perjantai 31. maaliskuuta 2017

Väsynyt äiti

Palasin tammikuussa joululomalta epäilys mielessäni: olenkohan oikein kunnollinen aikuinen kun saan elää näin täyteläistä, omannäköistä ja onnellista elämää? Tuntuu, ettei voi olla pätevästi keski-ikäinen ilman kiirettä ja ruuhkavuosia, ilman tasapainottelua työn ja kodin välimaastossa. Ainakin aikuisen pitäisi osata ajaa autoa olosuhteissa kuin olosuhteissa. 

Minä olen tasapainotellut entiseen tapaan ihan vain täällä kotirintamalla. Lapset ovat vuoden alusta olleet toinen toisensa jälkeen vähän väliä sairaana, ja mies useammalla työmatkalla. Itsekin olen sairastanut tämän vuoden puolella muutaman flunssan ja yhden oksennustaudin. Tammi-helmi-maaliskuun kiirehdin läpi päivien ja yöt nukuin tavattoman huonosti. Olin onnellinen silloin kun sain olla kotona ihan vain omalla porukalla ilman sen kummempia aikatauluja, mutta ne päivät joina minulla oli asiaa ulkomaailmaan veivät voimat. Kadunkulmissa kerjäävät lapset, hiekkapöly, puihin ja pensaisiin irvokkaiksi koristeiksi tarrautuneet käytetyt muovipussit, kohtaamiset koululla, ruuhkat, vähän kerrallaan kuumeneva sää - kaikki väsyttivät.

Samoihin aikoihin käytiin suomalaisessa blogimaailmassa kiihkeää keskustelua siitä sopiiko äitien lomailla ilman lapsiaan. Vaaka kallistui vahvasti sen puoleen, että äitien tulee ottaa lapsistaan vapaata. Olin häkeltynyt siitä, että yhtäältä kuulutettiin kovaan ääneen sitä, että toisten äitien ratkaisuja ei sovi arvostella, mutta toisaalta minunkaltaisiani äitejä jotka emme halua ottaa lapsistamme lomaa arvosteltiin kuitenkin monissa blogeissa ja kommenteissa hyvinkin suoraan. Olin muutenkin jo väsynyt ja vähän alamaissa ja keskustelu latisti tunnelmiani entisestäänkin. Olen ylpeä omasta elämästäni ja valinnoistani, ja omassa lähipiirissäni tunnen onneksi itseni arvostetuksi ihan tällaisenani, mutta on silti vähän masentavaa ajatella, että näyttäydyn näemmä joidenkin silmissä säälittävänä tapauksena, suorastaan äitimyytin vankina! On pitemmän päälle väsyttävää tulla väheksytyksi ja aliarvioiduksi väärin perustein.

Kevätloma antoi tilaisuuden hengähtää, mutta palatessa oli entistäkin selvempää kuinka lopussa minä olenkaan. Tällä viikolla ei ole juuri ollut tilaisuutta lepäillä ja kasvattaa voimia sillä sairastuimme minä ja kolmevuotias molemmat taas kerran flunssaan vain muutama päivä lomalta paluun jälkeen. Päivisin olen sentään jonkun verran onnistunut ottamaan itselleni aikaa mutta öisin olen lähinnä vain torkkunut vahtiessani pienen kuumeisen unta. 

Joitakin piristäviä muutoksia olen silti onnistunut tekemään arkeen. Olen yrittänyt mennä nukkumaan aikaisemmin ja antanut itseni nuokkua päivätorkuilla aina silloin kun siihen on ollut tilaisuus. Olen tavannut ystäviä aikaisempaa valikoidummin. Olen seurannut uutisia hyvin harkiten, en enää useamman kerran päivässä vaan ennemminkin muutaman päivän välein jos silloinkaan. Hiljensin Whatsappin ilmoitukset enkä ole käynyt Facebookissa moneen päivään. Poistin myös toistaiseksi blogilistaltani kaikki kaupalliset blogit sillä lomaileva äiti -keskustelun myötä minua alkoi entistäkin enemmän ärsyttämään se miten etenkin kaupallisissa blogeissa aika ajoin tunnutaan hakevan lukijoita ja kommentteja ihan tarkoituksellisesti provosoimalla. 

