Friday, 31 August 2018

Tukkuelämää

Oma onneni löytyy kaikkialla hyvin pitkälti ihan tavallisesta arjesta. En halua elää lomasta lomaan mutta ihan täysin emme ole voineet sitä viime vuosina välttää. Meidän elämämme Khartumissa etenee selkeissä jaksoissa. Arkijaksot kestävät kuudesta viikosta kahteen kuukauteen. Arkijaksojen aikana eletään hetkessä, kärvistellään helteessä, ja selviydytään päivästä toiseen niin kuin parhaiten voidaan. Arki Khartumissa on arvaamatonta ja kaikkine haasteineen varsin intensiivistä. Toisaalta siihen liittyy myös paljon odottelua: että generaattori pärähtäisi päälle sähkökatkon sattuessa, että internetsivut latautuisivat näkyviin, että koulubussi toimittaisi lapset kotiin. 

Lomat ovat ihan jotakin muuta. Lomilla nautitaan varastoon, syödään hyvin ja levätään, nähdään läheisiä tai jotakin uutta. Loman päätteeksi käydään paikallisessa ruokakaupassa ja ostetaan matkalaukut täyteen tuomisia; herkkuja ja helpotusta Khartumin arkeen. Etelä-Afrikasta palatessamme meillä oli seitsemän tunnin vaihto Dubaissa. Otimme lentokentältä metron lähimpään ostoskeskukseen ja kävimme ostamassa kotiinvietäväksi kahden matkalaukullisen verran gluteenitonta ruokaa. Kapkaupungissa olimme jo täyttäneet pari matkalaukkua sikäläisen ruokakaupan gluteenittomilla herkuilla. Kun palaamme lomalta kotiin Khartumiin on ruokaa usein hetken verran niin paljon, ettei se meinaa mahtua keittiön kaappeihin. Ruokakaappien, jääkaapin ja pakastimen täyttäminen on toisinaan aikamoista tetristä.

Etelä-afrikkalaiselle maapähkinävoille löytyi kuin löytyikin tilaa
ruokakaapista muiden purnukoiden alta ja päältä.
Ruokakaappeja ja kotimme varastotiloja koettelevat myös konttilastit joita saapuu säännöllisen epäsäännöllisesti. Meillä ei ole mahdollisuutta luottaa sen varaan, että kaupassa olisi aina tarjolla vessapaperia, koiranruokaa, tonnikalaa tai sardiineja. Tilaammekin konteissa Euroopasta muun muassa näitä tuotteita ja toisinaan lisäksi esimerkiksi pesuaineita tai vaikkapa Nutellaa. Epävarmuus siitä mitä milloinkin on kaupoissa saatavilla näkyy esimerkiksi siinä, että jos kaupanhyllystä löytyy hyvää mehua kohtuuhintaan en osta vain yhtä mehutölkkiä vaan varalta ennemminkin viisi. Mutta ennen kaikkea se näkyy konttitilauksissa: varastohuoneeseen pinotuissa koiranruokapusseissa ja kylpyhuoneen nurkassa seisovassa vessapaperipinossa.

Vessapaperia ja suihkusaippuaa riittää joksikin aikaa eteenpäin.
Elämme Khartumissa tukkuelämää. Uskallamme luottaa erilaisten ruoka-aineiden ja päivittäistuotteiden varaan vasta silloin kun niitä on varastossa odottamassa reippaasti yli tarpeen. Lomilla puolestaan tankkaamme hyvää oloa ja hyvää ruokaa kuin viimeistä päivää. Kapkaupungissa söin yhden päivän aikana lähes kilon verran vadelmia ja mustikoita ihan vain siksi, että ei ollut tarkkaa tietoa siitä milloin seuraavan kerran saisin syödäkseni tuoreita marjoja.

