torstai 18. toukokuuta 2017

Eräs tavallinen toukokuinen arkipäivä

klo 5.53

Herään aamulla vähän ennen kuutta. Minut on tainnut havahduttaa unesta päivän ensimmäinen rukouskutsu joka juuri ja juuri kaikuu meille yli hiljaisen aamun.

Koirat ovat joka kerta yhtä innostuneina ja riemuissaan menossa ulos.



Lähden koirien kanssa ulos. Koirat laukkaavat sinne tänne, jäljittävät yön aikana pihalla kulkeneita kissoja. Minä istun ulko-oven kynnyksellä, silmät vielä unesta vähän sikkuralla. Vähitellen kukin koirista rauhoittuu, hoitaa hommansa, ja me menemme hiljakseen yhteispäätöksestä takaisin sisälle. Koirat jäävät syömään aamiaistaan kun minä kiipeän yläkertaan herättämään koululaisia.

Esikoinen tulee portaissa vastaan, hän on herännyt omia aikojaan ja etsii puhtaita koulupuvun shortseja. Poika suuntaa kodinhoitohuoneeseen hakemaan shortseja, minä puolestani koululaisten makuuhuoneeseen herättämään vanhempaa tytärtä. Tyttärelle löytyy onneksi koulupuku kaikkinensa yläkerrasta. Panen kuitenkin merkille, että kouluhamepino on hupenemaanpäin. Täytyy muistaa pestä pyykkiä!

Alakerrassa teen koululaisille aamupalaa. Uninen pieninkin saapuu alakertaan ja ennen pitkää myös mies ilmestyy keittiöön. Laitan kahvia ja hätyytän samalla koululaisia pesemään hampaitaan. Kun koululaiset ovat jo vetäneet reput selkäänsä huomaan, että olen unohtanut pakata tytön uimakassin - hän on menossa koulupäivän jälkeen koulun altaalle uimaan. Mies ja poika ovat portilla odottamassa koulubussia kun minä vielä tungen uimakassia tytön reppuun. Muistutan lapsia, että he ovat tänään tulossa bussilla kotiin ja suljen sitten ulko-oven. Mies jää koululaisten kanssa portille odottamaan koulubussia. Kun lapset ovat nousseet bussiin mies lähtee samantien autonkuljettajan kyydillä toimistolle.


klo 7.05

Juon aamukahvini rauhassa alakerrassa ja syön yhdessä nuorimmaisen kanssa aamupalaa. Kotiapulainen käy meillä nykyisin vain muutamana arkipäivänä viikossa. Tänään on yksi hänen vapaapäivistään eikä minulla siksi ole kiire minnekään, talo on omani koko päivän. Kun olemme syöneet päästän koirat kuljetuskopeistaan ja siirrymme koko porukka yhdessä yläkertaan. Laitan autonkuljettajalle viestin, että olen valmis lähtemään liikkeelle puoli kymmeneltä. 

Hoidan netissä muutaman juoksevan asian, lueskelen blogeja ja uutisia ja käväisen Facebookissakin. Kun olin keväämmällä oikein uupunut pidin jonkun viikon verran sosiaalisesta mediasta ja uutisista etäisyyttä, mutta nyt olen taas viime aikoina onnistunut ottamaan internetistä parhaat palat ja osannut melko hyvin välttää sitä kaikkea muuta mikä väsyttää ja ärsyttää.


klo 9.20

Laitan koirien huoneen ilmastoinnin ja tuulettimen päälle ja tarkistan, että niillä on runsaasti puhdasta vettä. Koirat seuraavat minua huoneeseensa hyvillä mielin sillä ne tietävät saavansa palkkioksi koiranherkun. Pongo-koiramme kärsii siinä määrin eroahdistuksesta, ettei sitä voi jättää vapaasti yksin kotiin. Se söisi poissaollessamme huonekalut ja järjestäisi itsensä vaikka minkälaisiin vaikeuksiin. Siksi koirillamme on oma huone jossa ne ovat silloin kun me ihmiset emme ole kotona niiden seurana. Skippy ja Poppy osaisivat kyllä olla ihan asiallisesti yksin kotona, mutta menevät koirien huoneeseen Pongon seuraksi, sillä Pongo ahdistuu myös siitä jos joutuu olemaan erossa koirakavereistaan. 

Kaunis askelma puutarhassa.


