Tuesday, 23 October 2018

Lomaa, arkea ja asennemuutosta

Lapsilla oli viime viikolla syysloma ja me kävimme pikaisesti Suomessa. Palasimme lauantaina iltapäivällä ja heti seuraavana aamuna kuudelta mies lähti Darfuriin työmatkalle. Eilisestä eteenpäin hän on ollut jossain helikopterimatkan päässä missä edes kännykkä ei toimi. Huomisiltana toivottavasti taas puhelimen ulottuvilla ja torstaina kotona. Tulevat viikot marraskuun loppupuolelle asti tulevat olemaan pitkälti samanlaisia. Tosin työmatkakohde aina vähän vaihtuu ja väliin mahtuu myös työreissu Eurooppaan.

Työmatkasta ajatuksena tulee minulle mieleen lentokone ja hotellihuone; väsymyskin mutta sen taltuttamiseksi toisaalta mukava hotellisänky ja oma rauha. Täällä meilläpäin työmatkat ovat kuitenkin usein jotain vähän muuta. YK:n lentokone ja hotellihuone jossa ei toivon mukaan ole kovin paljon ötököitä. Vuosi sitten mies toi työmatkalta tuliaisina malarian, ja melkein jokaiselta reissulta täältä maan sisältä hän on tuonut tullessaan jonkun vähän vähäisemmän sairauden. Vähän aina mielen pohjalla jännittää kun mies on matkalla täällä maan sisällä - sairaudet, helikopterit ja muut. 

Suomessa oli viime viikolla upea ruska ja hieno sää. Oli onni, että saimme käydä siellä lyhyesti kyläilemässä.


Muuten miehen työmatkat eivät ole hirveän suuri haaste, tai siltä tuntuu nyt ainakin vielä tässä vaiheessa. Voi olla, että tunnelmat ovat erilaiset sitten kun tämä useamman viikon lähes yhtäjaksoinen yksinhuoltajuus päättyy! Pärjään kuitenkin tavallisesti ihan hyvin täällä itsekseni lasten ja koirien ja kissan kanssa, tähänhän on jo totuttu. Olen yhtäältä enemmän arjen hallinnassa kun ei ole ketään kenelle vastuusta voisi tarpeen tullen nakata osan, ja toisaalta muistan antaa itselleni myös herkemmin lepotaukoja ja armoa, etten liikaa väsyisi. 

Toistaiseksi tämä ensimmäinen arkiviikko loman jälkeen on joka tapauksessa sujunut mallikkaasti. Minulla on loman jälkeen riittänyt virtaa siinä määrin, että arjen askareet ovat hoituneet ilman sen kummempia ponnistuksia. Lapset ovat käyneet koulua suhteellisen hyvillä mielin ja lemmikitkin ovat vaihteeksi kaikki ihan hyvässä voinnissa. Kymmenvuotias esikoinen on ollut kovasti avuksi minulle tällä viikolla: hoitanut kissaa, auttanut siskoa matematiikanläksyissä ja kehunut äitiä vähän joka käänteessä. Kahdeksanvuotias telttailee luokkansa kanssa yön yli tällä viikolla koulun tallilla mikä jännittää vähän niin itse tyttöä kuin äitiäkin. Ja nelivuotiaasta nuorimmaisesta tulee puolestaan tällä viikolla vihdoin viisivuotias. Vähän tavallisesta poikkeava viikko siis mutta suhteellisen rauhallinen onneksi kuitenkin.

Ruskainen Suomi oli upea mutta sudanilainen syysaurinko ja vihreä puutarha miellyttävät kyllä myös silmää.



Ennen lomaa olin niin puhkiväsynyt, etten sitä oikein itse ymmärtänytkään. Loma oli kovin lyhyt ja varsin kiireinen, mutta virkisti kuitenkin. Palasin takaisin selkeästi vähemmän kireänä ja enemmän omana itsenäni. Tosin huomaan, että edelleen asenteessani on tuunaamista. Olen vuosien varrella täällä nolostunut ja tullut sen verran monta kertaa huijatuksi, että olen nykyään sen suhteen täällä koko ajan vähän turhankin valppaana. Väsyttää odottaa koko ajan jotakin ikävää joten tällä viikolla olen yrittänyt kohdata maailman sillä asenteella, että kaikki haluavat minun parastani. Sehän ei suinkaan ole totta, mutta laajamittainen epäluuloisuus ei sekään ole oikeutettua, ja mieluummin uskoisin kuitenkin ihmisistä hyvää kuin pahaa. Jos joku sitten nolaa tai huijaa kuitenkin niin sehän on heidän häpeänsä, ei minun. 

