maanantai 28. marraskuuta 2016

Vielä yksi sairauspäivä

Khartumissa alkoi eilen kolmen päivän yleislakko. Monet paikalliset lakkoilevat siksi, että bensiinin ja dieselin hinnat äskettäin nousivat 30 prosenttia. Bensiinin ja dieselin korkeammat hinnat ovat vaikuttaneet muihinkin tuotteisiin ja muun muassa lääkkeet ovat viime aikoina kallistuneet tuntuvasti. 

Meillä arkiviikko alkoi eilen kuitenkin ihan normaalisti lakosta huolimatta. Kävin ruokaostoksilla ja koulun jälkeen viemässä vanhemman tyttären ratsastustunnilleen. Ruokakauppa oli tavalliseen tapaan auki mutta asiakkaita oli ehkä vähän tavallista vähemmän. Kadut olivat sunnuntai-iltapäivällä normaalia hiljaisemmat mutta eivät täysin tyhjät. Aika monet kaupat näyttivät olevan kiinni mutta eivät suinkaan kaikki.

Tänään minulla ei ole mitään pakollisia menoja, joten pidän vielä yhden sairauspäivän. Mies lähtee viikon lopulla taas viikoksi työmatkalle ja silloin tarvitsen kaikki liikenevät voimat, joten on parasta levätä nyt kun siihen on tilaisuus. Enkä kyllä erityisesti muutenkaan halua lähteä liikenteeseen lakkoilevaan kaupunkiin. Ensimmäinen lakkopäivä oli rauhallinen, ja me olemme esimerkiksi lähettäneet koululaiset kouluun ihan normaalisti, mutta minusta tuntuu silti paremmalta välttää turhia reissuja. 

Ja mikä tässä on ollessa. Pienimmäinen on rakentanut ihanannäköisen leikin yläkerran olohuoneen lattialle, koirat nukkuvat tahoillaan ja minä makoilen sairasviikolta tutuksi tulleessa sohvannurkassa. Meillä on talossa riittävästi ruokaa ja juomaa, eikä ole mitään sellaista asiaa mikä välttämättä vaatisi huomiotani juuri tänään.




perjantai 25. marraskuuta 2016

Sairasviikko

Olen ollut kotona flunssassa viikon eikä loppua ihan vielä näy. Sairas taisin olla jo parisen viikkoa sitten mutten halunnut antaa flunssalle periksi. Se oli selvästikin huono ratkaisu ja sen pitempään taitaa nyt kestää tokeneminen. 

Flunssa veti alkuun hyvin voimattomaksi, enkä meinannut jaksaa edes seistä. Viikko onkin ollut aikamoista tasapainottelua kun melkein kaikki tavalliset arkiset hommani ovat jääneet miehen hoidettavaksi töittensä ohella. Hän on kesken työpäivänsä hakenut lapsia koulusta niinä päivinä joille koululaisille ei ole bussikyytiä varattuna, vienyt lapsia harrastuksiin, laittanut ruokaa, ja mitä kaikkea muuta. Apuna viikon aikana ovat olleet myös ihana ystäväni joka vahti koululaisia kotonaan koulun jälkeen yhden iltapäivän ja mainio autonkuljettajamme joka on hoitanut kaikki muut juoksevat asiat. 

Aitiopaikaltani sohvannurkasta olen saanut seurailla sairasviikon aikana muun muassa tällaista menoa.


Olen yrittänyt levätä, mutta kunnollinen lepo on ollut mahdollista vain puuskissa. Kolmevuotias kuopus on ollut täällä tietysti koko ajan seuranani ja on kaivannut viihdytystä ja toki myös esimerkiksi ruokkimista päivän mittaan. Ja koirat ovat olleet täpinässä. Mitä enemmän sää viilenee, sitä enemmän niillä on energiaa. Sairasviikkoni aikana on vuodenaika täällä alkanut hiljakseen vaihtua kohti talvea. Edelleenkin päivisin mennään reippaasti yli 30 celsiusasteen ja öisin on liian kuuma nukkua ilman ilmastointia, mutta sää on silti selkeästi viilentynyt. Koirat on tehnyt levottomaksi sekin, että pihallamme on viime päivinä seikkaillut soma pieni kissa, joka minun on täytynyt käydä pari kertaa hätyyttämässä turvaan koirien ulottuvilta.

