sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kaveria ei jätetä

Tähän aikaan vuodesta sanotaan Khartumissa hyvästejä. Jotkut karkaavat vain kesälomalle mutta monet tekevät myös pysyvämpää lähtöä. Sähköposti ja Facebook täyttyvät ilmoituksista: kaupan on kaikkea huonekaluista leluihin ja vaatteista urheiluvälineisiin; kotiapulaiselle, lastenhoitajalle ja autonkuljettajalle etsitään uutta työnantajaa; rakkaalle lemmikille uutta kotia. 

Ymmärrän, ettei työntekijää ole useimmiten mahdollisuutta viedä mukana uuteen maahan vaikka se kaikille asianomaisille sopisikin, mutta sitä en käsitä miten kaikki eivät pyri ottamaan lemmikeistään elämänpituista vastuuta. Kiertolaispiireissä olen törmännyt surullisen paljon siihen, että jokaisessa maassa kerätään ympärille kokoelma lemmikkejä, jotka lähtiessä jätetään jonkun muun huoleksi.

Olemme itse aikoinaan joutuneet eroamaan kissoistamme muuton yhteydessä. Jamaikalle on lemmikkejä hyvin vaikea viedä saarivaltion tiukkojen rabiessäädösten vuoksi, emmekä me ensimmäisen kaukomaamuuton kohdalla vielä oikein ymmärtäneet, että voimme valita asemamaamme kaikkien perheenjäsenten tarpeiden mukaan. Onneksi kissamme pääsivät muuttamaan parhaaseen mahdolliseen kotiin, minun vanhempieni luo. Näemme kissoja lomilla Suomessa ja tiedämme niiden elävän todellista kissanelämää vanhempieni kanssa.

Miamin lentokentällä matkalla Belizestä Suomeen koko perheen voimin. Koirien kanssa
muuttaminen on äärimmäisen stressaavaa, kallista ja hankalaa, mutta kaiken
vaivan arvoista.
Kun Poppy-koira muutamaa vuotta myöhemmin liittyi Jamaikalla perheeseemme varmistin mieheltä, että tästä eteenpäin muuttaisimme vain sellaisiin maihin joihin koira voisi tulla mukanamme; toista kertaa en suostuisi lemmikistä muuton vuoksi eroamaan. Nykyään asemamaan valintakriteereihin kuuluukin meillä se, että koirien täytyy voida ongelmitta muuttaa kanssamme. Kaikkien töiden piirissä ei toki samanlaista valinnanvaraa ole, mutta aina on kuitenkin varaa valita se ottaako alunperin itselleen lemmikkiä vai ei. Uskolliseen ystävään ei mielestäni ole reilua tai oikein sitoutua vain toistaiseksi. 

Pääasiassa uusia koteja etsivät täällä tähän aikaan vuodesta entiset katukoirat. Kun koiran on kerran kadulta ottanut omakseen siitä tulee nopeasti läheinen ja rakas. Ulkopuoliselle se näyttää kuitenkin helposti edelleenkin vain vähän tavallista puhtaammalta ja hyvinsyöneeltä katukoiralta. Ja kun suloisia apuatarvitsevia pentuja riittää kadulla loputtomiin, miksi joku ottaisi toisen pelastaman jo vähän vanhemman koiran omakseen? En tiedä onko kodinetsijöille löytynyt uusia koteja, mutta pahaa pelkään, ettei ole. Täällä Khartumissa paikallisilla on harvemmin kotikoiria, eli uuden kodin täytyisi ennen kaikkea löytyä ulkomaalaisten keskuudesta. Se tekee uuden kodin löytämisestä lemmikille täällä sitäkin hankalampaa.

Meidän laumaamme ei enää uusia koiria mahdu. Kolme koiraa on jo itsessään aika monta, ja kaikki koiramme alkavat myös olla niin tapoihinsa kangistuneita, etten tiedä hyväksyisivätkö ne edes joukkoon enää uusia tulokkaita. Näistä omistani en kuitenkaan suostuisi luopumaan. Joka päivä kiinnyn koiriimme yhä vain enemmän ja suhtaudun aina vain lempeämmin niiitten haastaviin erityisominaisuuksiin: Pongon taipumukseen syödä sohvatyynyjä ja lasten leluja, Poppyn raivokkaaseen vahtimisvaistoon ja Skippyn nirsoiluun ruuan suhteen. 

