Sunday, 28 October 2018

Mennyttä ja tulevaa viikkoa

Mies palasi yhtenä kappaleena työmatkaltaan. Tuliaisia ei Darfurista koskaan tule, pyykkiä vain ja väsynyt työmatkalainen. Väsymyksestä huolimatta mies otti heti upeasti kopin vastuusta kotona kun itse olin torstai-iltana yhtäkkiä kovin väsynyt. Nyt ollaan onneksi muutama päivä kaikki taas yhdessä ennen kuin miehen on aika pakata laukut seuraavaa matkaa varten.

Vanhemman tyttären telttayö koulun tallilla oli ja meni sekin. Kahdeksanvuotias oli viihtynyt paremmin kuin viime vuonna jolloin koti-ikävä vaivasi nukkumaan mennessä. Ehkä vähän liiankin hyvin koska ei ollut saanut oikein kaverien hyvässä seurassa nukahdettua ja oli kuulemma valvottanut vähän muitakin telttoja. 

Autoon piti vaihtaa viime viikolla osa jonka toimme lomalta Euroopasta mukanamme. Auto moottori levällään heijastui hauskasti peiliin autokorjaamon ovessa. Puolitoista tuntia odottelimme sopivaa korjausmiestä ja lopulta uusi osa laitettiin siinä määrin huonosti paikoilleen, että auto vuoti dieseliä pitkin poikin ja moottori melkein pysähtyi kesken matkan. Mikään ei koskaan tunnu sujuvan täällä ihan noin vain!


Nelivuotias täytti vihdoin viisi. Söimme juhlapäivänä synttärikakkua ystäväperheen luona maistuvan brunssin päätteeksi. Olen oppinut tekemään jauhottoman suklaakakun johon ainakin vielä toistaiseksi löytyy ainekset ihan täältä kotikulmilta. Useamman kerran olen nyt tehnyt kakun sydämenmuotoiseen vuokaan jonka ostin keväällä Brysselistä, kuorrutukseksi nutellaa ja strösseliä. Strösselit olen tuonut Suomesta, mutta niitä riittää vielä moneen kakkuun. Suklaakakku on niin hyvää ja näyttää siinä määrin vakuuttavalta, ettei sitä uskoisi paikallisista aineksista tehdyksi kompromissiksi. 

Nuorimmaista juhlittiin kertaalleen jo Suomessa isovanhempien kanssa ja tällä viikolla yritän vielä viedä muffinsseja kouluun luokkakavereilleen. Sitten on tämä syntymäpäivä toivottavasti juhlittu! Puuhaa riittää koulun piirissä nimittäin lähipäivinä taas enemmänkin. Tällä viikolla lasten koulussa kasvatetaan yhteishenkeä teemapäivien myötä. Joka päivälle on oma teemansa. Yhteensä viisi teemaa kolmelle lapselle tarkoittaa viittätoista erilaista asua yhdelle viikolle. Minusta ei ole erityisen hauskaa valmistaa lapsille teema-asuja. En ole myöskään koskaan oikein ymmärtänyt miten pukeutuminen erilaisiin asuihin ylipäänsä vaikuttaa yhteishenkeen, mutta tässä sitä nyt kuitenkin taas ollaan, jo viidettä vuotta. 

Tänään ensimmäisenä yhteishenkipäivänä lapset lähtivät kouluun työasuissa: kukin unelma-ammattinsa edustajaksi pukeutuneena. Huomenna on vuorossa urheiluasupäivä, tiistaina pitäisi pukeutua samalla tapaa kuin joku kaveri. Keskiviikkona piti pukeutua julkisuuden henkilöksi mutta jostain syystä opettajat lisäsivät toiveen, että lapset pukeutuisivat joksikin sellaiseksi kuuluisuudeksi joka on osaltaan edistänyt maailmanrauhaa. Huh sentään. Torstaina on onneksi ihan vain hulluttelupäivä jossa on kyllä toisaalta omat haasteensa siinäkin. 

