun saakka väsyneeksi niin kuin monesti aikaisemmin miehen työmatkan lopun häämöttäessä edessä. Yksinhuoltajaviikko on kulunut omalla painollaan ilman sen kummempia haasteita tai ongelmia. Ei silti ole ollenkaan hullumpaa, että huomenna on koko porukalla vapaapäivä - ei suinkaan vapun vaan koptien pääsiäisen vuoksi - ja mies lomailee vielä maanantainkin. Eikä kesälomaankaan ole enää kovin montaa viikkoa. 


14 kommenttia:

  1. Kylläpä kuulostaa hyvältä, varmalta ja rennolta. Elämä on lopulta arkea kaikkialla, joten on loistavaa, että se arki monissa muodoissaan sujuu ja rullaa.

    Aina ihailen sitä, miten varmasti sinä tiedät sen, millä paikalla haluat olla. Mulla alkaa uusien tuulien myötä taas yksi pätkä kotiäitiyttä - blogissa varmasti piankin juttua siihen asettumisesta. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut suuri helpotus saada arki täällä toimimaan. Se tuntui aika mahdottomalta tavoitteelta alkuun! Nykyisellään olen kiitollinen jokaisesta päivästä jona sähköt ja vesi noin vain toimii kuin ei mitään - aika vaatimattomista aineksista siis koostuu onnistunut päivä nykyisin :)

      Itsekin ajoittain ihan ihmettelen miten vahvasti tunnenkin olevani omalla paikallani kotona. On ollut ehkä helpompaa antautua tälle kotiäitiydelle kun se on jatkunut yhtäjaksoisesti ja melko itsestäänselvästi monta vuotta? Jonkinlaisesta antautumisesta tai ehkä paremminkin heittäytymisestä tunnen joka tapauksessa olevan kyse - ajattelen, että tämä on nyt kertakaikkiaan tämän elämänvaiheen juttu enkä käytä juurikaan aikaa tai energiaa sen miettimiseen mitä muuta voisin tällä hetkellä tehdä. Toisaalta en kyllä haluaisikaan olla missään muualla tai saavuttaa mitään sen ihmeempää juuri nyt, lapset ovat vielä sen verran pieniä, että pidän kotiäitiyttä näissä olosuhteissa itselleni ainoana oikeana vaihtoehtona.

      Onpa kiinnostavaa kuulla ennen pitkää kaikista teidän uusista tuulista, kotiäitiyspätkästä uuteen asuinympäristöön! Jään mielenkiinnolla odottelemaan.

      Poista
    2. Heippa,
      olin tässä pari viikkoa tyttäreni luona Birminghamissa. Hänellä on 5 lasta, 10,8,6,3,1 vuotiaat. On siinä pyörittämistä, samoin kun sinulla. Siihen vielä kaikki kuljetukset harrastuksiin; ruokaostokset ja pyykit ja siivoamiset ja homeschooling ! Huh

      Poista
    3. Viiden lapsen kanssa ei varmasti tekemisen puutetta tule! Kolme tuntuu siihen verrattuna vielä aika vähältä - vai onkohan se vain se kun tähän settiin on ehtinyt tottua? Joka tapauksessa koko ajan tuntuu helpommalta onneksi tämän oman arjen pyörittäminen. Mutta onhan tässä tekemistä toki silti. Siitäkin huolimatta, että apuna on kotiapulainen ja autonkuljettaja ja kerran viikossa jopa puutarhuri!

      Poista
  2. Teidan oloissa arjen toimimaan saaminen on iso saavutus, hyva sina! Suomessa kotiaidin paikka ja sen tarkeys on varmaan vieras senkin takia etta yhteiskunta on ihan erilainen kun monissa muissa maissa. Olen aina ajatellut etta jos perustaisin yrityksen niin työntekijana etusijalla olisivat suurperheen aidit ja pitkan linjan matkaoppaat, molemmilla on rautaista ammattitaitoa joka asiassa ja pystyvat selviamaan ongelmatilanteissa :) Hyvaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen tilanne on tosiaan hyvin erilainen monessakin mielessä, enkä tiedä olisinko ollut yhteenmenoon kotiäitinä kaikkia näitä vuosia jos asuisimme esimerkiksi juuri Suomessa. Ajattelenkin niin, että tilaisuus omistautua perheelle on yksi niistä monista lahjoista mitä tämä kiertolaisuus on minulle antanut - ja toisaalta kotiäitiys on näissä olosuhteissa tosiaan usein ollut myös melkeinpä ainut vaihtoehtokin. Onneksi välttämätön paha tuntuu minusta näin hyvältä!

