perjantai 15. syyskuuta 2017

Koulun ja kodin (epä)tasapaino

Omasta lapsuudestani en muista, että koulu olisi tullut näin paljon kotiin. Minun lapsuudessani koulussa käytiin oppimassa, kotona tehtiin jonkun verran läksyjä ja luettiiin aika ajoin kokeisiin, mutta sen enempää ei koulu juuri tuntunut tai näkynyt kotona. Täällä tilanne on aika erilainen. 

Ärsyynnyin vähän kun kuulin, että yksi pojan opettajista oli antanut ohjeen siitä kuinka paljon lapsilla on lupa käyttää koulun iPadejä kotona. Läksyt ovat asia erikseen, mutta muuten lasten ruutuaika kotona on mielestäni täysin meidän vanhempien päätettävissä, eikä siihen ole opettajilla sanomista. Sivumennen sanoen opettaja antaisi pojan käyttää iPadiä kotona enemmän kuin mitä itse pidän sopivana.

Yhdeksänvuotiaan esikoisen läksyt veivät keskiviikkona iltapäivästä puolitoista-kaksi tuntia, osa siitä iPadin ääressä. Poika tutki sinä aikana muun muassa erilaisten kertotaulujen pienimpiä yhteisiä jaettavia. Seitsenvuotias keskimmäinen suoriutui kotitehtävistään tällä kertaa melko nopeasti, noin kolmessa vartissa. Seitsenvuotias harjoitteli keskiviikkoisissa läksyissään oikeinkirjoitusta ja kolminumeroisten lukujen yhteenlaskua allekkain. Läksyjä on sekä seitsenvuotiaalla että yhdeksänvuotiaalla joka arki-ilta torstaita lukuunottamatta. Viikonlopuksi ei siis sentään onneksi läksyjä tule.

Nuorimmainen toi toisaalta eilen torstaina koulusta viikonlopuksi kotiin luokan nallekarhun. Kolmevuotiasta täytyy viikonlopun aikana auttaa piirtämään kuva nallen vierailusta meidän luonamme. Ihan suloinen ajatus, mutta tässä väsyneessä tilassani tuntuu tällä hetkellä kuitenkin minusta lähinnä vain ylimääräiseltä koulutehtävältä. 

Olen tällä viikolla lasten jokapäiväisten läksyjen seuraamisen ja koululounasvalmistelujen lisäksi käyttänyt toistaiseksi jo useamman tunnin kouluasioihin. Ystäväni ilmoitti minut jokunen viikko sitten nuorimmaisen luokan vanhempien edustajaksi. Alkuviikosta istuin puolisentoista tuntia kokouksessa muiden luokkatasojen vanhempien edustajien kanssa. Sittemmin olen pistänyt pystyyn whatsapp-ryhmän nuorimmaisen luokkakaverien vanhemmille - sinänsä ihan pikkujuttu mutta vie kyllä aika lailla aikaa kirjata puhelimen muistiin kaikkien vanhempien whatsapp-numerot - ja ollut useampaan kertaan sähköpostitse yhteydessä niin luokan opettajaan kuin vanhempiinkin.

Mielelläni olen etenkin uusien tulokkaiden tukena koululla ja vanhempien edustaminen on siinä mielessä ihan mukavaa ja luontaista hommaa. Mutta kun olen aamupäivän pyöritellyt mielessäni koulujuttuja vanhempien edustajan näkökulmasta, ja iltapäivästä suuri osa on kulunut lasten läksyjen parissa, tuntuu minusta vahvasti siltä, että koulu vie liikaa aikaa meidän arjestamme, etenkin lasten arki-iltapäivistä. 

Elämässä on niin paljon muutakin! Ainakin pienten lasten kohdalla koulun pitäisi minusta olla perhe-elämää pienemmässä roolissa. Siitä on kuitenkin vaikea pitää näissä oloissa kiinni, ei vähiten siksi, että niin harva täällä näkee mitään huonoa siinä, että koulu näin vahvasti hallitsee lasten elämää ihan pienestä asti.

Eilen illalla alkoi meillä onneksi viikonloppu. Tosin viikonlopustakin osa tulee kulumaan koululla: lauantai-iltapäivällä olemme menossa koululle juhlistamaan uuden kouluvuoden alkua koko koulun yhteisellä picnicillä. Ja ensi viikon arkiaamuista on koulu varannut toistaiseksi jo kaksi. Keskiviikkona koululla on lippujuhla jossa meidän keskimmäinen edustaa Suomea, ja torstaina on viides- ja kuudesluokkalaisten vanhemmat kutsuttu keskustelemaan lastemme internetin käytöstä turvallisuusnäkökulmasta. Toivoisin, että meno tästä syksyn mittaan rauhoittuisi mutta vanhasta muistista tiedän, että lokakuussa koululla on vielä syyskuutakin enemmän tapahtumia joihin vanhempien odotetaan osallistuvan. 

