perjantai 8. joulukuuta 2017

Vaikea viikko

Finlandia-hymni herkisti lopulta minutkin itsenäisyyspäivänä kun päädyin siitä kuuntelemaan netissä version. Minua ei tosin itkettänyt niinkään itse itsenäisyyspäivä, koti-ikävä tai kaipaus Suomeen kuin se vahva toiveikkuus ja paremman tulevaisuuden odotus mikä Finlandian sanoista kaikuu. 

Kouluyhteisöämme kosketti viikko sitten suuri suru. Lastemme kahden pienen koulutoverin isä kuoli auto-onnettomuudessa täällä Sudanissa. En tuntenut isää enkä hänen lapsiaan, mutta lasten äiti on tuttuni koululta, ulkomaalainen hänkin ja kiertolaisperheen äiti niin kuin minäkin. Kuluneen viikon ajan olen koettanut tehdä tietä shokin ja surun läpi. Finlandia-hymni itsenäisyyspäivänä kosketti jollain tapaa niitä tunnelmia joista olin koko viikon ajan itse yrittänyt saada kiinni: että elämä voittaa ja ennen pitkää alkaa uusi aamu.

Suru-uutinen saapui tietooni viikko sitten perjantaiaamuna, oli lakkaamatta mielessä useamman päivän ja meni uniinkin asti kun vihdoin sain iltaisin nukahdettua. Maanantaina halusin ottaa suremisesta vähän vapaata ja miettiä hetken jotakin ihan muuta, blogikirjoituksen verran Suomen satavuotispäivää ja omaa suomalaisuuttani. Onnistuinkin menestyksekkäästi olemaan muissa ajatuksissa jonkun aikaa, mutta kokonaan en kuitenkaan tietysti päässyt surua pakoon. Sydämeni on särkynyt tutun äidin ja hänen lastensa vuoksi ja suru taitaa kulkea rinnalla vielä hyvän aikaa tästäkin eteenpäin. 

Jaettu shokki ja suru ovat tuoneet minut ainakin hetkellisesti aikaisempaa lähemmäs joitakin tuttuja ulkomaalaisäitejä. Me kaikki olemme täällä Sudanissa puolisoidemme työn vuoksi ja koko elämämme on rakennettu heidän työpaikkojensa varaan. Mitä tapahtuu silloin kun kiertolaisperheen elättäjä yhtäkkiä menehtyy? Mitä tekee perhe jonka konkreettinen yhteys asuinmaahan yhtäkkiä katoaa? Näitä asioita mietin ahdistuneena muutama kuukausi sitten kun mieheni oli vakavasti sairas. Samat kysymykset ovat nousseet viimeviikkoisen onnettomuuden myötä taas mieleen niin minulle kuin muillekin vastaavassa tilanteessa eläville ystävilleni ja tuttavilleni täällä. En itse ole huolissani taloudellisesta tilanteestani mutta se surettaa tutun äidin puolesta ja huolettaa omalta osalta, että tällaisissa tilanteissa koko elämä muuttuu hetkessä niin dramaattisesti. Kestämättömän raskaassa tilanteessa ei olekaan mahdollisuutta tarrautua tuttuihin rutiineihin vaan on kaiken muun päälle alettava valmistautumaan kansainväliseen muuttoon. Toivon, että äitituttavani saa aikaa ja tilaa tehdä tulevaisuudensuunnitelmia kaikessa rauhassa. Samaa toivoisin itselleni hänen osassaan.

Pian auto-onnettomuusuutisen kannoilla Trump heitti palavan tulitikun kohti Lähi-itää. Muuttunut tilanne ja sen synnyttämä jännite tuntuu toki myös täällä Sudanissa. Olemme kaikki vähän tavallista valppaampana sen suhteen mitä tuleman nyt pitää. Normaalia elämää olemme kuitenkin jatkaneet kaikesta huolimatta ja ihan tavallisen hiljaista oli tänään kaupungilla, tavallisen pyhäperjantain tapaan. Toivon ja toivotan kaikin puolin rauhallista viikonloppua. 

