keskiviikko 23. elokuuta 2017

Arkista haparointia

Olen ollut kotona lasten kanssa nyt yli yhdeksän vuotta. Ensimmäistä kertaa vuosiin tänä syksynä ei kotona arkiaamuisin muutamaan tuntiin olekaan yhtään lasta. Ajatuksena aamu yksin kotona tuntui ruhtinaallisen pitkältä ja ajattelin ehtiväni vaikka mitä, mutta käytännön tasolla huomaan, että ainakin toistaiseksi aamun tunnit kuluvat hetkessä ja omaa aikaa ei ole ollenkaan niin paljon kuin kuvittelin.

Koulua on käyty nyt kohta kaksi viikkoa. Olen vähän kerrallaan yrittänyt sovitella arjen palasia yhteen, mutta päiviin ei vielä toistaiseksi ole oikein löytynyt rytmiä. 

Varhaisen aamun aikataulussa ei juuri ole pelivaraa. Nousen kuudelta, vien koirat pihalle ja annan niille ruokaa. Herätän lapset, hoputan heitä pukemaan päälleen, laitan aamupalaa. Lapset lähtevät aamulla pian seitsemän jälkeen koulubussilla kouluun, mies samalla portinavauksella töihin. 

Viime viikolla kun mies oli työmatkalla yksi rauhaton aamu johti siihen, ettei nuorimmainen suostunutkaan nousemaan sisarustensa kanssa bussiin. Ei auttanut kuin päästää bussi menemään vanhemmat lapset kyydissään, pukea reippaasti päivävaatteet itsellenikin päälle, hälyttää autonkuljettaja apuun ja viedä kolmevuotias itse autolla kouluun. Ehdimme juuri parahiksi, mutta toivon, ettei samaan tarvitsisi ryhtyä toiste. Yritän siis parhaani mukaan pitää aamut rauhallisina, että lapset lähtisivät kaikki suosiolla ja hyvillä mielin aamulla bussilla kouluun. Rauhallista tunnelmaa ei kuitenkaan ole aina ihan helppo saavuttaa kun aamun yhtälöön kuuluu kolme väsynyttä lasta, kolme energistä koiraa ja minuuttiaikataulu!

Nuorimmainen pääsee isosisaruksiaan aiemmin koulusta ja ilman sisaruksia en halua kolmevuotiasta vielä bussiin laittaa. Siksi haen nuorimmaisen koulusta autonkuljettajan kyydillä alkuiltapäivästä. Yritän samalla mennessä tai viimeistään kotimatkalla hoitaa juoksevia asioita kuten käydä ruokaostoksilla. Myöhemmin iltapäivällä koulubussi toimittaa isommat lapset kotiin koulusta. 

Esikoinen tekee läksynsä oma-aloitteisesti ja itsenäisesti mutta seitsenvuotias tarvitsee toistaiseksi minut vierelleen auttamaan. Eilen tytön läksyihin meni melkein kaksi tuntia. Yritin siinä samalla melko huonolla menestyksellä katsoa nuorimmaisen perään ja auttaa esikoista valmistamaan itselleen välipalaa. Kun läksyt oli vihdoin tehty täytyi minun heti alkaa tehdä iltaruokaa ja pakata tytöille lounaita seuraavaa päivää varten. Esikoinen syö nykyään koulun ruokalassa, mikä helpottaa iltarutiineja jonkun verran. Seitsenvuotiaskin saisi tänä vuonna ostaa lounaansa koulusta, mutta keliakian vuoksi se ei ole mahdollista. Sen enempää koulun ruokalassa kuin missään muuallakaan ei täällä ole tarjolla gluteenittomia vaihtoehtoja ellen valmista niitä itse. Ylipäänsä ruokakauppojen rajalliset valikoimat tuovat arkeen omat pulmansa. Lounaita olisi huomattavasti helpompi ja sukkelampi kasata päivittäin jos kaupoissa olisi paremmin saatavilla tuoreita vihanneksia ja hedelmiä tai vaikka ihan vain paremmin eineksiä. Tällaisenaan olen aika ajoin vähän pulassa sen suhteen mitä ihmettä tytöille lähettää kouluun syötäväksi.

