keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Uupumuksen merkkejä

Olen ollut vuosien varrella uupunut ennenkin. Huomaan uupumuksen tavallisesti ensiksi siitä, että ihan tavalliset asiat alkavat huolestuttaa minua. Alan yhtäkkiä epärationaalisesti pelätä, että koulubussi ajaa kolarin tai mies saa sairauskohtauksen. Toinen yliväsymyksen merkki minulla on se, että mieleen alkaa nousta noloja muistoja kaukaa menneisyydestä. Tällä viikolla olen tahtomattani muistellut kahdenkymmenen vuoden takaisia asioita jotka ovat nolostuttaneet kuin olisivat tapahtuneet eilen. 

Tavallisesti uupumuksen taltuttamiseen on riittänyt ihan vain pari hyvin nukuttua yötä. Tällä kertaa lasten kuukausia kestänyt sairastelukierre yhdistettynä miehen toistuviin työmatkoihin pääsivät kuitenkin väsyttämään niin, että toipuminen tuntuu kestävän kauemmin ja olevan enemmän työn takana. 

Jokusen viikon ajan olen nyt käynyt itseni kanssa jatkuvaa keskustelua omista rajoistani. Tasapainottelen arjen vaatimusten ja oman jaksamiseni välillä ja kuulostelen itseäni: Jaksanko mennä taaperokerhon tapaamiseen vai jäänkö mieluummin tytön kanssa kotiin lepäilemään? Jos jätän kauppareissun tänään väliin mistä aineksista rakennan illallisen? Tuntuuko siltä, että tekisi hyvää tietää mitä maailmalla tapahtuu vai onko parempi jättää uutiset tänään lukematta? Haluanko käydä Facebookissa tarkistamassa kavereiden kuulumiset? Olisiko mukava nähdä ystävää vai luulenko tapaamisen ennemminkin väsyttävän minua?

Huomaan, etten tällä hetkellä jaksa tehdä useampaa asiaa samaan aikaan, ja siksikin on ollut tärkeää yksinkertaistaa arkea. Olen tarkoituksella hidastanut tahtia ja ajatuksella keskityn tekemään yhden asian loppuun ennen kuin aloitan seuraavaa.

Joinain päivinä tunnen voimieni palaavan, mutta heti seuraavana päivänä saatankin olla taas väsyneempi. Onneksi ei ole kiirettä mihinkään. Siinä vaiheessa kun vielä yritin jaksaa tehdä kaiken ja välttää huomaamasta omaa väsymystäni olin kärsimättömämpi ja ärsyynnyin helpommin. Nyt kun olen antanut itselleni luvan olla hidas ja väsynyt voimani riittävät paljon paremmin tavallisen arjen pyörittämiseen. Pärjään väsyneenäkin, ihan hienosti nämäkin pari päivää kun mies on taas vaihteeksi ollut työmatkalla. 

10 kommenttia:

  1. Oletko koskaan kuunntellut äänikirjoja? En tiedä mitään sen rentouttavampaa, kun kiireisen päivän jälkeen pistän luurit korville, kääriydyn torkkupeittoon ja alan kuuntelemaan hyvää kirjaa. Bookbeat.com on ainakin yksi firma, johon voi tutustua ilmaiseksi.
    Teillä arki kuulostaa kovin haastavalta, ihan noin liikkumisen ja kaupassa käynninkin osalta. Koeta jaksaa ja nipistä itsellesi omaa aikaa.
    Meillä ei ole enää pienä lapsia, mutta hyvin muistan kuinka väsynyt välillä olin. Mies oli viikot poissa ja minä kävin töissä ja illat kuskasin poikia harrastuksiin.Ei myöskään ollut kummankaan perheitä lähellä. Nyt ajattelen, että kai sitä joskus olisi voinut sanoa, että tänään äiti pitää vapaaillan! Ei vain silloin tullut edes miellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aina yrittänyt pitää kiinni siitä, että otan itselleni hyvällä omallatunnolla omaa aikaa, enkä ole koko ajan lasten saatavilla. Mutta eiväthän ne toki kovin pitkiä pätkiä ole mitä itselleni päivistä nipistän, ja saattavat katketa kesken hyvinkin yllättäen kun lasten välille tulee riitaa tai koira oksentaa lattialle... Kun isommat lapset ovat jo noinkin suuria olen heille suoraan selittänyt, että olen tosi väsynyt ja tarvitsen lepoa ja apua. Upeasti lapset ovatkin nyt ottaneet esimerkiksi koirien iltaruuan hoitaakseen.

      Äänikirjoihin en ole vielä tutustunut muuten kuin lastenkirjojen osalta. Minulla on aina ollut vähän vaikeuksia kuuntelemisen kanssa - minusta on jotenkin liian intensiivistä kuunnella radiota muuten kuin autossa, radioääni menee minulle enemmän ihon alle kuin vaikkapa television katseleminen. Mutta voisihan tuota kokeilla. Jos samaan aikaan vaikka kutoisi, niin ehkä kokemus ei olisi liian intensiivinen!

