tiistai 16. elokuuta 2016

Kompromissejä, joustoa ja luopumista

Kiertolaisen elämään kuuluvat kompromissit. Luopuminen on keskeinen osa tätä elämäntapaa. Yhtenään muuttuvissa olosuhteissa ei mitenkään voi pitää kiinni kaikista periaatteistaan tai keskittyä yksityiskohtiin. On osattava joustaa niissäkin asioissa joissa ei edes uskonut voivansa joustaa. On päästettävä irti monista oman elämän peruselementeistä ja totuuksista ja kerta toisensa jälkeen avattava mielensä uudelle.

Kiertolainen ei esimerkiksi useinkaan päädy maailmalla unelmiensa kotiin. Asumuksen löytämisessä voi olla kiire, valintaa saattavat rajoittaa sellaiset asiat kuten esimerkiksi asuinalueen turvallisuus, ja aina ei valinnanvaraa juuri olekaan. Vain harva jaksaa saman kaupungin sisällä muuttaa uudemman kerran paremman asunnon perässä kun seuraava kansainvälinen muutto odottaa kulman takana. On vain yritettävä tehdä omannäköinen ja mahdollisimman toimiva koti siihen tilaan mihin on päätynyt.

Tavaroita tai käyttöesineitä tai vaatteita ei kaikkialla maailmassa voi myöskään noin vain lähteä heivaamaan ulos sen perusteella tuottavatko ne iloa - tilalle ei välttämättä löydykään mitään uutta, saati ilahduttavaa. Joustettava on myös sen suhteen miten aikaansa kuluttaa, mitä syö, miten elämänsä kaikkinensa järjestää. Maassa maan tavalla on ihan pätevä ohje, mutta aina sille ei edes ole mitään vaihtoehtoa. Sudanissa ei voi mitenkään elää vaikkapa suomalaista arkea, ja päinvastoin. On unohdettava omat tutut jutut ja kehiteltävä uusia tapoja olla ja elää.

Kesäloman aikana huomasin, että minun onneni koostuu lopulta hyvin pienistä asioista: kunnon yöunista, monipuolisesta ruuasta, hyvien ihmisten seurasta, mielekkäästä tekemisestä. Kaikilla osa-alueilla on minulla Khartumissa toivomisen varaa. Jostain syystä nukun täällä usein huonosti, en saa nukahdettua iltaisin ja heräilen pitkin yötä. Väsyneenä kaikki tuntuu tavallistakin vaikeammalta ja täkäläisen arjen haasteet monesti suorastaan ylivoimaisilta. 

Ruuan suhteen ovat asiat vieläkin hullummin. Olen aikaisemmin silloin tällöin löytänyt eräästä paikallisesta kaupasta täältä satunnaisesti gluteenittomia tuotteita, mutta nyt vaikuttaa siltä, ettei niitä siellä enää olekaan lainkaan tarjolla. Toimme kyllä mukanamme Suomesta jonkun verran gluteenittomia jauhoja, pastaa ja herkkuja, mutta varastomme ovat parissa viikossa jo huvenneet aika vähiin. Minulla on uusi leipäkone muttei oikein tarpeeksi jauhoja lähteä sitä kokeilemaan. Harmittaa. 

Ystäviä ja tuttavia minulla on onneksi nykyisellään täällä kyllä muutamia, muttei toisaalta ketään sellaista jonka varaan voisin todella tukeutua. Se tuntuu vaikealta siksikin, että tunnen täällä tarvitsevani enemmän tukea kuin missään muualla. Pitkälti haaste on se, että moniin täkäläisen elämäni huoliin ja murheisiin ei ratkaisuja olekaan, ei ketään joka voisi auttaa; huoleni ja murheeni liittyvät yleisiin olosuhteisiin täällä ja maailmassa yleensä. Tässä ympäristössä on lähes mahdotonta olla pitkään täysin huoleton, minulta se ei ainakaan onnistu, mutta sellaista keveydentunnetta kuitenkin täällä kaipaan. Tekisi hyvää voida unohtaa maailman nurjat puolet edes silloin tällöin.

