lauantai 15. huhtikuuta 2017

Hiekkaa hiekkaa

Hiekkamyrskyinen sää jatkuu täällä Khartumissa. Miehen viimeöinen lento Dohasta Khartumiin peruuntui, ja äskettäin peruuntui myös tämän iltapäivän lento mihin miehellä oli varattuna paikka. Tänä yönä tänne tuskin kannattaa yrittääkään sillä hiekkasumu näyttäisi koko ajan tihentyvän, mutta kuulemma miehen täytyy kuitenkin odotella kentällä iltaan asti siltä varalta, että yölento pääsee kuin pääseekin lähtemään kohti Khartumia. Jos matka ei tänä yönä onnistu, heti huomenaamulla on edessä seuraava yritys.

Dohasta on siis tosiaan onneksi lentoja Khartumiin kolmesti päivässä. Tämänaamuinen lento ehti aavistuksen aikataulusta myöhässä perille Khartumiin ennen kuin sumu taas nousi. Jossain välissä onnistuu toivottavasti miehenkin palata kotiin! Nähtäväksi jää vain milloin. Säätiedotuksen perusteella arvailen, että hiekkamyrskyinen sää saattaa nimittäin hyvinkin jatkua viikon loppupuolelle asti. Hiekkamyrskyt eivät säätiedotuksessa sinänsä tavallisesti näy, mutta aika paljon voi päätellä siitä, että torstaihin asti näyttäisivät päivän korkeimmat lämpötilat olevan vuodenaikaan nähden melko alhaiset, alle 40 astetta tai niillämain.

Onneksi miehellä on sinänsä asiat Dohassa hyvin, ja ihan hyvin sujuu meillä täällä kotonakin. Hiekkasumu on himmentänyt armottoman auringon ja pohjoiset tuulenvireet viilentäneet kuumuuden kestettävälle tasolle. Kurjaa kuitenkin, että vietämmekin tämän pitkän viikonlopun nyt näin erillämme.

Hiekkasumun hämärtämä taivas tänään iltapäivällä.

4 kommenttia:

  1. Jotain hyvää noissakin olosuhteissa: ainakin hieman viileämpää.

    Voisin muuten kuvitella, että on aika turhauttavaa notkua jossakin kentällä odottelemassa MAHDOLLISESTI lähtevää lentoa. Mutta kuten sanoit, hyvä ettei sen kummempaa hätää. Vain epämukavaa.

    Voimia ja iloa Sinulle pitkään viikonloppuun siellä kotosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen illalla oli huumorintaju selkeästi Dohassa koetuksella: mies ja muut Khartuminmatkalaiset istuivat noin kahdeksasta illalla ensin koneessa ja sitten vielä kentällä hyvän tovin odottelemassa lähteekö lento vai ei. Hyvin epäselvä oli tilanne monta tuntia. Minä osasin lopulta täältä Khartumista puhelimitse kertoa miehelle puolen yön maissa, että lentoyhtiö sanoo nettisivuillaan peruuttaneensa lennon. Hän pääsi sen jälkeen sentään kai suht nopeasti hotelliin nukkumaan yön yli. Ja tänään alkoi tilanteesta löytyä puolin ja toisin jo vähän huvitustakin. Tosin en tiedä onko huumorintajua kentällä riittänyt ihan iltaan asti... No, puolentoista tunnin päästä varmistunee lähteekö lento tänäänkään. Onneksi Dohan kenttä on sentään varsin toimiva ja kaikin puolin miellyttävä lentokenttä, ja varmasti näiden parin päivän jälkeen entistäkin tutumpi miehelle!

      Kiitos toivotuksista! Yllättävän hyvillä mielin olen ollut muuttuneista aikatauluista huolimatta. Eilen tuntui pitkä viikonloppu jotenkin tosi pitkältä mutta tänään olen osannut paremmin nauttia lepopäivästä. Auttoi ehkä asiaan, että heti aamusta kävimme autonkuljettajan kyydillä pikaisella kauppakierroksella - on hyvä käydä aina vähän jossakin, vaikka ihan vain lyhyesti ruoka- ja kodintavarakaupoissa!

      Poista
  2. No tuohon hiekkamyrskyyn voisi verrata tätä takatalvea täällä Tukholmassa.
    Yöllä on pakkasta ja varoitellaan laittamasta kukkia ulos. Pari päivää pysytellyt kotona seinien sisällä, kun on niin jäätävä ilma. Maitokaupassa piti käydä ja äkkiä kotiin. Pääsiäispyhät ovat olleet yhtä pitkää kuin vetelää tällaisella ilmalla.Ei huvita lenkkeillä eikä pyöräillä.
    Siellä Khartoumissa on todella lämpötila laskenut tuon hiekkamyrskyn vuoksi joten jotain hyvää on siinäkin pahassa. Toivotaan että miehesi on saanut lepoa siellä Dohassa. Siellä ainakin on hienoa ja puhdasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan arvaamaton vuodenaika oli sitten missäpäin maailmaa hyvänsä! Toivotaan, että sielläpäin päästäisiin pian lämpimämpään säähän kiinni.

      Mies pääsi kuitenkin onneksi sitten toissa yönä kotiin vaikka itse arvailin, ettei olisi toivoakaan, että näkyvyys riittäisi. Lento lähti puolisen tuntia myöhässä Dohasta mutta lähti kuitenkin. Eilen ehdittiin viettää yhdessä vähän pääsiäistäkin. Tänä aamuna alkoi koululaisilla taas arki, miehellä on vielä tämä päivä vapaata. Dohassa on tosiaan hienoa, siistiä ja toimivaa. Pääasiassa kentällä odottelemassa kului mieheltä kuitenkin tuo aika Dohassa, että ei niin kovin hohdokkaasti.

      Täällä on tosiaan ollut nyt vuodenaikaan nähden miellyttävän "viileää", alle 40 asteen on jääty muutaman päivän ajan. Ihan hirveän pölyistäkään ei enää ole, mutta saa nähdä tuleeko kohdalle vielä myrskyjä kun säätiedotus lupaa edelleen viileämpää säätä tuleville päiville.

      Poista

Kiitos kommentistasi!