12 kommenttia:

  1. Toisaalta on hyvä, että kodin ja koulun välillä on paljon yhteistyötä, mutta liika on aina liikaa. Täällä Saksassa on mieletäni aika hyvä tasapaino asiassa. Vanhemmilta odotetaan enemmän osallistumista kuin Suomessa, mutta toisaalta niihin ei ole pakko osallistua. Läksyjä täällä tehdään alaluokilla 30-45 min 4 päivänä viikossa ja viikonlopuiksi ei koskaan anneta. Yläkoulun puolella läksyjä voi olla vähän enemmän, mutta kertaakaan ei ainakaan omalla nyt kuudesluokkalaisellani ole yli tuntia läksyihin mennyt.

    VastaaPoista
  2. Tässä vielä linkki postaukseeni, jossa kerron tarkemmin vanhempien velvollisuuksista Saksan kouluissa. Itse olen ollut esimerkiksi luistelutunneilla apuopettajana. http://www.rantapallo.fi/lempipaikkojani/2017/02/06/vanhempainvelvollisuuksia-saksan-kouluissa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä toivoisin, että koulun ja kodin välillä olisi *vapaaehtoista* yhteistyötä, mutta käytännössä tunnen paljonkin painetta osallistua koulun menoihin. Täällä lähes kaikilla on kokopäiväinen kotiapulainen, monella lisäksi lastenhoitaja ja aika monella myös kokki (tai kotiapulainen/lastenhoitaja joka valmistaa perheen ruuan ja lasten koululounaat). Oletusarvo on joka tapauksessa, että kaltaiseni expat-kotiäidin aikaa eivät kodin hommat juuri vie. Haluan kuitenkin näissäkin oloissa elää itseni näköistä elämää. Meillä käy siksi vain osa-aikainen kotiapulainen siivoamassa muutamana päivänä viikossa ja lisäksi minulla on arjessa apuna autonkuljettaja mutta muuten teen kaiken itse. En osaa enkä haluakaan antaa kodin hommia jonkun muun tehtäväksi vain että minulta riittäisi enemmän aikaa lasten koululle... Se tuntuu minusta ihan hullulta ajatukselta. Mieluumminkin kaipaisin tasapainoa koulun odotuksiin.

      Meillä yhdeksänvuotiaalla viidesluokkalaisella on puoli tuntia ihan vain lukuläksyä josta pitää sitten kirjoittaa viitisen minuuttia ajatuksia muistiin, ja siihen päälle sivu-pari matematiikkaa. Periaatteessa ajatus kai on se, että läksyihin menisi illasta se 45 minuuttia enimmillään, mutta käytännössä tuo puoli tuntia lukemista tarkoittaa, että läksyt venyvät ainakin tuntiin. Poika on hyvä matematiikassa mutta tehtävät ovat usein minusta melko vaativia, eli niihin menee kyllä oma aikansa. Keskimmäisen läksyt ovat vieneet nämä ensimmäiset viikot 45 minuutista tuntiin ja vaativat toistaiseksi minut auttamaan sillä tyttö ei vielä lue sujuvasti. Siinä on tekemistä kun samalla pitäisi pitää silmällä myös nuorimmaista ja vahtia koirienkin menoa.

      Vanhempainedustajana minun on tämä vuosi kuljettava pienimmäisen luokan retkillä mukana. Meitä vanhempia on jo myös pyydetty tulemaan luokkaan lukemaan tai opettamaan lapsille jotakin - muut vanhemmat voivat hommasta luistaa, mutta vanhempainedustajana minulla ei juuri vaihtoehtoja ole. Se on sinänsä minusta ihan ok, mutta tarkoittaa kyllä käytännössä toisaalta sitä, että tänä vuonna minulle jää vähemmän aikaa osallistua vanhempien lasten rientoihin - jos mielin joskus arkiaamuisin tavata omia ystäviäni tai ihan vain ehtiä ruokakauppaan :)

      Poista
  3. Niin tuttuja tuntemuksia. Niin läksyjen kuin sen miten paljon vanhempien odotetaan osallistuvan erilaisiin koulun aktiviteetteihin osalta. Ymmärrän oikein hyvin sen, että vanhempana lasten koulumaailmaan voi "hurahtaa" täysin. Ja sitten tuntuu ihan hullulta vaikka meidän lasten koulun hävettävän suuret maksut kun siihen päälle vanhempien odotetaan tekevän vielä vaikka mitä ja ostavankin vielä tavaroita luokkiin. Blsnesorientoitunut yksityiskoulumaailma on mulla vieläkin vaan mietintämyssyn alla, että mitä siitä ajattelisin. Toisaalta tykkään olla perillä tarkasti lasteni päivistä ja tuntea opet sekö henkilökunnan, olla osa sitä yhteisöä ja toisaalta se taas vie niin paljon aikaa ja energiaa.

