tag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post4218444897428989476..comments2024-03-02T13:51:18.350+06:00Comments on Edustusrouvan päiväkirja - eli tarinoita kiertolaisperheen arjesta maailmalla: PortillaKatahttp://www.blogger.com/profile/16043621614388269684noreply@blogger.comBlogger14125tag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-70496774823167389122015-06-10T13:58:50.108+06:002015-06-10T13:58:50.108+06:00Kiitos Anna ihanasta kommentista! Kiva, että olet ...Kiitos Anna ihanasta kommentista! Kiva, että olet löytänyt blogiin.<br /><br />On tosiaan outoa ja kummallistakin miten tunteiden näyttämistä pidetään helposti huonona asiana, vaikka todellakin se on usein ennen kaikkea aitoa ja rehellistä, ja monesti puhdistaa ilmaakin. Edelleen harjoittelen olemaan todellinen oma itseni kaikissa yhteyksissä mutta koko ajan se luonnistuu paremmin, ja todellakin jaksan kotioloissa paljon paremmin kun en enää pinnistele kodin ja perhepiirin ulkopuolella pitämään tunteitani niin kovin hallinnassa.Katahttps://www.blogger.com/profile/16043621614388269684noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-88565787341893048722015-06-09T16:03:24.780+06:002015-06-09T16:03:24.780+06:00Hei, ja kiitos valloittavan mielenkiintoisesta, in...Hei, ja kiitos valloittavan mielenkiintoisesta, inhimillisestä ja jollain tapaa kovin täysjärkisestä blogistasi! Olen lukemassa kirjoituksiasi lopusta alkuun päin, ja erityisesti tämä aihe osui ja sai ajattelemaan. Sait miettimään, miten väärin tunteiden näyttäminen usein ymmärretään: sen ei tarvitse olla vastuutonta muiden loukkaamista suutuspäissään tai dramaattista "mouhoamista", vaan ennemmin itsensä näyttämistä "paljaimmillaan" - tajusin tämän itsekin vasta tekstiäsi lukiessani (olen hyvin samanlainen, ulkopuolisille aina väsymiseen asti ystävällinen ja rauhallinen, tunneilmaisussani kuin sinä). <br /><br />Saitkohan ajatuksesta kiinni? Kiitos oivalluksesta!<br /><br />-Anna<br />Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-39247205223645762602015-01-06T02:24:24.144+06:002015-01-06T02:24:24.144+06:00Kiitos kohtalotoveri kommentista! Se rohkaisi ja a...Kiitos kohtalotoveri kommentista! Se rohkaisi ja antoi ajattelemisen aihetta.<br /><br />Olen yrittänyt alkaa olla enemmän oma itseni tilanteessa kuin tilanteessa. Mielenkiintoisella tavalla se on johtanut siihen, että olen jotenkin entistä enemmän sinut ajatuksieni kanssa. Sen sijaan, että asettuisin puolustuskannalle tai suuttuisin olen alkanut osata paremmin ilmaista kielteisiä ajatuksiani ilman riitelyä. Useamman kerran olen lapsille ärtyillessäni purskahtanut omaksikin yllätyksekseni kesken kaiken nauramaan tai olen ärtyilyn sijaan keksinyt tehdä tilanteesta vitsin. Mainiota hämmennystekniikoita molemmat: lapset ovat unohtaneet napinansa saman tien!<br /><br />Eli siis tosiaankin tuntuu kannattavalta tämä omana itsenä oleminen hyvässä ja pahassa. Sitä vaan ihmettelen, että miten multa meni tämän oivaltamisen puoli elämää??<br /><br />Tsemppiä itse kullekin. Ja kiitos vielä kerran mainiosta kommentista.