Mietin opimmekohan me koskaan enää luottamaan ruokakauppojen valikoimien varaan vai onko meillä tästä eteenpäin aina ruokakaapissa avatun kahvipaketin lisäksi odottamassa yksi tai kaksi tai kaksikymmentä suljettua pakettia? Tästä tämänhetkisestä näkökulmastani tuntuu jotenkin ihan käsittämättömän ylelliseltä se, ettei tarvitsisi hamstrata koko vuoden koiranruokia varastoon vaan voisi vain käydä huolettomasti ostamassa uuden säkin ruokaa kun edellinen alkaa olla lopuillaan. Toisaalta päivittelin kesällä Suomessa sitä miten jokaisessa pienemmässäkin ruokakaupassa tuntui aina riittävän hedelmiä ja vihanneksia ja muita tuoretuotteita. Jos vihanneslaari on aina täynnä mutta asiakkaita ei ole riittävästi joudutaan tuoretuotteita arvatenkin heittämään melkoisen paljon myös pois. 

Kahvi ei saa loppua kesken, eikä näillä näkymin ihan pian onneksi lopukaan.
Tähän meidän tukkuelämäänkin tuovat kyllä toisaalta jännitystä viimeiset käyttöpäivät. Konttilastien tilausvaiheessa on osattava arvioida kuinka paljon ehdimme mitäkin ruoka-ainetta nauttia käyttöaikojen puitteissa. Se ei ole ihan helppoa siksikään, että kontit tekevät toisinaan matkaa arvaamattoman pitkän ajan ja ruuat saattavat ajoittain siksi jo saapuessaan lähennellä viimeistä käyttöpäivää. Lomamatkoiltakin olisi kiusaus tuoda mukana vielä enemmänkin syötäviä tuomisia mutta on toisaalta sääli jos niitä ei ehdikään nauttia ennen kuin ne vanhentuvat.

Juuri nyt meillä on kotona paljon kaikenlaista mistä rakentaa aamiaiset, koulueväät, lounaat ja illalliset. Käyn hakemassa ruokakaupasta lähinnä vain maitoa, jugurttia ja kananmunia, lihakaupasta lihaa ja kadunvarsien puodeista hedelmiä ja vihanneksia. Niin kauan kuin omat varastomme riittävät ja perusruokatarvikkeita kuten maitoa löytyy paikan päältä pärjäämme ihan hyvin eikä minun tarvitse välittää siitä ovatko paikallisten kauppojen valikoimat muutoin tällä hetkellä hyvät vai huonot. 

Eläinkaupan varasto? Ei vaan ihan vain meidän oma varastohuoneemme täynnä koiranruokaa.


Suuri helpotus arjessa on sekin, että meillä on nyt koiranruokaa kuukausiksi ellei suorastaan vuosiksi eteenpäin. Viime kouluvuonna jouduin osan vuodesta laittamaan koirien ruuat itse koska emme olleet onnistuneet tilaamaan mistään koiranruokaa ja paikallisista kaupoista sitä löytyy kovin huonosti jos ollenkaan. Kolme suurehkoa koiraa syö aika lailla ja jossain vaiheessa tuntui, että olin yhtenään tekemässä koirille uutta annosta ruokaa. Korkealle pinolle koiranruokaa ei ollut ihan helppo raivata tilaa mutta nyt sitä kuitenkin taatusti on riittävästi. Tukkuelämässä on puolensa. 

Wednesday, 29 August 2018

Auennut ikkuna

Olemme asuneet Khartumissa nyt jo yli neljä vuotta. Monet asiat ovat täällä vuodesta toiseen jatkuneet melkoisen samanlaisina mutta toisaalta paljon on näiden vuosien aikana myös muuttunut. Viime kouluvuosi oli omalaatuinen ihan tässä paikallisessakin mittakaavassa. Talouden huomattava kiristyminen, paikallisen rahan arvon romahtaminen ja hintojen nousu, bensapula ja sen moninaiset seuraukset tekivät tutusta ympäristöstä yhtäkkiä vieraanoloisen. Samaan saumaan osui myös miehen vakava sairastuminen ja tuttavaperheen isän tapaturmainen kuolema jotka molemmat vaikuttivat minuun syvästi. Viime vuosi koetteli monella tapaa ja väsytti minut perinpohjaisesti. Kesän kasvatin voimia tulevien koitosten varalle. 

