tiistai 12. syyskuuta 2017

Raskas loma

Tällä maalla on kyky painaa ihminen polvilleen. Juuri kun sain sanottua, että elämä Khartumissa tuntuu kaikin puolin omalta, sain muistutuksen siitä kuinka hukassa voinkaan täällä olla. 

Khartumissa ei malarian riski ole kovin suuri, mutta etenkin eteläpuolella maata malaria on todellinen ongelma. Kovien kuumeiden kanssa on oltava valppaana myös Khartumissa. Kun miehelle nousi pari viikkoa sitten kova kuume hän menikin kaikkien sääntöjen mukaisesti heti laboratorioon ottamaan malariakokeen. Täällä voi onneksi kätevästi laboratoriossa käydä ihan omasta aloitteesta, ilman lääkärin lähetettä. Mies oli käynyt pari viikkoa aikaisemmin malaria-alueella työmatkalla joten huoleen oli syytä.

Malariakoe näytti negatiivista, mutta kuume nousi seuraavana päivänä vieläkin korkeammaksi, laski yhtäkkiä taas alas, veti miehen heikkoon kuntoon ja säikäytti hänet itsensäkin siinä määrin, että ihan omasta aloitteestaan mies lähti iltapäivällä autonkuljettajan kyydillä sairaalan ensiapuun. Ensiavussa ei ollut paikalla kuin opiskelijahoitaja, joka otti miehen verenpaineen ja mittasi kuumeen, ja totesi sitten, että ilman lääkäriä ei voida mitään kokeita saati diagnoosia tehdä. Lääkäri oli ehkä tulossa illalla. Oli uhrijuhlan aatto ja sairaala oli ensiapua lukuunottamatta kaikkinensa kiinni. 

Autonkuljettaja vei miehen vielä toiseen sairaalaan, muttei sielläkään ollut lääkäreitä. Soittivat vielä kolmanteenkin, mutta sama juttu, ei lääkäreitä. Mies sanoi olonsa olevan oikeastaan vähän parempi ja palasi kotiin. 

Sairaalakäyntiä seurannut yö oli yksi elämäni kurjimmista. Miehen kuume nousi taas, nuorimmainen puhkesi sängyssään useamman kerran itkuun, esikoisella oli mahavaivoja ja vanhempi tytär yski kipeänkuuloisesti läpi yön. Minä en saanut juurikaan nukutuksi. Seilasin lastenhuoneen ja meidän makuuhuoneemme väliä, taputtelin nuorimmaisen selkää, vedin isosiskolle peittoa päälle, ja koitin vähän väliä miehen otsasta miten pahaksi kuume oli päässyt äitymään. Tuntui epätoivoiselta, ettemme onnistuneet saamaan kuumeelle diagnoosia ja hoitoa!

Eihän sitä aikuisen ihmisen kuumeessa mitään niin ihmeellistä ole, mutta mielen taustalla painoi koko ajan kova huoli siitä, että jospa tosiaan on kyse malariasta. Täällä Sudanissa on mahdollisuus sairastua muutamaankin malariatyyppiin, mutta pääasiassa siihen kaikkein kurjimpaan, falciparum-lajin malariaan. Siitä sanotaan, että se on tavallisesti hyvin hoidettavissa kunhan hoito aloitetaan 24 tunnin sisällä oireiden alkamisesta. Perjantaina, uhrijuhlan varsinaisena juhlapäivänä, oli mies sairastanut jo pari vuorokautta. Toisaalta malariaverikoe oli keskiviikkona näyttänyt negatiivista. Ehkä kyse olikin jostain muusta?

Meillä oli perjantai-illalle liput Dubain kautta Venetsiaan. Tuntui viisaimmalta lähteä suunnitellusti reissuun sillä Khartumissa emme näillä näkymin apua olisi saaneet päiväkausiin, koko kaupunki kun oli kiinni uhrijuhlan vuoksi. Lensimme siis Dubaihin. Dubain lentokentällä hakeuduimme heti yhdelle lentokentän kolmesta lääkäriasemasta. Siellä mies tutkittiin ja hän sai tunnin verran nestehoitoa suoraan suoneen. Laboratoriota ei lentokentän lääkäriasemalla ollut joten uutta malariakoetta ei päästy tekemään, mutta lääkäri oli noin käsituntumalta sitä mieltä, ettei kyse ollut malariasta. Hän kehotti meitä jatkamaan matkaa ja hakeutumaan Venetsiassa lääkäriin jos kuume vielä jatkuisi. 

