torstai 20. lokakuuta 2016

Sopeutumisen kronologia

Ensimmäisenä vuonna uudessa maassa haluan olla mieliksi. Joustan ja annan myöten osoittaakseni kunnioitusta uudelle isäntämaalle ja myös löytääkseni oman paikkani. Yritän ymmärtää ja hyväksyä sellaistakin mikä minusta tuntuu vieraalta, yritän pitää mieleni mahdollisimman avoimena uusille vaikutteille.

Toisena vuonna ensimmäisen vuoden työ alkaa kantaa hedelmää ja tunnen alkavani jollain tapaa kuulua joukkoon. Vähitellen toisen vuoden kuluessa kuitenkin ymmärrän, että se joka on löytänyt paikkansa uudesta maasta ei ole oikeastaan minä vaan vain se versio minusta jonka olen toistaiseksi rohjennut uudelle ympäristölle itsestäni esitellä. Rupean hiljakseen kapinoimaan niitä paikallisia tapoja ja normeja vastaan jotka eivät tunnu minusta omilta ja vähän kerrallaan alan olla enemmän ja enemmän oma itseni.

Kaksi vuotta minulta yleensä vie se, että tunnen olevani uudessa maassa jossain määrin kuin kotonani. Kolmantena vuonna kaikki alkaa olla tuttua, olosuhteet, vuodenajat, arjen haasteet ja vuosittain toistuvat juhlapäivät. Ympärille on ehtinyt kehittyä jonkinlainen ystäväpiiri ja tukiverkko, elämä toimii. Kolmantena vuonna uudessa maassa tunnen myös tarvetta alkaa tuoda entistäkin reippaammin esille kuka todella olen. En enää niin kovin välitä siitä olenko mieliksi vaan haluan ennen kaikkea, että minut nähdään ja minua arvostetaan omana itsenäni. 

Kolmas vuosi Sudanissa alkoi siinä mielessä haastavissa merkeissä, että hyvin pian kouluvuoden alussa saimme muistutuksen siitä, että vaikka me suhtaudumme avoimin mielin muiden kulttuureihin ja uskontoihin, kaikki eivät suinkaan samalla tapaa hyväksy meidän elämänkatsomustamme. Se nosti minulle pintaan vanhoja kipeitä muistoja Jamaikalta ja Belizestä. Onneksi tilanteen edetessä pakostakin selvisi, että läheisimmät ihmisemme täällä kyllä ymmärtävät ja arvostavat meitä ihan tällaisenamme. Se tuntui hyvältä ja sopi sinänsä oikein mainiosti tämän vuoden tunnelmiini ja toiveisiini tulla kohdatuksi omana itsenäni.

Tämän kolmannen Khartuminsyksyn aikana olen aikaisempia vuosia rohkeammin esittänyt mielipiteitäni, ollut reippaammin eri mieltä ja antanut hanakammin palautetta kun asiat eivät ole täällä toimineet toivomallani tavalla. On helpottavaa vapautua tässäkin ympäristössä olemaan kaikin puolin oma itseni mutta toisaalta se on raskastakin. Varsinkin kun on meneillään lokakuu joka tuntuu olevan yksi kouluvuoden vaativimmista kuukausista näillä leveysasteilla. Koululla sattuu ja tapahtuu tässä kuussa koko ajan kaikenlaista sellaista mikä vaatii huomiotani ja läsnäoloani. Koululaistemme luokilla on molemmilla ollut lokakuun aikana aamunavausvuoronsa, tällä viikolla oli uintitapahtuma, ensi viikolla on vuorossa ratsastuskoulun yhteinen iltapäivä. Koulun yhteishenkiviikko osui sekin lokakuulle. Viime viikon mies oli työmatkalla toisaalla Afrikassa ja minä pyöritin arkea yksikseni. Ihan menestyksekkäästi selvisimme, mutta olen silti yksinhuoltajaviikon jäljiltä edelleenkin vähän väsyksissä. Koulun syysloma ei voisi osua parempaan saumaan: loka-marraskuun vaihteeseen. Viikko vielä ja sitten saa hetken hengähtää.