Miksi sitten ylipäänsä palasimme näihin haastaviin olosuhteisiin, jo viidenneksi vuodeksi? Emme yksinkertaisesti ole olleet vielä valmiita lähtemään. Kevään mittaan paikkoja oli haettavana muutamassa kiehtovassa maassa, mutta pohdintojen jälkeen päädyimme kuitenkin jäämään toistaiseksi vielä aloillemme. Haluamme katsoa tämän luvun loppuun, siitäkin huolimatta, että elämämme täällä Khartumissa ei näytä loppua kohti ainakaan helpottuvan vaan ennemminkin päinvastoin. 

Khartumissa on tällä hetkellä meidän elämämme, ainoa arkitodellisuus jonka lapsemme todella tuntevat ja muistavat. Muutto tulee olemaan raskas prosessi enkä sinänsä halua mitenkään erityisesti kiirehtiä sitä kohti. Toiveeni olisi, ettei lastemme tarvitsisi koskaan aloittaa uudessa koulussa kesken kouluvuoden. Koulun vaihtaminen on rankkaa sellaisenaan mutta arvatenkin vielä rankempaa jos uusiin kuvioihin saapuu ikäänkuin kesken kaiken. Toisaalta huomaan, että lapsetkin alkavat vähitellen olla valmiimpia uuteen. Meidän arjessamme elää aina mukana tietoisuus siitä, että muutto on ennen pitkää taas edessä, mutta viime aikoina isommat lapset ovat viitanneet tulevaan muuttoon tavallista enemmän. Ero läheisistä ja lähtö tutusta ympäristöstä surettaa ja huolettaa lapsia mutta toisaalta he osaavat nähdä lähdöissä ja saapumisissa hyvääkin. Uudessa kodissa on ehkä heille kullekin oma huoneensa, uudesta koulusta löytyy toivottavasti kaikille uusia kivoja kavereita, uusi kaupunki ja uusi maa tarjoavat uusia mahdollisuuksia ja uusia seikkailuja.

Toistaiseksi olemme kuitenkin edelleen täällä. Palasimme lomalta Etelä-Afrikasta sunnuntai-iltana. Paluun jälkeen sähköt ovat katkenneet jo kahdesti ja internet on toiminut tutun takkuisesti. Että sellainen kotiinpaluu. Täkäläisen elämän haasteissa auttaa kuitenkin pitkälle se, että niin mies kuin minäkin olemme sitä mieltä, ettei helppo elämä itsestäänselvästi tarkoita hyvää elämää, eivätkä vaikeudet ja haasteet välttämättä ole ollenkaan huonoja asioita. Oman elämäni merkityksellisyys syntyy itse asiassa hyvinkin pitkälti juuri vastoinkäymisten selättämisestä ja haasteisiin vastaamisesta. Täällä Khartumissa minulla on näennäisen loputtomasti tilaisuuksia ottaa mittaa itsestäni. Toisinaan tämä valtava pölyinen kaupunki saa minusta voiton, mutta aina silloin tällöin minä selviydyn haastavasta tilanteesta voittajana. Voiton hetkistä saan voimaa.

Voisimme elää myös toisenlaista elämää mutta emme taida halutakaan päästä liian helpolla. Päinvastoin olemme monella tapaa hakeutuneet enemminkin kohti haasteita kuin niistä poispäin. Suuri perhe, haastavat lemmikit, vaativa asuinmaa ja elämäntapa joka vie meitä pitkin maailmaa tuovat kaikki elämään kerroksia ja merkitystä. 

Toki tätä täkäläistä haastavampaa arkea jaksamme ihan siksikin, ettei tämä ole koko todellisuutemme. Pääsemme tasaisin väliajoin tästä ympäristöstä toisenlaisiin oloihin, lepäilemään tai haastamaan itsemme jollain toisella tapaa. Eikä tämäkään elämänvaihe tule kestämään ikuisesti; ennen pitkää muutamme pois Sudanista. Vaikka muutot elävät meillä koko ajan arjessa mukana ajatuksissa ja puheissa olen kuitenkin elänyt useamman vuoden täällä niin tiiviisti hetkessä, että jollain tasolla minusta on tuntunut siltä ettemme lähde täältä koskaan. Mutta viime viikkoina on kuin pitkän hämärän käytävän päässä olisi yhtäkkiä auennut ikkuna, tietoisuus siitä, että tämä aika alkaa kuin alkaakin lähestyä loppuaan. 