Kuva koulun tallilta muutaman viikon takaa kun kuu oli vasta sirppi ja me emme kukaan vielä koululla tienneet mitä tuleman piti.

12 kommenttia:

  1. Voi, kuinka surullisia uutisia. Voimia sinne niin lasten kuin toisten aikuisten lohduttamiseen ja tukemiseen. Kieltämättä ulkomailla asuessa tällaiset muutenkin todella raskaat asiat muuttuvat vielä haastavammiksi, kun pitää toimia vieraassa kulttuurissa ja oudolla kielellä ja sitten vielä hoitaa maasta maahan muutto. Toivottavasti saavat apua riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä yritämme tukea toinen toisiamme järkytyksen tunnelmissa, ja menetyksen kokenutta perhettä on onneksi lähellä tukemassa useampia läheisiä.

      Omalta osalta ei auta kuin päivä kerrallaan yrittää saada taas ote ihan tavallisesta arjesta ja antaa sen vähän kerrallaan viedä mukanaan. Elämä jatkuu, se on yhtäältä itsessään jotekin järkyttävää mutta toisaalta lohduttavaa myös.

      Poista
  2. Voimia, miten nopeasti tavallinen arki voi muuttua kokonaan. Tuo on raskasta kun ymparilla ei olekaan verkko missä toipua vaan iso urakka palata pisteeseen a. Toivottavasti saavat tukea oman maan puolella, todella surullista. Tuo Trumpin touhu on pelottavaa, miksi heittaa bensaa liekkeihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni onnettomuudessa on se, että perheellä tuntuisi olevan vahvat tukijoukot monessa maassa heitä kannattelemassa. Toivon heille kaikkea hyvää ja etenkin tosiaan paljon tukea tulevien viikkojen, kuukausien ja vuosien aikana.

      En tiedä ymmärtääkö Trump mitä hän on oikein tehnyt, vai ihan tarkoituksellako haluaa aiheuttaa rauhattomuutta? Joka tapauksessa pelottavaa tosiaan.

      Poista
  3. Surullista on kun menettää yhtäkkiä toisen vanhemmansa. Minun nuorin oli seitsämän vuotta kun isänsä kuoli.
    Olin tässä hakemassa viisumia Sudaniin ja kuulin että tuttu sudanilainen konsuli oli saanut aivoverenvuodon. Hänen miehensä oli jo kuollut muutama vuosi sitten. Nyt neljä lasta täällä Tukholmassa ja äiti toipumassa. Vaikeata on olla vieraalla maalla.

    Olin tässä Marrakeshissä lomalla ja siellä on plastiikkapussit kiellettyjä. Ei lennellyt roskia missään, oli kovin siistiä kaduilla. Marocco satsaa turisteihin. Kun ostaa jotain soukista niin siellä saa kangaspussin.
    Toivotaan että Sudankin kieltää nämä plastiikkapussit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin raskaita ovat menetykset perhepiirissä, varsinkin pienille lapsille. Teilläkin on nuorin ollut ihan pieni vielä.

      Kunpa kieltäisivätkin täällä muovipussit mutta ei siitä toistaiseksi ainakaan taida olla merkkejä ilmassa. Hienoa, että läpi maailman niitä aletaan kuitenkin vetää pois käytöstä, Marrakeshissakin.

