perjantai 9. marraskuuta 2018

Viikon kohokohtia

Sunnuntaina, viikon ensimmäisenä arkipäivänä, mies lähti aamulla tavalliseen tapaan toimistolle, sieltä iltapäivällä lentokentälle ja viikoksi työmatkalle Addis Abebaan, Etiopiaan. Odotamme häntä takaisin huomenna lauantaina. Viikko on kulunut onneksi melko mukavasti ja nopeastikin. Nyt kun tytöillä ei ainakaan toistaiseksi ole balettia vanhemman tyttären kouluviikko on keventynyt parilla tunnilla eikä minun tarvitse käydä hakemassa nuorempaa tytärtä balettitunniltaan kerran viikossa. Useampana päivänä viikossa lapset kulkevat siis kaikki kolme koulubussilla kouluun ja takaisin mikä vapauttaa minulle arkeen vähän lisää aikaa. Omat hyvät puolensa siis tässäkin muutoksessa vaikka balettitunteja on kyllä jo ikäväkin ja balettiopettajaa myös. 

Maanantaina vääntäydyin aamulla koululle vaikken meinannut millään jaksaa. Onneksi menin. Sudanilainen kirjailija Jamal Mahjoub, joka kirjoittaa myös nimellä Parker Bilal, tuli koululle esittelemään uuden kirjansa, A Line in the River: Khartoum, City of Memory. Kirja on yhdistelmä elämäkertaa, historiaa ja matkakuvausta. 

On mainiota kun kesken on kaksi hyvää kirjaa!
Khartumista kertovat kirjat ovat Sudanin vuosien aikana olleet minulle tärkeä yhdysside kaupunkiin. Minun on vaikea saada Khartumista kunnollista otetta, kaupunki on täynnä vastakohtia ja ristiriitoja, ja oma elämäni täällä on sekin tasapainottelua hyvin erilaisten ulottuvuuksien välimailla. On ollut rauhoittavaa ja silmiäavaavaa löytää sudanilaisen Leila Aboulelan kirjoista palasia siitä Khartumista missä itsekin asun ja sitä kautta ymmärtää, että mielikuvani kaupungista pohjaavat tunnistettavaan todellisuuteen. Jamal Mahjoubin kirja vaikuttaa samalla tapaa ravisuttavalta ja lohduttavalta.

Meiltä ulkomaalaisilta kysytään varsinkin alkuun usein “kuinka viihdyt täällä, mitä pidät Khartumista”. Ensimmäisinä vuosina olin kohtelias ja ehkä osin myös aidon innostunut, ja vastasin jotakin myönteistä mutta ympäripyöreää. Nykyään minusta tuntuu melkein mahdottomalta vastata siihen mitä tästä kaupungista ajattelen. Vuodet ovat tehneet suhteestani Khartumiin yhä vain monimutkaisemman. Tunsinkin jonkinlaista helpotusta ja rauhaa kun kuulin kuinka monisyisesti Mahjoub synnyinkaupunkiaan kuvaili. Tuntui kuin olisin hänen sanojensa myötä saanut jonkinlaisen oikeutuksen ja luvan omalle monimutkaiselle suhteelleni tähän asuinkaupunkiini. Kaupunkia kohtaan voi todellakin tuntea yhtä aikaa lämpöä ja turhautumista, kiintymystä ja raivoa. Pärjätä voi sellaisessakin paikassa missä kaikki ei toimi niin kuin toivoisi, ja toisaalta missään ei tarvitse haluta elää koko ikäänsä vaikka jollain tapaa juuri nyt viihtyisikin.

Tietysti suhteeni tähän kaupunkiin ja maahan on hyvin erilainen kun heidän jotka ovat täältä alkujaan kotoisin. Mutta ylipäänsä jotakin rauhoittavaa ja toisaalta riemastuttavaa on siinä, että antaa itselleen luvan tuntea koko kirjon tunteita ja tiedostaa sen, että oma identeetti kaikkinensa koostuu useammista ja osin myös keskenään ristiriitaisista elementeistä. 

En halunnut häiritä ratsastustuntia joten nappasin tiistaina kuvan ratsukosta matkan päästä aidan takaa. Kymmenvuotiaasta esikoisesta on kehittymässä hyvä ratsastaja.


