torstai 16. helmikuuta 2017

Hyvästejä ja ikävää

Olen ollut viime viikkoina jotenkin tavallista kireämmällä tuulella ja myös tavallistakin väsyneempi. En tiedä onko syy vai seuraus se, että olen nyt monena yönä peräkkäin heräillyt keskellä yötä murehtimaan ja huolehtimaan milloin mitäkin. 

Viime yönä minut herätti se kun pienimmäinen muksahti kello yhden maissa sängystään lattialle. Lapsi kömpi puoliunissaan takaisin sänkyyn mutta itse en saanut enää unen päästä kiinni. Mieltäni painoi se, että olin aikaisemmin päivällä saanut kuulla, että yksi vanhemman tyttären läheisistä luokkakavereista oli eilen viimeistä päivää koulussa. Lähtö tuli ihan varoittamatta, perhe muuttaa kesken kaiken pois. Vasta joulukuussa sanottiin hyvästit toiselle läheiselle kaverille joka niinikään muutti kesken kouluvuoden toiseen maahan. Pyörin yöllä pari tuntia hereillä ja murehdin tytön puolesta hyvän kaverin yllättävää lähtöä.

Kuusivuotias vanhempi tyttäremme on kahden ja puolen Sudanin vuotemme aikana solminut täällä useampia läheisiä ystävyyssuhteita. Hänen läheisistä ystävistään on nyt yksi kerrallaan ehtinyt muuttaa pois jo seitsemän. Näiden läheisten ystävien lisäksi pois on muuttanut tänä aikana myös useampia vähän vähemmän läheisiä ystäviä ja tuttavia. Muutot ovat kiertolaiselämän välttämätön paha, mutta täällä Khartumissa ulkomaalaisten työntekijöiden vaihtuvuus on hyvinkin nopeaa, ja tyttärellemme on sattunut osumaan ihan harvinaisen huono onni sen suhteen kuinka monet hyvästit hän on jo joutunut jättämään. 

Parin vuoden takainen kuva tyttärestämme (kuvassa keskellä) kahden hyvän ystävänsä kanssa. Nämä molemmat ystävät muuttivat muualle ensimmäisen Sudanin vuotemme jälkeen. Tyttö ikävöi heitä ajoittain edelleenkin, puolitoista vuotta myöhemmin.


Kuusivuotiaamme on onneksi sosiaalinen ja hyvä ystävystymään. Hän tuntuu olevan hyvissä väleissä melko lailla kaikkien luokkakavereidensa kanssa ja on ystävystynyt myös moniin nuorempiin ja vanhempiin koulukavereihinsa. Silti minua surettaa hänen puolestaan, että jo näin pienenä hän on joutunut kohtaamaan läheisistä ystävistä eroamisen ja siitä seuraavan ikävän. 

Ikävä toki kuuluu tähän elämäntapaan erottamattomalla tavalla. Ikävää hallitaksemme ja hillitäksemme me pyrimme mahdollisimman paljon pitämään yhteyttä tärkeiden ja läheisten ihmisten kanssa myös siinä vaiheessa kun välissä on tuhansia kilometrejä. Matkustamme tapaamaan perheenjäseniä ja vanhoja ystäviä mahdollisimman paljon. 

Aina ei kuitenkaan ole mahdollista jatkaa ystävyyssuhteita muuton jälkeen. Tytön poismuuttaneet läheiset ystävät ovat kaikki olleet ihania ja mielenkiintoisia pieniä tyttöjä ja poikia eri puolilta maailmaa. Mutta vaikka tutustuin tytön kautta näistä kavereista osaan aika hyvinkin, en ehtinyt tulla kovin tutuksi heidän vanhempiensa kanssa. Suurta osaa näistä lähteneistä läheisistä ystävistä emme siksi todennäköisesti tulee enää toiste näkemään. Se surettaa minua. Tuntuu väärältä ja surkealta, että kuusivuotias on joutunut pienen ajan sisällä eroamaan lopullisesti ihmisistä jotka ovat olleet hänen elämässään tiiviisti mukana joka arkipäivä. 

*****

Huonostinukutun yön jälkeen olen tänään ollut hyvin väsynyt. Väsymystä ei auttanut se, että aamulla pyyhälsimme mies, nuorimmainen ja minä ensitöiksemme lasten koululle katsomaan kun tytön luokka esitteli ala-asteen aamunavauksessa pieniä kananpoikia jotka he ovat luokassa munista asti kasvattaneet. Tosin pikkukanaset kasvattajineen olivat kyllä oikein piristävää seuraa.  