Tuesday, 28 August 2018

Uutta virtaa safarilta

Tulin pari viikkoa sitten takaisin Khartumiin kesälomalta melkoisen vastentahtoisesti. Tuntui vaikealta jättää taakse toimiva Suomi ja läheiset siellä. Mieli eli ensimmäisen kouluviikon jossain kahden vaiheilla ja tuli mietittyä paljonkin sitä kaikkea minkä taas kerran jätimme taaksemme tullaksemme tänne. Täkäläinen liikenne vaikutti paluun jälkeen alkuun käsittämättömältä sotkulta, erilainen aikakäsite otti päästä ja kaikki se mikä täällä ei toimi pisti pahasti silmään ja ärsytti.

Lapset ehtivät käydä koulua viikon verran kun olikin taas aika lomailla: Eid al Adha -uhrijuhla asettui tänä vuonna elokuun puolivälin paikkeille. Eid al Adha on se pyhä jonka aikana mieheni viime vuonna sairastui vakavasti. Koska sairaalat olivat pyhien ajan kiinni emme löytäneet apua täältä paikan päältä vaan mieheni pääsi sairaalahoitoon vasta Italiassa. Oli aika vähällä, että jännitystarinalla oli kovin erilainen loppu. Vannoin silloin, ettemme koskaan enää olisi täällä pitkien pyhien aikaan. Lapsilla oli koulusta uhrijuhlan vuoksi lomaa koko viime viikko ja me suuntasimme Etelä-Afrikkaan. Vietimme ensin aikaa Krugerin kansallispuistossa ja sen jälkeen pari päivää Kapkaupungissa. 








Kapkaupunkiin en erityisesti ihastunut mutta Kruger sen sijaan teki suuren vaikutuksen. Kiertelimme Krugerin eteläpuolta muutaman päivän ajan. Erityisesti pidin safariaamuista: aamuhämärissä vähän vaille kuudelta joimme kupilliset pikakahvia, kiipesimme avoimen safariauton kyytiin, vedimme viltit päällemme ja lähdimme mainion oppaamme kyydissä katsomaan mikä oli meno puistossa heti aamutuimaan. Olen käynyt nuorempana safarilla useammassa kansallispuistossa Keniassa mutta tämä oli ensimmäinen kerta safarilla oppaan johdolla. Opas teki safarikokemuksesta syvemmän ja moniulotteisemman: emme ainoastaan nähneet upeita eläimiä vaan saimme lisäksi paljon tietoa eläimistä ja niiden asuinympäristöstä. Oppaamme osasi kertoa myös Krugerin kasvistosta ja loi mielenkiintoisia yhteyksiä Krugeristä jopa Siperiaan asti. Hän otti myös hienosti lapsemme huomioon. Safarin päätteeksi olimme kaikki viisi sitä mieltä, että kokemus oli ollut täysi kymppi. 




Etelä-Afrikasta palasin takaisin Khartumiin väsyneenä mutta onnellisena. Upea safarikokemus virkisti ja kirkasti mielen. Kulkeminen oppaan johdolla kansallispuistossa oli kuin terapiaa: tilaisuus lähteä ammattilaisen seurassa omalta mukavuusalueelta täysin vieraaseen ympäristöön antoi tilaisuuden rentoutua ja keskittyä olennaiseen. Buffalolauma rymisi ihan automme ohitse ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Pysähdyimme pitkäksi aikaa seuraamaan norsulaumaa joen uomassa juomassa ja leikkimässä, lähes kosketuksen päässä norsuäideistä lapsineen. Osuimme vain muutaman metrin päähän leijonapariskunnasta ja päädyimme hyvin lähelle myös upeaa leopardia. Jos olisimme olleet yksin liikkeellä emme varmastikaan olisi rohjenneet pysytellä niin lähellä villejä eläimiä mutta opas osasi lukea eläinten ruumiinkieltä ja tiesi kuinka kauan ja millaiselta etäisyydeltä meidän oli turvallista tarkkailla luontokappaleita omassa ympäristössään. Kokemus oli sykähdyttävä meille kaikille ja antoi hyvin paljon ajattelemisen aihetta. Yhdessä päädyimme siihen, ettemme tästä eteenpäin käy enää eläintarhoissa. Minulle eläintarhat ovat jo kauan olleet vaikeita paikkoja, minun käy sääli villejä eläimiä joilla ei ole suljetuissa tiloissa mahdollisuutta seurata luonnollisia vaistojaan. Kontrasti eläimiin omassa ympäristössään oli valtava. 



