perjantai 18. elokuuta 2017

Hengästyttävän haastava koulumaailma

Oli helpompaa palata pari viikkoa sitten lomalta Khartumiin kuin tällä viikolla kouluun. Khartumista olen kuin olenkin jotenkin onnistunut löytämään oman paikkani kun taas kansainvälinen koulumaailma tuntuu yhä vain vieraalta. Lastemme koulu on oikein hyvä ja kiva, kansainvälisten koulujen mittakaavassa monessa mielessä aivan mainio, mutta koulun vaatimustaso hengästyttää minua vuodesta toiseen.

Omat kouluaikani 80-90-luvun Suomessa eivät lainkaan valmistaneet minua kansainvälisten koulujen kilpailuhenkisyyteen ja armottomaan kunnianhimoisuuteen. En muista itse seitsemän-yhdeksänvuotiaana miettineeni sitä mitä osaan ja miten hyvin, mutta täällä sitä ei valitettavasti tunnu voivan välttää. Korkeat odotukset ovat lasten koululla normi. Eräs uusi tuttavuus, nelivuotiaan äiti, totesi eilen vähän tuohtuneena, että hänen lapsensa on toisen äidinkielensä lukemisessa jäljessä. Kyseinen äiti ihan tosissaan ajattelee, että neljävuotiaana pitäisi osata jo lukea kahta kieltä. Missä vaiheessa nämä pienet ihmiset saavat vain olla kun jo niin pienestä asti pitää osata niin paljon? 

Olen yhtäkkiä oivaltanut, että vaikka en itse ollenkaan allekirjoita kansainvälisen koulumaailman korkeita odotuksia, ne ovat kuitenkin vaikuttaneet minuunkin nämä viimeiset vuodet. Lastemme koululla koululaisten odotetaan esimerkiksi pitävän ihan pienestä asti omista tavaroistaan huolta. Vaikka minusta onkin typerää ja kohtuutonta, että jo nelivuotiaan odotetaan osaavan katsoa tavaroidensa perään, olen kuitenkin itsekin hermostunut kun lapset ovat kadottaneet kouluun hattunsa tai unohtaneet uimakassinsa koulubussiin. Kun olen vuosien varrella täällä ärtyillyt lapsille kadonneesta hatusta tai uimakassista olen itse asiassa ollut hermostunut kouluun joka odottaa minusta pieniltä koululaisilta liikaa.

Vasta tällä viikolla olen oikein ymmärtänyt, että kireyteni täkäläisen koulun suhteen yleensä ottaen pitkälti juontaakin juurensa siitä huolesta, että kansainvälisen koulumaailman vaatimukset ovat lapsillemme liian kovat. Toistaiseksi koulu on sujunut lapsiltamme kaikin puolin hyvin, mutta minua silti koko ajan vähän huolestuttaa, että ihanat lapsemme menettävät vaativissa oloissa elämänilonsa ja uskon itseensä.

Olen yrittänyt parhaani mukaan tasoittaa koulun korkeita odotuksia, antamalla lasten olla kotona lapsia, ja muistuttamalla heitä siitä, että meidän silmissämme he ovat hyviä ja ihania juuri sellaisina kuin ovat. Aika ajoin koulun vaatimukset ovat kuitenkin sokeuttaneet minutkin ja olen vastoin omaa vaistoani painostanut lapsia tekemään enemmän ja paremmin. Välillä siksi, että mielessäni on herännyt epäilys, että ehkä minä olen väärässä kun annan lasten olla lapsia. Vaikka suomalaisittain on ihan normaalia antaa pienten lasten kasvaa rauhassa ja oppia pääasiassa leikin kautta, täällä se on aika harvinainen ajatus. On välillä vaikea uskoa itseensä kun ei saa ajatuksilleen ympäriltään juurikaan vastakaikua. Minusta on esimerkiksi tärkeää, että lukemisen ja kirjoittamisen harjoittelu kotona lähtee lasten omasta aloitteesta, mutta silloin kun lapset ovat tuskailleet luku- ja kirjoitusläksyjen kanssa olen ajoittain miettinyt olenko tehnyt väärän valinnan kun en ole aktiivisesti opettanut lapsia lukemaan ja kirjoittamaan.