Pikkutiput ovat ehtineet parissa viikossa kasvaa jo aika isoiksi: kuvassa keskellä näkyvä ruskea otus on siis kananpoika.



Edessä on melko kiireinen viikonloppu: perjantaipäivällä ensin oma ratsastustuntini ja sitten tapaaminen ystäväperheen kanssa, ja perjantai-illaksi on meille vielä tulossa pari ystävää kylään laittamaan ruokaa ja syömään yhdessä. Lauantaina eläinlääkäri tulee rokottamaan koirat ja miehen täytyy käydä hammaslääkärillä, joten ihan vain levon merkeissä ei tule kulumaan sekään päivä. Mutta jospa saisin nyt öisin kuitenkin hengähdettyä ja levättyä enkä vaihteeksi heräisi huolehtimaan mistään.

17 kommenttia:

  1. Kurjaa. Toivottavasti tyttäresi jaksaa kuitenkin yhä ystävystyä uusien kavereiden kanssa. Ettei tule liian varovaiseksi. Vähän isompana hän voi onneksi sitten itse halutessaan jatkaa yhteydenpitoa kaukanakin asuvien ystävien kanssa.

    Niin totta, että lasten asiat mietityttävät ja valvotuttavat välillä öisinkin.
    Nimim. Perheen 27-vuotiaan asioita toissayönä mietiskellyt äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttäremme on hyvin sosiaalinen eikä onneksi tunnu ystäviensä lähdöstä lannistuneen vaikka heitä edelleen ikävöikin. Minä taidan surra näitä eroja lopulta tyttöä enemmän! Ja voin hyvin uskoa, että minäkin tulen lopun ikääni heräilemään yöllä miettimään lasten asioita aika ajoin. Viime yönä kuitenkin onneksi sentään nukuin aika lailla läpi yön!

      Poista
  2. Tsemppia! Meilla kanssa on vaihtuvuus suurta, military basen vieressa kun ollaan, porukat saa uusia komennuksia jne. Ensi kesana muuttaa todella tarkea lastenhoitoapu Texasiin ja samalla minimiehen yksi kaveri, joten muutoksia edessa taallakin :( Saa nahda voinko jatkaa toissakaan, koska lastenhoito on taalla niin kallista, ettei osa-aikatoiden teko kannata, jos lastenhoidosta joutuu normihintoja maksamaan. Mutta tallaista se elama on, muutoksia muutosten peraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuopa onkin hankalaa, jos ystävien lähtö muuttaa ratkaisevasti omiakin kuvioita! Minä mietin jo vähän sydän kurkussa mitä sitten tapahtuu kun läheinen ystäväperhe muuttaa täältä muille maille enkä enää voi luottaa sen, varaan että hätätilanteessa he ovat täällä tarvittaessa olemassa. Mutta niinhän se on, että teki itse mitä hyvänsä, muutoksia ei taida voida välttää. Tsemppiä sinnekinpäin! Toivotaan, että lastenhoitoasiat jotenkin järjestyvät niin, että voisit jatkaa töitä.

      Poista
  3. Hei, riipii rinnassa kun ajattelen lapsia, jotka ovat jo monet jäähyväiset sanoneet, siltä ei voi välttyä vaikka niin kovin tahtoisi suojella. Ei kiertolaisen elämässä. Valoisa puoli on se että tuttavia pn ripoteltuna vähän kaikkialle. Minulla on aina ajatuksena kerätä muutama sananen lasten ystäviltä "vauvakirjaan", jossa on sivuja vielä monille vuosille lähes aikuisikään asti.

    Parempia unia! Lepoa ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsestäni tuntuu ihan kamalalta ajatukselta se, että oman elämän tärkeitä ihmisiä ei yhtäkkiä näkisi muuton jälkeen enää koskaan, ja yritämmekin tosiaan mahdollisimman paljon matkustaa pitkin maailmaa tapaamassa vanhoja ystäviä. Kun lapset olivat vielä ihan pieniä oli kätevää se, että heidän kaverinsa olivat pitkälti omien ystävien lapsia. Nyt tilanne on vähän toinen kun koulun myötä lasten ystäväpiiri on paljon laajempi enkä minä enää tunnekaan hyvin kaikkia lasten ystäviä tai varsinkaan heidän vanhempiaan. Kaikki lasten lähempien luokkakaverien vanhemmat ovat kyllä hyvänpäiväntuttujani, mutta monet kuitenkin siinä määrin vieraita, ettemme varmaankaan tulevaisuudessa kohtaa ellemme nyt sitten ihan sattumalta. Onneksi tyttösemme tuntuu suhtautuvan elämänsä tähän puoleen aika filosofisesti. Hän sanoi, että häntä suretti kuulla, että ystävää oli muuttamassa pois ja poikaa tulee ikävä, mutta ei hän ole onneksi jäänyt kaverin lähtöä kuitenkaan sen kummemmin suremaan.