Sunnuntaina palasimme Khartumiin ja viides vuosi täällä on alkanut nyt todenteolla. Eilen varmistuivat lasten harrastukset tälle lukukaudelle: ratsastusta, balettia, uintia, polttopalloa, koodausta ja teatteria. Aikamoinen kokoelma mutta viime vuoden perusteella uskon, että harrastukset ennen kaikkea antavat voimaa sen sijaan, että väsyttäisivät. On kätevää, että harrastustoimintaa järjestetään koulun tiloissa eikä meidän siis tarvitse suhata pitkin ja poikin kaupunkia harrastusten perässä. Koulun tallille on kyllä koulun kampukselta vähän matkaa mutta tallipäivät ovat lapsille toisaalta kuitenkin mieluisia jo siksikin, että tallille ja sieltä kotiin mennään omalla autolla. Tänä vuonna kaikki kolme lasta kun kulkevat muutoin koulubussilla kouluun ja takaisin. Se antaa minulle vähän aikaisempaa enemmän aikaa ja rauhaa hoitaa kotia ja omia projektejani ja säästää toki myös polttoainetta jota ei edelleenkään ole tarjolla liiaksi asti. Isommat lapset ovat jo tottuneita koulubussin käyttäjiä mutta myös nelivuotias on tullut oikein reippaasti ja iloisena koulubussilla kotiin iltapäivisin. Itsenäistyminen näyttää näissä oloissa melkoisen erilaiselta kuin vaikkapa Suomessa mutta olen oikein tyytyväinen siihen kuinka hienosti lapsemme näissä omissa olosuhteissaan kukin pärjäävät ja kuinka upeasti he sopeutuvat jos jonkinlaisiin olosuhteisiin safarilta suurkaupunkiin ja valtavista ostoskeskuksista pikkuruisiin pölyisiin kulmapuoteihin. 


Pari viikkoa sitten palasin vastentahtoisesti takaisin kotiin mutta onnistuneen safarin jälkeen olen täynnä sitä samaa syvää kiitollisuutta joka väritti kesälomaakin. Tästä on hyvä aloittaa viides vuosi Khartumissa. 

Sunday, 19 August 2018

Muutama kuva viikon lopulta

Tämä suuri ötökkä tuli vastaan koulun pihalla kun olimme kouluvuoden ensimmäisen viikon päätteeksi tekemässä lähtöä koululta. Mikä lie koppakuoriainen, vastaavaa emme ole täällä ennen nähneet. Näytti kuitenkin sen verran hurjalta, että kovin läheltä en halunnut mennä sitä kuvaamaan!
Ensimmäinen kouluviikko sujui lopulta varsin hyvin. Lasten uudet opettajat vaikuttavat hyviltä ja koululla tuntui muutenkin olevan kiva ja innostunut tunnelma. Läheisten ystävien lähtöä surraan varmasti vielä pitkään mutta onneksi koululla on myös taas ihan uusia tulokkaita joista muutamasta tuntuisi jo olevan kehittymässä lapsille uusia ystäviä.
Ukkosmyrskyä seuranneet tulvat sekoittivat kaupungin keskiviikkona ja torstaina mentiin vielä tulvien jälkimainingeissa: sähkö oli monin paikoin poikki, liikennevalot poissa päältä, vettä ja mutaa pitkin ja poikin ja iltapäiväruuhka tavallistakin kaoottisempi. Tässä ollaan menossa puoli neljän maissa koululta kohti kotia. Viisi kaistaa autoja ja tuktukeja oli pakkautunut menemään yhteen suuntaan niin, että vastaantulijoiden täytyi puolestaan ajaa puoliksi pitkin jalkakäytävää. Tällä tiellä on tarkoitus olla pari kaistaa liikennettä molempiin suuntiin.
Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että kävin poikkeusellisesti hakemassa lapset itse koulusta torstaina sillä koulubussilta oli kotimatkaan kulunut kuulemma pari tuntia tavallisen kolmen vartin sijaan. Meiltä kului autolla kotimatkaan kuitenkin lopulta vain vähän yli tunnin, puolet enemmän kuin tavallista muttei kuitenkaan ihan kohtuutonta aikaa.
Mieheni teki kesäloman aikana taikoja täällä kotona ja totutti koirat ja kissan toisiinsa. Tässä Oliver Twist on ihmettelemässä eilen Pongo-koiran takajalkaa eikä koira ole moksiskaan. Välillä nämä kaksi jopa lähes leikkivät yhdessä. Olen todella iloinen tästä kehityksestä!

