sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Riittävästi juonenkäänteitä

Olen viime vuosien aikana katsonut paljon kokonaisia pääasiassa amerikkalaisia televisiosarjoja jakso kerrallaan DVD:ltä ja nyt viime aikoina jonkun verran myös Netflixistä. Gilmore Girls, West Wing, Nashville, Parenthood, Studio 60 on the Sunset Strip, Revenge, Brothers and Sisters, The Newsroom - muun muassa niistä olen nähnyt jokaisen jakson, osan jo useampaan kertaan. Katselen sarjoja pääasiassa iltaisin kun lapset ovat menneet nukkumaan, usein yhdessä miehen kanssa, mutta toisinaan myös itsekseni.

Katson jaksoja järjestyksessä ja melko tiiviiseen tahtiin ja sitä myötä saanut aikaisempaa paremman otteen siitä kuinka amerikkalaiset jatkuvajuoniset televisiosarjat rakentuvat. Ensimmäinen kausi on tavallisesti viimeisen päälle suunniteltu kun taas myöhemmät kaudet eivät useinkaan tunnu samalla tapaa toimivilta kokonaisuuksilta. Jaksoja on yhdessä kaudessa noin kahdestatoista kahteenkymmeneenkolmeen, ja jonnekin kauden puolivälin paikkeille osuu tavallisesti yllättävä juonenkäänne. Kauden viimeinen jakso pyrkii samaan aikaan kuromaan juonen siististi kasaan mutta toisaalta jättämään riittävästi aukinaisia kysymyksiä. Viimeinen jakso täytyy rakentaa yhtäältä niin, että katsojia kutkuttaisi palata sarjan pariin mutta toisaalta sillä tapaa tyhjentävästi, etteivät katsojat jäisi ihan tyhjän päälle jos uutta kautta ei päästäisikään enää tekemään. Amerikkalaisten sarjojen tekeminen tuntuu olevan aika arvaamatonta hommaa.

Vaikka sarja kaudesta toiseen toistaisi pitkälti samoja teemoja, täytyy jokaiselle kaudelle silti keksiä vähän jotain uuttakin: joku uusi henkilöhahmo tai haaste. Välillä tuntuu, että omaan elämään ilmaantuu samalla tapaa uusia ihmisiä tai asioita - kuin tarkoituksella mutkistamaan juonta tai tuomaan siihen virkistäviä uusia elementtejä. Yllättävät juonenkäänteet herättävät juuri silloin kun elämä on päässyt tasoittumaan.

Viimeisten vähän yli kymmenen vuoden aikana olen asunut kolmessa eri maassa ja lisäksi viettänyt Suomessa useamman pitemmän jakson. Olemme saaneet kolme lasta. Kotiimme on löytänyt tiensä kolme kulkukoiraa. Anoppi on sairastunut vakavasti ja ehtinyt melko hyvin jo kuntoutuakin. Olen tutustunut muutamaan sellaiseen ihmiseen jonka toivon olevani elämässäni aina. Muutama tärkeä ystävyys on päättynyt enemmän tai vähemmän selittämättömästi. Meillä on näiden kymmenen vuoden aikana ehtinyt olla neljä au pairia, useampi kotiapulainen, yksi osa-aikainen lastenhoitaja ja pari autonkuljettajaakin. Viimeisen viitisen vuoden aikana gluteenittomuus on tullut meille hyvinkin tutuksi jutuksi lapsen keliakian myötä ja tuonut elämään uudenlaisia haasteita. Olen saanut ajokortin ja oppinut ratsastamaan.

Jos elämäni olisi amerikkalainen televisiosarja, en tiedä olisivatko nämä juonenkäänteet riittäneet takaamaan sen, että sarjaa tehtäisiin yhä vain uusia kausia. Mutta kun näin katselen omaa elämääni kymmenen vuotta taaksepäin en yhtään ihmettele, että olen niin väsynyt! Melko paljon on tapahtunut viimeisten kymmenen vuoden aikana, ja tapahtumarikasta oli elämäni jo ennen tätä viimeisintä kymmenvuosikauttakin. On jo ehkä aikakin hetken verran ihan vain levätä laakereillani. Tässä viimeisten väsyneiden päivien aikana olenkin useamman kerran muistuttanut itseäni, että mitään suurempaa asiaa ei tarvitse juuri nyt hoitaa. Lapset on toimitettava kouluun, ruokaa on laitettava ja kodin hommia hoidettava hiljakseen, mutta kaikki muu jaksaa kyllä odottaa. Se on lohduttava ja rauhoittava ajatus. Tosin sen verran pitäisi jaksaa sentään päättää minkä televisiosarjan seuraavaksi ottaa katsottavaksi.

