perjantai 31. maaliskuuta 2017

Väsynyt äiti

Palasin tammikuussa joululomalta epäilys mielessäni: olenkohan oikein kunnollinen aikuinen kun saan elää näin täyteläistä, omannäköistä ja onnellista elämää? Tuntuu, ettei voi olla pätevästi keski-ikäinen ilman kiirettä ja ruuhkavuosia, ilman tasapainottelua työn ja kodin välimaastossa. Ainakin aikuisen pitäisi osata ajaa autoa olosuhteissa kuin olosuhteissa. 

Minä olen tasapainotellut entiseen tapaan ihan vain täällä kotirintamalla. Lapset ovat vuoden alusta olleet toinen toisensa jälkeen vähän väliä sairaana, ja mies useammalla työmatkalla. Itsekin olen sairastanut tämän vuoden puolella muutaman flunssan ja yhden oksennustaudin. Tammi-helmi-maaliskuun kiirehdin läpi päivien ja yöt nukuin tavattoman huonosti. Olin onnellinen silloin kun sain olla kotona ihan vain omalla porukalla ilman sen kummempia aikatauluja, mutta ne päivät joina minulla oli asiaa ulkomaailmaan veivät voimat. Kadunkulmissa kerjäävät lapset, hiekkapöly, puihin ja pensaisiin irvokkaiksi koristeiksi tarrautuneet käytetyt muovipussit, kohtaamiset koululla, ruuhkat, vähän kerrallaan kuumeneva sää - kaikki väsyttivät.

Samoihin aikoihin käytiin suomalaisessa blogimaailmassa kiihkeää keskustelua siitä sopiiko äitien lomailla ilman lapsiaan. Vaaka kallistui vahvasti sen puoleen, että äitien tulee ottaa lapsistaan vapaata. Olin häkeltynyt siitä, että yhtäältä kuulutettiin kovaan ääneen sitä, että toisten äitien ratkaisuja ei sovi arvostella, mutta toisaalta minunkaltaisiani äitejä jotka emme halua ottaa lapsistamme lomaa arvosteltiin kuitenkin monissa blogeissa ja kommenteissa hyvinkin suoraan. Olin muutenkin jo väsynyt ja vähän alamaissa ja keskustelu latisti tunnelmiani entisestäänkin. Olen ylpeä omasta elämästäni ja valinnoistani, ja omassa lähipiirissäni tunnen onneksi itseni arvostetuksi ihan tällaisenani, mutta on silti vähän masentavaa ajatella, että näyttäydyn näemmä joidenkin silmissä säälittävänä tapauksena, suorastaan äitimyytin vankina! On pitemmän päälle väsyttävää tulla väheksytyksi ja aliarvioiduksi väärin perustein.

Kevätloma antoi tilaisuuden hengähtää, mutta palatessa oli entistäkin selvempää kuinka lopussa minä olenkaan. Tällä viikolla ei ole juuri ollut tilaisuutta lepäillä ja kasvattaa voimia sillä sairastuimme minä ja kolmevuotias molemmat taas kerran flunssaan vain muutama päivä lomalta paluun jälkeen. Päivisin olen sentään jonkun verran onnistunut ottamaan itselleni aikaa mutta öisin olen lähinnä vain torkkunut vahtiessani pienen kuumeisen unta. 

Joitakin piristäviä muutoksia olen silti onnistunut tekemään arkeen. Olen yrittänyt mennä nukkumaan aikaisemmin ja antanut itseni nuokkua päivätorkuilla aina silloin kun siihen on ollut tilaisuus. Olen tavannut ystäviä aikaisempaa valikoidummin. Olen seurannut uutisia hyvin harkiten, en enää useamman kerran päivässä vaan ennemminkin muutaman päivän välein jos silloinkaan. Hiljensin Whatsappin ilmoitukset enkä ole käynyt Facebookissa moneen päivään. Poistin myös toistaiseksi blogilistaltani kaikki kaupalliset blogit sillä lomaileva äiti -keskustelun myötä minua alkoi entistäkin enemmän ärsyttämään se miten etenkin kaupallisissa blogeissa aika ajoin tunnutaan hakevan lukijoita ja kommentteja ihan tarkoituksellisesti provosoimalla. 