Töihin katoaminen taitaisi olla siihen ratkaisu. Omat päiväni kuluvat kuitenkin vielä tämän kouluvuoden kotona perheen pienimmän kanssa. Hän on parasta seuraa, ihana pieni ihminen, mutta toisaalta nykyään jo sen verran iso ja itsenäinen, että puuhailee paljon myös ihan omiaan. Pienimmän itsenäistyminen on herättänyt minussa itsessäni innostuksen omiin juttuihini. Toisaalta mitään kovin säännöllistä tai konkreettista en pysty kuitenkaan tekemään koska paljon huomiostani vie edelleen pieni tyttöni. On joustettava tässäkin ja oltava kiitollinen siitä, että kun tyttönen ensi vuonna aloittaa leikkikoululuokalla sisarustensa koulussa uskon, että niin hän kuin minäkin on valmis luopumaan tästä elämänvaiheesta ja siirtymään kohti uutta. 

Viime vuonna oli helpompi palata tänne pitkän kesäloman jälkeen. Tänä vuonna tunnen melkein kuin olevani takaisin lähtökuopissa, samanlaisissa tunnelmissa kuin ihan ensimmäisinä viikkoina täällä kaksi vuotta sitten. Opettelen taas kerran luopumaan, tekemään kompromissejä, joustamaan. Luotan, että aika tekee tehtävänsä ja että saan pian tilanteen hallintaan niin kuin niin monta kertaa aiemminkin, mutta juuri nyt väsyttää.

13 kommenttia:

  1. Kiitos kun kerrot ajatuksistasi!
    Kiertolaisen elämäsi on ehkä siitä haastavimmasta päästä: aivan totaalisesti erilaiset olosuhteet eikä teillä kummallakaan ole perhettä(sisaruksia/vanhempia) tai sukulaisia siellä.
    Kun olin Suomeen muuttaneena kolmen lapsen kotiäitinä, tunsin jatkuvasti yksinäisyyttä. Oli kyllä seurakunnan lapsikerhot ja kansalaisopiston harrastuspiirit ja muutenkin olosuhteet toimivammat kuin kotimaassa. Silti kaipasin jotain muuta. Vasta kun pääsin opiskelemaan ja työelämään, pääsin ns. elämään kiinni. En minäkään olisi lähtenyt alle kolmevuotiaan vierestä minnekään, mutta 4-5-vuotiaan raaskin jättää jo puolipäivähoitoon.
    Jos löydät mahdollisuuden viettää muutaman tunnin viikossa aikaa vain aikuisten seurassa, helpottaisiko se sopeutumista?
    Onneksi päivät ovat erilaisia! Meille lukijoille asuinpaikkasi on niin tuntematon ja eksoottinenkin, että odotan aina seuraavaa kirjoitustasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos ihanan lohduttavasta kommentista Ingi!

      Pienimmäisemme on toistaiseksi vasta kaksi, hän täyttää kolme myöhemmin tänä vuonna. Hän on yhtäältä jo iso tyttö mutta kuitenkin vielä niin pieni. Pienimmäisemme on tosi iloinen ja tyytyväinen lapsi ja uskon, että siihen on vähintäänkin osin syynä tämä turvallinen ja tuttu arki kotona äidin kanssa. Joten annamme sen nyt jatkua vielä vuoden verran, sitten joka tapauksessa alkaa koulu ja tyttö on tosiaan siinä vaiheessa varmasti hyvinkin valmis puolipäiväiseen leikkikouluiluun. Ja minä olen valmis päästämään hänet!

