maanantai 23. tammikuuta 2017

Vihdoin taas kuin kotonani

Lomalta on usein vähän hankalaa palata takaisin tänne Khartumiin. Elämämme täällä on monessa mielessä niin outoa ja erikoista, että se usein katoaa kuin unen lailla mielestä jo siinä vaiheessa kun lentokone kiihdyttää Khartumin lentokentän kiitoradalla. Palatessa onkin sitten taas joka kerta lähestulkoon alusta opeteltava kuinka täällä oikein ollaan. 

Täkäläisten olojen kummallisuudesta kertoo jotakin esimerkiksi se, että kun saavuimme nyt tammikuussa takaisin lomalta ei lentokentän tuloaulasta löytynyt yksiäkään matkatavarakärryjä. Kysyin kärryjen perään henkilökunnalta tuloaulassa. He lähettivät minut hakemaan kärryt itse kentän ulkopuolelta. Turvallisuuskysymykset nousivat hetkessä mieleen ja pian sen jälkeen ärsytys ja ihmetys siitä miksei henkilökunta sukkelammin hoitele kärryjä kentän ulkopuolelta takaisin sinne missä niitä asiakkaat sisällä tarvitsevat. Mutta niin vain tungin ulos tuloaulasta nuorimmainen sylissäni ja sitten taas takaisin sisälle lapsineni ja kärryineni. Kello oli yksi yöllä.

Talvisen sininen taivas ja ihmeköynnöksen vahvanpunaiset kukat ovat mainio yhdistelmä jotka ilahduttavat vähän huonompanakin päivänä.


Seuraava ärsytyksenaihe täällä loman jälkeen oli se, että vanha internetyhteytemme ei enää yhtäkkiä suostunut toimimaan. Muutaman päivän, satojen Sudanin puntien, ja monien käsittämättömien ja raivostuttavien vaiheiden jälkeen päädyimme vaihtamaan kokonaan uuteen internetfirmaan. Uudessa firmassa oli internetyhteyksiä tarjolla erilaisia eri hintaan. Yhteydet erosivat toisistaan pääasiassa siinä kuinka paljon niillä saa ladata materiaalia internetistä. Kukaan ei kuitenkaan osannut kertoa minulle tarkalleen kuinka paljon latausvaraa mihinkin hintaan sai. Se oli minusta ihan käsittämätöntä. Kuka ihme suostuu maksamaan palvelusta jonka tarkkaa sisältöä ei tiedä? Mutta niin vain päädyin kuitenkin itsekin ostamaan sian säkissä. Valitsin halvimman internetyhteysvaihtoehdoista. Se on toistaiseksi toiminut ihan hyvin, vaikka latausvaraa siinä ei kyllä sivumennen sanoen ole juuri ollenkaan. 

Laitoimme viikonloppuna alakertaa vähän uuteen järjestykseen.


Ensimmäisen lomanjälkeisen viikon pysyttelin aika lailla vain kotona. En ollut oikein valmis kohtaamaan edes lähempiä ystäviä. Toisella viikolla olin jo vähän sosiaalisempi. Sitten iskikin melkein koko perheeseen oksennustauti ja jouduimme pakosta vetäytymään pitkäksi viikonlopuksi omiin oloihimme. 

Eilen sunnuntaina, täkäläisen viikon ensimmäisenä arkipäivänä, oli kulunut tarkalleen kaksi viikkoa siitä kun palasimme Suomesta lomalta takaisin Sudaniin. Sairausviikonlopun jälkeen olimme kaikki taas valmiita normaaleihin puuhiimme: kouluun ja työhön ja muihin arkisiin rutiineihin. Sunnuntaipäivän mittaan minä vierailin ystävän luona, kävin ruokakaupassa, vein vanhemman tyttären koulun jälkeen ratsastustunnilleen, otin miehen puolesta selvää hyvän hammaslääkärin yhteystiedoista, hain pojan ystäväperheen luota ja miehen toimistolta - autonkuljettajan kyydissä, perheen pienimmäinen kaikissa menoissa mukanani. Päivä sujui ihan mukavasti ja olin omaksi helpotuksekseni ensimmäistä kertaa joululoman jälkeen täällä jälleen niin kuin kotonani.

Alakerran leikkihuoneessa yhdistyvät esineet ja muistot monesta eri maailmankolkasta.


