keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kuplassa

Olen asunut ulkomailla enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti kaksikymmentä vuotta. Kaukomailla olen viettänyt ulkomaanvuosista viimeiset kymmenen. Olen kaikki nämä vuodet yrittänyt tiukasti pitää kiinni omasta itsestäni ja omista arvoistani. Se ei aina ole ollut vaihtuvissa olosuhteissa mitenkään helppoa. 

Haluan kaikin voimin välttää olemasta expat-klisee, negatiivisten mielikuvien edustusrouva, mutta siitä ei pääse mihinkään, että elän nykyisellään täällä Sudanissa hyvin tiiviisti expat-kuplan sisällä. Minun kuplani sisään mahtuu valtava kotimme pihoineen, lasten koulu ja koulun talli, kokoelma ruokakauppoja, muutamien tuttujen kodit, läheisen kattoterassin joogatila, pari ravintolaa, eikä juuri muuta. Lähes päivittäin ajan komealla autollamme autonkuljettajan kyydissä läpi ympäröivän todellisuuden milloin minnekin. Vain hyvin harvoin poistun autosta kuplani ulkopuolelle.

En ole koskaan käyttänyt Khartumissa julkista liikennettä. Mies jaksaa aina muistaa korostaa että eipä täällä julkista liikennettä itse asiassa olekaan vaan vain erilaisia yksityisiä kuljetuspalveluja - toinen toistaan huterammannäköisiä busseja joista osa ajelee kuumalla säällä takaluukku auki ettei moottori ylikuumentuisi, pakettiautoryhmätakseja joita kutsutaan nimellä amjad, vanhoja keltaisia takseja, ja tuktukeja. Olen kulkenut täällä ainoastaan omalla autollamme, autonkuljettajan kyydissä; joskus harvoin oman auton sijaan jonkun tutun kyyditsemänä. 

Vain hyvin harvoin jos koskaan minulla on ollut syytä edes harkita bussin tai taksin ottamista, kun auto ja kuljettaja ovat kätevästi käytettävissäni. En erityisesti haluakaan kokeilla täällä erilaisia kulkuneuvoja. Paikasta toiseen liikkuminen hurjassa ruuhkassa on ihan riittävän väsyttävää ja stressaavaa näinkin, oman auton etupenkillä, osaavan kuskin kyydissä. Mutta totta kai elän hyvin kaukana paikallisesta todellisuudesta kun bussin sijaan suhaan pitkin kaupunkia omalla autolla, enkä edes ratissa vaan kyyditettävänä.

Vaikka pyrimmekin elämään näissä hulppeissa puitteissamme mahdollisimman vaatimattomasti kertoo olosuhteistamme ja elämästämme totta kai jotakin myös se, että autonkuljettajan lisäksi minulla on apunani taloudenhoitaja ja kerran viikossa puutarhurikin.

Toisaalta vaikka kulkisin kaikki matkani jalan tai bussilla, vaikka asuisin pienemmässä asumuksessa huonommalla asuinalueella, vaikka hoitaisin kodin kaikkinensa yksin, olen joka tapauksessa kuitenkin länsimainen valkoinen nainen ja ihan vain jo siksi epäsuhtaisen ja kohtuuttoman hyväosainen. Olen itsessäni kupla.

Viime aikoina olen oivaltanut senkin, etten elä erilläni todellisuudesta vain täällä Afrikassa. Tavallisesti olen lomilla Euroopassa tuntenut puskevani ulos kuplasta, palaavani omieni pariin, mutta viime kesänä tajusin, etten oman elämäni ja kokemusteni kautta enää pysty todella ymmärtämään monien eurooppalaisten ikätoverieni tilanteita ja olosuhteita. Se tuntuu aika hurjalta. 


12 kommenttia:

  1. Minulle näissä kaukomaa-expatolosuhteissa yksi vaikeimmista asioista on se ilman omaa ansiota korkeimmalle yhteiskunnan porrasaskelmalle sinkoutuminen. Ja muutenkin ne tähtitieteellisen isot tuloerot yhteiskunnassa, joita ei mitenkään pääse olemaan tiedostamatta ihan joka päivä. Eikä sitä pysty mitenkään pakenemaan sitä omaa osaansa kaikessa kun kaikki ympärillä muistuttaa siitä. Ei ikään kuin ole mahdollisuutta olla 'anonyymi'. Nämä on niitä tunnelmia, joiden takia eniten aika ajoin kaihoan Euroopassa asumista ja miksi en ehkä ole ihan täysin sinut näiden olosuhteiden kanssa. En tajunnut täällä asuntoa etsiessä että olisimme ehkä voineet olla oma-aloitteisempia ja etsiä pienempää ja vaatimattomampaa asuntoa, en ylipäätään tajua miksi asuntojen pitää olla niin prameita.