Ihanat kaverit päivälevolla Suomessa pari vuotta sitten.
Mietin nykyisin aika usein sitä miten ihmeessä ennen pitkää pärjäämme ilman näitä koirakavereitamme. Poppy täytti tänä vuonna seitsemän ja on alkanut näyttää selkeitä merkkejä vanhenemisesta. Keväämmällä loukkaantunut etutassu ei ota parantuakseen, ja koiran tahti on muutenkin hidastunut. Kuumuus vaivaa Poppya ja mieluiten se vain loikoisi päivät pitkät ilmastointilaitteen alla rapsutettavana. 

Pongo ei sekään enää ole ihan nuori taikka täysin terve. Tikrumaisesti poukkoileva Pongo on usein aika väsyttävää seuraa, mutta olen kuitenkin nykyään ennen kaikkea helpottunut jokaisesta päivästä kun se on oma pöhkö itsensä.

Skippystä olin huolissani silloin kun sen otimme omaksemme, se ei vaikuttanut minusta kovin vahvalta, ja mietin miten se selviäisi pitkästä matkasta Belizestä Suomen kautta Sudaniin. Onneksi huoleni osoittautuivat turhiksi. Skippy on edelleen melko nuori ja selkeästi tervekin. Sillä on pilkettä silmäkulmassa ja helteestä huolimatta se juoksee kovaa kuin vinttikoira. 

Toivon kolmelle rakkaalle koirallemme mahdollisimman pitkää ikää kanssamme. Ja kaikille täällä tällä hetkellä uutta kotia etsiville koirille toivon loppuelämän kestäviä olosuhteita ja kaikin puolin leppoisaa tulevaisuutta. 

23 kommenttia:

  1. Ihan samaa mieltä, ellei pysty sitoutumaan lemmikkiin sen eliniäksi, on paras olla ottamatta lemmikkiä. Meilläkin on kolme katukoiraa, niiden kanssa matkustaminen Suomen ja Turkin väliä on haasteellista (piti hommata isompi auto, lentäminen on liian kallista 10€/koirakilo + boxi), mutta niiden ehdoilla mennään. Meidän koirat ovat suhteellisen nuoria 2-5 vuotiaita ja me eläkeiässä, joten nyt jo murehdin tulevaisuutta, vaikka pitäisi elää tässä hetkessä ja nauttia. Meillä myös koirat ovat jo oma laumansa, ihana sellainen:) Huoneentauluni sanoin: a home without a dog is just a house".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä eivät koirat pääse lomille mukaan mutta lomia suunnitellaan silti kyllä selkeästi koiriakin ajatellen. Yritämme olla olematta kerralla kovin pitkään poissa. Esimerkiksi nyt tänä kesänä mies pitää lomansa kolmessa lyhyemmässä pätkässä ja palaa lomapätkien välissä yhtenään tänne Sudaniin, pitkälti juuri siksi ettei koirien täytyisi kovin pitkään kerralla olla erossa kaikista perheenjäsenistä. Ja onneksi uudesta autonkuljettajastamme on kehittynyt koirille mahtava hoitaja joka suorastaan liikuttavan hyvin ymmärtää niiden sielunelämää! Silti minusta tuntuu kyllä vaikealta valmistautua taas itse olemaan pitemmän aikaa poissa koirien luota. Oma terveyteni ei vain taitaisi kestää pitkää kuumaa kesää Khartumissa kun nyt alan olla jo hätää kärsimässä näiden lämpötilojen kanssa, eikä siitä lastenkaan kannalta oikein mitään tulisi. Täytyy yrittää tasapainotella kaikkien tarpeiden välillä!

      Taitaa kuulua ihmisluontoon, että aina vähän huolehtii tulevasta? Mutta yritän minäkin kyllä ennen kaikkea nauttia tästä nykyhetkestä ja näistä ihanista koirakavereista.

      Poista
  2. I hear you! Meilla on myos sama periaate, koirat on osa perhetta ja niiden on voitava tulla mukana. Joku tuijotti ua just kuin hullua, kun selitin periaatettamme.... m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä pidetään myös aika kahjoina! Useamman kerran on joku paikallinen ihmetellyt, niin Belizessä kuin täälläkin, että emmekö me tienneet, että periltä löytyy kyllä kulkukoiria entisten tilalle. Kun yritämme selittää, että haluamme juuri nämä koirat sitä tuntuu olevan kovin vaikea ymmärtää. Eikä asia tunnu kyllä olevan sen selvempi monelle ulkomaalaisellekaan. Tavallisempaa taitaa näissä kuvioissa olla koirien kierrätys expat-perheeltä toiselle? Niin ainakin täällä tuntuisi olevan, mutta pahaa pelkään, että osa koirista päätyy lopulta vain takaisin kadulle.