Haluaisin voida luvata itselleni, etten enää koskaan anna koulun vaatimusten vaikuttaa omaan vanhemmuuteeni, mutta se ei taida olla kovin realistista. Jatkuvaa tasapainottelua taitaa olla edessä koko lasten kouluaika; kansainvälinen koulumaailma eroaa niin monessa niin vahvasti minun ajatuksistani lasten parhaasta. Ei auta kuin vain yrittää jatkossakin tehdä parhaani, pitää pääni kylmänä ja mieleni avoinna, ja koettaa oppia virheistäni.

17 kommenttia:

  1. On ikävää että lasten ei anneta olla lapsia. Sillä mitä he tuosta oppivat? Suorittamista,kilpailua ja hirveitä paineita läpi elämän. Ilmankos siitä jo paljon on nähtävissä. Minusta koulua kerkii opetella kuusivuotiaasta tai seitsemankin. Miksi ihmeessä aina vaan aikaistetaan sitä että lasten pitää olla jo melkein aikuisia esikouluisässä ja se lapsi vaihe pitää unohtaa kokonaan. Ei minusta ollenkaan hyvä systeemi. Kuulosta ei niin lapsiystävälliseltä toiminnalta!
    Täällä saksassa koulu alkaa kuusivuotiaana ja alkuun en tykännyt siitä ollenkaan, toiset lapset ovat enemmän jäljessä kehityksessä ja sitten he jäävät jalkoihin, tosi ikävä tunne heillä sitten kun eivät pärjääkään. Minusta nuo kaikki hömpötykset tulevat juurikin päättäjiltä, miten HE haluavat,olisko jälleen rahalla merkitystä?? Saahan siitä kai palkkiota kun on lapsia kolussa?? Lasta ei tietenkään kuunnella eikä lapsen kehitystä osata edes ottaa huomioon. Mutta onneksi teillä on asiat hyvin ja näet asiat niin kuin ne ovat. Samoilla linjoilla olen kanssasi lasten suhteen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kovasti harmittaa ja hämmentää se, että jo ihan pienestä ajatellaan lapsen jääneen jälkeen jos ei pysy opetuksen tahdissa mukana yhtä hyvin kuin luokan parhaimmat. Kuinka mitenkään voi kuusi-seitsenvuotias olla elämässään jäljessä vielä missään?

      Arvelen, ettei kyse ole kuitenkaan niinkään rahasta kuin ihan vain erilaisisten kulttuurien erilaisista käsityksistä siitä mikä on tärkeää. Uskon, että parhaansa haluavat kaikki tehdä lastensa eteen oltiin missäpäin maailmaa hyvänsä, siitä parhaasta on vain hyvin erilaisia ajatuksia ympäri maailman. Me suomalaiset olemme ikävä kyllä maailmassa aika yksin sen ajatuksen kanssa, että lasten täytyisi antaa rauhassa kasvaa, eikä oppimisella ole niin kiire.

      Mutta on täkäläisessäkin koulumaailmassa tietysti hyvätkin puolensa: seitsen- ja yhdeksänvuotiaat lapsemme osaavat jo nyt nuoruudestaan huolimatta toimia paineen alla huomattavasti paremmin kuin minä heidän iässään. He osaavat tarvittaessa ilmaista itseään selkeästi ja rohkeasti suuremmankin joukon edessä. Voi siis käydä niinkin, että lapset juurikin oppivat tällaisessa painekattilassa kestämään painetta ja ehkä saavat paremmat valmiudet elää kilpailuhenkisessä maailmassa? Täällä on koulussa lasten edellytetty venyvän sellaisiin juttuihin mihin en itse olisi heitä koskaan lähtenyt kannustamaan ja he ovat pärjänneet mainiosti. Siinä on ollut minulla vähän pureskeltavaa, ihan hyvässä mielessä!

      Oikein hyvää viikonloppua sinnekinpäin!

