Friday, 24 May 2019

Kuluvaa ja tulevaa

Enää alle viikko jäljellä tätä kouluvuotta. Jokaisen kouluvuoden alussa tuntuu, että vuotta on edessä ikuisuus, mutta ihmeen nopeasti kuukaudet lopulta kuluvat ja onkin taas kesä.

Ensi syksynä 11-vuotias esikoinen siirtyy yläasteelle. Vanhempi tytär täyttää kesän aikana yhdeksän ja menee syksyllä hänkin jo viidennelle luokalle. Viisivuotias nuorimmainen siirtyy puolestaan syksyllä esikoulusta ensimmäiselle luokalle. Kuluvalla viikolla kaikki kolme kävivät tutustumassa uusiin luokkatasoihinsa. Tytöt vierailivat tunnin verran tulevissa luokkahuoneissaan ja tuleva yläkoululainen puolestaan vietti koko päivän yläasteella. 

Kaikkia vähän jännittää tuleva, myös minua, vaikka pääasiassa odotammekin ensi vuotta ihan hyvillä mielin. (Kunhan tilanne maassa vain nyt pysyisi rauhallisena.) Ensi syksynä kaikki kolme lasta pääsevät koulusta samaan aikaan. Saan arkipäiviin puolitoista tuntia lisää aikaa eikä minun enää koskaan tarvitse hengailla koululla nuorimmaisen kanssa odottelemassa vanhempien lasten koulupäivän päättymistä! En meinaa uskoa todeksi, että ne ajat ovat nyt kerta kaikkiaan ohi. En ole haikea vaan ihan vain helpottunut.

Mutta toistaiseksi meneillään on vielä tämä kouluvuosi, viimeiset päivät kuudetta luokkaa, neljättä luokkaa ja esikoulua. Viimeiset kuuden aamut tänä keväänä, viimeiset kerrat tämän kouluvuoden puolella portilla odottelemassa lapsia koulubussilta. 

*****

Olen tällä viikolla lueskellut kouluista ja sairaaloista, hanavedestä jolla ei voi edes pestä hampaita, turvallisuushaasteista, julkisesta liikenteestä, liikenteestä ylipäätään, malariasta ja denguesta, pakollisista rokotuksista, maanjäristyksistä, harrastusmahdollisuuksista, nähtävyyksistä ja kaikenlaisista muista yksityiskohdista jotka yhdessä muodostavat kaupunkeja ja maita. On taas se aika kiertolaiselämää kun meillä mietitään vakavasti minne seuraavaksi ja punnitaan erilaisia vaihtoehtoja. 

Mitään lopullista tai varmaa listaa vapaista paikoista meillä ei vielä ole, arvailujen ja epävirallisten tietojen varassa mennään siis toistaiseksi. Tältäkin huteralta pohjalta on kuitenkin ihan hyvä päästä taas pitkästä aikaa laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen ja rajata pois tai lisätä maita mahdollisten tulevien asuinmaiden listalle. Tällä hetkellä listamme käsittää useampia mantereita, erinäisiä kieliä ja kulttuureita, tutumpia ja vieraampia paikkoja, sellaisia maita joissa olemme käyneet ja muutaman sellaisenkin maan jonka olemassaolosta tuskin tiesinkään. Aika pitkälti ihan vain mielikuvien ja hajanaisten tietojen pohjalta tehdään tässä vaiheessa alustavia päätelmiä siitä minne suuntaan ehkä haluaisimme siirtyä seuraavaksi.

Tärkeältä tuntuu löytää paikka jossa meillä kaikilla olisi hyvä olla. Lapsille mahdollisimman hyvä koulu, koirille edes pieni piha, niistä lähdetään. Turvallisuuskysymykset ovat meillä aina tärkeysjärjestyksessä korkealla - tosin käsityksemme turvallisuudesta on vuosien varrella muuttunut. Vertaamme erilaisia kaupunkeja esimerkiksi Jamaikan Kingstoniin missä asuimme vähän yli kolme vuotta. Turvattomuuskin on usein aika suhteellista eikä välttämättä kaikkialla läheltä kosketa hyväosaisten kuplaa. Näiden viime kuukausien kokemusten jälkeen en ehkä enää suhtaudu ihan samalla tapaa myöskään poliittiseen epävakauteen; en enää pelkää yhtä paljon sitä mitä epävakaudesta saattaa seurata.