Auto on valmiina odottamassa portin edessä. Suuntaamme ensiksi kohti patjakauppiasta. Pongo raastoi joku aika sitten rikki kaksi koirien sängyistä, ensimmäisen vähitellen ja toisen yhtenä suupalana eräänä iltapäivänä kun jätin koirat viideksi minuutiksi itsekseen yläkertaan. Kuumallakin ilmalla koirat nukkuvat mielellään välillä sängyissään joten on hankittava rikkiriivittyjen koiransänkyjen tilalle uudet. Ajelemme kymmenisen minuuttia pitkin katua jonka varrella on paljon etiopialaisia ja eritrealaisia liikkeitä, muun muassa eritrealainen matkatoimisto. Perillä parkkeeramme auton pölyisen tien varteen ja kävelemme autonkuljettaja, kolmevuotias ja minä lyhyen matkan pienelle kujalle jonka varrella myydään muun muassa pyöriä, patjoja ja tyynyjä. Pujottelemme parkkeerattujen tuktukien ja pakettiautojen lomitse. Yritän katsoa mihin astun ja ohjata tarkasti pienimmäisen askelia sillä aavikkohiekkainen kuja on täynnänsä pientä roskaa, lasinsiruja, pullonkorkkeja. Pysähdymme tutun puodin kohdalla. Valitsimme sen kuukausia sitten summanmutikassa useamman vastaavan patjapuodin rivistöstä. 

Molemmin puolin puodin oviaukkoa seisoo värikkäitä patja- ja tyynypinoja. Puodin edustalla makaa sängyntapaisella vanhempi mies, oviaukossa seisoo nuori poika. Kumpikaan ei ole vanhastaan tuttu, vaikka olemme käyneet tässä samassa patjapuodissa jo useamman kerran tyynyostoksilla. Autonkuljettaja kysyy arabiaksi onnistuisiko meidän tilata kaksi isoa tyynyä. En ymmärrä keskustelusta mitään muuta kuin sanan mia - arabiaksi sata. Hetken päästä autonkuljettaja kääntää minulle englanniksi, että puodissa ei kuulemma ole juuri nyt sähköä, mutta huomisaamuksi saadaan tyynyt silti valmiiksi. Nuori poika tuo näytille pinon kankaita joista valitsen pari punasävyistä. Toistaiseksi en ole koskaan saanut tyynyjä sillä kankaalla minkä olen alunperin valinnut enkä enää siksi jaksa ottaa kankaan valintaa kovin vakavasti. 


klo 10.00

Seuraavaksi otamme autonkuljettajan kännykän kartta-applikaation avulla suunnan kohti läheistä korttelia. Eräs lasten koulun opettajista kertoi minulle muutama viikko sitten, että Khartumissa on mylly missä jauhetaan paikallisesta maissista, durrasta ja hirssistä jauhoja. Paikalliset keliaakikot kuulemma suosivat kyseistä myllyä. Haluan käydä varmistamassa, että jauhot taatusti jauhetaan erillään vehnästä ja että viljat ovat myös sellaisilta pelloilta joiden lähellä ei kasvateta vehnää. 

Kartta-applikaatio kuljettaa meidät perille: vaatimattoman rakennuksen eteen pienelle sivutielle. Rakennuksen edessä istuu mies jonka kasvot kääntyvät hymyyn kun nousemme autosta ja tulemme kohti. 

Myllyrakennuksen edusta on auki kadullepäin. Rakennus näkyy koostuvan useammasta erillisestä huoneesta. Ihan heti edessämme pyörii valtavankokoinen mylly ja sen vierustalla seisoo työntekijä seuraamassa myllyn toimintaa. Myllyrakennuksen takaseinustalla on hyllyssä rivissä täysiä muovikasseja. Siinä ihmetellessämme kulkee myllyn läpi useampi asiakas, vaihtaa muutaman sanan, ottaa haalaripukuiselta mieheltä jauhokassillisen ja antaa maksuksi setelin. Autonkuljettaja kääntää haalaripukuiselle miehelle kysymykseni englannista arabiaksi, ja sitten vastaukset minulle arabiasta englanniksi. Kaikki vaikuttaa hyvältä, mylläri on selvillä siitä kuinka pitää gluteenittomat jauhot erillään gluteenillisista. Ennen lomaa en tarvitse lisää jauhoja mutta syksyllä tulemme taatusti tänne jauho-ostoksille. 


klo 10.30

Myllyltä lähdemme ajelemaan ostoskeskuksen ruokakauppaan. Se on lähin suuri kauppa mistä saan kaiken sen mitä tämän päivän kauppareissulla olen hakemassa. Kaupassa kolmevuotias ja minä törmäämme tuttuun. Yhdessä toteamme, että vaikka hedelmien ja vihannesten hinnat ovat ehkä ostoskeskuksen kaupassa katukauppiaiden hintoja korkeammat ne ovat kuitenkin kaikille samat. On helpottavaa kun ei tarvitse tinkiä eikä tuntea itseänsä huijatuksi. Maksan mieluusti vähän lisää siitäkin, että saan rauhassa itse valita omat hedelmäni.