26 kommenttia:

  1. Hehei, kiinnostavan kuuloinen kronologi ja varmasti hyvin kuvaava myös. Itse en ole vielä asunut missään kolmea vuotta, Keniassa olimme melkein kolme vuotta ja silti olin esimerkiksi sosiaalissa piireissä jatkuvasti untuvikko ja lähes uusin tulija, joten oman itsensä esiin tuominen on introvertille ollut aina puun takana, vaikea pala. Mutta silti tunnistan tuon kuvauksen. Täällä missä nyt asumme vaihtuu väki tiheään ja uusia asukkaita tulee naapurustoon aika usein. Se saa oman olon jollain tapalla juurtuneeksi ja yhtäkkkiä huomaakin olevansa se, joka osaa jopa vastata joskus jotakin tähän elämään täällä -liittyviin ihmettelyihin.

    Meidän esikoinen vaihtoi juuri koulua paikallisesta kansainväliseen, nyt on vasta kolmas viikko käynnissä, mutta jo nyt välillä minuakin hengästyttää. Vanhempana minulta odotetaan ihan eri tavalla osallistumista moniin asioihin kuin paikallisessa koulussa. Se on hyvä asia siinä mielessä, että koulu ja sen tavat tulevat itselle tutuksi ja avoimuus ja läpinäkyvyys koulun ja kodin välillä on totta, mutta sitten taas mietin, että miten paljon vaikka työssäkäyvät vanhemmat kuormittuvat lastensa koulunkäynnistä ja miten ihmeessä he sen hoitavat jo ihan aikataulullisesti.

    Tsemppiä lokakuulle! Loma tulee sieltä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle sanoi ensimmäisen Khartuminvuoteni aikana eräs ystäväni, että hänestä tuntui toisen vuoden aikana täällä siltä, että hän oli niin kotonaan kuin Sudanissa koskaan tulisi olemaan. Siitäkin huolimatta, että hän oli äidinkieleltään arabiankielinen ja uskonnoltaan muslimi Sudan tuntui ratkaisevalla tavalla vieraalta. Se oli tärkeä kuulla; sittemmin en enää itsekään odottanut löytänyt täältä paikkaani samalla tapaa kuin vaikkapa Belizestä mistä tuli meille todellinen koti. Olen täällä Sudanissa nykyään sillä tavalla kotonani, että oma elämäni tuntuu tutulta ja tunnen hallitsevani olosuhteitani sen verran kuin se täällä minulle on mahdollista. Muulta osin muukalainen.

      Täälläkin ulkomaalaiskuvioissa ihmiset vaihtuvat hyvinkin tiuhaan mikä vaikuttaa omiin tunnelmiin. Tosin monet uudet tulokkaat tuntuvat täällä löytäneen paljon sellaista mitä en itse vielä ole tullut etsineeksi: ravintoloita, nähtävyyksiä, harrastusmahdollisuuksia! Mutta silti tunnen itseni heitä asettuneemmaksi, vaikka elämäni pyöriikin aika pienen kuplan sisällä. Minulle oli alkuun täällä todella vaikeaa se, etten voinut olla kenellekään avuksi. Tilaisuudet ja kyvyt tavalla tai toisella auttaa muita kasvavat jokaisen vuoden myötä ja se itsessään saa minut tuntemaan itseni asettuneeksi.

      Minäkin aina välillä ihmettelen miten työssäkäyvät vanhemmat mitenkään ehtivät vastata kaikkiin koulun odotuksiin kun itsellänikin on niiden kanssa tekemistä. Toisaalta täällä aika lailla kaikilla on lastenhoitaja joka hoitaa paljon niistä asioista jotka minä ajattelen vanhempien velvollisuudeksi: tarkistavat läksyjä ja kulkevat mukana harrastuksissa, laittavat lasten eväät ja niin edelleen. Vanhemmat tulevat paikalle kun on pakko, mutta taustatyöstä täällä aika monessa perheessä hyvinkin paljon tekee joku muu.