Kaksi viikkoa minulta tuntuu järjestään kuluvan lomien jälkeen siihen, että saan tästä todellisuudesta sellaisen otteen, etten tunne olevani täällä kuin Liisa Ihmemaassa. Parin ensimmäisen viikon ajan ihmettelen kaikkea ja ärsyynnyn ja hermostun helposti täkäläisistä päivittäisistä kummallisuuksista ja vastoinkäymisistä. Mutta sitten yhtäkkiä elämä asettuu aloilleen. Niin tälläkin kertaa.

Kun eilen illalla sähkölinja tipahti kadulle ihan talomme eteen ja sähköt katkesivat eikä generaattori lähtenytkään päälle, minä seisoin purkamassa kauppakasseja keittiössä. Vaikka keittiö sähköjen katkeamisen myötä hämärtyi melko pimeäksi en ollut mitenkään tolaltani enkä edes kovin harmistunut. Mies sai laitettua generaattorin päälle ja sähköyhtiön työntekijät saapuivat sukkelaan kiinnittämään tipahtaneen sähkölinjan takaisin paikoilleen. Naapurin sähkönkulutus oli kuulemma ylikuormittanut linjan ja se oli siksi rämähtänyt paikoiltaan. 

Onni onnettomuudessa oli se, ettei tapahtunut mitään pahempaa. Me olimme koko perhe vain kymmentä minuuttia aikaisemmin purkautuneet autosta hyvin lähellä sitä paikkaa mihin sähkölinja putosi. Pudonnut linja sytytti tuleen pienen kaistaleen nurmikkoa meidän talomme edustalla muttei onneksi tehnyt sen suurempaa vahinkoa. 

Paikoiltaan romahtanut sähkölinja. Kadulle asti en rohjennut mennä tipahtanutta sähkölinjaa kuvaamaan.










Tämä päivä on sujunut toistaiseksi ihan mallikkaasti. Löysin ruokakaupoista etsimäni ja enemmänkin: lampaankyljyksiä joita ei aina ole tarjolla, ja yllättäen pitkästä aikaa jopa hyllyllisen gluteenittomia tuotteita joita ostinkin innoissani parin pienen kassillisen verran. Dieseliä ei toisaalta löytynyt kummaltakaan niistä bensa-asemista joihin yritimme pysähtyä tankkaamaan. Toivottavasti saamme auton tankattua myöhemmin tänään reissulla eläinlääkäriin. 

Olen sairastamisen ja khartumilaiseen arkeen totuttelemisen jälkeen ihan hirvittävän väsynyt, mutta onneksi sentään vihdoin taas kiinni arjessa. 

13 kommenttia:

  1. Hei Kata, kokemuksesta tiedän että Khartoumin lentokentällä pitää olla hyvät hermot
    ja hengittää syvään. Ihmettelen aina niitä lomakkeiden täyttämistä missä kysytään äidin nimi. Kirjoitan aina tottelevaisesti edesmenneen äitini nimen Taimi Joutsi ja muistan äitiä taivaassa.

    Toinen asia on kuulutukset lentoon. Viimeksi kun en kuullut tai ymmärtänyt niin jonotin jonoissa Jeddaan, Kairoon ja minne tahansa, kunnes viimeksi kuulin Dohan/Qatar Airways. Kyselin hunnutetuilta naisilta minne he olivat menossa mutta en saanut kunnon vastausta. No päästiin viimein myöhässä Dohaan jossa minulla oli puoli tuntia aikaa juosta Tukholman lennolle. Pitkät jonot Dohassa laukkujen tarkastuksessa veivät kalliita minuutteja mutta pääsinpähän lennolle kotiin. Boarding mies (pakistanilainen) kysyi minulta tarkastettuaan passini että mitä sinne Khartoumiin kuului. Vastasin että busy, busy laske minut äkkiä jatkamaan matkaa. Jumbojetti oli viimeiseen paikkaan täynnä aasiasta palaavia ruotsalaisia. Yhdeksän tunnin lento yhteensä vei kyllä voimat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella mukava tavata ja jutella joulukuussa Pirjo! Harmi, että meidän paluu oli niin takkuinen eikä ehditty enää nähdä tämän vuoden puolella - mietin juuri, että oletkohan vielä täällä mutta selvästikin olet palannut jo Ruotsiin.