Muutokset ovat kantaneet hedelmää. Vaikken ole saanutkaan öisin kunnolla levätyksi tunnen itseni rauhallisemmaksi ilman liiallisia ulkoisia ärsykkeitä. Olen voinut hidastaa tahtia sillä päiviin on tullut entistä enemmän aikaa. Olen edelleen väsynyt ja voimaton, mutta silti jotenkin levollinen. Ja mikä parasta, mieleni on pitkästä aikaa kirkas. Nyt olisi saatava vielä levättyä kunnolla, päivin ja etenkin öin, mutta toivon ja uskon, että ennen pitkää olen taas ihan entiselläni. Tai ehkä vähän entistäkin parempi! Jo pitkään olen yrittänyt hakea sopivaa omanlaistani suhdetta mediaan ja etenkin sosiaaliseen mediaan ja nyt tuntuu, että sellainen on kuin onkin hiljakseen löytymässä. 

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Afrikasta Eurooppaan ja takaisin, taas kerran

Kevätlomalla vietimme aikaa ystävien ja isovanhempien kanssa Sofiassa, Bulgariassa ja Wienissä, Itävallassa. Kävimme leikkimässä Sofian keskustassa puistossa ja ostoskeskuksessa trampoliinihallissa. Toisessa sofialaisessa ostoskeskuksessa pääsimme lapset ja minä luistelemaan: kaksi lapsista ensimmäistä kertaa elämässään, minä ensimmäisen kerran pariinkymmeneen vuoteen. Kylläpä luisteleminen onkin mukavaa! Voi olla, että minun on pakko käydä kokeilemassa khartumilaisen ostoskeskuksen tekojäätäkin vielä ennen pitkää. Jäi niin kova into luistella.

Söimme lomaviikon kaksin käsin porsaanlihaa, paistettua ja graavattua lohta, sushia, avokadoja, vadelmia ja mustikoita, leipää. Lapset herkuttelivat lukemattomilla kinder-munilla joiden sisältä löytyi pitkästä aikaa minustakin kivoja yllätyksiä: smurffeja ja muita pikkutyyppejä. Nautimme mahdollisuudesta kävellä pitkin ja poikin, ja otimme ilon irti myös Wienin metrosta. Ostimme kotiin tuomiseksi kinkkua ja juustoa, gluteenitonta leipää, jauhoja ja muita herkkuja, kirjoja, leluja, vaatteita ja kenkiä, pakastepusseja, kestäviä roskasäkkejä, ja jopa patjan. 

Wieniin hotelliin kantautuivat karmaisevat uutiset Lontoosta. Kun pari päivää Lontoon tapahtumien jälkeen teimme lähtöä takaisin Sudaniin näytti lähes joka kadunkulmassa Wienin keskustassa yhtäkkiä seisovan aseisettu poliisi. Ahdistus ja huoli ovat seuranneet taas kerran uniin asti ja saivat katselemaan maailman lentokentillä vähän tarkemmin ympärilleni. 

Toisaalta puistelin paluumatkalla useampaan kertaan mielessäni päätäni myös käsittämättömille uusille amerikkalaisille ja brittiläisille rajoituksille, jotka rajoittavat kannettavien tietokoneiden ja tablettien kuljettamista tietyiltä lentokentiltä tiettyjen lentoyhtiöiden koneissa. Mietin kuinka lentokentät uusista rajoituksista käytännössä selviävät. En ymmärrä mihin rajoituksilla pyritään muuta kuin ohjaamaan matkustajia yksiltä lentoyhtiöiltä ja kentiltä toisille. Jos kyse olisi todellista uhasta, kai rajoitukset koskisivat kaikkia lentoyhtiöitä ja kenttiä? Minä itse pärjään kyllä ihan mainiosti lentokoneessa ilman tietotekniikkaa, mutta en luottaisi tietokonettani lentomatkan ajaksi matkalaukkuun. Me lennämme nykyään aika lailla aina Dohan kautta Qatarilla, joka on ainakin amerikkalaisten rajoituslistalla. Me emme kuitenkaan ole nyt toistaiseksi muutenkaan menossa Yhdysvaltoihin, eikä meillä ole lähiaikoina suunnitteilla reissua myöskään Iso-Britanniaan. Toivottavasti rajoitukset eivät laajene koskemaan muita matkakohteita kuin Yhdysvallat ja Iso-Britannia. 