Kuumehan jatkui. Venetsiassa heitimme matkatavarat Airbnb-kämpällemme ja lähdimme taksilla kohti naapurikaupunki Mestren sairaalan ensiapua. Oli lauantai-iltapäivä ja ensiavussa ruuhkaista. Lapset ja minä odottelimme miehen kanssa ensiavussa puolisentoista tuntia. Alkoi tulla myöhä ja päädyimme siihen, että minun olisi parasta palata lasten kanssa kämpille kun oli vielä valoisaa. Mies saattaisi joutua odottelemaan ensiavussa vielä pitkään, ja voisi hyvinkin joutua lopulta jäämään sairaalaan. Pimeällä en ehkä olisi enää osannut reittiä yksin takaisin pitkin kanaalinvarsia, yli yhden jos toisenkin sillan. Löysin onneksi perille asunnolle, ja matkalla takaisin hoksasimme lapset ja minä matkan varrelta pienen ruokakaupankin. Nappasin kaupasta summanmutikassa mukaan nakkeja ja jugurttia ja muuta pientä mistä valmistaa lapsille ja itselleni illallisen. 

Keittelin juuri nakkeja kun mies soitti, että häneltä oli vihdoin otettu malariakokeet ja muita testejä. Ulkona puhkesi raju ukonilma. Laitoin lapsille ja itselleni sängyn yhteen asuntomme makuuhuoneista koska halusin kaikki kolme lähelleni yöksi. Olin juuri saanut lapset sänkyyn kun mies taas soitti. Oli kuin olikin kyse falciparum-malariasta. Hoito aloitettaisiin vielä samana iltana.  

Oli helpotus saada tietää mikä miestä vaivaa, ja rauhoittavaa tietää, että hän oli nyt hyvässä hoidossa. Suuri huoli painoi silti mieltä koska mies oli ehtinyt olla sairaana neljä kokonaista päivää ennen hoidon aloittamista. 

Seuraavat pari päivää vietin lasten kanssa Venetsiassa sillä välin kun mies sairasti sairaalassa Mestressä. Kertaalleen kävimme miestä sairaalassa katsomassa, mutta tarttuvien tautien osastolle ei lapsilla ollut menemistä joten miehen täytyi jaksaa tulla meitä tapaamaan osaston ulkopuolelle. Se vei sairaalta paljon voimia. 

Lapset ja minä kuljeskelimme kanaalinvarsia muutaman tunnin päivässä, löysimme ravintolan josta sai hyvää gluteenitonta pizzaa ja paremman ruokakaupan josta löytyi vähän kaikenlaista. Ihmeellisen hyvin kantoivat lasten jalat, myös kolmevuotiaan, ja minä itse olin hämmentävän seesteinen ja rauhallinen. Huoli kirkasti mielen ja ahdistus piti pystyssä. 

Maanantai-iltana mies kertoi varovaisen helpottuneena, että oli ollut kuumeeton koko päivän. Hänen ruokahalunsakin oli vähitellen palannut ja hän oli saanut nukutuksikin vähän. Tiistaina varmistui, että malaria oli voitettu. Muutaman päivän ehti mies toipua Airbnb-asunnollamme ennen kuin oli aika lähteä takaisin kohti Sudania. Onneksi olimme sattumalta varanneet paluun bisnes-luokkaan, joten matka kohti kotia sujui melko mukavasti. 

Toisaalta täällä kotona tuntuu kaikki minusta nyt vähän ylivoimaiselta. Kun miehen vointi oli selkeästi kohentunut minun stressini purkautui kuumeena ja kovana kurkkukipuna. Kuume laski onneksi parin päivän jälkeen mutta edelleen olen ihan tolkuttoman väsynyt, niin kuin tietysti on myös malariatoipilaskin. Nuorimmainen on nukkunut viimeiset yöt ihan hirvittävän huonosti joten muutaman viikon aikana kehittyneet univelkani yhä vain kasvavat yöstä toiseen.