Hankalin päivistä omasta näkökulmastani on kuitenkin tiistain kaksos- ja kolmospäivä jolloin pitäisi pukeutua yhteensopiviin asuihin yhden tai useamman kaverin kanssa. Tämä päivä toistuu jostain syystä vuodesta toiseen vaikka onkin minusta yhteishenkeä ajatellen äärimmäisen huono idea. Kaksospäivä korostaa tuntuvasti sitä, ettei kaikilla välttämättä ole sellaista läheistä ystävää jonka kanssa suunnitella yhdessä asua. Päivä saattaa olla hyvinkin hankala uusille tulokkaille, niille joiden hyvä ystävä on juuri muuttanut pois tai jotka ovat muuten yksinäisiä. Tiedän ettemme ole ollenkaan ainoita jotka ovat näiden tunteiden kanssa täällä kamppailleet.

Nuorimmaisen luokan vanhempainedustaja ehdotti, että koko luokka pukeutuisi tänä vuonna samalla tapaa. Se oli minusta erinomainen idea ja saisi mieluusti levitä myös vanhempien lasten luokkatasoille. Sehän juurikin yhteishenkeä kehittäisi kun jokainen luokkataso yhdessä päättäisi miten kaikki pukeutuvat ja luokkatoverit pyrkisivät päivän verran näyttämään mahdollisimman paljon toinen toisiltaan. Meillä täällä koulupuvussa on varsin paljon värivaihtoehtoja: koulupuvun paitoja on keltaisia, vihreitä, punaisia ja kahta eri sinistä ja alaosa saa sekin olla musta, tummansininen tai khaki. Eli vaikka lapset tavallisina koulupäivinä ovat kaikki koulupuvussa he eivät suinkaan ole kukin pukeutuneet täysin samalla tapaa kuin kaverinsa. 

Koirat levollisina lauantai-illalla ilmastointilaitteen tuntumassa. Ilma ehti hetkeksi jo vähän viilentyä mutta 
lämpeni sitten taas. Kärsimättömästi odotamme täällä jo talvisempaa säätä.
Mietin, että olisin ottanut näiltä tiimoilta yhteyttä kouluun, pyytänyt opettajia tarkkailemaan sitä, ettei kukaan luokassa tunne jäävänsä ilman kaveria - ei vain kaksospäivänä vaan ihan joka päivä. Olen kuitenkin vuosien varrella oppinut, että monessa asiassa on lopulta parempia koettaa toimia kotona kuin yrittää muuttaa koulun toimintatapoja. Olenkin taas kerran jutellut lasten kanssa yksinäisyydestä, siitä kuinka ketään ei pitäisi jättää leikkien ulkopuolelle, kuinka uusia tulokkaita olisi hyvä käydä suorastaan hakemassa mukaan leikkiin. Toivon, että omille lapsilleni riittäisi aina ystäviä, mutta ihan yhtä lailla toivon, että he osaisivat myös aina olla ystäviä muille. 

Yhteishenkiviikon päätteeksi torstai-iltana koululla on vielä vanhempainedustajien järjestämät Halloween-juhlat. Viiden teemapäivän päätteeksi lasten täytyy siis vielä kyhätä kokoon myös Halloween-asut ja minunkin täytynee löytää noidanhattuni jostakin. Olen nimittäin lupautunut juhliin auttamaan. Arkiviikon päälle näytän kyllä tosin varmastikin melko pelottavalta ihan ilman hattuakin! 

Tuesday, 23 October 2018

Lomaa, arkea ja asennemuutosta

Lapsilla oli viime viikolla syysloma ja me kävimme pikaisesti Suomessa. Palasimme lauantaina iltapäivällä ja heti seuraavana aamuna kuudelta mies lähti Darfuriin työmatkalle. Eilisestä eteenpäin hän on ollut jossain helikopterimatkan päässä missä edes kännykkä ei toimi. Huomisiltana toivottavasti taas puhelimen ulottuvilla ja torstaina kotona. Tulevat viikot marraskuun loppupuolelle asti tulevat olemaan pitkälti samanlaisia. Tosin työmatkakohde aina vähän vaihtuu ja väliin mahtuu myös työreissu Eurooppaan.