      Olen vähän yllättynyt ja ylpeä aina kun huomaan, että arki sujuu omalla painollaan. Kyllä tässä vuosien varrella on tosiaan täytynyt kehittää stressinsietokykyä ja oppia kaikennäköistä ongelmanratkaisusta :)

      Poista
  3. Ihanaa, tuli jotenkin rauhallinen olo tämän luettuani. Oman puolisoni työ on projektiluontoista, joten hän saattaa olla pitkiäkin pätkiä pois kotoa. Nyt juuri hän on parin kuukauden projektissa, viikonloput onneksi kotona. 1- ja 3-vuotiaiden kanssa hommaa siis riittää, vaikka ihan Suomessa turvaverkkojen ympäröimänä asummekin. Vaikka meillä meneekin ihan hyvin (on ollut toisenlaisiakin aikoja), on silti kiva kuulla kokeneemmalta, että kyllä tämä tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos nämä mietteeni rauhoittivat! Minulle itselleni oli aikoinaan tosi väsyttävää aikaa juuri tuo kun isommat lapset olivat 1- ja 3-vuotiaita. Molemmat olivat vielä niin pieniä mutta toisaalta kumpikin jo liikekannalla. Siinä on varmasti yksin tekemistä! Toisen ja kolmannen lapsen välillä meillä on vähän enemmän ikäeroa, 3,5 vuotta, ja pienin onkin kulkenut alusta asti kevyemmin joukon jatkona. Auttoi tietysti myös asiaa, että mieheni otti kuusi kuukautta isyyslomaa kun nuorimmainen syntyi ja meitä oli sen aikaa molemmat vanhemmat yhdessä kotona.

      Nykyään joka tapauksessa tuntuu, että elämä on koko ajan yhä helpompaa mitä tulee lapsiin. Heistä on tosiaan ihan apua: eilen isommat auttoivat oma-aloitteisesti pienintä pesemään kätensä, toinen piti sylissä ja toinen pesi pienen kädet.

      Poista
  4. Ai sielläkin vietetään nyt koptien pääsiäistä-täällä myös ja ilmeisesti Kreikassakin on ortodoksien pääsiäinen. Hienoa että arki sujuu ja tiedät sen sujuvan. Mä olin alkuaikoina Brysselissä epävarma miten pärjätä ilman turvaverkkoa, mutta nyttemmin pidän sitä kai niin normaalina tilanteena että tiedän että pärjään, olin sitten yksin, kaksin, ja nykyisin kotiapulaisen kanssa tai ilman. Vaikka jos sairastuisin pahasti yksin ollessani, niin sitten en ole kyllä ihan varma mitä täällä tekisin. Joskus olen mielessäni kuvitellut tilannetta, että kaikki isovanhemmat yms olisivat saatavilla koko ajan ja se tuntuu lähes uskomattomalta tilanteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni on aikaisemmin täällä yksin ollessa huolestuttanut ennen kaikkea juuri tuo, että mitä jos minä tai yksi lapsista sairastuu vakavasti, tai täytyy vaikka äkkiä toimittaa joku koirista eläinlääkäriin ja päivystää siellä pitemmän aikaa. Belizessä oli useampi sellainen ihminen jonka varaan olisin voinut hätätilanteessa jättää sekä lasten että koirien hoidon - lapset yhteen ja koirat toiseen osoitteeseen. Toisaalta myös tiesin, että Belizeen pääsee tarvittaessa avuksi jompikumpi vanhemmistani melko lyhyellä varoitusajalla. Täällä oli pakko alkuun hyväksyä se, että oli pärjättävä ihan yksin ilman kovin kummoista toivoa siitä, että paikalle saapuisi tarpeen tullen muilta mailta apujoukkoja. Viisumia kun tänne ei saa ihan nopeasti eikä välttämättä ollenkaan.

      Ensimmäisen vuoden aikana mies matkusti paljon ja aina kun hän oli poissa tapahtui jotakin: vesi katkaistiin tai generaattori ei toiminut, mitä milloinkin. Kaikki oli uutta ja käsittämätöntä enkä saanut juurikaan apua miehen toimistolta ellei hän itse ollut täällä hoitamassa asioita. Kulttuurishokin keskellä tuntui raskaalta käydä läpi myös hurja itsenäistymisprosessi. Mutta prosessin tällä puolella tuntuu hyvältä koska nyt tiedän, että pärjään kyllä lopulta ihan missä tahansa. En ihan yksin sentään, mutta tällä hetkellä nyt kuitenkin tässä nykyisessä kokoonpanossa. Sekin on täällä haastavaa, että ihmiset tulevat ja menevät paljon nopeammin kuin missään muualla missä olen asunut. Viime vuoden kevään läheisin ystäväni ei enää palannutkaan tänne syksyllä, ja niin edelleen. Pakka menee täällä jatkuvasti ja yhä uudestaan sekaisin.

      En tiedä vietetäänkö täällä koptien pääsiäistä sen laajemmin - kuulemma se oli aikoinaan täällä pyhäpäivä mutta en tiedä onko enää. Lasten koulussa on melko paljon kopteja joten koululla saattaa olla ihan oma lomansa sen vuoksi. Enkä ole varma siitäkään tarkalleen missä merkeissä miehellä on nyt vapaata, liekö paikallinen vapaa vai onko päämajakin kiinni nämä pari päivää? Oli miten oli, pitkä viikonloppu on varsin tervetullut!