      Viime yönä sain nukuttua paremmin! Toivotaan, että parempien unien putki alkaa tästä.

      Poista
  4. Voimia ja lepoa sinne. Kuulostaa hurjalta ja kurjalta tuo jäähyväisten tahti. Kun se on yksin olevalle aikuisellekin välillä turhan rankkaa, niin olen kyllä miettinyt ulkosuomalaisperhriden lapsia ja sivusta tietysti myös nähnyt heidän ikäväänsä. Toivotaan, että uusia kavereita löytyy pian, vaikkei ne suoraan vanhoja korvaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tytölle jäi tänne vielä kuitenkin monta ystävää, ja onneksi hän on tosiaan hyvä ystävystymään. Tytön luokalle tuli tänä vuonna pari uutta lasta ja hän tuntuu tulevan molempien kanssa oikein hyvin juttuun.

      On kurjaa se miten nopeasti ihmiset täällä vaihtuvat, mutta toisaalta se luo toki myös toivoa uusista kivoista ystävistä! Kun yksi lähtee tilalle tulee joku toinen, ja jos jaksaa ja rohkenee tutustua yhä vain uusiin ihmisiin voi kohdalle hyvinkin osua omanhenkisiä tyyppejä. Omakin ystäväpiirini on ilokseni tänä kouluvuonna laajentunut uusien tulokkaiden myötä. Vanhoja ystäviä ei korvaa kukaan, mutta uusille hyville ystäville on aina tilaa!

      Poista
    2. Juuri näin! Ihanan positiivinen näkökulma!

      Poista
  5. Tämä. Tai oikeastaan meillä on se ensimmäinen hyvästely vasta edessä ja poden syyllisyyttä jo nyt, kun esikoisella on tuttu kaveriporukka pihapiiristä, joiden kanssa alkaisi ekaluokka, ja keskimmäinen saanut työllä ja tuskalla ensimmäiset ystävänsä.
    Mutta olen taipuvainen optimismiin, katteettomaankin, että lopulta lapset arvostavat tätä valintaa enemmän, että Skype ja satunnaiset livetapaamiset riittävät ylläpitämään edes muutamaa tärkeää ystävyyttä ja että he saavat nopeasti uusia kavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että uusia ystäviä kyllä löytyy, ja ikävän kanssa oppii elämään, ja todelliset kaverit pysyvät etäisyydestä huolimatta. Mutta en itse odota, että omat lapsemme tulevat meitä näistä valinnoista koskaan kiittämään tai niitä erityisesti arvostamaan - tämä on heidän ainut elämänsä, eikä heillä ole omakohtaista kokemusta mistään muusta.

      En itse ole oikeasti ollenkaan varma, että muuttaminen olisi lapsille lähtökohtaisesti hyväksi. Ennemminkin ajattelen, että ainakin pienille lapsille on pysyvyys lopulta paljon muutoksia mieluisampaa. Lohdutan kuitenkin itse itseäni sillä, että hyvin paljon pahempiakin kohtaloita voisi lapsella olla - ja että kaikkea muuta tärkeämpää lapsen elämässä on kuitenkin rakastava perhe. Kaikkea ei voi kukaan saada, mutta hyvän elämän voi elää hyvin monin eri tavoin. Ja syyllisyydentuntoja ei taida päästä pakoon teki sitten mitä hyvänsä!