      Ihmettelen oikeasti niitä ilmoituksia missä haetaan kovin rakkaalle ja tärkeälle lemmikille uutta kotia...

      Poista
  3. Tuo ensimmäinen kuva kertoo kyllä aika paljon. Ei ole helppoa muuttaminen lemmikkien kanssa.

    Jos minun pitäisi olla koira, niin haluaisin olla joku teidän koiristanne. :-) Kuulostaa siltä, että ne saavat teillä niin paljon rakkautta, että ei ehkä ihan kaikissa perheissä koiria arvosteta noin paljon. Toivon minäkin pitkää ikää karvaisille ystävillenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikkien kanssa muuttaminen on kyllä ihan kamalaa! Tuo kuva kertoo tosiaan paljon ja pysäyttää minutkin edelleen joka kerta kun sen näen. Niin paljon huolta ja helpotusta samassa hetkessä - oltiin päästy Belizestä Yhdysvaltoihin asti mutta matkaa oli vielä reippaasti jäljellä. Ihmettelen, että selvisimme kaikki koitoksesta ja olemme todellakin täällä koko porukka yhtenä kappaleena.

      Rakkautta meillä kyllä riittää mutta jos koiraksi uudestaan synnyt niin kannattaa varmaan kuitenkin mieluummin pyrkiä johonkin sellaiseen perheeseen joka asuu pysyvästi jossain metsän keskellä! Maasta toiseen muuttaminen ei taida koirien mielestä olla oikein mistään kotoisin ja ainakin Poppy taitaisi valittaa täkäläisistä sääoloista päivittäin jos osaisi puhua... Välillä mietin minkä tempun olemme näille koirille tehneet, mutta toisaalta uskon kyllä, että ne tulisivat lopulta mieluusti kanssamme vaikka kuuhun. Puolin ja toisin olemme siis sitoutuneet toisiimme :)

      Poista
  4. Mun ehdoton kipupiste. Koirat. Meidän perheen koirat, jotka jäivät Suomeen. Kamala ikävä. Julmettu pistos sydämessä. Kuulun myös niihin, jotka ei voi ymmärtää taikka hyväksyä, että lemmikki otetaan ja jätetään taakse. Silti omat koirat ovat perheillämme hoidossa. Panamaan muuttaessa kaikki oli vielä epävarmaa ja selvää. Edelleen meillä on sellainen olo, että emme tänne varmaan jää kovin pitkäksi aikaa. Joten koiria emme ole tahtoneet laittaa matkaan. Ikää on jo melkein kahdeksan vuotta molemmilla ja toinen on jo hieman raihnainen, pelottaa että mitä jos se ei ole vuoden päästä lentokuntoinen poistumaan täältä? Vaikka aina lentomatkat ovat menneet hyvin ja meidän koirat ovat aikamoisia konkareita sen suhteen. Koti on täällä hankittu koiria ajatellen. Ikävä on kipeä. Mutta onneksi ovat hyvässä hoidossa ja saavat enemmän ulkoilua ja rapsutusta kuin me pystyisimme tarjoamaan, mutta silti niiden paikka on kyllä meidän luona. Mutta kyllä, me ollaan just niitä jotka ovat jättäneet koiraansa toisille hoitoon. Koirat ovat puheissa päivittäin ja toivomme kovin, että kunhan suunnitelmat selkiytyvät ja osaamme asettua jonnekin vuotta pidempään, uskallamme koirat ottaa matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On minusta kuitenkin paljon eroa siinä jättääkö lemmikit taatusti hyvään hoitoon, vai heivaako ihan vain kenelle hyvänsä joka on ne valmis ottamaan. Teidän ja koirienne tiet vielä yhdistyvät, ja sillä välin ne ovat perheenjäsenten hoidossa. Se on minusta sinänsä ihan hyvä tilanne!

      Tiedän lemmikkejä jotka ovat kiertäneet näissä kuvioissa kodista toiseen kun kenelläkään ei ole ollut aikomustakaan sitoutua niihin koko niiden elämäksi vaan vain pariksi vuodeksi kerrallaan. Minua surettaa ja harmittaa sellainen tahallinen vastuuttomuus.

