Sunday, 3 November 2019

Tulevia muistoja

Katselen nykyään autossa aikaisempaa tarkemmin silmin maisemia: tienvarsia joita roskat koristavat, kauppojen haalistuneita julkisivuja joiden värit hiekka ja tuuli ovat himmentäneet, ihmisiä, autoja, aaseja. Kaikki näyttää tänä syksynä vähän erilaiselta kuin tähän asti, läpikotaisin tutulta mutta jollakin tapaa samaan aikaan kuitenkin kuin uudelta. Miten en ole koskaan ennen huomannut Mashtal-tien varrella porttia jonka edustalla on kokoelma kukkaruukkuja? Portin edusta näyttää siltä, että se on joskus aikaa sitten ollut hyvinkin edustava. Se herättää miettimään sitä kuka portin takana mahtaa asua ja miten heidän elämänsä onkaan vuosien ja vuosikymmenten aikana muuttunut.

Auringonlaskut ovat viime viikkoina näyttäneet minusta erityisen kauniilta. Osin on kyse saasteista jotka tänä syksynä peittävät kaupungin aikaisempaa laajemmin, ne värittävät taivaan tavallista kirkkaammin värein. Mutta osin en ole tainnut vain ennen useinkaan huomata kuinka komeita auringonlaskut täällä toisinaan ovatkaan. 

Huomaan tuntevani haikeutta ihan kummallisia asioita kohtaan. Muun muassa tienviitat ja arabiankieliset mainokset katujen varsilla saavat minut toisinaan herkistymään, miksi ihmeessä? Ihmeellisesti tunnen näin etukäteen ikävöiväni monia niistäkin asioista jotka tekevät elämästä Khartumissa niin hankalaa. Kaikki täällä on niin tuttua! Sähkökatkot, pölyiset tiet, koulun käytävät, kaikenlaiset pyhät ja juhlapäivät joita olemme nyt tavalla tai toisella huomioineet jo monta vuotta, hiekkamyrskyt kuin myös marraskuun vaiheilla ihanasti viilenevä sää, ystävät ja ne ihmiset joita mieluummin välttelisin - kaikki kuuluvat erottamattomasti elämäämme täällä. 



Uudessa vieraassa maassa on alkuun vastassa paljon vierasta. Kestää hetken ennen kuin oikein kunnolla hahmottaa ihan vain sen mitkä ovat ne perusruokatarpeet mitä kaupasta kantaa uuteen kotiin. Kotiin joka sekin tuntuu alkuun vieraalta ja oudolta. Koti, koulu, toimisto, kaikki ovat alussa uusia paikkoja joihin kestää aikansa tottua ja asettua. Muistan vanhastaan sen, että kun uudessa paikassa yrittää tarmolla saada otteen uudesta erilaisesta arjesta voi olla tekemistä siinä, ettei samalla kadota jotakin itsestään. Tutussa ympäristössä oman itsen äärirajat tuntuvat selviltä ja jos ne hetkeksi jonnekin kiireen tai stressin myötä katoavatkin ystävien seurassa ja tutuissa paikoissa ne piirtyvät taas nopeasti takaisin. Uudessa vieraassa paikassa ei toisaalta alkuun ole niitä tuttuja joiden seura itsessään muistuttaa siitä kuka oikein olikaan, eikä myöskään sellaisia paikkoja tai muistoja joiden kautta saada kiinni omasta itsensä perimmäisestä olemuksesta. 

Toisaalta on toki monet hyvätkin puolensa siinä, että saa taas kerran tutustua ihan uuteen paikkaan ja samalla kertaa myös tilaisuuden jälleen kerran miettiä sitä kuka oikein onkaan, minkälainen ihminen ylipäänsä ja minkälainen uuden maan uusissa olosuhteissa. 

Ajatus siirtymisestä täältä tutusta ihan vieraaseen väsyttää. Mutta toisaalta jos mietin miltä tuntuisi jos olisimme muuttamassa täältä tuttujen juttujen keskeltä johonkin toiseen yhtä tuttuun paikkaan minulle tulee jotenkin klaustrofobinen olo! Kaikesta huolimatta haluan kuitenkin nähdä mitä uutta nurkan takana odottaa, enkä meinaa malttaa odottaa, että saan taas oppia jotakin ihan uutta maailmasta ja samalla toivon mukaan myös itsestäni. Jokainen maa jättää jälkensä eikä yhdenkään maan jäljiltä ole ihan niin kuin ennen. Vaikka lähteminen jännittää olen toisaalta myös utelias sen suhteen miltä tuntuu jättää tämä kaikki taakse, miltä tuntuu sitten kun tämä Khartumin tutuksi tullut todellisuus onkin enää vain muisto. 



Ps. Elina Shanghaista haastatteli minua blogiinsa jokunen aika sitten. Elinalla on blogissaan meneillään mainio haastatteluprojekti, joka pyrkii avaamaan sitä minkälaista on lähteä maailmalle puolison työn mukana. Niiltä tiimoilta kerroin minäkin ajatuksistani ja arjestani. 