      Khartumin lentokentällä tarvitaan todellakin hyviä hermoja... Lähdöt ovat meilläkin monesti olleet paljon tuota viimeisintä saapumista hämmentävämpiä ja ärsyttävämpiä.

      Minuakin ihmetyttää miksi paperiin täytyy täyttää äidin nimi. Niiden paperien täyttäminen mennessä ja tullessa on aikamoista hommaa kun kukaan lapsista ei vielä itse osaa omaa paperiaan täyttää.

      Tuo vaihto Dohassa Tukholman lennolle on kyllä tosi lyhyt! Mehän viime kesänä myöhästyttiin Tukholman lennolta kun silloinkin kone lähti täältä Khartumista myöhässä. Onneksi Qatar Airways kyllä hyvin hoiti meidät seuraavalle lennolle ja hotelliin yöksi.

      Toivottavasti Sudanin loma sujui hyvin ja virkisti! Meillä oli oikein onnistunut loma Suomessa mutta se tuntuu kaukaiselta muistolta nyt muutamaa viikkoa myöhemmin.

      Poista
  2. Arki ja rutiinit ovat lopultakin aika hyviä juttuja.
    Vaikka linjan tipahtaminen kuulostaa kyllä aika ekstriimiltä arjelta minun mittapuullani. Hyvä että olette kunnossa.

    Ihanat muuten nuo teidän puiset tuolinne leikkihuoneessa. Tuli jotenkin mieleen Kultakutri ja kolme karhua -satu. Kuka on istunut tuolissani??!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki täällä tuntuu usein venyttävän minun käsitystäni siitä mikä on normaalia ja arkipäiväistä. Melkein joka päivä tapahtuu jotain sellaista joka helposti veisi tolaltaan - on täytynyt opetella ihan uusi tapa reagoida yllättävään koska muuten voimat loppuisivat täällä hetkessä. Olen ottanut sellaisen linjan, että ikäänkuin uteliaisuudella odotan mikähän tänään menee rikki tai muuten yllättää. Silloin pysyn vastoinkäymisten kohdalla melko rauhallisena. Mutta Suomessa lomalla ehdin taas tottua siihen, että päivästä toiseen kaikki toimi odotetulla tavalla! Kesti hetken saada täkäläisestä arvaamattomuudesta taas tukeva ote.

      Puutuolit ovat Belizestä, siellä on tarjolla hyvin laadukasta puuta ja näitä tuoleja on laajalti tarjolla. Ne taittuvat kätevästi kasaan mutta ovat meillä täällä pysyvästi auki ja käytössä leikkihuoneessa. Ostimme niitä aikoinaan jokaiselle perheenjäsenelle omansa - mutta se oli ennen nuorinta lasta. Pitäisi käydä hankkimassa vielä yksi tuoli, että jokaiselle olisi omansa!

      Poista
  3. Me ei olla edes oltu missään matkassa vaan aikalailla aloillamme kotona, mutta kouluun paluu joululoman jälkeen hieman ravisteli pakkaa. Tosin kaikki oli aika valmiina muutokseen. Nyt pohdin, että josko lähtisin lasten kanssa käymään Suomessa maaaliskuun taitteessa, esikoinen haikailee niin kovin lumen perään. Mutta sitten taas arvon, että haluanko sekoittaa pakkaa, onko kaksi viikkoa liian lyhyt aika, jaksanko yksin lasten aikaeroväsyn ja omani ja mites vielä jos menee niin kuin aina, että toka lomaviikko on aina varma flunssaviikko. Mutta tekisi mieli kuitenkin vähän.

    Arjen vastoinkäymiset Khartumissa kuulostaa tosiaan vastoinkäymisiltä, voimaa vieviltä ja uuvuttavilta. Sähkölinjan putoaminen ja tulipalo ihan vaaralliseltakin, onneksi teille ei käynyt kuinkaan. Ei kai voi kuin antautua, mutta jos vaikka nettiyhteyden eteen ei taistele ja käytä kaikkia energioitaan niin sitä tuskin saa toimivaksi (kuulostaa tutulta meinaan :)). Minä olen ollut jo tovin yksin kotona lasten kanssa, mun makkarin ilmastointilaite meni rikki, alkoi vuotamaan vettä, sillain ihan urakalla. Ensin harmitti. Toisena yönä laitoin sitten vaan tyynesti pyyhkeen ja sankon alle, ilmastoinnin täysille niin että huone viileni kunnolla ja sitten sammutin ja kas vasta aamuyöllä alkoi olla uudelleen tuskaisen kuuma. Niillä mennään mitä on. En jaksa aloittaa soittelua työmiehille, mieluummin odotan että mies palaa kotiin viikon loppupuolella ja korjaa sen. Ajattelin käyttää energiaani muuhun.

