keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kohti viidettä vuotta

Olen asunut Suomen lisäksi toistaiseksi kuudessa maassa, kuudesta kuukaudesta neljään vuoteen kussakin. En ole mikään seikkailijaluonne eikä pyrkimyksenäni ole ollut kerätä kokemuksia ja kotimaita. Moneen paikkaan olisin mieluusti jäänyt pitemmältikin mutta sellaista mahdollisuutta ei syystä tai toisesta ole ollut. 

Ensi syksynä pyörähtää käyntiin viides vuosi Sudanissa. Niin pitkään en ole yhtäjaksoisesti asunut missään Suomea lukuunottamatta. Sudanista olisimme kai periaatteessa voineet muuttaa jo viime kesänä, mutta aika ei tuntunut kypsältä eikä se sitä ole vieläkään: tuntuu raskaalta ajatukselta lähteä taas kerran muuttamaan kotia, lapsia, lemmikkejä, koko elämää jonnekin maailman toiselle laidalle. 

Toisaalta Sudan on kuluttava paikka asua ja omalla tavallaan raskaalta tuntuu ajatus myös siitä, että seuraavakin vuosi kuluu tässä samassa ympäristössä, näissä samoissa olosuhteissa. Vaikka en olekaan seikkailija ja pidän rutiineista ja pysyvyydestä huomaan, että nyt kun edellisestä muutosta on kulunut kohta neljä vuotta olen levoton kuin suuren muutoksen edellä. Jokin minussa on alkanut odottaa seuraavaa muuttoa kuin se olisi ihan kulman takana. Melkein päivittäin joudun muistuttamaan itseäni, että tässä ollaan ja pysytään nyt toistaiseksi sanoi alitajuntani mitä hyvänsä.

Omasta elämänpiiristäni Khartumissa on tässä kohta neljän vuoden aikana tullut hyvinkin tuttu.

Äskettäin sähköt katkesivat kesken illan; keittiö pimeni yhtäkkiä ja yläkerrassa hiljeni DVD jota lapset olivat katselemassa. Odottelimme rauhassa sen hetken minkä generaattorilta kestää hurahtaa käyntiin. Sitten jatkoin ruuanlaittoa ja lapset etsivät tottuneesti DVD:ltä kohdan mihin olivat sähkökatkon iskiessä pysähtyneet ja jatkoivat elokuvan katsomista. Jätin mikroaaltouunin kellon näyttämään nollaa sillä sähköt katkeavat talosta aina vielä uudemman kerran silloin kun siirrytään generaattorista takaisin tavalliseen sähkövirtaan enkä halua säätää kelloa kahteen kertaan yhden ja saman sähkökatkon aikana. Sähkökatko ei hätkäyttänyt meistä ketään vähääkään.

Lasten koululla on kaikki tässä vaiheessa myös varsin tuttua. Hyvässä ja pahassa tiedän aika pitkälti mitä odottaa. Kovin en jaksa koululla tuulimyllyjä vastaan taistella. Keskityn huolehtimaan suurten linjojen sijaan omista lapsistani ja heidän edistymisestään, niistä asioista jotka koskettavat heitä konkreettisesti. Ilokseni olen huomannut, että monen vuoden sopuisuus koululla kantaa hedelmää: silloin kun meillä on jotakin oikeaa sanottavaa minusta tuntuu, että meitä kuunnellaan. 

Moni täällä on alkanut valittaa kuumuutta. Viime viikolla mentiin yli neljässäkymmenessä asteessa ja kyllähän tuo kuumalta minustakin tuntuu mutta ei kuitenkaan mitenkään yllättänyt. Khartumissa on usein helmikuussa kuuma ja kesää kohti sää tästä vain lämpenee. Suuren osan vuotta täällä on tuskaisen hikistä. En osaa sitä enää kovin päivitellä enkä ihmetellä. 

Huomaan, että tässä neljän vuoden rajapyykin tuntumassa en enää myöskään jaksa oikein esittää mitään enkä juurikaan venyä sellaiseen mikä ei itseäni aidosti kiinnosta. Kieltäydyn menoista jos ne eivät minua erityisesti kutsu ja keskityn tekemään sellaista mikä tuntuu omalta. Olemme olleet täällä jo niin pitkään, että minusta tuntuu tärkeältä viimeistäänkin nyt tulla tunnetuksi ihan omana itsenäni. Odotin vähän, että jäisin ehkäpä aikaisempaa enemmän keskustelujen ulkopuolelle jos rohkenen puhua suoraan, mutta ilokseni ja vähän yllätykseksenikin olenkin kuitenkin ennen kaikkea tuntenut itseni kuulluksi ja ymmärretyksi. 

