perjantai 27. tammikuuta 2017

Mitä ja milloin

Nappasin Leenan blogista idean ja kerron nyt minäkin vuorostani mitä kaikkea elämääni on viime aikoina kuulunut. Tällaiset kyselyt ovat minusta yhtä mainioita kuin lapsuuden ystäväni-kirjat.

Soban kylätie jonka varrella sijaitsevat niin lasten koulun tallit kuin muun muassa muutama sairaalakin.


Viimeksi minä…

ilahduin siitä, että on viikonloppu! Minusta on ihan parasta olla perheen kesken kotona kaikessa rauhassa. Tälle viikonlopulle on sovittuna juuri sopivasti sekä tekemistä että leppoisaa kotiaikaa.

nauroin lasten jutuille. Kaikilla kolmella on hyvä huumorintaju ja varsinkin tyttäremme ovat molemmat kotioloissa aikamoisia klovneja.

itkin tammikuun alkupuolella useampaan otteeseen silkasta turhautumisesta kun loman jälkeen yritimme saada täällä arjesta taas otetta emmekä yrityksistä huolimatta ensin meinanneet saada monia ihan tavallisia asioita toimimaan. 

suutuin niin monta kertaa viimeisten viikkojen aikana, etten enää edes muista mistä viimeksi! Minua ovat viime aikoina suututtaneet muun muassa täkäläiset internetpalvelujentarjoajat, epäluotettavat ihmiset, kaikenlaiset hyvä veli -verkostot, Yhdysvaltain uusi idiootti presidentti, ja vaikka mikä muu. Aika nopeasti suuttumus on kyllä onneksi aina vaihtunut johonkin toiseen tunnetilaan ja ihan tässä viime päivinä olen ollut vähemmän ärsyyntynyt. Täällä tilanteet muuttuvat sen verran nopeasti, ettei hyvässä tai pahassa ehdi juuri jäädä liikaa vellomaan minkään yhden asian tiimoilla.

harmistuin kun tuktuk-kuski eilen ajoi varomattomasti automme eteen sillä seurauksella, että jouduimme keskellä vilkasta risteystä pysähtymään irrottamaan automme etupuskurin tuktukin kyljestä. Onneksi sen enempää autoon kuin tuktukiinkaan ei tullut mitään paljon naarmua pahempaa.

Liikenne on täällä monesti aika kaoottista vaikka kaaos ehkä vähän huonosti välittyy kuviin. 


häkellyin kun uusi tuttava sanoi, että on kiertänyt maailmaa jo hyvin kauan - kahdeksan vuotta. Minusta se on vielä aika vähän! Näissä kuvioissa olemme tutustuneet moniin pitkän linjan diplomaatteihin ja muihin kiertolaisiin jotka ovat jo kymmeniä vuosia kiertäneet maailmalla. Heihin verrattuna omat kymmenen kiertolaisvuottamme eivät tunnu minusta vielä kovin pitkältä ajanjaksolta. 

kokeilin jotakin uutta: uuden asian äärellä olimme koko perhe kun vihkiydyimme joululomalla Suomessa Netflixin saloihin. Me olemme jääneet kehityksestä niin pahasti jälkeen, ettemme tienneet Netflixistä vielä oikein mitään viime kesänä, mutta nyt olemme päässeet hommasta sentään vähän kärryille.

urheilin tänään ratsastustunnilla. Jospa ehtisin ensi viikolla pitkästä aikaa taas joogaankin! Urheilu on sellainen asia johon mielelläni käyttäisin enemmän aikaa, mutta toisaalta se on harvoin ensimmäinen prioriteettini. 

Tämä hiekkatie johtaa lasten koulun tallille ja sen yhteydessä olevaan puutarhaan ja päättyy lopulta ihan Niilin rantaan.


luin Stephen Hawkingin entisen vaimon elämäkertaa joka on ollut minulla kesken nyt jo vähän aikaa. Jane Hawking kuvailee virkistävän pistävästi muun muassa Cambridgen yliopiston henkilökuntaa ja kertoo koskettavasti perhe-elämästä Stephen Hawkingin tiedeuran ja vaikean sairauden varjossa. 

söin pari pientä banaanimuffinssia tarkistaakseni kuinka ne onnistuivat. Ostan joka viikko banaaneja ja harva se viikko niistä osa kypsyy yli, joten lähes joka viikko teen satsin gluteenitonta banaanileipää muffinssien muodossa. En lisää banaanileipään lainkaan sokeria ja siksi se taipuu kätevästi sekä makeaksi että suolaiseksi syötäväksi siitä riippuen minkä kanssa sitä syödään. 