Muutokset ovat kantaneet hedelmää. Vaikken ole saanutkaan öisin kunnolla levätyksi tunnen itseni rauhallisemmaksi ilman liiallisia ulkoisia ärsykkeitä. Olen voinut hidastaa tahtia sillä päiviin on tullut entistä enemmän aikaa. Olen edelleen väsynyt ja voimaton, mutta silti jotenkin levollinen. Ja mikä parasta, mieleni on pitkästä aikaa kirkas. Nyt olisi saatava vielä levättyä kunnolla, päivin ja etenkin öin, mutta toivon ja uskon, että ennen pitkää olen taas ihan entiselläni. Tai ehkä vähän entistäkin parempi! Jo pitkään olen yrittänyt hakea sopivaa omanlaistani suhdetta mediaan ja etenkin sosiaaliseen mediaan ja nyt tuntuu, että sellainen on kuin onkin hiljakseen löytymässä. 

14 kommenttia:

  1. Olen pohtinut samoja asioita tuon nettikeskustelun tiimoilta. Mua ihmetytti eniten se etta sivulauseissa jopa sorsittiin kotiaitiytta. Tuli hieman tunne etta kyseessa on ristiretki, jossa ollaan jalleen kerran yhden asialla. Naisten työllistyminen on tietysti tarkea asia ja toivoisin siihen poliittista tukea asuinmaassani paivahoitojarjestelyjen suhteen mutta koko naisasia nayttaa ihan erilaiselta Suomesta ja P-Euroopasta kasin kuin monista muista maista. Itse vietan vapaa-aikani suurimmaksi osaksi mieluiten perheeni kanssa, sita aikaa yhdessa kun tuntuu olevan liian vahan, toisen valinnat eivat ole kuitenkaan minulta mitaan pois silla jokaisen tilanne on erilainen.

    Tasapainoilen arjessa mutta liian kiireiseksi en halua heittaytya, ihan samaa kommentoin muuten juuri Vihrean Saaren blogiin, ainakaan minulle kiire ei ole mikaan ylpeyden aihe. Onneksi tahan viikonloppuunkaan ei ole suunniteltu muuta kun tapaaminen huomenna ystavan kanssa ja kavelylenkki. Kaikki muu saa menna omalla painollaan, ehka siivoan ehka en :) Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oli tuossa äiti lomailee -keskustelussa paikoin ihan suorastaan koomista kuinka yhtäältä tärkeinä kuulutettiin, että ei ole yhtä oikeaa tapaa olla äiti, mutta heti seuraavassa lauseessa toisaalta arvosteltiin kotiäidit ja kaikki ne jotka eivät olleet tunteneet halua tai tarvetta ottaa lomaa lapsistaan. Olisin ollut huvittunut jos ei olisi ottanut niin päästä omaan nilkkaan osuva pilkka!

      Minä haluan myös ennen kaikkea viettää aikaa perheen parissa. Toki mielelläni näen myös ystäviä aika ajoin, mutta ihan mieluiten niin, että muukin perhe on menossa mukana. Tässä viime viikkojen ja kuukausien aikana arjen hommat ovat välillä väsyttäneet ja turhauttaneetkin, mutta perheenjäsenten seurasta saan voimaa - en siis suinkaan haluaisi ottaa heistä vapaata vaan ennemminkin haluaisin vapautua viettämään oman porukan kanssa enemmän rauhallista aikaa. Arki on monesti täällä tarpeettoman työlästä ja arjen haasteet yhdistettynä sairasteluun ja miehen työmatkoihin ovat se mitkä ovat nyt katkaisseet kamelin selän.

      Tänään oli meillä viikonlopun ensimmäinen päivä, sopivasti rauhallista hiljaiseloa oman perheen kesken aamupäivällä ja tasapainoksi iltapäivällä muutamia ystäviä kylässä. Huomenna on omaan makuuni vähän turhan kiireinen päivä, etenkin näin heti sairastamisen päälle: pojalla pieni esteratsastuskisa koulun tallilla heti aamusta, sen perään nuorimmaisella koululla nimellinen sopeutumiskoe ennen ensisyksyistä koulun aloitusta, ja iltapäivällä vielä ystäväperheen lapsen synttärijuhlat. Kaikki ihan kivoja juttuja mutta yhden päivän tekemisiksi minulle vähän liiaksi! Mutta eiköhän tuosta suoriuduta. Ainakin jos saisin nyt vihdoin tänä yönä nukuttua täydet yöunet...

      Hyvää viikonloppua myös teillepäin!