Dohan kentästä on viime vuosina kehittynyt minulle aikamoinen pysähtymisen paikka. Kuinka monta kertaa olenkaan siellä surrut, suorastaan itkenyt, paluuta Sudaniin! Eilenkin askel oli raskas eikä minun tehnyt mieleni nousta koneeseen kohti Khartumia. Mutta sitten keskellä yötä kotona vastassa olivat iloiset koirat ja tuttu ja turvallinen koti, oma sänky, eikä tuntunutkaan yhtäkkiä ollenkaan niin kamalalta olla taas täällä. Pari kuukautta on vielä kouluvuotta jäljellä ja sitten onkin taas jo edessä pitkä kesäloma muilla mailla. 

Väsymys on painanut minua jo useamman kuukauden niin arkena kuin lomallakin. Aion yrittää käyttää tulevat pari kuukautta ennen kaikkea väsymyksen taittamiseen, arjen puuhien ohessa. Lisää lepoa ja enemmän iloa, niitä luulen ennen kaikkea tarvitsevani. 

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Lomasuunnitelmia

Me matkustamme mielestäni tällä hetkellä vähän liiankin paljon. Toisaalta Sudanista tekee kyllä hyvää käydä välillä muilla mailla, ja oli miten oli, miehen työpaikka edellyttää, että poistumme maasta noin kolmen kuukauden välein hengähdystauolle.

Meidän loma-aikataulumme määräytyvät nykyään hyvin pitkälti koululaisten lomien mukaan. Lapsilla on koulusta lomaa kolmisen viikkoa jouluna, noin kaksi ja puoli kuukautta kesällä, ja viikon verran sekä keväällä että syksyllä. Joinakin syksyinä lomaviikkoja on jopa kaksi, jos Eid al Adha -pyhät osuvat jo alkusyksylle. Silloin Eid-pyhien lisäksi koululaisilla on myöhemmin syksyllä vielä toinen viikko lomaa.

Viime kesälomalla matkustimme muun muassa ihmettelemään lunta Alpeilla heinäkuussa. Kuljimme gondolihissillä Italiasta hetkeksi Sveitsin puolelle.


Matkakohteita valitsemme tällä hetkellä ensisijaisesti sen mukaan missä meillä asuu läheisiä ja ystäviä, mutta toisinaan tulee tehtyä reissuja myös sellaisiin kohteisiin jotka ovat kätevän matkan päässä, kuten Qatar, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat tai Turkki. Tai sitten valitsemme matkakohteen jonkun muun käytännön syyn perusteella. Tämän vuoden kevätlomakohteeksi meille valikoitui Itävalta oikeastaan ihan vain siksi, että sinne oli tarjolla kohtuuhintaisia lentoja. Wienissä vietämme muutaman päivän Italian isovanhempien kanssa. Aiomme myös pyrähtää Wienistä pitkäksi viikonlopuksi ystävien luo Sofiaan, Bulgariaan.

Istanbul oli vielä pari vuotta sitten yksi suosikkikohteistamme jonne oli kätevä matkustaa täältä Khartumista sillä Turkish Airlines lentää Khartumista suoraan Istanbuliin.