Työmatkasta ajatuksena tulee minulle mieleen lentokone ja hotellihuone; väsymyskin mutta sen taltuttamiseksi toisaalta mukava hotellisänky ja oma rauha. Täällä meilläpäin työmatkat ovat kuitenkin usein jotain vähän muuta. YK:n lentokone ja hotellihuone jossa ei toivon mukaan ole kovin paljon ötököitä. Vuosi sitten mies toi työmatkalta tuliaisina malarian, ja melkein jokaiselta reissulta täältä maan sisältä hän on tuonut tullessaan jonkun vähän vähäisemmän sairauden. Vähän aina mielen pohjalla jännittää kun mies on matkalla täällä maan sisällä - sairaudet, helikopterit ja muut. 

Suomessa oli viime viikolla upea ruska ja hieno sää. Oli onni, että saimme käydä siellä lyhyesti kyläilemässä.


Muuten miehen työmatkat eivät ole hirveän suuri haaste, tai siltä tuntuu nyt ainakin vielä tässä vaiheessa. Voi olla, että tunnelmat ovat erilaiset sitten kun tämä useamman viikon lähes yhtäjaksoinen yksinhuoltajuus päättyy! Pärjään kuitenkin tavallisesti ihan hyvin täällä itsekseni lasten ja koirien ja kissan kanssa, tähänhän on jo totuttu. Olen yhtäältä enemmän arjen hallinnassa kun ei ole ketään kenelle vastuusta voisi tarpeen tullen nakata osan, ja toisaalta muistan antaa itselleni myös herkemmin lepotaukoja ja armoa, etten liikaa väsyisi. 

Toistaiseksi tämä ensimmäinen arkiviikko loman jälkeen on joka tapauksessa sujunut mallikkaasti. Minulla on loman jälkeen riittänyt virtaa siinä määrin, että arjen askareet ovat hoituneet ilman sen kummempia ponnistuksia. Lapset ovat käyneet koulua suhteellisen hyvillä mielin ja lemmikitkin ovat vaihteeksi kaikki ihan hyvässä voinnissa. Kymmenvuotias esikoinen on ollut kovasti avuksi minulle tällä viikolla: hoitanut kissaa, auttanut siskoa matematiikanläksyissä ja kehunut äitiä vähän joka käänteessä. Kahdeksanvuotias telttailee luokkansa kanssa yön yli tällä viikolla koulun tallilla mikä jännittää vähän niin itse tyttöä kuin äitiäkin. Ja nelivuotiaasta nuorimmaisesta tulee puolestaan tällä viikolla vihdoin viisivuotias. Vähän tavallisesta poikkeava viikko siis mutta suhteellisen rauhallinen onneksi kuitenkin.

Ruskainen Suomi oli upea mutta sudanilainen syysaurinko ja vihreä puutarha miellyttävät kyllä myös silmää.



Ennen lomaa olin niin puhkiväsynyt, etten sitä oikein itse ymmärtänytkään. Loma oli kovin lyhyt ja varsin kiireinen, mutta virkisti kuitenkin. Palasin takaisin selkeästi vähemmän kireänä ja enemmän omana itsenäni. Tosin huomaan, että edelleen asenteessani on tuunaamista. Olen vuosien varrella täällä nolostunut ja tullut sen verran monta kertaa huijatuksi, että olen nykyään sen suhteen täällä koko ajan vähän turhankin valppaana. Väsyttää odottaa koko ajan jotakin ikävää joten tällä viikolla olen yrittänyt kohdata maailman sillä asenteella, että kaikki haluavat minun parastani. Sehän ei suinkaan ole totta, mutta laajamittainen epäluuloisuus ei sekään ole oikeutettua, ja mieluummin uskoisin kuitenkin ihmisistä hyvää kuin pahaa. Jos joku sitten nolaa tai huijaa kuitenkin niin sehän on heidän häpeänsä, ei minun. 