      Poista
  2. Oon miettinyt tuota suhdetta someen ja mediaan myös. Erityisesti silloin kun jotain negatiivista tapahtuu, pitäisi opetella suojelemaan myös itseään. Itse oon tässäkin sellainen täysillä vaan mukaan -tyyppi, mutta näin iän kertyessä tulee tarve myös suojella itseään.
    Voimia ja rauhaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle oli nuorempana hyvin tärkeää pysytellä ajan hermolla ainakin mitä tuli uutisiin, mutta etenkin lasten myötä on tuntunut siltä, että usein olisi olla parempi olla vähän pimennossa. Huonot uutiset jäävät soimaan mieleen ja kun olen väsynyt alan muutenkin huolehtia turhista. Mitä enemmän materiaalia huoliin, sen pahempi. Ihan uutispimentoon en toki halua päätyä mutta tosiaan suojella itseäni niin että kykenisin elämään hetkessä ilman turhia huolia ja hermostuksenaiheita.

      Hyvää viikonloppua sinne! Täällä on lauantai sujunut toistaiseksi oikein leppoisasti kiireisestä aamusta huolimatta.

      Poista
  3. Heippa, tsemppiä kovin. Ilahduttaa huomata, että osaat seurata omia ajatuksiasi ja arvojasi. Minäkin olen ihmetellyt keskusteluja ja juurikin sitä, että miksi lasten kanssa lomia ja aikaa viettäviä äitejä arvostellaan niin kovalla kädellä. Ehkä siihen on osaltaan syynä muutamat kommentoijat, jotka ovat syyttävään sävyyn arvostelleet enemmän meneviä äitejä.

    Itse kovin ihailen juurikin oman tiensä kulkijoita, kun osaa ja uskaltaa kuunnella sitä mikä on omalle perheelle parasta kaikkien hyvinvointia ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallisia olivat tosiaan nekin kommentit missä arvosteltiin äitejä jotka lomailevat ilman lapsiaan. Mitä he oikein ajattelivat tuovansa keskusteluun? Jäi osin vähän epäselväksi kuka provosoi ketä!

      Minäkin pidän arvossa sitä, että kukin pyrkii elämään omaa elämäänsä niin kuin parhaaksi näkee. Tärkeää on minusta se, että osaa itselleen perustella omat ratkaisunsa, muista ei ole väliksi. Niin kuin tuossa äitiblogeissa pyörineessä keskustelussa tekopyhästi kerta toisensa jälkeen toisteltiin ei todellakaan ole yhtä oikeaa tapaa elää (tekopyhästi koska niin moni tuntui samaan hengenvetoon käyttävän tilaisuuden esitellä omia erinomaisia ja esimerkillisiä elämänratkaisujaan).

      Kiitos Jenni tsempeistä! Nyt kun olen saanut turhan melun päästä hiljenemään vetäytymällä vähän tänne omaan kuplaani tuntuu paljon paremmalta, mutta edelleenkin kyllä kovin väsyneeltä. Väsymyksestä toipuminen taitaa viedä aikansa.

      Poista
  4. Olen vähän huonosti seurannut pienten lasten äitien keskustelua ko asiasta ja omat kokemukseni tuntuvat jo aika kaukaisilta. Piti kuitenkin sanomani, että jotenkin soisin äitien olevan toisilleen vähän armollisempia.

    Tuon jenniuu:n viimeisimmän ajatuksen allekirjoitan ihan täpönä. Ihanaa, että teitä täyspäisiä, asioita oikeasti ajattelevia nuoria naisia vielä löytyy.

    Rauhallista viikon alkua sinne.
    P.S. Kiva uusi profiilikuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylipäänsä toivoisin, että ihmiset suhtautuisivat toisiinsa armollisemmin! Yritän pitää mielessäni jokunen vuosi sitten lukemaani ajatelmaa siitä, että meidän tulisi olla toinen toisillemme ystävällisiä (vai mitenköhän "kind" parhaiten kääntyisi tässä yhteydessä) sillä me kaikki käymme tahollamme omaa taistoamme.

      Onpa virkistävää ajatella, että ennen pitkää tulee vielä sellainen hetki kun nämä äitiyskeskustelut eivät enää koske eikä kosketa minuakaan! Ihan vielä en osaa aiheesta täysin irrottautua kun oma identiteettini on niin vahvasti tällä hetkellä sidottu omaan versiooni pienten lasten äitiydestä.

      Hei, joo, vaihdoin vihdoin profiilikuvan, kiva kun huomasit! Oli jo aikakin, edellinen kuva kun oli melkein neljän vuoden takaa.