4 comments:

  1. Kiva että pääsit näkemään ruskan ja nauttimaan Suomen syksystä. Tänä vuonna syksy onkin ollut harvinaisen mukava, mutta tällä viikolla on taas palattu todellisuuteen. :-)

    Hyvää jatkoa sinne! Elämä siellä tuntuu olevan varsin kuluttavaa, vaikka kai siihenkin tottuu, että koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Eikä puolison puolestakaan voi olla jatkuvasti huolissaan, koska sitä ei vain yksinkertaisesti jaksa. Tai ainakaan minä en jaksanut. Aiemmin kyttäsin koko ajan Whatsappista, että onhan ukkeli näkynyt siellä, mutta nyt olen jo vähän luovuttanut. Jos jotain sattuu, niin sille ei sitten voi mitään. Ei minun huolehtimiseni kumminkaan mitään estä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkään en useimmiten jaksa huolehtia mitenkään aktiivisesti miehestä työmatkojen aikana mutta aina jossain mielen perällä kyllä silti painaa jonkinlainen huoli, ainakin silloin kun reissut kohdistuvat jonnekin vähän hankalampaan paikkaan. Whatsappiä tms ei kyllä silloin auta tarkistaa koska harvoin niillä reissuilla netti toimii kuitenkaan. Tässä muistaessa olen kyllä lähettänyt miehelle pieniä viestejä odottamaan Whatsappiin, etteivät asiat unohtuisi! Mies lukee viestit sitten ennen pitkää kun pääsee taas nettiyhteyden ääreen.

      Välillä itsekin ihan ihmettelen miten olenkaan niin usein täällä niin kovin väsynyt, mutta sitten kun mietin näitä arkiviikkoja niin onhan tässä aina kaikenlaista, niinäkin viikkoina kun ei sinänsä tapahdu mitään sen kummempaa. Ja toki ihan vain jo kuuma sääkin väsyttää ja ihan erityisesti tuo mainitsemasi arvaamattomuus ja kaikki se mitä sen mukana tuleekaan. On väsyttävää kun olosuhteet muuttuvat vähän koko ajan, ei oikein ehdi tottua ja rauhoittua omaan elämään kun se koko ajan vähän muuttaa muotoaan! Tai väsyttävää se on ainakin minulle, rutiinien ystävälle! :)

      Syksy Suomessa on suosikkivuodenaikani ja teki erinomaisen hyvää nähdä perhettä ja muutamaa ystävääkin vaikkakin vain lyhyesti. Toivotaan, että syksyn värit siellä vielä hehkuvat jonkun aikaa vaikka sää onkin kai reilusti kylmennyt. Kauniita syyspäiviä sinne!

      Delete
  2. Luen uusimmat kirjoituksesi aina, vaikka hävettävän harvoin kommentoin. Kiitos siis kiinnostavasta ja ajatuksia herättävästä blogista! Itsekin asun perheeni kanssa ulkomailla, Etelä-Amerikassa. Jäin miettimään tuota kertomaasi ajoittaista huolestuneisuutta miehesi puolesta hänen ollessa työmatkoilla - minkälainen turvallisuustilanne siellä teille kotona olevilla on; toisin sanoen onko sekin yksi väsyttävä ja stressiä aiheuttava tekijä? Itse huomaan esim. nukkuvani aina lomilla (muuallakin kuin Suomessa) paremmin kuin täällä kotona vaikka vartioidulla asuinalueella asummekin. Samoin lapset. Jotenkin sitä kokee olonsa vähintäänkin hieman turvattomaksi koko ajan, vaikkei asiaa niin enää aina tiedostakaan.
    Tsemppiä viikkoihin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muistan tuollaisen kroonisen turvattomuudentunteen Jamaikanvuosilta. Sitä yhtäältä auttoi mutta toisaalta myös osaltaan ruokkikin se, että ne kerrat kun hälytysjärjestelmämme pärähti soimaan (aina vahingossa) talolle saapui muutaman minuutin sisään ryhmä vahvasti aseisettuja vartijoita varmistamaan, että kaikki oli kunnossa.

      Täällä tilanne on siltä osin erilainen, että murtovarkaudet yms ovat ainakin näillä pääkaupungin paremmilla asuinalueilla varsin harvinaisia. Khartum on toistaiseksi edelleen yksi Afrikan turvallisemmista pääkaupungeista. Siltikin meillä on vuorokauden ympäri vartija portilla, korkeat muuriaidat ja niiden päällä piikkilankaa. Tunnen sinänsä oloni täällä kotona ihan turvalliseksi. Minulle rauhaa tuovat kyllä ennen kaikkea koiramme. Tiedän, että vaikka vartija portilla ehkä nukahtaisikin Poppy ja Pongo pitävät aina vahtia ja havahtuvat vieraisiin ääniin eikä minun tarvitse itse siksi olla koko ajan valppaana. Koirat myös taatusti puolustaisivat meitä ihmisiään viimeiseen hengenvetoon, varsinkin Poppy. Maltan siksi nukkua täällä ihan suhteellisen hyvin silloinkin kun mies on poissa.

      Mutta muuttuvat olosuhteet ja arvaamattomuus luovat kyllä toisaalta omaa turvattomuudentunnettaan. Ihan varmasti en voi luottaa siihen, että tilanne täällä jatkuisi aina taatusti samanlaisena ja tarkkailen ympäristöäni nykyään aikaisempaa valppaammin ja ehkä myös epäluuloisemmin. Sillä tasolla tunnistan kyllä oikein hyvin tuon mitä sanot siitä, että lomilla osaatte paremmin rentoutua.

      Kiitos ihanasta palautteesta! Mahtavaa kuulla, että viihdyt täällä lukemassa!

      Delete

Kiitos kommentistasi!