Jokaiselle päivälle olisi tekemistä paljon enemmän kuin mihin minulla riittää aika saati voimat. Koulun odotukset tuntuvat tässä väsyneessä tilassani ihan kohtuuttomilta. Koulusta muistutettiin taas eilen siitä kuinka tärkeää on huolehtia lasten asianmukaisista koulupuvuista - juuri parahiksi kun tänä aamuna en mistään löytänyt vanhemman tyttären urheilupaitaa ja kun esikoinen puolestaan lähti kouluun kokoa liian pieni paita päällään. 

Vanhemman tyttären läksyt vievät tällä hetkellä jokaisesta arki-illasta tunnin verran. Tästä päivästä eteenpäin saa kuulemma esikoinen myös enemmänkin kotitehtäviä, ja minun pitäisi muistaa kannustaa molempia tekemään lisäharjoituksia netissä. 

Emme onnistuneet tuomaan lomalta juuri mitään gluteenittomia eineksiä arkea auttamaan, joten kasaan pitkälle iltaan tyttöjen seuraavan päivän terveellisiä lounaita, samalla kun yritän valmistaa illallista ja auttaa vanhempaa tytärtä läksyissään. Tämän viikon alussa ruokakauppojen hyllyt ammottivat tyhjyyttään kun läpi uhrijuhlaviikon ne olivat pysyneet kiinni, joten ruuanlaitto on viime päivät ollut aikamoista improvisoimista.

Ihmettelen missä vaiheessa päivää saisimme hetken verran ihan vain nauttia toistemme seurasta sen sijaan, että kiirehdimme läksyjen ääreltä ruokapöytään, ruokapöydästä pesulle, ja pesulta iltasadun kautta sänkyyn? Juuri nyt tuntuisi ensisijaisen tärkeältä saada viettää rauhallista aikaa perheen kesken kiitollisina siitä, että olemme todellakin kaikki edelleen tässä.

30 kommenttia:

  1. Voimia sinne roppakaupalla!!! Elämässä tulee hetkiä milloin kaikki kaatuu päälle ja tuntuu, että selvitäänkö tästä ollenkaan. Kaikki kuitenkin järjestyy ennen pitkää ja normaali arki palautuu.Teillä oli kaikesta huolimatta onni matkassa, olitte varanneet matkan Italiaan, miehesi sai asianmukaista hoitoa, kun Khartumissa ei ollut edes lääkäreitä paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli todellakin kovasti onnea matkassa. Se ajatuksena oikeastaan järkyttää: kaikki olisi voinut käydä myös ihan toisin.

      Menen vähäisillä voimilla hiljakseen kohti viikonloppua ja toivon, että vähän kerrallaan muutaman rauhallisen päivän ja yön ja viikon myötä alkaa arki taas rullaamaan.

      Paljon kiitoksia kannustavasta kommentista!

      Poista
  2. Voi ei.
    Luin kirjoitustasi ihan henkeä pidätellen. Varmasti olette ihan poikki.
    Ehkä kannattaa nyt antaa muistutuslappujen ja koulupukujen olla mitä ovat ja muidenkin tuollaisten toisarvoisten asioiden. Pitäkää nyt vain huolta toisistanne ja levätkää kunnolla kaiken kokemanne jälkeen. Muulla kuin omalla hyvinvoinnillanne ei ole nyt merkitystä. Myöhemmin sitten muita juttuja.
    Voimia kovasti ja ajatus täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatuksista ja viisaista sanoista.

      Minä olen niin typerän tunnollinen, etten osaa oikein vain antaa olla ilman omantunnon kolkutuksia. Toisaalta kyllä vähän odotan, että jospa koululta valitetaan lasten vaatteista tai vaikka lounaslaatikkojen sisällöstä niin pääsenpähän purkamaan tätä helpotuksensekaista järkytystäni kirpeän vastauksen muodossa!