    Täällä Kairossa on metro, jota olen kerran pari käyttänyt, mutta siellä varsinkaan en voi välttyä joukosta erottumiselta. Takseilla (jotka ovat vähän niinkuin yleinen liikenne täällä) kyllä kuljen täällä joskus kun tykkään siitä, että voin ex tempore kulkea ilman kuskia. Mutta ei puhettakaan että niillä voisi lasten kanssa tai yksinkään tehdä muuta kuin pieniä matkoja lähialueella. Täällä tässä rikkaiden kuplassa, johon kuuluu just noita joogasaleja ja ostoskeskuksia yms elää kyllä paikallisetkin rikkaat eli hyvin kahtiajakautuneet todellisuudet ihmisillä täällä on ja se on tosi hurjaa kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on tosiaan myös aivan käsittämättömän rikkaita paikallisia joista osa elää huomattavasti minua tiiviimmin kuplan sisällä. Siitä äärimmäisenä esimerkkinä: jokunen aika sitten eräs hyväosainen paikallinen ihan vakavissaan totesi, ettei Sudanissa ole köyhyyttä tai nälänhätää. Hän ei näemmä edes katsele autosta ulos ympäröivään todellisuuteen! En muista että olisin koskaan mennyt niin sanattomaksi kuin sen lausahduksen jälkeen. Miehelleni myöhemmin mainitsin, että hänen työnsä on selkeästikin täällä tehty jos köyhyydestä ja nälänhädästä ei kerran enää ole merkkiäkään...

      Minulle vaikeinta on ehkä se, että teen mitä hyvänsä kuulun kuitenkin ennen kaikkea äärimmäisen hyväosaisten porukkaan vaikka se ei omimmalta seurueelta todellakaan aina ja kaikin puolin minusta tunnukaan. Joudun muun muassa säännöllisesti kuuntelemaan muiden valitusta lastenhoitajista ja kotiapulaisista koska minun odotetaan automaattisesti eläytyvän muiden töykeiden rouvien kokemuksiin - ja kun sitten en reagoikaan oletetulla tavalla vaan pyrin useimmiten puolustamaan työntekijöitä ja heidän oikeuksiaan tuntuu etten kuulukaan oikein mihinkään. Mutta tämäntyyppiset identiteettikriisit iovat nekin länsimaisten ihmisten luksusta! Että on varaa ja mahdollisuus miettiä kuka on ja mihin kuuluu...

      Poista
  2. Kirjoitin itsekin tasta ulkopuolisuuden tunteesta, tosin mulle se iskee vain hetkittain koska koen kuitenkin olevani enemmin kotona Turkissa kuin Suomessa. Isojen elintasoerojen maassa sita on parempi osaisena kuitenkin aina vahan kuplassa, ne pahemmat asiat tapahtuvat siella missa en asu, kulje ja niissa kortteleissa joista en tunne ketaan. Suomesta kasin oli helpompi olla jotain mielta ja keksia jarkevia toimintatapoja eri tilanteisiin, kun on kaiken keskella tuntuvat asiat paljon lohduttomammilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlainen ulkopuolisuus on itselleni oikeastaan ihan miellyttävä ja normaalikin olotila, ja jonkinlaisessa kuplassa olen varmasti elänyt koko elämäni, mutta näiden Khartumin vuosien myötä olen alkanut tuntea olevani jotenkin laajemmin ulapalla. Olen kyllä hyvinkin varma oman elämäni ja valintojeni suhteen ja luotan arvostelukykyyni suhteessa läheisiini, mutta ympäröivää maailmaa ajatellen minusta tuntuu nykyään aika usein siltä, etten näe täältä kuplastani oikein kunnolla ympärilleni. Kun yritän yleistää omista yksityisistä kokemuksistani yleiseen huomaan, ettei se monessakaan asiassa oikein toimi, koska omat yksityiset kokemukseni ovat tässä ympäristössä - mutta monen asian suhteen myös Euroopan mittakaavassa - niin harvinaisen onnellisia sattumia ettei niitä voi käyttää esimerkkinä.

      Olen yrittänyt kaikki nämä vuodet välttää tulemasta "madameksi" mutta huomaan yhä useammin, että sehän minä kuitenkin olen. Siinä on sulattelemista!