10 comments:

  1. Ajatuksia herättävä postaus. Mietin kuinka suuresti muutto vaikuttaa lapsiin kun aikuiseen noin paljon. Voi olla että vähemmän, koska lapselle perhe on tärkein yksikkö ja se tulee mukaan.
    Oli pitkä väli edelliseen postaukseesi. Kumma juttu kun pieni huoli jo alkoi nousta vaikka emme edes tunne toisiamme!
    Kiva oli myös haastattelusi toisessa blogissa, kiitos linkistä sinne.
    VE

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä nämä muutot ovat lapsillekin oman kokemukseni mukaan kovia paikkoja. Hyvin paljon miettivät lapsetkin jo lähtöä, siitä puhuvat yhteydessä tai toisessa melkein päivittäin, kyllä se taitaa värittää ihan meidän jokaisen tunnelmia tällä hetkellä. Yritän muistuttaa lapsia ja itseänikin siitä, ettemme liikaa miettisi tulevaa vaan muistaisimme elää ja nauttia tästä hetkestä.

      Isommilla lapsillamme on jo meistä vanhemmista erillistä sosiaalista elämää ja nuorimmallakin läheisiä ystäviä. Sydäntäsärkevää on erottaa heidät ystävistään! Vaikka onneksi sosiaalinen media ja sähköpostit sun muut auttavat pitämään yhteyksiä yllä. Meidän lapsiamme auttaa varmasti myös se, että heidän elämänpiirissään moni elää tätä samaa elämää ja heidän hyvistä ystävistään moni on lähtenyt jo meitä ennen. Ja uusia ihania ystäviä on ehtinyt myös saapua. Lähteminen ja saapuminen ovat osa heidän elämäänsä eikä siis tule mitenkään yllättäen.

      Pidin tosiaan vähän taukoa blogista mutta sitten inspiraatio taas iski. Välillä mietin onko tässä blogin kirjoittamisessa mitään järkeä mutta onneksi mieli tavallisesti ennen pitkää muuttuu koska tekee hyvää kirjottaa tunnelmia auki ja käydä keskustelua kirjoitusten tiimoilta. Tosi kiva siis kun kommentoit! <3

      Delete
  2. Joo, elä lopeta kirjoittamista! Tässä on hyvinkin paljon järkeä. 😉
    Harvoin kommentoin (koska yleensä joku muu on ehtinyt ne miun ajattelemat asiat jo sanoa), mutta aina luen uudet postaukset!
    Terveisin Marjukka

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tosi kiva kun luet ja kommentoit Marjukka! Ajatus blogin kirjoittamisesta tuntuu nyt taas vähän luonnollisemmalta ja muutama teksti on vireilläkin. Nyt toisaalta vaivaa tekniset ongelmat koska meidän nettiyhteys toimii vaihteeksi taas vähän pätkien. Mutta jospa se saataisiin taas toimimaan paremmin ja/tai onnistun muuten pääsemään sopivalla hetkellä nettiin ja julkaisemaan jossain vaiheessa tässä taas uuden tekstinkin!

      Delete
  3. Hei! Järjestä en tiedä ;) mutta näin tavissuomalaisesta on mahtavaa lukea elämänmenosta muualla maailmassa! Tulin matkaanne Belizessä ja muistan pohdintasi uuden asuinmaan valinnassa ja siinä jännityksessä elin mukana. Niin nytkin haluaisin pysyä matkassa!
    Terv. Marsa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hienoa kuulla, että olet viihtynyt lukemassa jo Belizestä asti! Kirjoittamisessa taitaa aina olla niitä hetkiä kun tuntuu, ettei juttu kulje ja alkaa miettiä jokaista kirjoitusta liiankin kriittisesti. Sitten elämä vie mennessään ja ajatukset jotenkin selvenevät ja kirjoittaminenkin yhtäkkiä sujuu taas. Että eiköhän tämä taas tästä!

      Delete
  4. On kiva ollut lukea blogiasi. En ole vaan kommentoinut, mutta samanlaisia ajatuksia minulla on kuin nimimerkillä Marsa.

    Pirjo

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kuulla! Kiitos teille molemmille kannustuksesta!

      Delete
  5. Ehkä minäkin kommentoin ensi kertaa, jos myös se innostaa sinua kirjottamaan enemmän. Tulin myös matkaan aivan Belizen viime metreillä, juuri ennen muuttoa ja kahlasin silloin kasapäin vanhojakin tekstejä. Tuntuu hurjalta kuinka pitkä aika siitä onkaan jo, ihan vastahan teidän muuttoa jännitin. Kovasti myös aina odotan uusia postauksia ja rakastan valtavasti tapaa, jolla tarkastelet omia ajatuksiasi, maailmaa ja reaktioitasi ympäröivään niin tarkkasilmäisesti ja monilta kanteilta. Tuntuu jotenkin tärkeältä ja rauhoittavaltakin piirteeltä tässä ajassa, joka on helposti täynnä ehdottomuutta ja yksioikosuutta. Pohdiskelusi ovat suorastaan kultaa. Lisäksi tekstisi ovat kielellisesti todella miellyttävää luettavaa.

    Kauniita marraskuun päiviä täältä pakkasesta sinne lämpöön.

    Reetta

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Reetta kauniista ja arvokkaasta palautteestasi! Hienoa on kuulla, että tekstit täällä kolahtavat.

      Hiljakseen innostus kirjoittaa on taas alkanut herätä mutta nyt viime päivinä haasteena onkin sitten ollut kehno nettiyhteys. Mutta jospa saisin kohta jotain taas jo julkaistua!

      Lämpimiä terveisiä sinnepäin.

      Delete

Kiitos kommentistasi!