      Poista
  6. Ihania kuvia.Samoja ajatuksia meillä kaikilla vanhemmilla pyörii päässä päivällä ja yöllä.Vaikka kuinka lukisi kaikenmaailman neuvoja ettei tarvi
    murehtia entisiä eikä tulevia, niin kuitenkin ne siellä alitajunnassa pyörii jatkuvasti. Itse syyttelen itseäni ettei lapset tunne olevansa täydesti suomalaisia, ruotsalaisia tai sudanilaisia. Eipä sitä nuorena tullut ajatelleeksi tämmöistä kun lähti ulkomaalaisen miehen mukaan. Kun ajattelee niin tämä jo tuntuu perintönä, koska äitini oli Viipurista, isä Inkeristä, joten ei sukua ollut ympärillä, kun kasvoin ilman isoäitejä tai isoisiä.
    Ja sama jatkuu minun lapsillani. Näitä mietteitä tulee pulpahtaen esiin kun nyt miettii elämänsä kulkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kai sitä aina jostain tulee huolehdittua! Nyt olen onneksi saanut vaihteeksi öisin nukuttua mutta eiköhän ennen pitkää taas mieleen nouse jotain muuta huolenaihetta.

      Nykymaailmassa on niin paljon monikulttuurisia perheitä, että itse en osaa sitä surra, etteivät lapset ole suomalaisia, italialaisia eivätkä oikein mitään muutakaan - ihaillen seuraan vierestä minkälaisia maailmankansalaisia he ovatkaan, kuinka sujuvasti osaavat olla ja elää eri puolilla maailmaa. Mitään ei ole vikaa yksikulttuurisuudessakaan, mutta monikulttuurisuus on minusta lahja.

      Minullakin on muuten sukujuuria Inkerinmaalla!

      Poista
    2. Jännää, vaikka oltaisiin sukulaisia. Minun isäni oli Kosemkinasta
      Inkeristä. Sukujuuria on mahdotonta etsiä kun kirkonkirjat on venäjäksi.

      Poista
    3. No on kyllä jännä sattuma. En nyt muista mistäpäin omat juuret siellä tarkalleen ovatkaan, täytyy tarkistaa ja jatkaa juttua tästä toisella kertaa!

      Poista
  7. Tämä on kyllä yksi niistä ulkosuomalaisuuden huonoista puolista ylipäätään. Jatkuvat hyvästit. Toisaalta paikallisista saa ehkä pysyvämpiä ystäviä, mutta eihän sekään mitenkään varmaa ole. Oma esikoiseni on ystävystynyt jo kaksi kertaa paikalliseen lapseen ja sitten yhtäkkiä tämä ihan saksalainen perhe muuttaakin töiden perässä toiselle puolelle maata! Onneksi on myös niitö pysyvitä ystäviä, mutta silti. Äidin sydäntä kaikenlaiset huolet aina kalvavat. Lapsilleen kun aina parasta toivoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meihin kiertolaisiin suhtautuvat paikalliset ikävä kyllä monesti vähän varoen. Sen kyllä hyvin ymmärrän, mehän ne pahimpia lähtijöitä tietysti olemme, kun alusta lähtien tulemme rajalliseksi ajaksi. Lapset eivät toisaalta tietysti osaa niin laskelmoida, ja onneksi tyttärellämme onkin koulussa myös täkäläisiä kavereita.

      Mutta niin totta kyllä tuokin, ettei paikallistenkaan varaan voi varauksetta luottaa, koska muuttavathan hekin joskus tai olosuhteet saattavat muuten muuttua.

      Lasten kasvaessa olen huomannut, että siinä vaiheessa kun koululaiset alkavat olla tietoisempia oman perheensä elämänkatsomuksesta, erilaiset taustat alkavat vaikuttaa tuntuvammin myös ystävyyssuhteisiin, ainakin tällaisissa olosuhteissa missä kohtaavat selkeästi erilaiset kulttuuritaustat ja uskonnot. Lapsillekin löytyy toisten ulkomaalaisten kanssa usein helpommin yhteinen kieli, ja se tuntuu korostuvan sitä enemmän mitä vanhemmaksi lapset kasvavat. Ulkopuolisuuden kokemus yhdistää, ja toisaalta paikallisille voi olla vaikeampi suhtautua erilaisuuteen kuin muille ulkomaalaisille jotka itsekin ovat erilaisia. Täällä paikallisista erottaa myös ihan konkreettinen kielimuuri; vaikka koulun kieli on englanti, paikalliset lapset puhuvat kuitenkin koulussa keskenään melko paljon arabiaa.

      Onneksi on tosiaan niitä pysyviäkin ystäviä ja onneksi on tämä oma perhe ja sisaruksien ja koirien myötä lapsilla aina kotona seuraa, tapahtui koulussa tai muualla kodin ulkopuolella sitten mitä hyvänsä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!