      Kun nyt päästäisiin vain suosiolla torstai-iltaan asti niin luvassa olisi taas vähän vapaampaa olemista.

      Poista
  3. Voi, olipa typerä loma. Onneksi saitte kuitenkin hyvää hoitoa ja pääsitte mukavasti kotiin toipumaan. Sinä olet kyllä tuon loman jälkeen loman tarpeessa! Niinhän se on, että monessa paikassa on hyvä olla, kunhan ei satu sairastumaan vakavasti. Säälittää vain niiden monien puolesta, jotka eivät voi lähteä ulkomaille parempaan hoitoon (siis täällä Mosambikissa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkyttävää on tosiaan se kuinka monella ei ole mahdollisuutta laadukkaaseen tai ylipäänsä minkäänlaiseen sairaanhoitoon. Toisaalta paljon on tässä viime viikkoina tullut mietittyä sitäkin, että me ihan vapaaehtoisesti elämme näissä olosuhteissa... Jamaikalla sairastimme mies ja minä molemmat denguen, ja nyt oli miehellä sitten malarian vuoro. Nämä ovat sairauksia jotka ovat monelle länsimaalaiselle etäisiä juttuja, mutta toisaalta monessa maailmankolkassa aika lailla arkipäivää. Itse en saa arkipäiväisyyden tunteesta kuitenkaan kiinni, vaan malaria ajatuksena järkytti ja järkyttää, niin kuin myös dengue aikoinaan. Tuntuu vaikealta kestää ajatusta siitä, että ihan itse olemme hakeutuneet näiden tautien ulottuville.

      Poista
  4. Onneksi lähditte Italiaan ja saitte apua. En yhtään ihmettele, jos voimasi ovat vähissä. Kyllä ne sieltä taas palaavat, joten pidä huolta itsestäsi ja anna koulun jonninjoutavien muistutusten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
    Hauska juttu sattui miellä viikonloppuna. Poika katsoi karttaa ja kysyi, että olenko koskaan kuullut sellaisesta pienestä maasta kuin Belize... Olinhan minä ja arvaat kai, miksi oli minulle "tuttu" maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni onnettomuudessa oli kyllä todellakin tuo reissumme ajankohta ja että olimme vielä sattumalta miehen kotimaassa. Olin niin helpottunut kun vihdoin pääsimme Italiaan asti ja istuimme Mestressä ensiavussa. Tosin ensimmäinen sairaanhoitaja merkitsi miehen tietoihin vain kuumeen, ei mitään malariaepäilystä, joten mies joutui siksi odottelemaan hyvän tovin ennen kuin sai vihdoin hoitoa.

      Ei taida tosiaan Belize olla monellekaan tuttu! Enpähän itsekään sen olemassaolosta tiennyt vielä kymmenisen vuotta sitten. Hauska, että olen maata osaltani tehnyt vähän tutummaksi.

      Nyt täytyisi osata tosiaan tehdä ihan vain olennainen. Se on kyllä jännän vaikeaa kun on kovin väsynyt. Melkein helpommalta tuntuu tehdä kaikki niin kuin aina ennenkin kuin pysähtyä miettimään mihin voimat oikein juuri nyt riittävätkään!

      Poista
  5. Piti vielä lisätä, että meilläkään ei ole ollut toistaiseksi malariaa. EN kuitenkaan pidä mitenkään mahdottomana, etteikö se joskus tulisi. Monilla pitkään asuneilla on ollut se ainakin kertaalleen (puhun nyt yli 10 vuotta täällä tai muilla malaria-alueilla asuneista), toisaalta ihmeen vähän siihen nähden, ettei käytä lääkitystä! Minua on usein toisaalta rauhoiteltu, että täällä se osataan hoitaa, kun on tuttu tauti. Khartoumissa ei taida olla ihan niin helppoa, enkä toki tiedä, onko se täälläkään helppoa. Köyhän kansan keskuudessa se on yhä suurin tappaja, juuri siksi, ettei hoitoon päästä tai tulla ajoissa ja väki on valmiiksikin ehkä vähän heikompaa. Sikäli kuin olen kuullut, voimat se todella vie, joten paljon paranemistoivotuksia potilaalle! Toivottavasti sinä pysyt itse terveenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin on tähän asti rauhoittanut tieto siitä, että täällä osataan kyllä malaria tarvittaessa hoitaa. Aika monella paikallisella tutulla on se ollut - täällä Khartumin keskustan tuntumassa malariaa ei kovin ole, mutta kaupungin laitamilla sitä kyllä esiintyy. Turvallisuudentunnettani heilautti nyt kuitenkin kovasti tieto siitä, että toisinaan lääkäreitä ei näemmä noin vain löydykään. Uhrijuhla on toki vain kerran vuodessa ja vuoden toinen suuri juhla Ramadanin lopulla on sekin tältä vuodelta jo juhlittu. Mutta suhtaudun kyllä aika varauksella tällä hetkellä täkäläiseen sairaanhoitoon.