Olen noukkimassa suuresta pakastealtaasta kassiin kokonaisia kanoja kun hämmästyksekseni huomaan, että viereisessä altaassa kanojen päällä on muoviin pakattuna jokin pieni nyljetty nelijalkainen eläin. Luen hintatarrasta, että kyseessä on jänis. Jäniksen vieressä näkyy lepäävän myös yksittäinen kyyhkynen. Ovatkohan ne Ramadanin ajan herkkuja? Ennen en ole jäniksiin tai kyyhkyihin pakastealtaalla täällä törmännyt. 


klo 11.30

Kotimatkalla pysähdymme vielä rautakaupassa. Minun täytyy ostaa riippulukko. Kysyn rautakaupan myyjältä kuinka paljon hyllyssä roikkuva lukko maksaa. Hän kirjoittaa taskulaskimeen 7500. Se on ihan käsittämätön summa, epävirallisen kurssinkin mukaan satoja euroja. Kysyn toisen lukon hintaa, sekin maksaa maltaita, mutta kuitenkin kymmenen kertaa vähemmän kuin ensimmäinen. Sanon, että haluan halvemman lukon, mutta sitä myyjä ei halua minulle myydä. Kutsun autonkuljettajan käännösavuksi, mutta hänkään ei saa tolkkua rautakaupan myyjästä. Luovutan ja lähden yrittämään onneani toisaalle. Autonkuljettaja jää kolmevuotiaan seuraksi autoon kun minä kävelen lyhyen matkan toiseen rautakauppaan seuraavaan kortteliin. 

Toisessa rautakaupassa on myyjänä luottolukkoseppäni. Hän puhuu englantia ja on luotettava, hän ei ole koskaan yrittänyt huijata minua. Heillä ei kuitenkaan ole riippulukkoja lainkaan myynnissä joten palaamme kotiin ilman lukkoa.


klo 11.55

Kotona laitan tytölle ja itselleni lounasta edellisten päivien ruuantähteistä ja päästän koirat huoneestaan pihalle. Kun tyttö ja minä olemme syöneet siirrymme koko porukka yhdessä yläkertaan. Jonkun tunnin ajan on aikaa olla vain.


klo 16.10

Useampana arkipäivänä viikossa istun portilla odottelemassa lapsia koulubussilta.
Menen portille odottelemaan koulubussia. Bussilta kotiin tulee kaksi innostunutta koululaista. Sisällä talossa he purkavat repuistaan lounaslaatikot ja uimakassit. Molemmilla on paljon asiaa ja kova nälkä. He syövät ja kertovat samaan aikaan kuulumisia. Yhdessä mietimme tulevan viikonlopun aikataulua: kahdet syntymäpäiväjuhlat viikonloppuna tarkoittavat sitä, että koulun kevätdisco saa tänä vuonna jäädä väliin. 

Päästän koirat taas pihalle.

Keittiössä puuhaillessani huomaan, että banaanit ovat ehtineet ylikypsiksi. Alan tehdä niistä banaanileipätaikinaa. Teen sen edelleen pitkälti samalla vanhalla reseptillä, mutta nykyisin en laita taikinaan enää lainkaan sokeria. Ylikypsien banaanien makeus riittää minusta hyvin ja tekee banaanileivästä monikäyttöisempää. Siinä banaanileipätaikinaa tehdessäni muistan, että löysin ruokakaupasta lampaankyljyksiä. Jätän banaanileipätaikinan hetkeksi odottamaan, sekoitan kyljyksille marinadin ja laitan ne joksikin aikaa jääkaappiin muhimaan. 