Wednesday, 15 August 2018

Sateen jälkeen

Tältä näyttävät Khartumin kadut tällä hetkellä, öisen ukonilman jäljiltä.
Jos autolla oli hankala liikkua joiksi muuttuneilla teillä niin jalankulkijoilla oli taatusti vielä paljon kurjempaa.
Yksi kaupungin valtateistä oli osin kuin leveä virta.
Virran varrella kyyhötti lammaslauma odottamassa ensiviikkoista uhrijuhlaa.
Matkan varrelle oli jäänyt niin autoja, tuktukeja kuin muitakin kulkuneuvoja. Tässä kohdassa kaikki olivat onneksi sentään vielä liikkeessä, vaikkakin kovin hitaassa sellaisessa.

Saturday, 11 August 2018

Lomalta takaisin arkeen

Elokuun alussa valo alkoi Suomessa helteistä huolimatta muuttua syksyisemmäksi ja pimeäkin saapui iltaisin jo varhemmin. Syksyn tuntu ilmassa on joka kesä meille merkki siitä, että alkaa olla aika koota tavarat kasaan, pakata laukut ja valmistautua palaamaan kotiin lemmikkien luokse. Niin kuin aina tähän aikaan vuodesta minun olisi tehnyt kovasti mieleni jäädä seuraamaan kuinka kesä taittuu syksyksi. Syksy Suomessa on lempivuodenaikani. Pidän syyssateista ja hämärästä mutta toisaalta myös niistä päivistä kun ilma on kirpeänraikas mutta aurinko jaksaa kuitenkin paistaa. Syysvaatteet ovat suosikkivaatteitani ja minusta on mukavaa kääriytyä sohvalle viltin alle kun sade ropisee ikkunaa vasten.

Onneksi syksyssä on taikaa myös muualla. Minun mielessäni vuosi vaihtuu syksyllä. Syksy tuo mieleeni terotetut lyijykynät, tyhjät muistivihot ja uudelta tuoksuvat kirjat, puhtaat pöydät. Syksy on uusien alkujen aikaa: uusia palasia arkeen, uusia asioita, uusia ihmisiä. Uusille ihmisille onkin tänä syksynä tilausta. Ennen kesälomaa sanoimme hyvästit muutamalle ystävälle ja tuttavalle jotka olivat muuttamassa toisaalle ja kesken loman sain kuulla, että läheisin ystäväni Khartumissa on myös perheineen yllättäen muuttamassa tänä syksynä toiseen maahan. Ystäväni vie mennessään mukanaan suuren osan täkäläisestä turvaverkostani joten syksy alkaa kaikin puolin uusissa merkeissä. Suurissa muutoksissa on haikeuden lisäksi onneksi hyvätkin puolensa: kun en voi turvautua vanhoihin tuttuihin juttuihin on suorastaan pakko jaksaa suunnata kohti uusia ihmisiä ja asioita. 