<br />Katahttps://www.blogger.com/profile/16043621614388269684noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-28665723614681624392015-01-03T15:01:44.798+06:002015-01-03T15:01:44.798+06:00Oi että miten kuulostaakin tutulta! Mä olen niin s...Oi että miten kuulostaakin tutulta! Mä olen niin samanlainen tossa ärhäkkyydessä/ lauhkeudessa. Lapset (2 ja 4v) juuri eilen sanoivat, että heitä harmittaa, kun äiti on niin usein ilkeä. Auts. Ja voin luvata, että kaikkien kodin ulkopuolisten ihmisten olisi tätä palautetta hyvin vaikea uskoa, niin iloinen yleensä olen. Ja mulla tuli ennen myös aina itku julkisesti, jos suutuin tai turhauduin. Nykyään harvemmin, koska uskallan suuttua paremmin muuallakin kuin kotona. Joten anna mennä vaan! Eiköhän me olla ihan hyvällä tiellä. Jospa ne purkaukset kotonakin sitten vähenisi, kun ei säästele kaikkea sinne? :)Anu [Perillä]https://www.blogger.com/profile/01969021239954394620noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-21003626949330526492014-12-07T11:29:02.045+06:002014-12-07T11:29:02.045+06:00Voi harmitus, pitempi kommenttisi katosi tosiaan t...Voi harmitus, pitempi kommenttisi katosi tosiaan taivaan tuuliin. Kun jaksat ja ehdit niin koita uudestaan - kohtalotoverin kokemukset ja ajatukset kovasti kiinnostaa! Katahttps://www.blogger.com/profile/16043621614388269684noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-29047526464682573222014-12-06T18:40:04.518+06:002014-12-06T18:40:04.518+06:00Heippa! Kirjoitin pitkän kommentin ja menin painam...Heippa! Kirjoitin pitkän kommentin ja menin painamaan esikatselua, ilmeisesti se hävisi kun en jouduin kirjaudu Googleen -sivulle eikä mulla oo niitä tunnuksia. Jos teksti tosiaan hävisi niin kertoisitko ja näpyttelen piakkoin uudestaan! Kuulostaa nimittäin niin tutuilta taas sun kokemukset ja mietteet! Terkuin Genevestä Yks AinoAnonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-64546240297643865132014-12-04T20:11:44.269+06:002014-12-04T20:11:44.269+06:00Luulen, että vartijoille tosiaankin selvisi kertah...Luulen, että vartijoille tosiaankin selvisi kertaheitolla vaikka mitä kun ikäänkuin menetin kasvoni heidän edessään. Ja kasvojen menettäminen oli kyllä vapauttavaa: nyt ei tarvitse enää yrittääkään heidän edessään niin pärjätä ja olla reipas vaan voin olla mitä milloinkin. <br /><br />En tiedä mun kyvykkyydestä sopeutua. Jotenkin tuntuu, että mun yritykset asettua tänne ei ole olleet kovin sulavia tai sulokkaita... :) Täällä on muutama sellainen ulkomaalainen jotka saa tämän kiertolaiselämän näyttämään tosi helpolta ja suorastaan juhlavalta. Mä olen ihan toista maata... Kaikki asettumisen vaiheet tuntuu mulla parhaimmillaankin etenevän kriisien ja draaman kautta. Mutta enpähän tietysti tiedä mitä muitten suljettujen ovien takana tapahtuu tai minkälainen prosessi asettuminen heille lopulta on. On harmi, että täällä on yleisesti ottaen vähän sellainen kovis-ilmapiiri missä monilla tuntuu olevan tarve näyttää, että ovat aina ja kaikkialla maailmassa kuin kotonaan. Siinä ei oikein jää tilaa vaihtaa todellisia ajatuksia.Katahttps://www.blogger.com/profile/16043621614388269684noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-65296253679402620182014-12-04T13:59:14.080+06:002014-12-04T13:59:14.080+06:00Uskon että ihmiset pohjimmiltaan ovat hyvinkin sa...Uskon että ihmiset pohjimmiltaan ovat hyvinkin samanlaisia ja tunteenpurkaukset auttavat varmasti myös vartijoita ymmärtämään sen yli kulttuurirajojen <3<br /><br />Mä kyllä niin nostan hattua sulle Kata. Vaatii mahdottomasti niin kaikenlaisia kykyjä edes yrittää ujuttautua osaksi täysin vierasta kulttuuria ja yhteiskuntaa. Ja kun sen tekee uudelleen ja uudelleen. Ei varmasti kokemuskaan