tiistai 21. marraskuuta 2017

Liikaa palloja ilmassa

Tällä viikolla minulla on vähän liian monta palloa ilmassa: tyttöjen balettitunnit joitten aikataulu muuttui tänään yllättäen ja kesken kaiken, pojan uudet harrastukset, kaikennäköisiä enemmän ja vähemmän tärkeitä tapaamisia koululla, ja huomenna seitsenvuotiaan telttaretki. 

Lasten koulun ala-asteella on tapana viettää yö telttaillen kolmannesta luokasta eteenpäin. Ensimmäisenä vuonna koululaiset telttailevat koulun urheilukentällä, seuraavana vuonna koulun talleilla, sitten paikallisella maatilalla ja viimein Niilin rannalla. Esikoinen on käynyt jo kahdella telttaretkellä, tänä vuonna häntä odottaa retki maatilalle. Vanhempi tyttäremme lähtee huomenna telttailemaan ensimmäistä kertaa. Hänen kohdallaan prosessi on vähän monimutkaisempi keliakian vuoksi. Lasten kuuluu valmistaa ja syödä yhdessä illallinen, mutta tyttösemme joutuu tekemään yksin oman gluteenittoman ateriansa. Osan telttaretkiruuista tarjoaa ja valmistaa koulu, mutta minun täytyy lähettää tytön mukaan hänelle koko reissun ruokavarat. Siihen olen toki tottunut, ja tyttö itse on kovin innostunut telttaretkestä, että siltä osin kaikki on oikeastaan ihan hyvin. 

Eniten minua oikeastaan juuri nyt jännittääkin se, että sää on täällä viime yönä selkeästi viilentynyt. Aamukuudelta oli tänään aika kirpakkaa. Yöllä lämpötila näyttäisi kylmimmillään laskevan tällä hetkellä alle kahdenkymmenen asteen. Suomalaisittain täkäläinen talvisää on toki kuin kesä kauneimmillaan, mutta me jotka olemme tottuneet parikymmentä astetta lämpimämpään ilmaan olemme kyllä kaikki vähän kylmissämme jos asteita on vähemmän kuin 25. Kolmasluokkalaisten on tarkoitus käydä leikkimässä koulun uima-altaalla jossain vaiheessa telttaretkeä. Uimahetki on mainio ajatus lämpimämmässä säässä mutta tällä hetkellä ajatuskin kylmää minua. En itse pidä lainkaan kylmästä vedestä ja vanhempi tyttäremme on paljon minuakin herkempi kylmälle, hänhän on elänyt koko elämänsä kuumissa maissa. Mutta ei auta kuin muistuttaa tyttöä pakkaamaan mukaan lisähuppari ja toivoa parasta, ettei hän kovin kylmettäisi itseään telttaretkellä. 

Viikonloppuna mies lähtee taas viikon pituiselle työmatkalle ja se on jo tällä viikolla mielessä kun tasapainottelen arkipäivien kiireessä; ensi viikolla minun täytyy hoitaa koko tämä setti yksin. Tämä on miehen toinen viikonpituinen työmatka nyt muutaman viikon sisään ja olemme molemmat edelleen vielä edellisenkin reissun jäljiltä väsyneitä. Hyvä uutinen on se, että joululomaan on meillä enää vain kolmisen viikkoa. Ja onhan tässä kiireen keskellä onneksi rauhallisempiakin hetkiä. Eilen aamulla toiset nyyttäriaamiaiskutsut onnistuivat oikein mainiosti. Meitä oli taas kerran koossa monikansallinen ja kaikin puolin monipuolinen ja mainio porukka, ja ensi viikon nyyttärit ovat jo suunnitteilla nekin.

Näin kauniissa maisemissa ystävän kotona vietin eilen aamua nyyttäriaamiaisen merkeissä. Tuntui kuin olisin astunut johonkin ihan toiseen todellisuuteen! Minua itseäni jaksavat aina ilahduttaa etenkin suuret palmupuut.

4 kommenttia:

  1. Se on kieltämättä hullunkurista, miten täälläkin "talvisää", joka on kuin Suomen kesä kauneimmillaan, tuntuu kylmältä. Ei tee mieli pulahtaa uima-altaisiin. Sitä on vähän vaikea selittää suomalaiselle! Mutta talot ovat lämmittämättömiä ja ainakin meidän talomme viilenee sisältä tehokkaasti, jos ulkona on vähänkin kalseaa - ja täälläkin sellainen parinkymmenen asteen lämpötila voi olla kalsea, alhaisemmista puhumattakaan; niitäkin on ollut nyt tänä talvena (täällä on nyt tulossa kesä). Voi olla myös tuulista ja sateista, ja sen kun yhdistää siihen lämmittämättömään taloon, niin ei kyllä lainkaan saa hikoilla, vaikka ei pakkasta olisikaan. Tätä tropiikin suhteellista viileyttä on kyllä vaikea uskottavasti kuvailla Suomeen päin. Uintisäitä on täälläkin ollut tähän asti aika vähän. Nyt selkeästi lämpenee, mutta sää vaihtelee edelleen kovasti ja esimerkiksi viime viikolla oli niin kova ukkosmyrsky (ja niin kylmä päivä silloin), että koulun after school -aktiviteetitkin peruttiin ja oppilaat saivat lähteä aiemmin kotiin mahdollisten kuljetushankaluuksien pelossa. Tuntuu että sää menee paljon laidasta laitaan tänä vuonna. Vielä yksi asia on tietysti sekin että allasvedethän ovat nekin lämmittämättömiä. jos yö on viileä, vesikin on aika raikasta. Kuumana kautena on sitten toisin: silloin kyllä altaassa tekee mieli raikastua, mutta vesikin lämpenee auringossa kylpylämpöiseksi! Aina vähän hassusti siis. Onpa hieno muuten tuo allasalue, minäkin pidän isoista palmuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei täällä kylmällä säällä käytännössä koskaan sada, mikä on ihan kiva juttu. Mutta todellakin talot on rakennettu ennemminkin kuumuutta kuin kylmää vastaan sillä seurauksella, että seinät ja lattialaatat hohkaavat talvella kylmää ilmaa. Koulun altaassa on kuulemma nykyään lämmitys, toivottavasti se on tässä vaiheessa talvea jo laitettu päälle, ettei lasten tarvitse hytistä altaassa telttaretkellään! Silloin kun lämmitystä ei vielä oltu asennettu allasvesi viileni tosiaan kylmien öiden aikana hyvinkin raikkaaksi. Toki mekin olemme myös kyllä päässeet tottumaan kylpyveden lämpöiseen uimaveteen!

      On tosiaan vähän kummallista, että suomalainen kesälämpötila tuntuu täällä niinkin kylmältä. Osin vaikuttaa kai kuitenkin sekin, että talvella auringonvalo ei täälläkään lämmitä yhtä tehokkaasti kuin kesällä - ilmassa on sellainen kylmä vire silloinkin kun lämpötilat edelleen nousevat kolmenkymmenen pintaan.

      Poista
  2. Vanhemman rooli on aina vähän haasteellinen noissa retkijutuissa. Etenkin nuo ruokailut erityisruokavalion kanssa ovat varmaan tosi haasteellisia.

    Niitä meillä ei onneksi ollut, mutta muistan kuinka itse yritin iloisena rohkaista lapsukaista retkifiilikseen ja samalla mietin kuumeisesti, mitä kaikkea hankaluutta tai kamaluutta voi olla edessä. Kukaanhan ei halua lisätä lapsen jännitystä ja huolta, vaan ennemminkin lisätä hänen itseluottamustaan ja uskoa pärjäämiseen.
    Kai sitä jollakin tavoin onnistuin peittämään oman huoleni, koska poikani halusi lähteä 8-vuotiaana harrastusjoukkonsa mukana Yhdysvaltoihin, kun ohjaajat sitä ehdottivat. Retki kesti kolmisen viikkoa. Näin jälkikäteen kyllä ihmettelen itseäni, että miten ihmeessä suostuin tuohon!! Jatkossa seurasi uusia matkoja Japaniin, Venäjälle, uudelleen Yhdysvaltoihin, Saksaan, Unkariin... Ja mitä mielettömiä kokemuksia niistä matkoista sitten kertyikään. Mutta silti yhä ihmettelen, miten minä selvisin hengissä. Siihen aikaan ei ollut edes nettiä samalla tavalla kuin nykyisin, eivätkä kännykätkään toimineet kaikkialla. Huh huh. Olipa muistoja.

    Retki-iloa tyttärellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttösemme lähti oikein hyvillä mielin tänään retkeilemään. Minua taatusti jännittää enemmän kuin häntä. Yötä pitemmäksi en raaskisi häntä vielä kyllä päästää, ihan jo noiden ruokailuasioiden vuoksi, ja on tuo seitsenvuotias muutenkin minusta vielä kuitenkin aika pieni olemaan poissa kotoa kovin pitkään. Meillähän ei täällä lapsilla ole vielä kännyköitä tai muita yhteydenpitovälineitä, eikä niitä kai saisi telttaretkelle viedä mukana muutenkaan. Reipas olet kyllä ollut kun olet päästänyt lapset tuossa määrin reissaamaan! Luulen, että nämä meidän lapsemme kasvavat siinä määrin suojatummin kuin suomalaislapset, että heidän täytyy itsenäistyäkin vähän hitaampaan tahtiin. Ihan hyvä niin, pysyy äidinkin pää paremmin menossa mukana.

      Poista

Kiitos kommentistasi!