      Poista
  2. Kun olen itse työskennellyt päiväkodissa, aina välillä siellä pysähdyin pohdiskelemaan juuri sitä, että tämäkin kaveri tässä olisi maailmalla jo koulussa. Ja monessa paikassa häneltä odotettaisiin todella paljon. Mm. nelivuotiaiden tossut olivat jatkuvasti se varuste, jota etsiskeltiin aamuisin, kun olivat unohtuneet sinne jonnekin. En siis hämmästele yhtään, että sellaiset varusteet unohtuvat, joita ei edes tarvita joka päivä.

    Juuri tuo kilpailu/vertailu tuntuu kaikista ikävimmältä täältä katsottuna. Minusta kuulostaa taas kerran hyvältä sinun tapasi toimia. Nimenomaan tuo tasapainoilu. Et asetu koulua vastaan, morkka sitä, vaan kotona teet asioita sen hyväksi minkä sinä tiedät oikeaksi. Toivottavasti sait ajatuksestani kiinni, kirjoitin jotenkin sekavasti. Kun noin hyvin aina analysoit itseäsi, niin uskon, että se saa sinut sitten toimimaan lastesi parhaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika hurjaa miettiä kuinka paljon pieniltäkin lapsilta täällä odotetaan! Toisaalta onneksi tuon meidän nuorimmaisemme meno vaikuttaa sentään ainakin toistaiseksi oikein mainiolta: leikkiä ja laulua on ollut tämä ensimmäinen viikko. Koska nuorimmaisen syntymäpäivä osuu vuoden loppupäähän hän on saanut aloittaa koulun täkäläisittäin aika vanhana, melkein nelivuotiaana. Olen siitä tosi iloinen - uskon, että hänen kouluvuosistaan tulee sitä myöten vähän helpommat.

      Kilpailu ja vertailu on se mikä minuakin eniten harmittaa. Mutta tämä on lastemme kasvuympäristö ja vastaava löytynee myös tulevien kotimaittemme kansainvälisistä kouluista, eli tämän kanssa on jotenkin opittava elämään, ei auta kuin yrittää parhaani mukaan tasapainotella omien ja koulun odotusten välimailla. Olin ensimmäisen viikon lopulla yrityksestä ihan puhki. Ajatusten purkaminen blogitekstiksi auttoi, kuin myös teidän viisaat kommentit. Hyvää teki myös vaihtaa tänään hetki ajatuksia lasten koulun tutun opettajan kanssa. Tästä jaksaa taas lähteä sunnuntaiaamuna uuteen kouluviikkoon!

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Kuulostaa aika hurjalta, sekä lasten että vanhempien kannalta. Ymmärsinkö siis oikein, että kansainväliset koulut ovat yleensäkin varsin vaativia lapsia kohtaan? Kai kilpailu on maailmalla niin paljon kovempaa kuin esimerkiksi meillä Suomessa, että koulut katsovat velvollisuudekseen alkaa valmistaa lapsia siihen mahdollisimman nuorena. Vaatii varmasti paljon niin lapsilta kuin vanhemmiltakin, varsinkin jos vanhemmilla itsellään ei ole vastaavanlaista taustaa.

    Toisaalta en pidä ihan täysin pahanakaan sitä, että lapsien odotetaan osaavan paljon ja että opetus aloitetaan jo nuorena. Tuskin niin kuitenkaan tehtäisiin, jos lasten kyvyt eivät siihen riittäisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsemme eivät muunlaisesta koulumaailmasta tiedäkään, ja he pärjäävätkin sinänsä koulussa ihan mainiosti. Italiassakin koulut aloitetaan varhemmin joten miehelleni kansainvälinen koulumaailma ei sinänsä ole ollut kamala kulttuurishokki, ja kuten sanottu ympärilläni täällä aika harva kyseenalaistaa koulun minusta korkeita vaatimuksia. Ennemminkin monet vanhemmat täällä valittavat siitä kun lapsia ei aleta kunnolla opettaa vieläkin aikaisemmin lukemaan eivätkä he saa tarpeeksi läksyjä... Minut on yllättänyt se kuinka monet pohjoismaalaistaustaisetkin vanhemmat pitävät koulun tahtia ihan sopivana. Aika yksin olen siis tosiaan näine ajatuksineni, että koulu odottaa pieniltä lapsilta liikaa!