auta koska jokainen uusi ympäristö on niin erilainen. Paitsi siinä, että ennemmin tai myöhemmin helpottaa ja hyviä hetkiä on enemmän kuin vaikeita. Tsemppiä sinne!Turniphttps://www.blogger.com/profile/04376798332922109347noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-22879670130916427222014-12-04T12:35:50.580+06:002014-12-04T12:35:50.580+06:00Mäkin uskon, että lasten on hyvä nähdä kaikenlaisi...Mäkin uskon, että lasten on hyvä nähdä kaikenlaisia tunteita ja myös sitä miten niitä vaikeampia tunteita ja tunteenpurkauksia käsitellään kun tilanne on ohi. <br /><br />On mielestäni hyvä ja tervettä näyttää tunteensa ja aion tosiaan itsekin pyrkiä tästä lähin olemaan reilusti oma tunteellinen itseni missä olenkin. Mitä enemmän tunteita joutuu pidättelemään sen kovemmin ne purkautuvat, tai se on oma kokemukseni. Parempi siis varmasti itkeskellä tai suutahdella silloin tällöin kun siltä tuntuu sen sijaan, että on pitkän aikaa pakotetun tyyni ja sitten räjähtää oikein kunnolla.<br /><br />Tuollaiset huonot koulupäiväaamut on kamalia. Uskon, että lapset kyllä pian koulussa unohtaa aamun häslingit mutta minä usein jään vain koko pitkäksi koulupäiväksi odottamaan lasta kotiin. Onneksi täällä oli tänään tämän viikon vika kouluaamu! Ja teilläkin ollaan jo kovaa vauhtia menossa kohti viikonloppua.Katahttps://www.blogger.com/profile/16043621614388269684noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-35008573513262601252014-12-04T12:23:29.964+06:002014-12-04T12:23:29.964+06:00Niin mustakin tuntuu, että kun ihmiset näyttävät t...Niin mustakin tuntuu, että kun ihmiset näyttävät todelliset tunteensa syntyy todellisia yhteyksiä. Yleisinhimillisyys yhdistää. Se juuri tuntuu täällä Khartumin ulkomaalaispiireissä muuten hankalalta, että vaikka toisaalta kyllä huokailemme samojen haasteiden edessä monet tuntuvat täällä toisaalta haluavan esittää asiansa ja elämänsä parhainpäin. Tuntuu, että olen monessa tilanteessa ja kuviossa ainut joka kipuilee ja kärvistelee, enkä osaa sitten ottaakaan oikein tunnelmiani itsekään puheeksi muuta kuin vähän vitsin kautta. Tosin viime aikoina olen huomannut todellisten ajatusteni ja tunnelmiani purkautuvan suusta kuin huomaamatta :) Ihan hyvä niin.<br /><br />Ja kiitos Satu. Olen aika huono puhumaan - hermostun helposti ja sekoan sanoissa ja ajatukseni katoaa ja katkeilee varsinkin jos pitää puhua vaikeista asioista. Kirjoittamalla saan paremmin ajatukseni jäsenneltyä ja selitettyä muillekin. Ja pidän kirjoittamisesta muutenkin kyllä tosi paljon.Katahttps://www.blogger.com/profile/16043621614388269684noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-8057442921796035842014-12-04T05:20:09.258+06:002014-12-04T05:20:09.258+06:00Voi, tämä oli koskettava. Itse purskahdin vastikää...Voi, tämä oli koskettava. Itse purskahdin vastikään itkuun lapsen opettajan edessä. Tytöllä oli tosi vaikea aamu ja kouluun meno oli yhtä tervanjuontia. Kun viimein oltiin siellä, taisteltu tyttö sisään ja minut luokasta ulos, purskahdin itkuun. Opettaja katsoi minua ja sanoi: "Te olette väsynyt, yrittäkää levätä. Tytöllänne on kaikki hyvin." Olin kiitollinen ja pyytelin anteeksi käytöstäni, muttei hän tuntunut olevan moksiskaan. On jotenkin ihanan vapauttavaa olla paikassa, missä kaikenlaisten tunteiden näyttäminen on ihan jees, ihan luonnollista. Suomessa pelkäsin usein näyttää tunteitani, koin sen vähän semmoisena