      Poista
  5. Minä oon arvostanut sinussa juuri sitä, että teet selvästi juuri niin kuin koettavaa itsellesi ja varsinkin perheellesi parhaaksi. Se on rohkeutta ja oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla. En osaa olla muutoin kuin juuri näin, mutta vaikka nämä omat ratkaisuni tuntuvatkin itselleni ainoilta oikeilta ja sopivilta tässä elämäntilanteessa, välillä voimat kuitenkin loppuvat. Väsyneenä otan varmasti turhankin helposti itseeni sellaistakin mikä ei minuun lainkaan liity. Joka tapauksessa tuntui vähän kurjalta tuon keskustelun myötä taas kerran oivaltaa kuinka joillekin ihmisille tuntuu näyttäytyvän tällainen minuntyyppiseni kotiäidin elämä. Varsinkin kun keskustelussa samaan aikaan kovaan ääneen tosiaan koko ajan kuulutettiin sen perään, että kaikenlaisia ratkaisuja tulisi kunnioittaa yhtä pätevinä.

      No, nyt on onneksi parempi mieli kun ajatuksella pyrin välttämään kaikkea sellaista mikä turhaan herättää minussa ärsytystä tai harmitusta. Ennen pitkää varmaankin jaksan taas lähteä täältä kuplastani kuulostelemaan mitä muuhun maailmaan kuuluu, mutta toistaiseksi kasvatan vielä rauhassa voimia.

      Hyvää viikonalkua sinulle!

      Poista
  6. Mä en silloin jaksanut sitä kommenttien tulvaa lukea, mutta omaan silmään pisti se miten se oma äitiyden malli tuntui olevan oikea, katsottiin sitä sitten mistä kulmasta tahansa.

    Mä en matkusta ilman lapsia. Me harvoin - kerran vuodessa ehkä - lähdetään Fredden kanssa kahdestaan johonkin. Ai miksi? No kun me molemmat tykätään tehdä perheen kanssa yhdessä eikä meistä kumpikaan koe olevansa vankilassa tässä tilanteessa.

    Toisaalta on paljon vanhempia joiden täytyy saada omaa aikaa ollakseen hyviä vanhempia, ja muistan itsekin ajan kun ei vielä ollut kolmea koululaista, kuinka joskus teki mieli ravistella ne irti.

    Vanhemmuutta kun kuitenkin taitaa olla just niin monenlaista kuin on lapsia ja vanhempia. Samassa perheessä kasvaneet lapsekin saattavat hahmottaa lapsuutensa ja vanhempansa ihan eritavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai se parhaimmillaan meneekin, että itse kukin pitää omia valintojaan itselleen parhaina mahdollisina, ja esimerkiksi äitiyden mallista jokainen valitsee sen itselleen parhaiten sopivan. Mutta sitä en ymmärrä miten vaikeaa tuntuu joillekin olevan sen hyväksyminen, että toisten ihan toisenlaiset ratkaisut ovat heille itselleen ihan yhtä lailla täydellisen sopivia. Vanhemmuutta on todellakin kaikenlaista. Joskus opiskelija-aikoina naureskelin sellaiselle osuvalle sarjakuvapiirrokselle missä yllä luki "welcome to the convention of children of non-dysfunctional families" ja kuvan isossa salissa istui yksi yksinäinen osanottaja.

      Minäkään en matkusta ilman lapsia, se ei vain tunnu yhtään omalta jutulta eikä siihen toistaiseksi ole onneksi ollut mitään varsinaista tarvettakaan. Mutta ei tulisi mieleenikään käydä jonkun blogissa suoraan arvostelemassa valintaa lähteä lomalle ilman lapsia. Raskaaksi kävisi elämä jos jokaisen eri tavalla elävän ratkaisuja täytyisi käydä arvostelemassa!