Nyt kun ei ole niin kuuma eikä aurinko ei paista niin armottomasti kuin kesällä, koirat makailevat mielellään pihalla auringossa.





Vaikken ole saanut johdonmukaisesti levättyä, on silti ollut oikein levollista ja rentouttavaa ottaa viikon verran etäisyyttä ympäröivään maailmaan. Olen viime viikkojen ja kuukausien aikana enevässä määrin ymmärtänyt ja hyväksynyt, että tarvitsen runsaasti rauhallista aikaa omissa oloissani. Perheenjäsenten tai läheisten ystävien seura ei vie minulta energiaa vaan päinvastoin antaa voimaa, mutta puolituttujen tapaaminen ja kaikenlainen yleinen hölinä ja löpinä sen sijaan väsyttää ja vaatii vastapainokseen aikaa itsekseni tai ihan vain oman perheen kesken. Ennen kuin flunssa pakotti minut omiin oloihini minua väsytti tavata ihmisiä ja olisin halunnut jättää väliin kaikki menot ja riennot. Nyt olen viikon verran tervehtymisen ohella ladannut henkisiä akkuja. Ihan vielä en jaksaisi lähteä kohtaamaan puolituttuja ja tuntemattomia, mutta ihan vielä en toisaalta ole tervekään. Ehkä ensi viikolla.

Koiranruokaa

Tältä näyttää eteisvarastomme yksi nurkka. Kun kaupoista ei säännöllisesti löydy
koiranruokaa on sitä pakko hankkia muualta. Onneksi meillä on silloin tällöin
tilaisuus tilata ruokatavaraa muilta mailta tänne Sudaniin. Olen tehnyt koirille ruokaa
täällä paljon itse mutta se vie aika lailla aikaa ja raaka-aineita kun kyseessä on kolme
isoa koiraa. Näillä pitäisi nyt selvitä jonkun aikaa, hurraa!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Tunnustus


Sain blogitunnustuksen Yksikseltä, Periaatteen naiselta, Anskulta, Helenalta ja Jenniuulta. Kiitos kaunis teille kaikille! Seuraan itse näitä viittä blogia enemmän tai vähemmän intensiivisesti ja tuntui oikein hyvältä tulla näiden bloggaajien tunnustamaksi. 

Aloitin kirjoittamaan blogia aika lailla tasan viisi vuotta sitten, kun vanhempi tyttäreni oli vähän yli vuoden vanha. Kirjoittaminen on lapsesta asti ollut minulle tärkeä tapa ilmaista itseäni mutta moneen vuoteen en ollut kirjoittanut sähköposteja kummempaa suomeksi, sillä opiskeluvuosieni kieli oli englanti. Aloitin blogin koska halusin toteuttaa itseäni kirjoittamalla, saada taas otteen suomen kielestä, ja kuvata diplomaatinrouvan moniulotteista arkea maailmalla.

Olen kirjoittanut blogia alusta asti aika lailla samalla tapaa: punnitsen sanani tarkkaan ja pyrin kertomaan totuuden. Kirjoitan ennen kaikkea omista kokemuksestani ja tunnelmistani, ja muista ihmisistä kuten miehestäni ja lapsistani pitkälti vain suhteessa itseeni. Muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen lakkasin myös viittaamasta perheenjäseniini nimillä - nimet löytyvät kyllä edelleen vanhoista teksteistä, mutta niiden käyttö tuntui turhan tuttavalliselta siinä vaiheessa kun lukijamäärä kasvoi. 

Luotan kaikessa hyvin pitkälti omiin vaistoihini, myös blogin kirjoittamisessa, ja aloittelevia bloggaajia ohjaisin tekemään saman. Ole oma itsesi, älä yritä liikaa. Kirjoita siitä mistä itse haluaisit lukea. Käy rohkeasti kommentoimassa muiden blogeja, että tulet tunnetuksi myös oman piirisi ulkopuolella. Kunnioita lukijoitasi vastaamalla kaikkiin kommentteihin, mutta älä ole liian nöyrä; avoimen ilkeitä ja aggressiivisia kommentteja ei kenenkään tarvitse sietää eivätkä ne paranna yhtäkään kommenttiosiota. 