      Huomenna käydään tarkastamassa miltä sairaalassa näyttää pyhien ulkopuolella. Määräsimme oma-aloitteisesti miehen jälkitarkastukseen. Malaria on selätetty mutta voimat se vei ja mielenrauhaksi haluamme tarkistaa, että kaikki on nyt niin kuin pitää.

      Poista
  6. Auts, kuulostaa karsealta!! Ugandassa mua ei malaria juutikaan huolettanut, kun klinikoita ja labroja oli joka puolella ja malarian hoito kyllä osattiin. Täällä se on alkanut huolettaa enemmän, ei niin että Asmarasta voisi saada malariaa,mutta pitkään itäneen malarian mahdollisuus on aina olemassa. Falciparum on kuulema karsea, vaikka ei olisikaan fataali. Onneksi mies pääsi asianmukaiseen hoitoon, vaikka vähän myöhässä. Voimia toipumiseen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan karseaa ja pelottavaa. Mun mies on onneksi iso ja vahva ja pysyi huolista huolimatta älyttömän rauhallisena - voimia riitti siten malariassa matkustamiseen ja taudin pitämiseen aisoissa siihen asti, että päästiin hyvään hoitoon.

      Toivotaan, että te ette joudu malariasta koskaan huolehtimaan. Asmarassa on tosiaan se mahtava puoli, että siellä malariaa ei ole. Juuri eilen siitä itse asiassa täällä juteltiin. Onko siellä muuten minkälaista lääkärinhoitoa tarjolla? Vai oletteko toistaiseksi välttyneet testaamasta paikallisia sairaanhoitopalveluja?

      Poista
    2. Meillä on käytössä YK-klinikka, missä on oma lääkäri, hoitaja ja labra, joten meille sen palvelut on vielä riittäneet. Paikalliset sairaalat on kai kohtuullisesti varustettuja, mutta en tiedä lääkäreiden tasosta tai saatavuudesta. Onneksi, pitäisi ehkä sanoa. Meillä on lääkäriä tarvittu toisistaiseksi giardiaan ja koirapuremaan eli rabiesrokotuksiin.

      Poista
    3. YK:lla on kyllä onni tuo oma lääkäri, sama palvelu on heillä täälläkin. Eipä sitä tuon kummoisempia apuja varmaankaan malariankaan hoitoon tarvitse, kunhan vain heti kuumeen alettua lähtee hoidettavaksi. Meillä ei EU:n toimistolla vastaavaa lääkäripalvelua ole, eikä edes siis sen parempaa lääkärisuositusta kuin tuo ensimmäinen sairaala missä mies yritti ensiapuun täällä. Nyt yritetäänkin verkostoa sairaanhoitopalveluiden osalta paremmin vastaisen varalle! Tosin olisihan meilläkin ollut paikallisten ystävien kautta varmasti kaikenlaisia lääkärikontakteja. Hätäännyksessämme emme tulleet miettineeksi kaikkia vaihtoehtoja. Mutta kun kaikki nyt meni kuten meni niin olen kyllä ihan tyytyväinen, että mies päätyi sairaalaan Italiaan.

