perjantai 25. marraskuuta 2016

Sairasviikko

Olen ollut kotona flunssassa viikon eikä loppua ihan vielä näy. Sairas taisin olla jo parisen viikkoa sitten mutten halunnut antaa flunssalle periksi. Se oli selvästikin huono ratkaisu ja sen pitempään taitaa nyt kestää tokeneminen. 

Flunssa veti alkuun hyvin voimattomaksi, enkä meinannut jaksaa edes seistä. Viikko onkin ollut aikamoista tasapainottelua kun melkein kaikki tavalliset arkiset hommani ovat jääneet miehen hoidettavaksi töittensä ohella. Hän on kesken työpäivänsä hakenut lapsia koulusta niinä päivinä joille koululaisille ei ole bussikyytiä varattuna, vienyt lapsia harrastuksiin, laittanut ruokaa, ja mitä kaikkea muuta. Apuna viikon aikana ovat olleet myös ihana ystäväni joka vahti koululaisia kotonaan koulun jälkeen yhden iltapäivän ja mainio autonkuljettajamme joka on hoitanut kaikki muut juoksevat asiat. 

Aitiopaikaltani sohvannurkasta olen saanut seurailla sairasviikon aikana muun muassa tällaista menoa.


Olen yrittänyt levätä, mutta kunnollinen lepo on ollut mahdollista vain puuskissa. Kolmevuotias kuopus on ollut täällä tietysti koko ajan seuranani ja on kaivannut viihdytystä ja toki myös esimerkiksi ruokkimista päivän mittaan. Ja koirat ovat olleet täpinässä. Mitä enemmän sää viilenee, sitä enemmän niillä on energiaa. Sairasviikkoni aikana on vuodenaika täällä alkanut hiljakseen vaihtua kohti talvea. Edelleenkin päivisin mennään reippaasti yli 30 celsiusasteen ja öisin on liian kuuma nukkua ilman ilmastointia, mutta sää on silti selkeästi viilentynyt. Koirat on tehnyt levottomaksi sekin, että pihallamme on viime päivinä seikkaillut soma pieni kissa, joka minun on täytynyt käydä pari kertaa hätyyttämässä turvaan koirien ulottuvilta.

Nyt kun ei ole niin kuuma eikä aurinko ei paista niin armottomasti kuin kesällä, koirat makailevat mielellään pihalla auringossa.





Vaikken ole saanut johdonmukaisesti levättyä, on silti ollut oikein levollista ja rentouttavaa ottaa viikon verran etäisyyttä ympäröivään maailmaan. Olen viime viikkojen ja kuukausien aikana enevässä määrin ymmärtänyt ja hyväksynyt, että tarvitsen runsaasti rauhallista aikaa omissa oloissani. Perheenjäsenten tai läheisten ystävien seura ei vie minulta energiaa vaan päinvastoin antaa voimaa, mutta puolituttujen tapaaminen ja kaikenlainen yleinen hölinä ja löpinä sen sijaan väsyttää ja vaatii vastapainokseen aikaa itsekseni tai ihan vain oman perheen kesken. Ennen kuin flunssa pakotti minut omiin oloihini minua väsytti tavata ihmisiä ja olisin halunnut jättää väliin kaikki menot ja riennot. Nyt olen viikon verran tervehtymisen ohella ladannut henkisiä akkuja. Ihan vielä en jaksaisi lähteä kohtaamaan puolituttuja ja tuntemattomia, mutta ihan vielä en toisaalta ole tervekään. Ehkä ensi viikolla.

16 kommenttia:

