torstai 12. huhtikuuta 2018

Koulumietteitä lukuvuoden loppuvaiheilla

Kouluvuotta on jäljellä enää alle kaksi kuukautta. Vuosi tuntuu kuluneen kovin nopeasti. Vanhemmat lapset ovat käyneet tätä nykyistä kouluaan kohta neljä vuotta, nuorimmainenkin nyt melkein vuoden. Kouluarkea kaikkinensa olemme eläneet pian jo kuusi vuotta, siitä asti kun esikoinen nelivuotiaana aloitti esikoulun pienessä kansainvälisessä koulussa Belizessä. 

Lasten kouluvuodet ovat olleet uuden oppimisen paikka niin lapsille kuin myös minulle. Lasten koulutie kun on niin kovin erilainen kuin omani. Eroa on yhtä lailla aakkosten opettamisessa nelivuotiaalle kuin toisaalta myös siinä kuinka valtavasti seitsemän- ja yhdeksänvuotiaat ovat ehtineet muutamassa kouluvuodessaan omaksua tietoa. Oppimista oli niin lapsilla kuin vanhemmillakin myös muutossa Belizen amerikkalaistyylisemmästä muutaman kymmenen oppilaan kansainvälisestä koulusta tänne Sudanin brittiläisempään kansainväliseen kouluun jossa oppilaita on muutama sata.

Kuva koulun lippuseremoniasta muutaman vuoden takaa.


Vaikka kouluvuosia on nyt takana jo useampia kansainvälinen koulumaailma ei oikeastaan ole tullut minulle edelleenkään oikein tutuksi. Kouluvuoden kierrosta ja rutiineista on toki tullut tuttuja, mutta kansainvälisten koulujen maailma noin muuten tuntuu edelleen vähän oudolta. On minusta esimerkiksi yhä vain kummallista, että koulunkäynnistä maksetaan suuria summia. Tuleeko kalliilta koululta odottaa enemmän? Mitä rahalla lopulta saa koulumaailmassa? Yhteys opettajan ja oppilaiden välillä on mielestäni kaikkein tärkein tekijä mitä tulee opetuksen tasoon ja oppimiseen mutta siihen ei nähdäkseni oikeastaan voi juurikaan suoraan rahalla vaikuttaa. 

Kansainvälisen koulumaailman kilpailuhenkisyys ihmetyttää ja ahdistaa minua vuodesta toiseen. Kilpailuhenkiset koulut kannustavat ja palkitsevat niitä oppilaita jotka pärjäävät kilpailuissa. Mutta entäpä ne lapset jotka eivät koskaan voita, ne jotka jäävät kilpailuissa toistuvasti viimeisten joukkoon? Jokaiselle tekee hyvää saada silloin tällöin loistaa ja onnistumisen hetket motivoivat ainakin minua enemmän kuin epäonnistumiset. Kaikkien on opittava myös häviämään, se on selvä, mutta kenenkään ei soisi oppivan vain häviämään.

Kilpailuhenkiset koulut kasvattavat mielestäni lapsia tietynlaisen kovuuteen ja itsekeskeisyyteen: kunhan käyttäytyy näennäisen hyvin sopii menestystä tavoitella melko häpeilemättä. Osaamisesta ja menestymisestä palkitaan, hyvä yritys tai toisten aito huomioonottaminen tuntuvat liian usein olevan sivuseikkoja. Yksilöllisen menestyksen painottamisen sijaan ja kilpailuhenkisyyden tasapainoksi toivoisin koululta enemmän todellista huomiota pehmeämmille arvoille: toisten huomioonottamiselle, solidaarisuudelle, yhteisöllisyydelle.

Kotona yritän kannustaa lapsiani ennen kaikkea ottamaan huomioon muut ihmiset ympärillään, juoksemaan omaa juoksuaan ja tukemaan toisia, vähät välittämään siitä miten he kaikenlaisissa vertailuissa ja kilpailuissa sijoittuvat. Arvostan rehellisyyttä ja hyvää yritystä, nöyryyttä, herkkyyttä ja itsetuntemusta, ja näitä ominaisuuksia haluan erityisesti yrittää tukea myös lapsissani. Välillä tuntuu niin kuin näine tavoitteneni kävisin jonkinlaista arvotaistelua koulua vastaan kun koulu yhtäältä painottaa kunnianhimoisuutta ja kilpailuhenkisyyttä ja minä toisaalta korostan kotona enemmän pehmeämpiä arvoja. Onneksi lapsilla on myös sellaisia opettajia joiden kanssa tunnen olevani kasvatustyössä menossa kohti yhtä ja samaa tavoitetta. 