      Luulen, että erilainen kulttuuri pitkälti selittää erilaiset odotukset. Lapset saavat Suomessa olla harvinaisen pitkään lapsia. Suomessa lapset puetaan kuravaatteisiin ja he saavat hyppiä lätäköissä kun taas jo Keski- ja Etelä-Euroopassa pienten lasten somilla ulkovaatteilla ei huonolla säällä juuri parane mennä ulos ollenkaan.

      Osasyy koulun korkeisiin odotuksiin on kyllä varmasti sekin, että lasten halutaan vanhempina olevan valmiita kilpailemaan maailmalla opiskelu- ja työpaikoista. Koulu on kallis ja vanhemmat odottavat rahoilleen vastinetta. Lastemme koulun motto on "oppilaita tänään, johtajia huomenna".

      Minut on yllättänyt se kuinka hyvin pienet lapseni pärjäävät ja venyvät koulun odotuksiin silloinkin kun salaa itse olen ihmetellyt, että mitähän tästä tulee. Ei koulu siis selkeästikään odota enempää kuin mihin lapset kykenevät. Itse en silti usko, että on tarpeellista tai hyvä, että alle kymmenvuotiaat edes ajoittain tuntevat stressiä koulusta.

      Poista
    2. Niin ja se piti vielä sanomani, että kyllä korkeat odotukset kuuluvat melko erottamattomasti kansainväliseen koulumaailmaan. Kansainväliset koulut ovat tavallisesti verrattain kalliita ja jostain syystä varhaiset ja korkeat odotukset tuntuvat olevan se mitä suuri osa vanhemmista ainakin täällä odottaa rahansa vastineeksi.

      Poista
  4. Hurjalta kuulostaa nuo kansainvälisen koulun lapsiin kohdistamat odotukset. Onkohan heilläkin nyt itsearvioinnin harjoittelua siellä kun oppilaat joutuvat arvioimaan omaa osaamistaan ja edistymistään.

    Suomessa aikoinaan huomasin, että niin päiväkodeissa kuin kouluissakin varhaiskasvatussuunnitelmat (tms.) ja opetussuunnitelmat näyttivät joka vuosi aina vain kunnianhimoisemmilta. Olen lähes varma, että suurin osa suunnitelmista toteutui vain paperilla ja todellisuus, ainakin silloisilla resursseilla, oli jotakin aivan muuta. Opeteltavia asioita oli ympätty lukuvuoteen ihan hirmuinen määrä ja suuri osa opetuksesta jäi siksi luultavasti lähinnä pintaraapaisuksi. Kotona sitten vanhemmat joutuivat varmasti hitaampien oppijoiden kanssa jankkaamaan samoja asioita, joita ei koulussa ehditty omaksua.

    Tuo lastesi reippaus ja esiintymisrohkeus kuulostaa kyllä aika hyvältä jutulta nykymaailmassa. Ja pitkin hampain myönnän, että kai sitä kilpailuakin jossakin määrin on siedettävä.

    Voimia teille taas uuden kouluvuoden alkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että meidän lapsiamme on suoraan pyydetty arvioimaan itseään. Lukuvuoden alussa heille tehdään erilaisia tasokokeita joilla selvitetään luokkien ja yksittäisten oppilaiden lähtötaso ja siinä on sitten ehtinyt ilmetä lapsille itselleenkin mikä sujuu ja mikä ei niinkään. Lukuvuoden alussa pyritään myös muun muassa koris- ja uintijoukkueisiin ja kaikki halukkaat eivät mahdu mukaan.