klo 17.45 

Mies tulee töistä. Hän päästää tullessaan samalla ovenavauksella koirat pihalle ja tulee keittiöön juttelemaan. Olen juuri ruskistamassa lampaankyljyksiä ennen niiden päätymistä uuniin kypsymään. Keittiön pöydällä odottaa uunivuoroaan myös yksi banaanileipävuoka ja 18 banaanileipämuffinssia. Lapset ovat yläkerrassa, koirat pihalla. Tämä on joka päivä yksi suosikkihetkiäni: tilaisuus vaihtaa hetken verran rauhassa kuulumisia miehen kanssa. Jonkun ajan juteltuamme mies päästää koirat taas sisälle ja lähtee yläkertaan tervehtimään lapsia.


klo 18.15

Huutelen perheen yläkerrasta syömään illallista: lampaankyljyksiä, linssimuhennosta ja riisiä. Laitan koirillekin ruokaa ja suljen ne kuljetuskoppeihinsa syömään. Aloimme ruokkia koiria kuljetuskopeissaan siinä vaiheessa kun totuttelimme niitä koppeihin muuttomatkaa varten. Sittemmin se osoittautui hyväksi tavaksi varmistaa, että kukin koira saa juuri itselleen sopivan määrän ruokaa sen sijaan että ne ruokailisivat toistensa kupeilla. 

Kun olemme kaikki syöneet pääsevät koirat ulkoilemaan vielä kerran. Tällä säällä ne eivät illallakaan viihdy pihalla kovin pitkään vaan tulevat kaikki melko pian sisälle, juoksevat yläkertaan ja etsivät kukin itselleen hyvän lepopaikan ilmastointilaitteen tuntumasta. 

Koululaiset suuntaavat vuorotellen omaan kylpyhuoneeseensa suihkuun. Sillä aikaa minä pesen toisessa kylpyhuoneessa nuorimmaisen ja itseni. Vähän ennen puoli kahdeksaa olemme koko perhe jo pyjamissamme. Lapset saavat katsoa parikymmentä minuuttia Netflixistä lastenohjelmia - siihen asti kunnes data-aika loppuu ja internetyhteys katkeaa. 


klo 20.00 

Mies lähtee nukuttamaan nuorimmaista meidän makuuhuoneeseemme. Minä luen koululaisten makuuhuoneessa iltasatuna englanniksi ääneen luvun neljännestä Harry Potter -kirjasta. Poika lainasi koulun kirjastosta kaksi ensimmäistä Harry Potteria, mutta kun kolmas oli aina muualla lainassa päädyimme ostamaan Wienistä lomalta kotiin koko setin Pottereita. En ole itse Potter-kirjoista erityisen innostunut, mutta toisaalta en ole niitä koskaan aiemmin lukenut eli juonenkäänteissä on oma jännityksensä. Ja kirja kuin kirja, minusta on mukavaa istua yhdessä lasten kanssa iltaisin lukemassa. Koululaisemme ovat nähneet kaikki Harry Potter -elokuvat joten juoni on vanhastaan heille jo tuttu. Kirjoissa on kuitenkin sellaisia yksityiskohtia jotka eivät ole päätyneet elokuviin ja muutenkin tarina jaksaa kiinnostaa heitä yhä uudestaan.


klo 21.00

Kaikki kolme lasta ovat enemmän tai vähemmän unessa. Haen alakerrasta iltapalaksi greipin ja istun yhdessä miehen kanssa katsomaan tietokoneelta muutaman jakson verran The Big Bang Theory -sarjaa. Poppy asettuu ihan viereeni rapsutettavaksi. Minua väsyttää ja toisen jakson kohdalla silmäni uhkaavat jo lupsua kiinni. Kymmenen paikkeilla sammutamme valot ja käymme nukkumaan. Olen hetkessä syvässä unessa. 

16 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea päivästäsi. Samoja ruutiineja eri puolilla maailmaa, mutta eri maustein ja teillä vielä kuumuus päälle. Voi olla yhden riippulukon ostaminen vaikeaa. Minä inhoan tinkimistä yli kaiken. Jotenkin se on minusta noloa ja samalla taas ärsyttää, jos tulee huijatuksi. Mielummin vähän kallimpaa ja samat hinnat kaikille. Onko sinusta ollut vaikeaa tottua siihen, että joku toinen kuskaa, etkä voi vain itse hypätä autonrattiin?
    Mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain ajokortin vasta päälle kolmekymppisenä ja olin siis sinänsä ehtinyt tottua siihen, että kuljin muiden kyydillä, mutta kyllä autonkuljettajan palkkaaminen oli silti minulle aikoinaan aika kova paikka. Nykyisen kuskimme kanssa yhteistyö on toisaalta niin saumatonta, että tätä nykyä olen ihan vain kiitollinen siitä, ettei tarvitse seikkailla yksin pitkin Khartumia.