      Poista
  7. Luulen, että on fiksua ottaa etäisyyttä somemaailman kuohuista ja arvostelutulvasta, kuten olet tehnytkin, pärjättiinhän ennenkin ilman mustavalkoisia somekuohuja, miksi ei nyt. Itseään kannattaa suojella. Sanon sen tietäen, että se on vaikeaa. Mutta itse yritän tietoisesti pysytellä etäällä tuollaisesta tulvasta ainakin sen mitä voin. Joskus tapahtuu jotain mihin itsekin haluaa ottaa kantaa, mutta enimmäkseen olen huomannut, että kaikki somekuohunta on vain turhaa kuormitusta, Tärkeää on se mitä tapahtuu lähellä ja oikeasti. Ei tämä tietenkään aina helppoa ole käytännössä, mutta tarkoitan vain, että somepaasto voisi olla aika hyvä juttu. Mistään hirveän tärkeästä tuskin jää paitsi. On siellä niin paljon kivaakin, mutta se kiva on ja pysyy ja siihen kyytiin pääsee taas myöhemmin; ja voi olla ihan hyvä välttää joitakin mielipahan aiheuttajia. itseänikin on vuosien varrella hämmästyttänyt kerran toisensa jälkeen erityisesti äitien hyökkäävyys ja aggressiivisuus ja suoranainen halu provosoida ja ilkeillä. Vaikka järki sanoisi, että netti antaa siihen helpon mahdollisuuden ihmisille jotka eivät ehkä muuta ilmaisukanavaa osaa, se jaksaa silti hämmästyttää ja masentaa: tällaisiako me ihmiset olemme? Äidit tuntuvat tekevän pienistä asioista aivan järjettömän suuria, ja se oma oikeassaolemisen tarve tuntuu tekevän aivan kauhean käytöksen oikeutetuksi. Kummallista! Mitä se edes kenellekään kuuluu, matkustaako henkilö X ilman lapsiaan vai lastensa kanssa? Nämähän ovat myös täysin tilannesidonnaisia seikkoja. Ja onhan esim. työmatkoille lähdetty aina ilman lapsia, naisetkin. Minulla ei tällä hetkellä ole työmatkoja (enkä tiedä tuleeko ikinä enää olemaan), ja minusta on kiva matkustaa perheen kanssa. Lapset ovat helpossa iässä ja matkailu heidän kanssaan on oikeasti hauskaa. Enkä välitä matkoilla mistäänm sellaisesta mitä en voisi tehdä perheen kanssa, ja jos haluaisin satunnaisen spa-käynnin (niitäkään en ole kyllä tullut tehneeksi), pojat kyllä jaksaisivat viihdyttää itseään sen ajan - itse asiassa he nauttivat matkoilla välillä melkein eniten siitä, että saavat vain lomailla, lukea ja löhötä ja uida rauhassa. Sitähän se perheen kanssa matkailu myös ja parhaimmillaan on, vain rauhallista olemista, perusasioita. Pidän siitä valtavasti, mutta en ymmärrä, miksi minun pitäisi olla jotain mieltä jonkun toisen matkoista toisella tavalla. Jos joku ehdottaisi minulle reissua naisporukassa, en varmaan panisi vastaan siinäkään, mutta elämä on vain kulkenut niin että viimeisestä reissusta naisystävien kanssa on jo vuosia, ja sekin on ihan ok. Elämään mahtuu monenmoista, yksi asia ei ole toiselta pois. Tulee vielä päivä jona lapset kulkevat omia reissujaan, ilman minua (ja vanhin lapseni, joka on jo aikuinen, niin tekeekin). Tiedän, että silloin ikävöin näitä yhteisiä matkojamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseni tuntien tiedän, että kaikenlainen absoluuttisuus kääntyy minulla helposti itseään vastaan, joten ihan täydelliselle media- tai somepaastolle en ole ruvennut vaan vain huimasti keventänyt somenkäyttöäni ja internetissä pyörimistä ylipäänsä. Uutisia luen parin päivän välein ja Facebookissa kävin viikon tauon jälkeen nyt kertaalleen, osin tarkastamassa kuulumisia ja osin karsimassa sitä uutisvirtaa mitä sieltä jatkossa tulen näkemään. Oloni on hurjan paljon kevyempi kun olen nyt vähän yli viikon verran välttänyt paljon päivittäisistä someärsykkeistä.

      Minustakin on ihan oikeasti mukavaa matkustaa lastemme kanssa eikä minulla ole mielessä mitään sellaista matkakohdetta minne haluaisin ilman lapsia lähteä tai sellaista oloa, että tarvitsisin lapsista lomaa. Australiaan asti emme kovin pienten lasten kanssa ole viitsineet lähteä mutta en ole toisaalta halunnut mennä sinne uudestaan kahdestaankaan vaan juurikin koko perheen voimin yhdessä ihmettelemään koaloita ja kenguruita. Ja sama pätee moneen muuhunkin matkakohteeseen. On mainiota nähdä maailmaa yhdessä lasten kanssa! Mutta jos jollakulla muulla on toisenlaiset mietteet tai tunnelmat niin se ei todellakaan minulle kuulu eikä minun elämääni vaikuta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!