      Poista
  2. Kolme vuotta ja kolme kuukautta, sen jalkeen tuli olo etta asiat Izmirissa ovat monessa asiassa loksahdelleet kohdilleen. SE tunne tuli itseasiassa eilen ja tanaan tapahtui hyvia asioita. Elama on muutosta ja uuden oppimista, ei tata muuten jaksaisi ja olisi helppoa miettia etta miksi joskus lahdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin jo neljäs vuosi menossa. Joka vuosi varmasti juurtuu vähän enemmän ja elämä tuntuu entistäkin omemmalta.

      Me saimme äskettäin yhtäkkiä ja vähän yllättäen mahdollisuuden harkita uusia kuvioita. Muutto olisi osunut ensi kesään. Päädyimme molemmat siihen, että vielä emme ole valmiita lähtemään. Näin kolmantena vuonna olen vasta ehtinyt saada kunnolla täkäläisestä elämästä kiinni ja haluan mieluusti pysytellä paikallani vielä ainakin vuoden verran, levätä laakereillani. Muutokselle on paikkansa ja tarpeensa, mutta sekin tuntuu hyvältä kun jonkun aikaa kaikki jatkuu entisellään!

      Poista
  3. Ihana postaus, juuri näitä sopeutumisen kiemuroita itsekin pohdin ja niistä kirjoitin. Maassa oloa on nyt takana reilut 2,5v eli kolmas vuosi menossa. Kyllä eron huomaa sopeutumisessa ja kielitaidossa. Kyllähän se maahan sopeutuminen jatkuu vaikka kaupunki vaihtuikin. Mutta toki se sillain vaikuttaa, että ihmiset vaihtui myös ja uusiin tutustuminen vie aikaa taas. Ei käy tylsäksi elo :) Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen asunut Suomen lisäksi nyt neljässä maassa kolme vuotta tai enemmän, ja muutamassa maassa lisäksi lyhyemmän jakson, ja huomaan, että itselläni nämä samat elementit toistuvat jollain tapaa oli kyse paikasta mistä hyvänsä.

      Ihan varmasti uuteen kaupunkiin asettuminen on oma myllerryksensä. Meneehän siinä kuviot kokonaan uusiksi vaikka miten olisi saman maan rajojen sisällä. Ymmärrän hyvin tuon mitä omassa blogissasi sanot, ettei tee mieli lähteä mihinkään. Minä en alkuun jaksaisi lähteä uudesta paikasta mihinkään: asettuminen vaatii aikaa ja väsyttääkin, ja itselleni pyrähdykset muualla sekoittavat sitä prosessia. Oli hankalaa täällä alkuun, kun meidän periaatteessa täytyy työnantajan määräyksestä poistua maasta muutaman kuukauden välein. Minä en olisi halunnut lähteä mihinkään, vaikka ihan hyväähän se sitten teki kun lopulta käytiin pitkän viikonlopun verran muualla.

      Oikein hyvää syksyn jatkoa Izmiriin!

      Poista
  4. Hieno kronologia! Me olimme tällä viime erällä kolme vuotta Brysselissä ja se oli todella se aika, jonka jälkeen oli kuin kotonaan - muuttaakseen sitten heti pois!. Nyt kun tätä ensimmäistä vuotta Egyptissä kohta jo paketoidaan, niin en yhtäkkiä enää osaa sanoakaan mitään. Tiedostan että en ole ehkä sitten ihan täysin jotenkin osannutkaan päästää irti Bysselistä samoin kuin olen irtautunut radalleni Suomesta tai Ugandasta. Ilmenee esim siten että ihmisille esittäytyessä koen tarvetta korostaa niitä lähtökohtia kun ihmiset yrittävät nähdä minua edustamassa Suomea josta taas koen olevani kauempana. Pyörittelen noita kiintoisia sanojasi minän versioista - kiitos! Ehkä tarvitaan se toinen vuosi ja uusi vuodenkierto, että osaan taas asettua paremmin täkäläisessä kronologiassa. Jaksamisia,hengähdystauko häämöttää lähellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen vuoden jälkeen elämä minusta helpottaa; tietää jo vähän mitä esimerkiksi kouluvuodelta odottaa. Mutta kyllä vuosi on aika lyhyt aika lopulta, että ei ihme jos ei osaa oikein sanoa miltä siinä vaiheessa tuntuu.