Koulu tuntuu olevan vuosi vuodelta entistäkin kansainvälisempi, yhä uusia lippuja nostetaan uusien kansalaisuuksien kunniaksi joka vuosi.



Ja toisaalta vaikka kansainvälinen koulumaailma on minulle edelleen vieras se on sitten kuitenkin lastemme toinen koti ja sinällään minullekin tärkeä ja omalla tavallaan läheinenkin. Kansainväliseen kouluympäristöön lapsemme kuuluvat oman kodin lisäksi enemmän kuin minnekään muualle - meidän maailmankansalaislapsemme jotka ovat asuneet useammassa eri maassa ja joiden kotona eletään monikulttuurista arkea ja käytetään montaa eri kieltä. Kansainvälisessä koulumaailmassa lapsemme ovat tavallistakin tavallisempia. Siellä on totuttu siihen, että lapsia tulee ja menee, kukin on vuorollaan uusi, ja ennen pitkää taas vuorollaan tekemässä lähtöä. Kansainväliseen kouluun muiden kiertolaisten joukkoon kuuluvat myös nämä meidän kiertolaislapsemme.

10 kommenttia:

  1. Meillä lapset saivat juuri välilukukausitodistukset kv-koulustaan Brasiliassa (brittiläinen opetussuunnitelma) ja ilokseni siinä oli hyvin yksityiskohtaisesti arvioitu myös käyttäytymistä niin koulutovereita kuin opettajia kohtaan. Lisäksi oli huomioitu esim. toiminta koululuokassa, välitunneilla ja lounaalla. Minusta nämä asiat todistuksessa olivat jopa tärkeämpiä kuin itse eri aineiden arvosanat. Varsinkin rankkausta luokan sisällä vierastan kovasti (eli kuinka mones on esim. matematiikassa). Jos jotain tämän tyylistä halutaan ehdottomasti kertoa, voisi luokan keskiarvon mainita; se olisi aivan riittävä.
    Hyviä lukuvuoden loppumetrejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on varmasti tosiaan - onneksi! - eroja kansainvälisten koulujen välillä miten hyvin pehmeämpiä arvoja huomioidaan ja arvostetaan. Meidänkin lasten koulussa arvioidaan todistuksessa kyllä koulumenestyksen lisäksi myös käytöstä ja yleistä asennetta, mutta läpi kouluvuoden minusta keskitytään kuitenkin lopulta hyvin vähän muuhun kuin osaamiseen ja arvosanoihin - huonosta käytöksestä toki huomautetaan mutta harvemmin kehutaan hyvää.

      Lastemme edellisessä kansainvälisessä koulussa Belizessä jaettiin joka kouluvuoden lopussa juhlallisesti palautetta erilaisista käytökseen liittyvistä asioista: toisten huomioonottamisesta, ystävällisyydestä jne. Jokainen koululainen sai siinä tilanteessa jonkinlaista myönteistä palautetta ja sai tuntea itsensä nähdyksi ja arvostetuksi. Ne lapset jotka eivät ehkä niin loistaneet oppiaineissa huomioitiin minusta hienosti muiden hyvien ominaisuuksiensa osalta. Sitä ilmapiiriä ikävöin!

      Yhdeksänvuotias esikoinen toisaalta kertoi äskettäin, että hänen luokallaan oli opettaja matematiikan kokeen jälkeen kertonut koko luokalle kaikkien koetulokset... En voi ymmärtää minkä vuoksi. Poikani oli pärjännyt kokeessa hienosti mutten osannut siitä iloita kun mietin miltä mahtaa tuntua niistä luokkakavereista joiden kohdalla koe ei ollut mennyt nappiin.

      Hyvää kouluvuoden jatkoa sinnekinpäin!