Tiistai-iltapäivä kului koululla ja koulun tallilla, pääosin mukavissa merkeissä. Joinakin päivinä koululla vellominen väsyttää, mutta toisinaan vähän yllättäen suorastaan virkistää. Vanhemman tyttären ratsastustunti sujui mallikkaasti; pojalla oli sen sijaan omalla tunnillaan vähän vaikeuksia saada ratsuaan tottelemaan. Olen itsekin aikoinaan ratsastanut samalla hieman haastavalla hevosella ja taistellut sen kanssa toisinaan melkoisesti. Oli siltä pohjalta vaikuttavaa nähdä kuinka kymmenvuotias pysyi rauhallisena eikä antanut periksi vaan ratsasti levottomalla ratsullaan kunnialla ratsastustunnin loppuun asti. 

Keskiviikkona vein aamulla autonkuljettajan kanssa auton taas vaihteeksi korjaamolle. Auton keskuslukituksessa on jotakin häikkää. Varaosaa ei tietysti löydy paikan päältä vaan se täytyy toimittaa tänne jostakin muualta. Onneksi auton saa lukkoon muutenkin eli mitään varsinaista kiirettä ei osalla ole. Syyrialaisella autokorjaamolla odotellessani nousi mieleeni jos jonkinlaisia ajatuksia maahanmuutosta, sodasta, pakolaisista, yhtäläisyyden ja erilaisuuden tunteista. Tunsin taas kerran kummallista kiitollisuutta tästä ympäristöstä joka herättää lähes päivittäin valtavasti erilaisia ajatuksia ja tunnelmia.

Automme korjaamon edustalla odottamassa diagnoosia. Jostain syystä täkäläiset autokorjaamot kiehtovat minua.


Rajallisissa ruoka-aineissakin on toisinaan omat huvinsa. Keskiviikko-iltana valmistin maistuvan risoton jonka raaka-aineiksi päätyi paikallisen kurpitsan lisäksi juustoa jonka miehen tuttu äskettäin toi meille Orshista, Darfurista. Suurin osa resepteistä jää täällä tekemättä koska raaka-aineita ei yksinkertaisesti löydy. Risottoa tehdessäni minua huvittikin ajatus siitä, että jakaisin netissä risotto-reseptin jonka yhtenä raaka-aineena on darfurilainen juusto.

Torstaina lapsilla oli aamulla musiikkiaamunavaus koululla. Kukin luokka esiesikoululaisista aina kuudesluokkalaisiin asti oli valmistanut aamunavaukseen musiikkiesityksen. Autonkuljettaja ja minä noukimme aamulla koululle mennessämme mukaan ystäväni joka oli hänkin menossa samaan aamunavaukseen. Oli mukava kulkea koululle yhdessä. Aamunavausta ennen juttelin koululla muutamien mukavien tuttavien kanssa. Olipa paikalla sattumalta eräs vanha tuttukin joka oli käymässä pitkästä aikaa Sudanissa. Koululta ajelimme ystävän kanssa autonkuljettajan kyydillä vielä yhdessä ruokaostoksille. Kaupan hyllyt olivat melko tyhjillään mutta ilokseni löysin kuitenkin mangoja ja oli ylipäänsä mukava olla vaihteeksi ostoksilla ystävän kanssa tavallisen yksinäisen ihmettelyn sijaan.

Torstai, viikon viimeinen arkipäivä, olisi saattanut hyvinkin olla yhtä kohokohtaa jos ei olisi pitänyt palata iltapäivällä taas koululle. Oli ihan mukavaa jutella torstai-iltapäivällä koulun kahvilassa niitä näitä tuttujen äitien kanssa mutta jokin jutustelussa jäi kuitenkin vaivaamaan. Olen viime aikoina ollut ihan erityisen turhautunut siihen, että ihmiset arvostelevat toisia omien kokemustensa pohjalta sen sijaan, että pysähtyisivät rauhassa kuuntelemaan toisenlaisia näkemyksiä. Olen väsynyt puolustamaan omia mielipiteitäni mutta väsynyt myös siihen, että minut herkästi käsitetään väärin jos pysyttelen hiljaa. 

Iltapäivän latistavin hetki oli kuitenkin se kun koulun tallin portilla vartija kyseli mairea hymy huulillaan tulemmeko ehkäpä joka torstai tallille. Useampi viikko sitten kun odottelimme tallin portilla vuoroamme kirjoittautua sisään huomasin, että edessämme olevassa autossa oli hyvä ystäväni. Vilkutin ystävälleni ja lähetin hänelle lentopusun. Vartija jostain syystä käsitti, että suudelma oli tarkoitettu hänelle ja on siitä asti vinkannut silmää aina kun olemme tallilla hänen vuorollaan. Autonkuljettaja vastasi vartijalle eilen iltapäivällä jotakin sopivan epämääräistä mutta minun teki kuitenkin mieleni työntää pääni aavikkohiekkaan. Nolostus kääntyi kuitenkin onneksi melko nopeasti iloksi kun sain tallilta lyhyesti yhteyden mieheeni Addisissa ja hän osasi piristää minua juuri oikein sanoin. 