      Ja kolme vuotta yhdessä paikassa on minusta juuri siitä hankala aika, että tuntuu, että juuri kun on oikeasti asettunut onkin aika lähteä. Neljä vuotta on itselleni se rajapyykki, että tunnen itseni valmiiksi johonkin uuteen - vaikken välttämättä siinäkään vaiheessa erityisesti haluaisi lähteä mihinkään.

      Minua onneksi harva kohtelee ensisijaisesti suomalaisena - siinä mielessä onneksi, etten tunne itseäni välttämättä ensisijaisesti suomalaiseksi. Vaikuttaa varmasti asiaan, että olemme monikulttuurinen perhe. Enemmän meiltä kysellään, että mistä viimeksi olemme tulossa kuin sitä mistä alun alkaen olemme kotoisin. Minustakin tuntuu tärkeältä saada mainita Belizestä ja ehkä muistakin edellisistä kotimaista kun on puhe siitä kuka minä oikein olen.

      Poista
  5. Niinhän se on... ensin on tavallaan pidennetyllä lomalla ja yrittää olla kaikkien kaveri ja hätäpäissään luoda ystävyyssuhteita kaikkien kanssa.

    Vähitellen elämä tasaantuu ja järjestyy ja ne omat ihmiset löytyy, elämästä tulee tavallista ja uskaltaa ja oppii taas olemaan sellainen kuin oikeasti on.

    Vuosien mittaan sitä on muuttunut tällaiseksi vanhaksi aasiksi ja jurnuttajaksi, niin hyvässä kuin pahassakin. Taaksepäin kun katsoo, niin helposti miettii että mehän oltiin silloin joskus ihan vihreitä vielä... luultiin että osattiin ja tiedettiin.

    Nykyään järkytys on kun viisitoista vuotta paikallaan nököttänyt karkkikaupa on vaihtanut omistajaa ja remontoitu ja ortarit löytyy väärältä seinältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kahden vuoden paikkeilla kun katselen taaksepäin ensimmäisen vuoden rajapyykkiin ihmettelen aina kuinka siinä vaiheessa mitenkään saatoin tuntea olevani ollenkaan kotonani kun kaikki oli oikeasti kuitenkin vielä niin uutta ja vierasta. Ja niin kai se tunne vain koko ajan korostuu mitä enemmän vuosia kertyy. Vaikka jossain vaiheessa sitä on niin asettunut, ettei omia tunnelmiaan enää niin asettumisen näkökulmasta enää mietikään. Näissä meidän kuvioissa viimeistään silloin tosin muuttomiehet onkin pakkaamassa taloa konttiin ja seuraava seikkailu odottaa.

      Poista
  6. Pääsin lukemaan tämän tekstisi vasta nyt. Kiitos kun jaoit! Minusta on hienoa, että ulkomailla paljon asuneena jaat kokemuksiasi ja tuntemuksiasi siitä, kuinka uuteen maahan sopeutuu. Itselleni ensimmäinen vuosi on aina kamalin, nyt kolmen vuoden jälkeen taas tekisi jo mieli vaihtaa maisemaa. Kaikki tuntuu jo "liiankin tutulta". Välillä puhummekin maailmalle lähtemisestä, mutta tieto ensimmäisen vuoden kamaluudesta hermostuttaa jo ennakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tämä kirjoitus oli mieliksi. Sopeutumista on pakosta tullut mietittyä hyvinkin paljon oikeastaan koko aikuiselämän ajan, tämä oma aikuisuuteni kun on ollut aikamoista muuttoliikettä.

      Minusta on hyvä ja tervettä miettiä muuttamista juurikin tuolla tapaa joka kantilta: uutuudenviehätys on muutoissa yksi juttu ja alkukankeus taas toinen, molemmat osansa paikasta toiseen siirtymistä. Itse olen kai muuttanut jo niin paljon, etten enää oikein välitä uutuudenviehätyksestä tai jännityksestä vaan yli kaiken arvostan toimivia rutiineja ja juurikin tuota tuttuutta!