sosiaalisena heikkoutena. Täällä Ranskassa se tuntuu melkein olevan vahvuus. Mieskin aina sanoo kotonakin, että anna mennä vain. Lasten on hyvä nähdä kaikki tunteiden skaalat, ei pidätellä. Toivotaan näin.Héléna @ Chez Hélénahttp://chezhelena.comnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-8686225301657997792014-12-04T00:21:09.174+06:002014-12-04T00:21:09.174+06:00Sinulla on kyllä mieletön taito kirjoittaa ajatuks...Sinulla on kyllä mieletön taito kirjoittaa ajatuksistasi. Löydät aina juuri oikeat sanat.<br /><br />Olen pohtinut tunteiden näyttämistä paljon itsekin ja tullut samansuuntaiseen tulokseen, että pitäisi vain rohkeasti näyttää tunteensa ja olla oma itsensä (juuri sellaisena kuin sillä hetkellä tuntuu), aina ja kaikkialla. Helppoa se ei ole, ja tietenkin on myös tilanteita, joissa joutuu väkisinkin jarruttelemaan. Mutta olen huomannut omassa suhtautumisessani muihin ihmisiin sen, että mitä enemmän toisen tunteita ja hänen eri puoliaan näkee, sitä inhimillisemmältä hän alkaa tuntua. Jos toisesta näkee aina vain sen yhden ja saman puolen (olkoon se sitten hillitty viilipytty tai äänekäs vitsinheittäjä), henkilö jää jotenkin vieraaksi ja etäiseksi. Jotenkin on helpottavaa huomata, että me olemme tunteinemme ja ajatuksinemme loppujen lopuksi aika samanlaisia kaikki. Perimmäisen samankaltaisuuden löytäminen lähentää minusta ihmisiä paremmin kuin mikään muu. Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-83937865085440695862014-12-03T22:57:29.991+06:002014-12-03T22:57:29.991+06:00Mustakin tuntuu, että oli oikeastaan hyvä menettää...Mustakin tuntuu, että oli oikeastaan hyvä menettää malttini - muutamaankin kertaan. Välimatka vartijoiden ja minun välillä tuntuu todellakin sittemmin kaventuneen, ja toisaalta he suhtautuvat minuun ystävällisemmin kuin aiemmin. Joko siksi että ymmärtävät minut nyt ihan tavalliseksi kaltaisekseen ihmiseksi, tai siksi että pelkäävät uusia tunteenpurkauksia!<br /><br />En tiedä mikä täällä on sopivaa ja mikä ei. Tuntui, että itkunpurskahdukseni olivat toisaalta iso juttu mutta toisaalta eivät ehkä sitten kuitenkaan. Tuollainen vapaus ilmaista tunteita on kyllä joka tapauksessa mahtava juttu; Turkin ilmapiiri kuulostaa siltäkin osin hyvältä! Italiassa minulla on sellainen tuntuma, että sielläkin on luvallista tuntea ja ilmaista monenlaisia tunteita. Tunnen oloni Italiassa siltä osin jotenkin rennoksi ja hyväksi, on hienoa voida olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi sellaisenaan.Katahttps://www.blogger.com/profile/16043621614388269684noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5806728308102203131.post-19927735562206200832014-12-03T20:26:24.933+06:002014-12-03T20:26:24.933+06:00Tunnistan itseni tekstistasi, minullakin tunneskaa...Tunnistan itseni tekstistasi, minullakin tunneskaala on aika laaja ja kotona on totuttu siihen. Turkissa olen kuitenkin vapautunut nayttamaan tunteitani muuallakin, taalla ei niin valiteta 'kylahulluista' vaan on totuttu erikoisiinkin mielenilmauksiin ihmisten ilmoilla, se on jotenkin vapauttavaa etta saa valilla itkea/hohottaa/hermostua/karjaista juuri tilanteen niin vaatiessa. Minustakin tuntuu etta tuo tunteenpurkaus vartijoiden edessa on ollut tervetullut, nakymatön valimatka valillanne on ehka pienentynyt ja luonut inhimmillisyytta valillenne. Petrahttps://www.blogger.com/profile/13897319965053132064noreply@blogger.com