Sunday, 7 October 2018

Hiirten ja mielenrauhan metsästystä

Hiiriä oli ikävä kyllä kuitenkin enemmän kuin yksi. Kolme on toistaiseksi saatu kiinni, yksi kolmena yönä peräjälkeen. Tänä aamuna loukuista ei löytynyt ketään mutta ihan vielä en kuitenkaan ole vakuuttunut, että olemme jälleen hiiretön talo. Toivottavasti pian ollaan siinä pisteessä! Ei ole ollenkaan kiva ajatus, että kotona kulkee pieniä kutsumattomia vieraita. Tosin hyväkin puolensa hiirissä: viikonloppuna tuli siivottua alakerta kerta kaikkiaan tarkasti. Valtava koiranruokakokoelma piti järjestää uudelleen paremmin puulavojen päälle kun oivalsimme, että hiiret olivat majailleet muun muassa koiranruokasäkkivuoren takana. Varastotilan hyllykkö tuli myös käytyä läpi jokaista hyllyä myöten kun alin hylly paljastui sekin hiirten pysähdyspaikaksi. 

Melko paljon jouti siivotessa tavaraa suoraan pois. Varastohyllyyn oli vuosien varrella jäänyt rikkinäistä tavaraa, tyhjiä laatikoita ja jostain syystä myös esimerkiksi vanha hajonnut lakana. Eilen aamulla kun vein pahvilaatikollisen roskia ulos huomasin, että roskia oli kertynyt jo aika lailla. Hankimme viime keväänä roskalaatikon kun kyllästyimme paikalliseen tapaan jättää roskat suoraan kadunvarteen missä kulkukissat ja -koirat ja myös ohikulkevat ihmiset käyvät niitä ronkkimassa. Roskalaatikkomme oli jo torstaina ihan täynnä ja nyt sen ympärillä on lisäksi kokoelma pahvilaatikoita ja roskapusseja. Meillä ei siis näy käyneen roska-auto useampaan päivään. Täytyy alkaa tutkia mikä roska-autoa pidättelee. Maksamme roskakuljetuksista täkäläisittäin melkoisen summan joka kuukausi mutta säännöllisen epäsäännöllisesti on palvelun kanssa kuitenkin jotakin häikkää. 

Ei ehkä ihme, että hiiret vipeltävät keittiössä kun metsästäjä nukahtaa tällä tapaa kesken kaiken tiskipöydälle.

On vähän väsyttävää, ettei oikein minkään varaan voi varmasti luottaa. Kun on tottunut luottamaan palveluihin ja viranomaisiin tuntuu vaikealta viikosta toiseen pitää mielessä kaikki se mitä täällä pitäisi päivittäin seurailla. On vahdittava sähkön- ja vedenkulutusta, etteivät mittarit pääsisi vähenemään tyhjiin. Sähkö ja vesi maksetaan täällä etukäteen ja jokaisessa taloudessa mittarit näyttävät millaista vauhtia sähköä ja vettä kuluu. Minkäänlaisia sähkö- tai vesilaskuja ei ole. Ja kuinka olisikaan; täällähän ei jaeta postia lainkaan. Viime vuosina sähkön ja veden hinta on vähän kerrallaan reippaasti noussut. Samalla rahalla saa nykyään huomattavasti vähemmän sähköä ja vettä kuin mitä vielä pari vuotta sitten ja mittarit tuntuvat kuluvan tyhjiin entistä nopeammin.

Sähkö- ja vesimittarien seuraamisen lisäksi on myös tarkkailtava, että roskat varmasti viedään säännöllisesti ja varmasti kaikki. Jostain syystä roskamiehet eivät millään viitsisi viedä mennessään roskalaatikkomme pohjimmaisia roskia. On myös pidettävä silmällä vesipumppuja siltä varalta, että ne varmasti toimivat ja pumppaavat veden kaupungin johdosta ensin meidän pihapiiriimme ja sitten vielä kaduntasolta vesisäiliöön katolla. Jos vesipumpuista yksi tai toinen on epäkunnossa meiltä loppuu muutamassa päivässä hanavesi kokonaan. 

Tästä kuvasta tulee mieleeni kielen tunnit: le chat est sous la table, the cat is under the table, kissa on pöydän alla.


Lomillakin pitäisi jaksaa pitää mielessä kaikki se mitä täältä puuttuu, että tulisi tuotua tullessa kaikki sellainen mitä tuoda voi. Pidän toki listaa puuttuvista asioista, mutta lomalla yltäkylläisyydessä on välillä vaikea muistaa varmistaa, että kaikki tarvittava tulee varmasti hankittua ja mukaan paluumatkatavaroihin. Lääkkeiden hinnat ovat täällä tuntuvasti nousseet kuluneiden kuukausien aikana ja yhä useammin olen viime viikkojen aikana kuullut, että lääkkeitä ei ole ollut tarvittaessa ollenkaan saatavilla. Leivinpaperin lisäksi täytynee siis hamstrata myös tavallista enemmän peruslääkkeitä mukaan seuraavalta lomalta.