19 kommenttia:

  1. Minä katselen mielelläni sarjoja, joissa tapahtuu vain kohtuullisesti. Joskus tuntuu, että hyviä aineksia heitetään aivan hukkaan, kun ohjelmiin heitetään suuria tapahtumia yksi toisensa perään - sen sijaan, että ne rakennettaisiin huolellisesti ja käsiteltäisiin kunnolla, jolloin aineksia riittäisi paljon pidemmälle.

    Tältä tuntui erityisesti, kun katsoin YLE Areenasta Presidentti-sarjan jaksot (näkyy myös ulkomailla).

    Kauniisti ja viisaasti pohdit minusta tuota kokemaasi väsymystä - sekä tässä tekstissä että edellisessä. Ei se oikeasti ole ihme, jos kaiken keskellä / jälkeen joskus kaipaa suvantovaihetta. Iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin arvostan sellaisia sarjoja missä ei lähdetä pakonomaisesti tekemään draamaa vaan annetaan tarinan edetä ikäänkuin omalla painollaan. Amerikkalaisten sarjojen kohdalla kilpailu on selvästi kuitenkin ankaraa eikä ratkaisuja selvästi aina tehdä laatua vaan ennemminkin katsojamääriä ajatellen. Sinänsä tietysti ihan ymmärrettävää mutta harmi.

      Vaikka olen mielestäni saanut väsymykseni syistä aika hyvin kiinni, rauhoittumisessa on minulla vielä opeteltavaa. Nukun edelleenkin huonosti, nyt ihan omia aikojani sillä pieninkin on onneksi taas jo parantunut flunssastaan. Viime yönä havahduin muun muassa miettimään, että pitäisi vaihtaa lastenhuoneeseen lakanat. Tuskin kuitenkaan sentään yöllä! Alkuvuosi tuli kaiken sairastelun ja yksinhuoltajuuden keskellä selkeästi liikaa suoritettua elämää ja se jäi päälle. Nyt yritän opetella hidastamaan tahtia. Ihan hyvässä vaiheessa on opettelu kyllä vaikkei valmista ole vielä tullutkaan: yhtäkkiä olen muun muassa pitkästä aikaa huomannut kuinka hyvältä puutarhamme kukat tuoksuvat, ja kuinka liikuttavia ovat helteessä toheltavat pikkulinnut.

      Hyvää viikonalkua Kalifornian kevääseen!

      Poista
    2. Ihmettelen aina Suomessa käydessäni veljeni vaimon sarja katselua.
      Semmoinen saksalainen sarja alppimaisemissa joka päivä viiden aikaan.
      Se aika on pyhää eikä sitä voi menettää. Itse tykkään että sarjassa on liian paljon sekamelskaa ihmisten välillä. Isää ja poikaa ja naisia sinne sun tänne. Ei tykkää!

      Poista
    3. Minä seurasin lapsena Suomessa yhtä saksalaista sarjaa joka alkoi melko uskottavasti mutta ennen pitkää oli pojan tyttöystävä isän vaimo vai miten se nyt menikään. Välillä minusta on kyllä kiva katsoa ihan hötöäkin, mutta jossain vaiheessa epäuskottavat ihmissuhdekuviot syövät kyllä sarjan viehätystä.

      Yksi parhaista jutuista sarjojen katsomisessa DVD:ltä tai Netflixistä on se, että niitä voi katsoa omalla ajalla ja sopivalla hetkellä. Eipä tässä pienten lasten kanssa mikään muu olisi oikein mahdollistakaan!