Tämä blogitunnustus on jo kiertänyt aika lailla kaikki suosikkiblogini. Minulta se lähtee nyt kuitenkin seuraaville blogeille:






Arvostan näissä viidessä blogissa muun muassa sitä, että niissä kaikissa käydään omaleimaisesti, rehellisesti ja pelotta kohti myös huonompia tunnelmia, epävarmuuksia ja muita elämän varjopuolia, vastapainona arjen iloille ja oivalluksille.


Tunnustuksen säännöt:
  1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
  2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggamisen. 
  3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille. 
  4. Mainitse ja linkitä blogi joka sinut nimesi.
  5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajiksi. 

torstai 17. marraskuuta 2016

Hyvä ostos

Pongo söi syyslomamme aikana koirien vanhat pedit palasiksi. En tiennyt mistä ihmeestä lähteä etsimään uusia petejä, mutta onneksi läheiseltä torilta löytyi lopulta helposti useampikin pieni myymälä joista voi ostaa tilaustyönä erikokoisia patjoja ja tyynyjä. Kävimme tekemässä tilauksen eilen aamupäivällä ja jo iltapäivällä koirien uudet sängyt olivat valmiit. Kolme tyynyä maksoi yhteensä 250 Sudanin puntaa, eli parisenkymmentä euroa. Tinkimällä hinnan olisi varmasti saanut vielä paljon alhaisemmaksi, mutta minulle tyynyt olivat jo näinkin ihan riittävän edullisia. Ja mikä parasta, koirat ovat oikein tyytyväisiä uusiin peteihinsä.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Kotipäivä

Talvi on tulossa Sudaniin. Päivisin lämpötila ei enää nouse yli neljänkymmenen asteen ja öisin mennään selkeästi kahdenkympin puolella. Aurinko nousee vähän myöhemmin ja laskee aavistuksen aiemmin, ja kesän armoton auringonvalo on taittumassa talvisen lempeäksi. 

Talvi on mielestäni Khartumissa parasta aikaa, mutta vuodenajan vaihtuminen tuo omat ongelmansakin: olen ollut jo jonkun viikon ajan flunssainen ja vetämätön. Tämän viikon ensimmäisenä arkipäivänä sunnuntaina olin aikeissa yrittää lepäillä aamun ja hoitaa flunssaani kun mies soitti ja kehotti lähtemään samantien ruokaostoksille. Huhu kertoi, että maanantaiksi oli suunnitteilla mielenosoituksia. Silloin ei olisi hyvä hetki kierrellä ruokakauppoja.

Sudanissa on äskettäin nostettu reippaasti muun muassa dieselin ja keittokaasun hintaa. Hinnat ovat olleet nousussa jo pitemmän aikaa. Vähän yli kaksi vuotta sitten keittokaasusäiliön täyttäminen maksoi 25 Sudanin puntaa. Nykyisellään samankokoisen säiliön täyttäminen maksaa jopa 150 puntaa. Se ei ole meidän näkökulmastamme vielä niin kovin paljon, noin 12 euroa, mutta monille paikallisille hinta on korkea. 

Dieselin hinta puolestaan nousi tämän kuun alussa punnan per litra. Nykyisellään diesel maksaa vähän yli 4 puntaa per litra. Kun puoli tankkia ennen maksoi noin 130 puntaa, saa siitä nyt pulittaa yli 150 puntaa. Diesel on edelleenkin meikäläisittäin hyvin halpaa, mutta hinnannousu on silti huomattava.

Siitä asti kun hinnat viimeisimmän kerran jokunen viikko sitten nousivat on mielenosoitusten uhka leijunut ilmassa mutta kaupungissa on ollut tavallisen rauhallista.

Sunnuntai-iltapäivällä kuulin, että amerikkalainen koulu olisi mielenosoitusten vuoksi maanantain suljettuna. Meidän lastemme koulusta puolestaan ilmoitettiin, että maanantai olisi ihan tavallinen koulupäivä. Turvallisuusarvioiden perusteella vaikutti siltä, että tilanne oli hallinnassa. 