Perjantai-iltana söimme meillä kotona ystävän kanssa, mutta muuten viikonloppu kului perhepiirissä ja pitkälti hiiriasioissa. Lauantaina meillä oli tarkoitus mennä koulun altaalle uimaan, mutta allas oli ikävä kyllä viikonlopun kiinni. Hiljainen kotiviikonloppu tuli kyllä toisaalta taas ihan tarpeeseen. Viikot viilettävät eteenpäin hurjaa vauhtia ja koulujuttujen ja harrastusten lisäksi emme arkena paljon muuta ehdikään. Nautimme kaikki siitä kun ei ole kiire minnekään. Tytöt maalasivat viikonloppuna useampaan otteeseen ja poika puolestaan innostui lukemaan muutamaa isänsä suosittelemaa kirjaa. Useamman elokuvankin ehtivät lapset viikonlopun aikana katsoa, muun muassa ikisuosikin Sound of Musicin, josta itsekin pidin lapsena kovasti. Minä puolestani yritin siivoushommien ohessa löytää sen sisäisen rauhan jonka kuluneiden viikkojen aikana hukkasin jonnekin. Melkein sainkin siitä jo otteen mutta sitten se pääsi jälleen pakenemaan. No, asioiden järjestämisen kautta rauha toivottavasti taas löytyy. Tai sitten viimeistään lomalla. 

Thursday, 4 October 2018

Kuulumisia viikon varrelta

Onpahan ollut taas viikko.

Bensa-asemien eteen on tällä viikolla alkanut jälleen muodostua jonoja. Aikaisemmin viikolla jonotimme autonkuljettajan kanssa dieseliä parisenkymmentä minuuttia. Minä meinasin siinä ajassa menettää malttini useamman kerran kun henkilöautot ja jopa bussit yrittivät röyhkeästi etuilla jonossa. Kun vihdoin oli meidän vuoromme tankata bensa-aseman työntekijä yritti kovistella juomarahaa varsinaisen maksun lisäksi, se oli uutta ja ikävää. Ymmärrän, että taloudellinen tilanne on vaikea. Ei ole kuitenkaan minusta asiallista sekään, että pitkän jonotuksen jälkeen työntekijä ei vaivaudu edes tervehtimään ja sitten odottaa kuitenkin ylimääräistä maksua. Tähän asti ei meillä ole ollut tapana antaa bensa-asemalla juomarahaa muuten kuin ihan silloin tällöin.

Hetkiä arjesta: koirat aamulla valmiina laukkaamaan pihalle.


Muutama ilta sitten mies näki keittiössämme hiiren juoksevan hellan takaa kaapin alle. Olin ehtinyt aikaisemmin jo vähän jätösten perusteella epäillä, että talossa oli hiiri. Tuntui kuitenkin mahdottomalta, etteivät kolme koiraa tai kissa olleet hiirtä kukaan huomanneet, joten ajattelin, että ehkä jätökset olivat jonkun vähän harvinaisemman liskon. Mutta ei. Siimahäntä livahti hellan takaa kaapin alle ja siitä eteenpäin en paljon muuta osannutkaan ajatella. Kovalta tuntui eilen illalla virittää hiirelle loukku mutta en tiennyt mitä muuta tehdä. Emme voineet keittiötä hiiren kanssa jakaakaan. 