    Aloin juuri pohtimaan, että mitähän siitä tulisi jos molemmat vanhemmat olisivat päivät kiinni töissä olosuhteissa missä me asutaan, puhumattakaan teidän olosuhteista. Tulisiko arjesta silloin mitään? Aika mikä kuluu arjen pyörittämiseen on iso ja just kaikenlainen asioiden fiksaaminen kuntoon on aikamoista soittelua, tilanteen tarkkailua ja ihan sen itsen työmiehen tekemän työn valvomista. Ja harvoin ongelmatilanteista selviää yhdellä työmiehen käynnillä tai puhelinsoitolla.

    Toivottavasti arki soljuu eteenpäin teillä, ainakin hetken aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän hyvin tuon, että tekisi mieli lomailla, mutta mietityttää, että jaksaako! Meidän täytyy lähteä täältä tasaisin väliajoin lomille, toimiston määräyksestä. Välillä kyllä kieltämättä mietityttää, että mikä on sellainen lepoloma josta palautuminen kestää sitten hyvinkin sen kaksi viikkoa - ja kun vihdoin on saanut arjen taas melko saumattomasti toimimaan onkin pian aika lähteä jo seuraavalle lepolomalle...

      Kuulostaa tutulta tuo rikkinäinen ilmastointilaite. Meillä on parikin ilmastointilaitetta alkanut tuolla tapaa keskenkaiken vuotaa vettä. Yhden laitteen suhteen luovutettiin ihan suosiolla eikä käytetä sitä lainkaan, mutta toinen korjautettiin. Ilmeni, että se oli alunperin asennettu väärin ja se johto jonka piti viedä vedet talon ulkopuolelle antoikin niitten valua sisälle. Tutulta kuulostaa tuokin, ettei jaksa yrittää lähteä hoitamaan asioita ellei ole ihan pakko. Itse inhoan sitä työmiesten yms odottelua mihin helposti menee sitten päivä tai parikin, eikä koko aikana pysty oikein kunnolla rauhoittumaan kun on epäselvää milloin jos koskaan asiat hoituvat.

      Täällä on paljonkin sellaisia perheitä joissa molemmat vanhemmat käy kokopäivätöissä, mutta heillä on sitten kokopäiväinen lastenhoitaja tai kodinhoitaja ja monilla itse asiassa molemmat. Uskon, että elämä on kyllä silti monella tapaa hankalampaa jos kumpikin vanhemmista on kiinni töissä. Varsinkin ensimmäisenä vuonna täällä tuntui välillä, että koko talo oli purkautumassa osiin, ja oli kyllä ensisijaisen tärkeää, että saatoin olla itse täällä hoitamassa asioita järjestykseen.

      Nyt ei ole muutamaan päivään mikään mennyt rikki. Arvatenkin pian on siis edessä seuraava vastoinkäyminen :) Sitä odotellessa!

      Poista
  4. Hei vaan, monta kaunista kirjoitusta täällä. Olet miettinyt suomalaisuutta, huonoja uutisia, nuorta versiota itsestäsi ja mitä hänelle sanoisit - herkullisia aiheita ja vaikka mitä voisi sanoa ja jatkaa keskustelua! Joskus näkee suomalaisten bloggareiden tapaavan toisiaan ja jatkavan juttelua ja sikäli on harmi, että me ulkosuomalaisblogi-ihmiset asumme ympäri maailmaa, eikä sellaisia tapaamisia niin vain järjestetäkään. Kiva että lomaltapaluuvaikeudet on nyt selätetty, toivottavasti pysyvät sähköt ja vedet ja paikat pysyvät ehjinä jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen usein miettinyt, että olisi kiva tavata bloggaajakollegoita ihan kasvokkain. Sannan kuplan Sannan kanssa itse asiassa tavattiinkin Suomessa viime kesänä ja se oli kyllä ihan mainio kohtaaminen kun juttua saattoi jatkaa ikäänkuin vanhalta pohjalta mutta kerrankin kasvokkain!