      Poista
  3. Vaikken Suomeen kovin haikailekaan, tulee hetkiä, jolloin kaipaan Suomessa (länsimaissa?) asumiseen liittynyttä tietämättömyyden tilaa. Kaikki oikeasti paha tapahtui netissä ja telkkarissa ja lehdissä ja ne sai "pois" sammuttamalla laitteen tai kääntämällä sivua.

    Kuplia on niin monia ja joskus jo itsesuojeluvaisto saattaa pakottaa pysyttelemään jonkun kuplan sisällä. Pysyvästi tai hetkellisesti. Itsellä ainakin vaihtelee kausittain, miten paljon "ulkopuolista pahaa" pystyn käsittelemään.

    Niin samaistun tuohon kokemukseesi omien pariin palaamisen odotuksesta ja siihen tunteeseen kun sen huomaakin olevan epätotta. Että sitä "omaa" ei enää ole ja melkein yhtä hyvin voisi kuunnella marsilaisten juttuja.

    Lopuksi myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut täältä Kapkaupungista. Tykkään kovasti lukea ajatuksiasi, havaintojasi ja pohdintojasi. Itsekkäästi iloitsen siitä, että olette juuri siellä missä olette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siri syntymäpäiväonnitteluista ja kommentista - ymmärsit selvästi kaikin puolin mitä tällä huokauksellani tarkoitin!

      En ole koskaan ennen asunut ihan näin tiiviisti kuplan sisällä, mutta niin se taitaa olla, että tässä ympäristössä ja elämäntilanteessa en juuri nyt taida kyetä muuhun. Minua ei sinänsä mitenkään nolota tämä tilanne ja kuplani, mutta tuntuu kuitenkin jotenkin valitettavalta elää näin. Että toivottavasti tämä ei ole pysyvää...

      Minäkin kaipaan kovastikin tuota tietämättömyyden tilaa, vaikka toisaalta olenkin todella kiitollinen siitä kuinka auki silmäni nykyään ovatkaan asioille jotka ennen tuntuivat niin etäisiltä, että niitä oli vaikea uskoa oikein tosiksi.

      On aika hullua miten pieneksi oma vertaisryhmäni onkaan tässä vuosien varrella kutistunut! Kyllä siihen vielä Suomessa ja muissa länsimaissa asuvia ystäviäkin kuuluu - heitä joitten kanssa yhteinen ymmärrys syntyy jostain olosuhteita syvemmästä (terkkuja teille ihanille!) - mutta aika rakentavalla tavalla yksinäistähän tällainen elämä on. Toisaalta sitä huimempaa on kun löytyy ihmisiä joitten kanssa löytyy kaikesta huolimatta yhteinen kieli. Hetken verran tuntuu vähän vähemmän yksinäiseltä. Kiitos siis vielä kerran kommentista, palautteesta ja ymmärryksestä!

      Poista
  4. Kiitos, tämä(kin) oli ihanan rehellinen, upea kirjoitus; kommentoin lisää, kunhan pystyn paremmin (juuri nyt en ole kotona). Etenkin loppu sykäytti- on ehkä mentävä päin sitä, mikä on - väistelemättä. Ja tuo huomio, ettei välttämättä ymmärrä täysin enää.sitäkään mitä luuli pitkään siksi "omakseen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen alusta asti pyrkinyt olemaan täällä blogissa mahdollisimman rehellinen, mutta viime aikoina olen tuntenut tarvetta olla entistäkin vilpittömämpi elämässä ylipäätään. On aika väsyttävää laittaa itsensä kaikkinensa likoon mutta toisaalta se on myös ihan älyttömän vapauttavaa ja koukuttavaakin.

      Toivottavasti ehdit vielä kommentoida pitemmältikin; on aina kiinnostavaa kuulla sun näkemyksiäsi sieltä toisaalta Afrikasta!

      Poista
    2. Juuri muuten tuo rehellisyys on mielestäni yksi syy, miksi niin moni, minäkin, lukee blogiasi. Netissä on paljon kirjoituksa, jotka jäävät lopulta aika pinnalliseksi pohdinnaksi. Sinä todella puhuttelet lukijoitasi ja jätät itsestäsi jäljen, se on tärkeää! Minä ainakin menetän melko nopeasti kiinnostukseni blogeihin, joiden kirjoittaja tuntuu esittelevän elämästään vain ulkokohtaisia asioita. Ne on ehkä suunnattu eri yleisölle. Kiitos sinulle, kun olet juuri sellainen kuin olet!

