maanantai 14. toukokuuta 2018

Oliverin huono viikko

Oliver Twistillä oli melkoinen viikko. Viime tiistaina Oliver-kissa kävi eläinlääkärillä sterilisoitavana ja vaikka leikkaus sujuikin erinomaisesti ja Oliver parani hyvin sillä oli kuitenkin tietysti nukutuksen jäljiltä hetken melkoisen huono ja hutera olo. Ja juuri kun Oliver oli ehtinyt täysin toipua leikkauksesta se tipahti meillä kotona perjantaina yläkerrasta koko matkan alakertaan - eikä ihan jaloilleen. Kissaparka loukkasi tippuessaan jalkansa ja päänsä. Se veti vasenta takajalkaa pitkin maata perässään ja sen vasemmasta silmäkulmasta vuosi vähän verta. 

Mies oli esikoisen ja nuorimmaisen kanssa kotona kun onnettomuus tapahtui, minä vanhemman tyttären kanssa hänen ystäviensä syntymäpäiväjuhlissa. Onneksi olin niin lähellä kotia, että saatoin lähteä helposti kesken kaiken kotiin. Tyttären parhaan ystävän äiti toi hänet myöhemmin juhlista kotiin tullessaan. 

Perjantaisin ei meidän eläinlääkärillämme ole vastaanottoa enkä usko, että kukaan muukaan eläinlääkäri pitää täällä eläinlääkäriasemaa perjantaina auki edes hätätapausten varalta, perjantai kun on täkäläisen viikon varsinainen pyhäpäivä. Vaikka on tietysti sinänsä kurjaa, ettei eläinlääkärille pääse täällä aina ihan heti, ymmärrän ja hyväksyn kyllä sen. Käyn eläinlääkärillä melkoisen usein. Kolme koiraa ja kissa pitävät huolen siitä, ettei eläinlääkärireissujen välillä ole tavallisesti montaakaan viikkoa. Eläinlääkäreistä ja heidän vastaanotostaan onkin tullut minulle tuttuja. Tiedän miten työlleen omistautuneita meidän täkäläiset eläinlääkärimme ovat ja kuinka pitkiä päiviä he tekevät viikosta toiseen. Ymmärrän oikein hyvin sen, että edes yksi päivä viikossa täytyy voida pyhittää muulle. 

Puhelimitse saimme onneksi heti perjantaina eläinlääkärin kiinni. Hän neuvoi antamaan Oliverille pienen määrän lasten parasetamolia kipuun ja tuomaan kissan seuraavana iltapäivänä vastaanotolle tarpeen mukaan. Silmästä valuva veri huolestutti meitä niin kuin toki myös velttona roikkuva vasen jalka. Päivystimme ontuvan kissan seurana illan ja mies jäi lopulta varalta nukkumaankin Oliverin kanssa. Minä laitoin puolestani surkeat ja huolestuneet lapset nukkumaan. Toivoimme parasta mutta minä pelkäsin kieltämättä kyllä pahinta. Oliver ei illalla halunnut syödä ollenkaan mikä on sille täysin epätavallista, sillähän on tavallisesti aina nälkä, ja se vetäytyi kuljetuskoppaansa piiloon. Ne tuntuivat molemmat huonoilta merkeiltä.

Aamulla tilanne näytti onneksi hieman valoisammalta. Annoin eläinlääkärin ohjeen mukaan Oliverille toisen pikkuruisen annoksen lasten särkylääkettä. Oliver söi hyvällä halulla ensin puolikkaan ja sitten vielä kokonaisen annoksen kissanruokaa. Se kampesi myös jotenkin itsensä matalalle sohvalle esikoisen viereen oleilemaan, mikä vaikutti lupaavalta.  Jännittyneenä pakkasin silti kissan iltapäivällä autoon ja lähdin vanhemman tyttären kanssa autonkuljettajan kyydissä näyttämään kissaa eläinlääkärille. Tulimme paikalle juuri kun vastaanotto oli avautumassa. 

Ihan eläinlääkäriaseman edessä maassa makasi kulkukoiranpentu henkihievereissään. Sen oikeasta takajalasta törrötti katkonainen luu ja se läähätti ankarasti. Näytti siltä, että se oli ehkä jäänyt auton alle. Oli selvää, että pentu oli pahasti loukkaantunut, kovissa kivuissa ja shokissa. Se oli pysäyttävä näky. Nuorempi eläinlääkäri tuli ulos ja laittoi kärsivälle koiraparalle tipan ja suuhun ruiskulla lääkettä. Mies, jonka myöhemmin ymmärsin olevan meidän tapaamme eläinlääkärin asiakas ja kahden suuren saksanpaimenkoiran omistaja, valutti koiran suuhun varovasti vettä. Vähän kerrallaan pennun hengitys tasaantui. Myöhemmin vastaanotolla saimme kuulla jonkun jättäneen pennun eläinlääkärin vastaanoton eteen jo edellisenä iltana. Tarkoitus oli sinänsä hyvä ja armollinen, mutta koska perjantaisin vastaanotolla ei ole ketään ja vastaanotto aukeaa lauantainakin vasta iltapäivällä koiraparka joutui kärsimään tuskissaan kovin pitkään. Eläinlääkäri teki parhaansa sen pelastaakseen mutta se oli kai ollut shokissa jo niin kovin kauan, ettei jaksanut enää elää. Pentuparka.