      Poista
  7. Voi kamalaa, tilanne on ollut tosi ikava, mulle tuli ihan tippa linssiin kun mietin taistelua löytaa miehelle laakaria :( Onneksi menitte juuri silloin Venetsiaan ja mies paasi hoitoon. En yhtaan ihmettele etta olette vasyneita tuon kaiken jalkeen, voi kun voisitte ottaa edes paivan tai parin hengahdystauon arjesta. Mulle tuli tuosta Vihrean saaren Belize kommentista mieleen aikoinaan lukemani kirja Belizesta, onko sattunut kasiisi? Suomalaisen kirjoittama jonka nimi on Belizessa on kaikki paremmin. Vai olenkohan mina tata jo joskus kysynytkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan ollut yhtäjaksoisesti yhtä huolestunut kuin mitä tuon viikon lopulla kun aika tuntui kuluvan niin kovin hitaasti ennen kuin saimme miehelle asianmukaista hoitoa. On vaikea kunnolla rauhoittua vieläkään kun niin pitkään ikäänkuin pidätin hengitystäni. Onneksi viikonloppu häämöttää täällä jo edessäpäin ja silloin saadaan vedettyä vähän henkeä. Mehän palattiin tänne lauantai-iltana ja heti sunnuntaina alkoi taas arki, eli ei ole ollut oikein tilaisuutta vielä Venetsiasta paluun jälkeen olla vain ja ihmetellä.

      Onkohan tuo kirja aikoinaan blogiteksteistä koottu? Sellaisesta kirjasta olen kuullut, vaikka lukenut en sitä kyllä ole vielä toistaiseksi.

      Poista
  8. Voi miten hyvä juttu, että miehesi pääsi lopulta asianmukaiseen ja hyvään hoitoon. Vaikka kyllä hirvittää, että noinkin monta päivää piti odottaa ja erityisesti se, että ei ollut lääkäreitä saatavilla. Onko siellä ihan vieras tapa sellainen oma lääkäri?

    Rauhallisia öitä ja parempia vointeja toivotellen. Viikonloppuunne on enää pari yötä, toivottavasti saatte levättyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut eräänlainen oma lääkäri tässä asuinalueellamme, mutta en ole ollut häneen hirveän tyytyväinen ja hän tuntuu myös olevan melko usein poissa silloin kuin apua tarvitaan, joten hänen varaansa en rohkene enää luottamaan. Me olemme onneksi pysyneet täällä melko terveinä, eli emme ole kovin tarvinneet lääkäriä, ja muutoin olen ajatellut, että tuolta kaupungin parhaasta sairaalasta löytyy tarpeentullen meille hoitoa. Samaisen sairaalan varaan luottavat täällä käytännössä lähes kaikki ulkomaalaiset. Ei tullut mieleenikään, että siellä voisi olla hetki kun lääkäreitä ei olisikaan paikalla... En pysty edelleenkään sitä käsittämään.

      Viime yö sujui vihdoin vähän rauhallisemmissa merkeissä, ja onneksi tosiaan vain yksi aamu on enää arkiviikkoa jäljellä. Jospa tämä elämä tästä nyt tasaantuisi... Tosin se on vähän vaarallinen toive näissä oloissa missä pitäisi yrittää jaksaa aina pitää mieli avoinna yllätyksille!

      Poista
  9. Aikamoinen lomaseikkailu teilla! Onneksi miehesi sai kuitenkin hoitoa, vaikka loma olikin sitten vahan "erilainen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella kiitollinen siitä, että mies sai sairaalassa Mestressä niin hyvää ja ammattitaitoista hoitoa. Oli kyllä todellakin aikamoinen seikkailu päästä sinne asti. Ja päivät yksin Venetsiassa lasten kanssa kun mies oli kovasti sairaana sairaalassa olivat aikamoisia nekin. Kaunis ympäristö teki huolestuneelle kyllä hyvää, ja ystävälliset ihmiset ilahduttivat surullista. Venetsialla tuleekin varmasti tästä eteenpäin aina olemaan paikka sydämessäni.