      Poista
  2. Hei, ihana teksti. Itselläni on erinäisistä syistä tullut harmillisen pitkä bloggaustauko, mutta nyt yritän palata blogin pariin (kannettavan tietokoneen hajoaminen oli vain yksi niistä tekijöistä, mutta kieltämättä tärkeä, sillä väliaikaiskoneella ei ollutkaan hyvä kirjoittaa). Olen paljon miettinyt noita samoja asioita. Mielestäni omien lasten ikoulussa esimerkiksi palkitsemiskäytännön voisi lopettaa, sillä palkinnot tuntuvat ohjautuvan aina samoille enkä ymmärrä, eikö esimerkiksi 10 palkintolomaketta keränneen pojan pinosta voisi ohjata jonkun tunnustuksen sellaiselle, joka ei ole yhtä hyvä, mutta on omalla tasollaan yrittänyt paljon enemmän. Kävin jopa puhumassa tästä koulucounsellorille, jokoa kertoi, että joidenkin vanhempien mielestä palkitsemista nimenomaan EI saa lopettaa, ja suuttuvat, jos heidän lapsensa ei ole palkintoa saanut... Sain vaikutelman, että asia jakaa myös koulun sisällä henkilökuntaa hyvin paljon. Mutta esimerkiksi toinen pojistani ei viitsinyt lähteä urheilupalkintojen jakotilaisuuteen, koska tiesi jo ennalta, ettei saa palkintoa, vaikka oli tehnyt paljon töitä ja oli innokas pelaaja. Palkinnot ohjautuvat kuitenkin isommille, vahvemmille, "voittajille". Ymmärsin häntä kyllä. Koulumaksut toki ohjaavat myös vanhempien odotuksia. Minulla on mielessä ihan omakin postaus tästä aiheesta, koska olen tullut siihen tulokseen, että meidän peruskoulumaan kasvatteina on miltei mahdoton ymmärtää joidenkin ihmisten ajattelutapaa - se on niin perustavanlaatuisesti erilainen! - mutta tavallaan myös äärettömän kiehtovaa törmätä tähän toisenlaiseen ajatteluun ja toisenlaisiin odotuksiin koulun suhteen. Meillä Suomessa kun asiat koulun suhteen ovat niin toisin, ja välillä tuntuu, että esimerkiksi suomalaista kouluosaamista ei ehkä ole ihan helppo viedä maailmalle ymmärtämättä tätä eroa ihmisten odotusten suhteen. Ainakin täällä amerikkalaisessa koulussa ylemmillä luokilla huomaa, että m onien vanhempien odotukset kohdistuvat pitkälti siihen, millaiset jatko-opiskelupaikat koulu turvaa. Sekin kun on meillä Suomessa pääsykoesysteemin ja käytännössä ilmaisen yliopiston takia niin toisin. Täällä hiostus sallitaan ja sitä halutaan, koska koetaan, että siten turvataan jatko-opinnot.
    Se täällä on minusta hyvä, että sosiaalisten taitojen oppimiseen kiinnitetään paljon enemmän huomiota kuin Suomessa, samoin oppimistaitoihin. En tosin tiedä, miten suomalainen koulu toimii näiden kanssa tällä hetkellä, vertaan tietysti omalla kohdallani muinaisiin tilanteisiin, mutta ei tyttärenikään, jonka koulutie päättyi 2011, antanut paljon mairittelevampaa kuvaa. Kaiken kaikkiaan silti tämä amerikkalainen koulu täällä on etenkin ylätasoilla aika rankka ja kilpailullinen.
    Minustakin vuosi on mennyt muuten ihmeen nopeasti! Juuri tänä aamuna ihmettelin sitä miehelleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa lohduttavaa Lotta, että ymmärrät juuri mikä minua rassaa!

      Myös meillä tuntuvat samat lapset vuodesta toiseen saavan kaikki palkinnot. Kenelläkään ei tunnu olevan sellaista yleisnäkemystä jaetuista palkinnoista joka ohjaisi opettajakuntaa huomioimaan kaikkia oppilaita yhtä lailla tai edes jotenkin vähän tasaisemmin... Pahaa pelkään, että täällä jotkut vanhemmat suorastaan lobbaavat lapsilleen palkintoja. Suomalaisesta näkökulmasta se on kaikin puolin käsittämätöntä!