herkuttelin eilen illalla makealla paikallisella greipillä. Greipit ovat parhaimmillaan täällä aivan harvinaisen hyviä.

ostin viimeksi ihan vain ruokakaupasta ruokaa. Khartumissa en tavallisesti ostakaan ruuan lisäksi juuri muuta kuin palveluita. Muut ostokset teemme muilla mailla. Viimeksi käytin täällä rahaa rikkinäisen autonrenkaan korjauttamiseen. Tämä on nyt kai jo ainakin neljäs kerta kun automme renkaasta poistetaan ruuvi tai naula. 

Afrikkakatu on yksi Khartumin pääväylistä.


tapasin keskiviikkona ystävää kun vein nuorimmaisen leikkimään parhaan kaverinsa luokse. Nuorimmaisen parhaan kaverin äiti on minun hyvä ystäväni. Sillä välin kun tytöt leikkivät ja maalasivat me äidit joimme teetä ja juttelimme. Olisin voinut jatkaa juttua vaikka miten kauan mutta tuli kiire hakemaan isompia lapsia koulusta.

päätin taas kerran yrittää olla antamatta muiden mielentilojen ja mielipiteiden liikaa liikuttaa itseäni. Olen hyvin herkkä muiden tunnetiloille mutta yritän kovasti opetella välittämään niistä vähän vähemmän. 

inspiroiduin sudanilaisen kirjailijan Leila Aboulelan kirjoista. Minuun teki vaikutuksen erityisesti se miten Aboulela kirjoissaan osaa kuvata Khartumia käsinkosketeltavan aidosti ja tunnistettavasti. 


12 kommenttia:

  1. Ihana idea! Itkeä, nauraa, urheilla, herkutella, harmistua - kuulostaa hyvältä elämältä, koska itse ajattelen että siitäpä se syntyy että on vähän kaikkea ja vaihtelevaa, eikä aina samaa ja tasaista. Eniten tykkään tuosta "kokeilin jotain uutta"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan kiva haaste, en tiedä mistä alkujaan lähtöisin. Minä käyn viikottain tai jopa päivittäin läpi aikamoisen tunneskaalan joten mille tahansa päivälle taitaisi löytyä omat ilon- ja surunaiheensa ja niitä on minusta mukava muistella ja pohdiskella.

      Ajattelemisenaihetta antoi se, että oli niin vaikea muistaa mitään sellaista uutta mitä olisin viime aikoina kokeillut... Olen kieltämättä aika laiska tarttumaan uusiin juttuihin, pidän rutiineista! Mutta toisaalta tämä nykyinen todellisuutemme on vasta kaksi ja puoli vuotta vanha ja edelleen melkein joka päivä täällä tuo eteen uusia juttuja ja yllätyksiä - mielenrauha on lähes päivittäin sen vuoksi koetteilla, enkä tunne tarvitsevani mitään sen enempää itseäni herätelläkseni.

      Poista
  2. Heippa,
    niin se Khartoumin liikenne on hyvin vaarallista. Pelkään aina olla kyydissä.
    Ei turvavöitä ja lapset sylissä.On se ajattelutapa että jos tapahtuu jotain niin se on Jumalan tahto.
    Tämä African Road on myös ihmeellinen, kun pitää ajaa pitkään ennenkuin voi kääntyä. Ehkä liikenneympyrät auttaisivat jotenkuten, tai sitten he eivät ymmärtäisi miten niihin ajetaan. Joka päivä näkee peräänajoja ja kylkeenajoja.
    Toinen asia on roskat jotka heitetään kadulle, kun ei roskankeräys toimi.
    Se on paha asia. Plastiikkapusseja joka kadunkulmassa. Sitten niitä yritetään polttaa ja tulee käryä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikenteessä tosiaan taidetaan täällä vahvasti luottaa jumalan tahtoon, niin auton ratissa kuin jalankulkijoinakin, sellainen mielikuva minullekin on tullut.

      Me kuljemme aika lailla vain omalla autolla, lapset turvaistuimissaan ja koko porukka turvavöissä, ja silti monesti liikenteessä hirvittää. Kuusivuotiaamme kertoi ihaillen kuinka hänen paikallisen ystävänsä autossa ei kenenkään tarvitse pitää turvavöitä ja lapsetkin saavat istua etupenkillä, näin oli ystävä kertonut. Yritimme selittää, että eri perheissä on omat tapansa mutta että autossa pitää yrittää matkustaa niin turvallisesti kuin mahdollista.