      Poista
  10. Olipa koettelemus, suomalaisella sisulla selvisit. Asuin 28 v sitten Keniassa ekan mieheni ja kolmen pienen lapsen kanssa, ja joululomalla lapset saivat malarian itärannikolla. En ikinä unohda niitä öitä kun vain heijasin vauvaa, ja rukoilin, että hän selviää, oli liian heikko edes itkemään ja munuaiset eivät toimineet sen vertaa, että vaippa olisi kastunut. Paikallinen sairaala oli niin kammottava, että pelkäsin lasten saavan muitakin tartuntoja. Lääkäri halusi ottaa verikokeet 'desinfioidulla' piikillä! Onneksi meillä oli omat neulat mukana. Kokeet olivat negatiivisia, mutta lääkäri neuvoi meitä sittenkin aloittamaan lääkekuurin, koska positiivinen koetulos voi tulla viiveellä. Malariasta ei koskaan voi tietää, onko se niitä vakavimpia vai ei.

    Samat ajatukset kävivät mielessäni silloin; itse olimme sinne lähteneet, ja altistaneet vielä lapsetkin taudeille, joihin ei aina ole hoitoa. Olin huojentunut, kun palasimme kaikki terveinä takaisin! Länsimaisen terveydenhoidon ottaa ihan eri tavalla, kun sitä on joskus kaivannut. Tsemppiä ja rauhallisia öitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella tuon hirvittävän stressin ja huolen kun lapset sairastavat kehnoissa olosuhteissa... Voi onneksi teillä kaikki päättyi aikanaan hyvin!

      Länsimainen terveydenhoito kaikkinensa on jotain sellaista mistä näillä kulmilla voi vain unelmoida. Monesti mietin, että harva Suomessa uskoisi minkälaisilla lääkäriasemilla sitä on vuosien varrella käyty hoidettavana, ja minkälaisiin sairaaloihin on yritetty välttyä päätymästä! On vaikea välillä kestää sitä vastuuta, että on itse valinnut nämä olosuhteet.

      Kiitos tsempeistä ja myötäelämisestä!

      Poista
  11. No on ollut melkoinen koettelemus teillä. Se on ihmeellinen ihmisen mieli, kuinka sitä kriisin keskellä säilyttää tyyneyden ja toimii vain. Toivottavasti saatte nyt levättyä ja osaat olla itsellesi armollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihmeellistä kuinka tyyniä olimme niin mies kuin minäkin suurimman hädän keskellä, varsinkin kun en itse ole luonnostani mitenkään erityisen seesteinen ihminen. Jostain löytyi voimaa ja rauhaa ja kykyä hoitaa se mikä hoitamista vaati. Puhkesinpa vihdoin puhumaan vähän italiaakin kun ei muuta vaihtoehtoa ollut!

      Toisaalta kyllä sitten kun miehen kuume vihdoin oli saatu hallintaan minä olin yhden aamupäivän verran ihan hirvittävän ärtyinen. Stressi purkautui alkuun kai niin, ja myöhemmin sitten vielä flunssan muodossa.

      Joka päivä tuntuu nyt olevan jotain pientä kiirettä ja tekemistä, mutta toivon, että viimeistään viikonloppuna saamme kaikki vähän aikaa olla vain.

      Poista
  12. Ihanaa, että tilanne selvisi Italiassa. Ei tainnut Venetsian loma olla lomaa, mutta lomia tulee ja tärkeintä on, että tauti selvisi ja lääkintä voitiin aloittaa. Voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, lomia tulee todellakin, enkä itse ollenkaan sure menetettyä lomaa enkä surrut itse loman aikanakaan. Tärkeintä oli, että mies saatiin hoidettua kuntoon. Ihana Venetsia antoi meille sen minkä voi ja arvaan, että palaamme sinne vielä uudestaan jonain päivänä.