      Kävin viikonloppuna läksiäisissä talossa jonka pihalla seikkaili kolme kissaa ja useampi pupu. Lähtöä tekee perhe joka on ollut täällä vuoden verran ja siinä ajassa siis jo kerännyt ympärilleen aikamoisen kokoelman lemmikkejä. Minä en pystynyt juuri muuta juhlissa miettimään kuin että mitä ihmettä eläimille käy. Luulen tietäväni mistä puput ovat kotoisin - yhden viime kesänä lähteneen tutun perheen puutarhasta. Minne lie päätyvät seuraavaksi? :/

      Poista
    2. Minäkin tykkään ajatella niin, että me ollaan toimittu vastuullisesti ja tullaan toimimaankin. Koirat on aikoinaan otettu ajatuksella, että ne kulkevat minne mekin, mutta nyt meni vähän vikaan Panaman kanssa. Minäkin olen todella usein törmännyt ihmisiin, jotka ottavat eläimen vain hetkeksi, ilman tarkoitustakaan jatkaa maasta eläimen kanssa ja se kyllä harmittaa niin vietävästi. Onneksi melkein yhtä usein törmää myös tuon teidän ylimmän kuvan mukaiseen asetelmaan, jossa eläimet kulkevat maasta toiseen perheen mukana ilman kysymystäkään.

      Poista
    3. Omalle kohdalle on valitettavasti osunut huomattavasti enemmän niitä ihmisiä jotka jättävät lemmikit jälkeensä kun muuton aika koittaa. Osalla on ollut kyllä tarkoitus ottaa koira tai kissa mukaan mutta kun on ilmennyt kuinka hankalaa ja kallista se onkaan mieli on muuttunut. Toisille eläimet tuntuvat olevan kuin huonekasveja tai jotain vastaavaa, ei niin väliä sillä jos niihin sitoutuu vain hetkeksi tai kuka ne seuraavaksi ottaa huolekseen.

      Mutta onhan meitä lemmikkien kanssa reissaaviakin toki paljon. Tunnen aika monia kissoja ja koiria jotka on matkustelleet laajemmin kuin monet ihmiset! :)

      Poista
  5. Tahan vastuuttomuuteen törmaa taalla ihan liian usein. Olen tosi vasynyt siihen ja arsyynnyn helposti nykyisin. Mun mies on hoitanut typerien pomojensa, aaliömaisten työkavereidensa jne. hylkaamia koiria ja kissoja niin kauan kun muistan. Ihan jarkevat ihmiset saattavat kertoa hankkivansa koiran lapselle koulunpaattajaisten kunniaksi, sivulauseessa sitten kertovat etta ainahan se voi vieda valtion elaintarhaan ellei pysty hoitamaan...whaaat? Tiedan etta meidan haastavan tyylinen koira paatyy monella nopeasti kadulle tai kiertoon. Odotan sita paivaa kun elainkaupat taalla kielletaan mutta siihen taitaa viela menna aikaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ärsyynnyn ihan älyttömästi eläimiin kohdistuvasta vastuuttomuudesta. Ennen kaikkea ärsyttää sellaisten ihmisten vastuuttomuus jotka kyllä ymmärtävät ja tietävät paremmin mutteivät vain jaksa välittää. Useamman tutun kanssa on mennyt välit aika lailla poikki ainakin osin siksi kun olen ääneen heille ihmetellyt miksi eivät ota lemmikkejä mukanaan muuttaessaan. Nykyisin kyselen vähemmän, ja yritän olla ajattelematta koko asiaa, mutta välillä nousee ärsytys oikein kunnolla pintaan.

      Poista
    2. Myydäänkö siellä eläimiä kadulla? Täällä vloisi ostaa koiranpennun vaikka liikennevalossa, myyjät roikottavat niitä suurin piirtein yhdestä jalasta. Aina mietin, että Kai joku ostaa, jos kannattaa myydä. Luulen, että tarkoituskin on pitää niitä siinä aika brutaalisti, niin ihmiset heltyvät ja ostavat, "pelastavat" koiran. Myös kilpikonnia ja joskus jopa apinoita kaupitellaan liikennevaloissa ja kauppojen parkkipaikoilla. Se ei ole laillista, mutta sillähän ei ole täällä mitään merkitystä, tietenkään.

