tiistai 9. toukokuuta 2017

Kuin toinen maailma

Vietimme kuopus, mies ja minä eilen aamun lasten koululla ala-asteen uimagaalassa. Pienimmät koululaiset esittelivät altaassa kuinka paljon ovat kouluvuoden aikana kehittyneet uinnissa. Isommat neljäs-, viides- ja kuudesluokkalaiset uivat kilpaa. Minua kaikenlainen kilpailu harmittaa, mutta se taitaa olla väistämätön osa kansainvälistä kouluelämää.
Koulun kampuksen keskellä on suihkulähde, ala-asterakennuksen sisäpihalla puolestaan pieni viidakko. Kampus on kaikin puolin kuin oma maailmansa. Lukuisat siivoojat huolehtivat siitä. että kampusta eivät korista käytetyt muovipussit sen enempää kuin liiallinen hiekkapölykään. Nurmikkoalueita, pensaita ja puita kastellaan ahkerasti niin että ne jaksavat hyvin kuivaa ja kuumaa säätä.

10 kommenttia:

  1. Jos tuon kilpailupuoleb unohtaa, vanhempien kannalta on minusta aika kiva, että on noita gaaloja, joissa kerrotaan mitä koulussa on tehty. Suomen kouluissa ei taida tällaisia ollakaan. Juuri äsken oli täälläkin gaala, siinä tosin ei ollut kilpailullista urheiluosiota. Mutta paneelikeskustelu, näytelmä ja muuta ohjelmaa. Tykkäsin illasta kovasti, se on kodin ja koulun vuorovaikutusta parhaimmillaan. Suomen koulujen rakenne ja idea on niin toinen, ettei siellä varmaan tällainen käy mielessäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusivuotiaamme pääsi uimagaalassa näyttämään kuinka rennosti viihtyy altaassa ja siinä sivussa onnistui esittelemään myös uintitaitojansa. Se oli minusta oikein mukavaa ja sopivaa. Yhdeksänvuotias ja ikätoverinsa uivat toisaalta kilpaa ja vaikutti minusta siltä, että he nauttivat gaalasta paljon vähemmän kuin nuoremmat koululaiset. Kilpailutilanne jännitti. Olisin soinut heillekin kaikille tilaisuuden hyvillä mielin ja rauhassa esitellä taitojaan. Hienosti uivat kaikki!

      Meillä on koululla hyvin paljon tilaisuuksia läpi vuoden. Vähän liikaakin! Koulu ja vanhemmat ovat sillä tavalla toki paljon tekemisissä keskenään, mutta en tiedä edesauttaako se lopulta koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Tärkeämpiä kohtaamisia ovat minusta monesti sattumanvaraiset ja lyhyet kohtaamiset opettajien kanssa luokanovella. Niitä itselläni on nykyään melko harvoin, sillä suuren osan viikosta koululaiset kulkevat koulun ja kodin välin koulubussilla.

      Poista
    2. Minullakin on noita kohtaamisia melko harvoin koulubussin takia. Pidän kuitenkin koulubussia tosi kätevänä ja ihmettelen, miksi vielä useammat eivät käytä sitä. Tosin työnantaja ei korvaa sitä kaikille. Täälläkin on aika paljon tilaisuuksia, mutta osa yksinkertaisesti unohtuu, hautautuu viestiviidakkoon. Liikunta-aiheisiin pyritään aina menemään mukaan, kun molemmat pojat harrastavat paljon liikuntaa. Täällä jostain syystä noissa gaaloissa ei ole kilpailua, ne ovat ihan puhtaasti koulutyön esittelyä, ehkä siksikin niihin on helppo suhtautua myönteisesti. Tilaisuudet ovat ihan tervetulleita siksikin, että secondary-puolella vanhemmat eivät välttämättä tapaa toisiaan ja opettajia juuri lainkaan! Ovathan oppilaat siinä iässä, jolloin vanhemman läsnäolo (missä tahansa) voi olla jo aika noloakin. Primary-puolella yhteiselo on tiiviimpää.

      Poista
    3. Ainakin meillä koulubussia ei tosiaan niin kovin paljon käytetä ihan vain bussikuljetuksen verrattain korkean hinnan vuoksi. Meilläkään ei työnantaja maksa bussikuljetuksesta kokonaisuudessaan, mutta se helpottaa meidän arkeamme siinä määrin, että on hintansa väärti. Ensi vuoden joudun taas pitkästä aikaa kulkemaan koululla päivittäin koska haluan hakea nuorimmaisen koulusta itse koulupäivän jälkeen ainakin ensimmäisen kouluvuotensa ajan - kolmevuotiaamme pääsee puolitoista tuntia isosisaruksia varhemmin eli he tulevat edelleen bussilla kotiin.