      Poista
  13. Muistan hyvin kun poikani sai malarian pienenä heti kun olimme saapuneet Khartoumiin joulun aikaan lomalle. Hän houraili ja nauroi ja houraili. Minä ja isänsä istuimme vuoteen ääressä ja itkimme. Lääkäri tuli ja sai lääkettä. Itse kanssa sain malarian nuorena ennenkuin oli lapsia. Olin niin
    heikkona etten pystynyt nostamaan päätä tyynyltä. Ihme että siitä selviää hengissä. Ne piikit siihen aikaan olivat valtavia mitkä työnnettiin pehvaan.
    Hyvä että miehesi selvisi. Olihan se aikamoinen koettelemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin huolesta niin sekaisin ihan vain jo miehen sairastaessa, että voin vain kuvitella minkälaista on kun lapsi on malariassa. Eihän malaria näissä oloissa mikään kummajainen ole ja sitä osataan kyllä hyvin hoitaa, meillä kävi vain tavattoman huono onni ajoituksen suhteen. Mutta toivon silti, että tämä oli meidän perheen ensimmäinen ja viimeinen malariatapaus!

      Poista
  14. Meillä oli Tansaniassa tapana pitää aina riittävästi malarialääkettä omassa varastossa koko perheelle. (Tansaniassa on myös paljon falciparum-malariaa, ja lääkitys on tosiaan syytä aloittaa viivyttelemättä.) Malaria-lääkkeet pidettiin mukana myös kaikilla matkoilla (sekä puskassa että maasta poistuttaessa esim. Suomeen palatessa), sillä pitkillä lennoilla + jatkoyhteyksillä ties missä maissa ei olisi ollut kovinkaan helppoa päästä asiantuntevaan lääkäriin ja saada lääkitystä.

    Malarian suhteen oli ainakin reilu vuosikymmen sitten syytä olla itse asiantuntija, sillä Suomessa perheenjäsen sai kerran malariatestissä oltuaan kehoituksen tiedustella viikon kuluttua vastausta. No, ei tyytynyt tähän, tietenkään. Paikalliset lääkärit olivat luonnollisesti tottuneita sekä diagnosoimaan että hoitamaan malariaa, joten tässä asiassa "kehittynyt länsimaa" ei ollut aina parempi vaihtoehto.

    Kannattaa pitää myös mielessä se, että malaria voi jäädä piilemään elimistöön aika pitkäksikin aikaa (oliko se kolme vuotta), ja mainita malaria-alueella oleskelusta, jos myöhemminkin tulee epäilyttävää kuumetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei tosiaan täällä Khartumissa ole kovin kummoista riskiä sairastua malariaan, eli ei ole ollut tähän asti tarpeen pitää lääkkeitä kotona varalla. Olen luottanut tuon kaupungin parhaan sairaalan varaan, että sieltä löytyy tarvittaessa ammattitaitoista hoitoa. Ei tullut mieleenkään, että siellä ei olisikaan hädän hetkellä lääkäreitä lainkaan paikalla! Onneksi miehen toimisto nyt heräsi tämän meidän tapauksen myötä ja toimistolle pyritään hankkimaan lääkkeet varalle. Voi olla, että silti hankimme kotiinkin satsin lääkkeitä. Tässä nyt mietiskelemme juuri miten vastaisen varalle varustautua.

      Ainakin kuukausia voi kuulemani mukaan malaria muhia elimistössä, voi hyvin olla vuosiakin. Kyllä se mahdollisuus aina vähän joka kuumeen kohdalla mielen perukoilla on, ja täytyy tosiaan ärhäkästi vaatia apua vaikka oltaisiinkin kuumeen alkaessa jossain sellaisessa paikassa missä malariaa ei olla niin totuttu diagnosoimaan.

      Ihan älyttömän hienosti hoidettiin miehen malaria kyllä Italiassa ja tehokkaammilla lääkkeillä kuin mitä täällä Sudanissa olisi tarjolla. Sinänsä olen siis oikein kiitollinen, että päädyimme sinne asti hoitoon. Toisaalta tietysti olisi ollut paljon parempi saada heti täällä hoito alkuvaiheessa käyntiin. Olen ihan hirveän pettynyt ja vihainen tähän hoitoverkostoon täällä - ei tosiaan vain yksi vaan useampi sairaala oli käytännössä pyhät kokonaan kiinni. Olemme kuulleet jo useammista ihmisistä jotka kuolivat täällä pyhien aikana kun eivät saaneet asianmukaista hoitoa onnettomuuksien yms jälkeen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!