sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Tolkkua arkeen

Viime arkiviikon mies oli työmatkalla toisaalla Sudanissa ja minä pyöritin taas kerran ihan menestyksekkäästi mutta väsyneenä yksikseni arkea täällä kotona. Hoidin tarmokkaasti lasten terveyttä ja kouluasioita. Kiertelin ruokakauppoja ja etsin kohtuuhintaisia ruoka-aineita. Joka päivä laitoin aamiaista, illallista ja seuraavaksi päiväksi valmiiksi kahdelle lapsista kouluun lounaat. Monena päivänä myös leivoin. Lähetin lapset päivittäin kouluun asianmukaisissa vaatteissa tarvittavat välineet mukanaan ja koulun jälkeen toimitin heidät ajoissa harrastuksiinsa. Kokosin kotiini kokoelman kotirouvia aamiaiselle. Opettelin tekemään espanjalaisen munakkaan ja erityisen hyviä gluteenittomia suklaamuffinsseja. Meillä ei ole enää koiranvalmisruokaa joten kahdesti viime viikolla tein koirille suuren annoksen ruokaa josta riittää niille syötävää aina muutamaksi päiväksi kerrallaan. Kehittelin pikkukissalle leluja jotta se oppisi pureskelemaan muita kuin meitä ihmisiä. 

Jokainen arkipäivä oli mielessäni kokoelma kellonaikoja, tekemistä, suoritettavaa. Kaiken kiireen keskellä viime viikolla ehdin pysähtyä sen verran, että tajusin, etten jaksa tätä tahtia lukuvuoden loppuun asti. Kaikkeen kiireeseen ja huoleen en pysty vaikuttamaan, mutta joitakin arjen kuluttavia tekijöitä voin onneksi kuitenkin karsia vähemmäksi. 

Olen jo useamman kuukauden ajan viettänyt neljä iltapäivää viidestä koululla odottelemassa lapsia harrastuksistaan. Lasten harrastukset itsessään ovat ihan mukavia: tytöt ovat molemmat käyneet kaksi kertaa viikossa koululla baletissa ja poika puolestaan ratsastustunnilla kerran viikossa. Hankalaa näissä kyseisissä harrastuksissa on se, että ne edellyttävät minulta useampana päivänä viikossa useamman tunnin odottelua koululla. En millään jaksaisi päivästä toiseen tappaa aikaa koululla juttelemassa turhanpäiväisyyksiä hyvänpäiväntuttujen kanssa. Etenkin kun kotona olisi aina niin paljon tekemistä: koirat ja kissa kaipaavat seuraa, ja perheen ruokarajoitusten vuoksi ruuanlaittoon ja leipomiseen kuluu päivistäni suuri osa. 

Nuorimmainen piti alkuun balettitunneista kovasti mutta viime aikoina hän olisi useamman kerran halunnut mieluummin jäädä minun seuraani kuin mennä tunnille. Olen yrittänyt kannustaa häntä jatkamaan koska hän selkeästi kuitenkin nauttii tunneista ja pitää balettiopettajasta, mutta nyt olen päättänyt suosiolla antaa hänelle ja itselleni tauon. Balettiahan ehtii nelivuotias jatkaa joskus myöhemminkin jos se alkaa jossain vaiheessa taas enemmän kiinnostaa. 

Samalla kertaa päätin vähentää vanhemman tyttären balettitunteja kahdesta tunnista viikossa yhteen tuntiin. Vanhempi tytär kävisi ihan mielellään edelleen tunneilla kahdesti viikossa. Toisaalta balettituntien vähentäminen yhteen viikossa antaa hänelle aikaa muille harrastuksille, kaverien tapaamiseen ja myös ihan vain rauhalliseen oleskeluun kotosalla. Eikä ollenkaan pahaksi ole sekään, että äiti jaksaa ja ehtii taas paremmin hoitaa kaiken sen mitä hoitaa pitää kun ei istu useampana päivänä viikossa tuntikaupalla koululla lapsia odottelemassa. 

Uusi arkiviikko alkoi täällä tänään ja tästä päivästä eteenpäin elämme tätä uutta vähän kevyempää arkea. Uusi viikkosuunnitelmani on jo heti antanut minulle voimaa ja rauhaa. Tämän uuden viikon kynnyksellä arki tuntuu pitkästä aikaa hengittävän - se ei ole vain kokoelma aikatauluja vaan jokaisessa päivässä on nyt myös tyhjiä hetkiä jotka voimme täyttää niin kuin parhaaksi näemme.  

4 kommenttia:

  1. Joskus on vain pysähdyttävä ja kuunneltava itseään. Loppuunpalaminen on paljon huonompi juttu kuin ajoittainen vauhdin jarrutteleminen. Perheesi hyvinvoinnin kannalta taidat nimittäin olla avainasemassa, vai kuinka?
    Voimia ja iloa alkaneeseen viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tosiaan näissä kotikuvioissa kieltämättä keskeinen rooli. Huomaan sen etenkin silloin kun voimani ovat lopussa enkä jaksaisikaan yhtäkkiä venyä kaikkeen. Mies tekee kyllä hänkin osansa mutta on pitkät päivät töissä ja aika usein reissussa. Minun on oltava tarkkana, etten liikaa järjestä arkea mieheni varaan koska viimeistään työmatkojen aikana olen silloin pulassa kun kaikki joka tapauksessa päätyy minun hoidettavakseni. Arjen on oltava viikosta toiseen minun hoidettavissani ja siksi on pakko yrittää olla tarkkana jos voimat alkavat loppua.

      Pakko vielä korostaa, että kuormittavinta täällä Khartumin arjessa ovat asiat joista en voi blogissa kirjoittaa - ja sekin itsessään väsyttää ja ahdistaa, että on niin paljon mietittävä siitä mitä ja miten täkäläisestä elämästämme kirjoittaa! Kirjoittaminen auttaa minus puhdistamaan mieltäni ja mielelläni purkaisin moniakin ajatuksia täällä blogissa ja kuulisin teidän viisaiden ajatuksia ja kommentteja.

      Kiitos toivotuksista! Ja samaa takaisin. Oikein hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Tolkkua kaipaan omaankin arkeen mutten keksi oikein enää uusia keinoja, teillä on arjen haasteet suurempia ja voin vain kuvitella miten väsyttävää siitä selviytyminen toisinaan on. Mieheni töiden takia olen joutunut aiempaa enemmin vastuuseen kodista ja se kyllä toisinaan kiukuttaa. Hyvä että vähensit menojanne, taidan itsekin yrittää keksiä jotain helpotusta kiireeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin olla aika lopussa joten oli pakko yrittää tehdä jotakin muutoksia arkeen mitä pikimmin. Ja kyllä kannatti ja suosittelen muillekin! Omaan oloon on vaikuttanut heti ihan valtavasti se, että raivasin viikkoaikatauluun vähän lisää tyhjää tilaa.

      Toivottavasti onnistut myös järjestämään arkea sillä tapaa, että saat vähän lisää hengähdysaikaa. Aika vähänkin voi olla vaikutukseltaan paljon!

      Poista

Kiitos kommentistasi!