Me päätimme lähettää lapset maanantaina kouluun niin kuin tavallista vaikka vähän kieltämättä jännitti. Selitin varalta lapsille, että he saattaisivat nähdä koulumatkalla bussin ikkunasta kaduilla partioimassa tavallista enemmän poliiseja ja sotilaita. Minä pysyttelin pienimmän kanssa maanantain ihan vain kotosalla.

Maanantai-iltapäivällä koulubussi toi kotiin kaksi iloista koululaista ja illalla mies osasi kertoa, ettei mitään ollut lopulta tapahtunut. Mielenosoitukset olivat kai jääneet kaikkinensa pitämättä. Arki jatkuu entisellään.

*****

On ollut mielenkiintoista ja omalla tavallaan huojentavaakin seurata amerikkalaisten reaktioita presidentinvaalien tulokseen. Trumpin vastustajat eivät ole säästelleet sanojaan lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa ja ovat lähteneet myös kaduille osoittamaan mieltään. Lehdistönvapaus ja sananvapaus olivat minulle aiemmin niin arkipäiväisiä asioita etten osannut niitä todella arvostaa, mutta nykyään hyvin ymmärrän, että ei ole ollenkaan itsestäänselvää voida huoletta ilmaista eriäviä mielipiteitä. Se on rikkaus itsessään.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Roskaa

Khartumissa on kaikkialla vähän likaista. Hiekkapöly on yksi sotkun aiheuttaja, muttei suinkaan ainut. Juuri missään ei täällä ole yleisiä roskakoreja ja roskat heitetäänkin ihan huoletta maahan. Pölyiset tienvarret ovat täynnä pienempää ja suurempaa roskaa: muovipusseja ja muuta muovisälää, paperiroskaa, lasinsiruja, mitä milloinkin.

Minkäänlaisia roskalaatikoita ei täällä tavallisesti ole myöskään kotitalouksien käytössä vaan kotitalousroskat yksinkertaisesti kannetaan pusseissa ja säkeissä portin eteen odottamaan roska-autoa. Kulkukoirat ja -kissat purkavat meidän roskapussimme päivittäin tien varteen, ellei joku ihminen ehdi ensin. Parhaimmillaan vielä roska-autonkin jäljiltä roskia näkyy talon edessä edelleen siellä täällä; pahimmillaan roskapusseista yksi tai useampi leviää roskamiesten käsissä kaikkinensa ja pussin sisältö saa jäädä odottamaan seuraavaa roska-autoa. 

On noloa nähdä oman kotitalouden roskat päivittäin leviteltynä portin eteen. Sitä ei mitenkään haluaisi jakaa koko kadun kanssa tietoa siitä mitä kaikkea olemme syöneet, mitä jättäneet syömättä; ei toivoisi kaikkien ohikulkijoiden nähtäväksi taloutemme henkilökohtaisia papereita tai mitään muutakaan roskiamme. Mutta vielä nolompaa on ollut ymmärtää se kuinka paljon siitä mitä me heitämme tarpeettomana pois otetaan kiitollisena uudelleen käyttöön. Se on vaikuttanut minuun syvästi. 

Dubainlomamme aikana Pongo-koira söi hermostuksissaan koirien pedit sellaiseen kuntoon, etten jaksanut enää ruveta niitä korjaamaan. Kaikki pedit olin jo useamman kerran kursinut Pongon jäljiltä kasaan; ne olivat jo vanhoja ja likaisiakin. Kannoimme siis alkuviikosta suosiolla rikkinäiset koiranpedit portin eteen. Seuraavana päivänä vain kaksi pedeistä seisoi edelleen odottamassa roska-autoa; joku oli käynyt noukkimassa yhden talteen. Olen iloinen, että kierrätys toimii omalla tavallaan myös täällä Khartumissakin, mutta se myös pysäyttää ajattelemaan.

En ajattele meidän elävän länsimaisen mittapuun mukaan erityisen yltäkylläistä elämää, mutta juurikin yltäkylläiseltä elämämme kuitenkin vaikuttaa kun arvioin meidän olosuhteitamme täällä ihan vain roskiemme perusteella. Meillä on varaa heittää tavaroita pois ja hankkia uutta tilalle. 