Kaunis talvisää!
Sää on tällä viikolla muuttunut selkeästi talvisemmaksi. Valo ei ole niin ankara kuin vielä jokunen viikko sitten ja aamuisin ja iltaisin ilmassa on kirpeyttä. Päivisin lämpötilat nousevat kyllä edelleen reippaasti yli kolmenkymmenen asteen ja öisinkin mennään edelleen jossakin parinkymmenen vaiheilla, mutta sää on kuitenkin kaikin puolin miellyttävä, välillä suorastaan täydellisen ihana.

Olen tällä viikolla huomannut todeksi taas kerran sen miten kaikkeen todellakin tottuu. Diesel vaikuttaisi olevan jälleen lopussa bensa-asemilta, leipomoiden eteen on kertynyt jonoja ja paikallisesta rahastakin tuntuu olevan taas pulaa. Huomaan, etteivät ajatukseni kuitenkaan pyöri juurikaan näissä haasteissa vaan ihan tavallisissa arjen asioissa. Myös ystävien ja tuttavien kanssa puhutaan ihan muusta; muiden maiden uutisista, lasten koulusta ja harrastuksista, lomasuunnitelmista, ruuasta. Pyrkimys kohti tavallisen arjen ylläpitämistä vaikuttaisi olevan varsin vahva. Arjen rutiinit ovat suorastaan helpotus, niihin voi paeta kaikkea sitä mikä ympärillä hämmentää ja huolettaa, ja toisaalta pienempikin miellyttävä poikkeus rutiineihin piristää ja antaa voimaa.

Tytöt tänä aamuna ovella ihmettelemässä kaunista ja vilakkaa talviaamua. Asteita taisi tässä vaiheessa aamua olla parisenkymmentä.

16 kommenttia:

  1. Kiehtova kirjoitus, ja tuo kirja vaikuttaa kiinnostavalta! Minäkin yritän lukea Mosambik-kirjoja, niistä saa tietoa jota mistään muualta ei saa. En siis tarkoita matkaoppaita vaan romaaneja ja matkakirjoja/muistelmia. Tosin en löydä niitä kovin paljoa. Mutta ovat sitäkin kiinnostavampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakaan eivät matkaoppaat niin kiinnosta kuin juuri romaanit ja muistelmat. Sudanistakaan ei ole kirjoitettu kirjoja mitenkään rajattomasti ainakaan englanniksi, mutta jonkun verran kuitenkin sentään. OIkeastaan vasta täällä asuessa ymmärsin sen kuinka juuri kirjallisuuden kautta saa asuinympäristöstä ihan omanlaisensa otteen!

      Poista
  2. Ja tuo, että arvostellaan muita omien kokemusten mukaan on kyllä niin yleistä, ja niin turhauttavaa ja surullista. Ihmiset ovat hanakasti tuomitsemassa yrittämättä edes miettiä millaisia taustoja ja syitä muilla ihmisillä saattaa teoilleen ja mielipiteilleen olla - jolloin ne olisivat aivan ymmärrettäviä! Ymmärrän väsymyksesi tällaisen edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskustelu on tosiaan aika turhauttavaa jos tuntuu, että toiset kuulevat kaiken tiukasti omien ajatustensa ja prioriteettiensä filtterin lävitse, eivätkä siksi oikeastaan oikein kuuntele muuta kuin sellaista mitä pitävät hyvänä ja oikeana. Vieraalle ja erilaiselle pyöritellään silmiä. En toki aina itsekään muista tai osaa tai jaksa pitää mieltä täysin avoimena ja todella kuunnella toisia, mutta siihen kuitenkin pyrin.

      Onneksi tällaisten kohtaamisten vastapainoksi on myös niitä keskusteluja joissa tuntuu tulevansa ihan oikeasti kuulluksi ja sellaisiakin osui kohdalle myös tällä viikolla.