      Olen paljon miettinyt tuota, että suomalaista kouluosaamista ei ole ihan helppo viedä muille maille. Suomessa ei ole ollut tapana etsiä koululaisten keskuudesta tähtioppilaita vaan pyrkiä antamaan kaikille tasa-arvoiset ja yhtäläiset mahdollisuudet pärjätä elämässä. Monessa muussa maassa vanhemmat kuitenkin juurikin edellyttävät koululta lastensa menestymistä, kilpailuja ja vertailua lasten kykyjen välillä. Koulumaksut ja maksullinen jatko-opetus ovat varmasti osasyy näihin erilaisiin odotuksiin. Tietynlainen vaatimattomuus ohjaa minusta myös Suomessa kaikkea - kaikkialla ei ole yhtään samalla tapaa tavallista laittaa kynttilää vakan alle. Moni pitää toki huonona sitä kuinka me suomalaiset emme tuo yhtenään itseämme esiin mutta minusta se on varsin miellyttävä ominaisuus ihmisessä!

      Hyvääkin on toki tosiaan tässäkin koulusysteemissä. Itse arvostan esimerkiksi sitä kuinka lapsia opetetaan olemaan esillä ja pitämään ihan pienestä asti esitelmiä.

      Poista
    2. Tuo esiintymistaitojen opetus on hyvä juttu. Ja huomaan omistakin pojistani, että se nimenomaan ei ole meille suomalaisille helppoa. Nuorempi poikani on usein huokaissut, että juuri esiintymisiä hän jännittää eniten, mutta kun niitä on pakko pitää, ja nykyään oppilaiden pitää myös tehdä videoita.
      Ehkä kuitenkin hyvä, että niihin kouliintuu, mene tiedä. Omassa lapsuudessani esitelmän pito oli kieltämättä kauheaa. Sitä seisoi jännityksestä punaisena ja hikisenä luokan edessä ilman minkäänlaista valmistelua, saati kannustusta, puhui nopeasti ääni väristen ja toivoi vain että kaikki olisi ohi pian. Mutta nyt aikuisena ihmetyttää, miksi tilanteisiin ei todella ollenkaan ohjattu! Esiintymistaitoa ei tavallaan erillisenä taitona ollut olemassakaan. Sitä vain heitettiin kylmään veteen, ja osa räpiköi paremmin, osa huonommin, joku onnekas oli ehkä luontainen uimari.
      Täällä tuolla amerikkalaisessa koulussa on esimerkiksi yksi poika joka kerää joka vuosi isoimmat pinot palkintoja, oli kyse sitten kouluaineista tai urheilusta... En käsitä sitä enää ollenkaan. Ja kuinka ollakaan - heh heh - hänen äitinsä on erään toisen täällä toimivan kansainvälisen koulun rehtori!
      Pahaltahan se tuntuu, kun paljon yrittäneet lapset jäävät kerran toisensa jälkeen huomiotta. Ja pahalta tuntui myös tajuta, että he itse havaitsevat systeemin, kuten poikani, joka jätti urheilupalkintojuhlan väliin. Oikeassahan hän oli, ei hän olisi sieltä mitään saanut, vaikka oli panostanut harrastukseensa todella paljon, vaatinut päästä jopa kamaliin aamukuuden (!) treeneihin. Mutta hän on pienimpiä, eikä siksi pääse koulujenvälisiin kisoihin keräämään pokaaleja.
      Tämä suomalainen kouluosaaminen ja sen erilaisuus muihin verrattuna on kyllä loputtoman kiinnostava aihe. Olen itsekin vasta täällä tajunnut, miten iso rooli vanhemmillakin on odotuksineen - ja miksei olisi, kun koulumaksut ovat tähtitieteelliset! Koko tämä elementti puuttuu Suomesta. Täytyy sanoa, että koen välillä olevani kuin toiselta planeetalta.