      Poista
    3. Täällä myydään tienvarsilla pääasiassa vain eläviä lampaita, siis ihan syötäväksi. Liikennevaloissa olen jonkun kerran nähnyt myytävän undulaatteja. Yllätyn harva se päivä siitä mitä risteyksissä on minäkin päivänä myytävänä. Mulla meinaa sydän välillä heltyä jo ihan niiden lampaidenkin kohdalla - niitä kohdellaan kyllä mun kokemukseni mukaan hyvin ja asiallisesti, mutta onhan sellaiset pienet lammasvauvat aika somia ja liikuttavia.

      Poista
  6. Luulen, että monissa kulttuureissa lemmikkieläimiin suhtaudutaan ronskimmin tai ainakin eri lailla kuin Suomessa, joka taas on ehkä inhimillistämisessä se ääripää (en sano siis tätä kritisoiden, vaan mietin vain jonkinlaista jatkumoa). Siksi meidän on ehkä vaikea käsittää tätä. Minä esimerkiksi kissan emäntänä yllätyin, kun mukava ja fiksu portugalinopettajani piti ihan luonnollisena, että kyllähän sisäkissoilta poistetaan kynnet etteivät huonekalut raapiudu! Minusta ko. toimenpide on aivan epäinhimillinen (jos nyt eläimestä tosiaan niin saa sanoa, ja minusta saa), ja tokko se on Suomessa edes laillinen, en ainakaan usko ettö yksikän eläinääkäri suostuisi poistamaan kissalta kynsiä. Kyllä sisäkissakin tarvitsee minusa kynsiään ja sillä on niihin oikeus, ja sitä paitsi: sisäkissastakin voi tulla ulkokissa, ja silloin se on avuton. se on avuton myös jos se joutuu vahingossa ulos eikä pääse kiipeämään esim. puuhun pakoon, jos on tarvis. Minun piti todella pitää kieli keskellä suuta, koska olin josanomassa jotain siitä miten hirveä tämä toimenpide mielestäni on, mutta onneksi hillitsin itseni, koska seuraavissa lauseissa paljastui että opettajan kissoilta oli kynnet poistettu. Ja tosiaan, hän piti sitä ihan luonnollisena. Huonekalujen takia. Huh huh! Myös koiria pidetään pihoilla häkeissä haukkumassa (erhk# sielläkin), ne eivät voi hyvin, mutta tarkoitushan onkin, että ne ovat aggressiivisia ja turhautuneita, jotta olsivat parempia vahtikoiria. Tosin nimenomaan ulkomaalaiset kohtelevat koiriaan paremmin, vaikka koiria näkeekin kaduilla hämmästyttävän vähän siihen nähden miten paljon niitä on. Nehän eivät pääse kävelylle. Joskus näkee kotiapulaisten tai vartijoiden kävelevän kadulla koira remmissä, he ulkoiluttavat isäntäperheen koiria ja arvelen että osa heistä pitää sitä varmaan hullun hommana. Kuten sitäkin, että lemmikkieläimille ostetaan kalliita ruokia, kun ei ihmisillekään aia täällä riitä. Nämä ovat kummastuttavia asioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoisamerikkalaiset taitavat lyödä suomalaiset mennen tullen lemmikkien inhimillistämisessä! Luulen, että ylipäänsä länsimaissa suhtaudutaan lemmikkieläimiin usein aika ylitsepursuavasti. Minun italialainen mieheni on lapsesta asti pelastanut kulkukissanpentuja lemmikiksi ja maailmalla olen kohdannut jos jonkinmaalaisia eläintensuojelijoita.

      Joissakin kulttuureissa ja olosuhteissa lemmikit toisaalta ihan ymmärrettävästi ovat toissijaisempia, se on selvä juttu. Minua itseänikin nolottaa täällä kuinka paljon rahaa käytän koiriemme ruokaan - se on järkyttävää näissä oloissa missä ihmiset ja eläimet kärsivät nälästä.

      Mitä tulee ihmisten ja eläinten kohteluun paheksun ennen kaikkea kaltaisiani hyvin toimeentulevia, koulutettuja ihmisiä, joilla on kaikki mahdollisuudet toimia fiksusti mutta jotka varta vasten tekevät huonoja valintoja. Tahallinen vastuuttomuus ärsyttää. Ne ihmiset jotka täällä jättävät eläimet jälkeensä voisivat yhtä hyvin ottaa ne mukaan, mutta eivät vain viitsi. He ovat pohjoismaalaisia, eteläeurooppalaisia, keskieurooppalaisia - kyse ei ole nähdäkseni niinkään kulttuurieroista vaan ihan vain vastuullisuudesta ja viitseliäisyydestä.