Meidän Oliverillamme oli onneksi parempi tuuri. Vanhempi eläinlääkäri tutki sen nuoremman eläinlääkärin avustuksella läpikotaisin ja totesi, ettei jalasta onneksi ollut katkennut luu vaan se oli vain pahasti venähtänyt. Oliver sai antibiootti- ja kipulääkepiikin ja viikon satsin särkylääkettä kotihoitoon. Nyt muutamaa päivää myöhemmin Oliver aristaa edelleen vähän jalkaansa mutta syö ja puuhailee muuten ihan tavallisesti. Olemme kaikki kovin helpottuneita siitä, että Oliverilla oli onnea onnettomuudessa. Niin kauan kuin Oliver ontuu jalkaansa se joutuu pysyttelemään vain omassa huoneessaan. Oliverillahan on talossa oma turvallinen huoneensa minne koirat eivät pääse, meidän koiria kun ei voi kissan seuraan oikein luottaa. Kun se tuosta taas toipuu meidän täytyy miettiä miten ja missä antaa sen liikkua vapaammin täällä kotona, porrastasanteelle emme uskalla enää sitä päästää, ettei se tippuisi uudestaan. 

Kuoleva kulkukoiranpentu ja se lempeys ja ammattitaito millä eläinlääkäri kadun varressa suuressa kuumuudessa pentua lähestyi ja hoiti eivät varmasti unohdu minulta koskaan. Ihailen myös sitä miten eläinlääkärit pystyvät siirtymään yhdestä tapauksesta niin saumattomasti toiseen, ja suhtautuvat aina yhtä lämpöisesti ja huumorintajuisesti minuun ja lemmikkeihini oli ympärillään meneillään mitä tahansa. Eläinlääkärit tekevät usein täällä töitä varsin haastavissa olosuhteissa. Olen ollut eläinlääkärin vastaanotolla sähkökatkon aikaan kun eläimiä on tutkittu ja hoidettu taskulamppujen valossa. Täällä eläinlääkärien täytyy olla myös farmaseutteja. Apteekista ei löydy eläinten lääkkeitä vaan eläinlääkärien täytyy tietää mitä kaikkia ihmisten lääkkeitä voi käyttää minkäkin eläimen hoitoon ja minkälaisina annoksina. Tilannetta ei yhtään helpota se, että täältä ei aina välttämättä löydy kaikkia ihmistenkään lääkkeitä. Lauantai-iltapäivällä eläinlääkärit leikkasivat varovasti ihmisten särkylääketabletin pieniin osiin joista kukin on päiväannos pienikokoiselle Oliverille. Toinen eläinlääkäreistä taitteli reseptipaperista kätevän lääkepussukan särkylääkkeille. Oliverin perinpohjainen tutkimus ja lääkeannoksen leikkaaminen maksoivat lopulta yhteensä noin viisi euroa, lääkkeet siihen alle euron päälle. Kissan sterilisointi alkuviikosta maksoi alle 30 euroa ja eläinlääkäri oli kovin pahoillaan kun joutui laskuttamaan siitä niinkin paljon. Minä olisin toki ollut valmis hyvästä hoidosta maksamaan vielä reippaasti enemmänkin. Olen kiitollinen.

4 kommenttia:

  1. Voi miten koskettava postaus.
    Sanat ovat aika vähissä. Liikutuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista. Tässä on ollut itselläkin tunteet pinnassa ja niin Oliver-kissan onnettomuus kuin kulkukoiranpentuparkakin viime päivät tiiviisti mielessä.

      Poista
  2. Voih. Tuli ihan itku tätä lukiessa. Onneksi Oliver voi jo paremmin. Meillä on taas ollut huolta katueläimistä, pihalla on nyt kaksi poikuetta kissanpentuja eli yhteensä niitä on 9. Kaikkihan niistä eivät selviä muutamaa kuukautta pidemmälle ja sitä on aina niin tuskallista seurata. Yritämme nyt ruokkia äitejä jotta maitoa riittäisi ja saada ne sitten kiinni steriloitaviksi. Uusia kissoja kuitenkin syntyy aina ja olen aika ärsyyntynyt ettei kaupunki tartu sterilisointi projektiin rivakammin. Läheiselle jättömaalle on muuttanut valtavan kokoinen paimenkoira, joka on tehnyt sinne 9 pentua. Koira puolustaa aluetta aika tarkkaan, pohdimme juuri että olisiko parempi soittaa kaupungin koiratarhalle joka tulisi hakemaan emon ja pennut vai mitä pitäisi tehdä. Kauniisti kirjoitit eläinlääkäreistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulkukoirien ja -kissojen sterilisointi on kyllä niin tärkeä juttu. On sydäntäsärkevää seurata täälläkin kulkukissa- ja koirapentueita joiden tulevaisuus on vähintäänkin arvaamaton. Sinä päivänä kun Oliver loukkaantui kyläilimme sen ystäväperheen luona jonka portilta Oliver aikoinaan löytyi. Pihapiiriin on sittemmin päätynyt äitikissa neljän pennun kera... Surulliset tarinat ja kovat kohtalot eivät lopu ikinä niin kauan kuin katueläimistä ei oteta todellista yhteisvastuuta, mieluiten tosiaan juuri viranomaisten taholta.

      Nämä eläinlääkärit täällä ovat minun sankareitani, he ovat niin ammattitaitoisia ja sympaattisia ihmisiä. Useamman kerran olen ihan liikuttunut täällä eläinlääkärin vastaanotolla siitä miten hienosti he suhtautuvat potilaisiinsa. Voisi kuvitella, että näissä haastavissa oloissa pitemmän päälle eläinlääkäri kyynistyisi mutta jotenkin he jaksavat aina tehdä töitä lämmöllä ja huumorilla. Inspiroivia ihmisiä ovat niin molemmat eläinlääkärit kuin myös tutuksi tullut eläintenhoitaja jolla on erityisen hyvä yhteys meidän Oliverin kanssa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!