      Poista
  3. Suomalaisittain hellekelit teillä ja lapset pitkähihaisissa, hauska miten eri tavalla sitä tuntee lämpötilat sen mukaan mihin on tottunut! Kyllä itsekin kesällä paleli 20-asteessa ihan Suomessa, kun tottui mittarin huitelevan kolmenkympin tienoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, totta! Hyvin huomattu! Pitkähihaisille on meillä nyt aamuisin tarvetta kun asteet ovat tuossa kahdenkymmenen vaiheilla. Meidän lapset sietävät varmastikin paremmin kuumaa kuin kylmää, hehän ovat aina eläneet varsin lämpimissä maissa: Jamaikalla, Belizessä ja nyt täällä Sudanissa. Mutta ihmeesti olen kyllä itsekin todellakin muuttunut tässä suhteessa. Vähitellen helteensietokyky on kasvanut kestämään täkäläisiä jopa yli 50 asteen lämpötiloja. Kääntöpuoli on se, että vielä sellainen 25 astettakin tuntuu minustakin nykyään aika kylmältä!

      Poista
  4. Hei, juu väillä ilmestyy kirjoja jotka koskevat Sudania. Minulla on luettavana
    The book of Khartoum, A city in short fiction edited by Ralp Cormack & Max Shmookler.

    Myös kirja eri sudanilaisista kansallisvaatteista by Grimelda olisi kiva löytää.

    Kirjoista tosiaan saa sellaisia ahaa elämyyksiä, että ai siksikö näin tehdään.

    Hyvä että lämpötilat ovat laskeneet. Tyttäreni joka on äitiyslomalla, haluaisi
    matkustaa Khartoumiin puolivuotiaan vauvansa kanssa, mutta minua kyllä hirvittää että jos lapsi sairastuu. Minkälaisia kokemuksia sinulla on vauvoista kuumissa maissa? Itse en haluaisi nyt matkustaa sinne kun olkapää murtui kesällä, ja verenpaine on liian korkea lentoa ajatellen.

    Terkuin¨
    Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pirjo! Voi kurjaa, että olkapääsi murtui. Siitä kestää varmasti oma aikansa toipua!

      Täytyypä pistää korvan taakse nuo kirjat mitkä mainitset, kuulostavat mielenkiintoisilta.

      Meidän lapset ovat aina asuneet kuumassa ja sietäneet korkeitakin lämpötiloja aika hyvin, mutta toki pyrimme heitä vauva-aikana pitämään mahdollisimman viileissä tiloissa ja olimme tosi valppaita nesteytyksen suhteen. Joulu-tammikuussa täällä on tavallisesti minusta aika ihana sää, vastaa oikein poikkeuksellisen kaunista kesäsäätä Suomessa, että siinä mielessä näihin aikoihin tänne kannattaa minusta kyllä tulla. Toisaalta kiristyneen taloudellisen tilanteen vuoksi pulaa on tosiaan ihan perusasioista, kuulemani mukaan ikävä kyllä myös esimerkiksi joistakin lääkkeistä. Se on varmasti hyvä pitää mielessä jos tänne matkaa nyt suunnittelee.

      Pikaista paranemista sinulle!

      Poista
  5. Tykkään lukea kirjoja, jotka sijoittuvat itselle tuttuun paikkaan. Joko sellaiseen missä olen tai olen ollut, vanhempien kirjojen tai tarinoiden kautta saa ihan erilaisen kuvan alueesta joskus ennen. On raskasta, jos keskustelukumppanilla on hyvin rajalliset mielipiteet, eikä mahdollisuutta ottaa huomioon toisenlaisia. Miten joistakin keskusteluista voikin saada yllättävän paljon voimaa ja toisista taas sitten ei ollenkaan. Mukavaa viikonjatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahjoubin kirja on mainio siitä, että kertoo sekä Khartumin kaukaisemmasta historiasta että myös lähivuosista jotka nekin vaikuttavat osin aika erilaiselta kuin tämä nykyhetki. Todella mielenkiintoista luettavaa, avaa monenlaisia uusia näkökulmia ja toisaalta myös ilahduttaa siinä, että tunnistan kuvauksessa jotakin tuttua.

      Olen viime aikoina jotenkin todella uupunut sellaiseen keskusteluun missä en tunne tulevani kuulluksi. Toisaalta sitten hyvistä kohtaamisista ja ajatustenvaihdosta olen niin kiitollinen, että melkein kyynelet nousee silmiin. Tunteet siis pinnassa suuntaan jos toiseenkin!

      Hyvää alkanutta viikkoa Izmiriin!

      Poista
  6. Ihana kuva tyttäristänne talviaamua tunnustelemassa. Kaunis valo.