      Poista
    3. Kiitos Lotta mahtavasta palautteesta. Minulle on itselleni blogien yms lukijana on myös tärkeää juurikin saada kiinni persoonasta kirjoitusten takana; arvostan sitä kun kirjoittaja ottaa riskin ja paljastaa edes vähän jotakin todellista itsestään. Siihen itsekin pyrin, on hienoa jos se välittyy lukijalle!

      Poista
  5. Teki mieli vielä palata tänne uudella kommentilla kun on niin hyvää pohdintaa taas. Sitä mietin että on tosiaan niin, että sitä voi luulla omakseen jotain joka ei enää sitä välttämättä ole. Kokemukset ovat vieneet jonnekin suuntaan mutta ehkä joku oma ymmärrys kaikesta mulla saattaa joskus laahata perässä. Vertaisryhmänä sinä Kata ja te muut täällä blogimaailmassa olette arvokkaita, aika yksinäiseksi välillä itsensä tuntee olosuhteineen ja kokemuksineen. Suomessa ja Euroopassa se suuri paha maailma joskus tuntuu näyttäytyvän jotenkin niin teoreettisena ja sitten saatan turhautua miten käytännössä asiat tuntuvat olevan niin monimutkaisia ja kun ne tulevat niin iholle, eikä sitä koe aina tulevansa ymmärretyksi omasta näkökulmastaan. Hiljattain lähes menetin yöuneni kodinhoitajan elämäntarinasta ilmenneestä yksityiskohdasta- yhtenä esimerkkinä suuren pahan maailman iholle tulemisesta. Ja meidät madamet kun saatetaan nähdä niin yksinkertaisessa ja mustavalkoisessa valossa. Mikä mieletön kokemus- ja tietopohja sinullakin on ja silti länsimaisessa maailmassa keskitytään aina niin sellaiseen formaaliin puoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että kommentoit lisää, Ansku. On tosi kiinnostavaa kuulla teidän muiden mietteitä ja omatkin ajatukset selkenevät tässä keskustelun myötä entisestään! Ja tämä blogimaailman kautta saamani vertaistuki ja tietoisuus siitä, että on kuin onkin ihmisiä jotka saavat näistä minun langanpäistäni kiinni on minulle ihan todella tärkeää.

      Tuota en ole vähään aikaan taas tullutkaan ajatelleeksi, että myös länsimaisesta näkökulmasta olen tosiaan monelle vain madame. Jostain syystä se ei minua niin vaivaa, olen tainnut sen jo aikaisemmin käsitellä pois mielestäni. Minun elämänkokemustani voi joku hyvinkin vähätellä, mutta sillä ei niin ole minulle niin väliä koska tiedän kyllä itse kuinka paljon olen oppinut maailmasta näiden ulkomaanvuosien aikana. Oman elämäni suhteen minusta on viime vuosina tullut hyvinkin itsevarma. Se tuntuu hyvältä.

      Vaikeampi asia minulle on ainakin tällä hetkellä se kuinka laajalti minut täällä Khartumissa nähdään vain madamena. Ärsyttää tosiaan kuunnella muiden rouvaihmisten valitusta työntekijöistään, mutta erityisen vaikeaa minusta tuntuu olla "vain madame" suhteessa kaikkiin niihin ihmisiin täällä jotka eivät tunne olevansa osa tätä hyväosaisten elämänpiiriä. Voin vain kuvitella miltä tuntuu tulla kohdatuksi vain kotiapulaisena - siis ei edes oikein tulla kohdatuksi lainkaan, koska usein täällä työntekijät hipsivät jossain taustalla ja heitä tuskin tervehditään. Tätä kahden kerroksen elämää on toki tullut tässä vietettyä jo pitempäänkin, mutta jotenkin viime aikoina se on tuntunut erityisen vaikealta.

      Haluaisin itse olla ihan vain ihminen ja kohdata muita ihan vain ihmisinä, mutta on pakko hyväksyä, että erilaiset lähtökohdat ja taustat pakostakin vaikuttavat jokaiseen kohtaamiseen, eikä minulla hyväosaisella länsimaisella mitenkään ole resursseja todella kaikin puolin ymmärtää muuta kuin tätä omaa elämääni. Toisten paikalle voin parhaimmillanikin asettua vain siltä osin mitä se näistä lähtökohdistani onnistuu.

      Poista

Kiitos kommentistasi!