Illallisen jälkeen täytyy lapsia alkaa aika lailla heti toimittaa nukkumaan sillä aamulla on edessä varhainen herätys. Ennen nukkumaanmenoa luen lapsille pari lukua milloin mistäkin kirjasta. Tällä hetkellä meillä on menossa mainio kanadalainen kirja, jonka nappasin vähän summanmutikassa kirjakaupasta Calgaryssä. Pyrin siihen, että kahdeksaan mennessä valot sammuvat lastenhuoneessa. Haluaisin mieluusti laittaa lapset jo vähän aiemminkin nukkumaan, että he taatusti saisivat kaikki tarpeeksi unta, mutta tämän tiiviimmäksi emme millään ole saaneet illan aikataulua järjestettyä. 

Tuntuu kaikkinensa, etten toistaiseksi ihan pysy tässä uudessa arjessa mukana. Mies hoitaa toki kyllä oman osansa, mutta hän on pitkät päivät töissä ja arjen rutiinit ovat siksi pitkälti minun varassani. Se on minusta sinänsä ihan oikein ja hyvin. Ajattelen, että onkin minun tehtäväni kotiäitinä olla kotona vetovastuussa, järjestää lasten aamuihin rauhaa ja iltapäiviin iloa. Haluan kuitenkin yrittää myös pitää kiinni siitä, että muutamat aamun tunnit yksin kotona käytän niin kuin itse haluan sen sijaan, että esimerkiksi valmistelen hyvissä ajoin lasten seuraavan päivän lounaita tai teen aamulla iltaruuan valmiiksi odottamaan. Koko päivää en jaksaisi yrittää olla tehokas, haluan järjestää päiviin rauhaa ja iloa myös itselleni. 

Uskon ja toivon, että kunhan viikot tässä kuluvat saan rutiineista paremman otteen ja arki alkaa paremmin kulkea omalla painollaan. Nyt onneksi häämöttää jo viikonloppu edessäpäin ja pian myös syksyn ensimmäinen loma.

4 kommenttia:

  1. Sympatiaa koululounaiden valmisteluun (ja tietty muuhunkin). Meille tää kouluruuan vieminen mukana on ihan uusi juttu ja ollaan kyllä aika pulassa sen kanssa, kun täällä valikoimat on niin surkeita kaupoissa. No, kyllä lapset ruuilla pärjäävät, mutta aikamoista mietintämyssyä saa käyttää, vaikkei meillä edes ole mitään ruokarajoitteita. Voin vaan kuvitella miten hankalaa sulla on.

    Ps. Mietin just yhtenä päivänä, että tää Eritrea on kyllä melkoinen takapajula, kun maitokin tuodaan Sudanista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on täällä kyllä tosi hyvää maitoa! Ja hyviä jugurtteja myös. Se on sellainen ulkomaalaisia yhdistävä ilonaihe, harva kun osaa etukäteen odottaa hyviä maitotuotteita. Mutta joo, ymmärrän kyllä mitä tarkoitat - on se aina jotenkin silmiäavaavaa huomata mistä tännekin ruoka-aineita ja esim lääkkeitä tuodaan.

      Täällä olisi varmaan melko helppo pakata lounaita jos lapset olisivat kaikkiruokaisia, valikoima on kuitenkin sen verran laaja. Mutta gluteenittomia ruokia päivästä toiseen väsyneenä väsäillessäni tunnen itseni kyllä aikamoiseksi arjen sankariksi!

      Poista
  2. Hei! Qatarista saa normaalisti lähes kaikkea, mutta nyt naapurimaiden asettamien pakotteiden vuoksi mm. maitotuotteet tuodaan eri maista kun ennen ja saatavuudessa on ongelmia. Kummallista etsiä niinkin tavallista tuotetta kun maitoa kaupasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasimme elokuussa Dohan kentällä, että sielläkin oli osa hyllyistä tyhjillään eikä tax free -myymälästä löytynyt samalla tavalla kaikkea kuin ennen. Onpa kurjaa, että ihan perusruoka-aineistakin on pakotteiden vuoksi pulaa! Toivomme täällä, että tilanne siellä teillepäin pian selkenisi ja rauhoittuisi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!