      Poista
  2. Ei ihme, että olet väsynyt, onhan tuossa enemmän kuin moni kokee koko elämänsä aikana. Kaikki eivät myöskään ehkä ymmärrä, miten väsyttäviä jotkut asiat ovat kun ne tapahtuvat kaukana omilta kotikonnuilta ja omasta kokemusmaailmasta. Vaikka ne selvittääkin, ja osasta tulee rutiinia, minusta ainakin tuntuu, että energiaa menee paljon enemmän kun suurta osaa asioista ei voi kuitenkaan hoitaa puolihuolimattomasti "siinä sivussa". Ja sitten, kun on se tunne, että voikin jo rentoutua, on ehkä aika muuttaa ja aloittaa kaikki taas alusta. Lepää ihmeessä laakereillasi - olet sen ansainnut. Kiva kirjoitus, jälleen kerran. Kiitos! (Ps. Minulla on kesken Good Wife -maraton ja olen aivan addiktoitunut, joten tarvitsen hyviä dvd-sarjasuosituksia sarjan päättymistä seuraavaan tyhjiöön - millainen tuo The Newsroom on?) Lasten kanssa yhdessä katson Modern Familya. Se on erilainen, se ei samalla tavalla kutkuttele aivoja tai koukuta ainakaan minua, se on pintahauskaa, mutta aika kivaa rentoutusta kuitenkin ja "pintahauskana" se kuitenkin käsittelee ihan tärkeitä teemoja. Sitä voin suositella sellaiseen hetkelliseen rentoutumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minustakin elämä näissä olosuhteissa kuormittaa enemmän kuin vaikkapa Suomessa. Edelleenkin minulta menee täällä aikaa ja voimia ihan vain ihmettelemiseen, ja paljon voimaa vie minulta suorapuheiselta suomalaiselta kaikki se salailu ja salaperäisyys mikä kuuluu täkäläiseen elämään.

      The Newsroom ei ole suuri suosikkini eikä minusta parasta Sorkinia. Muun muassa siksi, että pääparin välillä ei minusta ollut sitä kemiaa mitä juoni edellytti ja se teki heidän henkilöhahmoistaan vähän epäuskottavia. Sen sijaan tuo Studio 60 (Aaron Sorkinin tuotantoa sekin) oli minusta aika ihana. Sitä tosin tehtiin ikävä kyllä vain yksi kausi eli se on aika hetkessä katsottu! Tuota Good Wifea en olekaan itse koskaan katsonut jakson jaksoa, vaikka olen siitä kuullut paljon hyvää. Täytyypä tutkia jos sen saisimme täällä jostain. Modern Family vaikuttaa mukavalta sen verran mitä olen sitä nähnyt. Vähän kyllä ärsyttävät kaikki valmiiksinauretut sarjat, vaikka esimerkiksi Friendsit olemmekin muutamaan kertaan miehen kanssa katsoneet alusta loppuun kun muuta katsottavaa ei ollut tarjolla.

      Minä taannuin nyt toistaiseksi katsomaan Gleetä josta minulta on useampi kausi näkemättä, hyllyssä valmiina odottamassa. Musiikki piristää ja juonenkäänteet eivät aiheuta sydämentykytyksiä. Sopivaa katsottavaa tähän saumaan!

      Poista
    2. Me katsomme myös ties kuinka monetta kertaa Frendejä, samasta syystä. Nyt vanhempi poikakin (15-vuotias) on innostunut niistä, joten niitä on aika kiva katsoa yhdessä, se on ollut odottamaton ilo!

      Poista
    3. Frendit, sehän se tosiaan onkin suomeksi nimeltään! On hienoa, kun pääsee lasten kanssa jakamaan omia suosikkijuttuja. Meillä lapset kovasti odottavat, että kasvaisivat riittävän vanhoiksi katsomaan osaa niistä sarjoista mitä me vanhemmat olemme katselleet. Vanhempi tytär on erityisen innostunut Gilmore Girlsistä ja onkin sitä jonkun jakson jo joskus kanssani katsonutkin. Teinien kanssa haluan jonain päivänä katsoa myös Parenthood-sarjan uudestaan, sillä vaikkei sarja nyt muuten niin kovin kummoinen olekaan, niin siinä tulee kuitenkin käsiteltyä paljon sellaista mitä soisin lastemme mieluusti näkevän. Kahdeksanvuotiaamme näki kanssamme yhden jakson Parenthoodia ja se herätti mielenkiintoisen keskustelun siitä kuinka hänen mielestään vanhempien tulisi lapsiaan kasvattaa.