Kesäksi olemme taas menossa pitemmäksi aikaa Suomeen. Alkukesäksi meillä on alustavasti suunnitteilla reissu Lappiin. Viime kesänä ehdimme vain Rovaniemen korkeudelle, tänä kesänä olisi toiveissa ajella ehkä jopa Pohjois-Norjaan saakka. Loppukesällä olimme aikeissa mennä Kanadaan ja sieltä Yhdysvaltain kautta Belizessä käymään, ensimmäistä kertaa muuton jälkeen. Trump kuitenkin muutti suunnitelmamme; emme halua käydä koettamassa onneamme Yhdysvaltojen rajalla, Yhdysvaltain Sudanin suurlähetystöstä hakemillamme viisumeilla. Aiommekin nyt sen sijaan kiertää Kanadaa vähän laajemmin. Toiveissa on, että belizeläinen kummipoikamme ja hänen äitinsä pääsevät lomailemaan kanssamme Kanadaan.

Olemme käyneet Kanadassa ennenkin, Ontariossa ja Quebecissä, kun esikoinen oli vuoden vanha, ja itse olen käynyt samoissa maisemissa jo aikaisemmin nuoruudessani. Tällä kertaa haluaisimme matkustaa Kanadassa vähän laajemmin. Haluamme yrittää Toronton lisäksi käydä ainakin Edmontonissa, Albertassa tapaamassa vanhaa ystävää. Minä olen myös jo kauan halunnut Vancouveriin ja toivon, että meidän onnistuisi poiketa lomalla myös sinne. Paluumatkalla Kanadasta kohti Suomea suunnittelemme lisäksi päivän-parin pysähdystä Islannissa. Matkavaraukset ovat tosin vielä tekemättä ja suunnitelmat ja aikataulu saattavat tästä vielä muuttuakin.

Niagaran putouksilla Kanadan puolella.


Syksyn lomasuunnitelmat ovat vielä ihan auki, mutta toivon meidän viettävän Suomessa minun vanhempieni luona joko Eid-viikon tai sitten varsinaisen syysloman. Ensi jouluksi meillä on nimittäin suunnitteilla reissu Australiaan. Se on yksi miehen ja minun lempikohteista, mutta lapset eivät ole siellä vielä koskaan käyneet. Kävimme Australiassa kahdestaan mies ja minä jokunen vuosi ennen ensimmäisen lapsen syntymää; vietimme viikon verran Sydneyssä ja ajelimme sieltä hiljakseen Brisbaneen missä pysähdyimme taas vähän pitemmän aikaa. Loma oli erinomaisen ihana ja onnistunut ja siitä asti olemme aika ajoin miettineet uutta matkaa. Ihan pienten lasten kanssa emme kuitenkaan ole viitsineet lähteä Australiaan asti. Ensi jouluna nuorimmainenkin on kuitenkin jo neljä ja tuntuu, että aika alkaa olla kypsä uudelle Australianlomalle. 

Vuosia sitten Australiassa hyvässä seurassa.



Vaikken halua elää elämääni lomasta toiseen, ja vaikka minusta tuntuukin, että matkustamme tällä hetkellä vähän liiankin paljon, on silti kieltämättä mukavaa kun on jotain mitä odottaa. Lomallelähtö tuntuu usein aikamoiselta koitokselta, ja palatessa vie aikansa asettua taas näihin täkäläisiin oloihin, mutta lomat itsessään kyllä virkistävät ja kirkastavat mieltä. Ja virkistykselle on juuri nyt tarvetta. Tuntuu, että viime viikot olen aika lailla vain selviytynyt päivästä toiseen. Onneksi kevätlomaa ei tarvitse enää pitkään odottaa.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Lisää arkisia yksityiskohtia: ruokaa ja juomaa

Vettä janoisille

Keraamiset vesisäiliöt kadun varrella.

Katujen varrella ja kauppojen edustalla seisoo täällä keraamisia ja muovisia vesisäiliöitä joista roikkuu metallinen kuppi. Vesisäiliöt ovat yleisessä käytössä. Kuka tahansa ohikulkija voi täyttää vedellä kupin ja sammuttaa janonsa. Kovassa helteessä on tärkeää juoda paljon, mutta itseäni mietityttää se kuinka sama kuppi kulkee kädestä käteen ja suusta suuhun. 