      Aika monet meistä kai suuntaamme kesällä jossain vaiheessa Suomeen, että siellä saattaisi tapaamiset ehkä johonkin saumaan onnistuakin? Mutta onneksi on joka tapauksessa näitä virtuaalisia tilaisuuksia kohdata blogissa jos toisessakin!

      Poista
    2. Se olisikin hauskaa! Meanwhile, virtuaalitapaamisiin!

      Poista
  5. No jopas, tuo sahkölinjan tippuminen kuulostaa pelottavalta. Onneksi ei kaynyt mitaan sen pahempaa. Voin vain etaisesti kuvitella miten raskasta palaaminen Khartumin arkeen lomien jalkeen on, varsinkin jos on hyvaksynyt sen ettei Khartumista taida tulla sellaista paikkaa missa arki rullaa ja johon tekee ainakin hetkeksi kodin. En tieda mista johtuu, ehka viime aikaisista tapahtumista ja epavarmuudesta maasta, mutta matkustaminen on viimeinen asia mita haluaisin nyt tehda. Olen talla hetkella niin kiinni arkirutiineissa ja siina etta toisiaan seuraavat paivat ilman sen kummempia tapahtumia tuntuvat nyt hyvilta, tai ehka se on tata talven tuomaa kotiin kapertymista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu monesti, etten jaksaisi lähteä näistä omista kuvioista yhtään mihinkään. Arvaamattomaan arkeenkin tottuu ennen pitkää niin, että se tuntuu normaalilta. Ja toisaalta lomailu ajatuksena väsyttää siksikin, että tiedän odottaa paluun olevan aina enemmän tai vähemmän haastava. Mutta meidät tosiaan lähetetään täältä tasaisin väliajoin pois ettemme palaisi loppuun, ja kyllä siinä oma järkensä on. Kaikista niistä asioista mitkä tekevät täällä asumisesta niin haastavaa en rohkene blogissa edes laajemmin kirjoittaa - ja se jo itsessään kertoo jotain näistä oloista! Seuraava loma odottaa maaliskuussa ja sitä kohti kyllä kieltämättä ajatuksissani kuljen. Vaikka alunperin sanoin etten haluaisi elää täällä ikäänkuin lomasta toiseen niin jossain määrin tulee kyllä silti elettyä vähän niin.

      Poista
  6. Kaikesta huolimatta parasta mahdollista vuoden jatkoa sinulle ja perheellesi!

    Teemalta loppui viime sunnuntaina neljän jakson ohjelma Seikkailu Niilillä. Valokuvaaja-seikkailija Levision Wood käveli Niilin päästä päähän, yhteensä 6750 kilometriä kuuden maan halki. Ohjelma oli mielenkiintoinen ja varsinkin Pohjois-Sudanissa siinä oli vaarallisia osuuksia. Ohjelmassa näytettiin myös Khartumia. Ehkä joku Suomessa asuva läheisesi/tuttusi on kertonut ohjelmasta.

    En yhtään ihmettele, kun kerrot vastuksista. Afrikka on Afrikka. Omat kokemukseni Afrikasta ovat vähäiset eli viikko Tunisiassa ja viikko Egyptissä. Muistissa ovat Kairon ja Luxorin ihmismäärät ja varsinkin Kairon hökkelikylät, auton ikkunasta nähtynä. On varmasti eri asia olla siellä turistina kuin pitkään asuvana. Kaikkea hyvää ja sujuvaa arkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! Kyllä meille onneksi ennen kaikkea hyvää kuuluu tammikuussa 2017 ja olen noin yleisesti ottaen suorastaan oikein onnellinen.

      Yksi hämmentävimmistä asioista täällä Sudanissa on minusta se, että samaan aikaan kuin esimerkiksi sähköjen ja veden kanssa on ajoittain paljonkin ongelmia niin monet asiat kuitenkin toimivat erityisen hyvin. Meillä on esimerkiksi täällä ollut jo ainakin vuoden verran käytössä minikokoinen modeemi jossa on varaava akku. Niitä tuntuu olevan ihan yleisesti täällä käytössä ja tuo modeemi itse toimii kyllä moitteettomasti vaikka noitten internet-palvelimien kanssa onkin ollut paljon häikkää.

      Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo ohjelma! En ole tainnut siitä kuulla mutta täytyy tutkia jos se löytyisi jostain katsottavaksi.

      Oikein hyvää alkanutta vuotta myös sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!