      Poista
  3. Tiukkoja tilanteita ja jäännittäviä juonenkäänteitä, toden totta juuri niinkuin Lotta tuossa ylhällä sanoi: enemmän kuin moni kokee elämänsä aikana! Sinulla on mitä vanhana muistella ja valmiina ainekset kirjan kirjoittamiselle. Olet niin viisasti itse huomannut rankan tilanteesi ja se varmasti suojaa uuvuttamasta itseä ihan loppuun. Itse ainakin olen huomannut että ihan perusarkikin vie enemmän paukkuja vieraassa ympäristössä, vaikka kaikki olisi erinomaisen "hyvin", sitä vaan on tuntosarvet koholla huomaamattaan. Puhumattakaan niistä kaikista vatimuksista mitä itselleen asettaa ja mitä ulkopuolelta tulee pyytämättäkin. Pidetään mielessä että kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin :) Ihanaa ja rauhallista loppuviikkoa sinne kauas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin yksi niistä jutuista joka on osaltaan lisännyt tämänhetkistä väsymystäni ovat erilaiset sisäiset ja ulkoiset odotukset. Pitkälti juuri tarpeettomien ulkoisten paineiden kasautumisen vuoksi minusta on tuntunut parhaalta ottaa vähän etäisyyttä uutisiin ja sosiaaliseen mediaan. Suomalaisessa mediassa tunnutaan jatkuvasti esittävän arvioita ja ohjeita siitä kuinka olla hyvä vanhempi, ja ulkosuomalaisten blogeissa käsitellään loputtomiin monikulttuuristen ja etenkin monikielisten lasten kasvatusta. Siihen kun lisää varoitukset siitä kuinka liiallinen lihansyönti on vaarallista ja niin edelleen, tulee helposti ajauduttua ihan vain suorittamaan arkea ja lasten kasvatusta jonkun ihan käsittämättömän mittapuun mukaan.

      Arki täällä vie todellakin ihan eri tavalla voimia. Huomasin sen konkreettisesti joululomalla Suomessa kun ihmettelin sähköjä joitten varaan saattoi luottaa, internetyhteyttä joka päivästä toiseen toimi ilman katkoja, ja ruokakauppoja joista pienimmistäkin löytyi kaikki mitä tarvitsin. Täällä väsyttää etenkin arjen arvaamattomuus, on kuluttavaa olla koko ajan valmiina kaikkeen.

      Kiitos Nina kannustavasta kommentista ja oikein hyvää loppuviikkoa myös sinnepäin!

      Poista
    2. Ajattelin juuri eilen, kun väsäsin salaattia kananmunista ja salaatista, jota olin yllättäen löytänyt (!!) Woolworthista, että minä söisin mielelläni enemmänkin hyviä lihatuotteita juuri nyt. Joskus täältä käsin tuntuu, että Suomessa on niin yltäkylläistä, että on varaa nipottaa pienimmistäkin asioista. Tiedän kyllä ettei asia varmaan ole niin yksinkertainen ja mustavalkoinen, mutta siltä vain tuntuu, ajatellaan vaikkkapa sitä kertaa, kun jotkut vanhemmat hermostuivat siitä, ettei päiväkodeissa ole luomuvoita tarjolla, tai siitä, että päiväkodissa tarjottiin pullaa... Voi hyvänen aika, eikö voisi keksiä todellisempia huolen aiheita? Arjen arvaamattomuus kyllä väsyttää. Minäkin olen jatkuvasti väsynyt, ja tuo on varmasti yksi syy. Onhan ihan hullua iloita esimerkiksi siitä, että löysi raikasta salaattia. Sitä on edeltänyt stressi, mitä tänään syödään (jälleen kerran!). Meillä on nyt ekaa kertaa kuukausiin salamia, jota toin Etelä-Afrikasta. Jännä miten pienet asiat riittävät tekemään iloiseksi, vaikka se, että saa sitä salamia lasten pizzan päälle. Mutta kyllä se huolehtiminen on kuluttavaa, ja siihen menee paljon energiaa.

      Poista
    3. Mieheni on ottanut tavaksi tuoda minulle työmatkoilta Euroopasta pussisalaattia, muitten ruokatarpeiden ohessa. On vaikea selittääkään kuinka paljon arvostan sellaista tuliaista! Täällä on kyllä kaupassakin ajoittain salaattia, mutta se ei ensinnäkään ole erityisen maistuvaa, mutta ennen kaikkea vältän sitä siksi, etten tunne koskaan saavani sitä tarpeeksi puhtaaksi.

