keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Höyhenenkevyt

Mielessä on viime viikkoina muhinut paljon painavia ja vaikeita asioita. Euroopan unionin ja Suomen pakolaispolitiikka masentaa, kotikulmilla Khartumissa sattuu ja tapahtuu, kouluvuosi lähestyy loppuuan ja on aika sanoa hyvästit monille sellaisille tutuille jotka olemme tunteneet Sudanin ajan alusta asti. 

Mutta minä itse olen painavista ajatuksista huolimatta tuntenut itseni viime aikoina suuren osan ajasta höyhenenkevyeksi. Siitäkin huolimatta, että ankara helle uuvuttaa ja tekee vaikeaksi saada otetta ajatuksista ja arjen aikatauluista. Tai ehkä juuri siksi? Kuluneisiin päiviin ja viikkoihin on joka tapauksessa kuulunut vaikeiden asioiden lisäksi myös paljon onnea ja iloa. 

Näin kevätlukukauden viime metreillä tuntuu hienolta huomata, että olemme selvinneet kunnialla taas yhdestä kouluvuodesta. Lapset ovat käyneet koulua hyvillä mielin koko vuoden ja oppineetkin kaikenlaista. Ensi lukuvuonna he ovat koululla jo aikamoisia konkareita, kun kolmas vuosi Sudanissa pyörähtää elokuussa käyntiin. 

Minä tunnen itseni myös nykyään jonkinlaiseksi Khartumin veteraaniksi. Monet kun eivät täällä viihdy vuotta-kahta pitempään. Kahden vuoden jälkeen osaan kuvitella miltä ensi vuosi omalta osaltani näyttää ja tuntuu. Hyvillä mielin teen lähtöä kesälomalle mutta hyvillä mielin odotan myös tulevaa syksyä näissä tutuissa kuvioissa. 

Tällaisissa ja muutamaa astetta kuumemmissakin tunnelmissa ovat kuluneet viime viikot.
Suihkulähde lasten koululla. 
Tänä vuonna koululla on puhuttu paljon Kelson valinnoista - erilaisista tavoista kohdata hankalia tilanteita. Valinnoista muistuttaa suuri taulu yhdellä koulun leikkikentistä.
Suosikkipuuni korkea palmu lasten koulun sisäpihalla.
Näitä ilmoitustauluja olen tänä vuonna tuijottanut monta hetkeä odotellessani lasten koulupäivän päättymistä ala-asteen toimiston edustalla.
Ala-asteen toimiston vieressä on rehevä sisäpiha josta kuuluu iloista linnunlaulua.
Koulun maskotti sarvikuono Ronnie muistuttaa suojautumaan paahtavalta auringolta.

12 kommenttia:

  1. Onnittelut taas yhden kouluvuoden selätyksestä!
    Ihana olo tuo höyhenenkeveys. Tunnistan sen ajoittain itsekin ja saan siitä voimaa jaksaa sitten taas raskaampinakin hetkinä.
    Oli muuten mahdottoman kiva päästä kurkistamaan Khartumilaisen koulun pihalle! Kiitos mahdollisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keveät hetket antavat tosiaan voimaa raskaampiin aikoihin - ja ehkä siksi olenkin niin vahvasti huomioinut hyvät ajat ja onnenhetket viime aikoina, että mielessä on tosiaan niin paljon kaikenlaista painavampaakin. Vaikeitten asioiden kanssa kasvokkain olen entistäkin kiitollisempi kaikesta hyvästä: omassa elämässäni ja perheellä on kaikki hyvin ja se on suuri asia.

      Kiva, että kuvat viihdyttivät! Lasten koulun kampuksella on siksikin niin hyvä olla, että se on oma todellisuutensa kaupungin keskellä. Täällä Khartumissa on kaikkialla enemmän tai vähemmän nuhjuista ja hiekkapölyistä. Lasten koululla on kuitenkin puhdasta ja hienoa; siivoojat ovat koko ajan liikkeessä ja tiloja ja suihkulähdettä huolletaan yhtenään. Siellä on hyvä käydä välillä hengähtämässä.

      Poista
  2. Viimeisestä kuvasta tuli mieleen miten te suojaudutte auringolta? Täytyykö joka kerta ulos lähtiessä olla peittävät vaatteet tai paljas iho suojattu aurinkorasvalla? Entä tarviiko rasvausta tehdä monta kertaa päivässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kysymyksiä!

      Maan islamilaisuuden vuoksi täällä on mieluusti pukeuduttava aika konservatiivisesti ja peittävästi. Käytännössä liikun täällä pitkissä housuissa/hameessa ja potkähihaisissa paidoissa säällä kuin säällä. Auringon vuoksi en siis pukeudu peittävästi mutta peittävät vaatteet suojaavat toki myös auringolta. Mutta ennen kaikkea välttelemme auringossa olemista. Suuren osan vuodesta aurinko on täällä niin voimakas ja kuumuus niin armotonta, että yksinkertaisesti emme juuri ulkoile. Aurinkovoiteelle ei siis ole tarvetta kuin erikoistapauksissa, silloin kun olemme varta vasten ulkona: uima-altaalla tai ratsastustunnilla tms. Kuumassa ei viihdy kovin pitkään eli en muista, että olisimme koskaan joutuneet lisäämään voidetta!

