lauantai 18. helmikuuta 2017

Tytöt tallilla

Koulun talli on yksi tärkeistä paikoistamme Khartumissa. Minä käyn tallilla kolme kertaa viikossa. Vanhemmalla tyttärellä ja pojalla on ratsastustuntinsa eri koulupäivinä koulun jälkeen ja minä itse käyn ratsastamassa viikonloppuaamuna.

Talli on ihan Niilin tuntumassa missä on runsaammin kasvillisuutta kuin etäämmällä Niilistä. Kauniilla, vehreällä ja hyvinhoidetulla tallialueella tuntuu helpolta hengittää. Tallilla asustaa hevosten lisäksi tallikissa Lucy johon varsinkin tyttömme ovat kovin kiintyneet, ja lisäksi ainakin yksi suuri kilpikonna. 

Sinä päivänä kun tytär ratsastaa minulla on tavallisesti viihdytettävänä tallilla vain nuorimmainen, sillä poika pääsee koulusta harrastustunniltaan vasta samoihin aikoihin kun tytön ratsastustunti jo alkaa. Poika menee niinä päivinä ystävän luokse suoraan koulusta ja me noukimme hänet sieltä kotimatkalla. 

Kun on pojan ratsastustunnin vuoro olen tavallisesti tallilla molempien tyttöjen kanssa. Tuon lapsille tallille mukana evästä ja kun muistan myös ajankuluksi askartelukirjoja tai ihan vain paperia ja kyniä. Viimeksi tallille oli joltakulta unohtunut pallo jolla tytöt innostuivat leikkimään hyvän tovin sillä välin kun veli ratsasti. 




4 kommenttia:

  1. Onpa suloiset tytöt :) Tämä on ehdottomasti yksi niistä, blogeista, joita lukemalla on oppinut sellaisista maista, joista ei juuri mitään tietäisi muuten. Ihana, että pääsette siellä harrastamaan myös ja kauniin vehreältä näyttää tallin alue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt itsekään Sudanista juuri mitään ennen kuin tänne muutimme, ja edelleen on paljon sellaista mitä en tiedä enkä ymmärrä. Tämä ei ole ihan helposti aukeneva maa. Mutta ihan mahtavaa on se, että alusta asti on täällä ollut blogi jonka kautta jäsentää omia tunnelmia uuden edessä ja teitä lukijoita mukana ihmettelemässä ja kannustamassa.

      Täällä olisi tilaisuus harrastaa enemmänkin: tähän aikaan vuodesta kun ei ole niin kuuma Niilillä voisi käydä purjehtimassa tai soutamassa, ja niin edelleen. Itse olen jäänyt vähän kiinni näihin omiin rutiineihini!

      Poista
  2. Ihanat kuvat, iloiset lapset! Huomasin että pienemmällä on päällä jopa pitkähihainen ja heti iloitsin että nyt taitaa teidän asteet olla siellä mukavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin huomattu! Tänne iski muutama päivä sitten täkäläinen takatalvi. Perjantaiyönä lämpötila laski jonnekin 13 asteen tietämiin ja päivisinkin on ollut reippaasti alle 30 astetta. Varpaita palelee tässä nytkin paraikaa, ja koulutyttömme valitsi tänään verkkarit urheilushortsien sijaan ja halusi pitää kouluhupparia päällä läpi aamupalan.

      Viikon kuluessa sää kyllä taas lämpenee ja loppuviikosta näytetään menevän yli 30 asteen. Mutta onpa ihanaa kun on ollut hetken raikasta ja vilakkaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!