      Me söimme juuri viimeiset leikkeleet jotka toimme Wienistä lomalta, ja aikaisemmin tällä viikolla nautimme viimeiset gluteenittoman leivän palaset. Juustoa on vielä jäljellä jonkun verran, mutta pian sekin on syöty. Viimeksi eilen ihmettelin mistä ihmeestä kehittää tytölle kouluun lounaan. Onneksi tänään muistin vohveliraudan - toimme Wienistä reippaasti gluteenittomia jauhoja eli voin taas huoletta tehdä vohveleita ja esimerkiksi pizzaa kotona. Tänä iltana meillä syödään illalliseksi vohveleita ja niistä riittää myös lasten huomisiksi lounaiksi. Mutta voi kunpa joka päivä ei tarvitsisi miettiä ja ihmetellä mistä aineksista päivän ateriat valmistuvat!

      Kyllä minäkin välillä vähän epäilen, että joidenkin länsimaalaisten elämä on liiankin helppoa, kun ongelmia ja huolia täytyy kehittää minun näkökulmastani aika mitättömistä asioista.

      Poista
  4. Ajatuksissani niin monesti kommentoin kirjoituksiasi ja monesti myös ajattelen että olisipa kiva tavata sinut joskus ihan livenä. Välillä kun tuntuu, että menemme joidenkin arkisten asioiden kohdalla kovin samantahtisesti. "Hei, täähän on melkein kuin mun elämästä". Vaikka olosuhteet ja monet valinnat meillä kaikinpuolin toisenlaiset. Jännä juttu. Kapkaupungista lämpimiä terveisiä ja ajatuksia sinulle siis lähettelee väsynyt ja tympääntynyt (myös omaan tympääntymiseensä) tyyppi. Mitään syvällistä se ei jaksa nyt kirjoittaa. Toivottavasti pian. Jotenkin pitäisi päästä irti tästä maailmantuskasta, jota ei yhtään helpota se, että täällä näkee ja kuulee ihan liikaa puhdasta pahaa. Toki hyvääkin, mutta väsyneen vastaanottokyky hyvän suhteen tuntuu olevan rajallinen. Netflix on hyvä hetkellinen iltojen pakopaikka. Nyt menossa The Affair (josta en edellenkään osaa sanoa tykkäänkö vai enkö), jonka jälkeen listalla Grace and Frankien (lajissaan lemppari) uusi kausi. Lapsen kanssa katsotaan BBC:n luontodokkareita. Meidän jäppisen kammoloma kun on "eläinten tuijottaminen jossain puskassa", dokkareiden tapahtumatahdilla luontokin uppoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla, että näille tunnelmilleni on kaikupohjaa siellä mantereen toisessa päässä! Vaikka tylsää toki, että sielläkin kärvistellään väsymyksen kanssa. Minäkin ehdin ihan kyllästyä itseeni ja omaan tympääntymiseeni kunnes päätin oikein antautua tälle väsymykselleni. Nyt suhtaudun itseeni kaikin puolin armollisemmin ja olen ikäänkuin ottanut asiakseni ymmärtää omia tunnelmiani. Maailmantuskaa puolestaan helpotti suuresti se, etten lue varsinaisia uutisia tällä hetkellä juuri lainkaan. Siltä pohjalta jaksan vähän paremmin kaiken täällä lähellä olevan pahan ja murheen.

      Minäkin katselin joku kuukausi sitten pari kautta The Affairia, josta en alkuun osannut sanoa mitä siitä ajattelen, mutta toisaalta ihailin kyllä sitä kuinka taidokkaasti se on rakennettu ja tehty, ja nyt odottelen jo, että viimeisinkin kausi löytyisi jostain katsottavaksi. Grace and Frankie on ihan vieras juttu, täytyy käydä heti googlaamassa mistä se kertoo!

      Lasten kanssa olen ruvennut katsomaan vähän kerrallaan joitain omia lapsuuden suosikkejani: muun muassa The Sound of Music ja Annie on katsottu useampaan kertaan ja Singing in the Rain kertaalleen. Musikaalit tuntuvat menevän meidän lapsille hyvin kaupaksi, niin kuin minullekin aikoinaan.