Tuntuu vanhastaan tutulta ja jotenkin suorastaan arkipäiväiseltä tehdä kepeitä muistiinpanoja erilaisista kaupungeista ja maista sillä silmällä miltä niissä ehkä tuntuisi asua. Eikä paranekaan liikaa pysähtyä miettimään minkälaisen päätöksen äärellä ollaan vaan keskittyä pääasiassa konkreettiseen. Tuntuu yhtä aikaa ylelliseltä ja ihan päättömältä, huolestuttavalta mutta toisaalta myös hauskalta pyöritellä kynän päässä perheemme seuravaa asuinmaata. Kyse on melkoisesta elämänvaiheesta. Esikoisen olisi periaatteessa määrä ehtiä seuraavassa asuinmaassamme täysi-ikäiseksi. Siinä vaiheessa kun seuraavan kerran näillä näkymin suunnittelemme muuttoa keskimmäinen olisi jo lukiossa ja nuorimmainenkin jo melkein teini. 

Takuita ei tietysti ole siitä, että päädymme sinne minne haluamme. Siksikin on tärkeä yrittää kuroa kasaan lista maita jonka kaikki vaihtoehdot tuntuvat tavalla tai toisella hyviltä ja omilta. Varsin erilaisia vaihtoehtoja on toistaiseksi listallamme, kovin erinäköisiä ja -tuntuisia mahdollisia elämänsuuntia. Lopulta on kuitenkin luotettava sen tiedon varaan, että hyvää elämää voi elää monin eri tavoin, monessa eri paikassa, ja on annettava elämän kuljettaa. 

6 comments:

  1. Varmasti kutkuttavan jännittävää! Ja varmasti aika erilaista olla missä tahansa teinien kuin taaperoiden kanssa. Menköön kaikki parhainpäin; iloa suunnitteluun!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen viime aikoina katsellut vanhoja videonpätkiä niiltä kuukausilta kun viime muuton aikaan asuimme kesän Suomessa ennen Sudaniin muuttoa. Kylläpä esikoinen oli pieni! Silloin vasta kuusivuotias. Vanhempi tytär oli suloinen nelivuotias ja pikkusisko vasta ihan vauva. Muutto Sudaniin oli isommille lapsille aika kova paikka mutta hienosti he siitä lopulta suoriutuivat. Ja ne kokemukset osaltaan ovat muokanneet lapsistamme ne mainiot tyypit joita he nyt ovat. Kaikki kolme suhtautuvat minusta hienon filosofisesti tähän meidän elämäntapaamme. Eivät surkuttele itseään vaikka ovatkin tietoisia elämäntavan haasteista, eivätkä toisaalta myöskään ajattele olevansa sen ihmeempiä kuin kukaan muukaan.

      Jokainen maa on oma kokemuksensa ja tosiaankin isompien lasten kanssa muutto ja elämä uudessa maassa on varmasti omanlaistaan. Ihan eri tavalla kuin ennen joudumme myös miettimään tässä vaiheessa kouluasioita kun odotettavissa on, että vanhemmat lapset käyvät seuraavassa maassa jo lukiota ja esikoinen käy koulunsa siellä suorastaan loppuun asti.

