Sunday, 12 May 2019

Viisi vuotta Khartumissa

Ennen kuin pakka uusimpien käänteiden myötä sekosi olimme juuri tehneet päätöksen jäädä Khartumiin vielä vuodeksi. Kuudeksi vuodeksi tänne alunperin tulimmekin ja vaikka alkuun arvelin, että jaksan täällä noista kuudesta vuodesta vain parhaimmillaan kolmanneksen niin ihmeesti silti olemme täällä edelleen. Kohta tulee täyteen jo viisi vuotta. Näin kauan en ole asunut missään Suomea lukuunottamatta. Se on aika pysäyttävä ajatus. 

Vuodet täällä ovat yhtäältä kuluneet tosi nopeasti ja toisaalta ihan hirvittävän hitaasti, niin kuin ajalla on tapana. Jokainen vuosi Khartumissa on tuonut tullessaan omat haasteensa, sellaisia käänteitä mitä en olisi osannut ikinä odottaa ja paljon myös sellaista mitä en ole voinut blogissa käsitellä ollenkaan. Omassa perhepiirissämme kaikki on ollut sinänsä hyvin mutta ympärillämme on kuohunut vuosien varrella monin eri tavoin.

Viisi vuotta sitten kesällä Suomessa matkalla Belizestä Sudaniin koirat olivat kaikki vielä nuoria.


Kun saavuimme maahan esikoinen oli vasta täyttänyt kuusi, vanhempi tytär neljä ja nuorimmainen ei ollut vielä vuottakaan. Koirat olivat silloin kaikki vielä nuoria ja reippaita ja me perheen aikuisetkin selkeästi nykyistä nuorempia ja reippaampia. Mies ja minä olimme muuton aikaan molemmat vielä kolmekymppisiä, nyt jo ihan tukevasti neljänkympin puolella molemmat. Suuri osa rypyistäni ja kaikki harmaa hiuksissani ovat Sudanin perua.

Tänä vuonna nuorimmaisemme täyttää kuusi. On hullua kuinka pieni hän minusta vielä on kun vertaa siihen miten suurelta isoveljensä minusta vaikutti kuusivuotiaana tokaluokkalaisena ensimmäisenä syksynä täällä Khartumissa. Esikoislapset kai aina vaikuttavat jotenkin vanhemmilta ja kypsemmiltä kun heitä huomaamattaankin vertaa nuorempiin sisaruksiinsa. Kun taas kuopus toisaalta herkästi vaikuttaa pitempään pieneltä kun rinnalle ei ole ilmaantunut ketään pienempää.

Kuluneiden viiden vuoden aikana osa meistä on alkanut näkyvästi harmaantua, Poppy kai eniten.
Koiravanhuksemme ovat minulle ehkä selkein muistutus ajan kulumisesta ja siitä kuinka mikään ei kestä ikuisesti. Olemme niin pitkään olleet tämä porukka, että tuntuu mahdottomalta kuvitella elämää ilman näitä eläinkavereita. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että etenkin Poppy ja Pongo alkavat olla jo aika vanhoja. Jo viime kesänä varmistelin mieheltäni, että onhan minun mahdollista palata loman aikana Khartumiin jos Poppy-vanhuksen kunto yhtäkkiä romahtaa, ja samoissa mietteissä olen menossa taas kohti lähestyvää kesälomaa. Olen kiitollinen mahdollisuudesta saada lomailla tänäkin kesänä pitkästi Suomessa ja että ehdimme kesän aikana vielä Italiaankin, mutta toisaalta en haluaisi erota lemmikeistämme niin kauaksi aikaa. 

2 comments:

  1. Toivotaan, että maan tilanne säilyy sellaisena, että pystytte asumaan siellä rauhassa vielä vuoden. "Äkkilähtö" voisi olla aika stressaavaa. Elämä on seikkailu ja täynnä yllätyksiä, mielenkiinnolla eteenpäin!
    T. Marsa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi niinpä, näin toivotaan! Toisaalta jos pitäisi lähteä nyt tänä kesänä sekin tuntuisi aika äkkilähdöltä. Olemme kuitenkin alunperin olleet aikeissa olla täällä sen kuusi vuotta ja niissä mietteissä aika vahvasti kuitenkin tämänkin vuoden vaikka välillä ollaan mietitty toisenlaisiakin vaihtoehtoja. Ihan täysin rauhallista vuotta tuskin on luvassa, mutta epävarmuudesta ja rauhattomuudestakin on kyllä tullut jo siinä määrin tuttua, ettei se heilauta sillä tapaa kuin jos tämä kaikki olisi ihan uutena kohdalla juuri nyt.

      Delete

Kiitos kommentistasi!