    Miten pitkiä teidän lasten päivät koulussa ovat? Meidän viisivuotias on 7 tuntia ja kahtena päivänä vielä harrastaa karatea tunnin päälle. Koulumatkaan menee maksimissaan viisi minuuttia. Mutta silti kotiläksyille ei tunnu jäävän aikaa ja vielä vähemmän mielenkiintoa. Lapsen oletetaan lukevan tiettyä lukuohjelmaa pädiltä 15 minuuttia päivittäin. Esikoiseni on kuitenkin niin loppu koulupäivän jälkeen, että haluaa vaan leikkiä. Mun mielestä siihen hänellä on täysi oikeus :) Jo nyt näin pienen kanssa on aikamoista tasapainoilua, miten mahtaa käydä kun varsinainen koulu alkaa ensi vuonna. Kaikesta huolimatta olen oikein tyytyväinen ja molemmat lapset ovat innokkaita koululaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä seitsemän- ja yhdeksänvuotiaiden varsinainen koulupäivä kestää 7,5 tuntia. Seitsenvuotiaalla on siihen päälle kolmena päivänä viikossa harrastuksia tunnin verran (tällä hetkellä ompelua, tennistä ja uintia), yhdeksänvuotias puolestaan harrastaa koulun jälkeen tunnin verran kahtena iltapäivänä viikossa. Meidän lasten koulumatka kestää varhain aamuisin koulubussilla parisenkymmentä minuuttia, iltapäiväruuhkassa lähemmäs tunnin. Lapset lähtevät kouluun aamulla pian seitsemän jälkeen ja harrastuspäivinä tulevat takaisin noin puoli viideltä. Aika pitkiä ovat siis nuo pitemmät päivät! Lapset tulevat kotiin väsyneinä ja nälkäisinä, ja kun läksyt on tehty, ei päivää ole enää paljon jäljellä...

      Kolmevuotiaan päivät ovat vähän lyhyempiä, vain viisi tuntia, eikä hänellä ole minkäänlaisia läksyjä eikä harrastuksia. Nuorimmaisen käyn itse hakemassa koululta ja puolisen tuntia kestää siihen aikaan päivästä autolla kotimatka.

      Meidän keskimmäinen ei parina ensimmäisenä kouluvuotena täällä jaksanut koulun jälkeen miettiä koulujuttuja ollenkaan. Kun opettajatkaan eivät ottaneet läksyjä niin kovin vakavasti annoin hänen olla. Tämä on nyt ensimmäinen vuosi kun hänen edellytetään tekevän läksyjä päivittäin, ja niinä päivinä kun läksyt eivät ole liian vaikeita hän tekeekin ne kyllä ihan mielellään. Ihan hyvä on minusta sinänsä vähitellen tässä iässä jo opetellakin tekemään vähän kotitehtäviä. Mutta viisivuotiasta en minä ohjaisi tekemään läksyjä ellei lapsi itse ole erityisen innostunut. Ehtii sitä myöhemminkin!

      Tasapainoiluahan tämä todellakin on... En usko, että itse koskaan täysin totun tähän kouluympäristöön. Onneksi lapset itse eivät samalla tavalla ihmettele ja kyseenalaista kaikkea.

      Poista
    2. Harrastukset ovat lasten itse valitsemia ja niistä luovutaan jos tuntuu, että lapset eivät millään jaksa pitkiä päiviä. Toistaiseksi harrastukset ovat kuitenkin olleet lapsille mieluisia viikon kohokohtia. Koululla olisi myös ylimääräistä musiikinopetusta, ja meillä varsinkin vanhempi tytär haluaisi lisäksi opetella soittamaan jotakin soitinta, mutta en halua hänelle iltapäiviksi enää yhtään enempää tekemistä, joten en ole suostunut häntä soittotunneille lähettämään.

