tiistai 3. huhtikuuta 2018

Hiekkamyrskyn jälkeen

Hiekkamyrskyä seurannut pääsiäisviikonloppu oli kaikkinensa oikein onnistunut. Lapsilla oli torstaina koulua vain puoli päivää ja pääsiäisen vuoksi sunnuntai koulusta vapaata joten saimme nauttia erityispitkästä viikonlopusta. Vietimme aikaa ystävien kanssa ja myös ihan vain omalla porukalla kotona lepäillen. Läpi viikonlopun ilma kirkastui ja nyt on taivas taas jo ihan tavallisen sininen. Hiekkamyrskyn merkit on tässä vaiheessa pitkälti jo siivottu pois ja nyt toivotaan vain, ettei vastaavaa myrskyä osuisi kohdalle ihan heti uudestaan. 

Viikonlopun aikana kuulimme tutuilta, että jonot bensa-asemille olivat paikoittain alkaneet häiritä liikennettä. Muutaman pitkän ja sekavan bensajonon näimme itsekin lauantaina. Eilen kun olisimme itsekin jo halunneet mieluusti täyttää tankin emme löytäneet yhdeltäkään bensa-asemalta dieseliä - dieselpumput seisoivat kaikki tyhjillään. Jonot bensapumpuille olivat toisaalta eilen paikoittain monta sataa metriä pitkiä ja ihan jokaisen ohittamamme bensa-aseman kohdalle oli kehittynyt jonkinlainen jono. 

Tänä aamuna autonkuljettaja lähti aamulla liikkeelle ihan sillä töin, että etsi autoon dieseliä, mutta joutui lopulta palaamaan tyhjin käsin. Kuudesta lähimmästä bensa-asemasta kolmessa ei ollut minkäänlaista polttoainetta ja yhdeltäkään ei löytynyt dieseliä ollenkaan. Ajeluun bensa-asemalta toiselle menee toki siihenkin polttoainetta ja niin menee tietysti myös odotteluun jonossa, jos jostain dieseliä lopulta löytyy, eli ihan loputtomiin ei polttoainetta kannata ajella etsimässä. Eilen jonot bensa-asemilla olivat paikoin niin pitkiä, että arvaan niissä seisomiseen kuluvan helposti monta tuntia. Kovassa helteessä se on aikamoinen koitos itsessään. 

Toivon hartaasti, ettei tämä ole meidän uusi todellisuutemme vaan poikkeustilanne.

6 kommenttia:

  1. Luinkin juuri edellisen postauksesi hiekkamyrskystä. Huh. Käytättekö pahimpaan aikaan minkäänlaisia hengityssuojaimia? Kun olimme Käväisemässä Pekingissä, siellä oli tavallisen saastesumun lisäksi Gobin autiomaasta (ainakin näin meille kerrottiin) lähtenyttä hiekkapölyä paksusti ilmassa. Siellä oli pakko käyttää joko varsinaista hengityssuojainta tai ainakin kosteata kangasta suun ja nenän edessä. Ehkä tuo teidän hiekkanne on vähän suurijakoisempaa..?

    Diesel-pula kuulostaa pelottavalta. Tai ainakin äärimmäisen hankalalta riesalta, joka hankaloittaa varmasti elämää. Toivotaan, että se on tosiaan vain väliaikaista. Voimia sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ennen ei ollut ihan tuollaista hiekkamyrskyä sattunut kohdalle enkä ollut siis osannut ollenkaan edes kaivata hengityssuojia. Jos tuontyyppisiä myrskyjä tulee enemmänkin täytyy miettiä jonkinlaisia hengityssuojia.

      Diesel- ja bensapula huolestuttavat kyllä täällä paikan päälläkin. Vaikka kevään mittaan on silloin tällöin ollut vaikeuksia löytää poittoainetta niin ihan tällaisia bensajonoja en ole tähän asti kuitenkaan täällä nähnyt. Eikä minulla muutenkaan ole aikaisempaa kokemusta bensapulasta, eli ihan uuden äärellä ollaan täällä. Ei auta nyt kuin mennä päivä kerrallaan eteenpäin ja toivoa, että tilanne tästä pian selvenisi.

      Poista
  2. Voihan, teillä on nyt koettelemuksia ihan sarjanaan. Ensin hiekkamyrsky ja sitten diesel-pula. Jos dieseliä ei todella löytyisi niin miten liikkuminen onnistuu, onko olemassa mitään vararatkaisua, toivotaan kuitenkin että kyseessä on vain hetkellinen tilanne, joka ei jatku. Hiekkaa tuli muuten meillekin asti, joka on hyvin harvinaista, yleensä sitä satelee vain Kyprokselle ja joskus harvoin Turkin eteläosiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ollaan yritetty miettiä, että kuinkahan sitten toimitaan jos dieseliä ei jossain vaiheessa kerta kaikkiaan saa mistään... Toistaiseksi ei auta kuin elää päivä kerrallaan ja katsoa mitä tuleman pitää. Elämä Khartumissa antaa kyllä jatkuvasti tilaisuuksia hetkessä elämisen harjoitteluun ja myös kiitollisuusharjoituksiin! Tästä lähtien tulen olemaan kiitollinen aina kun saamme auton ongelmitta tankattua - enpähän ollut tajunnut tätäkään asiaa todella ennen arvostaa. Autonkuljettaja ilmoitti vähän aikaa sitten, että oli saanut tankin täyteen ihan tavalliseen hintaan, eikä jonotuskaan ollut kai vienyt kuin parisen tuntia. Tänään kuulin jopa seitsemän tunnin bensajono-odotuksesta. Siihen verrattuna kaksi tuntia on sentään vielä aika vähän. Toivotaan, että tilanne tästä nyt vähän kerrallaan helpottuisi!

      Hurjaa miten laajalle tuo hiekka levisi. Olikin kuulemma kyllä harvinaisen suuri hiekkamyrsky, täällä ei ihan vastaavaa ollut nähty vuosikausiin.

      Poista
  3. Polttoainepula kuulostaa huomattavasti hiekkamyrskyä hurjemmalta. Meillä oli 2006 syksyllä valtaisa myrsky jonka jälkeen sähköt olivat katki miljoonilta ihmisiltä udeita päiviä. Ei sähköä tarkoittaa ei polttoainetta ja niillä harvoilla toimivilla asemilla taisi mennä jopa nyrkkirysyksi muutamaan otteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiekkamyrsky oli tosiaan aika lyhytkestoinen haaste kun taas polttoainepulan kestosta ei vielä olen oikein selvyyttä! Juuri nyt me iloitsemme täydestä tankista mutta saa nähdä onko seuraavallakin kertaa yhtä hankalaa löytää autoon polttoainetta.

      Kuluneiden kuukausien aikana on täällä paikan päällä ollut paljon puhetta sudanilaisten kärsivällisyydestä ja alan kyllä vähitellen siihen itsekin uskoa, vaikka yleistyshän se toki tietysti onkin. Vaikka bensaa on saanut pahimmillaan jonottaa tuntikaupalla en ainakaan itse ole vielä nähnyt bensajonoissa kärhämiä. Pari viimeistä päivää olen joillakin asemilla nähnyt poliiseja pitämässä jonoja jonkinmoisessa järjestyksessä mutta yhdellä asemalla jolla kävimme eilen kääntymässä ei ollut tarvetta poliisille: työntekijät itse olivat hyvin tarkkana, ettei kukaan yrittänyt etuilla pitkässä jonossa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!