      Aika aikuisten kesken olisi nyt todellakin tarpeen, olet siinä hyvin oikeassa. Huomiseksi kutsuinkin kokoon taaperokerholaiset ja siinä yhteydessä pääsen toivottavasti myös itse vaihtamaan muiden vanhempien kanssa kuulumisia ja ajatuksia. Ja muutakin sosiaalista elämää on onneksi vähän vireillä. Vaikkei meinaisi jaksaa lähteä tapaamaan ihmisiä se kuitenkin aina virkistää, yritän muistaa sen tässä väsymyksessäni.

      Ja todellakin: onneksi päivät ovat erilaisia! Tulee niitä hyviäkin aina ennen pitkää. Tämä päivä on jo ollut eilistä parempi. Huomisessa on potentiaalia vaikka mihin!

      Poista
  2. Kovasti tsemppiä! Huomaan myös, että "maanvaihdot" ovat vaikeita - itse en nyt millään jaksaisi lähteä Suomeen, kun olen ollut jo vuoden poissa, mutta toisaalta tiedän, että jos lähtisin, olisi lähtö takaisin taas siellä päässä omalla tavallaan vaikea. Meillähän kävi viime kesänä Suomessa niin, että jostakin syystä emme pystyneet siellä nukkumaan kunnolla, mikä on hämmästyttävää, koska omaan tosi hyvät unenlahjat. Täällä uni maittaa ja olet oikeassa, että se on kyllä yksi hyvinvoinnin edellytys. Unta häiritsevistä hyttysistä tuli mieleeni, että täällä myydään sellaisia pistorasiaan kiinnitettäviä karkottimia, jotka toimivat tosi tehokkaasti. Alkuun meilläkin lapset olivat ruvella hyttysten jäljiltä, mutta nyt voi yölläkin pitää vaikka ikkunaa auki eivätkä hyttyset tule sisään. Löytyisiköhän sieltäkin yhtä tehokas ratkaisu tähän? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirtymät ovat vaikeita ja tiesin toisaalta kyllä odottaakin paluun olevan haastava kun kuljetaan niin erilaisten todellisuuksien välillä. Jostain syystä paluu on tänä syksynä ollut viime vuotta vaikeampaa. Varsinkin ruuan osalta on vaikea tottua taas tähän todellisuuteen. On ikävä suomalaisten kauppojen hyviä gluteenittomia valikoimia ja joka päivä ihmettelen mitä laittaa perheelle ruuaksi. Onneksi välillä onnistaa: eilen tein illalla taas lampaankyljyksiä jotka onnistuivat ihan älyttömän hyvin.

      Meillä on täällä käytössä sellaiset hyttysmyrkkypullot jotka laitetaan seinään. Ne toimivat minusta tosi huonosti. Olemme etsineet toisenlaisia sähköisiä karkottimia joihin laitetaan "tabletti" jonka myrkky kestää suurinpiirtein läpi yön - niitä meillä oli käytössä aikoinaan Jamaikalla mutta täältä niitä ei ole harmiksemme löytynyt. Italiassa lomalla näimme myrkkytabletteja mutta unohdimme niitä ostaa tänne mukaan. Siihen kauppaan on myös ikävä!

      Poista
    2. Heippa,
      toivotan tsemppiä. Huonoja päiviä tulee ja menee joka maassa.
      Masennus ei ole kivaa, yritä tehdä jotain joka piristää.
      Zumbaa on kuulemma Afraa Mallissa joka päivä. Ehkä pääset sinne jumppaamaan. Sitten on arabian kielen kursseja ulkolaisille, sieltä varmaan löytyy ystäviä !!!

      Poista
    3. Kiitos Pirjo. Kyllä tämä taas tästä, nyt kun ollaan kohta oltu takaisin kotona maaginen kaksi viikkoa niin huomaan, että alkaa kuin alkaakin helpottaa. Sen verran minulta tavallisesti menee tottua näihin haastavampiin kuvioihin, niin nähtävästi tälläkin kertaa.