    Myös minua jaksaa ihmetyttää ja rasittaa kovin jäykästi ja vain yhdestä suunnasta asioita tarkastelevat ihmiset. On kummallista, miten he kykenevät sulkemaan korvansa muunlaisilta mielipiteiltä. Ainakin minua harmittaa asenne, jossa jonkun mielipiteet ja toimintatavat ovat niin loppuunlyötyjä, että niistä ei oikeasti suostuta edes keskustelemaan. Sellainen seura syö valtavasti energiaa. Olen myös huomannut, että silloin oman asiani täytyy olla todella tärkeä jotta jaksaisin lähteä tuomaan ajatuksiani esille.

    Tuo Khartumista kertova kirja ovat minulle vieras, mutta Rakkauden hirviö sen sijaan jäi kyllä mieleen ja ajatuksiin vähän pidemmäksikin aikaa.

    Raikkaita päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vaihtaisin hirveän mielelläni ajatuksia toisten kanssa vaikka minkälaisista asioista mutta viime aikoina olen tullut vähän kerrallaan yhä varovaisemmaksi. Ihan hyväkin niin toisaalta, koska tosiaan omia voimia säästää se, ettei turhaan esittele ajatuksiaan sellaiselle joka ei niitä oikeasti halua kuulla! On väsyttävää jos tuntuu, ettei juttukaverilla ole kykyä saati halua nähdä kuin oma puolensa asioista. Mielipiteiden vaihtamisenhan ei mitenkään tarvitse johtaa yhdenmielisyyteen mutta avointa mieltä toisaalta tarvitaan ihan vain jo toisen todelliseen kuulemiseen.

      Oikein kauniita talvipäiviä myös sinnepäin!

      Poista
    2. Itse olen hiukan allapäin koska kuulin tällä viikolla, että parhain ja rakkain ystävättäreni täällä, juuri sellainen ihminen jonka kanssa olen voinut vaihtaa ajatuksia mistä vain, ja tulla aina hyväksytyksi, muuttaa pois jo ensi kuussa... tiesin, että hän teki lähtöä, mutta aikataulun kiristyminen oli yllätys. No, siihen oli monia ymmärrettäviä syitä. Samalla poikani hyvästelee hänkin läheisenystävänsä eli ystävättäreni pojan. Kävin ostamassa hänelle kauniin kaulakorun ja kyynelehtimässä lounaalla. Päällimmäisenä oli kuitenkin ilo siitä, että olemme saaneet tutustua, vaikka se sekoittui suureen haikeuteen siitä että tärkein tukija ja niin huonojen kuinhyvien päivien humoristinen luottoystävä lähtee. Olen kiitollinen siitä, että löysin sellaisen, eli ihmisen jolle voi kertoa suodattamatta ilot ja
      surut ja joka näkee lävitsesi eikä itsekään teeskentele mitään - se ei ole yhtään sanottua! Tuntuu oudolta ajatella, että hän ei ole täällä enää tammikuussa. Se on tämän elämän varjopuolia.

      Poista
    3. Voi kyllä, nämä loputtomat lähdöt ovat todellakin tämän elämän varjopuolia. Ymmärsin oikeastaan kunnolla vasta tällä viikolla, että suuri osa tämän syksyn tahmeudesta on ollut omalla kohdallani ihan vain yksinäisyyttä: läheinen ystävä muutti elokuussa pois perheineen, heidän lähtönsä jättämää aukkoa ei ole oikein mikään eikä kukaan täällä täyttänyt ja se on vähän huomaamatta vaikuttanut kovin moneen asiaan. On minulla onneksi täällä muitakin ystäviä, mutta ei kuitenkaan ketään ihan yhtä läheistä. Tällä viikolla ystäväni lähdöstä alkaa olla jo kolmisen kuukautta ja vähitellen alan kai tottua tähän uuteen elämäntilanteeseen siinä määrin, että ymmärsin mikä tässä oikein mättää! Ja toisaalta sain tällä viikolla myös kyseiseltä ystävältä sähköisesti tukea kun sitä oikein tarvitsin ja se ilahdutti ja lohdutti kovin. Onneksi ystävyyden ei tarvitse päättyä muuttoon. Vaikka toki ystävyys pakostakin muuttaa muuton myötä muotoaan.

      Voimia sinne Lotta!

      Poista
  7. Hyvaa viikkoa Kata. -uskollinen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos uskollinen lukija!

      Tämä viikko alkoi vähän huonosti mutta nyt kun täällä ollaan jo arkiviikon puolessavälissä alan uskoa, että viikosta saattaa lopulta tulla ihan hyväkin.

      Hyvää viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!