      Kiva, että tämä kiinnosti! Mukavaa viikonloppua myös sinnepäin maailmaa!

      Poista
  2. Hauskaa, että avasit yhden päiväsi meille muille. On kiinnostavaa huomata, että rutiinit samassa elämänvaiheessa elävillä on lopultakin aika samat. Toki vähän erilaisin maustein, kuten Saara totesi.
    Kaiholla muistelin esimerkiksi iltoja, jolloin luin ääneen lastenkirjoja. Voi että! Nauti niistä hetkistä. Onneksi ainakin nuorimmaisesi toivoo sitä vielä pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samanlaista on lapsiperheiden arki pääpiirteissään varmaan lopulta vähän kaikkialla. Päivä alkaa kahvilla ja päättyy iltasatuun! Muistelen, että omat vanhempani lukivat minulle iltaisin kirjoja ääneen aika vanhaksi asti. Yritän pitää omien lasten kanssa samasta perinteestä kiinni. Se on tosiaan mukavaa hommaa varsinkin nyt kun isompia lapsia kiinnostavat jo sellaiset kirjat joihin itsekin pääsen mukaan. Nykyään oikein odotan, että pääsemme iltapuuhissa siihen vaiheeseen, että on aika lukea.

      Poista
  3. Olipa kiva lukea päivästäsi! Mukavan eläväisesti kerrottu. :-) Mutta voi Pongo-parkaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tämä viihdytti! Itseäni vähän hirvitti, että kuinka pitkähän juttu tästä tuleekaan kun jo vain aamun kuvailemiseen meni niin paljon sanoja... Vähän mietin, että jaksaako kukaan lukea loppuun asti.

      Pongo on kyllä vähän parka! Tässä vuosien varrella olemme kuitenkin aika hyvin oppineet auttamaan sitä ja myös ennakoimaan ahdistuksenaiheita. Autonkuljettaja, joka hoitaa koiria silloin kun me emme ole täällä, osaa onneksi hänkin hienosti huomioida niin Pongon kuin kahden muunkin koiramme erityisominaisuuksia.

      Poista
  4. Olipa kiva lukea kuvausta päivästäsi. Niin täysin tyystin erilaista, mutta kuitenkin niin samanlaistakin on elämä eripuolilla maailmaa. Tsemppiä riippulukon ostoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä se on, että paljon on tuttua itse kunkin arjessa eroavaisuuksista huolimatta. Se on uudessa maassa aina itselläni suurin ja keskeisin haaste alkuun, että saisin arjesta jollain tapaa tutunoloista.

      Riippulukon kanssa kävi lopulta niin onnellisesti, että ihan täältä kotoa löytyikin hyvä ylimääräinen lukko jonka olin kokonaan unohtanut. Ei siis tarvitsekaan onneksi enää kierrellä etsimässä lukkoa.

      Poista
  5. Oli todella mielenkiintoista lukea miten teidan paiva meni, oikein ahmin tata tarinaa. Teilla asia on ihan eri mittapuissa mutta tasta tuli mieleen etta Turkissakin monen asian toimittaminen vaatii erilailla aikaa ja alan liikkeissa tai toimistoissa asioimista kuin Suomessa. Se ei taalla onneksi ole muuten vaivalloista kuin ajan puitteissa, olen oppinut tykkaamaan siita etta naulat haetaan naulakaupasta ja ilmapallot syntympaivatavara kaupoista. Tuon myllyn löytaminen oli varmasti lottovoitto!

    Turkkilainen tuttavani muuten kauhisteli miten heille oli vaikeaa asuessa Dubaissa etta ruuaksi tarjottiin kyyhkysia silla turkkilaiset eivat niita syö, siella se taas oli herkku erityisesti ramadanin aikana. Terveiset Izmirista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on onneksi sellaisiakin kauppoja josta löytyy vähän kaikenlaista niin kuin tuo ostoskeskuksen ruokakauppa jossa myydään ruuan lisäksi muun muassa astioita ja jonkun verran esimerkiksi lelujakin, ja sellainen kodintavarakauppaketju minkä liikkeistä saa kaikkea pyyhekumeista jääkaappeihin. Belizessä minusta tuntui, että kiersin kauppakierroksella vielä useampia kauppoja kuin täällä. Minäkin opin siellä oikein pitämään siitä, että jokaisella asialla oli oma kauppansa! Täällä täytyy kulkea sen verran pitkiä matkoja kauppojen välillä, että kauppakierrokset väsyttävät ihan eri tavalla kuin pienessä Belmopanissa ja suosin kauppoja joista saan kerralla mahdollisimman paljon kaikkea.