  1. Toivottavasti toipumisesi edistyy. Kolmen lapsen ja koirien kanssa on oltava hyvässä kunnossa.
    Olipa kiinnostava tuo huomiosi omissa oloissa olemisen tärkeydestä. Olen paljonkin miettinyt asiaa viime aikoina. Kiinnostavaa on myös ihmisten väliset erot siinä, millaisista asioista kukin saa lisää energiaa ja mitkä taas kuluttavat voimia.
    Minäkin olen aina saanut voimaa ja hyvää oloa läheisimpien ihmisten seurasta, mutta vieraammassa seurassa saatan uupua aika nopeasti. Vieraat eivät sitä onneksi yleensä huomaa, ja itsekin totean asian useinmiten vasta jälkikäteen. Tykkään kyllä olla ihmisten seurassa ja työssänikin olen aina ollut muihin hyvin läheisessä kontaktissa, mutta asia taitaa olla jonkinlainen määrä-kysymys. Liika uuvuttaa.
    Joku perustelee kyseistä ilmiötä erilaisilla ihmistyypeillä ja introvertti - ekstrovertti -akselilla. Voi hyvinkin pitää joiltakin osin paikkansa, mutta mielestäni juttu ei ole ihan noin yksinkertainen. Eikä syillä oikeastaan edes ole mitään merkitystä. Kunhan itse oppii tuntemaan itsensä ja tarpeensa, eikä koe turhaa syyllisyyttä erilaisuudestaan.
    Voimia loppuviikkoon ja pidähän huolta itsestäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän ottaa rauhallisesti. Toivon, että ensi viikon ekana arkipäivänä sunnuntaina olisin sen verran voimissani, että saisin välttämättömät hoidettua: lapset haettua koulusta ja vanhemman tyttären vietyä ratsastustunnilleen.

      Mielenkiintoista ja rauhoittavaa kuulla, etten ole tuntemuksineni yksin. Minäkään en välttämättä seurassa huomaa tai edes tunne väsyväni, mutta kun pääsen omiin oloihini olen kuitenkin yhtäkkiä poikki. Minäkään en usko, että sinänsä olisi kyse introverttiydestä - luulen, että aika harva on lopulta selkeästi vain intro- tai extrovertti, vaan eri seurassa ja olosuhteissa ihmisistä tulee erilaisia puolia esiin. Ja olen alkanut arvella, että itselläni tuo rauhallisen oman ajan tarve ainakin osin johtuu jonkinlaisesta yliempaattisuudesta - haluan niin kovasti yrittää ottaa muita huomioon että omista voimista menee seurassa liian paljon muiden havainnoimiseen ja huomioimiseen. Nyt olenkin yrittänyt harjoitella sitä, että olisin seurassa vähän vähemmän läsnä. Tuntuu, että vaikutan sellaisenaan varmaan aika kylmäkiskoiselta! Mutta toisaalta olen huomannut, että väsyn vähemmän.

      Poista
  2. Toipumisia! Mä olen ihan samanlainen, kaipaan paljon omaa aikaa ja rauhaa. Tykkään puuhata kaikenlaista, mutta omalla porukalla ja juurikin tuo "yleinen hölinä ja löpinä" turhauttaa ja väsyttää. Kaipaan toisten seuraa, mutta en jaksa sitä hölinää minun mielestä merkityksettömistä asioista ja varsinkan isossa porukassa.
    Toivottavasti voimat ja energiat palautuvat pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään jakaa ajatuksia muiden kanssa ja puhua merkityksellisistä ja vakavistakin asioista mutta sellainen turhan löpiseminen ei toisaalta ole yhtään munkaan juttu vaan väsyttää mut nopeasti. Ja minäkään en erityisesti pidä isoista porukoista, ellei satu niin onnellisesti, että seurueessa kaikki ovat läheisiä ihmisiäni. Niitä hetkiä ei ole kovin usein osunut kohdalle! Meidän häät ja toisaalta Belizen läksiäiset on olleet sellaisia juhlia missä tunsin oloni oikein mainioksi siitä huolimatta, että ympärillä oli paljon ihmisiä ja hulinaa. Belizessä kyllä ylipäänsä oli ihan leppoisaa käydä isommissakin tilaisuuksissa koska paikalla oli aina myös tosi mukavia tyyppejä joiden kanssa saattoi puhua oikeista asioista. Niitä aikoja on ikävä! Täällä Sudanissa olen ottanut sen linjan, etten mene käytännössä mihinkään iltarientoihin ja sillä säästän kyllä itseäni aika paljon.