      Poista
    3. Samanlaisia kokemuksia on itselläni kouluaikojen esitelmistä. Meillä olisi ilmaisutaidon lukiossa ollut vihdoin opetustakin puheilmaisuun mutta siinä vaiheessa jännitin peruskouluaikojen pohjalta julkista puhumista jo niin paljon, etten halunnut ottaa valinnaisainetta (mielenkiintoista muuten, että näyttämöilmaisu ei yllättäen jännitänyt samalla tapaa ja sitä kyllä sitten opiskelinkin muutaman kurssin verran). Yliopistoaikoina Englannissa tilanne osaltani vielä korostui kun olin muiden esiintymiskykyisten ympäröimä... Ahdisti entistäkin enemmän pitää esitelmiä kun tiesi miten rennosti monet muut hommasta selviytyivät! Myös brittikouluissa selkeästi valmennetaan koululaisia esiintymään julkisesti niin, että siitä tulee ennen pitkää tuttua ja tavallista tekemistä. Lastemme koulussa täällä oppilaat esiintyvät ihan pienestä asti säännöllisesti luokissaan ja myös koko koulun edessä. Jonkun verran heitä ohjaillaan siihen kuinka esiintyä mutta aika paljon valmiudesta tulee varmasti jo ihan toistuvan tekemisen myötä. Ihan pienet kuvaavat myös itsestään koulutöihin liittyviä videoita jotka jaetaan luokan ja omien vanhempien nähtäväksi. Kun tarpeeksi usein esiintyy toisten edessä ja videolla ei jaksa jokaista esiintymistä niin jännittää ja se on mielestäni hieno juttu. Itselläni on edelleenkin pieni kynnys hakeutua puhumaan julkisesti vaikka nykyään siitä kyllä onneksi sentään suoriudun ilman hirveää sydämentykytystä!

      Meillä on koulussa myös muutama oppilas jolle tuntuu vuodesta toiseen osuvan paljon kaikennäköisistä palkinnoista. Se olisi minusta ikävää vaikka kyseiset lapset aidosti ansaitsisivatkin kaiken huomion - mielestäni koulun ei pitäisi palkita samoja lapsia yhä uudestaan vaan pyrkiä huomioimaan oppilaita mahdollisimman laajasti - mutta on ihan erityisen harmillista siksi, että toisinaan tuntuu, ettei kyse täälläkään ole aina vain kyvyistä vaan joistakin muista yhteyksistä.

      Meilläkin ainakin yhdeksänvuotias esikoinen on jo ymmärtänyt missä mennään ja tietää olla juuri odottamatta palkintoja. Se on tavallaan kamalaa mutta toisaalta ajattelen, että omalla tavallaan on myös ihan terveellistä ymmärtää se, ettei palkintoja aina välttämättä jaeta hyvän yrityksen tai edes ansioiden mukaan. Siten oppii ehkä paremmin keskittymään omaan tekemiseensä palkintojen sijaan? Toisiin lapsiin se saattaa toki kyllä vaikuttaa niinkin, etteivät he jaksa enää yrittää kun kukaan ei kuitenkaan tunnu huomaavan. Sekin on minusta yksi kilpailuhenkisen koulukulttuurin ongelmista.

      Minäkin tunnen hyvinkin usein olevani näissä kouluasioissa ihan toiselta planeetalta. Onneksi löytyy tätä virtuaalista ymmärrystä! Ja täältä koulultakin sentään aika ajoin samanhenkisiä ihmisiä yksi tai kaksi.

      Poista
  3. Ihana Kata. Huomasin eilen fb:ssä, että olit tällaisen tekstin kirjoittanut ja ilahduin kovin. Tänään oli nyt sopiva rauhallinen hetki asettua lukemaan postauksesi. Ja voi miten viisaita ajatuksia sinulla taas onkin. Olen iloinen, että olen blogisi löytänyt ja sitä kautta saanut laajentaa myös omaa ajatusmaailmaani. Minusta juuri se on parasta, että katsot asioita monelta kantilta. Näet erilaiset puolensa asioissa. Lapsesi ovat saaneet viisaan äidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Venla, kiitos sinulle ihanasta kommentista. Ihan liikutuin.