      Poista
  4. Minä olen tavallaan nauttinut siitä yhteisöstä, jonka kansainvälinen koulu täällä tarjoaa. Ilman sitä olisin todella yksinäinen etenkin kun lapset ovat jo niin isoja, että vanhempia ei tapaa luontevasti heidän kauttaan - lapset pikemminkin haluavat, että väistän aina takavasemmalle kun tilanteessa on mukana kavereita. Ja yksinkertaisesti vanhempia tarvitaan vähemmän. Suoraan sanoen oma sosiaalinen piirini olisi ratkaisevasti köyhempi ilman koulua. Mutta ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, sillä kyllä täälläkin "koulu pitää kiireisenä", tai pitäisi. Itse en ole kokenut, että minun pitäisi hirveästi osallistua mihinkään (siis että koulu asettaisi paineita), ehkä siksikin, että olen kuitenkin itse koulupäivässä/-maailmassa konkreettisesti mukana niin vähän, enkä kuulu niinsanottuihin aktiivisiin vanhempiin, jotka puuhaavat vanhempainyhdistyksessä niin että se todella ON kokopäivätyö. Kerran joku kysyi viimevuotiselta vanhempainyhdistyksen pomolta, miten hän oikein ehtii tehdä kaiken, ja hän nauroi ja sanoi, että hän ei kokkaa eikä käy kaupassa vaan on delegoinut nekin. Muistan vielä miten hän nauroi ja sanoi "se on minun salaisuuteni". Tuli mieleen nyt, kun luin kirjoituksesi. Eihän noita hommia muuten todella ehtisi! Minusta tuntuu, ettei Suomen peruskouluissa varmaan voida ymmärtää, miten tiivistä tuo kodin ja koulun yhteistyö voi erilaisissa maailmoissa ja kouluissa olla. Ei se Saksassakaan tavallisessa peruskoulussa ollut sellaista kuin täällä, jossa koulu tarkoituksella tarjoaa yhteisön eri puolilta maailmaa tulleille. Ei varmaan myöskään ymmärretä, että se käy oikeasti työstä, ja koulu olisi pulassa ilman aktiivisia vanhempia. Minä olen tehnyt varsin vähän, mutta aina välillä jotain, siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Varmaan tekisin enemmän, jos lapset olisivat pienempiä ja olisin enemmän mukana heidän (koulu)päivissään. Se, mikä minua ehkä nyppii välillä, on koulupäivien pituus ja koulutöiden määrä. Harrastusten myötä pojilla on pidemmät päivät kuin isällään työpäivät ja päälle vielä läksyt, lisäksi viikonloppuisin on paljon urheilutapahtumia, joihin pitäisi osallistua ja joista saa tiedon aika myöhään. Summa summarum - koulu pitää kiireisenä - mutta totta että oikein mitään ylimäääräistä ei voi ottaa. Vanhempi poikani yritti aloittaa jossain vaiheessa ratsastuksen, mutta kun täällä ei voi tietenkään pimeän takia harrastaa mitään iltaisin ja viikonloppuisin pitäisi niiden mainittujen urheilujuttujen takia levätäkin, jouduimme toteamaan, ettei ratsastustunneille eli harrastukselle koulun ulkopuolella ole aikaa. Minäkään en halunnut hänelle enää yhtään enempää tekemistä! Nytkin on turhan usein niin, että hän herää klo 6 ja tulee kotiin klo 18, viimeisellä koulubussilla, kun alkaa jo olla pimeää. - Se, mistä koulussa vielä pidän, on se, että siellä on pitkin vuotta illanviettoja/juhlia eri teemoilla (esim. varainkeruu stipendiaateille) myös vanhemmille (vanhemmat ja lapset yhdessä). Maputossa on kuitenkin aika rajallisesti tekemistä, joten kaikki illanvietot ovat tervetulleita, ja mitä paremmin muita vanhempia tuntee, sen hauskempaa se on - mutta noissa illanvietoissahan voi juuri tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun lähimmät ystäväni täällä ovat lähes kaikki toisia vanhempia lasten koululta, mutta moniin heistä olisin tutustunut vaikka koululla puuhattaisiin vähän vähemmänkin. Meillä on lapsia samoilla luokilla tai joku muu yhteinen tekijä on tuonut meidät yhteen, ei niinkään koulu itsessään.

      Minuakin harmittavat lasten tarpeettoman pitkät koulupäivät mitkä eivät jätä aikaa tai voimia oikein muuhun kuin koulun omiin harrastuksiin ja tapahtumiin. Minä en puolestani ole kovin innostunut myöskään noista kaikenmaailman illanvietoista tai juhlista koululla. Viime viikonloppuna oli koululla picnic jonka olisimme väsyneinä mieluusti jättäneet väliin, mutta tuntui, että oli pakko mennä. Tuntuu, että koulun monien tapahtumien vuoksi meille ei jää aikaa eikä energiaa koulun ulkopuolisiin sosiaalisiin kuvioihimme.