      Onneksi vaikuttaa siltä, etteivät lapset ole jääneet koulujuttuja liiaksi miettimään. Viikonloppu on sujunut ihan muissa aatoksissa ja oikein hyvillä mielin. Ja onneksi meillä on kaikilla kolmella lapsella tänä vuonna hyvät luokanopettajat joilla on kykyä ja näkemystä. Uskon kyllä huolistani huolimatta, että tämäkin vuosi sujuu varmasti ihan mallikkaasti, niin kuin ovat sujuneet kaikki aikaisemmatkin vuodet. Lapset viihtyvät hyvin koulussa, ja se on tärkeinä. Heillehän tämä on kaikkinensa tietysti tuttu systeemi, eiväthän he muusta tiedäkään.

      Poista
    2. Niin, piti vielä sanomani, ettei tuo oppilaiden itsearviointi mielestäni ole pelkästään negatiivista. Pienillekin oppijoille voi olla hyödyksi ohjattuna ja aikuisen kanssa keskustellen huomata omia vahvuuksiaan ja onnistumisiaan ja ehkä hitusen ymmärtää myös mahdollisia tavoitteitaan. Eli että missä jutuissa on vielä harjoittelemista. Tyyliin, että osaan jo hienosti kakkosen kertotaulun, mutta kolmosen kertotaulussa on vielä opettelemista. Itsearvioinnissa jutun pointti on keskustellen yhdessä miettiä noita asioita ja kannustaa sopivasti. Lapset kun yleensä nauttivat asioiden oppimisesta ja sopivista haasteista. Ja paino sanalla sopivista.

      Poista
    3. Meidän lapset tekevät kyllä koulussa noita itsearvioita pitkin vuotta, mutta eivät kuitenkaan ihan näin vuoden alussa. Ihan hyvässä hengessä niitä tehdään ja olen samaa mieltä, että ne eivät sinänsä ole ollenkaan huono idea. Meidän lasten koululla eivät pienet kyllä käsittääkseni aseta itselleen niinkään akateemisia tavoitteita kuin pyrkivät esimerkiksi olemaan rohkeampia ottamaan riskejä, kuuntelemaan paremmin tai tekemään jouhevammin ryhmätyötä. On ollut mielenkiintoista ja liikuttavaakin kuulla mitä asioita lapset itse haluaisivat milloinkin itsessään kehittää!

      Poista
  5. Hurjalta kuulostaa tuo kova kilpailu mutta silta ei kai voi valttya maailmalla. Olemme valinneet tytölle valtion koulun ainakin nyt alussa silla yksityisten koulujen kova kilpalutaso, hurjat hinnat ja tietysti myös sen mukana tuoma ero tavalliseen kansaan on niita asioita miksi ainakin nyt alussa nain. Omalla työpaikallani olen ollut jarkyttynyt siita etta tosiaan jo pienilta tarhalaisilta odotetaan todella paljon asioista huolehtimista ja saantöjen noudattamista. Olen aina ollut vastaan aikaisin alkanutta opetusta mutta oman kokemuksen kautta olen joutunut hieman muuttamaan ajatusmaailmaa silla monille lapsille se nayttaa sopivan ja he oikeasti nauttivat siita kun se tehdaan oikealla tavalla. Vertaan usein asioita omaan kouluaikaani Suomessa mita ei ehka pitaisi tehda, tytöllahan ei ole mitaan vertailupohjaa muualta joten tama systeemi on hanelle se ainoa tuttu juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin kansainvälinen koulu ja näen kyllä toki tässä systeemissä paljon hyviäkin puolia lapsillemme, suurimpana varmastikin sen, että kansainvälisissä kouluissa monikulttuuriset monessa maassa asuneet lapsemme eivät ole kummajaisia vaan tavallistakin tavallisempia.

      Itse antaisin kuitenkin mieluusti lasten pitempään leikkiä ja olla vain. Omissa vanhemmissa lapsissani olen huomannut valtavan eron seitsemän ikävuoden kohdalla - siinä iässä lapset alkavat selkeästi olla minusta valmiimpia omaksumaan tietoa ja ottamaan itsestään ja tavaroistaan enemmän vastuuta. Olin tosi helpottunut kun esikoinen täytti seitsemän ja oli suomalaisittainkin kouluikäinen. Nyt on jo vanhempi tytärkin seitsemän. Hänestä on kasvanut hyvinkin vastuullinen pieni ihminen joka muun muassa valvoo omia aikojaan pitämässä seuraa koiralle joka säikkyy ukonilmaa <3

      Nuorimmaisemme on saanut aloittaa koulu-uransa täkäläisittäin melko vanhana ja päiväkotiluokasta asti, ja uskon, että se tasoittaa hänen kohdallaan koulun odotuksia ja haasteita pitkälle eteenpäin.