      Poista
  4. Tyrmistyttävää ja murheellista! Minäkään en tiedä, miten puolispni työnantaja toimisi tällaisessa tilanteessa. Koska koko oleminen perustuu kuitenkin siihen, että toisella on se virka, voisin kuvitella, että ensimmäisten osanottojem jälkeem sävy muuttuisi hyvin pian ja muuttovalmistelut saisivat luvan alkaa suurin piirtein seuraavalla viikolla. Ikävä kyllä näin kuvittelisin sen menevän. Osa ihmisistäkin toki ehkä haluaa lähteä mahdollisimmam pian, joskaan en tiedä onko siihen voimia...ja miten lasten koulut? Todella rankkaa tutullesi ja toivon että hänen perheenjäsenensä ja ystävänsä kotimaassa (tai mihim hän ikinä lähteekään) ovat auttamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottamatta mitenkään kantaa tähän kyseiseen tapaukseen minäkin suhtaudun lähtökohtaisesti vähän kyynisesti ja epäillen työnantajiin tällaisten tilanteiden osalta. En siis itse ihmisiin mutta instituutioihin, joitten tehtäviin ei sinänsä tietysti kuulukaan tukea perheenjäseniä surussaan. Työnantajan täytyy ensisijaisesti löytää työlle uusi tekijä, majoittaa hänet jonnekin ja maksaa palkkansa ja varsinkin korkeat virat täytyy toki täyttää mahdollisimman nopeasti. Miten paljon siinä jää varaa ja tilaa suhtautua hienotunteisesti sureviin perheenjäseniin riippuu varmaankin tilanteesta ja instituutiostakin.

      Tässä on viime viikkoina tältä pohjalta käyty kotona ja ystäväpiirissä vähän vakavampia keskusteluita. Kiertolaispuolison on ihan hyvä olla selvillä siitä mitä tapahtuisi työssäkäyvän puolison kuolemantapauksessa: olisiko leskelle tulossa puolison työpaikan puolesta eläkettä tai jonkinlaista korvausta vai jäisikö hän ihan omilleen. Jotenkin sitä itsestäänselvästi odottaisi, että taloudellinen puoli olisi jotenkin työnantajan puolelta mietitty ja hallinnassa mutta nyt kun olen jutellut erinäisten ihmisten kanssa olen ymmärtänyt, että eri instituutioiden välillä on valtavia eroja siinä kuinka tällaisia tilanteita käytännössä hoidetaan.

      Poista
    2. Niin on. Ikävä kyllä ainakaan Suomi ei erotu tässä mitenkään erityisen edukseen sillä Suomessa lähdetään siitä, että jokainen elättää itsensä. Ajatellaan vaikka avioeroja Suomessa, nehän voivat suistaa kotona olleen aikamoiseen köyhyyteen.

      Poista
    3. Mieheni työnantaja taitaa onneksi olla tässä suhteessa verrattain hyvä. Mutta toivon toki silti, etten koskaan joudu työantajan hyvää tahtoa tällä tavoin testaamaan.

      Poista
  5. Olen pohtinut tuota itsekin monta kertaa mitä kävisi, jos jotain kävisi. Varsinkin kun asuu sharia-lakia noudattavassa maassa, jonka käytäntöjen mukaan en ole edes virallinen huoltaja tyttärelleni, vain äiti. Kauhuskenaario siis olisi etten saisi edes tytärtäni maasta ulos, ennenkuin hänelle olisi määrätty miesholhooja, appiukkoni vai mieheni poika... vai?!
    Täällä on herätty kyllä tähän länsimaisten tapojen vs. paikallisten lakien ongelmaan ja oma oikeusistuin on Dubaihin perustettu käsittelemään ei-muslimien asioita, joten ehkä se olisikin nopeasti käsitelty asia. Ken tietää, mutta surullisessa tilanteessa varsin stressaava, varsinkin tosiaan kun kaikki taloudelliset rakenteet ja jopa asumiseen oikeuttavat viisumit olisivat sponsorin myötä menetetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sharia-lakihan koskee vain muslimeja eli itse en ole tuosta puolesta sinänsä huolissani. Meitä toki auttaa osaltaan myös diplomaattisuoja. Mutta se kyllä ajatuksena hirvittää, että yhdellä rymäyksellä elämä saattaisi muuttua niin kertakaikkisen kokonaisvaltaisesti. Ei olisi surussa mahdollista nojata vanhoihin tuttuihin rutiineihin vaan koko elämä pitäisi kerralla miettiä kokonaan uudestaan... Toivottavasti sellaista tilannetta ei koskaan tule eteen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!