      Hyvä, että selveni tuo kyyhkysasia! Arvelen, että kyyhky niin ikään kuin kanikin täälläkin liittyvät juurikin ramadaniin.

      Terveisiä Izmiriin!

      Poista
  6. Tämä oli hauska. Näin ne päivät kuluvat itse kullakin arjen touhuissa. Oli mukava lukea sinun päivästäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että tämä viihdytti! Muiden arki kiinnostaa itseäni, mutta oma arki tuntuu toisaalta niin arkiselta, että siitä tuntuu helposti vähän hölmöltä kirjoittaa.

      Poista
  7. Olipa kiva selostus tavallisesta arkipäivästä! Nuo iltapäivän tunnit, jolloin on aikaa vain olla ja vaikka lueskella tai kirjoittaa, kauppareissut on hoidettu ja lounas syöty (minullakin useimmiten edellispäivän tähteistä), ovat minusta ihania. Yritän hoitaa tylsät jutut, kuten juuri ne ruokakauppareissut, aamupäivällä, kun olen virkeimmilläni. Ja sitten ne on hoidettu. Iltapäivän mittaan kaupoissa myös alkaa olla enemmän väkeä ja kassajonot voivat olla hitaat... Unta ei tarvitse minunkaan iltaisin odotella, eikä miehen, herätys kun on ennen kuutta. Minut herättää ennen kuutta yleensä kissa tai jopa vielä varmemmin naapurin vartija, joka aloittaa äänekkäät lakaisuoperaationsa harmillisen aikaisin. Ikkunat ovat siis todella ohuet. En yleensä onnistu nukkumaan kelloon asti, joka soi kuudelta! Muodon vuoksi koetan illalla lukea vähän kirjaa sängyssä, mutta uni vie voiton jo parin sivun jälkeen, vaikka kirja olisikin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei onneksi kuulu häiritsevästi ulkoa juuri mitään, rukouskutsukin vain hyvin hiljaa, eli ulkomaailman ääniin en tavallisesti täällä heräile ellen ole muutenkin jo valmis nousemaan sängystä. Koirat tavallisesti herättävät minut, niillä on tarkka sisäinen kello. Viimeistään 6.15 koirat alkavat nykyisin tuijottaa minua sängyn reunan yli sen verran intensiivisesti, että on noustava. Se harmittaa joskus viikonloppuisin kun olisi kerrankin tilaisuus nukkua. Vaikka minusta on kurja erota koirista loman ajaksi olen kyllä siitä kiitollinen, että saan pian useamman viikon ajan nukkua aamuisin vähän pitempään!

      Minä yritän ottaa itselleni vähän aikaa ihan aamusta ja sitten uudelleen juurikin iltapäivästä, se onnistuu toisinaan paremmin ja toisinaan huonommin, pienestä seuralaisestani riippuen. Ne hetket kun on aikaa rauhassa lukea tai kirjoittaa kannattelevat läpi päivien ja yritän pitää niistä kyllä kiinni vaikka sitten laittamalla tytölle DVD:n pyörimään.

      Täällä osa kaupoista aukeaa vasta kymmenen jälkeen. Sitä ennen en useinkaan lähde kauppakierrokselle tai ylipäätänsä liikenteeseen, mutta aamupäiviin yritän minäkin silti ajoittaa kaikki pakolliset ulkoilut. Iltapäivisin on täällä päivä kuumimmillaan ja sekin kannustaa hoitamaan kaikki juoksevat asiat siinä vaiheessa kun ei vielä ole ihan hirveän kuuma.

      Poista
  8. Tätä oli kyllä tosi kiva lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mainiota kuulla, että tätä oli kiva lukea. Jotenkin sitä tosiaan suhtautuu omaan arkeensa lähtökohtaisesti vähän siiitä näkökulmasta, että se nyt ei ole niin kovin kiinnostavaa! Täytyypä toistekin avata arkea tällaisen päiväkatsauksen kautta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!