      Poista
  3. Pikaista paranemista Kata! Sellainen seura, jossa joutuu hieman jannittamaan eika voi ihan rennosti olla oma itsensa verottaa pidemman paalle. Huomasin juuri etta ekalla viikolla uudessa työpaikassa olin ihan poikki, en työn takia vaan uuden ilmapiirin ja uusien työkavereiden takia. En oikein viela tuntenut oloa kotoisaksi enka osannut rentoutua. Talla viikolla olikin jo ihan toisenlainen olo kun huomasin olevani osa tarhan rytmia ja solahdin omaan paikkaani. Sain ihottumankin uuden työn alkaessa, jolle en ole keksinyt mitaan syyta, nokkosihottuman tyyppinen, jonka syy kai usein jaakin epaselvaksi, voi olla myös ihan puhdas stressi. Mukavaa perjantaita teille ja jos sielta saa inkivaaria, niin se on meilla kovassa kaytössa flunssakaudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet jutut ja uudet ihmiset väsyttää minuakin enkä yhtään ihmettelisi jos tuollainen uusi tilanne stressaisi ihan ihottumaksi asti! Hyvä, että tällä viikolla olet ollut jo kuin kotonasi uudessa työpaikassa.

      Tuoretta inkivääriä on täällä aika hyvin tarjolla! Se on yksi niitä juttuja joita tuntuisi olevan melkein aina saatavilla. Täytyy yrittää muistaa ottaa sitä kaupasta mukaan. Inkiväärijauhetta löysin äskettäin ja sitä kaapissa jo onkin, mutta tuo tuore taitaa olla se varsinainen flunssa-apu?

      Poista
    2. Sen verran tulin kommentoimaan Petralle, että mulla on hormonaalinen/stressiperäinen urtikaria, eli nokkosihottuma, joka puhkeaa aina isojen, pitkien ja stressaavien elämäntilanteiden aikana. Eli pari päivää ennen vaihto-oppilaaksilähtöä ja jokaisen kolmen synnytyksen jälkeen kuukaudeksi raajoihin.

      Poista
    3. Kuulostaa hurjalta ja kurjalta! Itse sain pahan nokkosihottumareaktion amoksisilliinistä pian vanhemman tyttären syntymän jälkeen. Selvisi, että olen allerginen amoksisilliinille ja sen sukulaisille. Reaktio oli laaja ja tosi tuskaisan kutiseva! Voin vain kuvitella minkälaista on sellaisen kanssa kärvistellä ja samalla hoitaa uutta vauvaa...

      Poista
  4. Pikaista paranemista toivottelen! Minäkin ilmoittaudun siihen joukkoon, joka tarvitsee rauhaa ja latautumista. Olen varmaan yleisesti ottaen tyypillinen introvertti ennemmin kuin extrovertti, vaikka on ihan totta tuo että eri seura ja tilanne saa aikaa eri puolien esiintulon. Iso ja vieras porukka ja just varsinkin kaikenlainen havainnoiminen ja tietysti omasta mielestäni epäkiinnostavat jutut vievät voimia. Sitä opettelen koko ajan miten olla itselleen parhain päin. Onpa ihanaa että sinulla on siellä ihmisiä jotka voivat auttaa sairastapauksissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kuulostelen koko ajan itseäni, että miten olla ja elää. Tässä taas nämä omat tuntemukset teidän kommenttien myötä lisää jäsentyy ja järjestyy! Itseäni väsyttää sosiaalisissa kuvioissa ainakin siis uudet asiat ja ihmiset, suuret ihmisjoukot, turhanpuhuminen ja myös melko toivoton yritykseni hahmottaa ja havannoida ympäristöäni ja olla jotenkin erityisen vahvasti koko ajan läsnä ja ottaa muita huomioon. Tuohon viimeiseen voin sentään onneksi vaikuttaa ja olen tosiaan viime aikoina ajatuksella harjoitellut olemaan vähän vähemmän intensiivisesti läsnä.

      On kyllä tosi ihanaa ja iso helpotus, että meille on kehittynyt tänne turvaverkko. Suurin apu ja tuki arjessa on autonkuljettaja, mutta samainen ystävä joka oli avuksi sairasviikolla auttaa meitä oikeastaan viikottain. Hän tarjoaa itse apua mutta häneltä kehtaan myös viime hetkellä kysyä jos tarvitsen jotakin. Yritän myös puolin ja toisin olla avuksi minkä pystyn.