      Poista
    2. Siellä kuulostaa käytännön olosuhteet vaativimmilta kuin täällä. Täällä ei esim ole ollut sähkö- tai vesikatkoja ja kaupat ja viisumit sun muut ei ole vaikeita. Että kyllä varmaan olen päässyt täällä vähän helpolla. Toi pakan sekoittuminen on kyllä aikamoista ja hurjalla tahdilla siellä. Jollain tasolla kai aina läsnä näissä kuvioissa, täälläkin juuri yksi vähän paremmin tutustumani perhe saikin nyt tiedon että tulevat muuttamaan kohta pois. Harmillista tuo että toimisto ei tunnu oikein olevan luotettava tukija tiukoissa paikoissa. Mäkään en ihan ole perillä miten juhlapyhät menevät ja liittyykö päämaja jotenkin siihen, mutta pitkä viikonloppu on kiva-hyvää sitä teille!

      Poista
    3. Aika omalaatuiset ja vaativatkin ovat nämä täkäläiset olosuhteet kyllä! Kauppasaarto on yksi elämään täällä aika vahvasti vaikuttava tekijä. Ja vaikka yksi Khartumin hyvistä puolista on eittämättä kaupungin suhteellinen turvallisuus, se tulee meille ulkomaalaisillekin täällä kyllä jossain määrin vapauden hinnalla. Lisäksi on sitten tosiaan sähkökatkot ja kaikenlaiset muut vähän tavanomaisemmat arjen haasteet. Mutta kaikkeen tottuu enkä siksi tule edes oikein enää aina huomanneeksi saati maininneeksi näitä täkäläisen elämän ongelmakohtia!

      Kuluneella viikolla sähköt olivat meiltä kahteen otteeseen useamman tunnin pätkän katki ja lisäksi katkesivat lyhyemmäksi aikaa parina iltana. Generaattori onneksi toimi läpi kaikkien sähkökatkojen eli niistä ei ollut sen kummempaa harmia. Vähän aina kyllä jännitän lähteekö generaattori varmasti käyntiin ja riittääkö diesel läpi pitempienkin katkojen... Tänään olimme ystäväperheen luona kyläilemässä ja koko ajan olivat sähköt katki ja talon generaattori epäkunnossa. Aika kuumahan siinä tuli kun ilmastointia tai tuulettimia ei saanut päälle! Tänään on tainnut taas olla ainakin 40 asteen helle.

      Uskon, että pitkälti juuri näiden erikoislaatuisten ja haastavienkin olosuhteiden vuoksi porukka tosiaan vaihtuu täällä aika nopeasti, nopeammin kuin missään muualla missä olen tähän asti asunut. Mutta niinhän se on, että kaveriporukan vaihtuvuus sinänsä kyllä kuuluu vahvasti tähän kiertolaiselämään. Vaikka itse pysyisi miten paikallaan niin muut lähtevät! Lähimmät ystävät näillä näkymin ovat hekin onneksi täällä ensi vuonna, mutta ihan täysin en uskalla sen varaan luottaa. Kaikin puolin olen täällä oppinut elämään todella päivän kerrallaan, nauttimaan siitä mikä on hyvää elämässä juuri nyt ja välttämään huolehtimasta liikaa tulevasta. Ei ollenkaan hullumpi oppi! Paljosta saankin oikeasti kyllä olla Khartumille kiitollinen, olen oppinut täällä valtavasti itsestäni ja elämästä.

      Poista
    4. Kiitos textistä Khartoumille kiitollinen, itsekin olen oppinut paljon elämästä siellä käydessäni.
      Ystäväni joka työskentelee Khartoumin Universitetissä kirjoitti että universitet on pantu kiinni mellakoiden vuoksi. Hän tulee Ruotsiin aikaisemmin kun oli tarkoitus.

      Poista
    5. Yliopiston mellakoista olen sivumennen kuullut mutta ne eivät toistaiseksi ole omassa elämänpiirissäni juuru näkyneet. Tällä hetkellä kaikkien huulilla ovat ennemminkin nämä toistuvat sähkökatkot. Aika monilla ei ole generaattoria tai se on epäkunnossa - tuskaisen kuuma on ilman tuulettimia tai ilmastointia. Ja liikennekin takkuilee sähkökatkojen vuoksi tavallistakin enemmän kun liikennevalot ovat monista suurista risteyksistä olleet poissa päältä monena päivänä peräjälkeen. Näyttää olevan liian kuuma sää liikennepoliiseille koska heitä on näkynyt liikenteessä paljon tavallista vähemmän, vaikka tarvetta liikenteenohjaukselle olisi ilman valoja.

      Mutta niin se on, että hyvässä ja pahassa Khartoum pakottaa kohtaamaan itsensä ja jos jonkinlaisia realiteetteja ja siitä olen todellakin kiitollinen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!