      Tällainen kuumuus on ihan omaa luokkaansa. Ulkoilua välttelee ihan vaistomaisesti mutta opimme toki myös paikallisilta siitä kuinka tällaiseen säähän tulee suhtautua. Kun lämpötila on nyt viime viikot säännöllisesti noussut reippaasti yli 45 asteen lapset on koulussa ohjattu viettämään välitunnit sisällä ja kaikki ulkourheilut uintia lukuunottamatta on peruttu loppukouluvuodeksi.

      Melko hyvin olemme onnistuneet suojautumaan auringolta. Emme näytä mitenkään erityisesti siltä kuin asuisimme aurinkoisessa maassa, emme siis kukaan ole erityisen päivittyneitä.

      Poista
  3. Onpa sielläkin kuuma. Täällä oli pari päivää sitten tuo sama lukema +44c ja voi apua miten kuumalta se tuntui! Nyt taas kymmenen astetta vähemmän joka ei siihen verrattuna tunnu missään. Mahtavaa että Khartumin konkarit olette hyvillä mielin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että siellä välillä viilenee noinkin reippaasti. Täällä touko-kesäkuu on aika lailla tätä: päivästä toiseen yli 40 astetta, ja ajoittain kovastikin yli. Eilen on kuulemma ollut kuumimmillaan 49 astetta! Tänään on tuntunut jos mahdollista vieläkin kuumemmalta... Viime yönä kaupungin yli pyyhkäisi haboob, hiekkamyrsky, ja säätiedotus lupaili täksi illaksi ukkosta, vaan eipä näy eikä kuulu. Sade tekisi terää.

      Tosi kuuma on, mutta jotenkin toisaalta kyllä nautin näistä äärimmäisistä olosuhteista. Että on tilaisuus saada elää näin erilaisessa todellisuudessa - se tuntuu arvokkaalta.

      Poista
  4. Uih miltä vihreältä keitaalta koulu näyttääkään! Vaikka muistan kyllä lukeneeni, että koulu on vehreä alue, niin jotenkin sitä omissa mielikuvissa kuvittelee sellaista kuivaa ja hiekan sävyttämää näkymää sinne. Kiitos siis kuvista!

    Höyhenenkevyt, kuulostaa hyvältä! Onnittelut kuluneesta vuodesta, mun mielestä se on just passeli syy hieman juhlistaa ja onnitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kaupunki on ylipäänsä itse asiassa yllättävänkin vihreä. Todella paljon täällä käytetään aikaa ja vettä kasvien ylläpitoon, ja Niili kai auttaa osaltaan myös. Mutta koulu on kaikkinensa hieno ja tosi edustava, siellä on vielä sen verran vehreämpää kuin missään muualla!

      Olen jotenkin niin helpottunut, että vuosi on kohta paketissa. Vielä yksi viikko, tai niin kuin yksi tuttu äiti tänään sanoi, vielä viikon verran on pakko pakata koululaisille lounas. Tekisi kyllä mieli jotenkin juhlia, mutta edessä onkin jäähyväisjuhlia ja synttäreitä. Ehkä sitten Suomessa lomalla!

      Poista
  5. Teilla on kylla tosi kuuma. Onpa aika mennyt nopeasti, tuntuu kuin vasta askettain olisitte muuttaneet Khartumiin ja ensi syksyna alkaakin jo 3 vuosi siella! Voin kuvitella etta hieman viileampi suomalainen kesasaa alkaa jo houkuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu niin kuin olisimme olleet täällä kauan, Belizen aika tuntuu nykyään lähinnä kaukaiselta muistolta. Tavallaan hyvä niin, mutta onhan se vähän haikeaakin.

      Vaikea oikein kuvitellakaan miltä Suomessa tuntuu - kun ei olekaan koko ajan hiki eikä tarvitse juoda litrakaupalla vettä koko ajan! Kaikki kynnellekykenevät tekevät lähtöä ja lomasuunnitelmat ovat kuumuuden ohella suosittu puheenaihe tällä hetkellä.

      Poista
  6. Olipa muuten kivoja ja paljonpuhuvia kuvia - niistä saa vähän käsitystä paikoista, joissa liikut (ja odottelet), valosta ja vehreydestä! Hauska tuo Ronnie the Rhino Slip, Slap, Slop -ohjeineen - vähän samanhenkisiä ohjetauluja on täällä amerikkalaisessa koulussa, ja muutenkin vähän samanoloista. Kiitos taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kuvat viihdytti! Itseäni aina kovasti kiinnostaa nähdä minkälaisissa maisemissa toiset elävät. Enme nyt ihan koululla asu ja elä sentään mutta aika paljon aikaa vietän kyllä silti siellä, ja koululaiset tietysti sitäkin enemmän.

      Nämä kansainväliset koulut on varmaan monesti aika samanhenkisiä - meillä on tosin toistaiseksi kokemusta vain kahdesta joista toinen (Belizessä) oli kyllä periaatteessa kansainvälinen koulu mutta tunnelmaltaan ja opiskelijamäärältään enemmän kyläkoulu kuin mitään muuta. Tämä lasten nykyinen koulu on huomattavasti suurempi: satoja oppilaita leikkikoulusta IB-lukioon, ja suuri kampus johon mahtuu useampi tenniskenttä ja suuri uima-allasalue. Ja koululla on vielä Niilin varrella toinenkin tontti jossa sijaitsevat koulun hevostallit ja puutarha erilaisia tilaisuuksia varten.

      Ronnie-sarvikuono neuvoo viisaasti suojautumaan auringolta ja on joskus jopa tavattavissa koulun tilaisuuksissa. Suomesta en muista vastaavia koulumaskotteja...

      Poista

Kiitos kommentistasi!