      Poista
    2. Ja hei, ehkäpä me jossain vaiheessa päädytään sinne teillepäin ja päästään kuin päästäänkin treffaamaan, se olisi aika mainiota! Miehen siskohan perheineen asuu myös Kapkaupungissa ja ovat meitä sinne jo vuosien ajan kutsuneet lomalle.

      Poista
    3. Tervetuloa! Olisipa joskus hauska saada aikaiseksi suomalaisten Afrikka-blogistien tapaaminen. Meitä (pysyviä) lienee alle yhden käden sormet. Manner vaan on niin valtava ja sisäiset lennot hankalia ja kalliita.

      Poista
    4. Minäkään en niin kovin pysyvästi taida olla tällä mantereella, vaikka hyvän tovin nyt sentään. Toivon joka tapauksessa, että ehdimme Etelä-Afrikkaan ennen pitkää. Siltä osin reissua olen jo valmistellut, että tänä kesänä aiomme hakea maistraatista kopiot lasten virkatodistuksista - niitä kuulemma tarvitaan Etelä-Afrikkaan tullessa ja mennessä.

      Poista
  5. Hei Kata, ihailtavasti tunnistat ja kunnioitat omia rajojasi. Hyvä ja tarpeellinen taito haastavissa oloissa. Noin kun katsoo elämää taaksepäin, niin aika paljon juonenkäänteitä mahtuu ja miten paljon energiaa kuluukaan vieraissa oloissa! Olen Suomessa ja täältä käsin nähtynä olen miettinyt miten kuluttavaa onkaan elää arkea ihan vieraissa ja erikoisissa oloissa. En tiedä onko se vaan ikään kuin lomalaisen silmänlumetta ja minkälaista olisi lapsiperhearki oikeasti Suomessa. Nyt katson sitä vähän ulkopuolelta, mutta ihan kuin olisi vähemmän valppaana ja tietoisena täällä Suomessa. Ja entäs sitten ihan joku liikenne, joka sekin kaoottisuudessaan lisää ärsyke- ja väsymystulvaa. Täällä se on niin seesteistä. Koiranulkoiluttajankin tullessa kohdalle mietin kulkukoirien puutetta ja miten järjestyksessä täällä on asiat. Siis ylipäätään mietin miten väsyttävä voikaan olla arki Kairossa. Kairon Ansku se siis tässä kirjoittelee kirjautumattomana. Minusta kyllä tuntuu että olen kroonisesti niin väsynyt, etten muista miltä tuntuu olla olematta väsynyt. Pitäisi oppia tuntemaan omat tarpeensa ja rajansa paremmin. Levollisia hetkiä sinulle lisää! Toivottavasti väsymys hellittää otteensa. Yst.terv. Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä uskon, että elämä näissä ja esimerkiksi Kairon olosuhteissa on ihan varmasti suomalaista lapsiperhearkea moninkerroin väsyttävämpää. Todellakin jo ihan vain kaoottinen liikenne väsyttää ja monenlaiset erilaiset huolet joilla ei Suomessa tarvitse vaivata mieltään. Ja Suomessa on toisaalta arkea helpottavia asioita paljon enemmän kuin mitä ainakin täällä, eineksistä toimivaan sähköyhteyteen.

      Oma väsymykseni on nyt vähän väistynyt, melko hyvin nukuttujen öiden ja levollisempien päivien myötä, mutta huomaan, että meinaan heti taas sortua tekemään liikaa kerralla ja samaan aikaan. Vaikka oli kurjaa olla uupunut, tuntui toisaalta oikeastaan tosi hyvältä antautua väsymykselle ja tarkoituksella hidastaa tahtia. Nyt en vain oikein tiedä miten olla kun voimia on taas ihan melko mukavasti mutta kuormittavia tekijöitäkin koko ajan kuitenkin aavistus liikaa. Kuinka pitää kiinni sopivasta levon ja tekemisen tasapainosta? Varsinkin kun tasapainoon ei usein pysty lainkaan vaikuttamaan, kun lapset sairastuvat tai arki muuten heittää kapuloita rattaisiin.

      Hyvää Suomen lomaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!