Ei alkoholia

Alkoholitonta olutta montaa eri lajiketta.


Sudan on täysin kuiva maa. Täällä ei ole sellaisia hotelleja tai ravintoloita joissa ulkomaalaiset voisivat käydä nauttimassa alkoholia, eikä kaupoissakaan myydä lainkaan alkoholia. Alkoholitonta olutta toisaalta kyllä löytyy ja olenpa nähnyt kaupan hyllyllä viime aikoina sellaisiakin kummallisuuksia kuin esimerkiksi alkoholittomia tölkkimojitoja. Kukakohan niitäkin ostaa?


Liha

Lihakauppojen ikkunoissa roikkuu lampaanruhoja, kauppojen takaseinillä puolikkaita lehmänruhoja. Alkuun ruhot puistattivat minua, mutta kaikkeen tottuu, ja nykyään suhtaudun kuolleisiin eläimiin kaikin puolin paljon entistä luontevammin. 

Suosin Khartumissa erityisesti yhtä lihakauppaa jossa on tavallisesti melko hyvä valikoima ja liha tuoreenoloista. Kun kerran olin lihaostoksilla ajoi kaupan eteen pieni rekka jonka takaa nostettiin kaupan takaosaan kokonaisia lehmänruhoja. Rekassa ei näyttänyt olevan sen kummempaa ilmastointia, eikä se näyttänyt minusta erityisen puhtaaltakaan. Toisella kertaa olin kaupassa kun sähköt katkesivat eikä generaattori pitkään hetkeen lähtenyt hurisemaan. Lihatiskit lämpenevät nopeasti näillä helteillä.

Lampaankyljykset odottamassa marinadia.

Ihan hyvillä mielin ostan silti edelleen lihaa kyseisestä lihakaupasta. Ihanteellista on toki se, että kylmäketju säilyy ja ruoka-aineita säilytetään oikeissa olosuhteissa ja lämpötiloissa, mutta läpi maailman ei kaikki aina toimi niin viimeisen päälle hyvin. Maalaisjärjellä pärjää onneksi pitkälle maassa kuin maassa. En osta lihaa jos se näyttää vähänkään huonolta. Täällä ei koskaan lihassa lue viimeistä myynti- saati käyttöpäivää, se on vain itse lihasta katsottava ja nuuskittava. Kaikki liha on joka tapauksessa parasta valmistaa heti samana päivänä, viimeistään seuraavana, tai sitten suosiolla laitettava suoraan kauppakassista pakastimeen odottamaan sopivaa hetkeä. 

Porsaanlihaa ei täällä löydy lihakaupoista sillä muslimit eivät sitä syö. Olen kuullut huhuja, että jossain Khartumin tuntumassa on possutila josta voi suoraan käydä ostamassa porsaanlihaa, mutta en ole viitsinyt ottaa asiasta sen lähemmin selvää. Sen sijaan olen opetellut laittamaan ruokaa lampaanlihasta ja suorastaan ihastunut lampaankyljyksiin. Lampaan lisäksi täällä on laajalti tarjolla naudanlihaa ja kanaa, jonkun verran myös kalaa ja kamelinlihaa. 


Vihannekset ja hedelmät, pavut ja linssit

Osa kaupan hedelmähyllyä.


Täältä löytyy useammanlaisia vihanneksia ja hedelmiä, mutta Belmopanin vihannestoria on silti ikävä, suomalaisista ruokakaupoista puhumattakaan. Vihannekset ovat usein täällä nahkeita ja lötköjä, eivätkä hedelmätkään aina niin kovin mehukkaita. Mitä muuta voisi odottaakaan aavikon reunalla? Yritämme valmistaa niin monipuolista ruokaa kuin mahdollista mutta paikallinen tarjonta tuo ruuanlaittoon omat rajoitteensa ja gluteenittomuus taas omansa, eivätkä pienet lapset aina ole niitä helpoimpia ruokittavia. 