Olemme minun mielestäni hyvinkin tarkkoja sen suhteen, että syömme lautasemme tyhjiksi, mutta niin vain olen huomannut, että esimerkiksi kanaa syömme kuitenkin sen verran huolettomasti, että pieniä rippeitä jää vielä luiden ympärille kulkukissojen ja -koirien kaluttavaksi. Greipistäkään emme aina saa viimeisiä hitusia kaivettua syötäväksi, olen nähnyt kuinka se ihmetyttää kotiapulaistamme. Yritän olla tarkka ja ostaa vain sen mitä tarvitsemme, mutta joskus esimerkiksi vihanneksi ehtivät kuin ehtivätkin vanhentua ennen kuin ehdimme niitä syömään. Tuntuu aina pahalta heittää ruokaa pois, mutta täällä se todella hävettää minua. 

Monet vanhat lausahdukset ovat tulleet täällä Khartumissa minulle ihan uudella tavalla tosiksi. Nämäkin: Yhden roska on toisen aarre. Älä jätä ruokaa lautaselle, Afrikassa on lapsia jotka näkevät nälkää. 

torstai 10. marraskuuta 2016

Elämänhallintaa

Viime viikolla lapsilla oli koulusta syyslomaa ja me lomailimme Dubaissa. Viikko sitten perjantaina palasimme kotiin Khartumiin. Sunnuntaina alkoi arki ja heti maanantaiaamuna mies lähti loppuarkiviikoksi työmatkalle Darfuriin. 

Menimme koko perhe aika lailla yhdestä äärimmäisyydestä toiseen, Dubain hohdosta ja loman hitaammasta tahdista kiireiseen ja pölyiseen arkeen. Viikko on silti sujunut hyvin. Vähän omaksikin hämmästyksekseni olen yksinhuoltajuudesta huolimatta ehtinyt hoitaa kaikki pakolliset juoksevat asiat, laittaa kunnollisia aterioita, viedä koululaisia ratsastustunneilleen ja leikkimään ystävien luokse, järjestää kotonani tämän viikon taaperotapaamisen, ja kävinpä eilen vuorollani tapaamassa koululaisten luokanvalvojiakin lukukausitapaamisessa. On kätevää, että opettajien tapaamisiin kuuluu täällä viedä mukaan myös asianomainen oppilas eikä kumpikaan opettaja pistänyt pahakseen, että myös nuorimmainen oli menossa mukana.

Saan voimaa siitä kun huomaan olevani elämäni hallinnassa. Se kuinka hyvin arki täällä nykyisellään sujuu korostuu aina kun mies on poissa ja näen, että pärjään ihan mainiosti myös itsekseni. Dubainreissun laukkuja en tosin edelleenkään ole kaikkinensa saanut purettua ja makuuhuoneen nurkassa odottaa pino leluja ja vaatteita jo monetta viikkoa siirtoa varastoon, mutta tällä viikolla minulle jostain syystä yhtäkkiä todella kirkastui se, ettei yksityiskohdilla ole tässä elämänvaiheessa niin merkitystä. Vähän kerrallaan lapset kasvavat koko ajan vanhemmiksi, ensi syksynä aloittaa pieninkin melkein nelivuotiaana koulun. Minulle vapautuu koko ajan enemmän aikaa keskittyä yksityiskohtiin ja tarttua kiinni erilaisiin ikuisuusprojekteihin jotka ovat saaneet odottaa läpi kolmen lapsen vauva- ja taaperovuosien. Juuri nyt on lupa ja parasta pitää kiinni olennaisesta, viettää rauhassa aikaa näiden ihanien pienten ihmisten kanssa. 

Olennaiseen keskittyminen tuntuu erityisen tärkeältä tänään. Yhdysvaltain presidentinvaalitulos pysäytti eilen kuten Brexit kesällä, ja edelleen olen puulla päähän lyöty. Täysin lohduton en silti ole. Tiedän miten itse aion edetä tästä eteenpäin. Jo ennen presidentinvaaleja tällä viikolla muistutin koululaisiamme, että mitä enemmän on sellaisia ihmisiä jotka pyrkivät luomaan ympärilleen pahaa mieltä, sitä tarmokkaammin meidän on yritettävä olla omalta osaltamme hyviä ihmisiä. Niillä puhein kohti viikonloppua.