      Ja todellakin, kaikkea ei yksi ihminen ehdi. Täällä mielestäni aika vahvasti odotetaan ja oletetaan, että me hyvintoimeentulevat ulkomaalaiset oikein mielellämme annamme kodin askareet jonkun muun hoidettavaksi. Minä haluan kuitenkin ehdottomasti itse käydä kaupassa ja tehdä ruokaa ja hoitaa kotia - paljon mieluummin kuin puuhailla koululla milloin mitäkin. Lasten koulu on sinänsä oikein mukava paikka mutta se on mielestäni lasteni paikka eikä minun.

      Poista
    2. Nimenomaan, se on kyllä oppilaiden paikka, ei meidän. Voin lohduttaa, että secondary-puolella ongelma alkaa korjaantua itsestään, sillä lapset alkavat jossain vaiheessa suhtautua hiukan kauhistuneesti siihen, että äiti näkyy koululla. Sehän voi olla todella noloa. Siinä viimeistään on luonteva hetki väistyä takavasemmalle. Siitäkin huolimatta esimerkiksi noita viikonloppuaamujen urheilutapahtumia tuntuu riittävän, ja tieto niistä tulee usein ihan viime hetkellä.

      Poista
    3. Toivoa on siis, että velvollisuudet vähitellen vähenevät! :) Olen jotain sensuuntaista ollut kyllä vähän huomaavinanikin ystävästäni jonka lapset ovat yläasteen puolella. Hän ei ole ollenkaan yhtä paljon koulun kanssa tekemisissä kuin minä ala-astelaisten äitinä.

      Meilläkin tulee tieto yhä uusista tapahtumista ajoittain melko viime hetkellä. Toisaalta viime hetkellä tulee tieto myös ylimääräisistä vapaapäivistä! Eilen iltapäivällä saimme kuulla, että torstai on tällä viikolla vapaa yleisen pyhäpäivän vuoksi. Koulua emme voi viimehetken ilmoituksista kyllä syyttää, sillä heidän täytynee odottaa sitä, että pyhäpäivä julistetaan virallisesti ennen kuin he saattavat tehdä päätöksen laittaa koulun kiinni, ja islamilaisen kalenterin pyhät varmistuvat vain päivää-paria aikaisemmin.

      Poista
  5. Ja minä täällä Suomessa olen ainakin hetkellisesti puoliksi pihalla kun en tiedä mitä kaikella lapsen kuskaamisesta ja lapsen kouluhommista (se sosiaalinen puoli) vapautuvalla ajalla tekisin :) Ja toisaalta huomasin närkästyväni, kun koulusta tuli pyyntö väsätä "kansainvälisiä herkkuja" luokkaretkikahvilaa varten. Täh - tästähän piti päästä eroon Suomeen paluun myötä?

    Oikeasti kaipaan tuota koulun sosiaalista aspektia Kapkaupungista paljon. Täällä menee vain hirveästi aikaa läksyihin, eikä ole mitään (tai vain hyvin ohut) käsitystä lapsen kavereista saati niiden vanhemmista kun asuvat ympäri kaupunkia. Jotenkin tuntuu, että mun "vauvasta" tuli yht' äkkiä teini, joka katoaa milloin minnekin.

    Toki vielä muistan myös kaikki perjantai-illat ja lauantait ja keskipäivät kun piti hengata koululla ja kuinka se usein ärsytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua kun täälläpäin maailmaa kohutaan, ettei Suomessa anneta läksyjä lainkaan! En yhtään tiedä mistä se huhu on kotoisin. Kyllä itse ainakin tein aikoinani Suomessa läksyjä ja niin kuuluvat tosiaan tekevän myös nykylapset.

      Suomessa ei todellakaan varmaankaan koulun kautta löydy vanhemmille kaveripiiriä. Sosiaaliset kuviot ovat siellä kyllä ihan omanlaisensa! Ja on tietysti hienoa, että lapset voivat liikkua paljon itsekseen, mutta kyllähän se vanhempien ja lasten suhteeseen vaikuttaa, kuin myös siihen miten hyvin vanhemmat ovat lasten elämästä kartalla. Siinä on varmasti paljon totuttelemista Kapkaupungin menoon tottuneelle.

      Vietin tällä viikolla kaksi aamua koululla ja kolmas odotti huomenna, mutta huominen julistettiinkin vapaapäiväksi. Ihan hyvä lepopäivä tähän väliin, koska ensi viikolla on taas jo kaikenlaista koulun (ja sitä myötä myös mun) kalenterissa...

      Poista

Kiitos kommentistasi!