Ote papu- ja linssikokoelmastamme.



Itse syön tyytyväisenä linssejä ja papuja joita täällä on onneksi aina saatavilla, mutta lapset suhtautuvat palkokasveihin vähän valikoivammin. Lapsille maistuisivat erityisesti valkoiset pavut tomaattikastikkeessa, mutta niitä ei yhtäkkiä löydy mistään kaupasta. Onnistuimme onneksi tilaamaan niitä Euroopasta ja nyt odotan kärsimättömänä, että tilaus tulisi perille. Olen vieläkin vähän toipilas ja väsymyksen vuoksi vähän herkällä mielellä. Meinaa ihan itkettää ajatus siitä, että me täällä unelmoimme jostain niin arkipäiväisestä kuin Heinzin valkoisista pavuista tomaattikastikkeessa. 


(Arjen yksityiskohdista olen kirjoittanut aikaisemminkin kerran jos toisenkin.)

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Viikonloppu kuvina

Koska mies on työmatkalla ja minä edelleen vähän kipeänä, pysyttelimme suosiolla kotona koko viikonlopun. Tekemistä onneksi riitti. Pyykkivuoressa yksistään oli minulle puuhaa koko viikonlopun varalle, ja paljon jäi vielä viikollekin.
Yllätin nämä kaksi liskoa talon sivustalla kun menin tutkimaan rikkinäisen vesipumppumme tilannetta. Liskot olivat suistaan kiinni toisissaan. En ole koskaan nähnyt vastaavaa enkä löytänyt netistäkään mitään selitystä kummalliselle käytökselle. Siinä vaiheessa kun sain kännykän kameran toimimaan toinen liskoista oli ehtinyt irrottaa päänsä toisen liskon päästä ja lähtenyt juoksemaan tiehensä. Toinen seurasi sitä pian perästä.
Ikkunakaltereista on kaikenlaiseen käyttöön, niitä voi käyttää myös kiipeilyharjoituksiin. Pienimmäinen kiipeilee mielellään myös sisällä yläkerran ovien kaltereissa. 
Esikoinen löysi leikkihuoneen hyllyyn unohtamansa dinosauruskaivaussetin ja innostui pitkästä aikaa kaivamaan luita esiin. Homma vaikutti siinä määrin rentouttavalta, että olisi tehnyt mieleni koittaa vähän itsekin. Kipeä niskani ei kuitenkaan ollut omiaan luiden esiin koputteluun.
Koululaiset pelasivat viikonlopun aikana pihalla useampaan otteeseen jalkapalloa. Jalkapalloksi valikoitui Paavo Pesusieni -pallo jonka ostimme vuosia sitten viikonloppulomalla Chetumalista Meksikosta.
Sisätiloissa pelasimme yhdessä Afrikantähteä ja Eläinpyramidia. Pelien ja leikkien lisäksi katselimme DVD:ltä muun muassa Harry Potteria ja Futuramaa. Ja niin kului viikonloppu ja nyt ollaankin jo viikon ensimmäisessä arkiaamussa.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Väsyneenä kohti viikonloppua

Lapset ovat vihdoin tervehtyneet mutta minä olen sairausviikon jäljiltä ihan puhki. 