      Ja voi noita roskia ja roskienpolttoa... Tuntuu jotenkin lohduttomalta kun Euroopassa yritetään roskia niin monipuolisesti lajitella ja kierrättää ja täällä eletään ihan toisenlaisessa todellisuudessa. Samalla planeetalla kuitenkin!

      Poista
  3. Olipa kiva "ystäväkirja"juttu. Laajalla skaalalla mahtuu elämään ja jokaiseen päivään tunnetilaa ja tekemistä jos jotakin. Täällä Kairossa usein tuntuu olevan hyvin laaja skaala, mutta ei niissä suuttumuksissa yms kauan ehdi velloa kun on jo seuraava tila tai tilanne päällä. Roskista.. joka päivä melkein tätä ihmettelen; miten hiton huonosti toimii jätehuolto ja miksi heitetään maahan roskat ylipäätään. Ja sitten tulee sellainen 'maailma tuhoutuu' -fiilis ja Euroopan kierrätys tuntuu yhdentekevältä.

    Mä olen sellainen 'erityisherkkä' muiden mielentiloille ja mielipiteille ja se harmittaa, eihän niillä pitäisi olla väliä. Toisaalta en ole osannut tähän päivään mennessä muunlainenkaan olla, joten näillä mennään, malesh. Liikenteestä vielä: uskomatonta touhua täälläkin välillä. Kehätiellä liittymäkohdassa saattaa nähdä jonkun alkavan peruuttaa kun on huomannut menneensä ohi liittymästä ja samaan aikaan muut autot ja jokunen aasikin seassa tietysti menevät eteenpäin tuhatta ja sataa väistellen sitten minkä pystyvät peruuttajaa. Aika taitava kuski saa olla ja omat kuskin taitoni eivät tänne kyllä riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän tosiaan ihan aktiivisesti opetella vähän vähemmän herkäksi muiden mielitiloille ja jonkun verran olen siinä edistynytkin. Minulla se on ainakin osin jonkinlaista miellyttämisentarvettakin yrittää myötäillä muiden tunnelmia ja siihen kuluu liikaa voimia. Joten yritän muistuttaa itselleni, etten lähtisi mukaan jokaiseen tunnetilaan vaan pitäisin ensisijaisesti kiinni omistani.

      Täällä on juuri samanlaista menoa liikenteessä, käsittämättömiä liikenneratkaisuja ja menossa mukana aasit ja tuktukit ja mitä kaikkea, ja roskaa kaikkialla. Aurinko paistaa aika lailla joka päivä mikä piristää mieltä, mutta tasoituksena roskaisuus kyllä sitten latistaa kaikkialla näkymiä ja sitä myötä tunnelmia.

      En mitenkään osaisi täällä ajaa autoa, ja olen sen kaikin puolin hyväksynyt. Se ei ole siis niitä juttuja mitä tulen koskaan uutena juttuna koittamaan :) En ole kovin itsevarma autoilija muutenkaan ja täällä täytyy kyllä olla taitava ja rohkeakin vielä, että pääsee ruuhkaisista risteyksistä lainkaan yli.

      Poista
  4. Kiva haaste, taidan napata taman itsekin tulevalla viikolla blogiini. Tuo liikenne on mun murheenkryyni taalla, tulen joskus niin vihaiseksi kuten tanaan ihmisten valinpitamattömyydesta liikenteessa etta saan raivarit. Teilla liikenne siella on varmaan viela hurjempaa. Ne aaripaat itkuissa ja iloissa varmasti korostuvat paikassa kuten Khartum, sen takia se elama Suomessa sitten tuntuu kaiken jalkeen aika tasaisen paksulta, hyvassa ja pahassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä liikenteessä osa ongelmaa on myös välinpitämättömyys ja se, että ihan liian monet autoilijat käyttäytyvät kuin olisivat ainoita tienkäyttäjiä. Paljon näkyy liikenteessä myös ihan typeriä ratkaisuja, puhdasta arvostelukyvyn puutetta. Ärsyttää ja ihmetyttää ihan päivittäin!