      Delete
  2. Oletko lukenut Ann-Christine Marttisen kirjaa Matkalaukkulapset? Marttisen perhe asui pitkään Pakistanissa. Minusta kirja on hyvä. Sen myötä ymmärsin, että tähän joukkoon kuulun osin itsekin, sillä muutimme kolmesti Yhdysvaltoihin, kun olin lapsi. Kokemuksilla on iso merkitys elämässä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ole tuota kirjaa lukenut, mutta olen kyllä joskus kuullut siitä. Aikoinaan kun lapset olivat vielä pieniä minua huoletti lasten kasvattaminen tähän elämäntapaan ja luin aika paljonkin tästä aihepiiristä, pääasiassa tosin englanniksi. Nyt kun tätä kiertolaiselämää on eletty lapsiperheenä jo yli 11 vuotta minua ei enää niin huoleta! Olemme tietoisesti alusta asti tukeneet lapsiamme kasvussaan kiertolaislapsiksi ja vaikken pidäkään tätä mitenkään erityisen ihanteellisena tapana kasvaa ei kiertolaislapsuuden mielestäni tarvitse myöskään olla huono. On onneksi paljon sellaista mitä me vanhemmat voimme tehdä tukeaksemme lapsia tämän elämäntavan haasteissa. Me elämme hyvin pitkälti lasten ehdoilla niin arkea kuin myös muuttoja ajatellen.

      En itse oikein pidä tuosta matkalaukkulapsi-termistä koska se viittaa minusta niin vahvasti väliaikaisuuteen. Me muutamme maasta toiseen kaikkine tavaroinemme ja huonekaluinemme, kaikilla kolmelal lapsella on edelleen vauva-aikojen leluja ja kirjoja ja muutenkin elämässään liikkuvuuden lisäksi myös paljon pysyvyyttä. Matkalaukkuelämää elämme vain lomilla! :)

      Mutta uskon, että on varmaankin lohduttavaa löytää omille kokemuksilleen kaikupintaa toisten kokemuksista? Arvaan, että myös meidän lapsiamme kiinnostavat ennen pitkää nämä kirjat joissa toiset kaltaisensa kertovat kokemuksistaan.

      Delete
  3. Totta, minulle kirja oli tärkeä, koska joku vihdoin sanoitti omaa kokemusta!

    Nyt maailma on toisenlainen: lasten kokemus huomioidaan ja heitä tuetaan. Myös yhteydenpito suvun ja ystävien kanssa on mahdollista ja helppoa. Ja komennukset ovat paljon yleisempiä.

    Ja on mahdollista lukea näitä matkakertomuksia, nähdä erilaista maailmaa ja tuoreita kokemuksia, kiitos siitä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt on tosiaan helpompi aika kiertää maailmaa siinä mielessä, että parempien yhteyksien myötä maailma tuntuu ehkä vähän pienemmältä! Meitä kiertolaisia on myös tosiaan aika paljon ja kiertämisen psykologiaa ja sosiologiaa on alettu ajatuksella miettiä ja tutkia. Edelleen tuntuu kyllä elävän ihmeen vahvassa se ajatus, että lapset kyllä joustavat ja sopeutuvat eikä heidän tuntemuksiaan tarvitse siksi ottaa niin kovin muutoissa huomioon. Kyllähän lapset toki joustavat ja sopeutuvat, eihän heillä oikein ole muuta vaihtoehtoa! Mutta itse en ole halunnut rakentaa sen varaan vaan päinvastoin olen yrittänyt mahdollisimman paljon asettua lasten paikalle ja miettiä näitä suuria siirtymiä ja tätä elämäntapaa ylipäänsä ennen kaikkea heidän näkökulmastaan. Minusta tuntuisi esimerkiksi tosi kovalta joutua aloittamaan uudessa työpaikassa ummikkona emmekä siksi halua myöskään lapsia lähettää kielitaidottomina kouluun vaan heille täytyy jokaisesta asuinmaasta löytyä englanninkielinen koulu. Ja niin edelleen.

      Omat kokemukseni muutoista ja eri maissa asumisesta ovat toisaalta tietysti erilaisia kuin lasteni koska itse olen kasvanut yhdessä ja samassa kaupungissa lapsuuteni ja nuoruuteni. Täysin en siis osaa heidän asemaansa asettua tai omakohtaisesti ymmärtää sitä miltä tämä elämäntapa heistä kustakin tuntuu. Toistaiseksi ajattelen kaiken sujuvan ihan hyvin, mutta aikahan sen tietysti näyttää minkälaiset jäljet nämä kaikki kokemukset meihin kuhunkin jättävät.

      Delete

Kiitos kommentistasi!