      Olen näiden kouluasioiden kanssa aika paljonkin kipuillut erityisesti tänä vuonna ja tuntenut itseni toistuvasti aika neuvottomaksi. Hyvin paljon mietin sitä kuinka parhaiten tukea lapsia kouluympäristössä jota en omien koulukokemusteni ja kulttuuritaustani pohjalta oikein ymmärrä ja jonka monet arvot vaikuttavat minulle vierailta ja suorastaan vastenmielisiltä. Yritän pitää pään kylmänä ja muistaa katsella asioita eri puolilta ja muistuttaa itseäni myös olemaan kiitollinen siitä, että on nämä ihanat lapset joiden kouluasioita pääsen pohtimaan!

      Poista
  4. Muiden huomioon ottaminen näyttää kovin usein jäävän kaikenlaisen kilpailun ja kyynärpäätaktiikkojen jälkoihin. Vaikka nuo mainitsemasi arvot kuten rehellisyys, hyvä yritys ja itsetuntemus ovat Suomessakin useimpien koulujen juhlapuheissa ja arvokeskusteluissa mainittuina, todellisuudessa kilpailu ja kunnianhimo ovat kai kuitenkin koulujen arjessa aika vallitsevia piirteitä.

    Parikymmentä vuotta seurasin alakoulumaailmaa Suomessa melko läheltä, ensin perheen lasten ja sitten myös työni kautta, ja mietin usein mistä tuollainen asenne kumpuaa. Tiedän, että monet opettajat arvostavat myös pehmeämpiä arvoja, mutta ainakin osittain oppilaiden kotoa tulevat paineet ja odotukset saavat tilanteen luisumaan usein ihan hassuun suuntaan. Monille vanhemmille omien lasten menestys näyttää olevan todella tärkeää. Alueellisia ja muitakin eroja saattaa toki olla. Itse tunnen parhaiten Etelä-Suomen melko hyvin toimeentulevien perheiden asuma-alueiden koulutilanteita.

    Ajattelisin, että jokaisen oppilaan hyvää yritystä pitäisi jotenkin palkita, kunhan yritys ei tapahdu muiden kustannuksella (joskus nimittäin näkee, että kaikki keinot ovat sallittuja, jotta pääsisi muiden ohi). Ja palkitsemisella en tässä tarkoita niinkään konkreettisia palkintoja, vaan sitä että aikuinen (opettaja tai vanhempi) huomaa ponnistelun ja myös osoittaa sen jollain tavoin lapselle.

    Toivoisin, että onnistumisen ja oppimisen ilo sinällään ohjaisivat lapsia eteenpäin. Uteliaisuus uusiin asioihin näyttäisi olevan hyvin luontaista kaikille lapsille. Kunhan me aikuiset emme vain saisi tuota ihanaa piirrettä sammumaan turhalla vouhotuksellamme, kilpailullamme ja pätemisen tarpeellamme.

    Huhuh. Kuten huomaat, aiheesi oli todella kiinnostava ja intouduin paasaamaan. Paljon jäi minulta vielä sanomatta, mutta totean tässä vain että kunpa lasten vanhemmat ajattelisivat useammin niin kuin sinä.

    Olet Venlan sanoihin yhtyen viisas ja hyvä vanhempi lapsillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Ja ihanaa kun jaoit pitkästi ajatuksiasi Leena. Voisin itsekin puhua tästä aiheesta varmasti loputtomiin!

      Täälläkin tuntuisi olevan usein kilpailuissa ja kiireessä kyse siitä, että koulu pyrkii vastaamaan vanhempien korkeisiin odotuksiin. Kilpailuhenkiset vanhemmat tuntuvat ainakin täällä monesti olevan niitä kovaäänisempiä joten heidän ajatuksensa ja toiveensa ja odotuksensa tulevat myös melko nopeasti opettajakunnan tietouteen. Suomessa annetaan opettajille ihan eri tavalla työrauha. Tasapainottelenkin täällä muun muassa sen kanssa onko parempi yrittää pitää kiinni suomalaisista toimintatavoista täällä ihan toisenlaisessa kouluympäristössä vai pitäisikö itsekin hanakammin käydä vaatimassa lapsilleni koululta sitä ja tätä.

      Tuota onnistumisen ja oppimisen iloa juuri ennen kaikkea toivoisin kaikille koululaisille minäkin. Ja jokaisen lapsen elämään mieluusti useampia sellaisia aikuisia jotka huomaavat heidän yrityksensä ja tsemppaavat eteenpäin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!