      Ps. Kauhistuttavaa on kissojen kynsien poistaminen! Minä olen muutaman kerran yrittänyt ihan ystävällisesti selittää kuinka kissoille pitäisi jättää kynnet jollekulle jolla on ollut tapana kynnet kissoiltaan poistaa. En kyllä tiedä onko sillä ollut mitään vaikutusta...

      Poista
    2. Niin, ja joo, täytyy myöntää, etteivät meidänkään koirat pääse kovasti ulkolenkeille... Siihen on montakin syytä, ei vähimpänä tämä mieletön kuumuus. Onneksi on iso piha, vaikka eihän se lenkkejä silti vastaa.

      Poista
  7. Nyt kun sanot, minäkin kyllä aikoinani ihmettelin kovasti, kun yksi ystäväni kaukomailta Eurooppaan palatessaan piti ihan luonnollisena, että jätti kissansa sinne. Eikö niitä olisi voinut pakata mukaan? Meille ainakin eläimet (aiemnin niitä oli 2) Ovat lapsillekin rakkaita perheenjäseniä. Hänelle taas oli jotenkin ihan selvää että ne eivät tule mukaan. Kai lapsillekin sitten asia oli selvä, jos se itsestäänselvyytenö esitettiin. Sen ymmärrän että eläinten kuljetus on joskus TODELLA kallista, ja kaikille se ei ehkä ole mahdolista siitä syystä - jos vaikka työsuhde esim. on päättynyt ja tuntuu, että ei voi laittaa tuhansia dollareita (sillä se voi olla niin kallista!) eläinten lentomatkaan. Mutta monilla näistä ihmisistä, jotka tätä tekevät, talous on turvattu, joten heidän kohdallaan kyse ei voi olla rahasta vaan asenne-erosta. Eläin otetaan vain... no, viihdykkeeksi siksi aikaa kun ollaan jossain. Kuten kirjoitat, siihen ei sitouduta. Täälläin näkee Usein, että etsitään uutta kotia koirille joiden omistajat Ovat lähteneet, pahimmillaan ilman minkäänlaisia järjestelyjä eläointen suhteen.
    Kävelylenkkien vähyyden kyllä ymmärrän paremmin kuin hyvin! Ei se ole samanlaista kävelytystä kuin vaikkapajossain Euroopan kaupungeissa, viheriöillä ja metsän reunamilla... vaan kulkemista hikisillä ja pölyisillä kaduilla autoja väistellen. En tiedä paljonko siitä koirakaan nauttii, ja pihoillahan ja kodeissa ne saavat olla vapaana. Vaan eivät kaikki. Epäkohta täällä on minusta juuri ne koirat, jotka Ovat päiväkausia pienissä häkeissä, juuri siksi, että ne olisivAT äkäisiä eivätkä suhtautuisi tulijoihin (ihmisiin) ystävällisesti. Lulen että naapurini koira on vähän sellainen, koska se haukkuu päiväkaudet pihan perällä enkä ole koskaan nähnyt sitä kadulla, en ole myöskään koskaan kuullut sen haukuntaa muualta kuin pihan perältä, jossa sen häkki on. Koiraparka, sitä käy kovasti sääliksi. Omistajathan eivät näissä tapauksissa ole mitenkään paikallisia vaan yleensä muualta.
    Minustakin tuo kissojen kynsien poistaminen on makaaberia, todellakaan ei hyväksyttävää. Kuinka on eläinlääkäreitä, jotka siihen suostuvat? Kissastahan tulee käytännössä invalidi. Eikä opettajani ole mikään kouluttamaton ihminen, hän on yliopiston käynyt portugalilainen, siis eurooppalainen. Näin eri arvomaailmat mekin sitten toisaalta jaamme mitä eläinten kohteluun tulee! Häkeissä päiväkaudet haukkuvista koirista hän on samaa mieltä - ihmettelin kerran hänelle, miten vähän Maputossa näkee koiria, vaikka niitä ON taloissa paljon, ja siitä keskustelu lähti niihin koirien kävelyretkiin (joita on tosiaan vähän) ja koirien oloihin ylipäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota itsekin tässä yhteydessä aina mietin, että eivätkö vanhemmat ymmärrä kuinka tärkeitä lemmikit voivat lapsille olla? Omat koiramme ovat lasten tärkeitä kavereita ja kaikkien muutosten keskellä muuttumattomuuden edustajia. Kuvittelisin, että täytyy olla aika huolestuttavaa lapselle, että jotkut perheenjäsenet vain jätetään huoletta muutossa jälkeen... Vaikka ehkä se on tosiaan niin, että lemmikkien jättäminen esitellään niin itsestäänselvänä asiana, etteivät lapsetkaan tule muuta vaihtoehtoa edes ajatelleeksi?