Kaikenlaisia eläinkohtaloita on täällä vuosien varrella tullut vastaan, tilanteita jotka jäävät varmasti iäksi mieleen. Ensimmäisenä vuonna Sudanissa lammas teurastettiin ihan tuossa tien toisella puolen kun odottelimme lasten kanssa koulubussia. Muutama vuosi sitten haukka tipautti saaliinsa, vastasyntyneen kissanpennun, puolikuolleena jalkakäytävälle kun tulin lasten kanssa koulusta kotiin. Haukka jäi sähköpylvään päältä tarkkailemaan saalistaan enkä siksi rohjennut kissanpentua lähestyä. Pelkäsin, että lintu käy päälle jos menen liian lähelle, ja siihen pieni kissanpentuparka sitten lopulta kuoli. Kulkukissoja on kuollut pihaamme useampia. Ja nyt keittiöön hiiri. Täytynee virittää vielä toinenkin loukku, siltä varalta, että hiirellä oli enemmänkin perhettä. Mutta voi miten toivon, että tämä oli nyt tässä ja hiljalleen tämäkin muistikuva edes vähän himmenisi ja keittiö tuntuisi pian taas omalta ja tutulta ja turvalliselta. 

Juomavettä muutaman päivän tarpeiksi.


Useammasta virustautiepidemiasta kiertää täällä tällä hetkellä huhuja ja täytyy olla tarkkana kenen kanssa puhuu, sillä osa tutuista on sairauksista niin huolissaan, että heidän kanssaan puhuessaan on vaikea pitää itse pää kylmänä. Muutenkin olen ollut vähän entistäkin tarkempana siitä kenen kanssa jaan ajatuksia. Huomaan, etten enää lainkaan jaksa täkäläisen ulkomaalaisyhteisön sosiaalisia pelejä ja klikkejä. Vietän mieluummin suosiolla aikaani niiden kanssa jotka hekin ovat vähän irrallaan näistä kuvioista - tai vaikka sitten yksikseni.

Koululla oli tällä viikolla tapaaminen lasten, opettajien ja vanhempien kesken. Mies tapasi nuorimmaisen opettajan koska olin itse siinä vaiheessa hakemassa kahta vanhempaa lasta luokistaan. Yhdessä tapasimme vanhempien lasten opettajat. Ihan hyvin kuuluisi sujuvan kaikilla ja mikä tärkeintä opettajat tuntuvat kukin tuntevan lapsemme ja tietävän mikä heille kullekin on tällä hetkellä vaikeaa, mikä helppoa. Joka luokkatasolla edetään minusta vähän turhan kovaa tahtia, mutta jos lapsemme kykenevät suhteellisen helposti ja hyvillä mielin vastaamaan odotuksiin niin mikäpä siinä. 

Tällaisia harjoitellaan nelivuotiaamme luokassa. Tyttö on pysynyt hyvin opetuksen vauhdissa mukana, mutta minä ihmettelen onko todella tarpeen oppia jo nelivuotiaana lukemaan ja kirjoittamaan.


Eilen illalla vein Poppyn taas eläinlääkäriin. Haava on parantunut melko hyvin, mutta antibiootteja täytyy kuitenkin jatkaa vielä jonkun aikaa. Eläinlääkäri ei ollut enää niin huolissaan myhkyrästä Poppyn jalassa. Sanoi, että Poppy on niin hyvässä kunnossa, että vaikuttaa puolet ikäistään nuoremmalta. Se rauhoitti ja ilahdutti tietysti minua kovin. Tämänviikkoinen eläinlääkärireissu oli kaikin puolin edellisiä mukavampi. Toissaviikolla olin Poppysta eläinlääkärillä kovin huolissani ja viime viikolla vein puolestaan Pongon ja Skippyn yhdellä kertaa eläinlääkärin tarkistettavaksi. Viimeviikkoinen eläinlääkärikeikka kaksine potilaineen oli melkoinen sirkus enkä olisi millään pärjännyt ilman autonkuljettajan ja vanhemman tyttären apua. Olimme reissun jälkeen ihan puhkiväsyneitä kaikki, niin koirat kuin ihmisetkin. 

Arkiviikko on viittä vaille valmis. Kunhan koulupäivä ja harrastukset on tältä päivältä hoidettu alkaa täällä taas jo viikonloppu. Viikot kuluvat hurjaa vauhtia ja viikon päästä onkin taas jo loma. Vähän pitempäänkin olisin tähän saumaan jaksanut ilman taukoa, mutta ihan hyvä, että päästään vähän hengähtämään ja keräämään voimia kaikelle sille mitä tällä vuodella on vielä tarjottavana. 

Koulun pensasaitaan on leikattu somasti sydämet.