6 kommenttia:

  1. Eihän tälle saisi nauraa, mutta tässä oli jotain ihanaa lakonisuutta. Kuka jaksaa enää päivitellä kuumuutta?
    Saako kysyä, onko teillä jo jotain visiota minne Sudanin jälkeen? Ilmeisesti saatte itse hieman vaikuttaa asiaan, jos olen oikein ymmärtänyt. Olisiko paluu esim. Belizeen mahdollista (ja jos olisi, lähtisittekö)? Terv. Nimim. Kyselyikäinen
    PS. Kauheasti piti kommentoida myös tuohon erityisesti rescue-eläimiin liittyvään riittämättömyyteen. Meille tarjotaan nyt koko ajan koiria sijaishoitoon ja onneksi omien matkojen takia olen siitä voinut kieltäytyä. Yhtään ei paukut tuntuisi siihen riittävän, mutta samalla tunnen surkeutta kun en halua auttaa niin paljon kuin voisin... Tsemppiä siis siihen rumbaan, tiedän hyvin ne tunteet mitä löytöeläimiin liittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nauraa. Kun täkäläinen talvisää melkein yhdessä yössä vaihtui helteeksi tuli yhtenä ja samana päivänä vastaan lukemattomia ihmisiä jotka huokaili ja hämmästeli kuumuutta. En jotenkin saanut yhtään siitä tunteesta kiinni - kuuma oli toki siis mullakin mutta en tiedä mitä muuta täällä odottaakaan... Oon tässä viime viikkoina tainnut täysin kadottaa tyhjänlöpisemisen taidon!

      En yhtään tiedä minne mahdollisesti suunnataan täältä seuraavaksi. Meillä on ollut mielessä muutama mahdollinen kohde, mutta ne ovat tässä osin jo ehtineet muuttuakin kun tilanne kyseisissä maissa on kehittynyt suuntaan tai toiseen. Periaatteessa voisi olla ihan mahdollista palata Belizeen, mutta luulen, että ihan työn kannalta mies suuntaisi kuitenkin mieluummin jonnekin toisaalle. Kohde riippuu paljon siitä mihin saumaan me lopulta täältä päädymme lähtemään - missä maissa on silloin sopivia paikkoja avoinna. Sinänsä on oikein hyväkin, etten yhtään tässä vaiheessa tiedä milloin tai minne ollaan menossa. On pakko elää tätä hetkeä.

      Löytöeläintyö ei lopu ikinä... On pakko osata itse laittaa lappu luukulle jos voimat tai aika ei riitä, näin oon itse omalla kohdallani todennut. Aika ajoin tulee sitten kohdalle sellaisia tapauksia joille ei vain voi sanoa ei. Helpolla ei pääse teki niin tai näin.

      Poista
  2. Odotan aina kärsimättömänä minne suuntaatte seuraavaksi. Teille taas varmasti on syntynyt jo sellainen rytmi että se hetkessä eläminen todella konkretisoituu ja on turha kiirehtiä ennenkuin on sen aika. Tuo teidän elämä sisältää niin paljon sellaista mitä on vaikea käsittää yhdessä sijainnissa asuvana, paljon kasvunpaikkoja, positiivisia ja negatiivisia asioita. Ja taas tajusin miten nopeasti aika kuluu, joko te olette olleet siellä niin kauan?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut on yllättänyt se, että osaan elää tietämättä mitä on tulossa muutaman vuoden päässä, missä silloin asutaan, minkälaisten ihmisten kanssa perheen lisäksi aikaani vietän, miltä arkeni näyttää. En tosiaan yhtään tiedä minne täältä ennen pitkää muutamme mutta se on oikeastaan aika vapauttavaa. Ei tarvitse huolehtia tulevaa kun siitä ei mitään tiedä.

      Itsekin ihmettelen kuinka kauan olemme ehtineet täällä jo olla! Mutta toisaalta alkuajat tuntuvat kyllä nyt jo aika kaukaisilta kun katselen kuvia lapsista neljän vuoden takaa tai mietin alun tunnelmia. On tämä kummallista elämää, vaikkei sitä niin aina huomaa eikä muista itsekään.

      Poista
  3. Oli tosiaan huvittavan lakonisia toteamuksia :) Tsemppiä sinne helteeseen. Täällä päin vastoin juuri helpotti. Sadekausi näyttää alkaneen. Onneksi teillä muuten on generaattori! Me ei uskalleta pitää pakastimessa paljon kerralla, kun monesti on jouduttu heittämään kaikki pois, kun sähkökatko kestää päivän pari... Noista sun ostosteissuista lukeminen sai oman shoppailun tuntumaan aika helpolta! Hurjaa touhua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset pitkät sähkökatkot on kyllä kurjia! Meillä täällä ei tavallisesti katkot kestä pahimmillaankaan kuin yhden kokonaisen päivän. Ja onneksi on tosiaan generaattori. Vaikka on sen kanssa ollut vaikeuksiakin silloin kun se on mennyt rikki eikä asiansatuntevaa korjaajaa ole helposti löytynyt. Ja generaattori vaatii tosiaan dieseliä minkä hankkiminen on aika ajoin täällä vähän työn takana. Auton tankkiin ollaan toistaiseksi aina saatu ostettua dieseliä mutta jos muihin tarkoituksiin haluaa ostaa suurempia määriä dieseliä suurempia täytyy ostoon olla viranomaiselta lupa ja lupia ei jaeta liiaksi asti. On täällä kaikenlaista...

      Mutta ei nuo ostosreissut täälläkään lopulta mitenkään mahdottomia ole. Setelien laskemiseen ja nouseviin hintoihin tottuu ja lopulta ei enää oikein muistakaan, että toisinkin voisi olla! Onneksi toistaiseksi kaupoista on löytynyt ihan riittämiin ostettavaa. Se oli alkuvuodesta suurin huoleni kun monien tuotteiden tuontia maahan rajoittettiin, että rajalliset valikoimat vielä tuntuvasti kapenisivat. Ja ovat kai ne vähän kavenneetkin mutta eivät siinä määrin dramaattisesti, etteikö meillä olisi kuitenkin riittänyt hyvää syötävää.

      Nauttikaa sadekaudesta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!