      Eläinten kanssa muuttaminen voi tosiaan olla todella kallista. Koiriemme matkat Belizestä Suomen kautta Sudaniin maksoivat enemmän kuin meidän ihmisten! Voin ymmärtää, että olosuhteet voivat yllättäen muuttua ja varat eivät yksinkertaisesti riitä eläimen matkaan. Toisaalta kyllä ajattelen, että lemmikki pitäisi ottaa vain siinä tapauksessa, että sen hyvinvoinnin pystyy varmistamaan myös siinä tapauksessa, että olosuhteet yhtäkkiä muuttuvat. Ja liian usein ei näyttäisi olevan lainkaan kyse rahasta vaan ihan siitä, ettei lemmikin ollut tarkoituskaan olla kuin lyhytaikainen kaveri. Pahinta on tosiaan tuo kun lemmikki jätetään jälkeen ilman minkäänlaisia järjestelyjä ja toisten tehtäväksi jää etsiä sille koti.

      Meidän koirat ovat sisäkoiria ja ulkoilevat säännöstellysti tuolla pihalla vapaana. Silloin tällöin käymme niiden kanssa kävelylenkillä, mutta sepä se kun on niin kuuma ja jalkakäytävien kanssa on vähän niin ja näin - täällä meidän naapurustossa jalkakäytäviä kyllä on mutta ne ovat hyvin usein täynnä lasinsiruja ja mitä lie kaikkea muuta. Useamman päivän oli tällä viikolla korttelin toisella reunalla kuolleen koiran raato, haaskalinnut ovat sen nyt vihdoin keränneet osina talteen...

      Ikävän paljon olen kohdannut amerikkalaisia joiden kissoilla ei ole kynsiä. Se tuntuu olevan sielläkin aika tavallinen asia. Vaikea ymmärtää minkälainen eläinlääkäri hommaan suostuu, kun kyse on tosiaan ihan vain huonekalujen suojelemisesta!

      Poista
  8. Olen aivan yllättynyt ja järkyttynyt - jotenkin kuvittelin, että länsimaiset ilmeisen korkeastikoulutetut ihmiset eivät kadulta adoptoimiaan lemmikkejä hylkäisi - ainakaan tuossa määrin mitä kerroit. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikin ottamista ei taideta niin kovin aina harkita. Pihalta löytyy eräänä päivänä kissaperhe tai surkeanlaiha koiranpentu eikä niitä raaskita jättää oman onnensa nojaan. Tai naapurustossa pyörivästä kulkukissasta tulee vähän kerrallaan enemmän ja enemmän oma. Jotkut kiertolaisvanhemmat haluavat antaa lapsilleen tilaisuuden kasvaa eläinten kanssa ja innostuvat siksi ottamaan lemmikin tai pari. Ja joillekin eläimet tuntuvat yksinkertaisesti kuuluvan tähän elämäntilanteeseen: on iso talo, uima-allas, henkilökuntaa, ja puutarhassa kissoja tai pupuja tai koiria tai ehkä muutama jokaista lajia.

      Luulen, että monet kiertolaiset eivät tule elämää välttämättä kaikin puolin miettineeksi senhetkistä asemamaata pitemmälle. Yksi tämän elämäntavan hyvistä puolistahan onkin se, että se lähes pakottaa elämään hetkessä, siinä maassa missä milloinkin ollaan ja eletään.

      Maasta toiseen muutossa on ihan hirveä työ ja lemmikkien muuttaminen on itsessään hyvinkin työlästä. Moneen muuhun käytännön asiaan saa työnantajalta apua ja tukea, mutta ainakaan meillä ei työnantaja lainkaan auta eläinten muutossa. Jonkun verran kirjoitinkin aikoinaan kaikista niistä asioista mitä meidän piti hoitaa, että saimme koirat muutettua Belizestä Suomen kautta Sudaniin. Koirilta piti muun muassa ottaa hyvissä ajoin ennen muuttoa rabiesvasta-aineverikokeet jotka piti analysoida EU:n hyväksymässä laboratoriossa. Meidän tapauksessamme helpoin ratkaisu oli lähettää koirien veriseeruminäytteet Belizestä DHL:n kyydissä Suomeen Eviran tarkistettavaksi. Hankalaa, stressaavaa ja kallista! Niin kuin koirien muuton järjestely ihan ylipäänsä. Homman itse läpikäyneenä en ole sinänsä mitenkään yllättynyt siitä kuinka harva siihen lopulta ryhtyy. Tiedän jo mitä tuleman pitää kun muuttoa suunnittelevat alkavat mumista jotain siitä kuinka koiralla tai kissalla on kyllä parempi täällä...