      Jännä kuulla kuinka teillä koulu syksyllä lähtee käyntiin! Minä olen viime viikosta kovasti rauhoittunut ja tämä vuoden toinen kouluviikko tuntuu jo paljon normaalimmalta kuin ensimmäinen.

      Poista
  6. Olen itse nähnyt Sudanin käytännön . Yksityisestä kotiopetuksesta maksetaan
    päivittäin. Jatkuva yksittäinen opetus että joku tulee kotiin tunniksi
    on melkein normi ainakin meidän perheessä. Maksetaan vaikka kuinka olisi
    tiukkaa rahasta.
    Aina tähdätään siihen että pääsee opiskelemaan yliopistoon. Meidän nuoriso opiskelee hammaslääkäriksi ja fysioterapeutiksi. En vaan ymmärrä mistä ne rahat löytyvät. Koko lauma serkkuja on lääkäreitä, mutta töissä Saudeissa.



    Tämä erilainen kulttuuri ja taloudellinen tilanne selittää odotukset. Et ole mitään jos ett ole käynyt "jamaa" siis yliopistoa loppuun. Minunkin lapsilta kysyttiin kauan että oletko nyt lopettanut yliopisto opiskelut.
    Käytännön ammatteja tarvittaisiin paremmin siellä kun on pula ihmisistä jotka osaisivat korjata rikki menneitä laitteita. Nyt kuulemma yrittävät puhua nuorisolle että lukisivat enemmän insinööri ammatteja.

    Samoin minua hämää se että naimisiin meno on A ja O . Kaauuheaan tärkeätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikalliset arvostavat korkeakoulutusta mutta niin myös kyllä expat-porukka. Kilpailuhenkisiä vanhempia löytyy lasten koululta niin paikallisista kuin ulkomaalaisistakin, ja noita kotiopettajia on paikallisten tuttujen lisäksi myös joillain ulkomaalaisilla. Itsekin arvostan kyllä sinänsä koulutusta mutta en kilpailullisuutta enkä sitä, että lapset joutuvat turhautumisesta itkien tekemään läksyjä pienestä asti.

      Häät tuntuvat tosiaan olevan täällä iso juttu, ja naimisiinmeno ylipäänsä. Paikallinen tuttu juuri sanoi kuinka hänen mielestään on hyvä, että lapset eivät täällä muuta vanhempiensa luota ennen kuin vasta naimisiin. Minä kerroin kuinka Suomessa on aika erilainen meno, mutten rohjennut lisätä, että Suomessa nuoret asuvat usein yhdessä ennen kuin menevät naimisiin, jos menevät ollenkaan. Nämä ovat kaksi hyvin erilaista maailmaa kyllä kaikkinensa.

      Poista
  7. Tosiaan en minäkään uskalla edes puhua että nuoret ensin asuvat yhdessä, tekevät pari lasta ja sitten mennään naimisiin. Sehän on haram heidän
    yhteiskunnassa. En edes uskaltanut sanoa että äitini aikoinaan leskenä asui miehen kanssa parikymmentä vuotta olematta naimisissa. Kun kysyivät äidistäni niin sanoin että hän asui veljeni luona. Niin ovat meidän maailmat äärimmäisen kaukana toisistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ovat maailmat kaukana toisistaan todellakin! Täytyy aina vähän miettiä, että mitä sanoo ja kenelle täällä, ettei loukkaisi tai järkyttäisi. Toisaalta toki täällä on sitten länsimaalaistuneempiakin paikallisia jotka suhtautuvat ihan rennosti meikäläiseen todellisuuteen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!