      Poista
  2. Kyllä ne seinät kaatuvat päälle jokaiselle joskus ja tuntuu ettei jaksa enää. Mutta kummasti sitä voimaa löytyy. Mutta totta on,ei ole pakko mennä aina jokapaikkaan. Kun itse sairastelin paljon ja piti kuitenkin hommat hoitaa,päätin että jaahas, no tänään ollaankin sitten kotona,jäi kerhoja ym pois. Pakolliset tuli tehtyä, eli kauppareissut.Niin se on,asia kerrallaan ja hetki kerrallaan. Kyllä sitä hetken pärjää väsyneenä,mutta ei loputtomiin. Voisiko kukaan omaisistasi tulla kylään?? Ja saisit huilata? Oma aika on tärkeää myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne Sudaniin voi olla aika hankalaa saada viisumia joten läheisten varaan en siksi voi oikein luottaa. Sekin on yksi asia mikä tekee täällä asumisesta haastavaa, että olemme täällä niin vahvasti omillamme. Mutta uskon kyllä, että saan voimia kerättyä näinkin vähän kerrallaan. Olen onneksi oppinut melko hyväksi sanomaan ei ja pitämään omista rajoistani kiinni. Aika hyvin mielestäni hahmotan sen mikä on pakollista tekemistä ja minkä kaiken voi jättää toistaiseksi tai suorastaan kokonaan. Ja olen kyllä onneksi aina ollut hyvä ottamaan aikaa itselleni pienissä erissä pitkin päivää, se on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että tällainen pitempiaikainen kotiäitiys olisi ollenkaan mahdollista.

      Poista
  3. Nyt kun kirjotit niin tajusin etta minulla on ihan samat uupumisen merkit ja vahan aikaa sitten kelailin myös vanhoja noloja juttuja ja pelkasin kaikkea turhaa. Se vasymyskierre olisi jollain tavalla saatava aina katkeamaan, kehon lisaksi vasyy myös mieli jos se askartelee liikaa asioiden parissa joille ei voi mitaan ja siitahan tulee helposti kierre. Toivottavasti vakenne pysyy nyt terveenna ja saisit jonkun hengahdystauon. Tsemppia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vanhaksi täytyi minunkin kasvaa, että yhdistin vanhojen nolojen juttujen miettimisen ja epärationaaliset huolet yliväsymykseen! Ihan vasta parin viime vuoden aikana olen tajunnut kuinka paljon väsymys vaikuttaakaan tunnelmiini. Ihan mainiota sinänsä, sillä olen jo useamman kerran viime vuosien aikana aika nopeasti onnistunut toipumaan väsymyksestä kun olen ajoissa huomannut merkit ja onnistunut lepäämään. Tänä keväänä en sairastelujen välissä ehtinyt riittävästi palautua ja siksi ollaan nyt tässä. Eikä meillä näytä sairastaminen ihan vieläkään loppuvan, nyt on esikoinen vähän kipeänä ja jäi tänään kotiin lepäämään. Onneksi ei näyttäisi olevan kyseessä mitään flunssaa vakavampaa. Ensi viikon mies on taas työmatkalla eli mielellään pysyisimme tosiaan kaikki nyt terveinä!

      Poista
  4. Varmaan tuo, että noin hyvin tiedostat omat uupumuksen merkit ja olet kehittänyt omat selviytymiskeinosi on pakollistakin olosuhteissanne, jotka ovat niin poikkeukselliset. Minäkin toivon sinulle hyvin nukuttuja öitä, terveyttä perheelle ja kiireettömyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tosiaan olla Sudanin oppeja tämäkin! Ensimmäinen vuosi täällä oli minulle tosi rankka ja silloin oli pakkokin kehittää selviytymiskeinoja joiden avulla pärjätä näissä olosuhteissa yksikseni sillä silloinkin mies oli kovasti työmatkoilla.

      Edelleen näyttää kyllä olevan näissä omissa pärjäämismenetelmissä viilaamista sillä tänä iltana olen taas ihan tavattoman väsynyt. Toivotaan, että väsymys yhdistyisi hyviin yöuniin!

      Poista
  5. Uupuminen on omanlaistaan ympäristössä jossa ne tukiverkot puuttuvat. Onneksi isommista lapsista on apua ja pystyt rauhoittamaan arkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, että uupuminen ja uupumisesta toipuminen on ihan omanlaistaan silloin kun joutuu paljon luottaman ihan vain itsensä varaan.

      Ensimmäisenä vuonna täällä jouduin pakosta opettelemaan kuinka pärjätä ihan itsekseni miehen toistuvien työmatkojen aikana. Kaikki oli silloin vielä uutta, ja tuntui siltä, että aina kun mies lähti pois tapahtui jotain kamalaa: vedet loppuivat, sähköt menivät pitkäksi aikaa poikki eikä generaattori toiminut, ja niin edelleen... Ensimmäisen vuoden selviytymisopeista on nyt hurjasti apua. Nykyään olen onneksi täällä paljon enemmän kotonani kuin ensimmäisenä vuonna ja tiedän kuinka hoitaa kriisinpaikan jos toisenkin. Onneksi enää ei myöskään tarvitse pärjätä täällä ihan niin yksin kuin silloin alkuun kun en tuntenut vielä oikein ketään enkä tiennyt keneen luottaa. Jonkinlainen turvaverkon viritelmä meillä täällä nykyisellään on, ja siitä on suuri lohtu vaikken sen varaan kovin luottaisikaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!