      Ja toiset yksinkertaisesti ottavat lemmikkejä ihan vain toistaiseksi ilman minkäänlaista aikomustakaan siirtyä niiden kanssa yhdessä seuraavaan maahan. Se on tosiaankin melko tavallista; niin tavallista, ettei monikaan tunne tarvetta sitä sen enempää selitellä vaikka minustakin se on ihan pöyristyttävää.

      Näissä kiertolaiskuvioissa on kyllä paljon sellaista mitä näissä piireissä pidetään tavallisena ja hyväksyttävänä mutta mihin minun on hyvin vaikea suhtautua. Yksi on tämän elämäntavan ylenmääräinen ihannointi ja sillä kehuskelu, toinen nämä eläinasiat, ja kolmas se miten monet kiertolaisvanhemmat vähättelevät sitä kuinka vaikeita toistuvat muutot voivat lapsille olla. Listaa voisin jatkaa vaikka miten...

      Poista
  9. Uskon, että lemmikin kanssa muuttaminen on valtava työ - otin selvää, mitä kaikkea se vaatii ennen kuin meille eläimiä otettiin. Tästä huolimatta jotenkin naiivisti luulin, että olisi pikemminkin sääntö kuin poikkeus teidän piireissä, että lemmikit pääsisivät mukaan. Vaikka emme olekaan Algeriasta lähdössä ja vaikka aiomme pitää tätä kotia vähintään jonkinlaisena tukikohtana aina, niin kissat ja koirat elävät kuitenkin yleensä sen verran kauan, ettei sitä voi etukäteen tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, varsinkin tässä maailmantilanteessa, jossa monet sellaisetkin maat, joista en olisi uskonut, ovat kaoottisessa tilanteessa. Tästä syystä on ollut mielestäni vain järkevää miettiä eläinten määrää siltäkin kannalta, että mitäs jos joutuisimmekin vuosien päästä lähtemään. Kieltämättä isoon taloon ja isoon puutarhaan tekisi kyllä mieli ottaa vaikka mitä eläimiä :).

    Pienet kissat käsittääkseni saavat lentää monella lentoyhtiöllä käsimatkatavarana hyvinkin edullisesti, jolloin tältä kannalta nimenomaan pienikokoiset lemmikit ovat ehkä "turvallisempi" valinta. Lomamatkojen osalta olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että lemmikit kokevat todennäköisesti huomattavasti vähemmän stressiä, kun saavat olla tutussa kodissa luotettavan hoitajan luona kuin jos niitä lennätettäisiin lomalle ja takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä meikäläisten porukoista löytyy tosiaan ihan kaikenlaista väkeä... Omat hengenheimolaiseni näissä piireissä tunnistan nykyään monesti jo kaukaa, eikä heitä ikävä kyllä ole mitenkään liiaksi asti!

      Monelle pitemmälle lennolle ei muuten saa välttämättä ottaa edes pienikokoista lemmikkiä mukaan matkustamoon. Ja meillähän oli hankaluuksia koirien matkojen kanssa jo siksikin, että kolme isoa koppaa ei mahdu edes monen koneen ruumaan samaan aikaan. Onneksi sille lennolle mahtuivat jolla lensimme Belizestä Miamiin. Muut matkat koirat lensivät eri koneilla kuin me, rahtina. Aika dramaattista oli koirat jättää Miamin lentokentällä eläinten muuttoihin erikoistuneen firman hoitoon, ja tietää, että seuraavan kerran nähdään vasta useamman päivän päästä!

      Ei olisi tosiaan koirille kivaa lähteä lomalle mukaan kun se tarkoittaisi rahtikoneita ja lennonvaihtoa ja mitä kaikkea. Kivempi niillä on täällä kotona läheisen hoitajan kanssa, vaikka ikävä tuleekin taas olemaan kova varmasti puolin ja toisin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!