      Poista
  5. Tsemppiä taudin selättämiseen! Jotenkin ulkomailla tai missä vain extreme-tilanteessa sairastaminen on superankeaa, mutta ihanaa tuo turvaverkon olemassaolo!
    Ja piti jo aiemmin kommentoida että noi teidän koirat ei kyllä auta allekirjoittaneen koirakuumeeseen ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä oli omaa äitiä ja isää ikävä erityisesti parina ekana sairaspäivänä kun en kirjaimellisesti meinannut jaksaa nousta ylös! Sairastuessa taannun monesti hetkeksi lapsen tasolle :) Mutta muutoin meidän koti ja elämä on kyllä niin selkeästi täällä etten osannut juuri kaivata mihinkään muualle kuin ihan vain omaan sänkyyn täällä Khartumissa. Tosin voin kuvitella, että jos koskaan osuisi sairaalareissu kohdalle niin saattaisin kyllä hyvinkin toivoa olevani jossain toisaalla! Täällä on ihan hyviäkin sairaaloita, mutta ei nyt sentään Suomen tasoa, ja lääkärit lakkoilevat nyt jo monetta viikkoa mikä sekin saattaisi hankaloittaa sairaalakeikkaa.

      On kyllä tosiaan mahtavaa, että on tuo turvaverkko jonka uskon ottavan vastaan sen enemmän mitä sille on tarvetta. Pikkuapu arjessa auttaa jo pitkälle mutta vieläkin tärkeämpää on tieto siitä, että hädässäkään ei olla täällä yksin oman onnemme nojassa.

      Voi noita koiria... Niistä on seuraa ja tukea ja iloa niin terveenä kuin sairaanakin, mutta muutaman kerran meni kyllä sairasviikon aikana hermot kun tyypit paukkasivat ikkunaan haukkumaan kun olin juuri saanut nukahdettua... Mutta ovathan ne ihania.

      Poista
  6. Toivottavasti toivut pian kuntoon. Onpa hienoa kuulla, että sinulla on siellä ystävä, johonka voit turvautua avun saamiseksi joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla. Kyllä tämä tästä, vaikka paljon lepoa tuntuu vaativan toipuminen!

      On tosi upeaa, että täällä on nykyisellään perheenjäsenien lisäksi muitakin ihmisiä joiden varaan voin luottaa. Se on muuttanut suhdettani koko tähän kaupunkiin ja elämäämme täällä, ettei tarvitse enää pärjätä niin yksin. Tuon luottoystävän ja autonkuljettajan lisäksi minulla on täällä muutamia muitakin ystäviä joilta rohkenisin pyytää tarvittaessa apua. Ja yritän myös itse tarjoutua auttamaan aina kun voin. Minulle on tärkeää myös voida olla muille avuksi, se tekee elämästä ihan eri tavalla antoisaa ja täyttä.

      Poista
  7. Heippa, olen lukenut facebookissa Khartoumista että on Civil Olydnad käynnissä sielläpäin- mitähän se nyt sitten tarkoittaa. Yliopisto kiinni kolme päivää.
    Katsoin Ruotsin Utrikes sivua, ja siellä on kuin tavallisesti että ei suositella matkustamista Sudaniin. Mutta Khartoum on yleensä rauhallinen paikka. Kirjoittele tännepäin jos tiedät jotain vakavampaa. Itse en pysty ymmärtämään Jazeeran arabinkielistä uutislähetystä. Terkuin Pirjo (Viisumi haettu)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on siis meneillään kolmen päivän yleislakko, bensan ja dieselin kallistuneiden hintojen vuoksi. Mutta ihan rauhallista on ollut toistaiseksi. Tämä on nyt kolmas lakkopäivä.

      Al Jazeeralla on muuten myös englanninkielinen kanava ja kanavalla omat nettisivunsa, ja Al Jazeeran uutiset löytyvät myös Facebookista englanniksi. Al Jazeeralla oli lyhyt juttu myös tästä lakosta jokunen päivä sitten, ja muutenkin käsittelevät jonkun verran Sudanin asioita, enemmän kuin muut uutiskanavat.

      Poista

Kiitos kommentistasi!