      Olen muutenkin kai vähän ääripäiden tyyppi, mutta kyllä nuo surut ja ilot täällä vielä entisestäänkin ovat tosiaan korostuneet. En silti ajattele, että Suomessa tai missään muuallakaan olisi välttämättä mitenkään tylsän tasaista, mutta olen kyllä kiitollinen siitä, että saan nähdä ja kokea niin paljon kaikenlaista tunteita ja ajatuksia herättävää vaikka se välillä aika väsyttävää onkin.

      Poista
  5. Minä jo jonkun toisen blogissa ihmettelinkin, että miten ihmiset muistavat, milloin ovat viimeksi häkeltyneet, harmistuneet jne. Itselläni ei olisi harmainta hajua.:-)

    Minä en ole vieläkään tutustunut Netflixiin. Katson streamina (vai mikä se nyt on) ohjelmia netistä, mutta Netflixiin en ole koskaan jostain syystä perehtynyt. Siellä olisi vissiin paljon kivoja ohjelmia, joten ehkä pitäisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin itse haasteen siltä kannalta, että mietin mikä muistikuva ensiksi tulee mieleen kun mietin vaikkapa viimeisintä harmistumista ja kirjasin sitten sen muistiin. Voi siis olla, että joku vähempi harmistuminen tai häkeltyminen jäi kuvaamatta kun ei ollut jättänyt niin vahvaa muistijälkeä. Minulla tunteet heittävät täällä siinä määrin äärestä toiseen viikon aikana, että kovin kaukaa ei tarvinnut lähteä muistelemaan milloin viimeksi!

      Netflix on ihan kiva, mutta itsehän en muista vaihtoehdoista mitään tiedäkään. Vastaavia palveluita kuuluu olevan enemmänkin ja toisaalta ihan ilmankin voi tosiaan kai katsella netissä ohjelmia. Kyllä siellä minusta paljon hyviä ohjelmia on, ja kun meillä on jäänyt niin monen viime vuoden televisio-ohjelmat pitkälti näkemättä niin Netflix on siitäkin kätevä, että sieltä löytyy joitain vähän vanhempiakin sarjoja, ja elokuvia toki myös.

      Poista
  6. Kiva kun tartuit haasteeseen!! Viikonloppuni oli aika hektinen, mutta nyt ehdin istahtaa lukemaan vastauksiasi.

    Minä tulisin varmasti aivan kaistapäiseksi -kirjaimellisesti- jos joutuisin autolla Khartumin liikenteeseen. Olisin takuulla ihan säikky ja koko ajan silmät kiinni. Tuktuk kiinni auton puskurissa!! Huh!

    Päätöksestäsi olla välittämättä muiden mielentiloista minun pitäisi ottaa mallia. Vielä tähän ikään mennessä en ole asiaa kunnolla oppinut. Kuten sanoit, se on älyttömän kuluttavaa. Vähän parempi olen kuitenkin nykyisin ja ainakin tiedostan ongelman.

    Ihanat valokuvat olet taas ottanut!! Niitä katselin pitkään jokaista ja löysin vaikka mitä kiinnostavaa. Mahdottoman kiva, jos jaksat niitä myös meidän muiden iloksi napsia ja laittaa blogiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minutkin vähän harmistumisen lisäksi säikäytti tuo törmäys tuktukin kanssa. Huomaan, että olen taas hieman valppaampi liikenteessä tuon kohtaamisen jälkeen. Kesti aikansa saada auto ja tuktuk irti toisistaan kun tuktukin laita oli päätynyt ikäänkuin vähän meidän korkean automme puskurin alle. Onneksi ei käynyt sen kummempaa vahinkoa. Tuktukkuskit ja bussikuskit ovat täällä minusta ehkä suurin ongelma liikenteessä kun ajavat monesti niin holtittomasti molemmat. Kyllä liikenne täällä väsyttää ihan vain matkustajanakin. Minä yritän joka viikko pitää sellaisia päiviä, etten lähde ollenkaan kotoa liikenteeseen, että saan vähän omalta osaltani lepuuttaa hermojani täällä kodin rauhassa.

      Ei ole helppoa pitää kiinni omista tunnelmista jos lähellä joku on jossain äärimmäisemmässä mielentilassa. Taitaa kulua koko elämä näissä harjoituksissa - jospa tässä voisi tulla vähän kerrallaan edes vähän paremmaksi!

      Täytyy yrittää ottaa taas lisää kuvia. Eilen oli muutamia herkullisen kuvauksellisia tilanteita liikentessä mutta ne olivat joko liian nopeasti ohi tai sitten en vain kehdannut ottaa kuvaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!