      Poista
  7. Täällä sitä mietitään vuosittaista Sudanin matkaa. Illat pimenevät, sadetta ja tuulta tulossa sekä joulu, jota kaikki viettävät paitsi me. Tuntuu hyvältä alkaa pakkailemaan matkalaukkuja ja miettiä viemisiä. Kiva että on jotain odoteltavaa, aurinkoa ja iloisia hymyileviä ihmisiä. Vastaanotto on aina sydämellistä, we have missed you so much !

    Mukavaa syksyä kaikille ympäri maailmaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on vihdoin alkanut sää mukavasti viilentymään, ei ole pakko koko ajan pitää ilmastointia päällä. Talvi on täällä minusta huomattavasti muita vuodenaikoja leppoisampaa aikaa, kun voimia ei kulu kuuman sään kestämiseen. Me suuntaamme silti itse täältä taas jouluksi pois, tekee hyvää kokea muutaman viikon verran kunnon talvi ja saada elää kaikin puolin vähän vapaammin. Mutta sitä ennen on edessä vielä Dubain reissukin! Tänä syksynä loma-ajankohdat ovat suosineet meitä, pääsemme sopivin väliajoin tuulettumaan läpi syksyn.

      Hyvää syksyä ja talven ja Sudanin-loman odotusta myös sinnepäin!

      Poista
  8. Kiitos ja kivaa Dubain matkaa. Se onkin luksusta Khartoumin olojen vastakohdaksi. Me tullaan siinä joulukuun 12 päivä ja ollaan ehkä uudenvuoden yli. Ehkä nähdään ehkä ei ! Terveisin Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kyllä täällä vielä tuossa joulukuun puolivälissä ja reippaasti ylikin eli ehkäpä tosiaan ehditään tällä kertaa nähdä! Laitahan merkkiä itsestäsi kun tiedät milloin tulet niin yritetään järjestää jotakin.

      Dubai on tosiaan Khartumille ihan hyvä vastapaino silloin tällöin, vaikka minun makuuni Dubai on kyllä vähän liiankin luksusta! Mutta tosi innolla odottelemme Dubain reissua ihan siksi, että äitini tulee sinne meitä tapaamaan.

      Poista
    2. Hei Kata,
      kiva että äitisi tulee Dubaihin. Onko hän ollut siellä ennen ? Onko sukulaisia käynnyt Khartoumissa ?
      Me (poikani ja minä) tilattiin nyt liput Qatarin kautta. Tullaan 14 pv joulukuuta. Poika lähtee takaisin jo 25 joulukuuta ja minä jään 12 tammikuuta asti. Olisi mukavaa nähdä !

      Poista
    3. Isäni kävi täällä Khartumissa meitä tapaamassa pari vuotta sitten mutta viisumeita ei ole ihan helppo tänne aina saada joten päädyimme tällä kertaa treffaamaan äitini kanssa Dubaissa. Oikein mainiosti sujui loma, perjantaina tulimme takaisin ja tänään oli nyt eka lomanjälkeinen arkipäivä.

      Tervetuloa tännepäin! Ilmoittele kun olette perillä niin yritetään järjestää tapaaminen.

      Poista
  9. Sulle on tunnustus mun blogissa :)

    VastaaPoista
  10. Yksis on jakanut tunnustuksen kaikille mun lempibloggareille ja mä jaan niitä perässä :) En varmasti koskaan voisi kyllästyä lukemaan elämistänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla! Mahtavaa kuultavaa. Toivotaan, että juttua riittää kaikilla - mustakin on hienoa saada kurkistaa muiden todellisuuteen blogien kautta!

      Poista
  11. Hah, mullakin on sulle tunnustus!
    Aina vaan jää se kommentointi muuten - pitäisi useammin kiittää siitä, että jaksat tarjota vertaistukea ja uusia ajatuksia ja näkökulmia todella kivasti, analyyttisesti ja kuitenkin persoonallisesti ilmaistuna.

    https://periaatteennainen.com/2016/10/30/tunnustuksia/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sullekin tunnustuksesta ja kiitoksista - olen otettu!

      Poista
  12. Minä täällä sanon moi ja että minultakin vielä tuo tunnustus sulle blogissani :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!