      Omat menoni ovat vielä tämän vuoden kaikki kaksivuotiaan ehdoilla kun hän ei ole vielä missään päivähoidossa ja lastenhoitajaa en halua pienelle palkata. Viikonloppuisin käyn ratsastamassa kun mies on silloin vapaalla ja voi olla lasten kanssa, mutta muuten olen omillani. Mutta ehkäpä ensi vuonna aloitan arabianopinnot. Olisi kyllä hienoa oppia edes vähän arabiaa.

      Poista
    4. Hyvä, Etsin sulle puhelinnumeron opettajalle jolla oli tunteja Khartoum kakkosessa.

      Poista
    5. Kiitos, mutta ei tosiaan mitään kiirettä koska nyt tämän tulevan kouluvuoden aikana en kuitenkaan voi vielä tunteja aloittaa. En pysty kieliopintoihin paneutumaan niin kauan kuin tuo perheen pienin on kanssani kotona ja hän siis tosiaan aloittaa koulun vasta ensi syksynä.

      Poista
  3. Olipa kiva lukea kuulumisianne kesan jalkeen. Meillakin paluu arkeen ja Suomen lomalta sujui tana vuonna erikoisissa tunnelmissa, en oikein tiennyt miten suhtautua Turkkiin ja tanne tuloon vallankaappausyrityksen jalkeen ja mita odottaa. Onneksi kaikki on kuitenkin kuin ennenkin omassa arjessa ja hiljalleen uutisten seuraaminen alkaa kiinnostaa yha vahemmin. Tsemppia sinulle arjen haasteisiin, voin vain kuvitella etta on raskasta kun elamassa on aina lasna lahdön tunnelma. Toisaalta se varmasti opettaa paljon luopumisesta ja niiden tavallisten arkisten asioiden arvostamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että tuntui erikoiselta palata Turkkiin vallankaappausyrityksen jälkeen! Helpottavaa kuulla, että arki siellä kuitenkin jatkuu entisellään. Minäkin huomaan, etten täällä arjessa jaksa niin yrittää pysytellä ajan hermolla ja uutisista perillä. Lueskelen kyllä BBC:n, YLE:n ja Al Jazeeran uutisotsikot päivittäin, mutta täällä kotioloissa päivänpolttavat aiheet ovat kuitenkin tavallisesti ennemminkin mitä tänään syödään ja mitkä ovat suunnitelmat viikonlopuksi.

      On kyllä erikoista elää näin, että lähtö on aina ennen pitkää edessä. Suuret muutot ovat suuria myllerryksiä, ja helpolla eivät tule myöskään nämä siirtymiset lomalta täkäläisiin oloihin ja taas takaisin. Mutta olen kyllä oikeasti kuitenkin ennen kaikkea kiitollinen kaikesta siitä mitä tämä elämäntapa on pakon kautta opettanut ja edelleen opettaa. Olen viimeistään näissä kiertolaiskuvioissa oppinut luopumaan täydellisyyden tavoittelusta. Vähän sinnepäin on monesti ihan oikein riittävästi! Yksityiskohdilla ei ole niin väliä ja omia vakaita periaatteitakin tekee hyvää koetella. Elämä on tässä ja nyt ja se on mukavan loman jälkeen raskastakin, mutta toisaalta tuleepahan hyvässä ja pahassa tosiaan elettyä hetkessä. Huonona aamuna kaikki tuntuu vaikealta mutta illan voi toisaalta pelastaa niinkin simppeli juttu kuin onnistunut ateria.

      Poista
  4. Heippa,
    oletko seurannut Facebook sivua Khartoum Klub ? Siellä expants saavat neuvoa ja ohjelmaa Khartoumissa. On konsertteja ym. kivaa.
    terveisin
    Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä olenko tuota ryhmää vielä Facebookista bongannut, täytyypä tutkia, kiitos vinkistä.

      Poista
    2. Siham Abubaker , arabic teacher 0999446680

      terveisin
      pirjo

      Poista

Kiitos kommentistasi!