Pääsin loman aikana mielessäni kauas pois Khartumista, sain levättyä ja kaikin puolin nautittua helpommista olosuhteista ja läheisten hyvästä seurasta. Suomi näytti tänä kesänä parhaat puolensa. Loman alusta asti minua liikutti se miten Suomessa osataan ottaa toiset hiljaa huomioon. Kyllähän meistä monelle tuntuu olevan vaikeaa sanoa vieruskaverille bussissa, että oma pysäkki lähestyy, mutta toisaalta suomalainen hiljainen yhteiselo antaa myös ainutlaatuisella tavalla tilaa ja rauhaa. Ja toisaalta ihan turhaan minusta liioitellaan suomalaisten mainetta umpimielisinä. Melkein joka bussireissulla pääkaupunkiseudulla päädyin puheisiin tuntemattomien kanssa joko pysäkillä tai bussissa ja myös kahviloissa ja ravintoloissa oli vuorovaikutus luontevaa niin henkilökunnan kuin muun asiakaskunnankin kanssa. Julkisesta liikenteestä hampurilaisravintolaan ja vaatekaupoista Helsingin maistraattiin palvelu oli tänä kesänä minusta pääosin suorastaan erityisen ystävällistä. 

Kyyneliin asti minua kosketti Helsingin Prideviikon ilmapiiri. Olin ylpeä synnyinkaupungistani jonka katukuvassa suvaitsevaisuus liehui lippuina ja näkyi iskulauseina. Jokainen sateenkaarilippu ja -logo kaupan ikkunassa toi hymyn huulilleni. Itse Pride-kulkue nostatti hymyn lisäksi tosin kyllä kasvoilleni myös kyynelet. Seurasin kulkuetta vanhemman tyttäreni kanssa. Kun selitin tyttärelleni miksi jotkut kulkueessa marssivat niiden puolesta joilla ei ole mahdollisuutta osallistua vastaavanlaisiin tilaisuuksiin puhkesin itkuun jota jouduin jonkun hetken pää painuksissa nieleskelemään.

Tutut kadut ja maisemat tuovat aina lomilla mieleeni valtavasti sellaisia vanhoja asioita joita en juurikaan muuten ajattele. Toisinaan muistot ilahduttavat, aika usein myös nolottavat. Mietin lomilla Suomessa paljonkin lapsuuden- ja nuoruudenaikaista itseäni ja myös sitä kuinka en olisi silloin aikoinaan mitenkään osannut suunnitella itselleni tätä elämää mitä nyt elän. Ja kuitenkin elämässäni on niin paljon sellaista minulle erityisen merkityksellistä, etten välillä meinaa oikein uskoakaan kuinka hyvin palaset ovat asettuneet paikoilleen. 

Toisaalta tästä jatkuvien muutosten näkökulmastani tuntuu selvältä, että hyvää elämää voi elää lukemattomin eri tavoin. Kävelylenkeillä ja bussimatkoilla pääkaupunkiseudulla katselin erilaisia taloja ja pihoja ja mietin kuinka voisin asua tuossa tai tuossakin. Helsingin keskustassa seurasin katseellani koirankävelyttäjiä ja arvailin miltä tuntuisi elää koiranulkoilutusmatkan päässä keskustan humusta. Hakaniemen kauppahallin väliaikaisessa kodissa lasihallissa hiljaa vähän kadehdin kaikkia heitä joiden lähikauppa kauppahalli on. Kuinka paljon helpompaa voisi elämä olla jos eläisi Suomen säntillisemmissä ja toimivammissa oloissa! Nuorempana minusta suomalainen yltiöpäinen huomio toimivuuteen oli jotenkin tylsää ja epäromanttista mutta nykyisellään se on minusta suorastaan huikeaa.    

Torstai-iltana saavuimme takaisin Khartumiin, ihan toisenlaisiin olosuhteisiin. Nyt on taas kerran aika kaivaa hiekkapölyn alta esiin tämän ympäristön hyvät puolet ja löytää ilonaiheet näistä olosuhteista. Mahtavan loman jälkeen se tuntuu tavallistakin hankalammalta. Tuskastuttavan hidas ja huono nettiyhteys (kesti kaksi vuorokautta saada tämä teksti julkaistua), hiekkapöly ja hikinen sää ärsyttävät enkä löydä niille kultareunuksia vaikka miten yritän. Siitä olen kyllä iloinen, että ollaan täällä koko porukka koossa, ihmiset ja eläimet. Eiköhän tämä taas tästä kunhan alkuun päästään.