      Olisipa mukavaa jos täälläkin vähemmän kilpailtaisiin ja enemmän vain esiteltäisiin opittua. Kyllä sellaisiakin tilaisuuksia toki on, mutta aika paljon myös kilpailuja.

      Poista
  2. Todellakin ihana vihreä keidas kuumuuden ja pölyn keskellä!

    Palasin vastikään reissusta, mutta haluan kommentoida näin jälkijunassa Punainen lanka-kirjoitustasi. Aivan mahtava, rehellinen ja ajatuksia herättävä teksti!

    Minäkin olen ajatellut että oma elämäni koostuu, ainakin näennäisesti, monista hyvinkin erillisistä jaksoista. Myöhemmin olen sitten huomannut, että niitä kaikesta huolimatta yhdistää jokin punainen lanka. Ehkä se lanka olen minä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun kauan kauan sitten isäni viisaasti sanoi, että elämä vaikuttaa jälkeenpäin katsoen järkeenkäyvältä ja eri elämänvaiheet asettuvat mielessä omille sopiville paikoilleen. Ja niinhän se on: omasta tarinastaan taitaa saada tehtyä kunnolla tolkkua vain taaksepäin katsomalla. Emmeköhän ole lopulta jokainen oman elämämme punainen lanka! Vaikka välillä tuntuukin, että eri elämänvaiheita on elänyt läpi joku ihan toinen vain etäisesti tutunoloinen tyyppi.

      Poista
  3. Mulla on vahan kaksijakoinen suhtautuminen tahan koulujen tapahtumien ja kilpailujen jarjestamiseen. Olen jarkkaamassa juuri omien tarhalaisteni enkunesityksia kesakuun juhlaan kun lukukausi loppuu ja kylla se on valilla vahan vakisin vaantamista etta voidaan nayttaa vanhemmille miten hienoa meilla onkaan ja miten hienosti lapsista koulitaan jo 2-vuotiaina lavalla enkunkielisia lauluja laulavia....yksityisilla kouluilla on taalla kova kilpailu joten aika monen tapahtuman eteen opettajat ahertavat aivan alyttömia etta saadaan show pystyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että kaikenlaisten esitysten valmistelussa on aikamoinen työ! Monesti mietinkin ketä varten esitykset oikein ovat kun opettajille ne tarkoittavat niin paljon lisätyötä ja me vanhemmat emme meinaa ehtiä koululle jokaiseen tilaisuuteen kun niitä varsinkin lukukausien lopulla tuppaa olemaan niin monta.

      Minä itse en erityisesti tunne tarvitsevani kaikkia näitä koulun esityksiä ja tilaisuuksia. Koulun ja kodin yhteyttä on toki tärkeää pitää yllä, mutta omalta osaltani se onnistuisi kyllä myös vähemmän juhlallisesti. On tietysti hienoa, että lapset jo pienestä harjaantuvat esiintymään vähän isommillekin joukoille, mutta minä uskon heidän kyllä oppivan koululla jos jonkinlaista ilman esityksiäkin. Mutta ihan ennen kaikkea minua harmittaa se, että näissä kansainvälisten koulujen kuvioissa niin paljon tehdään kilpailemisen kautta. En pidä siitä, että lapsille tulee sellainen kuva, että kaikessa on pyrittävä parhaiden joukkoon. Taidan toisaalta olla tässäkin suhteessa aika harvinainen yksityiskoululaisten äiti. Eikä omena ehkä onneksi ole niin kovin kauas puusta pudonnut, sillä yhdeksänvuotiaamme sanoi uimakisojensa jälkeen, että tärkeää on se, että osaa uida, ei se uiko kaikista nopeimmin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Koululla on turvallista pyrähdellä! Pienimmäisemme on koululla kuin kotonaan. Koulun kampus on tullut kuluneiden vuosien aikana hyvin tutuksi, kolmevuotias on jo useamman vuoden ajan istunut mukana aamunavauksissa ja seurannut sivusta jos jotakin uimakisaa. Aika lailla aina kun minä olen ollut koululla on siellä ollut mukana myös pienimmäinen. Hyvin tutussa paikassa alkaa siis koulu ensi syksynä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!