Kolmevuotias halusi kuumeisena olla melkein koko ajan ihan kiinni minussa. Istuin hankalissa asennoissa tyttö sylissäni, kannoin häntä ylös ja alas portaita, ja lopulta laitoin ruokaakin tyttö kantorepussa selässäni. Väsyneenä ja nälkäisenä söin keskellä viikkoa eräänä iltana sairaidenhoidon lomassa kiireessä niin huolimattomasti, että puraisin vahingossa haarukkaa ja lohkaisin palan etuhampaastani. Kolmevuotiaan kanniskelut yhdistettyinä huonosti nukuttuihin öihin kostautuivat puolestaan niskajumina joka vaivaa edelleen. Ääneni alkoi kadota muutama päivä sitten eikä ole vielä ihan kokonaan palannut, ja nenä vuotaa ja yskittää. 
Sairauspäivinä oli aikaa askarrella. Isosisko teki kukan
yhteenliitettävistä pikkupalikoista.
Eilisestä keskiviikosta asti on isosisko ollut taas koulussa ja pikkusiskokin on yskää lukuunottamatta terve. Viime viikolla mies lähti keskiviikkona kesken työpäivää töistä ja vei pojan ratsastamaan sillä välin kun itse hoidin kipeitä tyttöjä kotona. Tällä viikolla hän ei valitettavasti onnistunut irtoamaan töistään, joten lähdin itse eilen vähän puolikuntoisena pikkusiskon kanssa hakemaan koululaiset koululta tallille. Pojan ratsastustunneilla on tavallisesti yhteensä kolme oppilasta mutta toiset olivat tällä kertaa poissa joten poika sai yksityisestetunnin. Niin taidokkaasti poika hyppi esteiden yli, ettei sydämeni hypännyt kurkkuun läheskään jokaisen esteen kohdalla.

Toisena sairauspäivänä isosisko teki balettipalapelin virtahepojen viereen. Nämä kolme virtahepoa ovat osa suurempaa kokoelmaa. Belizessä keräilimme huviksemme pieniä puisia ja keraamisia vyötiäisiä, täällä Sudanissa asuessamme puolestaan virtahepoja eri puolilta Afrikkaa.


Tallilta ajelimme hakemaan miehen töistä ja tulimme koko porukka kotiin, tosin minä ja autonkuljettaja vain kääntyäksemme. Olin nimittäin huomannut Poppy-koiran jalassa erikoisen patin jota halusin käydä näyttämässä eläinlääkärille. Koska mies on lähdössä perjantaina työmatkalle oli eläinlääkärikeikka parasta hoitaa alta pois sukkelaan. Olin jo ehtinyt keksiä vaikka mitä kamalia diagnooseja ja jo ihan oman mielenrauhani vuoksi tuntui tärkeältä päästä nopeasti selvittämään missä mennään. 

Mies jäi kotiin lasten ja kahden muun koiran kanssa ja minä puolestani hyppäsin Poppyn kanssa autonkuljettajan kyytiin ja ajelimme eläinlääkärille. Jouduimme odottamaan eläinlääkärin edustalla hyvän tovin, sillä jonossa oli ennen meitä muutama koira, enkä halunnut mennä levottoman Poppyn kanssa pieneen odotushuoneeseen. Poppy oli tohkeissaan tuktukeista ja moottoripyöristä ja haukkuipa muutaman rekankin ennen kuin pääsimme sisälle. Kaikeksi onneksi patti koiran jalassa paljastui harmittomaksi. Palasin kotiin eläinlääkäristä hyvin huojentuneena. 

Yhdessä tyttöjen kanssa teimme myöhemmin sairausviikolla tämän Raamattuaiheisen palapelin, missä
erilaiset eläimet hengailevat sopuisasti taustalla vilkuttavien Aatamin ja Eevan kanssa.
Hankimme palapelin aikoinaan Belizen mennoniittakylästä Spanish Lookoutista.
Tänään torstaina oli lasten koululla kirjanhenkilöparaati mutta sinne pääsi mies onneksi menemään ja minä jäin sen sijaan kotiin lepäämään pikkusiskon ja koirien kanssa. Autonkuljettaja kävi aamupäivällä pyynnöstäni ostamassa viikonlopun ruokatavarat, joten säästyin kauppareissultakin. Nyt ei ohjelmistossa ole seuraavalle muutamalle päivälle yhtään mitään muuta kuin lepäilyä kotosalla. Ihanaa. Minä olen niin helpottunut lasten tervehtymisestä ja siitä, ettei Poppylla olekaan mitään pahasti vialla, ja niin väsynyt ja puolikuntoinen lasten sairastamisen jäljiltä, etten jaksa juuri nyt huolehtia edes siitä, että mies on heti huomenaamulla lähdössä työmatkalle.